Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kolme vuotta yhdessä.. Seurustelumme ensimmäisenä vuotena appi tapasi isäni, jonka jälkeen haukkui tätä päin minun naamaani hissuttelijaksi ja mumisijaksi. Olimme miehen kanssa kylässä appivanhempien luona. Isäni kyllä puhuu hiljaa, ja osasin ottaa kommentin huumorilla. Jäi kuitenkin kalvamaan tunne siitä miten appi kehtasi haukkua isääni.
Muutama vuosi olen tullut jotenkuten toimeen sinnitellen. Appi osaa olla tosi mukava ja hänen kanssaan on ollut hyviäkin hetkiä. Pari viikkoa sitten tuli kuitenkin viimeinen pisara. Kotiin töistä tultuani tapasin mieheni olohuoneesta ja tämä oli tosi masentunut jostain. En saanut hänestä mitään irti. Yritin kysellä mikä oli, mutta mies vetäytyy täysin. Lähdettiin yhdessä asioille jonka jälkeen oman pienen avautumiseni jälkeen hän paljasti, että appiukko oli soittanut hänelle päivällä ja huutamalla ja kiroilemalla käskenyt häntä tulemaan hoitamaan joku pikku juttu heidän asunnolleen. Mieheni oli sitten kuuliaisesti mennyt kun käskettiin. Miestä ahdistaa tällainen kohtelu. Asumme lähes apin naapurissa samalla asuinalueella, joten poika on helppo käskeä hoitamaan asioita. Tätä on jatkunut jo kauan, mutta huutaminen on uutta.
En usko että jaksan enää esittää mukavaa hänelle. Mieheni veljeä hän lellii kuin vauvaa ja omaa miestäni kohtelee kuin vähä-älyistä lasta. En tiedä johtuuko tämä kaikki siitä, että mieheni oli monta vuotta masentunut. Hän jopa lopetti opintonsa kesken ja on nyt työttömänä kun taas langollani on asiat paremmin.
Mutta minun on vaikeaa enää peittää omaa suuttumustani ja olla välinpitämätön. Enää ei huvita edes käydä heillä kylässä. Mikä neuvoksi?
Mieheni törkeä isä
11
932
Vastaukset
- ajatuksianitästä
Isäni on myös tuon tapainen vanhanaikainen mörökölli (kauniisti sanottuna), joka olla hauska ja fiksukin kyllä. Nykyään pärjään hänen kanssaan paremmin, kun panen kunnolla hanttiin eli hän käyttäytyy paljon paremmin. Jos appiukkosi on samanlainen, häneen tepsii suorapuheisuus eli hän arvostaa ja kunnioitaa sellaista ihmistä, joka ei anna kohdella itseään huonosti.
Olin itsekin vuosia masentunut, koska isäni vähätteli ja komenteli minua. Tai ei se nyt ainoa syy ollut, mutta kuitenkin. Kävin terapiassa ja siellä jotenkin sain sellaisen itseluottamuksen, että pystyin sanomaan asiat suoraan eli kertomaan, että huutaminen saa riittää ja ei käy tai mitä milloinkin oli tarpeen. Kyllä isä vieläkin yrittää komennella, arvostella ja vähätellä, mutta katkaisen sen aina päättäväisesti. Tämän perusteella sanoisin, että miehesi kannattaisi mennä terapiaan puhumaan nimenomaan tästä asiasta.
Olen kokenut, että isäni ei ole ikinä hyväksynyt minua. Se vaikuttaa hirveän paljon elämään niin kauan kuin sitä käsittele. Vähättely joka on jatkunut lapsesta saakka ei ainakaan omalla kohdallani loppunut ennen kuin lopetin sen eli sanoin, että tuota puhetta en enää kuuntele. Poistuin paikalta tai lopetin puhelun eli löin luurin korvaan. Luulen etteivät nämä ihmiset käsitä miten suurta vahinkoa heidän tekonsa aiheuttavat, vaan he ajattelevat vain tarkoittavansa kaikella hyvää. Heidän on mahdotonta ymmärtää masennuksen kaltaisia asioita, koska he ehkä tuntevat syyllisyyttä, mutta eivät voi myöntää sitäkään itselleen.
Joten olen sitä mieltä, että suuttumuksesi ja se, ettet halua heillä käydä, on ihan normaali reaktio. Appiukon käytös ei ollut normaalia. Jos kylässä ei huvita käydä, niin eihän ole pakko, voi käydä vain esimerkiksi jouluisin. Minusta miehesi kannattaisi miettiä vielä terapiassa tätä asiaa, että saisi katkaistua henkisen napavuoran isäänsä. Tiedän kokemuksesta, että siitä seuraa syyllisyyttä. Ei pidä juosta isän asioilla, jos isä käskyttää eikä osaa pyytää kauniisti ja kiittää. Siitä voi huomauttaa, että kiitos pitäisi myös kuulua sanavarastoon. Voit auttaa tässä miestäsi todella paljon, jos sinulle on selvää, mikä on normaalia ihmisten välistä kohteliaisuutta ja mikä ei. Omilta vanhemmilta tai appivanhemmilta voi ja pitää odottaa ihan samanlaista kohteliaisuutta kuin muiltakin ihmisiltä. Ja vastaavasti käyttäytyä itsekin kohteliaasti MUTTA kuitenkin asettaa rajoja, jos se on tarpeen.- ahistunu
Kiitos vastauksesta 'ajatuksianitästä'. Pitää muistaa pysyä lujana ja asettaa rajoja, jos appi päästää jatkossa suusta sammakoita eikä ohittaa vaan olan kohautuksella. Pelkään häntä vielä muutaman vuoden tuntemisen jälkeenkin, joten se ei tule olemaan ihan helppoa. Koitan voittaa mun pelon.
Mulla oli äiti tuollainen määräilevä. Nykyään ei enää ole kun ollaan monet riidat riidelty. Ollaan paremmissa väleissä. Toivoisin että miehenikin kasvattaisi ns. pallit ja uskaltaisi katkasta tuon napanuoran. Olen puhunut siitä mieheni kanssa jo monta kertaa.
Pitää puhua miehelle tuosta terapiasta. Mieheni puolustelee appeni käytöstä välillä sillä, että hän on tälle pari tonnia rahaa velkaa ja appiukko pitää kuulemma veloista kirjaa (autokoulut, laitteet ym. joihin hän on miehelleni lainannut.) Mun mielestäni käytöstä ei voi perustella noin ja se ’kiitos’ olisi tosiaan mukava joskus kuulla.
- mek
Kun on täyttänyt 18v niin voi sanoa suoraan isälleen että ei voisi teidän hommat vähempää kiinnostaa ja jos ei itse osaa niin ostaa palvelun ja paras puolustus on suora hyökkäys ja voi käskeä isnsä painua niin pitkälle kun pippuri kasvaa.
- ahistunu
Näino. Itse olisin tehnyt samoin jos olisi oma isäni kyseessä, mutta ei ole
- mek
ahistunu kirjoitti:
Näino. Itse olisin tehnyt samoin jos olisi oma isäni kyseessä, mutta ei ole
Sama homman voit tehdä appiukon kohdalla kun sinulla ei ole mitään työvelvoitetta hä'ntä kohtaa ja hoitakoon asiansa ihan yksin.
- etäisyyttä
Suosittelisin että olette mahdollisimman vähän tekemisissä miehen vanhempien kanssa. Varmaan saat miehen ymmärtämään ettei hän menetä mitään vaikka ei paljoa näkisi vanhempiaan. Sen verran voi pitää vähäisiä yhteyksiä ja kohteliasta käytöstä, ettei asiasta synny perhekriisiä, mutta miehesi olisi hyvä ymmärtää että hänella on nyt oma perhe, eikä lapsuudenperheen tarvitse enää vaikuttaa häneen ollenkaan.
- ahistunu
Kiitos viestistä. Olet ihan oikeassa että pitäis olla kuitenkin kohtelias. Sitä yritänkin olla, tiettyyn apen kpäisyyden rajaan asti. Enää ei ala mun kuullen haukkumaan mulle tärkeitä ainakaan.
- jikgui
Muuttakaa ainakin samalta asuinalueelta pois.
- ahistunu
Se on jo suunnitelmissa :)
- afafafaf
ahistunu kirjoitti:
Se on jo suunnitelmissa :)
Ja numeronkin voisi vaihtaa ja laittaa salaiseksi, ettei osoitetietohaulla pysty etsimään.
- Nyrkki-Ismo
Noihin mulkeroihin puree kaikkein parhaiten vastaavanlainen käytös.
Eli käske miestä yksinkertaisesti haistattamaan vi***ut vanhalle ukolle ja olemaan oman elämänsä herra. Itsehän meinasin kerran vedellä omaa isäukkoa turpaan kun alkoi kännissä käyttäytymään epäasiallisesti, onneksi se tajusi että just nyt on siinä rajalla, jonka jälkeen tulee nokkaan ja ymmärsi perääntyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle442972Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362631Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532584Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1012244Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482084Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3381874- 1501546
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231188Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281175