Miksi Venäjä tuhosi parhaan aineksen

Baltian maista tapettiin johtajat kesällä 1940 ja neljä vuotta myöhemmin paras työikäinen aines. Balteista ei sinänsä kuin murto-osa ollutkaan kykeneviä hallitsemaan ja tappelemaan. Latvialaisethan ei omin voimin vuonna 1919 pärjänneet alkuunkaan.
14106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Samoin kuin NL tappoi ex-Venäjän parhaan aineksen. Leningradin ja Moskovan puhdistuksissa tapettiin porukkaa, joka kykeni ajattelemaan omin aivoin. Helppo alistaa kansa, jonka älymystö tai edes kirjoittamaan osaavat yms. on tapettu tai siirretty leireille.

Baltia taas oli historiansa takia hajanainen. Nyk. Liettuassa pitivät jöötä puolalaiset aateliset, ja Latviassa ja Virossa taas saksalaiset isännät. Kun tarpeeksi potkitaan päähän, niin kyllä kansa tyhmenee. Sen tiesivät myös kommarit.

Äänestä
  • Liettualaiset ainakin jotenkin toipuneet tästä. Eniten näyttää jostain syystä Viro olevan näille yhä pakkomielle. Putinille Viro on pakkomielle, koska Viron sovjetisoineet kommunistit tulivat lähinnä Pietarista. Siitä se johtuu. Suomessa saa Leningradin isäntä Zdanovin tavoin paskoa vessan lattioille ja Viron itsenäisyyttä saa uhkailla.

    Äänestä

  • ripaskaa riii kirjoitti:

    Liettualaiset ainakin jotenkin toipuneet tästä. Eniten näyttää jostain syystä Viro olevan näille yhä pakkomielle. Putinille Viro on pakkomielle, koska Viron sovjetisoineet kommunistit tulivat lähinnä Pietarista. Siitä se johtuu. Suomessa saa Leningradin isäntä Zdanovin tavoin paskoa vessan lattioille ja Viron itsenäisyyttä saa uhkailla.

    Kukkakeppi Putinilla, hullu Andreilla ja muilla pikkumiehillä on yleensä tapana kiusata isompieen. Jos on enemmän asukkaita kuin Suomessa ja Virossa yhteensä, niin kyllähän tuo vaikka puoli miljoonaa uhraamalla onnistuu.

    Äänestä

  • nooh nooh kirjoitti:

    Kukkakeppi Putinilla, hullu Andreilla ja muilla pikkumiehillä on yleensä tapana kiusata isompieen. Jos on enemmän asukkaita kuin Suomessa ja Virossa yhteensä, niin kyllähän tuo vaikka puoli miljoonaa uhraamalla onnistuu.

    Ja viides kolonna päälle. En tiedä Virosta, mutta venäläisillä on ollut viides kolonna Suomessa jo aina massamurhaaja Pietari ensimmäisen ajoista lähtien.

    Äänestä

  • ripaskaa riii kirjoitti:

    Liettualaiset ainakin jotenkin toipuneet tästä. Eniten näyttää jostain syystä Viro olevan näille yhä pakkomielle. Putinille Viro on pakkomielle, koska Viron sovjetisoineet kommunistit tulivat lähinnä Pietarista. Siitä se johtuu. Suomessa saa Leningradin isäntä Zdanovin tavoin paskoa vessan lattioille ja Viron itsenäisyyttä saa uhkailla.

    Liettua on balttimaista ainoa, jossa ei ole isoa venäläisvähemmistöä pääkaupungissa. Syy? Kuulemma (liettualaisen kaverini mukaan) se, että NL:n aikoina siellä ei ollut isoja sotilastukikohtia, toisin kuin Latviassa (panssarivoimat) ja Tallinna (merivoimat). Tiedä sitten häntä....

    Riikaan myös suunniteltiin metroa 80-luvun lopulla. Duunarit olisivat olleet lähinnä isovenäläisiä (ts. lisää maahanmuuttoa). Siitä paikallinen vastarintaliike sai osin alkunsa. Näin ainakin Rislakin puolison Ziguren mukaan.

    Äänestä

  • Baltia vapautuu kirjoitti:

    Liettua on balttimaista ainoa, jossa ei ole isoa venäläisvähemmistöä pääkaupungissa. Syy? Kuulemma (liettualaisen kaverini mukaan) se, että NL:n aikoina siellä ei ollut isoja sotilastukikohtia, toisin kuin Latviassa (panssarivoimat) ja Tallinna (merivoimat). Tiedä sitten häntä....

    Riikaan myös suunniteltiin metroa 80-luvun lopulla. Duunarit olisivat olleet lähinnä isovenäläisiä (ts. lisää maahanmuuttoa). Siitä paikallinen vastarintaliike sai osin alkunsa. Näin ainakin Rislakin puolison Ziguren mukaan.

    Liettua taisi olla pojille liian kuuma peruna venäläistettäväksi. Puolalaiset ja liettualaiset ei ikinä olisi kommunismista huolimatta hyväksyneet sinne jostain Volgalta ja Uralilta hirveitä laumoja entisiä kolhoosityöläisiä ja Gulagin vankeja. Solidaarisuuslikkeet ja muut kokeilut olisivat tulleet nopeammin. Venäläiset olisivat joutuneet vääristelemään koulukirjoissa mongoolien suhteet puolalaisiin ja liettualaisiin. Osa syistä oli käytännöllisiä- Liettuan mahtava historia on venäläisille laumoille vieläkin kipeä asia.

    Äänestä

  • Myös keisarillisen Venäjän tuhoaminen on laskettava balteille aiheutetuksi jäynäksi. Baltian maiden talous oli hankala. Pojat sai sen kuitenkin kuntoon 20-luvun puoliväliin tultaessa. Voidaan tietysti väitellä saiko Päts, Ulmanis ja Smetona talouden pyörimään. Yhden virolaisen mukaan vapaata keskustelua ei juuri tuolloin käyty. Oikeistolaisilla ja vasureilla on oma sanansa. Lopulta on yhdentekevää, koska kaikille balteille kävi taustasta riippumatta yhtä huonosti. Venäläinen oli rasisti joka vihasi virolaista tämän virolaisuuden takia. Leena Hietasellahan tällainen rasistinen itsevihaa uhkuva aivopieru lipsahti pari vuotta sitten.

    Äänestä

Baltian maissa oli myös määrätty kuolemanrangaistus ja vankeus pelkuruudesta. Tässä se taas nähdään venäläisen ja saksalaisen ero. Venäläiset eivät osanneet organisoida balteista yhtään mitään. Saksalaiset olivat jo talvella 1915 Etelä-Virossa. Saksalaisten eteneminen pysähtyi ainoastaan Saksan esikunnan huomion siirryttyä länsirintamalla. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin samat venäläiset menetti lähes puoli miljoonaa ukkoa Baltian maissa samojen saksalaisten organisoimien SS-joukkojen toimesta.

Äänestä

Niinhän teki lahtarikin Suomessa 1918, tuhosi maan parhaan aineksen ettei itse näyttäisi niin huonolta.

Äänestä
  • Lehtimäen vai. Ja Kuusinen todisti kyllä "kykynsä" vuonna 1939. Epäonnistui yhtä surkeasti kuin kaksikymmentä vuotta aiemmin.

    Äänestä

  • Eikö Lehtimäki ollut myös lahtari ja muut rikokset.

    Äänestä

Saksa oli kyllä typerä kun olisi saanut lukuisia hyviä liittolaisia puolelleen Venäjää vastaan käymässään sodassa muunmuassa virolaisista ja ukrainalaisista joista olisi ollut paljon hyötyä myös Saksalle jos Saksa olisi antanut vaan näiden maiden itsenäistyä venäläisten miehitykseltä ja näin olisi siten varmasti saanut Saksa myös paljon tarvittavia lisävoimia ja apujoukkoja sen armeijaan eikä olisi tarvinnut käyttää resursseja miehittääkseen näitä maita.

Äänestä
  • Ei sitä Leningradia kyllä ihan muutamalla tuhannella virolaisella kaadeta. Ja moniko ukrainalainen olisi ollut halukas tappamaan pietarilaiset nälkään edes propagandalla aivopestynä. Monet ukrainalaiset oli nälkiintyneitä ruummiita nähneet vuonna 1932.

    Äänestä

Yksi syy tähän on venäläisten kateus. Venäläiset on indoeurooppalaisia ja täten läheistä sukua romaneille. Vaeltaminen on näillä "jalosukuisilla" verissä. Sisäsiittoisuutta on myös näissä arjalaisissa. On myös totta etteivät suomalaiset ja virolaiset pystyneet muodostamaan kuningaskuntaa. Ruotsalaiset ja venäläiset oli tanskalaisten ja mongoolien orjia. Pointti on se, että nämä identiteetistään ja heimoistaan tappelevat romanien lapset vihasivat ainutlaatuista ugrilaista kulttuuria. On myös totta, että baltiansaksalaisilla ja maamme ruotsinkielisillä oli valta hävittää suomalaiset ja virolaiset. Tätä he eivät tehneet, koska tarvitsivat orjatyövoimaa isoille kartanoilleen. Irolaiset pakotti nämä maksamaan tästä kalliisti 1919. Päts tuhosi vironruotsalaisten poliittisen toiminnan. Maamme ruotsinkieliset pitivät suomenkielisiä niin tyhminä, että uskoivat näiden olevan täysin kykenemättömiä toimimaan veljiensä tavoin. Siinä olisi muutkin kuin munsalalaiset juosseet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vellu kellu kirjoitti:

Baltian maista tapettiin johtajat kesällä 1940 ja neljä vuotta myöhemmin paras työikäinen aines. Balteista ei sinänsä kuin murto-osa ollutkaan kykeneviä hallitsemaan ja tappelemaan. Latvialaisethan ei omin voimin vuonna 1919 pärjänneet alkuunkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu