Kiusaamista vai oma vika ?

Kiitos tuestasi, sain uutta virtaa pitää puoliani !

Siksi tässä draaman jatkosarja puolustuksekseni:

Niinhän siinä lopulta kävi, etten voinutkaan lähettää viestiäni, jonka olin jo valmistellut sortajilleni. Näin se vaan ilmeisesti ja yleensä menee näissä tilanteissa.
Sisäinen signaalini pakotti minut varovaiseksi. Kun kirjoittaa jotain jollekin, sitä ei saa pois ja olisi ehkä mahdollista, että toimintani olisi jatkossa entistäkin vaikeampaa. Sanomisiasi käännellään ja väännellään ja ne voivat saada uuden merkityksen ja lainaajan tarkoitukseen sopivan latauksen.
Kirjoittamaani voitaisiin käyttää todisteena minua vastaan. Haastajillani on nimittäin uskomaton kyky kääntää kaikki näyttämään muulta kuin todellisuus on, jos se on vaan epäedullista minulle.
Yksi vastaan neljä tai viisi, jotka ehkä kadehtivat sinua. Sanaa sanaa vastaan. Totuus vastaan totuus, joista toinen ei voi olla sitä, kun puhutaan asioista. Ihmissuhteissa ja tunteissa se ehkä olisi mahdollista. Voisitko kummassakaan tapauksessa olla yksin vastaan muut oikeassa ? Et varmasti. Piste.
Siinä se ongelman perusydin onkin, jolle et voi tehdä mitään muuta kuin esittää väitteitä asiallisesti argumentein ja keskittyen enemmän syihin kuin seurauksiin.

Joten alkoi tuntua siltä, että parempi kun homman hoitaa järjestykseen keskustelemalla, kuten lukuisia kertoja aiemminkin yritetty, tosin huonolla menestyksellä.
Jännitys kasvoi kasvamistaan noin viikon ajan, kuin ukkospilviä olis alkanut kasaantua horisonttiin vähitellen. Sama tunne joka kerta, sen tietää mihin se johtaa viimein, kun kahvitauollekaan ei tee mieli mennä yhtäaikaa tai jättää mieluummin väliin. Tuntuu helpotukselta, kun voi mieluummin keskittyä työntekoon.
Kohtaamisia välttelee muutenkin mielellään, ettei tarvitse nähdä ja kuulla katseita ja naljailuita , jotka tulevat esiin vähintäänkin rivien välistä, kun porukalla asioista on puhuttu ja totuus asiantilasta on muodostettu yhteisesti ilman asianosaista.
Ja sen huomaa ja kokee ilman suoria sanojakin välillisesti ilmaistuna monin eri tavoin(tämä on tehokkainta ja mikä parasta, muilta piilossa, joten puhun aina puolustautuessani puppua, eikö vain..)
Tilanne oli siis tämä, kun tein avauksen tänne.

Esimieheni katsoo oikeudekseen mm. käydä kaivelemassa tietokonettani, joitakin kertoja mm. atk-tukihenkilöiden avustuksella hieman kömpelösti, aliarvioiden kykyni huomata omituiset vierailut.
Hän on tutkinut joitakin kertoja myös mukana kuljettamaani asiapaperilaukkua, olisiko siellä jotain epäilyttävää väitteidensä tueksi. Vahingossa tuli paljastuneeksi, kun tiesi eräästä asiasta yksityisyyteeni liittyen, mikä edellytti asiakirjasalkun sisällön tuntemusta.
Vakoilu on muutoinkin hänen intohimonsa. Tietokoneen näyttö on sammutettava, kun menee tauolle, jos boxiin on tullut yksityisviestejä(joskus pyytämättä ja yllättäen..). Olkapään takaa hän kerran yritti urkkia salasanaani. Luulen, että hän on sen joskus saanutkin selville, kun tietää asioita, joita ei pitäisi tietää. Tosin minulla ei ole mitään pelättävää, kun välttelen sähköpostini käyttöä yksityisasioihin.

Ärtymystä aiheutti edellisviikolla myös eräs naurettava pikkuseikka, kun hän oli käynyt avaamassa tuuletusikkunan toimistosta poissaollessani..ilmeiseti hajussanikin oli jotain vikaa. Kerta ei ollut ensimmäinen, siitä ärtymys. Tunnustan kyllä, että sama paita oli päällä toista päivää ja kävihän siinä se tunkkainen asiakaskin työvaatteissa keskustelemassa, jos toinenkin. Tuli selväksi sanomattakin.

Avaustani seuraavana päivänä se sitten tapahtui, mikä odotettavissa olikin. Esimieheni toi toisen asiakirjakansion kahvioon vihjeeksi tekemättömästä työstä, että muutkin näkisivät ja kuulisivat puutteen, joka työtehtävieni hoitoon liittyy, siis ei toimistooni suoraan minulle. Se oli monien mielestä kiva kuulla ja nähdä, olin havaitsevinani.
Jätin sen siihen(unohdin oikeasti vähäksi aikaa). Pian hän tuo sen kahviosta toimistoon ja kysyy, unohdinko tahallisesti. Vastasin vain muodollisesti korrektiin kysymykseen, että kyllähän sinun se pitäisi tietää, kun tiedät kumminkin... ja sitten "keskustelumyrsky" alkoikin kestäen noin puoli tuntia.

Valitettavasti "keskustelu" ei voi koskaan olla puolin ja toisin kovin äänetöntäkään, kun ärtymystä on riittävästi puolin ja toisin. Tehokas viestintä vaatii selvästi myös hieman äänenpainetta, se tuli havaittua ja todistetuksi myös ehkä käytävän varren muissakin toimistoissa..
Lähtiessäni sanoin kollegalleni, että olipa hyvä, kun saatiin kaksi totuutta jälleen punnittaviksi rinnakkain ja niiden kestävyys koetelluksi. Parempi näin sanoa suoraan, kuin kantaa asioita taakkanaan ja ilmapiiri parani taas pitkäksi aikaa.
Ongelmien ratkaisun täytyi tapahtua tässä ja nyt ilman välikäsiä ja jälkiä paperilla..
Hetken voi keskittyä taas vain työntekoon tasapainoisemmalla mielellä ja työvireellä ennen seuraavaa totuuskomission palaveria :)

Syyllinen vai ei ? kirjoitti:

Kiitos tuestasi, sain uutta virtaa pitää puoliani !

Siksi tässä draaman jatkosarja puolustuksekseni:

Niinhän siinä lopulta kävi, etten voinutkaan lähettää viestiäni, jonka olin jo valmistellut sortajilleni. Näin se vaan ilmeisesti ja yleensä menee näissä tilanteissa.
Sisäinen signaalini pakotti minut varovaiseksi. Kun kirjoittaa jotain jollekin, sitä ei saa pois ja olisi ehkä mahdollista, että toimintani olisi jatkossa entistäkin vaikeampaa. Sanomisiasi käännellään ja väännellään ja ne voivat saada uuden merkityksen ja lainaajan tarkoitukseen sopivan latauksen.
Kirjoittamaani voitaisiin käyttää todisteena minua vastaan. Haastajillani on nimittäin uskomaton kyky kääntää kaikki näyttämään muulta kuin todellisuus on, jos se on vaan epäedullista minulle.
Yksi vastaan neljä tai viisi, jotka ehkä kadehtivat sinua. Sanaa sanaa vastaan. Totuus vastaan totuus, joista toinen ei voi olla sitä, kun puhutaan asioista. Ihmissuhteissa ja tunteissa se ehkä olisi mahdollista. Voisitko kummassakaan tapauksessa olla yksin vastaan muut oikeassa ? Et varmasti. Piste.
Siinä se ongelman perusydin onkin, jolle et voi tehdä mitään muuta kuin esittää väitteitä asiallisesti argumentein ja keskittyen enemmän syihin kuin seurauksiin.

Joten alkoi tuntua siltä, että parempi kun homman hoitaa järjestykseen keskustelemalla, kuten lukuisia kertoja aiemminkin yritetty, tosin huonolla menestyksellä.
Jännitys kasvoi kasvamistaan noin viikon ajan, kuin ukkospilviä olis alkanut kasaantua horisonttiin vähitellen. Sama tunne joka kerta, sen tietää mihin se johtaa viimein, kun kahvitauollekaan ei tee mieli mennä yhtäaikaa tai jättää mieluummin väliin. Tuntuu helpotukselta, kun voi mieluummin keskittyä työntekoon.
Kohtaamisia välttelee muutenkin mielellään, ettei tarvitse nähdä ja kuulla katseita ja naljailuita , jotka tulevat esiin vähintäänkin rivien välistä, kun porukalla asioista on puhuttu ja totuus asiantilasta on muodostettu yhteisesti ilman asianosaista.
Ja sen huomaa ja kokee ilman suoria sanojakin välillisesti ilmaistuna monin eri tavoin(tämä on tehokkainta ja mikä parasta, muilta piilossa, joten puhun aina puolustautuessani puppua, eikö vain..)
Tilanne oli siis tämä, kun tein avauksen tänne.

Esimieheni katsoo oikeudekseen mm. käydä kaivelemassa tietokonettani, joitakin kertoja mm. atk-tukihenkilöiden avustuksella hieman kömpelösti, aliarvioiden kykyni huomata omituiset vierailut.
Hän on tutkinut joitakin kertoja myös mukana kuljettamaani asiapaperilaukkua, olisiko siellä jotain epäilyttävää väitteidensä tueksi. Vahingossa tuli paljastuneeksi, kun tiesi eräästä asiasta yksityisyyteeni liittyen, mikä edellytti asiakirjasalkun sisällön tuntemusta.
Vakoilu on muutoinkin hänen intohimonsa. Tietokoneen näyttö on sammutettava, kun menee tauolle, jos boxiin on tullut yksityisviestejä(joskus pyytämättä ja yllättäen..). Olkapään takaa hän kerran yritti urkkia salasanaani. Luulen, että hän on sen joskus saanutkin selville, kun tietää asioita, joita ei pitäisi tietää. Tosin minulla ei ole mitään pelättävää, kun välttelen sähköpostini käyttöä yksityisasioihin.

Ärtymystä aiheutti edellisviikolla myös eräs naurettava pikkuseikka, kun hän oli käynyt avaamassa tuuletusikkunan toimistosta poissaollessani..ilmeiseti hajussanikin oli jotain vikaa. Kerta ei ollut ensimmäinen, siitä ärtymys. Tunnustan kyllä, että sama paita oli päällä toista päivää ja kävihän siinä se tunkkainen asiakaskin työvaatteissa keskustelemassa, jos toinenkin. Tuli selväksi sanomattakin.

Avaustani seuraavana päivänä se sitten tapahtui, mikä odotettavissa olikin. Esimieheni toi toisen asiakirjakansion kahvioon vihjeeksi tekemättömästä työstä, että muutkin näkisivät ja kuulisivat puutteen, joka työtehtävieni hoitoon liittyy, siis ei toimistooni suoraan minulle. Se oli monien mielestä kiva kuulla ja nähdä, olin havaitsevinani.
Jätin sen siihen(unohdin oikeasti vähäksi aikaa). Pian hän tuo sen kahviosta toimistoon ja kysyy, unohdinko tahallisesti. Vastasin vain muodollisesti korrektiin kysymykseen, että kyllähän sinun se pitäisi tietää, kun tiedät kumminkin... ja sitten "keskustelumyrsky" alkoikin kestäen noin puoli tuntia.

Valitettavasti "keskustelu" ei voi koskaan olla puolin ja toisin kovin äänetöntäkään, kun ärtymystä on riittävästi puolin ja toisin. Tehokas viestintä vaatii selvästi myös hieman äänenpainetta, se tuli havaittua ja todistetuksi myös ehkä käytävän varren muissakin toimistoissa..
Lähtiessäni sanoin kollegalleni, että olipa hyvä, kun saatiin kaksi totuutta jälleen punnittaviksi rinnakkain ja niiden kestävyys koetelluksi. Parempi näin sanoa suoraan, kuin kantaa asioita taakkanaan ja ilmapiiri parani taas pitkäksi aikaa.
Ongelmien ratkaisun täytyi tapahtua tässä ja nyt ilman välikäsiä ja jälkiä paperilla..
Hetken voi keskittyä taas vain työntekoon tasapainoisemmalla mielellä ja työvireellä ennen seuraavaa totuuskomission palaveria :)

Lue lisää

Vaikutat selittelijältä. Ei tota jaksa lukea. Tekstiä tulee mutta asiaa ei. Olisiko tässä yksi syy hankaluuksiisi?

Pelkistä kirjoitti:

Vaikutat selittelijältä. Ei tota jaksa lukea. Tekstiä tulee mutta asiaa ei. Olisiko tässä yksi syy hankaluuksiisi?

Ehkä selittely onkin eräs syy ongelmiini.
Täällä olenkin kehittynyt siinä taidossa, joten jotain oppiikin, kun yrittää puolustautua. Laitetaan vikalistalle mukaan, kun sieltä mm. tuollainen vielä puuttui. Kysymyksessä lienee defenssimekanismi.
Ennestään siellä olikin tuon vastakohta, suorituskeskeisyys, kun pitäisi kuulemma keskustella ja kysellä asioista, joissa ei ole mitään puhuttavaa, osoittaakseen olevansa epätäydellinen, mikä helpottaisi muiden oloa.
Täällä esitettynä selittely ei kuulostaisi uskottavalta, mutta ulkopuolisen suusta kyllä. Kun tekisi vain eikä miettisi ja ajoittain provosoituisi melko vähäisestä, jatkuvasta ja näkymättömästä, mutta kuluttavasta piinasta kuten hyvän työntekijän kuuluukin, niin hyvin pärjäisi.

Syytetty on siis myös täydellisyyden tavoittelusta( siihen näyttää riittävän hiljainen ja tuloksellinen puurtaminen). Osittain tästä syystä onkin tärkeää löytää vikaa tekemisistäni, usein merkityksettömistä yksityiskohdista ja nehän täytyy saattaa tietenkin palavereissa kaikkien tietoon, sillä siellähän se totuus luodaan, kun yksin et ole mitään.
Pienet, (väitetyt) puutteet ovat parhaita kohteita(joista en ole itse valmiiksi tietoinen ja yllätettynä puolustuskyvytön aluksi), koska ne voidaan saattaa kaikkien tietoon ja niitä on helpompi paisutella ja muunnella mielivaltaisesti ja yleistää.
Isommista mokista ei tarvitsekaan keskustella, sillä olen ne etukäteen jo itsekin mieluusti todennut, että saisi edes vähän säröä täydellisyysvaikutelmaan.
Niitä vain on vaikea tehdä tarpeeksi, kun työ on kuitenkin lähtökohtaisesti sen verran mukavaa ja hyvin hallittavaa, ettei haluaisi vapaaehtoisesti tuottaa itselleen ja muille lisäharmia. Joten on paras, kun yrittää itse paisutella virheitään, että voi riisua muut aseista ;)

Kaikin keinoin yritän muutenkin vaikuttaa hieman heikommalta ja huonommalsta kuin ehkä olenkaan, sillä siitä on vain etua, kun ei toiminnallaan tarvitse paljastaa kuvittelemaansa ammattitaitoaan(kuuluu vikalistalle välillisesti).
Sillä hyvä työntekijä on myös sellainen, joka välttelee vaikutelmaa paremmuudestaan, jos siitä sattuisi olemaan kyse.
Koulutuksenkaan ei saisi näkyä, ehkä sieltä sitä pohjaa on kertynyt liiaksikin tämän tason töihin ja muihin verrattuna.
Parempi olisi, ettei kukaan sitäkään tasoa tietäisi. Ei tarvitsisi kenenkään yrittää todistella osaamisessani olevia aukkoja, että palkkani jouduttaisiin nostamaan muiden tasolle saatikka kohtuullisesti ajateltuna jopa sen yli.
Huono kyllä saa olla hyväksyttävästi, sillä sellainenhan tekee parhaansa ja osoittaa ansaitsevansa palkkansa. Ongelma ovat nämä, jotka paikkaavat heidän tekemisiään pakostakin, joille vaativimmat ja ylimääräiset työt ajautuvat tahattomasti.

Kuvaavavaksi termiksi sopisi oikein hyvin "työpaikkastalinismi" = Olet syyllinen erinäisiin vajeisiin tehtävissämme, yritäppä muuta todistaa ja jos vielä ärsyynnyt, niin olet myöskin hankala tyyppi, mikä todistaa sinua vastaan.

Kannattaa siis pudottaa työtehoaan, unohdella asioita, roikuttaa tekemättömiä töitä mahdollisuuksien mukaan..koska eihän niistä mitään makseta kumminkaan ja hyvinhoidettuina aiheuttavan vain ongelmia itsellesi..
Kuten edellä mainittu kansio, jonka tekemiseen ajallaan olisi kyllä kapasiteettia löytynyt, paitsi ei enää viime viikolla, joten homma karkasi lapasesta.
Huonoksi selitykseksi tarjoan, että arvostuksen puute myös palkkauksen kautta aiheuttaa motivaatiokatoa ja vastenmielisyyttä tiettyjä vaatimuksia ja työtehtäviä kohtaan.