Te jotka tiedätte, että rakastajallanne on vaimo ja lapsia. Ajatteletteko miehen lasten tunteita, ikävää, kaipausta isäänsä kohtaan? Minkälaisia ajatuksia ja tunteita miehen lapset teissä herättävät tai ovat herättäneen? - Vai ajatteletteko asiaa lainkaan lasten osalta tai lasten kannalta?
kysymys toisille naisille
*******************
180722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 180
Vanhimmat
Aina. Lapset tulee aina ensin. Syyllisyys kalvaa eniten lasten takia, ei niinkään vaimon. Vaimollakin on omat "hupinsa".
kyllä hänen lapset viihtyvät myös meillä ja laitan heille mielelläni ruokaa....
Syötte teillä rakastajasi ja hänen lastensa kanssa, vaikka äiti odottelee kotona? Niinkö? Ja lapsetko viihtyvät?
kyllä näin meillä.
Taidat keksiä tarinaa sokeeramistarkoituksessa. Mutta yhtäkaikki. Et vastannut kysymykseeni:
- miten mielestäsi miehen lapset tämän sisimmässään kokevat? Mitä ajattelet, luulet ja oletat?
olemme puhuneet lasten kanssa tästä ja he hyväksyvät asian. Ja tämä on tosi juttu. Ovat isänsä puolesta onnellisia kun isä on onnellinen.
Sama myös meidän tapauksessa. Lapset ovat joskus jopa puolustaneet isän rakkautta minuun. Minä olen kai ainoa, joka tuntee syyllisyyttä.
Mies on silti edelleen naimisissa vaimonsa kanssa, ja aterioi yhdessä rakastajattaren kanssa, ja pyytää lapset mukaan rakastajattaren kotiin? Miksi näin? Mitä tällä haette? Minkäikäisistä lapsista on kyse?
murrosikäisiä lapsia tyttö 15 ja poika 18. ymmärtävät että omien vanhempien juttu ei toimi.
Älytöntä olla enään naimisissa jos juttu ei enään toimi.Miksi eivät eroa? Lapsetkin ovat jo tuossa iässä niin ymmärtävät kyllä.Ja ei mitään järkeä alkaa selittelemään että kun on yhteinen talo ja velat jne.. Ne on vaan järjestelyä vaativia asioita.
Kun sen entinen eukko ei suostu etsii itelleen asuntoa. Saamaton nahjus kun on...
Älä vetoa lapsiin, isyys jatkuu vaikka ero tulisikin. Miksi miehesi ei arvosta perhettänne ja lapsianne vaan lähtee vieraisiin? Anna miehen mennä, kakkonen on hänelle tärkeämpi kuin lapset jotka ehkä vain yksipuolisesti olet suhteeseenne halunnut.
En vetoa lapsiin.
Toivon rehellisiä vastauksia ns. "kakkosilta", miten he kokevat omassa ajatus- ja tunnemaailmassaan sen tilanteen, että heidän ollessaan rakastajansa kanssa, miehen lapset kaipaavat samalla isäänsä omassa kodissaan.
En kysy tässä yhteydessä pettävien miesten tunteita ja ajatuksia lapsiaan kohtaan pettäessään vaimoaan. Haluaisin vastauksia nimenomaan kakkosilta.
Mahtavaa nyt syyllistetään petettyä oikein olan takaa, että petetty on nyt lapsetkin siihen liittoon yksin halunnut. Kohta varmaan kerrotaan, että petetyt ovat yksineuvoisia ja lisääntyvät itsestään miehen seuratessa sivusta.
Jutellaan keskenämme, mitä molempien lapsille kuuluu ja mitä ovat puuhanneet. Mä olen tullut siihen käsitykseen, että hänen lapsensa ovat ihania ja hän on heille hyvä isä. Vaikka vieraissa käykin.
Herää!!! Hyvä isä ei käy vieraissa. Yööks.
Monet pettävät miehet ovat hyviä isiä. Läsnä lapsilleen arjessa. Huolehtivat heistä, vievät harrastuksiin, käyvät reissussa lasten kanssa. Viettävät oikeasti aikaa heidän kanssaan. Aidosti ja omasta halustaan. Olisivat valmiita kuolemaan lastensa puolesta. Onko sellainen huono isä?
Ei vanhemmuus tarkoita sitä, ettei ole omaakin elämää. Vanhemmuus ei tarkoita sitä, että eläisi pelkästään lapsilleen, unohtaisi olevansa ihminen omine tarpeineen ja haluineen. Ei pettävä mies petä lapsiaan vaan puolisoaan, syystä tai toisesta.
"hän on heille hyvä isä. Vaikka vieraissa käykin."
Mutta ei ole ainakaan sillä hetkellä lastensa kanssa, kun on sinun kanssasi?
- Oletatko, ettei suhteestanne ole lapsille murhetta ja surua?
Ei lapset siitä tiedä, niinkuin ei munkaan lapset.
En myöskään kysynyt, onko mies rakastajatteren mielestä hyvä isänä. Toivon vastauksia ja ajatuksia, miten rakastajattaret ajattelevat naimisissa olevan, perheellisen miehen lasten kokevan isänsä pettämisen ja avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet?
Tuttavani perheessä lapset kokevat sen luonnollisena asiana. Särkee kyllä sydämen, kun kuuntelee.
Hei, mihin viittaat "Surullista...", kun kirjoitat, että tuttavasi perheessä lapset kokevat sen luonnollisena asiana.
Voitko ystävällisesti tarkentaa, että minkä "sen"?
Ja lisäksi pyytäisin tarkennusta kertomaasi siltä osin, että mistä päättelet tuttavaperheesi lasten kokevan "sen" luonnollisena asiana? Siis minkä "sen", ja mistä päättelet niin.
Vielä kysyisin sitä, että miksi sydämesi särkyy tästä? Mikä siinä koskettaa?
Sen = vanhemmilla suhteita avioliiton ulkopuolella. Tunneyhteys johonkuhun toiseenkin kuin vanhempaansa.
Koska lapset puhuvat siitä kuin kaikista muistakin elämään kuuluvista asioista, kuten aamupalan syömisestä tai koulusta. Kolmannen henkilön kuuluminen perheeseen on heistä normaali asia.
Ei kai kukaan halua lasten luulevan, että "moniavioisuus" on luonteva tapa elää? En itse ole ainakaan kasvattanut omia lapsiani tällaiseen ajatusmaailmaan.
Kyl sen lapset tietää ja niin omaskin - ainakin siinä vaiheessa, kun ala-koululaisia ollaan. Päiväkoti-ikäiset ei vielä ole kavereillaan niin isosti kuin koululaiset, joten niitä pystyy sumuttamaan. Koululaiset ovat niin rehellistä sakkia toisillensa, että ihan suoraan kysyvät, että onks se sun uus äiti ja tykkäät sä siitä? Ja edellinen siis ihan vaikka, olisivat vain vilaukselta nähneet salaparin jossain.
"Koska lapset puhuvat siitä kuin kaikista muistakin elämään kuuluvista asioista, kuten aamupalan syömisestä tai koulusta. Kolmannen henkilön kuuluminen perheeseen on heistä normaali asia."
On hyvä, että lapset puhuvat, eivätkä patoa asioita sisäänsä. Se voi auttaa heitä selviämään. Tämä ei silti tarkoita, että asia tai tilanne millään muotoa olisi heille niin sanotusti normaali, luonteva, asiaan kuuluva tai etenkään lasten mielestä toivottava. Mutta hyvä, että lapset puhuvat. Puhumisessa ei ole mitään surullista. - Mutta onko lapsilla kuuntelijaa? - Jos ei ole, niin se on surullista. Tilanteen kauhistelu ja päivittely - edes omassa mielessä - ei ole kuuntelemista eikä lapsen tilanteeseen eläytymistä.
Kyllä alle kouluikäisetkin tietävät. Lapset tietävät hyvin paljon. Heiltä on turha luulla voivansa salata mitään. -Valitettavasti tai onneksi. Miten sen nyt kukakin haluaa ottaa.
Näin lapseni tuskan, kun 3 kuukautta kantoi salaisuutta sisällään ja ei halunnut todeksi uskoa kaveriensa väitteitä. Koko tuon ajan yritin selvittää ja ajattelin, että se on koulukiusausta, mutta ei tuskaa ja häpeää omasta vanhemmastaan. Ja lopulta kun syy selvisi, niin puhuttiin ja puhuttiin, itkettiin ja puhuttiin. Ei kauhisteltu ja päivitelty, vaan puhuttiin ja jaksoin vain siksi, että kävin itse samaan aikaan perheterapeutilla, jonne tietysti lapsi oli myös tervetullut, mutta halusi purkautua tutulle aikuiselle mieluummin kuin vieraalle. Älkää salatko lapsiltanne mitään, sillä kyllä he vaistoavat ja saattavat tietääkin.
Nyt vain toivon, että tästä ei myöhemmin elämän kriisikohdissa puhkea mielenterveyssairautta lapselleni. Valppaana vanhempana on vain tuettava omaa lastansa. Olen nyt yrittänyt opastaa, että möykyt on puhuttava ulos, ei padottava. Ja tuonut ilmi myös sen, että minulle voi aina puhua ja ihan mistä tahansa ja niin on nyt puhuttukin.
Kyllä lapset puhuvat ihan avoimesti. Heidän silmistään paistaa ilo, kun lausuvat tämän "kakkosen" nimen. Ovat puhuneet ystäväni mukaan kaikista asioista. Ystäväni on painottanut, että tuollainen suhdekuvio ei ole tavanomainen, eikä heidän tulevaisuudessa tulisi elää samalla lailla. Ystävälläni on omat syynsä pysyä avioliitossaan, joista tärkein ont ehkä lasten kasvatus lasten isän kanssa. Rakkautta ystäväni ja hänen miehensä välillä ei ole, mutta ystävyyttä.
No voi hyvänen aika, onko isä aina huono ollessaan pois lasten luota? Töissä, harrastuksissaan, ystävien kanssa aikaa viettässään? Ei nyt puhuta pettämisestä, vaan ihan kaikesta siitä ajasta mitä isä nyt ylipäätään on jossain muualla kuin kotona. Siis ihan aviouskollinen isäkin.
Onko isä jokin hyödyke, sen sijaan että olisi ihminen? Omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan ei saa hoitaa, joka hetki pitää olla kotona, siltä varalta että lapset tarvitsisivat?
En hyväksy pettämistä, mutta en kyllä juurikaan ihmettele, jos tuollaisessa suhteessa oleva mies hakee toisen naisen seuraa. Se toinen kun saattaisi pitää kyseistä miestä peräti rakastettavana ihmisenä eikä jonakin hyödykkeenä.
Vaan tulevat tietämään se on maailman laki.
Ja toivonkin tulevan, sillä jokin rangistus täytyy tuohon pettämiseen olla.
Juokoon sitten aikanaan isä aivonsa pilalle, kun yksin on aina, eivät muista lapset, ei se kakkonenkaan, sillä aika monesti karisee pois.
Ihan oikein pettäjille kaikille, olipa sitten kuka hyvänsä.
"Ei lapset siitä tiedä, niinkuin ei munkaan lapset."
Tuo ei ole totta. Elät harhaluulossa. Lapset kyllä tietävät, mutta eivät vanhempiaan suojellakseen ota asiaa puheeksi.
En tosin kysynyt, tietävätkö mielestäsi rakastajasi lapset isänsä avioliiton ulkopuolisista suhteista (aina tietävät), vaan toivoisin vastauksia, miten kakkosena asiaan suhtaudut.
Mistä voit tietää kaikki tapaukset?
Kokemusta monen vuoden suhteesta ja lapsi ei todellakaan tiennyt asiasta. Miehellä murrosikäinen tytär ja itsellä jo aikuiset lapset. Omani ei enää asuneet kotona.
Ollessani ns. kakkonen, oli olennaista minulle, että miehen lapset olivat jo aikuisia. En olisi alkanut mihinkään miehen kanssa, jos hänellä olisi ollut pieniä tai vaikka edes kouluikäisiä lapsia.
"Helpommaksi" asian teki moraaliselta kannalta myös se, että miehen vaimokin oli pettänyt aikanaan. En kokenut siis rikkovani mitään, mitä he eivät olisi jo keskenään rikkoneet.
He erosivat ja me olemme nyt olleet jo aika pitkään julkisessa suhteessa. Isällä on hyvät, läheiset suhteet lapsiinsa, enkä minä sekaannu heidän asioihinsa millään tavalla. Ja lapset tietävät molempien vanhempiensa pettäneen toisiaan.
"Ja lapset tietävät molempien vanhempiensa pettäneen toisiaan."
- Miten oletat ja ajattelet tämän tiedon vaikuttaneen ja vaikuttavan miehen lapsiin? Silloin ja nyt?
Vaikea sanoa, kun en ole asiasta tietenkään heidän kanssa puhunut. Pidän itseni aika tietoisesti erossa heistä, koska luonnollisesti ajattelen, etteivät he pidä minua mitenkään tervetulleena heidän elämään. Se on minulle ihan OK.
Ei tietenkään ole lapsille hyvä kasvualusta sellainen, jossa molemmat vanhemmat pettävät. Mies luulikin pitkään etteivät lapset huomanneet heidän riitojaan; vasta eron jälkeen vanhempi lapsista oli kertonut kärsineensä kovasti vanhempiensa riitelystä.
Ajattelen ja puhun miehen kanssa myös hänen lapsistaan. Tiedän mitä he opiskelevat ja harrastavat. Tiedän myös, että lapset ovat tosi tärkeitä miehelle.
Tosi seikka on sekin, että liitto oli hajoitettu jo ennen kuin tulin mukaan kuvioihin n. neljä vuotta sitten ja vaimokin oli pettänyt miestään.
Mitä luulet, miten he kokevat isänsä avioliiton ulkopuolisen suhteen? Entä mitä luulet, miten he suhtautuisivat, jos tietäisivät isänsä puhuvan lapsistaan ja heidän yksityiselämästään rakastajattarelleen?
Näistä rakastajattaren, eli kakkosen ajatuksista rakastajansa lasten suhteen haluaisin lukea. En kysynyt alunperinkään sitä, että mitä heidän rakastajansa ajattelevat lapsistaan, tai onko rakastaja hyvä isä, tai että kuinka paljon ja mitä faktoja rakastajattaret rakastajansa lapsista tietävät.
Toivon jonkun kirjoittavan ajatuksiaan vastauksena kysymykseen, kuinka kakkoset olettavat rakastajansa lasten suhtautuvan tilanteeseen, missä isällä on avioliiton ulkopuolinen rakastajatar. Mitä tunteita tämä järjestely herättää rakastajattaressa ja mitä tunteita rakastajatar olettaa järjestelyn aiheuttavan miehen lapsissa.
Ap: Älä jeesustele. Ihan turha veto ja syyllistämisen yritys. Avioerotilanteessa ihan oleellinen kysymys (lasten ikävä isää) - ei hienotunteisesti hoidetussa salasuhteessa. Voin vakuuttaa, ettei lapset ole todellakaan päällimmäisenä mielessä tapaamishetkillä. Harvoin ne edes ovat niin pitkiä, että lapsille ehtisi tulla isää ikävä. Huono veto....
Mitäpä, jos vaan ottaisit selville miehesi rakastajattaren ja kysyt häneltä. Ei kai ole mitään stereotypiaa tässäkään asiassa...
Onnea vaan tietonjanoosi :)
Kyllä se herättää ajatuksia. Ja sitä huoltakin tietenkin.
Luulen että tätä asiaa jokainen peilaa tietyllä tavalla itsensä kautta. Ajattelen mitä itse olisin kokenut ja ajatellut lapsena, jos vanhempani olisivat olleet tismalleen samassa tilanteessa.
Usein tulee mieleen juuri se, että kuinka paljon toivoin aina isän olevan vaan onnellinen, koska häntä rakastin tietenkin paljon. Tunsin pahaa mieltä, jos isällä oli huono olla ja iloa, jos hänellä oli hyvä olla. Sillä perusteella itselle tulee ehkä lievennettyä sitä syyllisyyttä, että ajattelee ja päättää, että on aina niin kiltti, iloinen ja hellä miestä kohtaan että hän on aina tyytyväinen ja onnellinen ja siten vaikuttaa lapsiinsa positiivisesti. Samalla ajattelen myös, että koska välitän tosi paljon, niin voin tukea miestä pahassa olossa ja parantaa sen, niin sitten hän on taas onnellinen ja hänen lapsensakin tulee onnelliseksi, kun isä on onnellinen. Ajattelen, että ehkä se korvaa jotain. Muistan ainakin itse omasta lapsuudesta, että isän onnellisuus oli mulle tosi tärkeä juttu. Etenkin tyttölapset kantavat tosi paljon huolta juuri isästä. Niin ajattelen että jollakin tavalla hänen lapsensa tuntisi empaattisesti isänsä ilonpilkahduksia ja olisi kuitenkin sisällään niistä iloinen ja se korvaisi jotain.
Luulen, että asia voisi tuntua tosi erilaiselta, jos hän lapsensa olisi poika, joka olisi luontaisesti enemmän huolissa äidistään.
Mulla on kanssa sellainen lapsuusajan kokemus, että me otettiin lapsina sen läheisen vanhemman puoli ja puolustettiin hänen oikeuttaan käydä tapaamassa ystäviään. Peiteltiin ja annettiin alibi. En tiedä oliko meidät manipuloitu siihen vai tunnettiinko me oikeasti vaan niin empaattisesti sen vanhemman tunteet, että haluttiin vaan sen olevan onnellinen. Uskon, että lapsi myös tajuaa sen että jos vanhemmat ei ole ihan onnellisia siinä suhteessa ja lapsi ei siksi tuomitse, vaan ymmärtää sen hyvinkin syvästi, että toinen vanhempi haluaa olla onnellinen ja hakee sen paremman mielen niin. Lapset suhtautuvat oman kokemukseni mukaan ymmärtäväisesti, koska ovat nähneet sen onnettomuudenkin ollessaan niin lähellä. Lapset pyrkivät myös estämään vanhempien konflikteja ja tästä syystä saattavat suojella pettävää vanhempaa hyvinkin paljon. Ne ovat omat lapsuuskokemukseni. Lapsi harvoin ajattelee vanhemmastaan pahasti. En usko että hänen lapsensa ikinä ajattelisivat hänestä pahasti. Sitä pelkään kyllä erittäin paljon, että jos hänen vaimonsa tai joku muu läheinen ihminen alkaisi kääntää lasta häntä vastaan. Sen vuoksi en haluaisi ikinä tämän tulevan ilmi. Ja toisaalta uskon kyllä ettei kukaan olisi niin itsekäs, vaan laittaisi lapsen edun vuoksi oman katkeruutensa syrjään. Koska lapsella on oikeus rakastaa ja ihannoida isäänsä. Se on tärkeä asia saada tehdä niin. Lapsen ihannointia ei poista mielestäni se, että vaikka lapsi tietäisikin isän pettävän. Koska hän rakastaa niin paljon, että luontaisesti ymmärtää sen hyvin empaattisesti ja toivoo isän olevan onnellinen ja isän onnellisuus luo lapselle turvaa. Toki lapsen on ihan koko ajan tiedettävä ettei mikään koskaan muuta isänsä rakkautta häneen ja isä on aina elämässä. Mitään pelkoa isän menettämisestä ei siis saa tulla, vaan sen on oltava hyvin selvää, että isän saa aina pitää.
Tällaisia ajatuksia. Toki niitä ajatuksia risteilee päässä paljon ja on tärkeä asia.
Kiitos rehellisestä pohdinnastasi!
- Ymmärsinkö oikein, että "Eräänlaisia ajatuksia" eläydyt rakastajasi tyttären kokemus- ja elämysmaailmaan yrittämällä samaistua ja kuvitella, mitä itse tyttärenä olisit ajatellut isästäsi?
- Entä nyt aikuisena naisena. En tiedä, onko sinulla omia lapsia. Aikuisella voi olla myös toisenlaista eläytymistä lapsen maailmaan, esimerkiksi naisena tytön sisäiseen maailmaan, kuin samastumalla ja muistelemalla omaa ajatusmaailmaa lapsuudessa, tyttönä. - Onko sinulla tällaisia ajatuksia? Esimerksiksi se konkreettinen tosiasia, että kun rakastaja viettää aikaa luonasi, se aika on pois hänen tyttäreltään/pojaltaan. Herättääkö tämä minkälaisia ajatuksia ja tunteita? Esimerkiksi tällaisen käytännön puolen kannalta asiaa ajatellen. Mitä se herättää sinussa nyt aikuisena naisena, aikuisen naisen perspektiivistä.
Ymmärsit oikein.
Tuo poissaoloasia on hieman vaikeampi. Toisaalta siitäkin ajattelen vähän samaan tapaan, että en itse muista sellaisia omia muistoja, että olisi tuntunut että isä on poissa. Siis että ne eivät jää mieleen kovin vahvasti. Mieleen jäävät juuri ne ihanat hetket isän kanssa. Ja ehkä sellaiset vähän harvinaisemmat hetket, kun isä on ihan oma-aloitteisesti kauheasti halunnut leikkiä ja on saanut lempeää huomiota. Ne muistot on itselle jäänyt mieleen. En muista poissaoloja, vaikka on niitäkin varmasti ollut kun isällä on ollut kiire.
Ajattelen kait sitäkin asiaa siis samalla tavalla ja omia kokemuksia muistellen ja yrittäen eläytyä niiden kautta. Toivon hänen korvaavan tyttärelleen kaksinkerroin sen ajan, mitä hän on pois. Leikkivän iloisesti hänen kanssaan ja tehden tyttärensä iloiseksi. Ja ajattelen, että ehkä hän on iloinen sitten leikkiessään tyttärensä kanssa, siis ehkä energisempi, kun minä olen yrittänyt pitää hänen olostaan huolta ja ilahduttaa häntä. Että ehkä hänen tyttärensä saa sitten leikkiä iloisen isän kanssa, jolta saa sellaisen ihan jakamattoman huomion hetken aina yhdessä isän kanssa. Ja onnellisia muistoja.
En tiedä onko se optimismia mutta ainakin se tuntuisi pitävän niissä jutuissa paikkaansa, että laatu on tietyllä tavalla määrää tärkeämpi. On se määräkin tärkeää, mutta ne onnelliset muistot syntyvät siitä että on ainutlaatuisia hetkiä. Sellaisia yhteisiä ja rakastavia joissa lapsi saa ihan täyden huomion. Toivon kovasti, että hänellä on sellaisia tyttärensä kanssa. Ja luotankin, että on.
Kiitos vastauksestasi.
- Entä pystytkö pohtimaan tilannetta aikuisena naisena? Ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiisi eläytymättä lapsen, tyttären osaan, tunteisiin, kokemusmaailmaan ja muistoihin? Miltä tilanne näyttää, tuntuu ja vaikuttaa, jos etäännytät siitä itsesi tyttären asemassa, ja pohdit vaikutuksia aikuisena naisena? Tilanteen seurauksia perheessä, tyttärelle nyt ja myöhemmin. Seurauksia ja vaikutuksia tyttären kasvuun ja kehitykseen kohti aikuisuutta ja tilanteen vaikutusta hänen suhteeseen isäänsä? Ovatko kaikki vaikutukset suhteestasi lapsen isään yksinomaan myönteisiä tyttären sisäisen maailman kannalta, ja suhteessa hänen isäänsä? Pelkästään voimaannuttavia, vai sisältyykö tilanteeseen ja sen aiheuttamiin seurauksiin mielestäsi ja mielessäsi joitakin uhkia? Ja jos, niin minkälaisia?
Tietenkin mietin asiaa myös siltä kantilta.
Kaikkein selkein pelottava asia mielestäni on se, että hänen tyttärensä oppii suhtautumaan lempeästi sellaiseen käyttäytymismalliin. Pelkään kovasti, että se voisi vaikuttaa häneen sillä tavalla, että jos hän ajautuisi aikuisena tilanteeseen, jossa hän olisi vaikka kakkonen, koska ymmärtäisi miestä niin syvästi. Ymmärtäisi sen onnettomuuden ja sen ettei miehellä ole helppoa ja hän on kiinni elämässään. Empaattisesti toivoisi miehelle hyvää ja hänen olisi helppo rakastua sellaiseen mieheen, koska rakastaisi isäänsäkin niin paljon. Se huolestuttaa hieman. Siis juuri siksi, että toivoisi hänen tyttärelleen vain ihan normaalin ja kauniin parisuhteen ilman murheita. Siksi se altistus sellaisten asioiden ymmärtämiselle hellästi tuntuu vaikealta.
Itsellähän varmasti on tätä ymmärrystä tullut lapsuudesta ja siksi koen tämän tilanteen jotenkin rauhaisammin kuin joku muu kokisi.
Toisaalta ne kokemukset myös opettavat sitä lapselle, että hän suhtautuu hyvin varovaisesti suhteisiin, koska hän tajuaa ettei kaikki ihmiset ehkä sovikaan niin hyvin yhteen eikä se tee iloiseksi että on vaan jonkun kanssa joka sattuu siinä olemaan. Kun he sitten näkevät myös sen, että joku toinen taas tekee sen verran iloiseksi, että hänen kanssaan rikkoo sääntöjäkin. Itsellä se on tehnyt hyvin varovaiseksi ja hitaasti eteneväksi poikia kohtaan, koska haluaa varmistaa että se toinen todella on se oikea. Ehkä hänkin näkisi maailmaa myös sillä tavalla ja se ei ole paha asia.
Toki negatiivisesta ilmapiiristä olen myös todella huolissani. Pelkään sitä, että minun ja miehen välit aiheuttaisivat jotakin negatiivista ilmapiiriin muiden ihmisten toimesta miehen elämässä. Se ajatus tuntuu tosi pahalta lapsen puolesta, koska hänen ei pitäisi joutua kokemaan mitään negatiivista, vaan pelkkää hellyyttä ja rakkautta. Lapset on niin herkkiä aistimaan sellaista ja hänen kuuluisi saada elää ilon ja hellyyden ympäröimänä vain eikä riitelyn. Joten pelkään kyllä suhteen vaikutuksia aikuisten väliseen ilmapiiriin.
- Entä tyttären tai pojan kokema sosiaalinen paine isän avioliiton ulkopuolisen suhteen vuoksi? Mitä se sinussa herättää? Mihin velvoittaa, tai velvoittaako? Koetko olevasi vastuullinen suhteessa miehen lapsiin, vai miellätkö itsesi irralliseksi?
Tietenkin koen olevani vastuullinen. Se velvoittaa minut ajattelemaan ja käyttäytymään lapsen parasta ajatellen ja toki käyttäytyisin niin varmasti vaikkei se velvottaisi. Se tarkoittaa minun ja hänen isänsä välejen pitämistä sellaisina, että niistä ei ikinä leviä mitään juoruja ettei lapsen tarvitse kuulla sellaisia eikä hänen kaverinsakaan joskus tulevaisuudessa juoruilisi mitään ikävää, vaan asiat olisi hyvin rauhallisia. Tunnen tarvetta jotenkin suhtautua kaikkeen todella hellästi ja sopuisasti ettei mikään asia ikinä kärjistyisi ja lapsella on turvallinen ja rauhallinen ympäristö. Koen etten voisi millään tavoin riidellä vaikka tapahtuisi mitä. Siis vaikka asiat räjähtäisi ihan kasvoille, niin se olisi vaan otettava mahdollisimman rauhaisasti vastaan ja yrittää olla ymmärtävä, koska lapsen vuoksi ei saa käyttäytyä mitenkään kärjistävästi.
En oikeastaan mieti sellaista, että toiset lapset kiusaisivat hänen tytärtään siitä, koska tunnen niin vahvasti sen, että hänen isänsä on ihan mahtava tyyppi ja uskon, että kaikki hänen tyttärensä kaverit myöhemmälläkin iällä tietävät, että hänellä on cool isä, niin en ollenkaan usko heidän sanovan mitään negatiivista. Lapset varmasti puhuvat keskenään sellaisista asioista, mutta oman kokemuksen mukaan aika neutraalisti. Asenteet sisäistetään vasta aikuisilta. Sen vuoksi ilmapiirin säilyminen rauhallisena on lapsen kannalta tärkeää, jotta hän saa rakastaa isäänsä eikä tunne tekevänsä väärin välittäessään isästään. Se on vaan niin tärkeää lapsen kannalta, että minun ja hänen isänsä välit pysyy joko salaisuutena tai vain niiden ihmisten tiedossa, jotka osaavat ajatella lapsen parasta ja laittavat negatiivisuuden hänen vuokseen syrjään.
Millaista sosiaalista painetta tarkoitat? Itselle ei ole jäänyt mitään häpeää siitä, että lapsena näin pettämistä ja siitä varmasti ihmiset kylällä tiesivätkin. Lapsi ei ajattele sitä samoin kuin aikuinen. Hän näkee tilanteen hyväksyvästi ja jos ympärillä olevat aikuiset ymmärtävät jättää lapsen tilanteen ulkopuolelle eivätkä kuormita häntä juoruilla ja asenteellisuudella, niin lapsi ei varmaankaan koe siitä tuskaa, vaan keskittyy itseään lähempiin juttuihin kuten omiin leikkeihinsä ja ystäviinsä. Tämä siis, jos lapsi kokee turvallisuutta ja saa huomiota vanhemmiltaan. Sitä turvallisuuden tunnetta ei kukaan saa häneltä riistää.
Jos hänen lapsensa olisi jo aikuinen, niin silloin olisin varmasti huolissani siitä lapsen kokemasta sosiaalisesta paineesta. Koska aikuiset kokevat sen vahvemmin. Lapsi hyväksyy tilanteen luonnollisena eikä tunne siitä tuskaa, jos hänen annetaan olla ilman kuormitusta. Myöhemmällä iällä lapsi suhtautuu varmasti aika laajalla ymmärryksellä sellaisiin asioihin. Mistä ylemmässä viestissä puhuinkin ja siinä on toki myös ne huolestuttavatkin puolet.
Oletko koskaan miettinyt kaikkivoipaisuutesi äärellä, että joskus myöhemmin tämä ihana tytär saa tietää isänsä elelleen kaksoiselämää toisen kanssa, siis jostain syystä tuo varjeltu tieto hänet saavuttaa, miten arvelet ihanan tyttären reagoivan? Reagoivan sinuun rakastajattarena? Miten reagoi isäänsä? Ihana tytärkin saa lapsia, ehkä, niin millainen voisi olla reagointi? Toivon, että ihanuus kantaa ihanaan isovanhemmuuteen, vaikkei se vielä ajankohtaista olekaan, mutta tulevaa elämää.
Reagointitapaan vaikuttaa aika paljon se, että missä iässä tytär sen tiedon saisi ja kuinka paljon lähiympäristön suhtautumistavat vaikuttaisivat asiaan.
Ja se on lapsen kannalta oikeasti siinä asiassa hyväksi, että hän saa ripotellen vähän tietoa ja voi itse nähdä ja ymmärtää sitä tilannetta. Sellainen kerralla tuleva tieto on vähän turhan suuri lapsen käsiteltäväksi. Mutta se, että hän näkee, että isä on joskus onneton ja isällä on ajateltavaa ja kaikki se auttaa häntä ymmärtämään tilannetta ja näkemään syyt ja seuraukset empaattisesti. Yleensä kotona vielä asuvat lapset ovat niissä asioissa paljon ymmärtäväisempiä kuin muualla asuvat lapset, koska ne kotona asuneet ovat nähneet isän pahan mielen ja ymmärtävät kaiken eikä asia tule niin yllätyksenä. Osaavat käsitellä sen paremmin ja kokevat tilanteen luonnolliseksi. Ne jutut mitä kuulee että lapset ovat katkaisseet välejä isään, niin niissä on aina kyse jo aikuisista ja muualla asuvista lapsista. Tiedän lapsuudenkavereiden vanhemmista aika ääripää esimerkin pettämisestä ja lasten äiti ei todellakaan osannut peitellä vihaansa, mutta tämän kaverini suhde isäänsä on nyt aikuisenakin ihan kunnossa enkä usko hänen tuntevan mitään negatiivista, koska rakastaa isäänsä tietenkin. Ehkä kokee olonsa vähän vaikeaksi siksi, että äitinsä vihaa isäänsä niin syvästi. Mutta ei itse tunne mitään pahaa. Isäänsä tytär rakastaa ihan varmasti aina. Lapset ovat harvoin tuomitsevia vanhempiaan kohtaan, vaan yrittävät ymmärtää ja rauhoitella tilannetta. Siitä syystä lapsen ei pitäisi ikinä joutua kiistakapulaksi, koska hän yrittää niin kovasti saada konfliktit välttymään.
Tarkoitatko sellaisessa tilanteessa, että hänen isällään olisi rakastajatar silloin isovanhempana edelleen?
Luulen että lapsi ymmärtää isäänsä. Ja etenkin hänen kohdallaan uskon niin. Että hänen tyttärelleen on tärkeää isänsä hyvinvointi ja onnellisuus. En missään sieluni sopukassa usko sen todella vahingoittavan hänen ja tyttärensä välejä. Jos uskoisin, en olisi tässä. Omien kokemusten perusteella lapsi ei tuomitse sellaisesta, vaan yrittää olla sopuisa.
Miten reagoisi minuun? En tiedä. En edes tiedä sitä tykkäisikö tytär minusta ihmisenä, niin sitä on vaikea tietää. Uskon kuitenkin, että hän varmasti näkisi sen, että isänsä välittää minusta ja antaisi ehkä hiljaisen hyväksyntänsä sille ja isänsä onnellisuudelle. Ja näkisi varmasti myös sen, että minä todella välitän hänen isästään enkä halua viedä mitään keneltäkään pois. Vaan olen samalla tavalla sidottu siihen tilanteeseen kuin isänsäkin, koska emme osaa olla toisistamme kaukana. Ajattelen joskus, että ehkä hän näkisi kuitenkin jonkun kauniin asian sen keskellä. Rakkauden ja sen että se on vahvaa muttei me haluta satuttaa häntä eikä ketään ja se on vaikeaa meille. Ehkä hän suhtautuisi hellästi, koska varmasti hänellä on isäänsä kohtaan paljon empatiaa.
En tiedä miten tytär reagoisi minuun, mutta miten ikinä reagoisikaan, niin en koskaan ajattelisi hänestä mitään pahaa ja olisin aina hellä ja ystävällinen. En varmasti mitenkään yliyrittäisi, vaan antaisin hänen itse tunnustella tilannetta siten kuin hänestä itsestään sopivalta tuntuisi, jos sellainen tilanne olisi, että hän tuntisi minut ja olisimme tekemisissä.
Toki itsellänikin on sitä syyllisyyttä sen verran, että tekisi mieli varmasti korvata sitä hänen tyttärelleen olemalla aina hänelle tosi iloinen, kannustava ja mukava ja samalla keksiä kivoja yllätyksiä ja kivaa tekemistä hänelle. Vaikkei siinä tilanteessa tietenkään voisi kauheasti. Mutta sen verran kuin tilanteen kannalta olisi sopivaa ettei sillä pahottaisi kenenkään mieltä.
Jos siis olisi sellaista että olisimme avoimesti tekemisissä, niin varmastikin hänen isänsä kanssa järjestäisimme ehkä vähän syyllisyyttämmekin tyttärelle paljon mukavia hetkiä. Vaikka ne olisi ihan sellaisia normaalejakin eikä niin ihmeellisiä aina, mutta jotta ne tuntuisi läheisiltä ja hän tuntisi olonsa rakastetuksi ja tärkeäksi. Ja järjestäisin itse myös tosi kivoja yhteisiä hetkiä hänelle ja tyttärelleen ihan kahdestaan, jotta heillä voisi olla mukavia ja läheisiä hetkiä. Se tuntuisi tärkeältä.
Ehkä tytär voisi rauhallisesti ajan kanssa hyväksyä perhetutuksi, kun hän tietäisi etten veisi häneltä mitään pois ja suhtautuisin häneen aina kauniisti, niin ehkä hän ajattelisi, että on vaan yksi aikuinen lisää elämässä jolta voi kysyä apua tai palveluksia ja joka aina koko sydämestään auttaa ja tykkää.
Vaikea tietää millaista se olisi, koska se riippuu niin tilanteesta. Siksi asioiden ja lankojen pitäminen tiukasti käsissä on nyt tärkeää ettei mikään ikinä olisi tyttärelle vaikeimmin käsiteltävää, vaan voi aina huolehtia että kaikki on mahdollisimman helppoa hänelle. Eli että ei pääse mitään juoruja liikkeelle ja asiat on hallittuja ja rauhallisia.
On se hyvä, että jaksat sitä pettäjää ymmärtää ja lastansa. Kaiken muun arjen ohella vaimon resurssit ei voi tuollaiseen riittääkään.
Millaista on elämä, jota pitää noin tarkasti varjella ja säädellä, että se olisi niin hallittua ja rauhallista - onko se oikeaa elämää lainkaan?
Niin no, on mullakin oma arkeni ja kiireeni..
Eikä myöskään ketään jonka kanssa niitä jakaa, koska en todellakaan halua kuormittaa häntä milläkään ikinä :) Mutta tietenkin todella rakasta ihmistä ymmärtää aina, vaikka olisi mitä kiireitä ja kuormittavaa arkea. Ei se sitä muuta.
Kysehän ei ole avioerotilanteesta, jos miehellä on rakastajatar, eli kakkonen. Silloinhan lapsen vanhemmat olisivat eronneet. Kysymykseni ei koskenut tällaista tilannetta, eikä avioerolapsen kokemusta.
Nimimerkit "siinäse:)" ja "Sorry " eivät näe ilmeisesti tällaista pohdintaa omalla kohdallaan aiheelliseksi tai mahdolliseksi.Tai näkemyksiä ja vastauksiahan nuokin olivat, mitä vastauksissanne kirjoititte. Jonkin verran väärinkäsitystä ilmeisesti vastauksiin sisältyi, koska en tarkoittanut kysymykselläni eronneen miehen uuden kumppanin ajatuksia tässä yhteydessä.
Avioeron vaikutukset lapseen ovat erilaiset kuin ne, mitä aiheutuu siitä että isällä on sivusuhteita, tai miksi niitä voisi nimittää. No, avioliiton ulkopuolisia suhteita, rakastajattaria.
- Haluaisiko joku muu "kakkonen" jakaa ajatuksiaan tästä aiheesta?
Jos perheessä riidellään paljon, ovat lapset suopeampia toisen/molempien vanhemman avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Kun huomaa isän/äidin saavan onnea avioliiton ulkopuolelta, saa se myös lapset onnellisemmiksi. Kun ihmiset sanoo: "lapset ovat onnellisia, jos vanhemmat ovat onnellisia", pitää paikkansa. Jos lapset huomaavat toisen vanhemman kärsivän toisen suhteesta, ovat he vastustavampia toisen vanhemman suhteiluun. Usein kuitenkin lapset haluavat tämänkin loppuvan (kuka lapsi haluaisi vanhemman olevan surullinen) ja usein kannustavat vanhempia salasuhteilemaan, jotta vanhemmat eroaisivat. Me aikuiset olemme taas enemmän korjaavampia suhteiden eteen. Emme halua luovuttaa lasten edun nimissä (vaikka lapset joissain tapauksissa niin haluaisivat.)
"...................." kirjoitti tällaisen näkemyksen: "Jos perheessä riidellään paljon, ovat lapset suopeampia toisen/molempien vanhemman avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Kun huomaa isän/äidin saavan onnea avioliiton ulkopuolelta, saa se myös lapset onnellisemmiksi." ------ "Usein kuitenkin lapset haluavat tämänkin loppuvan (kuka lapsi haluaisi vanhemman olevan surullinen) ja usein kannustavat vanhempia salasuhteilemaan, jotta vanhemmat eroaisivat. Me aikuiset olemme taas enemmän korjaavampia suhteiden eteen. Emme halua luovuttaa lasten edun nimissä (vaikka lapset joissain tapauksissa niin haluaisivat.)"
Kiitos tästäkin näkemyksestä. Tämä herätti minussa paljon kysymyksiä ja toivon, että voisit tarkentaa kirjoittamiasi väitteitä. En halua kiistää näkemyksiäsi enkä ajatuksiasi. Toivon, että perustelet kirjoittamaasi. Kirjoitat hyvin yleistävään sävyyn, ja käytät muun muassa ilmaisuja "Me aikuiset" ja "emme halua luovuttaa". Keihin viittaat sanalla ME tässä yhteydessä, tässä asiassa ja viestissä.
Etenkin nämä viimeiset kaksi virkettä jäivät minulle epäselviksi "Me aikuiset olemme taas enemmän korjaavampia suhteiden eteen. Emme halua luovuttaa lasten edun nimissä (vaikka lapset joissain tapauksissa niin haluaisivat.)"
- Olen kiitollinen, jos yrität avata ja tarkentaa ajatuksiasi. En päässyt mukaan, mitä tarkoitit tällä.
Me -viittauksella tarkoitin koko kolmiota. "Ykköstä", "pettäjää" ja "kakkosta", eli minua. Ajattelemme aina lasten parasta. Olemme monta kertaa keskustelleet miehen kanssa, miten tämä vaikuttaa hänen perheeseensä ja miten kaikki osapuolet ovat reagoineet tilanteeseen. Olemme useasti pohtineet asiaa lasten kannalta (ja vaimon, tietysti!) ja suhteemme päättämistä. Olemme kuitenkin päätyneet siihen (mies eritoten), että hänellä ei ole mitään annettavaa perheelleen, jos en ole hänen elämässään. Lapset ja vaimo siis saisivat surullisen isän/miehen siinä tapauksessa ja kaikki olisimme onnettomia. Siksi päätimme jatkaa suhdetta.
Ymmärsinkö oikein, nimimerkki ".................... ", että koet olevasi rakastajasi perheen ja hänen lastensa hyväntekijä ja voimavara? Tuot pelkästään positiivisia asioita rakastajasi lasten elämään? Korjaa, jos ymmärsin väärin:
" Olemme kuitenkin päätyneet siihen (mies eritoten), että hänellä ei ole mitään annettavaa perheelleen, jos en ole hänen elämässään. Lapset ja vaimo siis saisivat surullisen isän/miehen siinä tapauksessa ja kaikki olisimme onnettomia. Siksi päätimme jatkaa suhdetta."
Tähän edelliseen tarkennuskysymykseeni lisätarkennuspyyntönä aikaisempaan viestiisi liittyen:
"Jos perheessä riidellään paljon, ovat lapset ---------- Kun ihmiset sanoo----------Jos lapset huomaavat ------------------ ovat he vastustavampia toisen vanhemman suhteiluun. Usein kuitenkin lapset haluavat ...."
Tämä herätti minussa kysymyksiä. Toivoisin sinun tarkentavan, onko sinulla ollut useampia perheellisiä rakastajia ennen nykyistä rakastajaasi, vai mihin perustat nämä yleistyksesi?
En tarkoita, että tuon pelkästään positiivisia asioita heidän elämäänsä. Jokainen "salasuhde" kuin ihmissuhdekin tuo aina negatiivisiakin asioita. Mies on kuitenkin kertonut, että niinä kertoina kun olemme yrittäneet lopettaa suhdettamme (emme ole olleet missään yhteydessä), heillä riidellään paljon. Riitelyä on ollut ymmärtääkseni jo ennen suhdettamme, joten suhteestamme ei ole tullut "kuormitusta" ainakaan sen asian suhteen. Kun olemme yhdessä, heillä on tasapainoisempaa elämää. Vaikutan näin positiivisesti ja lapsetkin saavat näin tasapainoisemman ympäristön? Vai olenko väärässä?
Yleistykset liittyvät vanhempieni avioliittoon, tähän nykyiseen suhteeseeni, sekä ystävieni kertomiin kokemuksiin omista parisuhteistaan.
Naurettava ketju. Yksi muka analysoi ja kyselee lisää. Täysin raakileena, omaamatta tietoa ja taitoa. So stupid.
Mitä tietoa ja taitoa jäät kaipaamaan tähän ketjuun?
Mikä tässä on mielestäsi naurettavaa?
Tuo tapasi kysellä asioista. Raakile siinä suhteessa, että kysymykset ovat sangen pinnallisia. Ei siis omakohtaista kokemusta asiasta. Toisekseen välittyy tietämättömyys ihmisen kriiseista. Eli tiedon puutetta koko asiasta ja naurettavaa yritystä analysoida. Todella typerää. Ei titoa, ei taitoa.
Sinulla Tamara, saattaa olla enemmän viisautta, tietoa, taitoa ja ymmärrystä asiasta.
- Minkälaisia kysymyksiä ehdotat pohdittavaksi tähän aiheeseen liittyen?
"Vaikutan näin positiivisesti ja lapsetkin saavat näin tasapainoisemman ympäristön? Vai olenko väärässä?"
Jos sallit, niin uskallan väittää sinun olevan väärässä.
"Yleistykset liittyvät vanhempieni avioliittoon, tähän nykyiseen suhteeseeni, sekä ystävieni kertomiin kokemuksiin omista parisuhteistaan."
Onko niin, että sinulla on omakohtainen kokemus tyttärenä, jonka isällä on avioliiton ulkopuolinen suhde tai useita rakastajattaria ehkä isälläsi oli samanaikaisesti? Ymmärsinkö oikein?
Miellätkö "...................." salasuhteen mihin tahansa ihmissuhteeseen rinnastettavaksi suhteeksi? Kirjoitat "Jokainen "salasuhde" kuin ihmissuhdekin tuo aina negatiivisiakin asioita."
Salasuhdekin on ihmissuhde. Minun ja ystäväni välinen suhde on ihmissuhde. Veljeni ja minun välinen suhde on ihmissuhde. Parisuhde, salasuhde ei kuitenkaan ole.
Ihan näin ulkopuolisesta näkökulmasta... onko sinun mielestäsi parempi että lapset todistavat vanhempiensa riitelemistä jatkuvasti parempi kuin, että vanhemmat olisivat onnellisia, mutta kolmas osapuoli saisi sen aikaseksi? Minusta kakkonen, kolmonen on pienempi paha kuin jatkuva vanhempien riitely. Siis näin väkivaltaisen perheen kasvattina sanon. Avioerohan olisi kaikista ideaalein asia.
Onko väitteesi "väitätkö todella?" se, että miehen avioliiton ulkopuolinen suhde rakastajattaren tai rakastajattarien kanssa vähentää riitelyä miehen ja tämän vaimon kanssa? Ja lisäksi ymmärtääkseni esität väitteen, että miehen avioliiton ulkopuolinen suhde lisää miehen ja vaimon keskinäistä onnellisuuden kokemusta? Ymmärsinkö viestisi väitteen oikein?
Väitteesi on erittäin mielenkiintoinen ja toivon, että perustelisit tätä.
Onko siis mielestäsi suhteesi rakastajaasi täysin rinnastettavissa mihin tahansa ihmissuhteeseen, kuten suhteeseen veljeesi?
Herää kysymys, miksi siis salata tämä suhde rakastajaasi?
En väitä yhtään mitään. Väitän, että tämä keskustelun aihe ei edes liity sinuun mitenkään. Väitän, että et tee tällä keskustelulla yhtään mitään elämäsi suhteen, vaikka olisitkin ykkönen. Haluat vain syyllistää noita kakkosia tällä ketjulla, vaikka todellisuudessa sinun tulisi miettiä, miksi miehesi on kakkosen hankkinut. Vai oletko niitä vaimoja, jotka yrittävät psyykata itsensä hyväksymään kakkosen, koska et uskalla jättää petturi-miestäsi yksinäisyyden pelkosi vuoksi?
Voi jumangegga! No sitähän tuo ".............." jo sanoi. Antoi oikein esimerkinkin siitä! "Väitätkö todella?" sanoi, että parhain vaihtoehto on avioero.
Emme ole koskaan salailleet suhdettamme.
"onko sinun mielestäsi parempi että lapset todistavat vanhempiensa riitelemistä jatkuvasti parempi kuin, että vanhemmat olisivat onnellisia, mutta kolmas osapuoli saisi sen aikaseksi"
- tämä oli se kirjoituksen kohta, mihin toivoin tarkennusta.
Avioero on sitten toinen asia. Siinä vaiheessa, kun miehellä on ns. "kakkonen" tms. suhteessa, pariskunta ei ole vielä eronnut.
Kiitos näkemyksestäsi.
Tässä sinulle tarkennusta: "Ihan näin ulkopuolisesta näkökulmasta... onko sinun mielestäsi parempi että lapset todistavat vanhempiensa riitelemistä jatkuvasti parempi kuin, että vanhemmat olisivat onnellisia, mutta kolmas osapuoli saisi sen aikaseksi? Minusta kakkonen, kolmonen on pienempi paha kuin jatkuva vanhempien riitely. Siis näin väkivaltaisen perheen kasvattina sanon. Avioerohan olisi kaikista ideaalein asia. "
"En väitä yhtään mitään. Väitän, että tämä keskustelun aihe ei edes liity sinuun mitenkään. Väitän, että et tee tällä keskustelulla yhtään mitään elämäsi suhteen, vaikka olisitkin ykkönen. Haluat vain syyllistää noita kakkosia tällä ketjulla, vaikka todellisuudessa sinun tulisi miettiä, miksi miehesi on kakkosen hankkinut. Vai oletko niitä vaimoja, jotka yrittävät psyykata itsensä hyväksymään kakkosen, koska et uskalla jättää petturi-miestäsi yksinäisyyden pelkosi vuoksi? "
Riittääkö tarkennukseksi?
Riitelevätkö petetty ja pettäjä aina?
Puhuin "........" tapauksessa. Eivät kaikki ole tällaisia...? vai onko?
Eivät.
Kakkosilla on kummallinen kuvitelma siitä, että vaimoilla on joku yksinäisyyden pelko. Ehkä joku omakohtainen kokemus? Miksi sen vaimon pitäisi pelätä yksinäisyyttä sen kummemmin kuin jonkun kakkosenkaan? Jos vaimon pitäisi miettiä sitä, miksi mies on kakkosen hankkinut niin pitäisikö kakkosenkin miettiä sitä, miksi mies ei vaimostaan eroa? Minä olisin eronut miehestäni heti, kun käry kävi. Mies taas ei halunnut erota, valitti vain kakkoselle kuinka minä kyttään!!! Ai kun minä halusin erota, niin minä kyttään! Kummasti se tarina muuttui tuossa matkalla himasta duuniin?
Useampi kommentoija on täällä sanonut, että ykköset jäävät yksinäisyyden pelosta suhteeseen monissa tapauksissa, koska ovat kuulleet sen henkilökohtaisesti ykköseltä. Väittämässä on siis perää. Minäkin huomasin asian, kun luin näitä muita keskusteluja.
Kas, niin tuttua. Kun erosta puhuttiin, tosiaan valitti kyttäämisestä. Eikä vain minun, vaan myös muiden sukulaisten, oli ihan vainoharhainen ja kaikki vain sen vuoksi, että halusin lusikat jakoon. Jopa anoppikin kyttäsi. Näitä tarinoita sitten kakkonen kuunteli ja kannusti hänkin eroamaan. Tosi kummallisia käsityksiä? Onko yksinäisyyden pelko kuitenkin kakkosten oma pelko, kun ikää on tarpeeksi, ehkä ymmärrän tuon paremmin sitten kun saavutan kakkosen iän?
Ihmissuhde on aina ihmissuhde. Ei sillä ole väliä salataanko se vai ei. Kyse on kahden ihmisen välisestä asiasta. Ei kaikkien ihmissuhteiden tarvitse kuulua ulkopuolisille ollenkaan. IHMISSUHTEITA voi olla erilaisia.
Ei ole yksinäisyyden pelkoa. Siksi juuri pidän varattua miestä. Haluan elää yksin ja vapaa mies haluaisi olla yhdessä suunnilleen 24/7.
Ymmärrättekö kirjoitti: "hmissuhde on aina ihmissuhde. Ei sillä ole väliä salataanko se vai ei. Kyse on kahden ihmisen välisestä asiasta. Ei kaikkien ihmissuhteiden tarvitse kuulua ulkopuolisille ollenkaan. IHMISSUHTEITA voi olla erilaisia."
Ihmissuhde ei ole yksityisasia, jos ihmissuhteen toinen osapuoli on perheenpää tai perheen äiti. Seksisuhde ei ole viaton ihmissuhde samalla tavalla kuin ystävyyssuhde tai normaali työtoveruus.
Sillä on erittäin paljon merkitystä, salataanko tai yritetäänkö ihmissuhde salata. Ennen pitkää kaikkia salasuhteet paljastuvat. Jo ennen paljastumistaan niiden olemassaolo ei ole yksityisasia. Ei missään määrin. Sellaista toki kakkoset ja pettävät puolisot haluavat itselleen, toisilleen ja ympäristölleen uskotella, että salasuhde on vain kahden ihmisen välinen asia. Ei se todellisuudessa ole.
Jos salasuhde olisi vain kahden ihmisen välinen asia, jonka ei tarvitsisi kuulua ulkopuolisille, niin miksi sitä olisi tarvettakaan salata?
"Emme ole koskaan salailleet suhdettamme."
Jännä salasuhde, jota ei ole koskaan salailtu. Jännää tosiaan.
Et sitten ajattele, että omasta seuran tarpeestasi koituu haittaa miehen perheelle? Eikö se ole mielestäsi väärin perhettä kohtaan? Itsekästä? Etkö voisi keksiä jotakin muuta keinoa torjua yksinäisyyttäsi ja samalla nauttia itsenäisyydestäsi? Sellaista ratkaisua, missä oma nautintosi ei tuhoaisi viattomien ihmisten elämää?
* omasta seuran tarpeestasi ei siis tietenkään seuraa eikä johdu yhtään mitään, vaan siitä, millä sitä omaa yksinäisyyttään lähdet lääkitsemään. Omaa hyvää oloaan ei pidä maksattaa lapsilla. Ei vieraidenkaan lapsilla.
Ei mies kauheasti ole yrittänyt salailla suhdettamme. Olen tavannut kaikki hänen tuttavansakin. Emme katso taaksemme kulkiessamme kadulla. Mies sanoi, että ei ole valmis luopumaan minusta. Sanoi, että jos vaimo saa tietää, niin sitten saa.
Kuka on sanonut että seksisuhde on viaton ihmissuhde.
Se on joka tapauksessa kahden ihmisen ihmissuhde. Jos toisella tai molemmilla on myös oma kumppani niin se on taas erillinen ihmissuhde.
Nimenomaan pientä kivaa.. ei yksinäisyyden lääkintää. Molemmin puolin.
Miehen lapset on aikuisia ja nykyisen avokin kanssa hänellä ei ole lapsia.
En ole yksinäinen. Olen elänyt oman osani parisuhteessa eikä ole minkäänlaista tilausta uuteen. Taitaa olla vaikea uskoa sellaista...
Eikö siihen pieneen kivaan riitä tuote, jota kaalimatokin mainostaa, niin ei tulisi satuttaneeksi edes sitä miehen nykyistä avokkia, josta nyt ei mitään väliä tunnu kenellekkään olevan.
Toi välineurheilu kannattaisi muistaa vaihtoehtona. Silloin sivulliset eivät särkyisi.
Hyvä idea tuolle pientä kivaa etsivälle rouvashenkilölle!
En ole ollut rouva koskaan enkä ole tulevaisuudessakaan. :))
Voisitte osoittaa viestinne myös varatuille miehille jotka hyppää vieraissa. Itse olen vapaa enkä petä ketään.
Minusta Ap. on "kaiken tietävä keittiöpsykologi", joka katsoo oikeudekseen tietää ja tuntea kaikki ihmissuhteen alat. Ja pieleen. Sanansa sanottavana jokaiselle kirjoittajalle ja kaikesta heijastuu läpi sietämätön besserwisser-asenne. Nämä tapaukset ovat varsinaisia riivinrautoja sekä vaimoina että sukulaisina.
Hieman vähemmän analysointia ja enemmän toimintaa - vaikka sitten avioliittonsa pelastamiseksi tai jopa omat huvitukset löytääkseen. Jotenkin tuntuu, että olet tukehtumassa...
Koko ketju on täysin sairas ja ap jankkaa ja jankkaa uudestaan ja uudestaan samoja kysymyksiä yrittäen syyllistää kakkosia. Ei onnistu eikä kannata epäonnistuneessa parisuhteessa vedota lapsiin. Lapset tottakai ymmärtävät enemmän kuin me aikuiset tajuammekaan ja esim. avoimiin suhteisiin perustuvissa liitoissa kärsivät kun (ei jos vaan kun) ymmärtävät vanhempiensa epänormaalit ihmissuhdekuviot. Yksittäinen rakkauteen perustuva pitkäaikainen salasuhde on ihan muuta kuin sairas avoin suhde. Lisäksi lapset oppivat näkemään että rakkautta on vaikkei enää vanhemmilla sitä riittäisikään toisiaan kohtaan. Uskon että lasten takia parasta monille olisi erota. Onnellisilla vanhemmilla on onnellisia lapsia ja jos isä tai äiti on onnellinen jonkun toisen kuin puolisonsa kanssa niin ottakoon sen kolmannen osapuolen.
Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta oletko AP ajatellut, että kun eroat, mies näkisi enemmän omia lapsiaan? Ja panostaisi heidän yhteiseen aikaansa. Siihen täytyy olla syy, miksi mies ei kotona ole viettämässä aikaan lastensa kanssa... a) hän ei halua sinun seuraasi, b) hän ei halua sinun eikä lasten seuraa. Tämä on se totuus. Mies on vain yksinkertaisesti saanut tarpeekseen elämstään ja tämä voi tapahtua meille kaikille. En ole ykkönen, kakkonen, kolmonen, nelonen, vitonen, kutonen... vaan sinkku, joka erosi 4 vuotta sitten pitkästä avioliitosta. Lapset voivat paljon paremmin, saavat enemmän isältään huomiota ja minä voin paremmin, kun saan enemmän omaa aikaa! Ja tiedätkö mitä! Äitipuoli on kuulemma ihan huippu juttu! Ja minäkin olen esittelemässä kohta uuden miesystäväni heille! Kaikki ovat onnellisia!
Älä jää pettävän miehen luo! Tulet hulluksi tuollaisia asioita pohtiessa.
Kysymykseni sisältö on joillekin ehkä liian ahdistava pohdittavaksi.
Niinku kenelle?
Ap, lue tämä ketju läpi. Olet istunut tietokoneen ääressä pohtimassa kysymyksiäsi koko päivän ja myös illan. Jankkaat samoja asioita mikä antaa sinusta todella typerän kuvan. Ilmeisesti ahdistuksesi pettämisen johdosta on käynyt liian suureksi ja olet sekoamassa. Kannattaisiko sinun harkita ammattiapua?
Pakko myöntää, että en ajattele. On vain se hetki, kun ollaan yhdessä. Silloin ei ajatella mitään muuta.
Tuntuu, että Ap:n alkuperäinen kysymys (ketjun aloitus) oli suunnattu vaan yhdelle tietylle ihmiselle eli kakkoselle, siinä toivossa että tämä syyllistyisi. Ei kannata - eivät ne koskaan.
Ap: Olet syvästi onneton, hukassa ja rikki. Vatvot ja pyörität samaa kehää mielessäsi. Olen ollut samassa tilanteessa ja tiedän mitä on kun ajatukset pettämisestä ja sen syistä eivät anna rauhaa päivin eikä öin. Mitä tein väärin, missä kakkonen on parempi, miten hän ei ajattele lapsia, miten hän kehtaa jne. loputtomiin. Ei sinun edes kannata ymmärtää, tuskin saat vastausta koskaan. Voit pelastaa vain itsesi ja jatkaa eteenpäin.
Armahda itseäsi ja lopeta tuo. Typerintä sinulta on kysellä miten lasten olemassaolo vaikuttaa kakkosiin. Jos lapsesi ovat pieniä, eivät varmasti ymmärrä mitään miehesi seikkailuista ja herravarjele sentään - älä rupea heille sellaista selittämäänkään.
Mitä lasten ikävää ja kaipausta? Minä näin rakastajaani työaikana, ei se aika ollut lapsilta pois. Miehellä sellainen työ, ettei kukaan huomaa jos hän on poissa työpaikalta tunnin pari.
Miehen kanssa kyllä usein juteltiin lapsista, sekä minun että hänen. Hän näytti lastensa kuvia ja kertoi mitä lapset ovat tehneet, mitä heille kuuluu. Mies on hyvä isä lapsilleen.
Luulisi, että tuossa tapauksessa työaikana rakastajattaren tapaaminen kiinnostaisi jo työnantajaakin? Harva työnantaja maksaa palkkaa salasuhteilusta, lienee yleistä?
Ei AP kysynytkään miehen työnantajasta mitään. Vaan lapsista.
Ap kysyi todella vakavaa asiaa, ajatteleeko tämä toinen nainen miehen lapsia ja heidän tulevaisuuttaan. Tiedän, että ei ajattele ketään muuta kuin itseään.
Itse sain aikuisena tällaisen naisen eteeni, joka kertoi peuhanneensa isäni kanssa, suorastaan yökötti tuo nainen ja kyllä se isänkin kuva himmeni .
Ymmärsin varsin paljon paremmin äitini tilanetta, jota hän ei meille lapsille keronut, mutta jotenkin tuntui. Äiti varmasti tiesi tästä naikkosesta.
Valitettavasti käytän tuota sanaa, mutta tämä nainen sotki paljon toisten perheissä.
Lisäksi oli paikkakunnan suurin juoruakka.
Isä tuntuu taas ihan viattomalta. Itseäni olisi yököttänyt tuossa tilanteessa paljon enemmän huorin tekevä isä kun tuntematon nainen.
En kysynyt työnantajan näkemystä, enkä aloituskysymyksessäni myöskään kysynyt toisilta naisilta heidän käsitystään millainen heidän perheellinen rakastajansa näiden rakastajattarien mielestä on isänä. Enkä sitäkään, että kuinka paljon rakastajatar ja pettävä perheen isä keskustelevat keskenään lapsistaan. Monissa vastauksissa vakuutetaan, että pettävä perheenisä on erittäin hyvä isä, ehkä jopa poikkeuksellisen hyvä isä. - Tätä miehen hyvyyttä isänä olisi kaiketi kuitenkin ennemminkin kysyttävä miehen lapsilta, eikä rakastajattarelta? Tuskin rakastajatar tätä on pätevin arvioimaan. Ja tätä asiaahan en siis itse ollut kakkosilta tässä ketjussa kysymässäkään.
Anteeksi vain, mutta mitähän tällä jankkaamisellasi haet tai yrität todistaa?
Luin ketjun läpi ja täytyy sanoa, että harvoin on sama ihminen käyttänyt niin paljon aikaa ja vaivaa oman aloituksensa jälkeen ketjussa kuin sinä. No se sinulle toki suotakoon.
No vastaanpa omalta osaltani: ajattelen miehen teini-ikäisiä lapsia, kyllä. Tapaamme miehen kanssa suht harvoin miehen yöpyessä kotipaikkakunnallani työasioissa ja kyllä, mies on yöpynyt täällä jo ennen kuin minä tulin kuvioon mukaan, joten en vie häntä pois lastensa luona. Miehen tapaaminen ei ole minunkaan lapsiltani pois, koska he ovat jo omillaan, aikuisia.
Mitä tunteita lapset herättävät? Positiivisia, kuten isänsäkin. Mies kertoo heidän arjestaan perheenä ja lasten tekemisistä ja omasta osuudestaan niissä eikä minulla ole mitään syytä uskoa, etteivätkö asiat ole niin kuin hän kertoo.
Vietimme juuri herkkiä hetkiä työmatkalla, eikä sinä aikana mies olisi ollut lapsensa kanssa kuitenkaan. Parisuhteeseen kuuluu pari joka eroaa jos rakkaus on lopussa. Rakkaus lapsiin ei vähene erossa eikä isä lakkaa olemasta isä eron myötä. Lopeta jankkaaminen AP.
Ekaluokkalainen kummityttöni oireilee tosi pahasti iskän salarakkaan vuoksi. Tyttö on isin tyttö, mutta isä on ollut kolme vuotta (tytön elämässä 4-7v) aina "matkoilla" ja "ylitöissä". Se on jättänyt jälkensä. Tyttö puhuu minulle kummitädilleen, hän alkaa tykätä pojista, mutta kertoi ettei ikinä uskaltaisi aikuisena naimisiin jos "sekin mies sitten aina mullekin valehtelee ja jättää yksin kotiin". Tuota lapsen ahdistusta ei voi mitenkään selittää parhain päin.
Eikö äidin tehtävä olisi turvata tytön hyvinvointi ja jättää miehensä? Lapset voivat paljon paremmin avioeroperheissä kuin tuollaisessa tilanteessa. Puhun omastakin kokemuksesta.
Eroamalla miehestään äiti ei voi tehdä tekemättömäksi sitä, mitä isä on rakastajattarensa kanssa tyttärelle aiheuttanut.
Äiti on jo muuttamassa pois (perheenisä sanoi, että koti on hänen nimissään joten vaimo saa luvan muuttaa) ja lapsista on sovittu viikko/viikko systeemi. Perheenisälle tämä on hankala järjestää, kun ei saa enää tulla ja mennä niin kuin itselle sopii, mutta niin makaa kuin petaa.
Kummityttöni saa hirveitä raivokohtauksia, huutaa, paiskoo ovia, rikkoo tavaroita, karkaa omille teilleen, aivan kuin ekaluokkalaisella olisi maailman pahin murrosikä menossa.
Ongelma on se, että noin pieni lapsi ei osaa käsitellä uskottomuuteen ja hylätyksi tulemisen tunteeseen liittyviä asioita. Että miksi aikuiset saavat valehdella, mutta lapset ei. Tällaisia tyttö murehtii. Isän salarakas on lisäksi nuori tyttö ja isin tyttö kokee siten tämän kilpailijana. Isä kun menee mielummin "sen isomman tytön" kanssa laivalle, elokuviin tai pizzalle. Lapselle oli hirveän kova paikka saada tietää, että isä oli ollut talvella rantalomalla sen "isomman tytön" kanssa, vaikka oli pitkään lupaillut perheen yhteistä rantalomaa, mihin ei koskaan ollut aikaa tai rahaa...
Jouduin kerran näkemään kun kummityttöni tapasi isän rakkaan. Tämä lapsi mielisteli isän rakasta ihan hirveästi, oli niin kilttiä tyttöä ja ihaili tätä nuorta naista ällöttävän ylenpalttisesti. Kaamean teennäistä nuoleskelua. Jälkeenpäin lapsi kysyi minulta, että voiko Taivaan Isältä pyytää sellaistakin asiaa, että se iskän uusi tyttö tykkäisi hänestä niin paljon, että ne ottais hänetkin joskus mukaan, eikä jättäisi yksin. Sanoin, että Taivaan Isältä voi pyytää mitä vain, mutta että omalta isältäänkin saa pyytää ihan mitä vain.
Olen suositellut, että lapsi pääsisi jonkun psykologin juttusille, mutta se on molemmille vanhemmille niin kova pala, että he toistaiseksi uskottelevat itselleen tilanteen kohentuvan ajan myötä itsestään. Toivon, että lapsen uskoutuminen kummitädille on sentään edes pienenpieni apu, reppana ei sentään pidä ihan kaikkea ahdistusta sisällään.
Niinpä. Kuten tuossa jo pitkään kirjoitan, niin vahinko on jo tapahtunut. Ero tulee siihen päälle ylimääräisenä stressinä.
Tuollainen on aivan kauheaa. Eikö perheen äiti ole puhaltanut peliä aiemmin poikki? Minä jätin mieheni heti, kun sain asian selville. Lapset eivät onneksi tienneet aikoinaan, miksi erosimme. Ajattelivat, että isä ja äiti olivat onnettomia yhdessä. Onko isä kertonut lapselleen noista rantalomista ym. sitten?
Salasuhde ehti kestää tuon kolme vuotta ennen kuin se tuli päivänvaloon ja lasten äiti alkoi järjestellä eroa.
Nyt on ollut kaaosta ja asiat edenneet nopeasti. Samalla selvisi paljon yksityiskohtia. Nokkelana tyttönä tämä veti omat yhteenvetonsa. Lapsen äiti ei kertonut, mutta tyttö nappasi aikuisten keskusteluista palasen sieltä toisen täältä, vaikka asiasta yritettiin olla puhumatta lapsen aikana. Rantaloma paljastui vahingossa, kun selvisi aikuisten välisestä rupattelusta, että isä oli jo käynyt siellä minne tyttö oli aina halunnut ja keskustelussa tuli aina esiin tyttöystävänkin nimi. Nyt tämä lapsi tietää jälkeenpäin, miksi isä ei ollut koskaan kotona ja äiti hoiti koko arkisirkuksen. Rantalomallekin isä aina lupasi ja lupasi, mutta ensi piti säästää rahaa ja saada tarpeeksi lomaa. Meni sitten salaa itse kuitenkin.
Lapsi siis kelaa nyt taaksepäin niitä vuosia, kun isää oli aina ikävä ja tuntee itsensä petetyksi, kun on saanut tietää, että iskä oli mielummin sen "isomman työn" kanssa kuin oman tyttönsä kanssa. Jos isä olisi ajoissa reilusti eronnut, niin lapsi olisi voitu ottaa mukaan yhteisille retkille, eikä tämä tuntisi itseään nyt niin huijatuksi.
Hiljattain kahdenkeskisellä pyöräretkellä tyttö kertoi minulle, että: "arvaa mitä, iskä oli valehdellut äitille kolme vuotta, että rakastaa sitä vaikka rakastikin sitä toista". Kysyin että mistä niin arvelee ja tyttö sanoi että: "mä laskin siitä kun se sano, että se oli kolme vuotta sitten ollu vähän aikaa siinä iskän työpaikassa töissä".
Nämä pienet reppanat unohtuvat usein siinä vanhempien tunnekaaoksessa. Usein mietin, että millainen tunnevammainen sukupolvi kaikista näistä avioerolapsista aikuisena tulee. Joko avioerot romahtavat ja uskollisuus nousee uuteen arvoon, tai sitten kukaan ei enää pysty sitoutumaan. Tiedä häntä.
Tärkeä ja vakava asia, mutta oletko varma, että kummityttösi pitää siitä, että avaudut täällä hänen perheensä luottamuksellisista asioista? Asia on tärkeä ja hyvä, ehkä tarkoituksesikin, mutta onkohan tämä keskustelupalsta tämän asian käsittelyyn paras mahdollinen vaihtoehto?
Mutta hyvä se, että välität!
Aivan uskomatonta, että isä vapaaehtoisesti kertoo omista seikkailuistaan. Enkä voi kuvitella miten sydämetön isän täytyy olla mennäkseen rantalomalle tyttöystävänsä kanssa, kun on luvannut lapsensa sinne viedä. Olisi vienyt vaikka lapset, jos ei olisi vaimoa halunnut ottaa mukaan. Sen on täytynyt olla kova kolaus lapselle. Oma mieheni ei onneksi ollut/ole noin sydämetön. Hänellä on aina mennyt lapset kaiken edelle.
Lapsi on myös ollut erittäin teräväpäinen päätelläkseen asioita. Uskotko, että lapsi olisi kärsinyt vähemmän, jos mies ja vaimo olisivat kertoneet suoraan lapselle, että isä ja äiti eroavat? Että lapsi ei olisi poiminut tietoa sieltä sun täältä?
Erohan tässä ei ollut se, mikä tyttöä mietitytti.
Tarkoitin vain, että jos äiti ja isä olisivat kertoneet, että isä tulee tulevaisuudessa asumaan toisen naisen kanssa ja äiti muuttaa toisaalle. Selvittäneet tilanteen lapselle. Kun on noin teräväpäinen lapsi, on hän käsittänyt tilanteen kypsemmin kuin tuon ikäinen yleensä. Olisiko vahinko ollut pienempi, jos isä olisi ollut epäitsekkäämpi (ei olisi osoittanut, että toinen nainen on tärkeämpi) ja lapsille olisi kerrottu asioista. Ymmärsin kyllä, että ero on tässä tilanteessa "sivuseikka". Suurempi huomio keskittyy isän itsekkäisiin valintoihin.
Kaikkihan täällä avautuvat nimettöminä perheensä ja parisuhteensa yksityisasioista makuuhuonetta myöten, valitettavan moni palstan kirjoitus sopisi jonkun tuntemani henkilön kohtaloksi. Myös tämän tuttavaparheen kohtalo on ikävä kyllä erittäin tavallinen.
Mainitsemani perheen asiat ovat myös valitettavasti jo niin levällään kotipaikkakunnalla, että en ole kertonut tässä mitään, mitä ei noin tuhat ihmistä jo muutenkin tiedä. Koulussakin on jo päätelty syy siihen miksi lapsi oireilee ja vanhempien työpaikoilla kohistaan.
Tämä on mielestäni oikea palsta keskustella asiasta ja hyvä että aloittaja otti sen puheeksi, lasten ahdistusta ei täällä näköjään oteta tarpeeksi usein huomioon. Tässäkin keskustelussa on paljon hyssyttelyä.
Niin, isällähän ei ollut tarkoitus jäädä kiinni salasuhteesta eikä mistään lomamatkasta. Vaimon ja lapsen ei olisi pitänyt tietää mistään mitään. Perheenisä ei nimittäin ollut missään vaiheessa varma kannattaako luopua perheestä niin nuoren tyttösen vuoksi, joten asia oli avoin.
Sitten kun vaimo sai tietää ja asia tuli päivänvaloon, niin vanhemmat eivät olleet tarpeeksi varovaisia puheissaan. Isä ei esimerkiksi tajunnut tytön olevan pelkkänä korvana siellä telkkarin ääressä kun hän vaihtoi harmittomia lomakokemuksia toisten aikuisten seurassa. Ongelma oli se, että lapsi jotenkin tajusi itse asian laajuuden saman aikaan kuin hänen äitinsäkin sen tajusi ja reagoi omalta osaltaan erittäin mustasukkaisesti.
Harvalla vanhemmalla on kokemusta siitä, miten tuossa asiassa toimitaan, eikä tietenkään aavistustakaan siitä miten tarkkaavaisia omat lapset saattavat siinä tilanteessa olla. Halusin vain kertoa lasten puolesta, miten hirvittävä kokemus pettäminen voi pienen lapsen psyykkeelle olla.
Perheen isä on ollut todella julma! Eivät kai kaikki miehet jätä lapsiansa huomioimatta toisen naisen vuoksi? Minun mies käyttäytyi aivan normaalisti, ehkä jopa enemmän antoi huomiota lapsille, kun minulle sitä ei enää tarvinnut antaa... Onpas aika julma tarina... Miten ihmeessä perheen isä on kohdellut noin tytärtään...
Hyvä, että perheen äiti on tehnyt eropäätöksen. Ja minustakin lapsen paikka olisi psykologin luona. Ei voi muuta todeta, kuin että me aikuiset olemme joskus täysin idiootteja. Enkä oikein ymmärrä tuota perheen isän tekoa levitellä loma-asioita ympäriinsä, vieläpä lapsen läsnäollessa... Eikö hän ole millään tavalla kunnioittanut perhettään? Kertonut avoimesti kaikille kakkosestaan. Olisi nyt kertonut omalle perheelleenkin! Ymmärrän kyllä miesten tavan arvuutella, onko kakkonen sen arvoinen, että jättäisi perheensä. Tai en YMMÄRRÄ, mutta miesten ajattelutapa on mitä on. Uskon vahvasti, että jos entisen mieheni kakkonen ei olisi rakastanut entistäni, mies ei olisi koskaan pettänyt. Siksi itsellä oli helppo jättää heti asian tultua julki. Entinen mieheni ei ollut kukasta-kukkaan-lentelijä, joten tiesin, että suhde olisi todennäköisesti vain jatkunut. Asiat onneksi ovat kääntyneet parhaiten päin...
Olen sanaton tilanteesta. Ja vanhempien ei tulisi pitää lapsiaan tietämättöminä koskaan asian suhteen. Lapset eivät ole tyhmiä, vaikka pieniä ovatkin.
Lisäisin vielä, että tuttavaperheen isä kyllä rakastaa tytärtään ja heillä on tiivis isä-lapsi suhde. Siksi tyttö nyt näin kärsiikin, kun kokee isän hylänneen myös hänet, ei vain äidin.
Lapsella oli myös aina sellainen "isän nälkä" kun tämän kanssa ei saanut viettää tarpeeksi aikaa. Nyt se ikävä purkautuu agressiona ulos, kun lapsi tiedostaa syyn siihen.
Olen tälle isälle sanonut suoraan, ettei kuule ollut tosiaankaan mikään älynväläys tuo sun kolmen vuoden salasuhde ja sen jälkiöylyt. Hän sanoi, että tietää sen nyt itsekin, mutta sille ei enää voi mitään.
Jos joku muu sentään lukisi tämän ja miettisi asiaa ajoissa. Jätän omalta osaltani tämän keskustelun tähän. Huomenna on taas rankka työviikko. Voimia kaikille palstan vanhemmille, jotka jaksavat kaiken kaaoksen keskellä pitää itsensä kasassa ja asialinjalla lasten takia.
Väärin. Minusta olisi aika ikävää, jos kertoisin luottamuksellisesti asioita kummitädilleni ja hän kirjoittaisi ne sitten vaikka nimettömänäkin tänne suomi24-palstalle. Lapset pitää otta huomioon ja kuunnella ja tukea heitä. On väärin kertoa tai nimettömästikään levitellä lapsen luottamuksella kertomia asioita tänne.
Toivottavasti muut kummitädit ovat luotettavampia.
jankutijankutinkin rakkaus voi päättyyä, hän sen ymmärtäää
Olen kokenut isän salasuhteilut ja myöhemmin vanhempien avioeron ja joka hetki lapsena ja nuorena toivoin vain että vanhempani älyäisivät erota. Kun he vihdoin erosivat, oli jo liian myöhäistä. Olin kärsinyt jo liikaa sisarusteni kanssa. En arvosta äitiäni kovinkaan korkealle kun sieti pettävää miestä, pelkäsi kai jäädä yksin.
Entä isä? Mitä ajattelet hänestä nyky-ymmärrykselläsi?
Minäkin toivon, että isä ja äiti olisivat eronneet ajoissa. Äitiä rakastan, mutta en arvosta. Olen päättänyt, että jos mieheni joskus pettää, jätän heti. Lisäksi se mietityttää aina, että pystyin näkemään äidin kasvoilta, että häntä harmitti kaikki ne vuodet, jotka oli tuhlannut omasta elämästään pettävän miehen rinnalla.
Isääni en arvosta. Minusta on raukkamaista lähteä suhteilemaan, olisi eronnut ja mennyt sitten. Ennen kaikkea en arvosta vanhempiani avioparina. Millaisia ihmisiä he ovat, kun eivät ole ajatelleet meidän lasten hyvinvointia. Olisimme voineet henkisesti paljon paremmin avioeroperheen lapsina.
Olisitteko voineet paremmin, jos isä ei olisi pettänyt?
Ero ei poista pettämistä. Se ei ole taikatemppu, millä asiat pyyhkäistään tapahtumattomiksi.
Tuskin olisimme. Pettäminen oli vain niin sanotusti jäävuoren huippu. Ei se olekaan taikatemppu, mutta helpottaa huomattavasti kaikkien osapuolten olotilaa, kunhan sen päätöksen on saanut tehtyä.
Tuskinpa isäsi tunnusti vaimolleen, että suhde toiseen naiseen jatkuu. Isäsi vain valehteli vuodesta toiseen suhteen olevan ohi, väitti äitiäsi hulluksi kun sellaista kuvittelikaan. Milläs siinä jätät, kun olet kuulemma hullu ja kuvittet kaiken?
Halveksin isääni silloin kuten halveksin nytkin.
Ne ukkomiehet, joiden kanssa mä oon ollut, niin ei meillä oo yleensä ollut tapana jutella siitä, että mitä miehellä on kotona, onko lapsia vai ei. Jos mies on itse niistä halunnut jutella, se on ollut ok. Mutta itse mä en ole niiltä miehiltä udellut. Jos miehillä on oman naisensa kanssa pieniä lapsia, niin eiköhän he kaipaa isäänsä ihan riippumatta siitä, missä heidän isänsä milloinkin on, töissä - harrastuksissaan tai vieraissa. Mä en ole jutellut kenenkään heidän lapsensa kanssaan, eiköhän heidän tunneskaalansa ole enemmän heidän oman perheyhteisönsä problematiikkaa.
Muutenkin mä harvemmin olen viihtynyt sellaisissa miessuhteissa kovinkaan pitkään, missä on selvinnyt että miehellä on jälkipolvea kotosalla. Satunnaiset tapaamiset ei oikein tyydytä mun tarpeita ja halujani. Mielummin mä vaihdan silloin miestä.
Hei. Erittäin paljon ajattelen lapsia. Olen sanonut miehelle moneen otteeseen, ettei enää tavattais lasten vuoksi. Edelleen mies haluaa tavata. Haluaa ottaa sen riskin. Emme ole tavanneet nyt aikoihin. Yritän unohtaa koko miehen, vaikka olen hyvin rakastunut. Olemme hyvästelleet jo monta kertaa, kunnes hän taas ottaa yhteyttä. Tiedän, että hän on hyvä isä ja rakastaa lapsiaan yli kaiken eikä haluaisi heitä satuttaa. Mutta ei voi myöskään unohtaa minua enkä minä häntä.
Toivottavasti et ole 18-vuotias? Jos olet, sanon sinulle, että juokse kauas. Elä alistu toiseksi naiseksi. Tulet särkemään oman sydämesi ja se vaikuttaa sinuun koko elämäsi ajan.
Toivottavasti xxx18 tajuaa mitä on tekemässä. Mies satuttaa lapsiaan ja puolisoaan todennäköisesti aiheuttaen heille ikuisen henkisen trauman. Samalla satuttaa myös salasuhdettaan, vaikka se ei siltä saata tuntuakaan.
Kirjoitat xxx18, että olet hyvin rakastunut, mutta olet rakastunut kuitenkin valehtelijaan. Mieti nyt hyvä ihminen, että valehdellessaan puolisolleen tämä mies saattaa myös valehdella sinulle? Kuka haluaa perustaa suhteensa valehtelemiselle?
Miksi pitäis olla kiinnostunut vieraista lapsista? Mies sen päätöksen tekee mitä tekee. Jos vaimo haluaa elää liitossa petturin kanssa niin se on vaimon oma päätös ja vastuun jokainen kantaa itse valinnoistaan.
Osaatko kertoa, että miksi pankkirosvojen ulkona odottanut autonkulettaja tuomittiin pankkiryöstöstä? Entä miksi naisen asunnolleen houkutellut mies tuomitiin raiskauksesta vaikka hän ei edes koskenut naiseen, vaan hänen kaverinsa?
Miksi rikokseen yllyttäminen on rangaistava?
Mietipäs myös sitä, että kun tuollaisen teon suorittaa, itse se syyllinen tai avustava henkilö, heillä molemmilla on syynsä tekoihinsa.Oli se rahantarve tai pelko. Miten tällaiset asiat voidaan ehkäistä?
Jokainen kantaa vastuun teoistaan ja myös tämä petetty kumppani, hänen silmissään tuo raiskaukseen houkuttelu ja pankinryöstö on sallittu juttu, kun hyväksyy asian ja antaa anteeksi. Pettämisessä kun eivät asiat mene oikeudenmukaisesti, niin mustavalkoisesti kuin lakikirjassa. Oikeassa elämässä tämä "naisen asunnolleen houkutellut mies" saa tuomion ja "raiskaaja" armahdetaan.
ja sitten kun tekijä uusii tekonsa, ihmetellään miksi tämä ei parantanut tapaansa, kun sai toiden mahdollisuuden. Vaikka tosiasiassa tämä "raiskaaja" olisi tarvinnut sen rangaistuksen muuttuakseen ja ymmärtääkseen tehneensä väärin.
*toisen
Ajattelevatko pettäjät ja heidän salasuhteensa oikeastaan ketään muuta kuin itseään? Ehkä he eivät edes pysty siihen?
Tai voivat ajatella niin, että kertovat lapsistaan ja näyttelevät näiden valokuvia jopa kakkosilleen (mikä on ällöttävää, mitähän äiti ja lapset ajattelisivat, jos tämän tietäisivät?). Ajattelevat ja juttelevat samalla tavalla kuin koiristaan ja kissoistaan.
Mutta ajattelevatko niin kuin vastuullinen aikuinen ajattelee, että mitä tästä toiminnastani seuraa lapsille? Jos olisivat vastuullisia, ehkä koko suhde jäisi syntymättä alun pitäenkin.
Kyllä he ajattelevat. Voin kertoa sen. Siksi se suhde usein loppuukin. Kakkosen omatunto alkaa koputtamaan äänekkäämmin.
Kaikilla ei omatunto vaivaa, tai sitä ei ehkä edes ole? Paatunut?
Joissakin tapauksissa pettäminen jatkuu, vaikka olisi paljastuessaan aiheuttanut suuren mylläkän perheessä.
"Jos (kakkosetkin) olisivat vastuullisia, ehkä koko suhde jäisi syntymättä alun pitäenkin. !"
Juurikin näin!!! Siinä on KAKSI vastuutonta ihmistä pettäjä ja kakkonen.
Itsestään selvä asia on, että pettäjä tekee väärin (vaikka sitäkin jotkut älykääpiöt puolustelevat), mutta ei pidä unohtaa, että kakkonen tekee aivan yhtä väärin.
Jos omaa tuntoa ei ole, niin sitä ei ole. Silloin ei edes tajua, kuinka paljon ja kuinka suurta tuhoa omalla toiminnallaan viattomille sivullisille aiheuttaa.
Siksi kai niitä moraalisääntöjä on laadittu ammoisista ajoista lähtien, ja yritty yhteisön sääntöjen avulla vääntää näitä asioita rautalangasta ihmisille, jotka muuten eivät tajua. Suurin osa ihmisistä ei halua pettää puolisoaan, eikä halua ryhtyä kakkosiksi. Sitten on niitä, joilla ei omaa ymmärrystä ole. Valitettavaa.
Ennen kaikkea lapsia ajatellen valitettavaa.
Voin kyllä sanoa, varmaan 99,9% tapauksista, naimisissa oleva puoliso on se, joka käryn jälkeen haluaa jatkaa.
Pettämisen jälkeen kakkonen ainoana saa syyt niskoillensa ja pettäjä saa anteeksi. Luepas tuo edellinen kommenttini.
Ei se nyt ihan noin mene. Kyllä ne seuraukset pettämisestä ovat erittäin paljon suuremmat etenkin lapsiperheissä. Eikä ne rajoitu syyllisten etsimiseen.
Joissakin tasapainoisissa parisuhteissa kyllä, mutta kun luet noita vaimojen kommentteja täältä, miten kakkonen on vain "patja" ja omaa miestä kunnioitetaan ja otetaan avosylin vastaan... Toki perheessä seuraukset ovat suuremmat, juuri lapsia ajatellen, mutta tilanteessa, jossa kuviossa on vain aviopuoliso ja kakkonen, niin kummankin naisen sydän särkyy. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa mies on valehdellut olevansa sinkku. Mutta täällä ei anneta näissäkään tilanteissa armoa kakkosille.
Pitäisikö vaimon pyytää kakkoselta anteeksi miehensä huonoa käytöstä, vai mitä ajat takaa?
Tarkoitin sitä, että on olemassa naisia, jotka katsovat totuutta silmiin ja selvittävät pettämisen syyt ja naisia, jotka laittavat syyn kakkosen niskoille, haukkuen heitä patjoiksi. Anteeksi ei tarvitse kenenkään muun pyytää kuin pettäjän, ja molemmilta naisilta. Ja kakkosen pitää pyytää anteeksi petetyltä. Monesti pettäjä tekee kaikkensa, että kakkonen ei saa tätä mahdollisuutta, kieltämällä koko suhteen.
Miehellä hirveä polte vieraisiin silti. Vain sen kakkosen puute estää menemästä kun kukaan ei suostu kakkoseksi. Enpä haluaisi olla sellaisenkaan miehen vaimo.
Tätä samaa pohdin ja vakavasti, pitäisikö pyytää anteeksi, etten saanut pidettyä miestä kiinni paremmin, jotta kakkosen kiusaaminen ja kostaminen loppuisi.
Nimimerkki "mietipäs tätäkin"
Kun esitetään kysymys, niin siihen voisi vaikka vastata - eikös vain?
Kun pettäjälle esitetään kysymys, että miksi petit, niin hyvin usein hän ei vastaa, vaan luimistelee tai alkaa jopa syyttelemään tai kiertää asian vastakysymyksillä.
Kun sinulle esitettiin kysymys "Osaatko kertoa, että miksi....", niin vastasitko? Et, vaan sanoit "mietippä myös tätä..." - Toimit kuten pettäjä...?
Kysyn uudestaan:
"Osaatko kertoa, että miksi pankkirosvojen ulkona odottanut autonkulettaja tuomittiin pankkiryöstöstä ja miksi rikokseen yllyttäminen on rangaistava?"
Siis miksi kakkonen on yhtälailla syyllinen kuin pettäjäkin?
Kun pyynnöstäsi "mietin" itsetään selvä lausettasi "... itse se syyllinen tai avustava henkilö, heillä molemmilla on syynsä tekoihinsa", niin herääkin kysymys, että mitä sinä sillä tarkoitat?
Tietenkin kaikkeen on syy - harvat asiat vain tapahtuvat ilman että ne liittyvät jotenkin johonkin tai että niillä on tarkoitus saavuttaa jotain.
Olellista (niin pettämisen kuin pankkiryöstön) tapauksessa onkin tämä:
teon tekijä oikeuttaa tekonsa, koska saa itsellee jotan siitä piittaamatta, että se on joltain toiselta pois tai jopa aiheuttaa suurta kärsimystä toiselle. Näin siitäkin huolimatta, että hän tietää tekonsa vääräksi, koska hänelle on se kerrottu. Hän on siis niin itsekäs ja piittaamaton, että mulle-kaikki, mulle-kaikki, vaikka se maksaisi toiselle mitä hyvänsä; hän ei tunne empatiaa eikä hän piittää saannöistä. Tällainen ihminen on täysin yhteiskuntakelvoton, piittaamaton paska. Olipa hän pettäjä, kakkonen, varas tai murhaaja.
Tästä syystä minä käräytän aina, vaikka kuinka pienen epäilyn perusteella jokaisen pettäjän.
"Hei. Erittäin paljon ajattelen lapsia. Olen sanonut miehelle moneen otteeseen, ettei enää tavattais lasten vuoksi."
Lämmittää mieltä, että joku nainen ajattelee, mitä salasuhde miehen lapsiin vaikuttaa lyhyellä tai pitemmällä aikavälillä.
Onhan tuolla noita muitakin ihmisiä ollut, jotka kertovat ajattelevansa lapsia.
AP:n alkuperäinen kysymys kai oliskin pitänyt olla:
onko kukaan kakkonen ajatellut lopettavansa suhteen mieheen miehen lapsen vuoksi
Kuin?
Lapset on huono syy jatkaa toimimattomassa liitossa, isyys jatkuu eron jälkeenkin.
Älä itse jankuta. Isyys ei todellakaan jatku eron jälkeen.
Isyys on sitä, että on läsnä lapsensa arjessa. Sitä, että isä on paikalla, läsnä, ottamassa syliin, kuuntelemassa, neuvomassa, antamassa ohjeita, kasvattamassa lasta koko hänen lapsuutensa ajan. Isyys on sitä,että on paikalla ja läsnä kun lapsi tarvitsee häntä. Isyys on sitä, että peittelee lapsen nukkumaan joka ilta. lukee iltasadun. Kuulustelee läksyt. jne jne jne jne. Isyyttä ei ole, eikä isä voi olla lapselleen isä ellei hän asu samassa kodissa.
Se ei ole mitään isyyttä, että on siittänyt lapsen ja se lukee väestörekisterissä ja että tapaa näitä erikseen sovittuna aikana (jos ja kun äidille sopii) pari kertaa kuukaudessa, jos silloinkaan kun äiti päättääkin muuttaa toiselle puolelle Suomea.
Ja kus systeemi on se, että lapset määrätään AINA äidille, jollei hän satu olemaan alkoholisti tms.
Vain aniharvoissa tapauksissa isyys jatkuu eron jälkeen edes joten kuten ontuen. sekin edellyttää, että on onnistuttu saamaan asunnot vierekkäin ja äiti on vastuullinen eikä pistä kapuloita rattaisiin.
Useinhan se ei jatku juuri sen takia kun äiti pistää kapuloita rattaisiin. Katkeruus ja viha miestä kohtaan kostetaan lasten kautta. Ei kovin aikuismaista sekään.
Isyys jatkuu, mutta jos eroon liittyy kolmas osapuoli ja lapset sen verran isoja, että tämän tajuavat, suhde isään voi kokea pahan kolauksen. Puhumattakaan siitä, että lapset haluaisivat tähän uuteen henkilöön edes tutustua.
Kyllähän se suhde isään muuttuu väkisinkin, ja kaikki muukin, jos isä pettää. Jo pienet lapset huomaavat, kun suhteessa on kolmas osapuoli. Lapset ovat fiksuja ja tekevät tarkempia havaintoja kuin aikuiset. Stressiä aiheutuu lapsille monella tavalla. Ja vie energiaa työstää tilannetta omassa mielessä. Se energia pitäisi voida käyttää omaan henkiseen kasvuun.
Varmaan jokainen vähänkin ajatteleva aikuinen tämän ymmärtää, vaikka ei sitä haluaisikaan ymmärtää.
En ajattele hänen perhettään, siitä syystä ettei yksinkertaisesti kiinnosta.
Mies ei merkitse minulle mitään, on vain satunnainen seksikumppani ja vain siihen tarkoitukseen.
Suljet siis osan todellisuuden faktoista pois tietoisuudestasi?
Tai sitten en vain yksinkertaisesti välitä. En edes tiedä mitä tuo mies tekee työkseen. Enkä välitäkkään tietää. Mies on vain seksiä minulle, ei tarvitse höpötellä,käytän miestä silloin kun tekee mieli.
Taidan liittyä tähän. Hänen perheensä on hänen ongelmansa ja minun perheeni on minun ongelmani. Jokainen sotkee omat asiansa. Ja vastauksena ap:n kysymykseen, en ajattele vaimoa enkä lapsia.
Salasuhteemme itsestäänselvä sääntö, kaikki miehen lapsiin liittyvät asiat menevät kaiken muun edelle. Tämä on minun "kauhean kakkosen" itse itselleni laatima sääntö. Näin on toimittu jo monta vuotta. Ne hetket kun me vietämme yhdessä ei ole koskaan ollut lapsista pois.
Ja käytännössä myös vaimon tarpeisiin liittyvät asiat menevät minun edellä. Viikonloppuna oli sovittu tapaaminen ja pieni matka. Vaimonsa suunnitelmat muuttuivat., ei töitä viikonloppuna, tieto eilen myöhään. Ja olivat jo mökillä, kun mies viestitti. Nyt tämä saanee riittää. Lapset jo aikuisia, mutta vaimon sana on laki ja häntä paapotaan.
"...mutta vaimon sana on laki ja häntä paapotaan. "
Juuri näin asian pitää ollakin! Hyvä!
Kakkonen on vain reikä ja itsetunnon pönkittämistä varten oleva valloituksen kohde. Yleensä siis joko melko tyhmä tai itsekin itsetuntoaan pönkittävä raasu.
Et ole ilmeisesti tajunnut, että vaimo tietää sinusta ja torppaa suunnitelmanne tahallaan ja tarkoituksella viime tipassa. Vaimon sana on laki ja häntä paapotaan, ei sinua. Sinua pannaan.
Olen vielä niin shokissa pettämis tiedosta,etten tiedä mitä teen.Mies ei kuulema osaa päättää mitä haluaa.Ei siinä vaimoa ja lapsia ole ajatellut. Heitänkö pihalle?
Ainoa mitä mietin on se, että saan rakastajani ison ja paksun siittimen syvälle peräsuoleeni. Minusta se kuka lähtee avioliitosta pettämään on aina syyllinen. Kolmas osapuoli ei voi sille mitään jos joidenkin avioliitto ei toimi.
Sama toimii kyllä siten myös että jos tulevaisuudessa seurustelen ja mieheni jäisi kiinni pettämisestä niin en toki syyttäisi naista vaan sitä miestäni.
Olemme molemmat naimisissa ja meillä molemmilla on pieniä lapsia, joiden mukaan myös sovimme tapaamiset. En yritä hurskastella, väärinhän se on mutta tavallaan kunnioitamme toistemme perheitä emmekä todellakaan halua hankaloittaa kummankaan perheen elämää. Tiedän, että kunnioitus tässä yhteydessä on ehkä väärä sana, kun kuitenkin salaista elämää jatkamme.
Perheitä ei ole tarkoituskaan rikkoa tämän suhteen vuoksi ja tapaamme vain pari kertaa kuukaudessa, se aika voi olla perheeltä pois mutta on elämässä pahempiakin asioita tapahtunut.
Jokainen on vastuussa teoistaan, mekin, jos salaisuus joskus paljastuu.
Miksi te ylipäätään tapailette?
Lässynlää. Ukko vaihtoon jos vituttaa! Kyllä se elämä siitä alkaa taas hymyilemään kun ei ole enää ylimääräistä ja turhaa ajateltavaa.