Helluntailaisuudesta aikuisiällä luterilaisuuteen kääntynyt tai palannut James Hirvisaari on selvästi mystikko joka etsii totuutta ja ehkä tulevaisuudessa tulikivenkatkuinen evankeliumin julistaja.
http://areena.yle.fi/tv/2057046
http://areena.yle.fi/tv/2057046
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tiedä mikäs saarnatykki tuossa letinjatkeena vielä uinuu?
Aika mystiseltä ainakin vaikuttaa Jameksen huumorintaju.
Ruben Stiller haastattelee siis James Hirvisaarta tuossa Areenan ohjelmassa.
"Puolueen ensimmäinen kansanedustaja James Hirvisaari toivoo myös kiistellyn avioliittolain pääsevän kansan päätettäväksi. Pressiklubin nettiextra 11.10.2013."
Jameksen persoona on aika mielenkiintoinen. Halla-aho on tehnyt pitkäjänteistä työtä asiansa eteen mutta Hirvisaarella on elämäntapaintiaanin asenne ja toimii sellaisella jooga gurun tyylillä enemmän.
http://areena.yle.fi/tv/2057046
Minusta James vaikuttaa harhaanmenneeltä kristityltä!
On suoranaista tyhmyyttä toimia kuten hän on toiminut sillä valtakirjalla, jonka hän äänestäjiltään on saanut valtakunnan asioiden hoitoon. Suoranaista tyhmyttä!
Luin jostain hänen vaimonsa olevan joku enkeliparantaja tai vastaava humpuukimestari ja näyttää saaneen miehensä hakoteille niin uskossaan kuin toimissaankin!
Itse uskon että James on herkkä taiteilija sielu ja hengellisen väkivallan uhri helluntaiseurakunnassa. Jameksen epävakaa käytös ja provosoivat kirjoitukset ilmentävät jonkinlaista persoonallisuus häiriötä. Natsi sympatiat ovat selkeästi vastareaktio sille hengelliselle väkivallalle, jota hän on kokenut.
Varmasti moni muukin entinen helluntailainen voi allekirjoittaa tämän Jameksen ajatuksen:
http://www.james.pp.fi/helluntaikritiikki.html
"Voidaan perustellusti sanoa, että kristillisestä pintasilauksesta huolimatta helluntailaisuuden eetos edustaa suurelta osin VT-uskonnollisuutta, jossa armosta toki puhutaan, mutta pelastus tai ainakin Jumalan siunaus silti ehdollistetaan monin tavoin. Se on jehovalaisuuden, mormonismin ja eräiden muiden uskonliikkeiden ohella luterilaisuudelle vierasta amerikkalaista tuontitavaraa, ja sen tähden paavalilainen uskonvanhurskausoppi ei ole laisinkaan keskeisessä asemassa julistuksessa, jos sitä laisinkaan opetetaan. Näissä liikkeissä pelastus kaikista vastaväitteistä huolimatta ostetaan kuuliaisuudella, ja kuuliaisuuteen kuuluu totella myös Vanhan testamentin määräyksiä, esimerkkinä juuri mainittu kymmenysoppi. Hengellisen elämän sisältö on siis jonkinlaista uusjuutalaisuutta."
Kyllä se oli niinpäin, että seurakunta oli Hirvisaaren uhrina.
Linssilude, samalla kiihkolla, kuin Jouko Piho, ja moni muu. Kun seurakunta ei nosta julkisuushakuista "saarnamiestä" ylös, niin sitten lähdetään ovet paukkuen sanansäilällä sivallelen. Hirvisaaren maailmankatsomus ei ole kristillinen, hänen rasisminsa on antikristitillistä laatua.
* "< Tupakoitsija ei siis pääse kasteelle. Myös absolutismi on arvossaan, vähäinenkin alkoholin käyttö mielletään synniksi, "kaappijuoppoudeksi". Uskonvanhurskausopin pääperiaate "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden" pätee helluntaiseurakunnissa vain teoriassa ja kaunistelevissa puheissa, käytännön tasolla se ei päde. Helluntailaisuudessa ihmisen oma osuus pelastuksensa suhteen on merkittävä, alkaen omasta tahdon "ratkaisusta" ja jatkuen "kuuliaisuutena" läpi koko elämän. Armo ansaitaan kuuliaisuudella.." J.Hirvisaaren sivulta kainattua.
* Hän ei ole todennäköisesti koskaan oikeasti kokenut uudestisyntymistä, siksi tlälläinen kirjoittelu on täysin mautonta katkeruudesta ammennettua vihakirjoitusta !
* Ensinnäkään, muuta raamatulista kastetta ei oel, kuin uskovien kaste upottamalla, ei vauvakaste ole mikään vaihtoehto, koska sitä ei Raamattu tunne. Paitsi, että luterilaiset teologit ovat keksineet vauvakasteen, ja sitä spekuloivat Raa,atulla raamatulliseksi, viisasteluillaan, täysin ihmiskeksintö.
* Ei tartte olla tupakoimaton, kunhan lupaa tehdä siitä parannuksen, asia jää sen jälkeen hänen ja Jumalan väliseksi asiaksi. Monet on kastettu tupakka aski taskussa, ja siellähän tupakit kastuu, enää ei voi poltella.
* Armoa ei myöskään ansaita omilla teoilla, vaan Jeesusken Kristiksen veri on ainut mitä tarvitaan vahurskauttamiseen, armo Kristuksessa riitää pelastukseen. Elämän vanhurskaus on eriaisa, sitä "vaaditaan", kun valitaan eri tehtäviin ja se on vain tätäaikaa varten, iäisyyteen pääsee vain Kristuksen kautta.
Mielestäni tuo Jameksen mainitsema kymmenysoppi ja sekä myös verilettujen syöntikielto ovat juuri sitä helluntailaista "uusjuutalaisuutta" ihan samaa on adventistien sapatti käskyt. Ei sitä paavalilaista evankeliumin vapautta vaan mooseksen lakia.
Mikä ihmeen kymmenysoppi? Verilettujen syömäkielto? Missäs semmoisia on?
Luehan Mohikaani tuo linkin teksti ja mieti sitten kaksi kertaa sanomaasi
" Hän ei ole todennäköisesti koskaan oikeasti kokenut uudestisyntymistä"
http://www.james.pp.fi/minttu/gratia.html
Melkein sataprosenttisella varmuudella voi sanoa, että tällaiset jamekset eivät ole koskaan uudestisyntyneet JUMALAN HENGESTÄ, vaan ovat tavoille oppineita pakanoita.
ja niitä ei ole vähän. Sen vaistoaa teksteistä heti muutaman lauseen luettua mikä on homman nimi.
mutta eivät nämä itse tietenkään mitään tajua eivätkä edes tiedä mistä on kysmys kun asiasta puhutaan.
MIelestäni tuo Jameksen termi uusjuutalaisuus on aika osuva kuvaamaan helluntailaisia perinnäissääntöjä. Ymmärrän että helluntaikirkkorakennuksen velat pitää maksaa.
Miksi helluntailaisia painostetaan VTn Malakian kirjan kymmenyskäskyllä joka ei koske suomalaisia kristittyjä vaan juutalaisia?
Mitä mahdat höpöttää !
Mikä kirkkorakennus nyt pitäisi maksaa ?
Onko liian vaikea yhtälö jossa on toisella puolella yhteisesti sovitut vastuut mihin rahaa tarvitaan ja toisella puolella jäsenten vastuun kanto edellisestä ?
Mikä siinä on painostamista ja jotain muuta väkipakkoa kerro ?`!
Miksi pitää helluntaipastorin lukea sitä Malakian kirjan kymmenyskäskyä koska se ei koske suomalaisia kristittyjä vaan juutalaisia. Paavali ei UTssa opeta kymmenysten maksamista eikä myöskään verilettujen syöntikieltoa.
Helluntailaisuus on mystinen uskonto, se on ottanut paljon oppia shamanismista ja vanhoista pakanauskonnoista. Supistaan ja sipistään mystisiä ääniä, parannetaan ja ennustetaan. Vähän samanlaista kuin esim. poppamiesten touhu, -helluntailaisilla on kyllä poppanaisiakin. Helluntaievankeliumi on rakkausevankeliumi; siinä ei puhuta Raamatusta Jumalan sanaa, vaan puhutaan ylimalkaan kaikenkattavasta rakkaudesta, vähän hippityyliin. Raamatun Evankeliumi koetaan liian rankaksi, kun Jeesuskin puhui helvetistä enemmän kuin taivaasta. Pelätään, että ihmiset eivät halua ottaa heitä vastaan, jos he evankelioivat raamatullisesti siitä, että Jumalan viha on katumattoman ihmisen päällä, ja syntien anteeksiantamus edellyttää kääntymistä ja parannuksen tekoa. Helpompi heille on vain sanoa, että Jeesus rakastaa teitä... ja että jos otatte Jeesus-paran vastaan, niin hän vapauttaa teidän kaikista sairauksista ja maallisista ongelmista. Ikävä kyllä helluntai-evankeliumi johtaa vain helluntaikirkon jäsenyyteen usein, mutta taivaaseen ei sillä uskolla ole pääsyä.
James Hirvisaari saattaa joskus olla palavakin saarnaaja, olkoon sitten luterilainen tai helluntailainen - nykyisen ekumenian aikaan sillä ei ole lainkaan merkitystä. He uskovat yhdessä, että helluntailainen pelastuu omalla uskonnollaan ja luterilainen omalla uskonnollaan, vaikka näiden kirkkojen perusevankeliumi on täysin erilainen.