Tie nousi pystyyn kolmenvuoden taipaleen jälkeen, ajattelin jo aijjemin että parempi että suhde päättyy ja kun tosissaan sain suhteen ajautumaan siihen pisteeseen, että tyttö ei jaksanut enään. Havahduin, järkytyin ja huomasin, että pidin suhdetta niin itsestäänselvyytenä että minä voin päättää koska/miten se loppuu.
Erosta on jo 2kk ja huomaan ajattelevani häntä joka hetki, en voi nukkua, syödä, mikään ei tunnu miltään. Kolmenvuoden aikana sain kadotettua lähes kaikki ystävät, huomaan olevani paikalleen jumittunut, 21-vuotias, vanhempien kanssa asuva pätkätyöläinen.
Muistan viimeisistä yhteisistä keskusteluistamme sen, kuinka hän sanoi "en ole enään varma, että jos nyt tapaisimme alkaisinko seurustelemaan kanssasi ollenkaan" jotenkin tämä lause pyyhki pois koko kolmenvuoden historian, sanomattakin selvää, että jos vain saisin sen uuden mahdollisuuden...
Tuskin mikään pysyvästi, mutta nyt ainakin tiedän ketä oikeasti rakastan.
Ylipäätänsä seinät tuntuu kaatuvan, yksi todella pitkä kaverisuhde meni lopullisesti, en voi toteuttaa suunnittelemaani asuntoinvestointia, koska työt ei jatku ja en voi olla ajattelematta eksän insinööriopintoja ja edistymistä elämässään.
Nyt näen ne virheet jotka tein, joita en saa takaisin, joista en pääse yli.
Välinpitämättömyyttä, liiallista juomista, lupauksien pettämistä.
Nyt huomaan olevani samassa tilanteessa henkisesti, kuin ylä-asteella jossa rankan koulukiusaamisen myötä mietin itsemurhaa päivittäin, tuntuu etten jaksa nousta tästä kuopasta, en koe elämässä mitään positiivistä.
Juicen sanoin, jos elämästä tekee risaista, ei kannata sitten valittaa kun elmästä tulee risaista. Minkäs teet, olen kuitenkin sisimmässäni päättänyt jatkaan, vertaistukea ja muiden tarinoita kaipailisin, olo on yksinäisempi kuin koskaan.
Erosta on jo 2kk ja huomaan ajattelevani häntä joka hetki, en voi nukkua, syödä, mikään ei tunnu miltään. Kolmenvuoden aikana sain kadotettua lähes kaikki ystävät, huomaan olevani paikalleen jumittunut, 21-vuotias, vanhempien kanssa asuva pätkätyöläinen.
Muistan viimeisistä yhteisistä keskusteluistamme sen, kuinka hän sanoi "en ole enään varma, että jos nyt tapaisimme alkaisinko seurustelemaan kanssasi ollenkaan" jotenkin tämä lause pyyhki pois koko kolmenvuoden historian, sanomattakin selvää, että jos vain saisin sen uuden mahdollisuuden...
Tuskin mikään pysyvästi, mutta nyt ainakin tiedän ketä oikeasti rakastan.
Ylipäätänsä seinät tuntuu kaatuvan, yksi todella pitkä kaverisuhde meni lopullisesti, en voi toteuttaa suunnittelemaani asuntoinvestointia, koska työt ei jatku ja en voi olla ajattelematta eksän insinööriopintoja ja edistymistä elämässään.
Nyt näen ne virheet jotka tein, joita en saa takaisin, joista en pääse yli.
Välinpitämättömyyttä, liiallista juomista, lupauksien pettämistä.
Nyt huomaan olevani samassa tilanteessa henkisesti, kuin ylä-asteella jossa rankan koulukiusaamisen myötä mietin itsemurhaa päivittäin, tuntuu etten jaksa nousta tästä kuopasta, en koe elämässä mitään positiivistä.
Juicen sanoin, jos elämästä tekee risaista, ei kannata sitten valittaa kun elmästä tulee risaista. Minkäs teet, olen kuitenkin sisimmässäni päättänyt jatkaan, vertaistukea ja muiden tarinoita kaipailisin, olo on yksinäisempi kuin koskaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Milloin olette puhuneet viimeksi? Sillä itse olen palannut aiempaan parisuhteeseeni vuoden erossa olon jälkeen. Asiat jotka saivat meidät sillon eroamaan helpottuivat kun kumpikin ymmärsi omat virheensä ja tahtoi oppia niistä. Olet ottanut suuren askeleen kun myönnät omat virheesi ja ymmärrät niiden merkityksen. Voisi aittaa jos yrittäisit kertoa nämä asiat hänelle. Vaikka se ei muuttaisi tilannetta mutta olisit ainakin itse vielä antanut kaiken ja saanut sydämesi avattua. Voimia!!!