Oma typeryys

Mä kyllä pahoin pelkään että jos alku kiinnostus tuhoutuu toisen ahdistelevalla käytöksellä, niin peli on kyllä täysin menetetty... varsinkaan kun mikään ei takaa sitä ettet jatka samaa rataa, noista epävarmuuden ja epäilyksien tunteista kun ei sormea näpäyttämällä pääle eroon... sen varmasti kyllä tiesitkin jo.

On hyvä että tiedostat ongelman, niin pystyt käymään seon kimppuun ja työstämään sitä. Sinuna antaisin tuon uuden ihastuksen olla, koska jos vielä käyt päälle vakuuttelemaan, niin se alkaa menemään jo vainoamisen ja stalkkauksen puolelle...

Itselläni oli nuoruudessa kaltaisesi mies kintereillä, ja voin kertoa että se oli ahdistavaa. Muutaman viikon tapailun jälkeen vannoivat rakkautta ja epäiltiin joka sanaa... molemmat liimautuivat ihan heti "kylkeen" ja menemiset kyseltiin tarkasti.. ja selkeesti näki että sanomisiani epäiltiin täysin. Ja kun ilmoitin sitten molemmille että eiköhän tämä tapailu ole tässä, niin alkoi kova vannominen ja viestittely että kyllä mä muutun, anteeks, anteeks anteeks...
Eikä tartte edes olla välkky, että tajusi että nämä tyypit "rakkaudellaan" kuristaa kuoliaaksi, joten äkkiä vaan jalat alle.

Kyllä se vaan niin on että kukaan ei sinua ehjäksi rakasta, eikä traumojasi korjaa, se sinun on tehtävä ihan itse..

Nyt kun olet sinkku, niin nyt on hyvä aika opetella itsenäiseksi, opetella tuntemaan itsesi ja pureutua tohon roikkumis ja epäily ongelmaan. Vasta sitten joskus kun olet valmis...

Tsemppiä!!!

No en ole häntä vainonnut tai kieltänyt menemästä minnekään tai ylipäätään kysellyt mitä hän tekee silloin kun emme näe. Sisimmissäni luotan häneen kuitenkin. Kyse on vain siitä että haluaako hän todella minut. Jos hän kysyy että nähdäänkö viikonloppuna, minä vastaan että älä kysy jos et tarkoita sitä. Ja saatan kysyä kymmenen kertaa että nähdäänkö me todella silloin? Tai että tykkäätkö oikeasti minusta jne.. Todella raskasta itselleni mutta erityisesti toiselle. Se on harmi että pilasin tän jutun nyt näin ja kun tiedän tämän hulluuden menevän ohi kunnes saan sen varmuuden että tuossa toinen on aina kun on luvannut.

Olen kyllä ihan samaa mieltä kuin ohikulkija, sinun kannattaa työstää epävarmuuttasi eikä kaataa sitä kumppaniehdokkaan niskaan. Viimeinen lauseesi siitä, että pitäisi saada jokin varmuus toisesta tai se olisi tarpeen, on sellainen mitä sinun kannattaisi kyllä miettiä. Eihän mikään ihmissuhde ole aivan varma, epävarmuuden kanssa pitäisi oppia elämään ja selvittä mistä se johtuu. Onko sinulla lapsena sattunut hylkäämiskokemuksia, joita työstät alitajuisesti myös tällaisessa tilanteessa?

Hyvä on, kun tiedostat, että viestipommitus saa ihan aiheesta sen aikaan, ettei enää tee mieli syventää suhdetta vaan painella karkuun. "Testaaminen" ei ole hyvä tapa olla ihmissuhteessa kummallekaan osapuolelle. Uuden suhteen alussa on tutustumisessa ihan tarpeeksi, kumppani, josta huomaa traumoja merkitsee harvalla niin paljon, että niitä haluaisi ryhtyä selvittämään kun ei edes tunneta kunnolla. En oikein keksi miten tuota voisi paikata, ei ainakaan lähettämällä selittelyviestejä. Hyvä juttu, että olet oivaltanut, miksi käyttäydyt näin ja että se on toiselle aikamoinen turn-off. Seuraavan ihastuksen kohdalla voit ehkä mieluummin kirjoitella pelkojasi vaikka paperille tai käydä niitä kaverin kanssa läpi ennen kuin viet tutustumisessa tilan, jota tarvittaisiin mukavalle ja rennolle yhdessäololle.

Älä tuomitse itseäsi, vaan koeta lukea kirjoja, jotka liittyvät hylätyksi tulemisen pelkoon, että oppisit lohduttamaan ja puhumaan järkeä itse itsellesi. Toinen, melkein vieras ihminen ei sitä pysty tekemään. Aikuisena on opittava olemaan itselleen sekä isä että äiti, huolehtimaan siitä pikkulapsesta, joka meissä jokaisessa on. Kaikkea hyvää sinulle syksyyn!

No eipä sen kummempia hylkäämiskokemuksia.. Isäni tosin lähti ulkomaille töihin kun olin lapsi ja sen jälkeen kuulemma vakavoiduin ja muutuin eri lapseksi joka olin ollut ennen. Äitini ja isäni on siis edelleen yhdessä ja olen viettänyt hyvän lapsuuden muutoin.

Viime suhteeni siis päättyi kun olin raskaana ja mieheni petti minua toisen naisen kanssa. Sain keskenmenon viikolla 17 ja suhteeni oli jo päättynyt sitä ennen. Jouduin työstämään itseäni sen jälkeen aika paljonkin ja mielestäni onnistunutkin siinä.

Viimeisen vuoden aikana olen toteuttanut unelmia joita minulla on ollut jo kauan. Minulla on miespuolisia ystäviä jotka eivät ymmärrä miksi minulla on huono itsetunto koska heidän mielestään olen kaunis ja mukava. Saan huomiota miehiltä, mutta sekin ahdistaa minua. Vain harvat osaavat tehdä sen niin etten ahdistu jos joku osoittaa minua kohtaan mielenkiintoa. Itsekin siis koen olevani riittävän fiksu, kaunis, mielenkiintoinen ja muutenkin elämässä mukana oleva, mutta aina kun tapaan miehen kaikki muuttuu päälaelleen. Tunnen olevani maailman rumin ja tyhmin vaikka tiedän ettei se pidä ollenkaan paikkaansa. Se on aina se sama ongelma ensimmäisen kuukauden "miksi pidät minusta vaikka olen vain tällainen" Minut on kasvatettu hyvin nöyräksi ja aina on painotettu hyvin tarkasti sitä, että et olet yhtään sen kummempi kuin muutkaan.

Mietin vain, että onko minulla mitään tsäänssiä saada toiseen yhteyttä..Mitä voisin tehdä tai sanoa. Harmittaa tämä tilanne koska tiedän sen olevan vain ohimenevää. Ikinä en malttamaan, hengittämään siinä kohtaan kun pitäisi.

Ottaa hän suhun yhteyttä kuitenkin kunhan itse tulee reissusta huoraamasta nääs hölmöhän hän olisi jos kaltaisestasi ripustautujasta luopuisi hänen tarvi kun osata vakuuttaa sut ettei petä sua ni saa kotona ja vieraissa mu iteppä valintas teet