en jaksa enään

Tuohan on ihan järkyttävää jos nuorta tuolla tavalla kohdellaan. Eivät kai vanhempasi ole tervetiä, jos noin sinua kohtelevat. Ei sinua kyllä lapstenkotiin noilla perusteilla laiteta. Onko tilanne jatkunut jo pitkään tuollaisena?

Minua uhkailtiin lastenkodilla ensimmäisen kerran kun olin toisella tai kolmannella luokalla. Kohtelu oli kotona kamalaa ja muistan kuinka sulkeuduin kuoreeni. Suljin kaiken ulos....inhosin mennä kotiin ja odotin että joku hakisi minut pois. Olin täysin loppu jo 10v.......meidät kasvatettiin väkivallalla, pelolla. Minusta hakattiin itsesuojeluvaisto irti ja omaa tahtoa ei olisi saanut olla. Piti olla ehdottoman tottelevainen eikä kysellä.

Arvatenkaan en tehnyt lapsia. Pelkäsin että siirtäisin väkivallan lapsiini. Rakastan lapsia ja minulla on valtava tarve suojella....kaikkea heikompaa.

Mitä sanon, jotta jaksaisit? Sanon että vanhempasi ovat ihmisiä, eivät täydellisiä vaan erehtyväisiä. Saattavat olla väsyneitä ja itselläsi saattaa olla murrosikä päällä. Asut vanhempiesi luona. Kaikilla olisi oikeus hyviin vanhempiin, mutta asiat ovat niinkuin ovat.

Odotatko valmista ruokaa vai laitatko koskaan sitä itsellesi tai toisille? Siivoatko oman huoneesi vai odotatko että joku muu tekee sen, vai onnatko sotkujen olla? Perheessä asuu useampi ihminen ja se on tiimityötä. Kaikkia pitäisi kohdella kunnioittavasti, mutta aina ei ole niin.

Sinulla on "mahdollisuus" opetella katsomaan omaa käytöstäsi, toisen reaktiota siihen ja osaatko tehdä rauhaa. Sinulla on kaksi vuotta aikaa kunnes täytät 18v ja pääset tekemään oman vuokrasopimuksen. Olin aikoinaan koulussa jossa oppilaat saivat asua viikolla koulun asuntolassa (ammattikoulu). Se tarjosi monelle (alle 18v) pääsyn kotoa edes arkipäivien ajaksi. Äitini oli tyrkkimässä minuakin sellaiseen, mutta allergiani estivät siellä olon. Yritin kyllä.

Mitä vielä? En oppinut koskaan ymmärtämään äitini vihaa minua kohtaan, enkä osaa antaa hänelle anteeksi. Hän on yrittänyt olla mukavempi ja tulla lähes väkisin elämääni nyt kun olen vanhempi, mutta minä en halua häntä elämääni. Hänen seuransa on edelleen minua alistavaa ja arvostelevaa. Sellainen hän on. Hän ei muutu, mutta minä muutun. Minä päätin suojella itseäni ja pysyn hänestä mahdollisimman kaukana. Olisin halunnut ihan äidin ja isän, mutta niitä ollut eikä ole. Asiat ovat kuten ovat. Tiedän että jokin kohta minussa on rikki koska en pysty suhteeseen. En kestä kaltoinkohtelua enkä kilpailua suhteessa. On minulla ystäviä mutta....nuorempana valitsin kamalia ystäviä.

Ole sinä tarkempi ystäviesi suhteen. Älä kapinoi pahaa oloasi viinaan tai irtosuhteisiin, uhkarohkeisiin tekoihin. Se vahingoittaa vain sinua. Valitse ystäväsi, sillä että he ovat hyviä eivätkä houkuttele sinua pahoille teille. Vaan sillä että he täydentävät sinun hyviä puoliasi. Opettele sanomaan EI ja pidä arvoistasi kiinni. Se kannattaa. Suojaudu ja puolusta itseäsi. Ole hyvä itsellesi ja kohtelias toiselle. Ymmärrä toisen heikkous, mutta älä anna käyttää itseäsi hyväksi. Sinä olet tärkeä. Sinä olet arvokas.

Sinä opettelet nyt tekemään valintoja. Kerron itsestäni, jotta saisit näkökulmaa ja koska sinä teet siellä valintoja. Kasvat ja aikuistut.

Päädyin itse aikanaan sellaiseen, että siivosin ja kokkasin kotona osani ja vähän enemmän. Olin vaiti ja alistuin siihen että säännöt ovat heidän. Karkailin kotoa ja keräsin ensimmäiset astiat kaappiini piiloon. Kun sain ekan oman asunnon, tilasin vain auton ja poistuin ennakkoon ilmoittamatta. Äitini yllätti ja haukkui minut ovella. Yritin niiiiiin monta kertaa aikuisikäisena korjata välejämme ja puhua, mutta ei siitä mitään tullut. Eipä tuokaan ollut mallikasta, mutta en osannut/ jaksanut muutakaan.

Keskity sinä hyvään, siihen minkälainen on hyvä ihminen, minkälainen sinä haluaisit olla, mitä taitoja voisit kehittää itsessäsi, muista myös levätä ja olla itsellesi armollinen. Täydellistä ei olekkaan. Tulee vielä päivä, jolloin pääset tekemään omaa elämääsi, itseasiassa se on jo alkanut.

Se että olet niin nuori, sinulla ei ehkä ole kokemusta toisenlaisesta perhe-elämstä....mistä nuori tietää mikä määrä on kohtuullista jos aina ollut esim väkivaltaa? Tai jos aina on lellitty mutta yht äkkiä porukat väsyy ja sanallinen väkivalta on yllättävää ja kovaa? Tuntuuhan sekin.

Olen joskus myös ajatellut, että se ettei äitini lellinyt vaan oli niin kamala, siksi ymmärrän toista kaltoinkohdeltua. Osaan paljon ja opin koska oli pakko oppia ja äkkiä.

Kaikkea hyvää tiellesi ja kärsivällisyyttä. Aikasi tulee vielä, se on oikeastaan jo täällä. Jos tuntuu siltä, etsi paikka jossa voisit käydä juttelemassa jollekin aikuiselle tilanteestanne.