Lähipiirissäni on 82-vuotias vanhus, joka on ollut näihin saakka perusterve. Ajokortista luopui joulun aikaan kun itse koki ettei kaikki ole enää kunnossa. Pyörtyilyä ollut jo aiemmin pariin kertaan. Viety marjametsästä kertaalleen ambulanssillöa sairaalaan pyörtymisen . Pidetty siellä yhden yön yli ja kun verikokeet ja sydänfilmi kunnossa, seuraavana päivänä kotiin.
Nyt on alkanut tulla muistiongelmaa ja hitautta, kuitenkin heinäkuussa vielä asialllinen, joskin jotenkin vaisu. Pikku hiljaa alkanut tulla levottomuutta, yöt olleet vähäunisia, kaatuillut.Käytetty päivystyksessä, otettu taas verikokeita ja kun ne ok kotiin. Varattu aika yksityiselle geriatrille, tämä ei sitten ollutkaan paikalla vaan joku toinen lääkäri, jolla "ei valtuuksia" päättää mistään. Pään ct varattu marraskuun loppuun?
Nyt vanhus alkanut saada voimakkaista pakkoliikkeitä, kertoo että on varmasti halvautumassa, puhe puuroa, ei saa sanotuksi mitä haluaa ja ymmärtää itse ettei muista kohta mitään. Pakkoliikkeet sen verran voimakkaita ettei potilas pysy istuallaan sängyn reunalla. Kävely harottavaa talutettuna. Samanikäinen puoliso väsynyt valvomiseen ja vahtimiseen. Soittanut ambulanssin. Potilas viety tk:hon, jossa lääkäri vasta maanantaina. Muulla paikkakunnalla päivystävä lääkäri aikonut aloittaa potilaalle Risperdalin iltaan, levottomuutta rauhoittamaan. Potilasta näkemättä ja tuntematta. Nyt sitten odotellaan arkea.
Herää kysymys mikä on vanhuksen oikeus saada hoitoa? Esim. pään ct:täkö ei ole mahdollista saada päivytyksenä kun oireet ovat näöin voimakkaat (pakkoliikkeet ilman selkeää syytä? Eikö laki potilaan asemasta ja oikuksista koske vanhusta ja jos ei, eikö tiedottaminen siitä pitäisi olla läpinäkyvää ja avointa? Erittäin surullisena seuraan tämän vanhuksen kamppailua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Soitto päivytävälle lääkärille. Päivystysaikana ei tehdä mitään. Jos olisi kolmikymppinen asia olisi toinen. Eli syynä tutkimattomuuteen potilaan ikä tässä maakunnassa. Lieneekö lain mukaista? Potilaalla itsellään ei hoitotajtoa ja omaiset toivovat aktiivisia tutkimuksia.
Tositarinaa on se, että vanhusta yritetään väkisin jalkeille ja kuntoutumaan, ei uskota kipuja, ei väsymystä.
EI TUTKITA MITÄ OIKEASTI ON KIPUJEN TAKANA, vaan rääkätään kun pidetään potilasta luulosairaana tai jopa laiskana "kuntoutumaan".
Kovan elämän ja hyvin raskaan työsaran tehnyt ikäloppu saa lopuksi kuulla, että on luulosairas, tekokipeä ja laiska.
Onko tämä oikein?
Loppu tulee - kauniisti ja arvokkaasti vai rajusti, kipeänä ja jopa haukuttuna ja komennettuna?