Onko kellään kokemuksia narsisti äidistä? Paljon on keskusteluja äideistä joilla on narsistin tapoja mutta haluaisin tietää mistä huomaa, että kyseessä on narsisti ja onko ainoa tapa tulla toimeen on katkaista välit/ olla mahdollisimman vähän yhteydessä?
Oma kokemukseni on, että esim joka ikinen (100%) keskustelu kääntyy tai liittyy/pitää liittyä häneen. Lisäksi kaikkia (jopa sukulaisia) haukutaan ja arvostellaan, ikään kuin "hyökkäys on paras puolustus"-asenteella.
Kiitos asiallisista kommenteista.
Oma kokemukseni on, että esim joka ikinen (100%) keskustelu kääntyy tai liittyy/pitää liittyä häneen. Lisäksi kaikkia (jopa sukulaisia) haukutaan ja arvostellaan, ikään kuin "hyökkäys on paras puolustus"-asenteella.
Kiitos asiallisista kommenteista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suositan entisenä narsun uhrina lukemaan ja kirjoitelemaan myös näihin:
http://www.narsistienuhrientuki.info/
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/
https://www.tukinet.net/
Okei alkuun noi voi tuntua että on suunnattu vain vaikeissa tilanteissa oleville tms. mutta itse olen saanut tukea sekä oivallusta kun on lukenut muidenkin kokemuksista. Irti pääseminen on kivinen tie ja itsetunto usein nollissa.
Kiitos!
>>Oma kokemukseni on, että esim joka ikinen (100%) keskustelu kääntyy tai liittyy/pitää liittyä häneen. Lisäksi kaikkia (jopa sukulaisia) haukutaan ja arvostellaan.
Kyllähän se näin on että narsistisen äidin elämässä on vain kyse hänestä.
Puhelut kestivät kaaauaann jos vain hänestä puhuttiin ja hänellä oli asiaa. Jos minulla oli asiaa,puhelu kesti tasan sen kauan kun kerroin asiani ja silloinkin vastaus oli "jaa."
Hän ei ollut kiinnostunut minun elämäni etenemisestä,mutta piti huolen siitä jos en ollut häntä auttamassa tai kuuntelemassa. Se oli suuttumisen paikka ja muistuttaminen kuinka paljon hän on minua auttanut. ( Jep,oman äidinhän ei pidä pyytteettömästi auttaa lapsiaan.)
Ja minä autoin... oman elämäni kustannuksella. Mikään suhde ei pitänyt,kun äiti vaati,vaati ja vaati. Enkä ymmärtänyt miksi oma äiti käyttäytyy näin. Miksi en kelpaa,miksi en riitä ja miksi minulle ei voida suoda onnellista,iloista elämää hänenpuoleltaan. Miksi hän ei koskaanole ylpeä minusta?
Isäni kuolemakin oli vain hänen menetyksensä. "Ettekö te tajua että MINÄ olen menettänyt puolisoni?" Kysyi äiti. Niin,minähän olin VAIN menettänyt isäni. Ei sen enempää.
Muuttaessani 20 v. kotoota pois,sanoi äiti kannustukseksi: "Jos muutat,emme tule sinua pätkääkään auttamaan. Saat tulla omillasi toimeen." Niin,siitähän juuri on kyse. Mutta ei mitään kannustamista,ei mitään.
Lapseni syntyi,hän ilmoitti ettei pidä miehestäni ja lapsikin on liian vaativa. Sukulaisille puhui kuinka hän niin auttaa lapsen hoidossa ja antaa minun levätä. Todellisuudessa hän tiuski,miten joutuu lastani hoitamaan ja ona uttanut minua ihan tarpeeksi.
Välit menivät. En jaksanut jatkuvasti kuunnella miten huono olen. Yritän elää elämääni ja olisin joskus edes tarvinnut pientä kannustamista. Sitä en ole saanut.
Ja näitä tapahtumia voisin kertoa vaikka kuinka paljon....
Harmittaa tietysti että oma äiti ei halua nähdä lapsenlastaan,mutta muisti vielä muistuttaa kuinka olen riippakivi hänelle niin minun puolelta ei tule ainakaan yhteydenottoja enää. Nyt ei ahdista eikä kurista kun äiti eiole kontrolloimassa elämääni
Minulla on kokemuksia siitä miten vaikeaa on kelvata omalle äidille tai muille lähiomaisille. Nyt sitten tuli viimeinen pisara ihan tässä viime päivinä. Heidän mielestään on ihan sama vaikka olisin kuollut. Ja sellaiset asiat jotka mulle tositärkeitä ja joille en voi mitään niin ruvetaan niihin puuttumaan ja huutamaan. En ymmärrä miten minun pitäisi olla jo en omana itsenä kelpaa? Tai luonteeni siis sotii heidän käsitystään minusta. Miten minun pitää sitten käyttätyä jos en voi ola oma itseni?
Nyt sitten tuli muutos elämään kun en enää jaksa kuunnella miten huiono ihminen olen ja yms.
Elämäni jatkuu aviomieheni rinnalla loppuun asti. Muille en mitään enää sano. Olen niin uupunut kaikkeen jo.
Kyllä. Aina jotain sukulaista ollaan haukkumassa, mutta jos on aikuinen ihminen,JOSKUS jos olet kuullut HÄNEN sanovan "olimpa silloin pari vuotta sitten tyhmä/ajattelematon kun tein näin ja näin...." niin silloin tiedät että hän ei ole välttämättä narsisti. Narsisti kun ei KOSKAAN ole tehnyt mitään virhettä ,eli arvostelee AINA muita mutta ei koskaan sano mitään negatiivista itsestään. Kauheaa kuunneltavaa,kun eläkeikää lähestyvä ihminen AINA ,eli ihan päivittäin arvostelee toisten ihmisten tekemisiä !!! En edes halua tietää minkälainen hänestä tulee kun hän jää eläkkeelle ja sitä aikaa ON... Voi kun joku ilkeäisi sanoa noille ihmisille että lopeta,ei muiden ihmisten haukkuminen SINUA millekkään korkeammalle korokkeelle nosta. Päinvastoin.
Voi, ei se narsisti koskaan huomaa, tai ei ole huomaavinaan, että käyttäytyy rumasti loukatessa toista. Ja hän katsoo, että hänellä on oikeus "kasvatuksellisessa" mielessä haukkua aikuista lastaan eri nimityksillä.
Minäkin kuulen usein selkänitakaa ääneen ajattelua vanhemmaltani, että >ei se "tuo" mitään osaa, ellei sitä koko ajan neuvo.<
Eikä ne muuksi muutu. On kestettävä, tai lähdettävä pois. Narsistia on nimittäin turha yrittää oikaista mitenkään. Koska hänhän on sinun "yläpuolellasi" omasta mielestään. Olen joskus ajatellut, että viisas narsisti vielä jotenkin menettelee. Mutta tyhmän kanssa on aina "helisemässä".
Voi tuo "kasvatuksellisessa mielessä haukkuminen". :D Sitä sai kuulla äidiltä lapsena, nuorena ja nyt aikuisenakin.
On se kyllä todella kasvattavaa, kasvattaa hermojen lisäksi varmuutta siitä ettei halua nähdä vähään aikaan ja etäisyyskin tunnetasolla ja henkisesti kasvaa koko ajan, nykyään tapaamisvälitkin ovat kasvaneet. Että on se äiti siinä mielessä ollut oikeassa että haukkuminen on kasvattavaa.
Itsetunto sen sijaan siitä menee ihan romuksi ja kauheasti on nähtävä vaivaa että joka päivä muistaa muistuttaa itseään että on ihan kelvollinen hengittämään samaa ilmaa muiden ihmisten kanssa, ja yrittää vakuutella itseään ettei tarvitse pelätä sitä että muut jossain vaiheessa huomaavat etten olekaan niin kiinnostava ihminen että haluaisivat olla kanssani tekemisissä.
Nimittäin joka päivä tulee vastaan se tunne, että hämmästelee että miten tuokin voi minusta pitää, niin kuin ihan oikeasti?!
Vaikka itsestäni nykyään pidänkin ja minulla on mies ja perhe ja ymmärrän että he oikeasti rakastavat minua ja tunnen nykyään että ansaitsenkin sen.
Mutta silti tuo oman äidin kaltoinkohtelu on saanut aikaan sen, että sitä pelkää että ehkä nuo muut kuitenkin jossain vaiheessa kyllästyvät minuun ja häipyvät elämästäni. Hassua, mutta minkäs teet.
Äidin haukuilla olisi varmaan mahdollisuus romuttaa loppu iäksi, ainakin minut. Tosin onneksi siitä on mahdollista nousta kun käy asioita läpi ja etsii uutta suuntaa elämäänsä ja etäännyttää välit haukkujaan. Olen saanut itseni kasaan, mutta kovasti on työtä että voi aidosti sanoa itselleen että on ihan kelvollinen ja hyvä tällaisenaan.
Tosi ihana asia, että olet tullut huomaamaan, että syytön sinä olet ollut äitisi epäasialliseen käytökseen. Ja oma perheesi korvaa sinulle nyt sen, mistä jäit lapsena ja nuorena aikuisena paitsi. Olet alkanut eheytymään ja arvostamaan itseäsi.
Oikeasti meissä ei ole mitään vikaa. Syyttömiä olemme vanhempiemme epäkypsään käytökseen. Olemme vain kohderyhmä ja se todella tuntuu tosi käsittämättömältä, että mihin vanhemmat pyrkivät tällä käytöksellä? Koska, jos sitä järjellä ajattelee, niin sehän on varsin tuhoavaa, tälläinen "kasvatus". Lapsi esineellistetään ja hänet nujerretaan ja mitätöidään täysin. Tässäkö on kypsät eväät elämään ja tasapainoiseen tulevaisuuteen?
Kirjavinkki; Liisa Kelttikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.