Suomi valmistautuu pelastamaan pakolaisia.

Noin 350:n paremmasta elämästä haaveilevan ihmisen elämä on päättynyt viimeisen kahden viikon aikana keskisellä Välimerellä haaksirikkoihin.

Syyskuun loppuun mennessä laittomasti maahan pyrkiviä on ollut 29 000.

– Se on hurja määrä, sanoo Varsovassa sijaitsevan Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston Frontexin pääjohtaja Ilkka Laitinen.

Frontex haluaa lisätä valvontaa Välimerellä, jotta siirtolaisten alukset havaittaisiin ennen kuin tulee kuolonuhreja.
Sisäministeriön rajavartio-osaston apulaispäällikkö Arto Niemenkari sanoo, että Suomi valmistautuu auttamaan Frontexia ja Italiaa laittomasti maahan pyrkivien pelastamisessa. Viranomaiset tekevät parhaillaan laskelmia, mitä auttaminen maksaisi ja millaista kalustoa voidaan lähettää tehtävään.

Onko Suomessa tultu hulluksi, ilmaiseksi tyrkytetään kallista veronmaksajen maksamia keikkoja, Suomen etu olisi, että vähemmän porukkaa yrittäisi eurooppaan, tämä anta selvän singaalin pakolaisille(virheellisesti uutisessa siirtolaiset) yrittää yhä hunokuntoisimmilla aluksilla ja enenevässä määrin.
Heidät pitäisi heti hinata takaisin afrikan rannalle.
26175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Suomessa kuoli 4000 eläkeläistä vanhuuteen viime vuonna. Miksi?

Äänestä
  • Asia on täysin käsittämätön...pieni maa pohjoisesta haluaa partioida välimerellä..avustamassa italiaa??

    Italian talous on euroalueen kolmanneksi suurin Saksan ja Ranskan jälkeen.[ Maan talous on muuttunut suuresti toisen maailmansodan jälkeen: maatalousvaltaisesta taloudesta teollisuusvaltioksi. Italia kuuluu G8-ryhmään!


    Maa joka tekee ja rahoittaa Ferrareita ei pysty yksin huolehtimaan rajoistaan ???
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Italian_talous#Teollisuus

    Äänestä

Partasuisia lapsukaisia näytti uutiskuvissa olevan suurin osa.

Äänestä

YLEn uutiset kutsuu jo näitä elintasopakoloisia "siirtolaisiksi"!

Äänestä
  • No onhan ne siirretty kansainvälisen finanssimafian operaatioiden tieltä muualle, joten "siirtolainen" ihan oikea nimitys?

    Äänestä

Nythän voisi järjestää välimerellä niitä Hornet-harjoituksia mitä on kovasti kaivattu. Maaliveneitäkin siellä seilaa ihan ilmaiseksi. Ei kun rakettia sosiaalipummien paatin kylkeen!

Äänestä

Joo, voisi auttaa löytämään merenpohjaan tai sitten takaisin Afrikkaan. Nyt käy varmaan niin, että jos suomalainen pelastusalus heidät Välimereltä löytää, kiikutetaan varmaan oitisi suorinta tietä Suomeen. Viherhöperät eivät malta enää odottaa että nämä kultamunat itse löytävät Suomeen vaan heitä pitäisi olla merellä kalastelemassa eturintamassa. Varmaan samalla veneellä niitä voisi hakea Afrikan rannikolta.

Äänestä
  • Suomi lähettää ne jäänmurjat töihin sinne Välimerelle, kun niitä ei voi lähettää omiin homiinsa pohjoiseen, kun maailma ei muuten pelastu.

    Äänestä

On todella ikävää jos ihmisen elämäntilanne on sellainen että täytyy
lähteä henkänsä kaupalla omilta asuinsijoiltaan.

Mutta nyt olisi puututtava syihin eikä vain seurauksiin,Afrikka
on rikas maanosa,joten kansat pärjäisi siellä hyvin, ellei sivistyneet
länsimaiset yhtiöt varastaisi heidän luonnonvarojaan.

On varmaan hyvä että siellä on kaivostoimintaa, mutta kunkin
valtion pitäisi huolehtia siitä että omistus on 51% oman maan
hallussa, siitä sitä tulisi tuloja ja työllistäisi omaa kansaa.

Tämä sama ryöstely on menossa meilläkin, valtionjohdon
ohjauksessa, kok, myy kaiken ja muut peesaa.

Suomalaisten ei kyllä olisi tarvinnut taas syöksyä auttamaan ensimmäisenä,onhan tuossa välissä monta vaurasta maata,

Äänestä
  • Samaa ruikutusta vuodesta toiseen:

    "Mutta nyt olisi puututtava syihin eikä vain seurauksiin,Afrikka
    on rikas maanosa,joten kansat pärjäisi siellä hyvin, ellei sivistyneet
    länsimaiset yhtiöt varastaisi heidän luonnonvarojaan".

    Tosiasiassa afrikkalaiset ovat vaan läpeensä laiskoja ja ovat tottuneet siihen
    että länsimaat tekee kaiken heidän puolestaan. Alkaisivat oikeisiin töihin.

    Äänestä

Suomella on hulluja verovarojen haaskaajia nykyään politiikassa. Totaalista käännöstä linjaan tarvitaan. sellaista, jotka suuntaavat suomen kansan hyvinvointiin veroista ne, mitkä pystytään eikä tuonne maailman ylipursunneiden kansojen hätiin.

Äänestä
  • Italia muuttuu ruikuksi.

    Äänestä

Saapasmaan porukka. Pitäähän niitä auttaa nyt kun ottivat Räikkösenkin takaisin Maranelloon.

Äänestä

Kuulin juuri uutisissa että suomelle on luvassa joku rannikkovartioston
päällikön paikka, varmaan joku kelpaamaton ministeri saa siitä
hyväpalkkaisen duunin ja voi sitten huolehtia nämä pakolaiset
suomeen turvaan, kun muut ei niitä huoli.

Äänestä

Nuo laivat tulisi upottaa vihollisaluksina, sillä sitähän ne ovat.
Täynnä islamisti taistelijoita, muka turvapaikkaa hakemasssa,pyh.

Kuinka monta tuhatta islamistia on karannut pakolaiskeskuksista jo pelkästään Italiassa?

Nuo kaikki ovat vaaraksi Euroopalle,meille kaikille.

Äänestä

Koska suomella tai sen hallituksen määräämillä tehtävillä ei ole aikaa ja varaa pelastaa omia kansalaisiaan eikä järjestää lasten sairaalaa vaikkapa, joka joudutaan keräyksin toteuttamaan.

He haluaa haalia eurooppaan tuollaisia sosiaaliasiakkaita, jotta valkoinen väki saa maksaa lisää veroja.

Äänestä

Pitäisikö Suomi muuttaa pakolaistenvastaanottokeskukseksi ?ainakin kulttuuri rikastuisi, mutta ekut ehkä loppuisi

Äänestä

"Noin 350:n paremmasta elämästä haaveilevan ihmisen elämä on päättynyt viimeisen kahden viikon aikana keskisellä Välimerellä haaksirikkoihin."

Tämähän ollut näille vain siunaus. Ovat menehtyneet uskoen haaveeseensa. Todellisuus olisi ollut sitten ihan muuta. Ei niitä Kuubasta paenneitakaan ole sieltä merestä kalasteltu ja tuolloin USA oli taloudellisesti ihan kunnossa. Pakolaiset ottavat elämäänsä kuuluvan riskin, joskus se ei kannata. Itse asiassa mitä enemmän niiden annataan hukkua ja tieto välitetään lähtöalueella niin sitä vähemmän on yrittäjiä.

Äänestä
  • Helvettiäkös niitä laittomia maahantulijoita millään pikkupaateilla aletaan valvomaan. Rakennetaan kansi Välimeren päälle, saavat rynnätä tänne sankoin joukoin, jos kannen reunalta nyt muutama putoaa, niin ne on helpompi sieltä ryysyistään nostaa kannelle takaisin.
    Mitäs muuten se valvonta oikein tarkoittaa? Käykö samalla tavalla, kuin merirosvojen pidätyksissä Somalin rannikolla? Rosvot ruokittiin ja lääkittiin veronmaksajien piikkiin ja palautettiin oikein juhlasaatossa lähinpään satamaan.
    Jumal`´auta kyllä maailma on hulluksi mennyt.

    Äänestä

  • veronmaksajat hoitak kirjoitti:

    Helvettiäkös niitä laittomia maahantulijoita millään pikkupaateilla aletaan valvomaan. Rakennetaan kansi Välimeren päälle, saavat rynnätä tänne sankoin joukoin, jos kannen reunalta nyt muutama putoaa, niin ne on helpompi sieltä ryysyistään nostaa kannelle takaisin.
    Mitäs muuten se valvonta oikein tarkoittaa? Käykö samalla tavalla, kuin merirosvojen pidätyksissä Somalin rannikolla? Rosvot ruokittiin ja lääkittiin veronmaksajien piikkiin ja palautettiin oikein juhlasaatossa lähinpään satamaan.
    Jumal`´auta kyllä maailma on hulluksi mennyt.

    Nämä koko Euroopan päättäjät ovat verrattavissa teoiltaan niihin jotka ampuivat sota aikana itseään jalkaan.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Nämä koko Euroopan päättäjät ovat verrattavissa teoiltaan niihin jotka ampuivat sota aikana itseään jalkaan.

    Aloittaisivat ennemmikin ampumalla itseään päähän ja tarkoitan nyt ihan konkreettisesti.

    Äänestä

  • henk.koht.ratkaisu kirjoitti:

    Aloittaisivat ennemmikin ampumalla itseään päähän ja tarkoitan nyt ihan konkreettisesti.

    Sillä omaan jalkaan ampumisella tarkoitin vetäytymistä vastuusta tekosyyllä ja jättämällä toiset vastuun kantajiksi rintamalle ja luikimalla itse pois turvaan.
    Tässä tapauksessa voisi olla parempi noille kolloille, se itse päähän ampuminen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


miksi?? kirjoitti:

Noin 350:n paremmasta elämästä haaveilevan ihmisen elämä on päättynyt viimeisen kahden viikon aikana keskisellä Välimerellä haaksirikkoihin.

Syyskuun loppuun mennessä laittomasti maahan pyrkiviä on ollut 29 000.

– Se on hurja määrä, sanoo Varsovassa sijaitsevan Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston Frontexin pääjohtaja Ilkka Laitinen.

Frontex haluaa lisätä valvontaa Välimerellä, jotta siirtolaisten alukset havaittaisiin ennen kuin tulee kuolonuhreja.
Sisäministeriön rajavartio-osaston apulaispäällikkö Arto Niemenkari sanoo, että Suomi valmistautuu auttamaan Frontexia ja Italiaa laittomasti maahan pyrkivien pelastamisessa. Viranomaiset tekevät parhaillaan laskelmia, mitä auttaminen maksaisi ja millaista kalustoa voidaan lähettää tehtävään.

Onko Suomessa tultu hulluksi, ilmaiseksi tyrkytetään kallista veronmaksajen maksamia keikkoja, Suomen etu olisi, että vähemmän porukkaa yrittäisi eurooppaan, tämä anta selvän singaalin pakolaisille(virheellisesti uutisessa siirtolaiset) yrittää yhä hunokuntoisimmilla aluksilla ja enenevässä määrin.
Heidät pitäisi heti hinata takaisin afrikan rannalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu