Seuraava keskustelun avaus käsittelee akateemisten tilannetta nykypäivän työelämässä omien subjektiivisten kokemusten kautta. Olen itse vasta valmistunut FM alalta josta on todella vaikea löytää töitä. Tämä oli tiedossa jo opiskelujen alkuvaiheessa joten stressasin alusta asti työllistymisestä. Olin todella ahkera ahkera työnhakija koko opiskelun ajan ja pääsin kahtena kesänä oman alan töihin kuukaudeksi. Pääsin opintojen loppuaikoina jopa muutamiin projekteihin (yhteensä 1 1/2 v.)toiselle paikkakunnalle OMAN alan töihin.
Minulla oli kaksi asuntoa eri paikkakunnilla koska kävin yhtenä päivänä graduseminaarissa kotipaikkakunnalla ja muut päivät olin töissä 150 kilometrin päässä. Palkka oli kyseisellä kaupungilla opistotasoa vaativa 1760 mutta sain maksettua kaksi vuokraa ja muut kulut jotenkin. Ajattelin että nyt kun kärvistelen näissä reissuhommissa pari vuotta kyllä se joskus ura siitä urkenee.
Valmistumisen jälkeen ja projektien loputtua kuulin kahden kuukauden kuluttua, että em.projektityöpaikasta avautui vakituinen työpaikka toimesta jota projektini olivat käsitelleet sen puolentoista vuoden ajan. Ajattelin että tässä on tilaisuuteni viimein. Tiesin että entinen toimenhaltija puhuisi puolestani ja kaupunki olisi varmaan hyvillään kun saa FM:n tekemään opistotasoista työtä. Työkaverinikin olivat innoissaan kun laitoin hakemusta menemään. Noh. En päässyt koskaan edes työhaastatteluun kun kuulin, että kyseisen paikan (huom. kaupungin eräs osasto) haluaa toimeen opistotasoisen, lestadiolaisen yli 50-kymppisen hlö:n perusteella "häntä voi sit kontrolloida". Olin niin pettynyt kyseisen paikan toimintaan! yrityksetkin vielä ymmärtäis mutta että kaupunki! Tunsin että opiskelut ja ravaamiset toisella paikkakunnalla on mennyt ihan hukkaan. Ihmiset valitsevat mielivaltaisesti henkilöitä työpaikkoihin. Ei ole väliä kuinka yrität ja olet kouluttautunut.
En kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoin hakemista työpaikkoihin ja sain oman alan " suorittavia opistotason töitä" valtiolta hieman yli vuodeksi (jatkoa ei tiedossa kun osasto lopetetaan paikkakunnalta). Ajattelin että eipä siinä ihan hyvä että jotaki työtä on. Työpaikassa VITUTTAA vaan se, että se on täynnä yli 50-kymppisiä merkonomeja ja sihteerejä, jotka on saanut työn ohella käydä kyseiset tutkinnot valtion kustannuksella. Tyypeillä on monta palkkaluokkaa paremmat palkat kuin minulla vaikka tehdään samaa työtä. Sitten he valittavat eläkeiän kynnyksellä että kun loppuu toiminta ja pari vuotta ois vielä eläkeikään. Tuntuu vaan että tällä ikäpolvella ei ole mitään hajua mitä olla nuori työnhakija taantumassa joka ei tunnu loppuvan koskaan. Minun ikäluokka pääsee pitkien opintojen jälkeen töihin noin kolmikymppisenä jonka jälkeen on tiedossa pätkää, projektia ja opistotason hommia. Nämä 50-kymppiset tätit ja setät on tulleet vähän yli 20-vuotiaana julkiselle sektorille töihin. Saaneet vakituisen työpaikan ilman MINKÄÄNLAISTA KOULUTUSTA. Eläkekertymä tulee olemaan olematon ja ei lainkaan vertailukelpoinen näiden sodanjälkeisten sukupolvien helppoon leipään kiinni päässeiden kanssa.
Ymmärrän näitä "nykypäivän TATUJA" hyvin. Mitä järkeä oikeastaan opiskella tai käydä töissä. Vakituisten työpaikkojen saanti on suurempi mahdollisuus kuin lottovoitto. Et voi ostaa asuntoa koskaan, ei ole varaa perustaa perhettä. Jos et ole superihminen ja supersosiaalinen työpaikalla 24/7 voi olla että se yhenki kuukauden jatko menee toiselle. Kaikki on pärstästä kiinni ja suhteista. Työelämä on muuttunut julmaksi ja vaatii yli-inhimillisiä voimia. Jos sulla on vähänkään mielenterveysongelmia niin ei kannata edes yrittää tähän pyörään hypätä. Huonosti käy. Ja viimeistään sitten ne mielenterveysongelmat alkaa kun et jaksa enää epätoivoista juoksemista töiden perässä.
Minulla oli kaksi asuntoa eri paikkakunnilla koska kävin yhtenä päivänä graduseminaarissa kotipaikkakunnalla ja muut päivät olin töissä 150 kilometrin päässä. Palkka oli kyseisellä kaupungilla opistotasoa vaativa 1760 mutta sain maksettua kaksi vuokraa ja muut kulut jotenkin. Ajattelin että nyt kun kärvistelen näissä reissuhommissa pari vuotta kyllä se joskus ura siitä urkenee.
Valmistumisen jälkeen ja projektien loputtua kuulin kahden kuukauden kuluttua, että em.projektityöpaikasta avautui vakituinen työpaikka toimesta jota projektini olivat käsitelleet sen puolentoista vuoden ajan. Ajattelin että tässä on tilaisuuteni viimein. Tiesin että entinen toimenhaltija puhuisi puolestani ja kaupunki olisi varmaan hyvillään kun saa FM:n tekemään opistotasoista työtä. Työkaverinikin olivat innoissaan kun laitoin hakemusta menemään. Noh. En päässyt koskaan edes työhaastatteluun kun kuulin, että kyseisen paikan (huom. kaupungin eräs osasto) haluaa toimeen opistotasoisen, lestadiolaisen yli 50-kymppisen hlö:n perusteella "häntä voi sit kontrolloida". Olin niin pettynyt kyseisen paikan toimintaan! yrityksetkin vielä ymmärtäis mutta että kaupunki! Tunsin että opiskelut ja ravaamiset toisella paikkakunnalla on mennyt ihan hukkaan. Ihmiset valitsevat mielivaltaisesti henkilöitä työpaikkoihin. Ei ole väliä kuinka yrität ja olet kouluttautunut.
En kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoin hakemista työpaikkoihin ja sain oman alan " suorittavia opistotason töitä" valtiolta hieman yli vuodeksi (jatkoa ei tiedossa kun osasto lopetetaan paikkakunnalta). Ajattelin että eipä siinä ihan hyvä että jotaki työtä on. Työpaikassa VITUTTAA vaan se, että se on täynnä yli 50-kymppisiä merkonomeja ja sihteerejä, jotka on saanut työn ohella käydä kyseiset tutkinnot valtion kustannuksella. Tyypeillä on monta palkkaluokkaa paremmat palkat kuin minulla vaikka tehdään samaa työtä. Sitten he valittavat eläkeiän kynnyksellä että kun loppuu toiminta ja pari vuotta ois vielä eläkeikään. Tuntuu vaan että tällä ikäpolvella ei ole mitään hajua mitä olla nuori työnhakija taantumassa joka ei tunnu loppuvan koskaan. Minun ikäluokka pääsee pitkien opintojen jälkeen töihin noin kolmikymppisenä jonka jälkeen on tiedossa pätkää, projektia ja opistotason hommia. Nämä 50-kymppiset tätit ja setät on tulleet vähän yli 20-vuotiaana julkiselle sektorille töihin. Saaneet vakituisen työpaikan ilman MINKÄÄNLAISTA KOULUTUSTA. Eläkekertymä tulee olemaan olematon ja ei lainkaan vertailukelpoinen näiden sodanjälkeisten sukupolvien helppoon leipään kiinni päässeiden kanssa.
Ymmärrän näitä "nykypäivän TATUJA" hyvin. Mitä järkeä oikeastaan opiskella tai käydä töissä. Vakituisten työpaikkojen saanti on suurempi mahdollisuus kuin lottovoitto. Et voi ostaa asuntoa koskaan, ei ole varaa perustaa perhettä. Jos et ole superihminen ja supersosiaalinen työpaikalla 24/7 voi olla että se yhenki kuukauden jatko menee toiselle. Kaikki on pärstästä kiinni ja suhteista. Työelämä on muuttunut julmaksi ja vaatii yli-inhimillisiä voimia. Jos sulla on vähänkään mielenterveysongelmia niin ei kannata edes yrittää tähän pyörään hypätä. Huonosti käy. Ja viimeistään sitten ne mielenterveysongelmat alkaa kun et jaksa enää epätoivoista juoksemista töiden perässä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.