ainahan ero tuntuu pahalta, mutta mistä tietää että ero on oikea vaihtoehto? Mitä jos se tuntuu jotenkin oudolla tavalla väärältä vaikka kaikki onkin vaikeaa..onko silloin vielä toivoa?
Kun ero tuntuu väärältä
zzzzzzzzz-
16544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyväksy tosiasiat.
Päätöksistään tulee pitää kiinni eli päätökset pitää tehdä / toisen tekemä päätös vastaanottaa tiedostaen ja hyväksyen myös tuleva tunnehelvetti.
Ajatusten jojoaminen edes takaisin johtuu vain siitä, että tuntuu niin pahalta erota.
Jojoaminen on epätoivoista yritystä paeta todellisuutta ja sellainen kalahtaa lopulta aina kipeimmin omaan nilkkaan.
On-off-suhteilijat/avioparit useimmiten lopulta päätyvät eroamaan. Edestakaisin jojoaminen antaa itselle vain aikaa kypsyä eroon.
Jojoaminen voi kypsyttää rakentavasti eroon (jolloin eroon ei liity draamaa) tai jos eroa ei tahdo kohdata, tulee tuollainen suhde/avioliitto aiheuttamaan vain mielipahaa (ja erotaan huonoissa väleissä).
Vain itse tietää onko ero oikein tai väärin.
Ohje on simppeli: Kun et keksi mitään muuta keinoa parempaan elämään. Ja olet onneton suurimman osan ajasta.
Mun mielestäni tämä ei ole hyvä neuvo, vaikka usein yksinkertaiset ohjeet ovat parhaimpia. Tämä ei ole niitä kuitenkaan.
Samar ajatukset täälläkin. Kun on kaiken muun korjannut ja mikään ei ole muuttunut, on ero ainoa keino parempaan elämään. Onneton ei myöskään pidä olla. Jos pettyy jatkuvasti, se vetää ihmisen onnettomaksi.
On.
Kiitos, toivoisin että olisi toivoa. Joku ääni sisälläni sanoo ettei saa vielä luovuttaa :)
Kunhan se ääni ei ole siellä ollut vuosikausia ja olet miettinyt eroa vuosia. Silloin tiedät, että se ääni huijaa sinua. Pelko uuteen elämään ja mukavuudenhalu ovat silloin se ääni sisälläsi.
Tilanteesi kuulostaa tutulta. Minä ja mieheni ollaan tällä hetkellä "tauolla" ja mietimme suhteemme tilaa. Kummallakin on omat ongelmansa, ja näiden ongelmien takia olemme kuin myrkkyä toisillemme. Tauosta kun päätettiin olin lähes varma että eroamme. Pikkuhiljaa juteltuamme näkyi kuitenkin taas vähän valoa tunnelin päässä... Totuus on että rakastamme toisiamme valtavasti. Haluaisimme selvittää ongelmat mutta olemme jo niin syvällä kuilussa että se tuntuu mahdottomalta. Mistä saisi uskoa siihen että kaikki voikin kääntyä parhain päin?
Ottakaa asiat hitaasti. Älkää kiirehtikö. Selvittäkää kaikki vaikeat asiat juurta jaksaen, ennen kuin astutte takaisin parisuhteeseen. Siten rakennatte hyvän pohjan. Jos elämänne on jatkuvaa taistelua silloin tulisi miettiä, minkä laatuista rakkautenne on. Ehkä se onkin syvää välittämistä, ei rakkautta?
"natalea2"
Uskoa löytyy omasta tahdosta, jos haluat että jatkossa elät sen epäuskon kanssa, ikinä et ole tyytyväinen omaan pä'ätökseesi, erotako vai ei.
Kun nainen löytää heti uuden ei ero tunnu pahalta vaan päinvastoin on vallan tunnetta haukkua jätetty kumppani. Ero on vihaa ja jättävä osapuoli on aina etuoikeutetummassa asemassa. Suhteet onkin nykyään vain kilpailua kumpiko jättää ensin siis kumpi löytää uuden ja pääsee jättämään. Suurimmalla osallakaan ei ole enään tunteita pelissä vaan uuden kiihko aina mielessä. Ja puhun yli kolmekymppisenä asiasta eli ei mitään teini touhuja.
Jaa, itse en ole kohdannut tuollaisia eroja. Erot eivät koskaan kohdallani olleet vihan aiheuttamia tai vihan tunteella tehtyjä, vaan ihan järjellä ajateltuna ja reilulla keskustelulla sanottuna, että meidän erilaiset persoonat, elämänkatsomukset, elämäntilanteet tai muut suuret eroavuudet eivät voi pitää meitä yhdessä.
Näin on ollut aina teinivuosista keski-ikään asti.
Olisiko niin, että sinulla on kirjoittamasi kaltainen tilanne itselläsi..
Onko alaikäisiä lapsia? Jos on, tee se, minkä uskot olevan heidän parhaakseen.
Jos ei ole, tee, mitä mieleen juolahtaa.
Ole kerrankin suurin pudottaja. ;D