mustis petturi

Outoa miten itse petturi on vainoharhaisen mustis. Mustasukkaisuus näkyy mm. puhelimen, netin kyttäämistä ja lukemista. Soittelu monta kertaa päivässä. Kyselee outoja esim olenko ollut siellä ja siellä keskellä päivää, koska on nähnyt minun näköisen naisen. Joku on nähnyt minut jossain keskellä päivää. Vaikka käyn työssä. Vaatteiden haistelu, myös alusvaatteiden. Mustelmien ym satunnaisten naarmujen kysely mistä on tullut. On mustiis sen takia koska rakastaa minua (mikä vitsi). Kontrollointi. Jatkuva soittelu jos olen kaveriporukalla kerran vuodessa ulkona. Olen yrittänyt keskustella asiasta. Eli turha mustasukkaisuus saa minut puolustuskannalle ja riitaan. Koska minä en ole pettänyt vaan hän. Minä kontrolloin häntä vaikka ei oikeastaa kiinnosta missä milloinkin on. Ei ole realiteeteissä mieleatäni niin ei-realistisia pelkoja tuntuu olevan.
9273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ehkä suurin kysymys on se, että miksi helvetissä olet tuollaisen ihmisen kanssa? Myönnät itsekin, että rakkautta tuo teidän elämänne ei ole.

Äänestä
  • Neuvot ainakin sopivat. Ei kai kukaan tuollaista parisuhdetta halua.

    Äänestä

Usein tuollainen käytös voimistuu, kun kakkonen jättää.

Äänestä

Pettänyt? Oletko varma, että ei enää petä? Jos salasuhteen lopettaa, sitä luottamusta haluaa rakentaa, ei nakertaa tuollaisella.

Äänestä

Siis ihan oikeasti. Miksi alistut miehesi kontrollointiin ja vallankäyttöön? Miehesi käytös on tosiaan "vitsikästä", mutta miksi siedät tuollaista?

Äänestä

Ei pysty ymmärtämään, miksi kukaan alistuisi tuollaiseen? Henkisesti alistettu ihminen, joka ei tunne itseään arvokkaaksi? Pitäisikö sinun antaa kenkää ihmiselle, joka loukkasi ja loukkaa sinua yhä uudelleen, vain eri muodossa?

Äänestä

Mies pettää sinua yhä. Veikkaan että välillä esittää myös välinpitämätöntä?

Äänestä

tai sitten se on vain...rikki mennyt ihminen joka suojelee itseään ennenkuin sattuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuin lapsi kirjoitti:

Outoa miten itse petturi on vainoharhaisen mustis. Mustasukkaisuus näkyy mm. puhelimen, netin kyttäämistä ja lukemista. Soittelu monta kertaa päivässä. Kyselee outoja esim olenko ollut siellä ja siellä keskellä päivää, koska on nähnyt minun näköisen naisen. Joku on nähnyt minut jossain keskellä päivää. Vaikka käyn työssä. Vaatteiden haistelu, myös alusvaatteiden. Mustelmien ym satunnaisten naarmujen kysely mistä on tullut. On mustiis sen takia koska rakastaa minua (mikä vitsi). Kontrollointi. Jatkuva soittelu jos olen kaveriporukalla kerran vuodessa ulkona. Olen yrittänyt keskustella asiasta. Eli turha mustasukkaisuus saa minut puolustuskannalle ja riitaan. Koska minä en ole pettänyt vaan hän. Minä kontrolloin häntä vaikka ei oikeastaa kiinnosta missä milloinkin on. Ei ole realiteeteissä mieleatäni niin ei-realistisia pelkoja tuntuu olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu