paska parisuhde

mikä saa sinut olemaan paskassa parisuhteessa kiinni..
203652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Raha ja miehen ulkonäkö pitää naiset narsisti juopon kanssa yhdessä.

Äänestä

Lapset, ainoa syy, vaikka ei saisi olla. Ja rutiinit!

Äänestä

Rakkaus saa huomaamaan,ettei se ole paska.

Äänestä

Joskus tuntuu, että jatkuva draama on se joka meidät saa pysymään yhdessä...

Äänestä
  • Minusta tuossa on jotain totuuden siementä. Jotkut elävät jatkuvasta draamasta. Itse olen sen verran rauhallinen, että minun kanssa ei saa raivoisia riitoja aikaiseksi kovin helpolla. Tämä näkyy sitten siinä, etten saa suhteita kestämään.

    Äänestä

  • 16 + 9 kirjoitti:

    Minusta tuossa on jotain totuuden siementä. Jotkut elävät jatkuvasta draamasta. Itse olen sen verran rauhallinen, että minun kanssa ei saa raivoisia riitoja aikaiseksi kovin helpolla. Tämä näkyy sitten siinä, etten saa suhteita kestämään.

    Mutta kääntöpuoli suhteessa on se, että olo on suurimmaksi osaksi onneton. Pientä kinaa syntyy lähes päivittäin. Fiilikset usein matalalla. Kumpikin satuttaa tietäen toisen "arat aiheet". En ole vieläkään keksinyt, miksi en ole jo ottanut eroa. Taidan olla oman elämäni "masokisti"... :/

    Äänestä

  • Amada83 kirjoitti:

    Tuo on pölähtänyt vastaavassa tilanteessa jo useamman kerran mieleen, taidetaan meidän suhteessa olla masokisteja molemmat..

    Äänestä

Menneisyys. Kaipaan ihmistä, joka toinen joskus oli. Tiedän! Ihmistä pitäisi rakastaa sellaisena kuin hän on nyt. Eroaminen on joskus vaikeaa...

Äänestä

Lapsellista puhua mistään paskasta parisuhteesta. Kuulostaa joltain mitä nimenomaan se parisuhteen paskaksi tekevä osapuoli voisikin sanoa. Paskottelee ja norsunluutornissa arvioi muiden tekemisiä ja olemisia. Ootko kattonut sitä omaa kumppaniasi, kuinka tyytyväiseltä hän näyttää sun vierelläsi?
Onko hän usein alakuloinen ja syrjäänvetäytyvä? Kenties miettii jo eroa.
Vai onko jopa jo lähtenyt lätkimään kenties?

Äänestä

Ei mitään tekosyitä! Ihminen ei uskalla lähteä parisuhteesta, jos tapaus on tuollainen.

Äänestä

Ei mikään koska naiset lähtee aina ennemmin tai myöhemmin halusin sitä tai en. Joten itsestäni ei ainakaan ole kiinni paskassa suhteessa pysyminen yhtä kuin hyvässäkään. Kyllä mulle yks ripustautuja nainen kelpaisi loppuelämäksi jos niitä roikkujia on. Väkivaltaisuus, tunteettomuus, narsimi, välinpitämättömyys ei ainakaan ole seikkoja että mut jätetään. Joten kysyttyä asiaa en ole vieläkään päässyt kokemaan runsaista kokemuksista huolimatta.
Tulipahan sanottua vaikka en kysymykseen vastannutkaan.

Äänestä

Kiltillä miehellä ei tee mitään. Siksi naiset on pas.kassa suhteessa kun naiset ei halua olla yksin joten pas.ka mieskin on vaihtoehto.

Äänestä
  • Itse haluaisin kiltin miehen viereeni, ex oli kiltti mutta ei osannut luopua entisestä elämästä. Joten minun piti luovuttaa.....Elämässäni ollut liika mustasukkaisuutta ja kaikkea draamaa nyt kelpais seesteinen suhde jossa vois vaan olla ja elää

    Äänestä

  • Einiin koska miehen tulee olla maskuliininen pullistelija ja ständap koomikko joka mieluiten räyhää kaikille ja on epäkunnioittava muita kohtaan. Sellainen on naisten mieleen. Kilteissä miehissä ei oo mitään jännää koska he ovat uskollisia eikä ole pelkoa että he painaa myös siskon sekä hoitelee äidin samalla. Onhan se hianoo et miestä haluaa kaikki. Siksi tällaiseen rajuun jätkään ihastutaan ja ripustaudutaan koska sitä ei haluta menettää toiselle sisarelle joka levittää heti haaransa tämän nähdessään. Jos nainen pystyy pitämään karjunsa on hän silloin voittanut kilpasiskonsa ja on näin ylpeä saavutuksestaan. Näin se menee.

    Äänestä

  • Totuus kirpasee kirjoitti:

    Einiin koska miehen tulee olla maskuliininen pullistelija ja ständap koomikko joka mieluiten räyhää kaikille ja on epäkunnioittava muita kohtaan. Sellainen on naisten mieleen. Kilteissä miehissä ei oo mitään jännää koska he ovat uskollisia eikä ole pelkoa että he painaa myös siskon sekä hoitelee äidin samalla. Onhan se hianoo et miestä haluaa kaikki. Siksi tällaiseen rajuun jätkään ihastutaan ja ripustaudutaan koska sitä ei haluta menettää toiselle sisarelle joka levittää heti haaransa tämän nähdessään. Jos nainen pystyy pitämään karjunsa on hän silloin voittanut kilpasiskonsa ja on näin ylpeä saavutuksestaan. Näin se menee.

    :D Vain huonolla itsetunnolla varustetut naiset nauttivat siitä, että oma mies kelpaisi muillekin. Miehellä pönkitetään omaa itsetuntoa. Näin on myös miehet, joilla on edustusvaimo. Minä en ole asiaa edes ajatellut, vaikka omistan komean miehen. Perinteinen kiltti mies hän ei ole, sanoo rohkeasti oman näkemyksenä jne. mutta auttaa kotona pyytämättä ja huomioi tunteeni. Kilpailuviettiäkään en pahemmin omista, olen onnellinen kaikkien puolesta, kun löytävät ihanan miehen. Läheisriippuvainen en ole, enkä ole draama queen, jonka "elämä päättyisi, jos mies jättäisi". :D

    Minusta siinä ei ole mitään hienoa, että muut naiset haluaisivat miestäni ja mieheni haluaisi heitä? Mikä sija minulla olisi sitten hänen elämässään? Mitä edes tekisin hänen elämässään? Haluan MIEHEN, joka ei aiheuta draamaa.

    Äänestä

  • Ei aina noin kirjoitti:

    :D Vain huonolla itsetunnolla varustetut naiset nauttivat siitä, että oma mies kelpaisi muillekin. Miehellä pönkitetään omaa itsetuntoa. Näin on myös miehet, joilla on edustusvaimo. Minä en ole asiaa edes ajatellut, vaikka omistan komean miehen. Perinteinen kiltti mies hän ei ole, sanoo rohkeasti oman näkemyksenä jne. mutta auttaa kotona pyytämättä ja huomioi tunteeni. Kilpailuviettiäkään en pahemmin omista, olen onnellinen kaikkien puolesta, kun löytävät ihanan miehen. Läheisriippuvainen en ole, enkä ole draama queen, jonka "elämä päättyisi, jos mies jättäisi". :D

    Miehesi on komea ja sanoo rohkeasti mielipiteensä eli on kaikkea mitä edellä kuvattiin! Ilmankos olet hänen kanssaan.
    Elämäsi ei myöskään ottaisi kolhuja jos hän jättäisi eli et tunne tunteita muuta kuin ulkoisesti häneen. Kyllähän välittävä ja rakastava ihminen särkyisi jos hänet jätettäisiin.
    "Omistat miehen" joka auttaa kotona.
    Tässä on kaikki jo lähtökohtaisesti sillä tasolla että et ole muun kuin ulkokuoren kanssa tekemisissä. Ketään ei omisteta ja auttamiset on itsestään selvyyksiä ei korostettuja asioita.
    Yhteenveto voisikin olla se että olet komean pullistelian kanssa joka auttaa kaikissa kotitöissä ja tuo ilmeisesti rahaakin kotiin. Eli kaikki mitä nainen haluaa omalta kodinhoitajaltaan jota kaikenlisäksi kehua kavereilleen kunnes ukko hoksaa tulleensa hyväksi käytetyksi.

    Äänestä

  • hmmmm..... kirjoitti:

    Kyllä minä rakastan. Rakastan syvästi. Olen kuitenkin nähnyt elämää jonkin verran, että ymmärrän myös sen, että jokaisesta erosta selviää ajallaan, tekevät ne miten kipeää tahansa. On minunkin sydämeni särkynyt useampaan kertaan, ehkä sen vuoksi olenkin oppinut selviytymään.
    Mielipiteen ilmaisemisella tarkoitin, että uskaltaa sanoa mielipiteensä, eikä sano kaikkeen "kyllä, kulta". On siis tavallinen ihminen, ei mielistelijä.
    Miestäni en omista, se oli vain verbi, jota en ole koskaan käyttänyt ihmissuhteissa kirjaimellisesti, enkä haluakaan omistaa. En ole orjapiiskuri. Orjapiiskuruudesta tuli mieleen, että minä teen eniten varmaan kuitenkin kotitöitä, sanoin vain, että mies siivoaa, jos tarpeelliseksi sen näkee.
    Miehessäni rakastuin hänen kultaiseen sydämeensä ja ennen kaikkea maailmankuvaan ja yhteisiin harrastuksiin ja hänen tapaansa katsoa maailmaa. Joten tuo ulkonäkö on vain "bonus" päälle.

    Äänestä

Olen paskassa suhteessa, koska rakastan miestä enemmän kuin itseäni.

Äänestä
  • Miten voi rakastaa toista, jos ei rakasta itseään? Kumppani hankitaan omiin tarpeisiin, eikä suhteessa olla vain koska toinen niin haluaa. Tiedät siis olevasi suhteessa vääristä syistä. Opettele rakastamaan itseäsi, niin löydät myös hyvän kumppanin ja hyvän suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

??`? kirjoitti:

mikä saa sinut olemaan paskassa parisuhteessa kiinni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu