Kysymys ei ole koskaan ollut siitä, etteikö naisia haluttaisi hallituksiin. Kysymys on pikemminkin siitä, että naiset eivät perinteisesti ole halunneet opiskella alaa tai mennä tehtäviin, joissa edellytetään vastuunkantoa. Nyt kun feministit ovatkin huomanneet, että niissä tehtävissä myös palkka on hyvä, ovat ruvenneet vaatimaan itselleen niitä työtehtäviä tai toimipaikkoja, vaikkakin meriitit ja kokemus niihin puuttuvat. Se on melko absurdia se.
Naiset pörssiyhtiöiden hallituksiin
Matonaama?
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin sanottu! Aamen! Ja plottis!
Ne pörssiyhtiöt ovat teknologiayhtiöitä. Miehet perustavat ne, miehet tekevät tuotekehityksen ja miehet tekevät työt. Miksi naisia pitäisi näkyä johdossa?
Perustakoot naiset omien alojensa pörssiyhtiöitä ja niin halutessaan muodostakoot koko hallituksen naisista. Hoiva-alan firma voisi olla ensimmäinen.
ladataan kaikkien pörssiyhtiöiden hallitukset täyteen naisia vaikka unionin listoilta. ei sillä ole mitään väliä vaikka ei olisikaan pätevyyttä. onneksi hallituksen jäsenille asetetaan nykyään ihan henkilökohtainenkin vastuu tyhmistä päästöksistä. jos suostuu kantamaan sen vastuun, niin siitä vaan. luulenpa, että feministit ovat unohtaneet tuon seikan kokonaan ja hallituksen jäsenten kokouspalkkiot ne vaan kiiltää silmissä. lycka till!