Vinkkiä kaipaisin tältä suunnalta kun en kehtaa kenellekkään kaverilleni asiasta puhua. Mitä voin tehdä kun rakastamani nainen hakkaa minua? Rakastan häntä silmittömästi ja olemme eläneet onnellisesti yhdessä 6-vuotta. Vasta viimeisen vuoden aikana naiseni väkivaltaisuus on ruvennut tulemaan. Olen miettinyt mikä sillä on tai olisiko takana joku sairaus, mutta muuta siihen viittaavaa ei ole ilmennyt. Alkuun en ottanut vakavasti asioita kun lyönnit olivat niin lapsellisia (lähinnä läpsimistä ja raapimista) mutta sitten läpsyn sijasta käsi alkoi olla lyödessä nyrkissä. En tässäkään vaiheessa vielä huolestunut asiasta erityisemmin, koska lyönti ei kuitenkaan aina ollut niin voimakas, että se olisi sattunut silmittömästi. Siinä vaiheessa kun hän löi minua keittiön tuolilla takaapäin pään sivuun ja sain siitä päähän jälkiä aloin huolestua jopa ehkä hiukan pelkäämään häntä. Olemme keskustelleet asiasta ja aina hän sanoo ettei lyö enää. Sitten tulee seuraava kerta kun taas nyrkki heiluu ja asioita hajoaa. Mitä minä voin tehdä tässä tilanteessa?
Tiedän, että sieltä joku vitsiniekka tulee kertomaan, että "ole mies eläkä hiiri". Kiitos sitä neuvoa en tarvitse.
Nainen hakkaa
209
8048
Vastaukset
- mek
Otappa neiseltasi kerran luulot pois kun rupeaa käyttämään väkivaltaa mutta älä lyö vaan nostat seinälle kunnolla ja kerrot että jossain vaiheessa laitat häntä kunnolla turpiin jos naisesi ei lopeta väkivältaista käytöstä. Ehdotappa naisellesi että menisi vihanhallintaterapiaan niin voi oppia jotain ja itsehillintää pitää olla ihmisilla ettei ihan turhaan pinna pala.
- hjbgyk
Miehen ei paljon kannata vastaan laittaa.. siinä mies on hyvin pian putkassa ja syyte niskassa.
Parempi ottaa turpaan, soittaa poliisi ja nostaa syyte.
Olen muuten nainen, ja ihan kaikkea väkivaltaa vastaan, ihan sama mulle onko onko tekijänä mies vai nainen, vastuuseen tommoset väkivaltaiset ihmiset pitää saada. - kek 2
mek.tää on huono neuvo. Jos tyyppi on sairas, se voi tappaa kun mies on nukkumassa. Nosta syyte.
- gldiaaaattori
Voi vidu mitä jengii tällä palstalla!!
Eipäs juupas eiku turpaan vaan kaikkia ja kaikkialla, sukupuoleen katsomatta. Sivistyneet suomalaiset! Taitaa olla pojilla vähän rakkaus ja piirakka vähissä ku pitää täällä kuluttaa aikaa..
Arvostellaan rättipäitä kun sotivat ja ite ollaan viime kädessä ihan yhtä alkukantaista kansaa. Hävetkää! - iem1
Kun on tossun alla niin joutaa hakatakkin, ei vissiin perhe-elämä ole kohallaan niinkuin meillä, mutta ei haksta, mökötetään vain.
- Pysäytä-älä lyö!
Naisena vastaan näin: Elin väkivaltaisuuteen taipuvaisen miehen kanssa reilut 20 vuotta. Ainoa lapsemme oli vielä pieni poika, kun mies kävi päälleni (sai jo aiemmin raivareita, jolloin rikkoi kodin isrtaimistoa, potki wc:n oven rikki jne...) ensimmäisen kerran. Anoppi juoksi hätiin, jolloin mies paineli ulos.
Toinen kerta tuli vasta vuosia myöhemmin, mutta silloin uhkailu loppui lyhyeen: Nojasin käsilläni tiskipöytään, kun mies tuli kohti. Vasen (olen oikeakätinen) käteni osui pöydällä olleeseen leipäveitseen, otin sen käteeni ja sanoin: "Tule vaan päälle, jos uskallat - täältä pesee!" Mies perääntyi (mies yli 180cm ja minä 160cm pieni ja hoikka nainen), ja paineli ovesta ulos eikä sen koommin käynyt fyysisesti päälleni.
Joten. Pysäytettävähän tuo naisen toiminta on, ja minusta juuri "mek"in ehdotus voisi olla juuri se oikea toimenpide.
Niin kauan kuin ottaa vastaan lyömistä, niin kauan se jatkuu koko ajan paheten.
Ellet aloittaja pysty pysäyttämään naisesi hyökkäystä, on sinun lähdettävä pois ja jätettävä ko. nainen lopullisesti. - ostakaa makkaraa
Jaa
- Näin siellä
gldiaaaattori kirjoitti:
Voi vidu mitä jengii tällä palstalla!!
Eipäs juupas eiku turpaan vaan kaikkia ja kaikkialla, sukupuoleen katsomatta. Sivistyneet suomalaiset! Taitaa olla pojilla vähän rakkaus ja piirakka vähissä ku pitää täällä kuluttaa aikaa..
Arvostellaan rättipäitä kun sotivat ja ite ollaan viime kädessä ihan yhtä alkukantaista kansaa. Hävetkää!Eksyin tänne tuolta yläotsikolta, en kuulu noiden jengiin. Asiaan... Kyseinen mies taitaa olla aika heikko luonteinen kaveri, kun ei ole pystynyt jo seurustelun alku vaiheessa näyttämään kuka määrää ja toisekseen miten on onnistunut hakemaan seurustelu kumppaniksi väkivaltaan sortuvan naisen, vai ehkä nainen valitsikin heikko luontoisen miehen jota kouluttaa?
- auttaa heti
Näin siellä kirjoitti:
Eksyin tänne tuolta yläotsikolta, en kuulu noiden jengiin. Asiaan... Kyseinen mies taitaa olla aika heikko luonteinen kaveri, kun ei ole pystynyt jo seurustelun alku vaiheessa näyttämään kuka määrää ja toisekseen miten on onnistunut hakemaan seurustelu kumppaniksi väkivaltaan sortuvan naisen, vai ehkä nainen valitsikin heikko luontoisen miehen jota kouluttaa?
Www.nytlainaaluottotiedottomalle.com
- VinkkiäKaivaten
Kerran olen tuota kokeillut. Otin lyönnin suoraan ranteesta kiinni ja painoin hänet seinää vasten. Pidin häntä siinä niin kauan, että hän sanoi rauhottuneensa. Jo pelkästään tuosta tuli itselleni kauhean paha mieli. En voisi koskaan satuttaa häntä väkivallalla.
- OikeaMies
Olet säälittävä nyhverö, ja häpeäksi miehille. Kaltaisesi rohkaisevat naisia tuollaiseen käytökseen.
- olet typerys
OikeaMies kirjoitti:
Olet säälittävä nyhverö, ja häpeäksi miehille. Kaltaisesi rohkaisevat naisia tuollaiseen käytökseen.
Säälittävä nyhverökö on sinun mielestäsi ihminen, joka ei halua satuttaa toista? Aloittaja on MIES jolla on sydän paikallaan. Toivon että aloittaja löytää itselleen paremman naisen, tai vie naisensa terapiaan. Kenenkään ei pidä sietää väkivaltaa!
P.S. Sinusta on oikea mies kaukana! - Dino Rex
olet typerys kirjoitti:
Säälittävä nyhverökö on sinun mielestäsi ihminen, joka ei halua satuttaa toista? Aloittaja on MIES jolla on sydän paikallaan. Toivon että aloittaja löytää itselleen paremman naisen, tai vie naisensa terapiaan. Kenenkään ei pidä sietää väkivaltaa!
P.S. Sinusta on oikea mies kaukana!En nyt sanoisi säälittäväksi nyhveröksi, mutta on totta ettei siitä pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa, jos puolustaa itseään pitämällä naista kiinni. Miten nainen voi luottaa että tuon kaltainen mies pystyisi omia lapsiaankaan puolustamaan, jos hänelle tulee jo paha olo siitä että hän pitää omia puoliaan?
- no voi hyvä tavaton!
OikeaMies kirjoitti:
Olet säälittävä nyhverö, ja häpeäksi miehille. Kaltaisesi rohkaisevat naisia tuollaiseen käytökseen.
Kyllä minullekin nyt tulisi paha olo, jos pitäisi voimaa käyttäen uhkailla rakastamaani naista olemaan lyömättä. Eihän se, että ei pidä väkivallan käytöstä sitä tarkoita, että ei kuitenkaa itseään voisi puolustaa tarvittaessa. Mies joka surutta mätkii naista ei ole mikään mies.
- Dino Rex
no voi hyvä tavaton! kirjoitti:
Kyllä minullekin nyt tulisi paha olo, jos pitäisi voimaa käyttäen uhkailla rakastamaani naista olemaan lyömättä. Eihän se, että ei pidä väkivallan käytöstä sitä tarkoita, että ei kuitenkaa itseään voisi puolustaa tarvittaessa. Mies joka surutta mätkii naista ei ole mikään mies.
Ei se jos ei tule paha olo tarkoita sitä, että erityisemmin pitäisi väkivallasta. Mätkimisestä ei ole puhuttu mitään, mutta kyllä mä aivan surutta ottaisin kiinni naisesta, joka kunnioittaa mua niin vähän että alkaa lyömään tai heittelemään tavaroilla.
- Pyllykkä
kyllä sun pitää tuollainen suhde lopettaa kokonaan jo pelkästään lasten takia ja torju vastaisuudessa kaikki lyönnit vaikka joutuisit painamaan hänet lattiaan
- HippieMan
OikeaMies kirjoitti:
Olet säälittävä nyhverö, ja häpeäksi miehille. Kaltaisesi rohkaisevat naisia tuollaiseen käytökseen.
Eli siis turpiin vaan ämmälle että tajuaa paikkansa. Kiitos neuvosta, menen nyt mäiskimään muijaani että raikaa....
- sivusta seurannut
Oletko koskaan miettinyt, että miten hän voi satuttaa sinua väkivallalla, kun itse et koskaan voisi sitä tehdä? Hän ei kunnioita sinua.
Hänellä näyttää olevan paljon ongelmia itsensä kanssa eikä näytä arvostavan sinua tarpeeksi pitääkseen lupaukset, ettei lyö enää. Naisesi tarvitsee terapiaa selvittääkseen ongelmat itsensä kanssa. - elämän polku
OikeaMies kirjoitti:
Olet säälittävä nyhverö, ja häpeäksi miehille. Kaltaisesi rohkaisevat naisia tuollaiseen käytökseen.
sinä olet ihan hukassa nimimerkki ''oikea mies'' , ja eksynyt oot.
- sairashan hän on
Sulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin jättää nainen,ellei hän hakeudu hoitoon.
Seuraavan kerran tuolin sijasta voi olla paistinpannu, kaulin tai leipäveitsi.
Lisäksi rikosilmoitusta tekemään.
Kyllä mieskin voi päästä hengestään kotiväkivallassa. - ..................
Anteeksi eroottinen mielikuvani...
- ei väkivaltaa
Otappa kuule ja laita naisellesi suhteen jatkumisen ehdoksi, että hakee apua itselleen.
Älä turvaudu väkivaltaan vaikka ihan satavamasti tulet sellaisia neuvoja saamaan täältä.
Joko nainen hakeutuu hoitoon tai suhde loppuu. Muita vaihtoehtoja ei ole.- öaslkdvnöasldnv
Se oli se poliittisesti korrekti viesti. Uskotko ihan todella siihen mitä puhut?
- ei väkivaltaa
öaslkdvnöasldnv kirjoitti:
Se oli se poliittisesti korrekti viesti. Uskotko ihan todella siihen mitä puhut?
Kyllä uskon.
Olen itse ollut väkivaltaisessa suhteessa. Mies ei halunnut apua koska ei kokenut tekevänsä mitään väärää. Käytiin kyllä perheneuvolassa, mutta eihän ketään voi auttaa väkisin.
Niinpä turvauduin siihen ainoaan vaihtoehtoon joka minulle jäi - lähdin.
Väkivalta loppui siihen.
Miten oisi mahtanut käydä jos olisin jäänyt tappelemaan ja yrittänyt antaa samalla mitalla takaisin.
Minusta kenenkään ei kannata hakata päätään seinään.
- järki käteen
Muutto toiseen osoitteeseen välittömästi. Näissä väkivaltajutuissa ei neuvotella. Luonnehäiriöisen sairaanhoitajaksi ei kannata alkaa oli rakkaus miten palavaa tahansa. Naisia löytyy kymmenen metrin välein.
- --------------
Sairas hullu on sairas hullu eikä muuksi muutu. Joko lyöt takaisin niin että tuntuu ja painuu mieleen tai vaihdat osoitetta. Ensimmäinen vaihtoehto ei kovin kestävä ratkaisu parisuhteen kannalta ole. Jälkimmäinen lopettaa sairaan suhteen kerralla.
Ei kumppanilla ole mitään arvoa jos ei saa rauhassa elää. Ei kenenkään tarvitse elää pelossa. - Toimin näin
Itse vastaavan kokeneena olin hieman neuvoton asiassa. Fyysisesti olen keskivertoa pienempi mies, mutta lihaksikas. En koskaan ole aloittanut tappelua ja muutaman kerran joutunut kahakkaan jossa isommat miehet ovat juosseet karkuun. Joten olen ollut tietoinen, että kovuutta löytyy.
Sitten onkin se suhde naisiin, kun on kasvanut siihen ettei naisiin kosketa kuin rakkaudesta.
Meillä pienet pahan olon ilmaisut johtivat siihen, että kaiken minkä käteensä raivon puuskassa sai hän heitti kohti. Käytännössä astiastot meni uusiin kun suhdetta oli kestänyt juuri tuo 6 vuotta. Hankalin tilanne oli kun monoa alkoi tulla koiville ja pyrin vain lopettamaan kokemani väkivallan rauhanomaisesti. Tuntui vain että kierre ei katkea.
Erään kerran sitten kun vaimo potkaisi kohti, "latasin" vastapallon sääri säärtä vasten jonka seurauksena. Hän murtui henkisesti täysin. Kauhea itku ja pyöriskely lattialla,kun hän tokeni siitä ja nousi ylös. Nappasin pers´niska otteella hänet ja kannoin makuuhuoneeseen ja heitin sängylle ja ilmoitin että huoneesta pääse ulos aamulla ja paiskasin oven kiinni.
Itku kurkussa hän nyyhkytti koko yön ja oli seuraavana päivänä puhekyvytön ja makasi häpeissään sängyssä koko päivän.
Viesti meni perille kertaakaan hän ei enää koskenut minuun väkivaltaisesti. Valitettavaa mutta totuus on että väkivalta vähentää vittuilua. On eri asia mistä tällainen epätoivottava käytös johtuu, mutta akuutti ratkaisu on osoittaa että naiseen ei saa koskea kilven taakse ei voi mennä piiloon ja purkaa omaa pahaa oloaan toiseen täysin järjettömällä tavalla.
Tämän jälkeen oli jakso jolloin mitään ei toivottavaa käytöstä ei ilmaantunut kunnes pikku hiljaa tavarat alkoi lennällä kohti ja kun ensimmäisen kerran rauhallisen jakson jälkeen sain astiasta. Heitin jääkaapista särkyvät ruokaa sisältävät astiat olohuoneen seinään. Myös astioiden lentely loppui sinä päivänä meidän taloudessa.
Myöhemmin oli vielä astiakaapin ovien paiskomisia josta olin maininnut myös jo kuinka monetta kertaa. Kun kuivauskaapissa sattui olemaan hänen lempikahviastiasto vieraiden jäljiltä edelliseltä päivältä. (ei pestä koneessa, käsin maalattuja) avasin ja suljin tempaisemalla astiakaapin ovet moneen kertaan auki-kiinni auki-kiinni niin että ropina kuului ja reilut puolet kaikista astioista tuli sirpaleina alas lavuaariin.
Myöskään keittiönkaapin ovet eivät lennelleet sen sunnuntain jälkeen.
Jälkeenpäin olen harmitellut hänelle, etten toiminut vastaavalla tavalla jo heti kun näitä järjettömyyksiä alkoi ilmetä puolison taholta.
Kaikki nämä olivat vain oireita muista ongelmista. Ratkaisu on saada epätoivotun käytöksen loppumaan ja meidän tapauksessa puoliso lähti hakemaan apua varsinaisiin ongelmiinsa. Enää näitä ongelmia ei ole ja hän on myöntänyt vian olleen hänessä, mutta arvet liitossa olivat jo niin syvät että päädyimme lopulta eroon.
Olen kuullut muutamia tarinoita etten ole ainoa ja muutama vastaavan kokenut mies on kyllästynyt siihen että yhteiselo vaatii vastenmieliseltä tuntuvan puolison kurittamisen ennenkuin sietämätön väkivaltainen käytös loppuu. Kehä kiertää niin kauan ennenkuin apua haetaan niihin varsinaisiin syihin mistä kaikki tuo paha olo kumpuaa.
Jos et heti vastaa huutoon, niin tee selväksi mitä on luvassa ja myös toteuta se, mutta niin että sitä ei voida käyttää sinua vastaan.- yksi mielipide
Millä perustelet ettet voinut vaik lähteä pois.Sama loppiruloshan tossa tuli,ja vielä rikoit omaisuutta,ylpeilet että pistit naisen aisoihin.Se ei vain osannut erota,etkä sinä luultavasti auttaa tai puhua vaan jätit naisen yksin kunnes alko lautaset lentää kun ei sua enää kunnioittanut.Ei tosiasiat suhteessa tehdyistä aiemmusta virheistä katoa vaikka kuinka mäiskisit takasin.
- Tosi jees...
Ihanko päädyitte eroon? Käsittämätöntä en ois arvannu, oh my god, ei vitsi ja noin toimiva ja älykäs suhde!!!!
Joo, tosi toimivaa oli toi sun kotitreapia, muuttua itse samanlaiseksi sekopääksi. Mahtoi se olla tosi onnellista eloa, paniko teistä aina se takaapäin toista ahteriin, joka kulloinkin oli niskan päällä?
Koska sori nyt vaan, mutta sitä luokkaa lapsellista toimintaa, että eihän tuollaisten ihmisten suhteet voikaan kestää, ellei ne tosiaan ole sm-henkisiä. Tosi typerää, lapsellista ja sairasta eikä mikään perusta millekään terveelle suhteelle eikä aikuiselle käytökselle. Eikä mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Toi on slummien koirien käytöstä.
Vaikka sillee hyvä, että pysytte kaltaistenne seurassa, mutta teillä on narttuja ihan tietystä syystä.
Ens kerralla... Tota... Älä neuvo. - asiaa
yksi mielipide kirjoitti:
Millä perustelet ettet voinut vaik lähteä pois.Sama loppiruloshan tossa tuli,ja vielä rikoit omaisuutta,ylpeilet että pistit naisen aisoihin.Se ei vain osannut erota,etkä sinä luultavasti auttaa tai puhua vaan jätit naisen yksin kunnes alko lautaset lentää kun ei sua enää kunnioittanut.Ei tosiasiat suhteessa tehdyistä aiemmusta virheistä katoa vaikka kuinka mäiskisit takasin.
Asiaa
- 13+18
yksi mielipide kirjoitti:
Millä perustelet ettet voinut vaik lähteä pois.Sama loppiruloshan tossa tuli,ja vielä rikoit omaisuutta,ylpeilet että pistit naisen aisoihin.Se ei vain osannut erota,etkä sinä luultavasti auttaa tai puhua vaan jätit naisen yksin kunnes alko lautaset lentää kun ei sua enää kunnioittanut.Ei tosiasiat suhteessa tehdyistä aiemmusta virheistä katoa vaikka kuinka mäiskisit takasin.
Nii on se kumma kun ei ihmiset osaa puhua toisilleen. Voi vaikka ihan kysyä että mikä on ja toinen kertoa. Nykyajan ihmiset on vaan niin lapsellisia että ratkaisu on ero.
- Cafieri
13+18 kirjoitti:
Nii on se kumma kun ei ihmiset osaa puhua toisilleen. Voi vaikka ihan kysyä että mikä on ja toinen kertoa. Nykyajan ihmiset on vaan niin lapsellisia että ratkaisu on ero.
Väkivalta johtuu juuri siitä, että sanat loppuu kun toisen kanssa
ei voi keskustelemalla hoitaa asioita. Oli se väkivaltainen sitten
mies tai nainen. - taas näitä vihreitä
13+18 kirjoitti:
Nii on se kumma kun ei ihmiset osaa puhua toisilleen. Voi vaikka ihan kysyä että mikä on ja toinen kertoa. Nykyajan ihmiset on vaan niin lapsellisia että ratkaisu on ero.
Mites siinä juttelet jos akka mätkii koko ajan turpaan?
- Harmillista että näi
Miksi pitää lähteä mukaan leikkiin? Eikö voi vain lähteä tilanteesta(suhteesta) pois?
Minusta näkökantasi asian hoitoon oli lapselllinen. Kannustat satuttamaan takaisin ja kohtelemaan toista lapsena. Omaan huoneeseen lukitseminen ei kuulu parisuhteeseen eikä myöskään lapsien kasvatukseen. Tavaroiden rikkominen ja varsinkin toiselle tärkeiden, hoh hoh!
Tarinastasi jäi mieleen ettet halunnut asiaa ratkaista vaan tehdä hänelle oman pahan olon selväksi tai kostaa. - Toimin näin
Tosi jees... kirjoitti:
Ihanko päädyitte eroon? Käsittämätöntä en ois arvannu, oh my god, ei vitsi ja noin toimiva ja älykäs suhde!!!!
Joo, tosi toimivaa oli toi sun kotitreapia, muuttua itse samanlaiseksi sekopääksi. Mahtoi se olla tosi onnellista eloa, paniko teistä aina se takaapäin toista ahteriin, joka kulloinkin oli niskan päällä?
Koska sori nyt vaan, mutta sitä luokkaa lapsellista toimintaa, että eihän tuollaisten ihmisten suhteet voikaan kestää, ellei ne tosiaan ole sm-henkisiä. Tosi typerää, lapsellista ja sairasta eikä mikään perusta millekään terveelle suhteelle eikä aikuiselle käytökselle. Eikä mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Toi on slummien koirien käytöstä.
Vaikka sillee hyvä, että pysytte kaltaistenne seurassa, mutta teillä on narttuja ihan tietystä syystä.
Ens kerralla... Tota... Älä neuvo.Alkuperäinen teksti tuli kirjoitettua nopeasti vastauksena ketjun aloittaneelle. Tekstistä ei käy ilmi etteikö kaikki mahdollinen rauhanomainen yritys katkaista väkivalta ollut jo käytetty.
Väkivaltainen käytös alkoi noin 4. vuoden kohdalla ja naimisissa oltiin oltu jo kaksi vuotta. Naimisiin tuli mentyä kahden vuoden tuntemisen jälkeen. Ilmeisesti se tulenpalava rakkaus on haihtunut sitten tuossa neljännen vuoden kohdalla ja ihmisen todellinen luonne tulee esille.
Pari vuotta tuota häiriökäytöstä tuli siedettyä ennen yllä kuvattuja toimenpiteitä. Yksi merkittävä havainto yhteiskunnan asenteesta ja toiminnasta tällaisten asioiden suhteen on, kun kerran sitten tunteen purkausten jälkeen kävin paikkauttamassa itsenäni ensiavussa. Huom. puolisoon en itse koskenut missään vaiheessa vaan aina pyrin rauhoittamaan tilanteen sanallisesti.
Kuun päätä oli paikattu sain lääkärintodistuksen ja kävin tekemässä asiasta rikosilmoituksen, ei rikosilmoitus pahoinpitelystä johtanut mihinkään. Puolisoa ei kutsuttu edes kuulusteluun asiasta!
Itse ajattelin että yhteiskunnan pelisäännöt puuttuvat peliin, mutta ei. Kun lyöjä on nainen ja elät avioliitossa ei poliisia kiinnosta kuten tästä ketjusta jo ilmenee monista muista postauksista.
Niin ja miksi en lähtenyt tilanteesta pois. Sekin oli jo kokeiltu aikaisemmin täysin tuloksettomin seurauksin. Kovin monta kertaa ei viitsi katsoa sitäkään kun tavaroita alkaa lentää parvekkeelta perään kun poistuu paikalta.
Mielestäni on toiminta ohjeeni on oikea koska olen käynyt läpi ensin kaikki nämä ”kukkahattujen” jakamat ohjeistukset. Nämä eivät vain ole tuoneet mitään ratkaisua ongelmaan.
Häiriökäyttäytyminen alkoi vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen ja yhteinen lapsi luonnollisesti sitoo sen verran että ihan heti ei halua luovuttaa. Jos vastaavaa olisi esiintynyt seurustelun aikana olisi suhde loppunut hyvissä ajoin.
Niin ja miksi makuuhuoneeseen telkeäminen on taas niin kauhea ihmisoikeusrikkomus. Omassa sängyssään hän sen yön vietti. Rouvan lähipiirissä on tosin nainen joka oli jossakin vaiheessa käynyt hakemassa vauhtia turvakodista ja saanut myöhemmin mielensä mukaisesti yksinhuoltajuuden. Olin tietoinen tästä ja tiesin että jos tuona kriittisenä yönä hän olisi voinut vapaasti lähteä, olisin todennäköisesti yksi tapaamisoikeuksista taisteleva eronnut isä.
Nyt asiat saatiin sovittua kun kumpikaan ei ollut niskan päällä, ehkä se aikaisemmin tehty rikosilmoitus sai ex:n kerrankin olemaan aika sovitteleva kun eron jälkeisestä elämästä ja lapsen huoltajuudesta sovittiin.
Suurin yllätys itselle on ollut kuinka nainen voi olla niin äärilaitojen ihminen samassa persoonassa ja kuinka nämä negatiiviset puolet tulevat ilmi vasta vuosien yhdessä olon jälkeen. Seuraavan naisen kohdalla vihellän kyllä pelin poikki heti ensimmäisestä kerrasta.
En ala väittelemään näiden paremmin tietävien humanistien kanssa. Todennäköisesti suurin osa näistä ohjeiden jakajista on naisia jotka tuskin koskaan pystyvät asettumaan miehen asemaan tällaisessa tilanteessa. Muutenkin tämä anonyymi nettikirjoittelu on tuuleen huutelua. Asian uskottavuuden lisäämiseksi voisin tarkentaa tarinaa vielä muutamilla ikävillä tapauksilla matkan varrelta. Tästä ei tosin ole mitään hyötyä asian ja ketjun avaajan kannalta. Kun naimisiin on menty ja perhe perustettu ei ulos voi kävellä aivan hetken mielijohteesta.
Kerroin ex:lle että pelkään seuraavan miehen tuskin katselevan vastaavaa käytöstä kovin pitkään ja pahimmillaan hän saa vielä ”turpaansa” kunnolla. Hänen puolestaan ei kuulemma tarvitse pelätä.
Toinen seikka mikä tällaisissa luonnottomissa parisuhteen tilanteissa painiskelevat miehet tietävät on että esim pääkaupunkiseudulla puolet perheväkivalta tapauksista on naisten aiheuttamia ja puolet kaikista esim. Helsingin henkirikoksista on naisten tekemiä. Olin tietoinen näistä tilastoista ja asia pyöri joskus mielessä ennen eroa.
Edelleen pidän suurimpana virheenä että lähdin tälle ”humaanille” linjalle. Karusti sanottua : ” Akka olisi pitänyt nostaa seinälle välittömästi jo ensimmäisen lyönnin jälkeen”.
- Lyömätön linja.
Moi,
valitettavasti en osaa neuvoa kuinka lyömisen saisi loppumaan. Mutta älä nyt ainakaan itse ala väkivaltaa käyttämään.
On myös melko todennäköistä että sinun lyönneistäsi joutuisit jossain vaiheessa vastuuseen, ja siinä vaiheessa naisesi "läpsäisyjä" ei pidettäisi minään.
Seurakunnilla ainakin on perheneuvontaa. Soita vaikka sinne tai johonkin vastaavaan, siitä se lähtee etenemään.
Itse myös elän liitossa jossa nainen on lyönyt ja potkinut. Eniten kuitenkin on satuttanut mitätöinti, nimittelyt ja haukkumiset lasten ja vieraiden ihmisten läsnäollessa.
Lasten takia olen liitossa, kun kasvavat tuosta niin tämä on minun toimestani loppu.
Rakastamaan en tuota itsekästä naista koskaan enään pysty, enkä halua.- Äiti mummi-iässä
Älä hyvä mies jää lasten vuoksi tuollaiseen suhteeseen! Lapsesi oppivat liitossanne kaiken sen, mitä käytösesimerkillänne heille näytätte! Jatkuva turvattomuus, pelot (milloin taas), hätä vanhempien puolesta jne. vahingoittavat lapsia paljon, paljon enemmän kuin se, että eroatte, ja juuri sinä, isä, annat lapsillesi turvallisen ja rauhallisen kotiympäristön.
Juuri lasten hyvinvoinnin vuoksi sinun tulee erota! - Nyrkki-Ismo
Olet kyllä varsinainen isän irvikuva!
Kunnon mies ottaisi lapset ja lähtisi.
- ujgry
Pihalle tollanen pitää nakata.
Ihan sama onko väkivallantekijä mies vai nainen, yhtä tuomittavaa.
Usko pois ap, ei tule tollanen muuttumaan luoauksista huolimatta. - mauri7
Parisuhteen nainen kannattaisi ehdottomasti "ohjata", tai siis kehottaa hakeutumaan, avun piiriin. Ja nimen omaan sellaiseen paikkaan, joka on erikoistunut näihin väkivaltajuttuihin.
Paras mieleen tuleva paikka, mitä naisten väkivaltaisuuksiin on tarjolla ja mistä olen kuullut, on Väkivalta-apua -palvelu, www.vakivalta-apua.fi
Parinkin frendin naiset on tuolla käyneet puimassa asioitaan ja johan on meininki parisuhteessa muuttunut. Vaikka vaikeudet ei tietenkään ole parisuhteista kokonaan kaikonneet, niin kuulemani mukaan pulttailujen ja skitsokohtauksien tilalle on tullut ihan erilaista vuorovaikutusta. Aika lapsellisia vastauksia: Tappelu ei tappelemalla lopu. Siksi laki sanoo, että valitettavasti kyseessä on rikos ja se on automaattisesti viranomaisasia.
Se taas, että viranomaiset ovat asiasta TÄYSIN pihalla, on eri asia: Ne eivät koskaan kysy, MIKSI? Eikä sitä selvitetä missään muuallakaan.
Totuus on, että homo erectio naaras on saanut tarpeekseen erectiosta itsestään ja täten ajaa väkisi erection ulos. Vaikka sitten henki menisi. Ihan normaali prosessi, hieman rajummassa muodossa.
Näin on sivilisaatiota rakennettu jo 7-8 milj v. Ks. Myös:
http://www.alkuperamme.blogspot.com/
Tv: Pönttis- frgetyuigih
Paras vastaus, mutta älä odota että kukaan ymmärtää psykolgiaa. Agressiivinen osapuoli ei ole asiaa yhtään sen enempää tiedostanut kuin kumppani saati muut viran puolesta vastaavat. Lopulta käy niin että erotaan ja kukaan ei itseasiassa tiennyt mitä tapahtui, mutta jatkuvuuden kannalta sillä on merkitystä.
frgetyuigih kirjoitti:
Paras vastaus, mutta älä odota että kukaan ymmärtää psykolgiaa. Agressiivinen osapuoli ei ole asiaa yhtään sen enempää tiedostanut kuin kumppani saati muut viran puolesta vastaavat. Lopulta käy niin että erotaan ja kukaan ei itseasiassa tiennyt mitä tapahtui, mutta jatkuvuuden kannalta sillä on merkitystä.
Niimpä niin: TUOHON kommenttiin en enää minäkään kykene vastaamaan. Kyllä se nimenomaan noin on.
- Mie
Vaikea on paikka. Kokemukseni perusteella neuvoisin eroamaan. Kirpaisee kovasti, mutta sinunlaisillesi miehille löytyy ottajia ja löydät toivottavasti elamäsi rakkauden joka osaa sinua arvostaa.
Olen ikäväkseni todennut että erittäin harvoin tuollaiset ihmiset paranevat, pahempaan suuntaan vain menevät.
Älä varsinkaan tee lapsia tuollaiseen suhteeseen, jollei niitä jo ole, sitten asia mutkistuu paljon.
Miesten kulttuurissa ei olla totuttu käsittelemään näitä asioita, naiset ovat siinä onneksi paljon edellä. Hyvä että on sinunlaisiasi miehiä nostamassa asiaa keskusteluissa.- nainen 30.v
Ikävä juttu et rakkautta ollut jo 6 pitkää vuotta ja nyt tälläista alkanut tapahtua. Nyt vaan oltava lujana ja sanoa, että ei ole oikein kun hän lyö sinua ja tämä suhde on tullut tiensä päähän et jaksa elää hänen kanssaan. Haluat eron ja piste. Omaa hyvinvointia ja parasta ajatellen. Toivotan sinulle voimia asian päätökseen saattamisessa ja nainen toivottavasti hakee apua itselleen ajoissa!
- 12+12
nainen 30.v kirjoitti:
Ikävä juttu et rakkautta ollut jo 6 pitkää vuotta ja nyt tälläista alkanut tapahtua. Nyt vaan oltava lujana ja sanoa, että ei ole oikein kun hän lyö sinua ja tämä suhde on tullut tiensä päähän et jaksa elää hänen kanssaan. Haluat eron ja piste. Omaa hyvinvointia ja parasta ajatellen. Toivotan sinulle voimia asian päätökseen saattamisessa ja nainen toivottavasti hakee apua itselleen ajoissa!
Onko se enää rakkautta kun toiseen käydään väkivaltaisesti käsiksi? Ei minusta.
- ;(...
Ikävä todeta tämän koko ketjun aloittaneelle, mutta ei tuollainen läpsivä henkilö ole oikein kunnollinen puoliso, lapsen vanhemmaksi sitäkin vähemmän. Rakkaus tietty sokaisee joksikin aikaa, mutta sitä ikävämpi on paluu todellisuuteen.
Nainen läpsii tai harjoittaa henkistä väkivaltaa, mies ehkä "taputtaa" kerralla niin että tuntuu. Molemmat on väkivaltaista käyttäytymistä, eikä hyväksyttävissä. Itsellä takana kohta 20 vuotta onnellisessa aviossa, useimmilla opiskelukavereilla samoin. Eikä joukossa yhtään tapausta, jossa olisi em. kaltaista lievää välivaltaa. Minun kaveripiiriin ei kyllä kuulunut meidän vuosikurssilla ollut eräs neiti, joka nykyään näkyy Satakunnan käräjäoikeudessa.
Meinaan vaan, että parempi nostaa kytkintä nyt heti, niin vaikealta kun se tuntuukin. Tietty jos puoliso on vähän päälle 20 vuotias, niin voi vielä aikuistua. Mutta todennäköisesti ei.
- Nuori altruisti
Luovuta neitosi minulle! Väkivaltainen nainen olisi kuin luotu meikäläiselle, sillä osaan puhua sujuvasti asiasta kuin asiasta ja pidän turpaan ottamisesta. En haluaisi lapsiakaan, joten huoli pois.
Minusta hän saisi itselleen päihteettömän, syvällisen ja herkän kuuntelijan, jolle materian haaliminen ei todellakaan ole kaikki kaikessa.
Eivät enää homoksikaan epäilisi, heh. - Vanha juttu
mutta laitanpa kuitenkin linkin.
http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/1352897- Rouskiss
Aivan oikein. Väkivaltaa parisuhteessa käyttää mies keskimäärin 8 / 10 henkilöä. Se 2 / 10 väkivallan käyttäjää on nainen. Väkivalta ei lopu, vaan pahenee jatkuessaan. Aivan erityisesti huoletuin tuossa "tuolilla takaapäin lyönti" - kuvauksessa.
Oletko aajtellut, että seuraavan kerran menetät tajuntasi ja esim. näkösi tai kuulosi? Hanki hyvä mies apua. Ensi- ja turvakodit ovat juuri näitä paikkoja, jonne voi lähteä kun tilanne kotona kiristyy. Ne ovat avoinna 24 H / vrk ja ei tarvitse varata aikoja tms. Naisesi tarvitsee selvästi apua, mutta hän tarvitsee pysäyttäjän heti. Toinen tapa hänen pysäyttämisekseen on soittaa poliisit paikalle. Jospa siellä ei sattuisi tuolloin olemaan tämä "otatko sinä muijaltasi pataan " tyyppi töissä. Miehet häpeävät aivan suotta naisensa vakivallan kohteeksi joutumista.
- Kwak
Aloittajalle; minusta sinun pitäisi naisesi kanssa todella puhua asiasta, ja mielestäni väkivalta alkaa olla oikeasti jo melko vakava-asteista, joten sinun tulisi vaatia häntä etsimään itselleen apua. Jos vielä jonkun aikaa hoidon alkamisen jälkeen naisesi lyö, kehottaisin sinua miettimään, oletko valmis viettämään elämäsi niin, että joudut olemaan koko ajan valppaana väistääksesi iskuja naiseltasi. Entä jos hän siirtyykin lapsiinne?
Lyömisen takana on usein pahaa oloa, tai vääriä käyttäytymismalleja, ja halutessaan näistä ja niiden johdanteista voi kyllä päästä eroon, jos vain haluaa muuttua ja hakee apua. Kotikaupungistanne/kunnastanne löytyy varmasti psykologeja, ja mahdollisesti terapiaryhmiä, joihin mennä juttelemaan ja saamaan hoitoa. - anna1231
Ohjaa kumppanisi ottamaan yhteyttä Maria Akatemiaan:
http://www.maria-akatemia.fi/ehkaiseva_vakivaltatyo_naisille - kiukkuinen akka
Nainen on vaikea käsite myös naiselle itselleenkin.
Varaisin ajan lääkäriin, on jokapäiväisiäkin sairauksia, jossa voimme olla
agressiivisiä ja kiukkuisia, saa meidät tekemään asioita, joita emme edes itsellemme terveenä voisi tunnistaa.
Kun muuten hyvä suhde, kannattaa tuota kautta. - huuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Ainoa ratkaisu tässä on ero. Jos teillä on lapsia otat lapset tietenkin mukaan ja mikäli lapsia ei viellä ole ratkaisu on helpompi. Lyömistä ei pidä sallia !
- toivottavasti loytyy
hommaa nyrkkeily sakki. jos ei auta. kay terapiassa vaimosi kanssa, jos loytyis noin joku keino. vaikea sanoa mista johtuu lyominen
- seonloppuny
Niin julmalta kuin se kuulostaakin, väkivalta ei lopu muuten kuin terapian avulla jos silloinkaan. Teet naiselle sävelet selväksi. Nainen hakee apua itselleen ja sinä et salli enää yhtään lyöntiä. Et yhtään! Pienikin läpsy, niin lähdet kävelemään. Toki tämä on vaikeaa kun rakastaa toista, mutta totuus on etteivät ihmiset muutu vaikka kuinka lirkuttelisivat. Toistan vielä: Terapia, vihanhallinta, nollatoleranssi väkivallan suhteen. Muuten suhteella ei ole tulevaisuutta. Pidä mielessä, että jos jäät väkivaltaiseen suhteeseen, poistut siitä pahimmassa tapauksessa hauta-arkussa. Raastuvat on täynnä näitä "En minä tarkoittanut satuttaa toista kun iskin sitä puukolla rintaan" -tyyppejä.
- Nick Noltte!
Fuck it away!!!
- 15ja16
Naisena sanoisin lyhyesti ja ytimekkäästi; Heivaa se nainen pois elämästäsi.. Kukaan, ei kukaan ole ansainnut väkivaltaa osakseen... Ei mies eikä nainen... Ansaitset parempaa!!!!!
- "Suuttuneessa"
naisessa on jotain kiihoittavaa ;) Ex-kihlattuni "löi" minua joskus kevyesti ja minä otin hänestä kiinni, ihan kunnon otteella. Esim. takaapäin seisoessani hänen kiihoittavaa pyllyä vasten, alkoi minulla usein seistä. Suukottelu kaulalle ja hiusten hellä hyväily johtikin johonkin muuhun, hyödyllisempään ;)
Make love, not war ;)- Mielelläni tuolle
http://www.suomi24.fi/sites/suomi24.fi/files/big_lifts/483_220_4257_lyödä iso.jpg
kuvan naisellekin antaisin kunnolla "kyytiä" hiuksista vain tempoisin kun panisin häntä :D
- jeee
orhia tamma kaipaa etkö tajua,, luokseen pyytää ja vaatii,siksi se potki ja lyö.. nin se on,, uso pois,,mm kokenut,,
- kotikiusattu
Narsistinen ihminen voi kiusata henkisesti toista ihmistä niin paljon että lopulta kiusattu käy kiinni fyysisesti. Päässä naksahtaa vaan kun ei kestä enää. Näin on käynyt minulle narsistin kanssa. Ja kuulin sitten heti olevani hullu ja mielisairas ja ties mitä. sanotaan että mikään asia ei oikeuta lyömään toista tai heittelemään tavaroita mutta joskus ja välillä se mitta tulee niin täyteen toisen ihmisen henkisestä väkivallasta että sitä puolustautuu fyysisesti kun henkisesti ei enää pysty. Ja miksikö on tilannee päässyt tähän, siksi että narsisti on sen niin junaillut ettei toinen pääse irti suhteesta, hän vuoronperään höllää ja kiristelee naruista jotta toinen saadaan pysymään liitossa.
Mutta siis jos vastassa ei ole narsisti niin sitten en oikein ymmärrä naisen reaktioita. Olisiko kotoa opittu tapa selvitä riitatilanteista tai sitten jokin mielenterveysongelma.- kotikiusattu
Niin ja olen siis eronnut jo mutta tuo kuului entiseen liittooni.
- olet tyhmä hiiri
Lyö takaisin.
- ...
Nainen poikkeaa miehestä siinä, että lyömiseen taipuvainen nainen ei lyö vain kännissä vaan selvinpäin. Päissään saattaa olla säyseämpikin.
Eipä tuolle mitään mahda, kun homma menee nyrkeillä hakkaamiseksi, täytyy selvittää se, että isku saattaa tulla jossain vaiheessa takaisin. Siis hyvin asialliseen ja aikuiseen sävyyn. - arjen psykolooki
Ei kannata alkaa vajoamaan niin alas että alkaa "ottamaan luuloja pois" ts. lyömään takasin joka on tyypillistä suomalaista junttikäyttäytymistä miehiltä sillä jos hyvin "osuu" niin makselet jostain aiheuttamistasi vammoista eukolles lopun ikääsi. Ihmiskeho on yllättävän heikko ja voi tulla pahatkin vammat aika helposti.
Sen sijaan joko lopetat suhteen tai sanot vaimollesi että hakee apua tuohon käyttäytymiseensä. Tuo tuolilla lyöminen kuullosti aika hirveältä, nämä jutut yleensä vain pahenee, niinkuin tässäkin; ensin läpsimistä, sitten nyrkkiä ja nyt huonekaluja..toivottavasti ei ole keittiötyökaluja seuraavana vastassa.
Kenenkään ei tarvitse sietää väkivaltaa eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä väkivaltaa. Toimi nyt kun vielä on mahdollista. Mutta muista, jos vaimollasi ei ole todellista halua muuttaa käyttäytymistään eikä hakea itselleen apua niin silloin sinulla ei ole paljoakaan tehtävissä. Et voi muuttaa itse ketään vaan se halu muutokseen on oltava vaimollasi. - 56ueu
Väkivalta on aina vakavaa, ei parisuhteeseen kuulu edes läpsiminen eikä raapiminen. Moni nainen vähättelee miehensä tuuppimista ja tönäisyjä. Samat seuraukset, ne vaan pahenee. Ei sen tarvitsekaan silmittömästi sattua, väkivalta (töniminen, tuuppiminen, läpsiminen, raapiminen, kuristaminen, lyöminen, potkiminen, hiusten repiminen) ei kuulu mitenkään parisuhteeseen eikä ole normaalia kanssakäymistä. Ei ole henkinenkään, eli kiristäminen (jos et sitä niin...) uhkailu tai ainainen riidan haastaminen ja esim. "voittaminen" hinnalla millä hyvänsä tai jatkuva huuto eikä nimittely.
Naisellasi on erittäin vakavia ongelmia!
Minun mielestäni sinun ensinnäkin pitää hakea itsellesi apua, siis esim. lyömätön linja osaa auttaa ja googleta maria akatemia, siellä sama homma naisille. Kysy lisää, hanki itsellsi tukea ja apua. Väkivalta ei ole häpeän asia, vaan siihen pitää saada apua. Ensin sinun, koska sinua ei saa kohdella noin.
Mielestäni teidän ei ole hyvä hetkeen asua yhdessä, koska se laukaisee hänellä tuon ja voimme me etsiä syitä masennuksesta ja vaikeasta lapsuudesta, mutta se ei poista sitä, että naisellasi on vastuu itsestään, teoistaan ja pitäisi olla terapiaa pitkään. Väkivaltaisetkin ihmiset voivat parantua, jos itse tajuavat että he tekevät väärin ja haluavat muutosta. Usein olisi kuitenkin hyvä jutella, asua erillään (=sinä turvassa ja stressiä yhdessä olosta vähemmälle). Ehdottomasti vaimosi pitää käsittää tilanteen vakavuus ja hakea apua, suostua pitkäaikaiseen terapiaan ja myöntää ongelmansa. Mikäli hän kiistää asian, keksii tekosyitä jne. voi kyseessä olla täysnarsisti, joka ei parane, ja silloin suosittelen, että lähdet ja jätät sen naisen ja kestät ennemmin sydänsurun ja pettymyksen kun ne ja turpaan saannin.
Ja siis hänen pitää tajua, että "mä en tee sitä enää ikinä" ei todellakaan riitä. Sen kohdan yli ollaan menty jo aikaa sitten ja kukaan ei ole niin typerä, etteikö ymmärrä, että nyt ollaan vakavien asioiden äärellä. Eri asia on, mitä haluaa myöntää, mutta fakta on se, että sinun ja hänen pitää tajuta, että tuossa vaiheessa ollaan jo sitä luokkaa sairaassa (kyllä, sairaassa) suhteessa, että se vaatii lääkärin apua. Te ette ole asiaa saaneet yksinänne tähänkään mennessä kuin pahemmaksi. Jos naisesi ei tosiaan halua myöntää eikä hakea apua, hän ei ehkä ole suhteen arvoinen. Ja jos sinä lasket itsesi kynnysmatoksi, niin ok, saat niin tehdä, mutta miksi? Miksi, kun tuo ei kuulu terveeseen parisuhteeseen eikä todellakaan rakkauteen. Ei myöskään se alistuminen.
Sinusta ei tosiaankaan tarvitse itsestäsi tulla väkivaltaista, ja kaikki nämä "anna samalla mitalla takaisin" vastaukset ovat lapsellisia ja typeriä eivätkä johda sinun eivätkä hänen paranemiseen. Mitä se auttaa että teitä on sitten kaksi sekopäätä yhden sijaan? Millainen parisuhde näiden ihmisten mielestä on se, rakkaudellinen, turvallinen, vai mitä?
Minusta on huolestuttavaa, että et pidä väkivaltaa oikein minään etkä ole huolestunut, kun rakastamasi ihminen lyö sinua: millainen asenne sinulla on itseäsi kohtaan? Minusta on huolestuttavaa, että annat tehdä itsellesi noin ja noin pitkään. Sinun pitää miettiä itsesi takia myös sitä, miksi et laita rajoja sille mitä siedät? Miksi et huolestu, kun joku uhkaa terveyttäsi? Miksi et pidä itseäsi enemmän arvoisena? Oletko läheisriippuvainen?
Mikäli väkivalta ei lopu terapiankaan avulla, sinun kannattaa luopua suhteesta. Tai jos terapiaa jne. oikeita tekoja ja pientä erillään asumista yms. korjaustoimia ei haluat edes tehdä, kannattaa vaan lopettaa suhde. Väkivallasta korjaantuminen myös kestää.
Ja kun ihmettelet, miksi naisesi nyt muutui, hän tuskin vasta nyt muuttui. Todennäköisesti hän on ollut jo tuon tyylinen ilman fyysistä väkivaltaa (esim. sinua väheksyvä tms.) aikaisemmin, et vaan ole huomannut sitä. Usein väkivaltaan siirrytään pikkuhiljaa, ensin väheksymällä, tms. sitten läpsimällä ja sitten tulee nyrkki ja sitten tuoli.
Toivon, että otat yhteyttä tahoihin, jotka sinua voi auttaa ja ehkä avovaimoasikin ja todella toivon, että teet sen heti. Hanki apua, älä tue väkivaltaa, älä suostu sairauteen!!- >>>
Järkipuhetta. Valitettavasti yhteiskunnassa ollaan vähän sokeita naisten lievälle väkivaltaisuudelle. Jo murrosikäiset tytöt pitävät läpsimistä normaalina käyttäytymisenä, enkä nyt puhu ongelmalähiön nuorista vaan ns. kunnolisen koulun menestyvistä oppilaista.
Meillä on tuollaisia murkkuja 2 kpl, ja kova työ kasvattaa siihen että läpsimiset ja tönimiset ovat sopimatonta käyttäytymistä siinä kun poikien tappelutkin. Vähitellen alkaa mennä perille, mutta kasvatustyötä on tehtävä.
- viranomaisen hommia
Ota seuraavalla kerralla videolle ja vie video poliisille. Hankkiudu eroon mokomasta kumppanista.
- Tuskin siinä
kun on tilanne päällä niin ensimmäisenä tulee mieleen alkaa videoita virittelemään. Ja jos teet sen etukäteen, niin oikeus kyllä näkee että se on feikattu ja tekemällä tehty kohtaus. Videon käyttö siis ei ole kovin hyvä ratkaisu. Parempi olisi viedä rouva terveystarkastukseen, ettei ole alkavaa alzheimeriä tai muuta. Se kun voi tulla nuorempaankin ihmiseen.
- KuLLlminati
Naiset eivät ole mitään enkeleitä vaikka kuvittelevatkin monesti olevansa prinsessoja. Niitäkään eivät ole.
Naiset ovat täysin yhtä usein täydellisiä vlTTupäitä ja plLLUja kuin miehetkin -. mitä nyt tietysti anatomiasta johtuen useimmiten.
Jok.tap. enenevässä määrin ilmenee MYÖS suomalaisissa miehissä ämmyyttä ja plLLUismia.
Ihminen EI ole mikään wukin yksiavioinen tyhmä joutsen, vaikka niin moni siihen harhaan uskookin. Jos toinen kohtelee kaltoin niin eikun kenkää. - duunarixx
Eroa välittömästi, hakkaajat eivät parane koskaan.
- Nokkaantuleevielä
Hei.
Ei tule itsestään loppumaan, vaan pahenemaan. Asiaan kannattaa puuttua pikaisesti, eikä muutamien ehdottama väkivaltainen puuttuminen korjaa mitään, vaikka saattaakin hetkellisesti lopettaa käytöksen.
Olet valintojen edessä.
Voit jäädä tilanteeseen makaamaan odottaen sitä hetkeä kun tajuat ettet halua elää suhteessa jossa joudut pelkäämään henkesi ja turvallisuutesi puolesta.
Voit vaatia suhteen jatkumisen ehtona sitä, että nainen suostuu hakemaan ulkopuolista apua asiaan, voit toki olla tukena, tai hankkia itsellesikin tukea.
Tai voitte laittaa homman poikki jo tässä vaiheessa (kirrjoituksestasi päättelin että ei olisi ykkös vaihtoehto).
Perspektiiviä voit hakea ajatusleikistä jossa rakas naispuolinen ystäväsi, tai siskosi olisi vastaavassa suhteessa, jossa mies kohtelisi häntä niin kuin naisesi kohtelee sinua, mikä olisi neuvosi hänelle?
Itselleni ei ole toistaiseksi päässyt sattumaan vastaavaa, suhteen alkumetreillä edellinen naisystäväni alkoi käydä väkivaltaiseksi, haistoin hommassa kyllä enemmän sen suuntaista ideaa että yritti ärsyttää minut lyömään häntä, jotta olisi voinut vetää marttyyrin viitan harteilleen. Otin tiukan, mutta kivuttoman hallintaotteen enkä päästänyt irti ennen kuin rauhoittui, jonka jälkeen laitettiin lusikat jakoon... Taustalla oli tosin muitakin ongelmia, mistä hänen käytöksensäkin varmaan juonsi juurensa.
Eräällä ystävälläni homma oli enemmän sinun tapauksesi kaltainen, alkoi läpsimisellä ja eskaloitui asteittain vuosien varrella. Kyseinen kaveri on aika roteva ja olisi hyvin fyysisesti pärjännyt naiselle, muttei tohtinut (rakkaudesta tai kasvatuksesta johtuen) puolustautua. Sitä menoa sitten katseltiin siihen saakka kun nainen tuuppasi kaverin 2krs parvekkeen kaiteen yli ja löi tätä kokkiveitsella reiteen... Tämä sattumus onneksi herätti kaverin "rakkauden horoksesta" karuun todellisuuteen, jonka jälkeen irtautuminen onnistui kaverien ja perheen tukemana.
Tsemppiä! - Rohkea olit
Jos haluatte jatkaa niin partneri ehdottomasti ohjattava hakemaan terapiaa. Ei tule muuttumaan vaan pahenemaan, mikäli tilanteeseen ei puutu.Veljeni on 190 cm pitkä ja hänen pienikokoinen vaimo teki heidän elämästä karmean, ovat eronneet, mutta vasta nyt hän on pystynyt tunnustamaan vaimonsa väkivallan. Eihän nainen voi lyödä ja kuka mies antaa naisen hakata. Eli suosittelen apua kehiin tai sitten pois koko suhteesta.
- Huhhahhei!
Kehoitan sua lähtemään ja jättämään hakkaavan naisen.Kuten kerroit,hakkaaminen vain pahenee.Kenenkään ei pidä jäädä moiseen suhteeseen.Täytyy arvostaa itseään senverran,että ymmärtää lähteä ja lujaa eri suuntaan.Ei pidä alistua eikä siten hyväksyä väkivaltaa.Sinä et pysty naista auttamaan,ainoastaan hän itse voi hakemalla apua itselleen.
- ...
Okei, itse kokisin sen aika kiihottavaksi jos nainen vetäisi kunnolla nyrkillä poskeen, naisesta olkapäistä lujaa vain kiinni, jonka jälkeen reisistä nosto kehon ympäri ja make out against the wall babe.
Okei, tiedän, että väkivaltaa voi olla kummankin puolin, mutta itse olen ollut tekemisissä väkivaltaisten naisten kanssa ja ainoa mikä siitä kyllä tekee ärsyttävää on se, että jos ei vain jaksaisi. - jassu2
Kannattaako tuon naisen kanssa jatkaa?
ehkä breikki olisi paikallaan. Muija on selvästi väkivaltainen narsisti. SE neuvo että nostat seinälle saattaa onnistua muutaman kerran hillitsemään naikkosta, mutta ei pitkäksi aikaa. Toden näköisesti nainen odottaa vain tilaisuutta jossa taas kykeneen lietsomaan itsensä kiukkuun ja sitten raivoon, jonk jälkeen käy kimppuusi jälleen.
Jos jätät baiseen jälkiä olet hävinnut pelin. Luulen kyllä että olet jo hävinnyt pelin aikaa sitten. Narsistin kanssa on hankalaa tulla toimeen ja nainen käyttää hyväkseen sinun jatkuvaa ja jatkuvasti tapahtuvaa anteeksantamista ja arastelua.
Nakkaa akka kuttuun jos sienälle nostaminen ei auta, taikka lähde itse, olipa taloudellinen ja perhetilanne mikä muu tahansa. Jos lapsia on vie ne mukanasi lähtiessäsi,
Mun mielstäni olet sadisti ja heikkoluonteinen naivisti jos jäät tähän suhteeseen. Lähde ennekuin on jo myöhäistä sinsu kantiltasi ja olet vielä syytön ja suht järjissäsi.
Narsisti s eon ja pyrkii alistamaan ja hallinoimaa sinua joka tilanteessa, kunnes kuivaa sinut henkisesti. Jos kikkeli ei pelitä tai tökkii, niin sekin on eräs osoitin suhteen pielessä olosta, ja varmaan
mikäli näin on naisella on muitakin suhteita.
Jos seksiä käytetään suhteessa aseena sekin on varma merkki suhteen pielessä olemisesta.- minäwaa
Hankkiudu siitä naisesta eroon sanon minä! Tuo käy pahemmaks ku luuletkaan jos se ei lopu.. Naises on vaarallinen!!!
- Voi coi liiillllaaa
Niin. Ja lyöminen takaisin vaan pahentaa asiaa...
- Tuupo
Mitä jos hankkisit munat..?
- Vaiettu väkivalta.
Käsitykset perheväkivallasta ovat feministien ja promeministien, luomia.
Vuonna 1995 Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuosittain noin 1200 naista joutuu perheväkivallan uhriksi. Feministit ja naisjärjestöt halusivat työllistää naisia ja perustaa turvakoteja, kriisikeskuksia, he kasvattivat naisuhrien lukumäärää vuosi vuodelta.
Vuoden 1995 "tutkimusluku" kasvoi vuosi vuodelta, ensin luku oli 90.000, Profeministien tutkimuksen mukaan määrä olikin jo 285.000 Image lehden mukaan luku olikin jo 550.000.
Onneksi Yle kertoi totuuden uutisessaan 6.6.2012, jonka mukaan törkeän perheväkivallan uhriksi joutuu vuosittain 116 miestä, 111 naista ja 8 lasta.
Yle uutiset aiheesta 6.6.2012.
http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/5487134
------- Pistä yksinkertaisesti naises kuriin
- onni68
Neuvoisin hakemaan apua, mikäli hän ei näe väkivaltaisen käytöksen epänormaalina ainoa vaihtoehto on erota. Yleensä väkivalta ainostaan vuosien myötä pahenee ja koska liitossa ei ilmeisesti ole lapsia, on hyvä erota jo tässä vaiheessa. Missään tapauksessa ei parisuhdeväkivaltaan pidä lähteä mukaan,koska kierre vain tällöin pahenee. Teet itse oikean päätöksen ,kun tarkasti punnitset omaa olao ja sisintäsi. Onnea parempaan elämään. :)
- vastaus*123
Tuollainen ei ole normaalia aikuisen ihmisen käytöstä. Hänellä on käytöshäiriö, jonka taustalla lienee tunne-elämän ongelmia.
Aikuinen ihminen ei ratkaise asioita työpaikalla, kotona eikä julkisissa paikoissa väkivallalla. Sukupuolella ei ole väliä.
Jos koiralla on käytöshäiriö, sille on koirakoulu. Jos lapsi oireilee väkivaltaisesti, hänet ohjataan (toivottavasti) kasvatusasiantuntijoiden pakeille. Jos aikuinen nainen turvautuu väkivaltaan eikä kyse ole itsepuolustuksesta tmv tilanteesta, hänen tulee hankkia apua itselleen terapiasta. Sinä voit tukea häntä tai olla tukematta, riippuen siitä miten asemoit itsesi ja suhteen jatkumisen.
Parisuhdeväkivallalle ei ole perusteita missään olosuhteissa. - jaska
Siis alottaja rakastaa naista,mutta enoä usko,et nainen rakastaa häntä!!on vaan kiltti tyyppi joten tollasen väkivaltaisen ihmisen helppo hyökkää toista vastaan,mutta sairas se nainen on!!!itselläni oli aikoinaan samanalainen suhde,pakko oli lopettaa oman hengen puolesta ja helppoa oli,kun ei lyönnit ym.loppuneet!!!
- Tätä se on
Hakkaajan kanssa ei asuta, se on selvä. Hommalla on nimittäin tapana eskaloitua, eli ensin on tuota läpsimistä ja sitten alkaa tulla kovempaa tavaraa aivan kuten sinullakin on käynyt. Jonain kauniina päivänä makaat asuntosi lattialla puukko selkään uponneena.
Itsellänikin on kokemusta aika "fyysisestä" seurustelukaverista ja se homma loppui heti kättelyssä eroon. Kävelin vaan ulos suhteesta ja katkaisin välit. Parempia, luonnehäiriöttömiä ihmisiä löytyy kyllä. Naisihminen oli siis kyseessä tässäkin. - KuLLlminati
Perheväkivaltatilastoissa naiset kasvattavat välimatkaa umpeen.
Eikö prinsessaspykoosissa heiluen siis tulekaan hyvä olo? No miten se nyt silleen?
Kenkäkauppanarkoosin vieroitusoireena hakataan meikkaava nykyajan ukkokumppani ja kannatetaan siinä sivussa feminismiuskontoa ja katsotaan sinkkuelämää loopilla dvd:ltä? Päälle viskataan ssri:t joita haetaan lekurista perusteella: Kaikki on p@sk@@, anna nappeja että kestän! Jihuu. On se kivvoo hyvinvointia.
Markkinasirkuksen maailmassa pahoinvointi ei siis näy ainakaan vähenevän. Jihuu. On se kivvoo hyvinvointia. Ei sitä tietysti hihhuleiden keskuudessakaan sen iisimpää ole.
Näio! - 1111111111111111
Tässä vinkki sulle! Tilaa aika lääkärin..
- 11110011000111
Argumenttivirheistä huvittavin ja surkein. Muuta pohjoiskoreaan itkemään.
- Väkivaltaa vastaan
Väkivalta ei ratkaise mitään, se luo vaan lisää ongelmia. Jos asioita ei voi selvittää puhumalla, niin silloin on parasta ottaa etäisyyttä muutamaksi päiväksi vähintään ja katsoa sitten uudelleen. Tai sitten panna piste jutulle.
Tunnen muutamia oikeastikin väkivaltaisia naisia. Hakkaavat kovaa ja sitten uhkaavat ilmoittaa poliisille jos lyö takaisin. Siinä ei auta kuin joko ottaa etäisyyttä tai sitten pitää ottaa ns vartija otteella kiinni ja odottaa että rauhoittuu.
Usein vielä taitaa olla niin että nainen harrastaa urheilua/itsepuolustusta eikä tunne omia voimiaan. - plörö
moi,mulla oli samanlainen ongelma,alussa tuli silmille aina kun hermostu,kerran potkas mua munille,niin meni hermot ja nostin sen kurkusta seinälle,ja sanoin että minä en lyö sinua,niin odotan että sinä et lyö minua,ja viesti meni perille,nyt 2vuotta.eikä ongelmia.eukkosi on tottunu että et lyö takas niin se vaan jatkaa niin kauan kunnes annat takas.
- Iiro.
Tarjoa hänelle ihana ja romanttinen illallinen kynttilöineen päivineen, lause ehkä joku kaunis runo. Sen jälkeen vedät perseeseen ja vain perseeseen niin kovasti kuin voit. Näin meidän akalta loppu kaikennäköinen häiriökäyttäyminen ja on nykyään varsin kiltti ja suorastaan palvoo minua.
- Neuvo teuvo
Perseeseen pökkiminenkö auttaa häiriökäyttäytymiseen. Täh. Auttaiskohan tuo syövän hoidossa? ;D
- Veke...
Tuolista seuraava aste on puukko, sinuna lähtisin vielä kun olet hengissä.
- taas mennään...
Nää provot on aina niin hauskoja. Ei etusivulle pääse kuin suomi24:sen omat fantasiat.
- suoliolet
Olet tavallinen nyhverö, luulisin että aika saamaton sängyssä. Makaatte parisängyssä kuin elähtäny vanhapari.Siinä on jo syytä.
- Maskuliini
Olet hoitanut homman paljon paremmin kuin minä , mutta voin kyllä kertoa ettei se paljoa tule paranemaan , olen elänyt sen lävitse , neuvoni on , jollet pysty , todentamaan kertomustasi millään koeta hankkia tallennusta tai lääkärintodistusta.
- Kytistä eio taikaa
Poliiseja on turhaa soitella, ne ei tule paikalle, jos väkivallan kohteena on mies. Mistäkö tiedän? Olen elänyt kahdessa väkivaltaisessa liitossa vuosikausia kummassakin. Olen saanut nyrkistä, hanpaista, potkuja, heitelty tavaroilla, astioilla, revitty hiuksia päästä, purtu paloja käsivarsista, heitelty haloilla, potkittu jne jne jne, lista on loputon. Kertaakaan ei ole kytät tulleet paikalle, koska kohteena olin minä, eli mies. Sen sijaan hullu exä1 soitti poliiseille käytyään kiksauttamassa ryyppyreissulla vierasta, esiintyi puhelimessa "pelokkaana" ja kas kummaa, kytät oli paikalla vartissa. Hieman ne kyllä ihmetteli, että missä täällä se hullu riehuja on, kun huomasivat mun istuvan tyynen rauhallisena sohvalla...
Silloin lähdin ja takaisin en tullut. Hyvä niin. - raninen
kerran löi kaulaan,,,otin polville poikittain ja annoin pakarat punaisiksi
kunnola kämmenellä loppu siihen..oli kuulema äitikin tehnyt niin ,,
12vuotta on aina välil jalkaa polkenut mut ei oo tarvittu toisiamme lyödä ..oikeestaan rakastetaan aika kivasti tooisiamme,,olisi voinut mennä koko liitto vikaraiteelle jos en olis ottamnut eka iskua tosissani.. - pakene
Jätä väkivaltainen kumppani - ihan sama kumpaa sukupuolta hän on.
Itse olin väkivaltaisen naisen kanssa liitossa ja härskiyden huipuksi hän keksi tekaistus pahoinpitelyilmiannon, kun näytin ovea. Onneksi oikeudessa kääntyi vaikka esitutkinnan teki asennevammainen naispoliisi. Kannattaa jättää heti... - Väkivaltaa kokenut
Naisten väkivalta on hiljaa hyväksyttävä seikka vaikka väkivalta ei pitäisi olla ratkaisu millään sukupuolella.
Itse olen kokenut parinkin naisen väkivaltaa suhteessa ja sitä ei ota mikään taho vakavasti. Kaikki tahot lähinnä naureskelivat tyyliin "pidä naises kurissa tai ole mies"
Silmälasit on hajonnu, kaulaketjut katkennu, paidat revenny ja iho verestävillä naarmuilla.
Jos löisin naista olisin putkassa, syytteissä ja millon missäkin vaikeudessa sen jälkeen.
Jos tasa arvoja aina hehkutetaan niin onko naisen oikeus lyödä miestä tasa arvoa???- Darkman
Unohda se perhanan tasa-arvo.
Nykyajan tasa-arvo tavoite= Naisten ylivalta jota piilotellaan nimittämällä sitä tasa-arvoksi. Tyhmät ja helposti manipuloitavat miehet eivät tätä ikinä tajua.
http://fundamentti.blogspot.fi/2013/10/minkalainen-olisi-yhteiskunta.html
http://www.youtube.com/watch?v=i1Cv_AE9p4c
http://www.youtube.com/watch?v=qDqjsQMNplI
http://www.youtube.com/watch?v=x8gJC0uPe3E
- tursaansydän
Minulta halkesi hammas entisen tyttöystävän lyötyä kasvoihin. Se oli ensimmäinen riitamme, ja viimeinen. Jätin hänet saman tien. Onneksi hammas saatiin paikattua! Nykyinen tyttöystäväni on hellä ja ihana.
Väkivaltaa ei kannata sietää ollenkaan. Jos väkivaltaisista taipumuksista ei pääse eroon jo varhaisessa lapsuudessa, on ennuste niiden kanssa todella huono. Väkivaltaiseen impulssiin voi aina ajautua uudelleen, kun tilanne tai pinna tavalla tai toisella kiristyy.- ...............
Tuskin syyttä löi. Taisit käydä vähän jakamassa rakkauttasi kylillä muillekkin, eikös niin...
Huoraat, niin otat turpaan.
- kohtalontoveri
hmmm... minulla oli hieman samankaltainen ongelma ex vaimoni kanssa. Naisellani oli neuroottista ja impulsiivista käyttäytymistä, joka äityi usin fyysiseksi minua kohtaan. Laitoin tiukat rajat minkälaista käyttäytymistä en hyväksy. Näin oli pakko tehdä, vaikka ei se ongelmia silti pois vienyt. Yritin olla naiselleni empaattinen ja ymmärtäväinen kun näin, että tämän käytös johtuu jostain osittain tahattomasta ja hallitsemattomasta häiriöstä. Välillämme oli aina ollut voimakasta kemiaa ja rakkautta. Lapsia ehdittiin tehdä kaksi. Vaikeaa oli enkä olisi halunnut eroa, mutta homma tuli tiensä päähän siitä huolimatta. Vaikka ero tuntui pahalta, tuntuu elämä nyt huomattavasti paremmalta. Ymmärrän eläneeni hirveässä suhteessa. Todennäköisimmin kyse oli jostain luonnehäiriöstä kuten rajatilahäiriöstä. Tästä ei varmuutta ja paljon jäi epäselväksi, mutta mikä on varmaa on se, että rakkaudella ei voi toista parantaa ja jos suhde äityy väkivaltaiseksi ei auta muuta kuin ottaa etäisyyttä toiseen tai jopa erota. Se on kaikille parasta vaikka sattuu. Otan osaa ja voimia.
- Xxxx
Tosimiehet taas kommentoivat!!!
Lue artikkeli, et ole ainoa --> http://www.yhdistyslovery.com/22 - Tel1
en voi ymmärtää tuollaista suhdetta, onko se edes suhde? itse kaipaan joka hetkeä mieheni kanssa, kuolemastaan on 3 vuotta, kun on toinen vierellä ja elämä parasta aikaa, kuinka voi olla väkivaltaa, ei ole rakkautta tuollainen, meidän elämää kesti 27 vuotta, ja siihen mahtui rakkauttta hellyyttä yhteisiä asioita, kaikkea mitä toisen kanssa voi kokea
tavallista kotielämää, kuinka joku voi lyödä, ääntä voi joskus korottaa, mutta ei sitäkään, asioista pitää osata puhua,
kunnioittaa toista ja hänen mielipiteitä, rakastaa ja vaalia sitä elämää mitä yhdessä eletään. - tasa ja arvo rulaa
Siinä ei kuule puheet ja avun haut auta, ämmä kun on hullu. Käsi vaan nyrkkiin ja säälimättä kaikki peliin. Jos ei auta, hommaa kovennetaan. T-a-s-a-ar-v-o-a-h-a-n suomivalaat ovat toitottaneet. Anna nyrkkiä siis vähintään samalla mitalla!
- Uhan pysäytys
Toki. Päällekarkaajalle pitää antaa nyrkkiä sen verran että hyökkäys loppuu, jokaisella on oikeus puolustaa itseään (paitsi suomessa).
- piesty
Osan otot,elän vähän samanlaisessa suhteessa.
- Pahoinpitelijä
Olen samaa mieltä kuin muutama muukin. Jätä se nainen vielä kun ehdit!
Et varmaankaan nähnyt dokumenttia "miesten haakaajat" ? Esitettiin pari vuotta takaperin. Siinä oli muutama tarina maailmalta, kuin suoraan omasta elämästäni. Kuinka usein väkivaltaisen naisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut mies tuomitaankin lopulta itse pahoinpitelijäksi ! Jos jossain vaiheessa joudut käsikähmään tuon naisesi kanssa ja hän päättää että sinä olet pahoinpidellyt häntä koska häneltäpä löytyy mustelmia, niin mikäli todistajia ei ole sinut mitä todennäköisimmin tuomitaan siitä! Eikä ketään kiinnosta vaikka ne mustelmat olisivat syntyneet aivan muussa yhteydessä.
Tällä hetkellä suomessa mies on auttamatta altavastaajana kun käräjille mennään. Vaikka kuinka olisit nuhteeton mies aijemmalta taustaltasi. Siinäpä nieleskelet pahoinpitelytuomiotasi, maksat laskun ja korvaukset. Voin sanoa että KYLLÄ muuten ihan pikkusen....uttaa. - Ikävä totuus
Itse elin väkivaltaisessa suhteessa 5 vuotta. Tosin siinäkin nainen aloitti hakkaamisen vasta kahden vuoden jälkeen. Itse en toiminut väkivaltaisesti.
Kokeilin kaikkea mahdollista, paitsi väkivaltaa, mikään ei auttanut. ei mikään.
Viimenään tulin siihen päätökseen vaikka kuinka rakastin häntä, että hänellä on sairaus; narsismi, eikä sitä paranna mikään. Siksi oli pakko erota.
Nyt olen ollut 3 vuotta onnellisesti naimisissa toisen naisen kanssa joka ei lyö.
Valitettavasti olen todennut että mitään muuta keinoa hakkaamisen loppumiseen ei ole kun ero. - Mietit tarkkaan
Niin kipeältä kuin neuvoni tuntuu ja vaikka rakastat häntä joudun kehoittamaan, että vahvasti mietit smaaa neuvoa mitä naisille annetaan vastaavassa tilanteessa: väkivaltaiseen suhteeseen ei kannata jäädä.
Voi pahentua ja tosiaan koska olet mies niin et voi oikeen takaisinkaan lyoda. Oli tasa-arvoa tai ei niin näin yhteiskunta toimii. Olet tuossa asiassa heikoilla.
Tiedä yhden vastaavan tapauksen. Mielestäni oli sangen yllättävää että kukaan ei ottanut asiaa tosissaan. "Siis ainahan mies on vahvempi, voihan se pitää kiinni", "en usko, ei nainen..." yms yms. - nakkikuutio
Arvon nakkikorvat ja eläjät.
Eipäs muksita siellä toisia.
Tiet erilleen välittömästi, jos mukiloimaan aletaan.
Jos ei ilman nyrkkiä selviä kahdestaan on parempi olla erillään. - Mies, 44v.
Lemppaa se muija pois sun elämästäsi!! Naisen väkivaltaisuus on yhtä paha asia kuin miesten, vaan siitä vaietaan... Itselläni ollut 2 väkivaltaista muijaa ja nyt kun vihdoin pääsin eroon viimeisestä, en uutta ota.. (kyllä noita irtonumeroita löytyy...)
Aikamoista. Itselleni on hyvin vaikea edes kuvitella naista joka lyö miestään. Ei vaan mielikuvitus riitä.
No minulle ainakin tulisi ekana mieleen jokin sairaus, ainakin jos tuollainen väkivalta on ilmaantunut kuvioihin vasta hiljattain. Onko naisen persoonallisuus muuten muuttunut millään tavon? Esim. alkavan dementian oireisiin voi kuulua agressioita ja outoa käytöstä. Eikä muuten ollut mikään vitsi; dementia (esim. Alzheimer) oikeasti voi iskeä melko nuoreenkin henkilöön, mutta mitä varhaisemmassa vaiheessa pääsee hoitoon, sitä paremmat mahdollisuudet on hidastaa taudin kehittymistä.- oijklmn
Katsoppa muutama supernannyn jakso niin näet, että tytöt voivat oppia hyvin väkivaltaisiksi hyvin nuorina, ja jos niitä tapoja ei mikään koulu vuosien varrella karsi, niin mihin ne tavat katoaisivat? Sieltähän se perheväkivalta juontuu, lapsuudessa opituista tavoista.
- asad2
Lyö takas niin lujaa että menee luulot pois,
- Mitä haluat itse?
Itse keskustelisin tyttöystävän kanssa vielä kerran oikein vakavasti ja samalla toisin esiin sen seikan, että enää ei yhtään kertaa käsi ei nouse väkivallan käyttöön sinua kohtaan tai muuttaisin pois, jos asuisimme yhdessä.
Eli hänellä on siis itse tukistelun paikka ja samalla myös valinta paikka eli jos vielä tulee läpsimistä, lyntiä tai jotain muuta väkivaltaan liittyen sinä lopetat suhteen siihen paikkaan.
Minä itse en voisi kuvitella asuvani väkivaltaisessa suhteessa. Tai edes käyttävän väkivaltaa, mutta tiedän, että näitä on sekä naisissa että miehissä.
Itse olen nainen ja olen sivusta muutaman kerran saanut todistaa, kun toinen nainen löy omaa puolisoa. Ei todellakaan ole mitenkään kivaa katsottavaa saati sitten muutenkaan ihan järkevän ja hyvä tapaisen naisen toimintaa.- Ei Miu eikä Mie
"Minä itse en voisi kuvitella asuvani väkivaltaisessa suhteessa. Tai edes käyttävän väkivaltaa, mutta tiedän, että näitä on sekä naisissa että miehissä."
Olen täysin samaa mieltä kanssasi; en voisi edes kuvitella eläväni väkivaltaisessa parisuhteessa.
Lapsuudenkodissani ristiriitatilanteita ei koskaan ratkottu "käymällä käsiksi" riitakumppaniin. Minulla on siis ollut onni kasvaa EHYESSÄ perheessä, JOSSA FYYSISTÄ VÄKIVALTAA EI "TURVAUDUTTU" KOSKAAN.Tämän vuoksi sen paremmin minä, kuin isoveljenikään emme ole ikinä käyttäytyneet väkivaltaisesti parisihteissamme, saatikka missään muuallakaan. Emme ole myöskään hyväksyneet väkivallan käyttöä parisuhteen toisilta osapuolilta.
Mikäli aviomieheni kohdistaisi minuun väkivaltaa, jättäisin hänet, vaikka meillä 14 vuoden yhteinen historia takanamme. Näin tuskin kuitenkaan tulee käymään, koska myös aviomieheni lapsuudenkoti oli väkivallaton.
- uohonlkn
Juo viinaa ja vetelet turpaan niin että paukkuu. Se joko loppuu siihen tai sitten ei, voi olla että joku kerta muijas tarttuu leipäveitseen tjn.
- Neuvo teuvo
Tuon neuvon mukaan jos tekee, niin ei oo nainen potkimassa eikä tartu teräaseisiin, ku jätkä on vejelly turpiin niin että paukkuu. :)
- meisseliesa
Minä seurustelin reilu kymmenen vuotta sitten naisen kans, joka aina suutuspäissään löi. Minä en lyönyt ikinä, siitä huolimatta naapurit ja isännöitsijäkin kävi vittuilemassa ja haukkumassa luulivat tietysti, että minä hakkaan. Näin kun jälkikäteen ajattelee niin olisi pitänyt heti heittää se akka pihalle. Se on ihan sama kumpi on väkivaltainen, ikinä ei pidä jäähä semmoiseen suhteeseen.
- mitäs äänestelet tar
Menolippu Saudi-Arabiaan niin tuollaiselle löytyy kunnon komento - tuossa tuokiossa.
- Johan asettuu
Ole mies ja lyö käsilaukullasi.
- hhahahahalololol!!!
V ittu mikä nössö! Antaa nyt naisen lätkiä itseään vapaasti :D Vedä sitä lehmää takas kunnolla turpaaan v ittu s aatana :D Nössöööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mammanpoikaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa - zdfzxdfzdfzdfzzf
määhän voisin iskee sun naisen sit itelleni :D
- Lyö sitä
Eihän tää nyt ollut edes trollina hauska.
Luojan kiitos noin munattomia ihmisiä ei ole olemassa,
mutta jos olisikin niin sellaisella voimalla kun naista ja lasta lyödään
avokkaalla niin isket kerran ja jos ja kun se siitä sen jälkeen heräilee,
niin tuskin on kovin halukas lyömään.
Ihan sama itse asiassa yrittääkö muo hakata nainen,lapsi vai mies.
Aina se loppuu kerrasta..Jos osun..Jos iso mies on vastassa niin
silloinkin se loppuu kerrasta jos hän osuu. - Tunnistatko itsesi
- Matsia vaan
Ei muuta ku täys matsi päälle kunhan vaan taju päässä säilyy. Kyllä sitä sitten myöhemmin kerkiää tehdä yhteenvetoja kuka oli väärässä.
- Kun mikään ei riitä
Mitähän tähän koko viestiketjuun vastaisin? Heti aluksi suuret kiitokset, että otit tällaisen asian esille, oikeesti! Olen itse kokenut tuon kaiken. Olen todella kohtelias ja huomaavainen Naisia kohtaan, enkä hyväksy mitään väkivaltaa tai fyysistäkään kontaktia naista kohtaan (lukuunottamatta yhteisymmärryksessä suoritettu nautinto:-)) Enkä halua kehuskella millään fyysisellä kontaktilla miestenkään kesken, vaikka urheilullisesti olenkin harrastanut. Jos periaatteena on, ettei naista lyödä, niin mikään ei ole niin nöyryyttävää kuin naisen vakivaltaisuus. Jos mies löisi, niin voisi otella reilusti, mutta kun naista ei lyödä, niin ei voi tehdä mitään. Kestin sitä monta vuotta, etsin aikoinaan kaikilta keskustelupalstoilta apua, ja löysinkin varmuuden mitä tehdä. Silloinen vaimoni löi tärykalvoni puhki viikonlopulla ja heti maanantaina jouduin lähtemään työmatkalle atlantin yli. Paineen vaihtelut lentokoneessa olivat sietämättömiä... Tämä oli viimeinen pisara. Ilmoittauduin jopa Punainen lanka- tv-ohjelmaan vapaaehtoiseksi henkilöksi, ketä haastatella ohjelmaan, jonka otsikko oli "Kun nainen lyö".
Laitoin avioeron heti vireille, kun pääsin takaisin Suomeen. Kesti puoli vuotta ja koko prosessi oli ohi. Pääsin hänestä eroon lopulta helposti. Ja tapasin muutamassa kuukaudessa unelmieni Naisen, täydellisen ihanan! Ei todellakaan kannata jäädä odottamaan, että väkivaltaisesti käyttäytyvä ihminen "paranisi" siitä, never ever. Jos ei muutamasta keskustelusta ymmärrä oikeasti muuttaa käyttäytymistään, niin ei kannata jäädä odottamaan ja pilaamaan omaa elämäänsä...
Sinänsä harmittaa, että kyseinen nainen löysi uuden miehen, ei hyväksynyt miehen edellisen avioliiton lapsia, oli väkivaltainen miehelle, ehti tulla raskaaksi, ja sitten he erosivat... Aikuiset vielä kestää ja toipuu tällaisista, mutta millaiseen tilanteeseen syntyy tuo viaton lapsi....
Ota siis hyvä mies avioerolomake ja täytä se välittömästi.. Jos naisesi muuttaa oikeasti, siis ihan aidosti oikeasti, käyttäytymistään puolen vuoden harkinta-ajan kuluessa, niin harkitse varoen anteeksiantoa, mutta muuten pidä pääsi ja olet vapaa muutamassa kuukaudessa..- Tää on niin koettu
Muuten tuo sun nimimerkki "Kun mikään ei riitä" kuvaa kertakaikkisen loistavasti luinnevikaisen kanssa elämistä.
Hommahan menee niin, että ensialkuun sulla on tunne "Liian hyvää ollakseen totta", sitten tulee yhtäkkiä ensimmäinen "räjähdys" ja et oikein tiedä mitä tapahtui, mutta jollain tavalla se vaan on sun syytä. Siitä eteenpäin olet kuin jojo, teit niin taikka näin, aina menee pieleen ja "tilanne räjähtää" kerta toisensa jälkeen aina yhtä kummallisissa merkeissä: et tiedä mitä tapahtui, mutta sun syy se jokatapauksessa on. Kun tuota on jatkunut aikansa, niin tunnetila "kun mikään ei riitä" alkaa olla vallalla oleva tunne...
Tuolta tuntuu elää luonnevikaisen kanssa (narsisti, psykopaatti, tms) - Kuuntele sydäntäsi
On todella vaikea ymmärtää keitä helvetti nuo Suomen kansalaiset oikein ovat, jotka haukkuvat tämän keskustelun aloittajaa ja toitottavat väkivallan puolesta. Ilmeisesti ovat niitä tyyppejä, jotka eivät ole koskaan kokeneet väkivaltaa eivätkä kykene nostamaan persettään sohvalta edes lenkille, saatikka ottelemaan reilusti meisten kesken. Teidän suurin saavutus on liikutella hiirtä ja heittää läppää siitä, että naista pitäisi lyödä?! Mitä helvettiä te puhutte? Teillä on varmaankin todella ihanat ja tasapuoliset parisuhteet? eikä niin? Te olette niitä herrasmiehiä, jotka osaatte kohdella Naisia ihanasti ja saatte siitä naisilta positiivista palautetta, niinkö? Vai, oletteko niitä vitun luusereita, jotka ette koskaan edes pääse treffeille naisten kanssa ja siitä vittuuntuneina annatte ohjeita, että naista pitäisi lyödä takaisin? Niinkö? Yllättävän moni tähänkin viestiketjuun osallistunut on vapaaehtoisesti ilmoittautunut tällaiselle luuserilistalle, eli ovat todella mahtopontisia uhoojia, mutta pelkäävät jos nainen sattuisikin joskus katsomaan teitä suoraan silmiin, ja kysymään, mitä ihanaa osaatte tehdä ihanan naisen kanssa............. säälittävää porukkaa...
Älä siis, please, kuuntele noita typeryksiä, vaan tee asialle jotakin pysyvää. Joko hoidon ja terapian kautta asiat kuntoon, tai sitten lusikat jakoon ja harkinta-ajan jälkeen oot vapaa mies. Kyllä tuollaiselle miehelle löytyy parempaakin.
- Justiina
Itse olen aikanaan seurannut parisuhdetta, jossa nainen ilmaisi poikkeavan mielipiteensä aina läpsäyttämällä kumppaniaan, joskus vaikutti lyönti jopa tuntuvalta, kovalta. Hän oli omaksunut tämän tavan mielipiteensä ilmaisuun.
Pidempään tämän naisen tunteneena havainnoin, että hän oli luonteeltaan hyvin ailahteleva, ääri-ihminen. Parhaimmillaan hän oli yliystävällinen ja sydämellinen, toinen ääripää oli sitten kaikkea muuta, sairas narsisti, erittäin mustasukkainen, joka ei keinoja kaihtanut.
Ymmärsin myös, että hän ei luottanut kumppaniinsa, eivätkä he pystyneet keskustelemaan asioista rehellisesti ja avoimesti, eli hänellä oli jatkuva epäilys mielessään, ei siis ns. mielenrauhaa laisinkaan.
Se suhde loppui, sillä hänen avomiehensä joutui jopa pakenemaan kodistaan, koska pelkäsi henkensä puolesta yöaikaan nukkuessaan.
Tämä nainen oli käynyt terapiassa, mutta syyhän ei luonnollisesti ollut hänessä, vaan avomiehessään.
Itse ajattelin, että avomiehen olisi pitänyt ottaa myös enemmän otetta fyysisesti, eli painaa esim. seinää vasten, jotta tämä nainen olisi sisäistänyt, että hänkään ei voi olla koskematon, vaikka väkivaltaa ei käytettäisikään.
Lapsia ei saa kurittaa, mutta minä olen tukistanut sen verran, sillä vasta sitten lapsi on tiedostanut, että se sattuu myös toiseen, kun hän potkii, lyö ja on väkivaltainen toista kohtaan. Kaikkiin ei valitettavasti puhe auta, ja kun sen toteaa, niin mielestäni "terve" menettely tilanteen tiedostamiseksi pitää olla sallittua.
Aikuisten kesken pitäisi asiat pystyä puhumaan ns. juurta jaksain, väkivallalle ei voi eikä saa olla lupaa.- jatkomietteitä
Tässä on mun mielestä etenkin yksi todella huomionarvoinen pointti:
Se saattaa parantua ja muuttaa tapojaan, joka myöntää että vika on itsessä.
Se ei parane, joka syyttää vaan muita, olivat ne syytökset mitä tahansa.
Tarkoitan tällä sitä, että jos mietitte, ketkä väkivaltaisista tms. on luonnevikaisia siinä määrin etteivät parane, niin ne, ketkä eivät osaa ottaa kertakaikkista vastuuta itse omista teoistaan, vaan aina on vika muualla: puolisossa, lapsuudessa, toisissa jne. koska vaikka syitä olisikin muualla, ihmisen pitää tajuta että hän itse valitsee kuitenkin tämmöiset asiat ja parantuakseen muiden lyömisestä, väärinkohtelusta jne. hänen on vaan itse kärsittävä omatunnontuskista, itse myönnettävä syyllisyytensä, itse todettava että ne puolet löytyy hänestä itsestään.
Väkivaltaan voi olla syynä kasvatus, tottumukset, traumat myös, mutta vain he paranevat, ketkä tosissaan myöntävät itse asioita ja se johtuu vain siitä, että loppujen lopuksi, vain itseään voi hallita, muuttaa ja korjata. Jos lapsena on jäänyt lelu patterin väliin, se miehen/vaimon hakkaaminen ei sitä enää paranna eikä se lapsuus sitä oikeuta.
On todella tuskallista ja kivuliasta myöntää olevansa väkivaltainen ja väärin tekevä ihminen, vaatii nöyryyttä mennä hakemaan apua, ja paraneminen... Se vaattii häpeän kestoa, omatunnon piikkejä, anteeksipyyntöjä, omien vikojen ja pimeän puolen läpikäyntiä... Mutta niin täytyy tehdä jos aikoo parantua.
Täysnarsistilla on suojamuurit semmoiset ettei se pysty siihen, narsisti on niin hauras, että se hajoaisi tuommoiseen.
Kuten tämäkin nainen joka kävi terapiassa vain syyttämässä miestään.
Ja väkivaltaan ei voi vastata väkivallalla, muuttumatta itse väkivaltaiseksi. Eli, itsepuolustus ON eri asia kun "samalla mitalla takaisin antaminen", mikä on tietoinen valinta muuttua yhtä väkivaltaiseksi kun toinen on, kostaa, ja aloittaa voittamisen ja alistamisen tie. Se tuhoaa tekijät ja suhteen. Jos itse alkaa samaan, on itsekin terapian tarpeessa.
Itseään saa puolustaa, mutta jos häviää väkivallalle ihmisyytensä, ei ole pätkääkään parempi kun se toinen. Ja sitäkään on turha puolustella, tai on yhtä narsistinen kun se toinen.
Apua löytyy, hakekaa sitä! Väkivaltaan alistuminen on sen tukemista ja kannattamista myös. Sairaan ihmisen sairaan käytöksen hyväksymistä. Pitää pystyä sekä puhumaan, että tarpeen vaatiessa lähtemään, apua on saatavilla siihenkin. - ................
jatkomietteitä kirjoitti:
Tässä on mun mielestä etenkin yksi todella huomionarvoinen pointti:
Se saattaa parantua ja muuttaa tapojaan, joka myöntää että vika on itsessä.
Se ei parane, joka syyttää vaan muita, olivat ne syytökset mitä tahansa.
Tarkoitan tällä sitä, että jos mietitte, ketkä väkivaltaisista tms. on luonnevikaisia siinä määrin etteivät parane, niin ne, ketkä eivät osaa ottaa kertakaikkista vastuuta itse omista teoistaan, vaan aina on vika muualla: puolisossa, lapsuudessa, toisissa jne. koska vaikka syitä olisikin muualla, ihmisen pitää tajuta että hän itse valitsee kuitenkin tämmöiset asiat ja parantuakseen muiden lyömisestä, väärinkohtelusta jne. hänen on vaan itse kärsittävä omatunnontuskista, itse myönnettävä syyllisyytensä, itse todettava että ne puolet löytyy hänestä itsestään.
Väkivaltaan voi olla syynä kasvatus, tottumukset, traumat myös, mutta vain he paranevat, ketkä tosissaan myöntävät itse asioita ja se johtuu vain siitä, että loppujen lopuksi, vain itseään voi hallita, muuttaa ja korjata. Jos lapsena on jäänyt lelu patterin väliin, se miehen/vaimon hakkaaminen ei sitä enää paranna eikä se lapsuus sitä oikeuta.
On todella tuskallista ja kivuliasta myöntää olevansa väkivaltainen ja väärin tekevä ihminen, vaatii nöyryyttä mennä hakemaan apua, ja paraneminen... Se vaattii häpeän kestoa, omatunnon piikkejä, anteeksipyyntöjä, omien vikojen ja pimeän puolen läpikäyntiä... Mutta niin täytyy tehdä jos aikoo parantua.
Täysnarsistilla on suojamuurit semmoiset ettei se pysty siihen, narsisti on niin hauras, että se hajoaisi tuommoiseen.
Kuten tämäkin nainen joka kävi terapiassa vain syyttämässä miestään.
Ja väkivaltaan ei voi vastata väkivallalla, muuttumatta itse väkivaltaiseksi. Eli, itsepuolustus ON eri asia kun "samalla mitalla takaisin antaminen", mikä on tietoinen valinta muuttua yhtä väkivaltaiseksi kun toinen on, kostaa, ja aloittaa voittamisen ja alistamisen tie. Se tuhoaa tekijät ja suhteen. Jos itse alkaa samaan, on itsekin terapian tarpeessa.
Itseään saa puolustaa, mutta jos häviää väkivallalle ihmisyytensä, ei ole pätkääkään parempi kun se toinen. Ja sitäkään on turha puolustella, tai on yhtä narsistinen kun se toinen.
Apua löytyy, hakekaa sitä! Väkivaltaan alistuminen on sen tukemista ja kannattamista myös. Sairaan ihmisen sairaan käytöksen hyväksymistä. Pitää pystyä sekä puhumaan, että tarpeen vaatiessa lähtemään, apua on saatavilla siihenkin.Ei jäänyt lelu patterin väliin. Tuli isompi sisarus joka potkaisi täysillä haaroihin, niin että putosin polvilleni...
Miksi provo tuolla välissä...
- Raadollinen totuus
Nainen hakkaa -> mies on munaton nössö, jonka pitää laittaa akka ojennukseen.
Mies hakkaa -> nainen on joutunut kohtaamaan julmaa perheväkivaltaa, jossa käytetään nyrkin lisäksi vielä julmaa tunnepeliä, kiristetään rahalla, kodilla ja lapsilla jne. Nainen kiikutetaan lääkäriin, turvakotiin, sossuun saamaan taloudellista apua ja uuden kodin kalusteineen jne jne jne. Lisäksi poliisi lyö hakkaavan äijän rautoihin ja putkaan, muutaman kuukauden sisällä käräjille, sakkoja, mahdollisesti ehdollinen linnatuomio ja korvauksia tälle julmuuksia kärsineelle naiselle...
Mikä tässä on pielessä? Ei ilmeisesti mikään, koska tämä on täysin hyväksyttyä nykypäivän Suomessa.- 2. raadollinen totuu
Raadollinen totuus? Tässäkään ketjussa kukaan ei ole hyväksynyt naisen väkivaltaa Mistä sinä siis puhut, omista luuloistasi vai?
Lisäksi pielessä on ainakin se, että miehet odottavat erikoispalvelua. Erästä ystävääni hänen alkoholistivaimonsa pahoinpiteli. Hän valitti, että sossut ei tee mitään ja hänellä ei miehenä ole mitään oikeuksia esim. saada lapsia: ei että hän olisi koskaan yrittänytkään. Hän siis syytti koko ajan sosiaalitoimistoa, miten "isällä ei ole oikeuksia", vaikkei hän edes yrittänyt niitä tosissaan saada.
Hän itse roikkumalla roikkui luonnevikaisessa ja alkoholisoituneessa naisessa, valitettavaa mutta totta. Munaton nössö hän ei ollut, mutta halusi nähdä itsensä uhrina. Kun hän vihdoin sai oikeasti suunsa auki ja halusi apua, se ei kelvannut: hänelle tarjottiin turvakotia ja sossu yritti tarjota apuaan, ja hän piti sitä loukkaavana!
"Tietsä mitä ne teki?! Ne kävi tyrkyttään jotain turvakotia!"
No mitä ne ois tehnyt? Sosiaalitoimisto tarjosi tasan SAMAT mahdollisuudet kuin naisillekin, mutta hän loukkaantui siitä.
Eli voidaan myös kysyä mikä on pielessä, ettei se sama apu sitten kelpaa mitä naisille tarjotaan, ei heillekään voida tarjota kun turvakoti ja lääkäri. Oikeuslaitos tuomitsee eroon, lähestymiskiellon saa, mutta ei 24h vartiointia sille... Siis tuo, että tuommoiset käsitykset elää miesten itsensä keskuudessa saa heidät häpeämään. Eli he itse ajattelevat olevansa munattomia nössöjä, vaikka muut tuomitsisi väkivallan.
Toisaalta, naisten saama apu ei kelpaa, he kuvittelevat sen avun ilmeisesti olevan jotain ihmeellistä ja suurta, että annetaan lottovoitto ja hävitetään vaikeudet ja sitten he loukkaantuvat turvakodista: mutta sitä on raadollinen totuus.
Että ei ole tarjota ihmettä.
Joten sinunkaan käsityksesi eivät pohjaudu edes tähän ketjuun, tuskin muuhunkaan, ja jos olet samanlainen kun ystäväni, jota yritin kannustaa ja auttaa aikani, niin ei voi mitään. Jos mikään apua ei kelpaa ja kaikki apu on vaan alle oma arvon, eikä mitään muuta voi kuin uhrina kärsiä ja valittaa, niin hei, ei mahda mitään. Moni nainen valitsee ihan saman.
Auttajia kyllä on, on järjestöt, sossu, terveyskeskus, poliisikin joskus (tosin poliisit itse on tosi usein luonnevikaisia), kaverit, sukulaiset jne. jne.
He auttaisivat muutossa, asunnon etsimisessa, oikeudessa, turvakodissa, neuvoissa, henkisessä tuessa jne. mutta kun mikään ei kelpaa.
Toinen totuus tässäkin asiassa on se, että jos uhri haluaa olla, sellaiseksi kyllä pääsee. - Omakohtainen kokemus
2. raadollinen totuu kirjoitti:
Raadollinen totuus? Tässäkään ketjussa kukaan ei ole hyväksynyt naisen väkivaltaa Mistä sinä siis puhut, omista luuloistasi vai?
Lisäksi pielessä on ainakin se, että miehet odottavat erikoispalvelua. Erästä ystävääni hänen alkoholistivaimonsa pahoinpiteli. Hän valitti, että sossut ei tee mitään ja hänellä ei miehenä ole mitään oikeuksia esim. saada lapsia: ei että hän olisi koskaan yrittänytkään. Hän siis syytti koko ajan sosiaalitoimistoa, miten "isällä ei ole oikeuksia", vaikkei hän edes yrittänyt niitä tosissaan saada.
Hän itse roikkumalla roikkui luonnevikaisessa ja alkoholisoituneessa naisessa, valitettavaa mutta totta. Munaton nössö hän ei ollut, mutta halusi nähdä itsensä uhrina. Kun hän vihdoin sai oikeasti suunsa auki ja halusi apua, se ei kelvannut: hänelle tarjottiin turvakotia ja sossu yritti tarjota apuaan, ja hän piti sitä loukkaavana!
"Tietsä mitä ne teki?! Ne kävi tyrkyttään jotain turvakotia!"
No mitä ne ois tehnyt? Sosiaalitoimisto tarjosi tasan SAMAT mahdollisuudet kuin naisillekin, mutta hän loukkaantui siitä.
Eli voidaan myös kysyä mikä on pielessä, ettei se sama apu sitten kelpaa mitä naisille tarjotaan, ei heillekään voida tarjota kun turvakoti ja lääkäri. Oikeuslaitos tuomitsee eroon, lähestymiskiellon saa, mutta ei 24h vartiointia sille... Siis tuo, että tuommoiset käsitykset elää miesten itsensä keskuudessa saa heidät häpeämään. Eli he itse ajattelevat olevansa munattomia nössöjä, vaikka muut tuomitsisi väkivallan.
Toisaalta, naisten saama apu ei kelpaa, he kuvittelevat sen avun ilmeisesti olevan jotain ihmeellistä ja suurta, että annetaan lottovoitto ja hävitetään vaikeudet ja sitten he loukkaantuvat turvakodista: mutta sitä on raadollinen totuus.
Että ei ole tarjota ihmettä.
Joten sinunkaan käsityksesi eivät pohjaudu edes tähän ketjuun, tuskin muuhunkaan, ja jos olet samanlainen kun ystäväni, jota yritin kannustaa ja auttaa aikani, niin ei voi mitään. Jos mikään apua ei kelpaa ja kaikki apu on vaan alle oma arvon, eikä mitään muuta voi kuin uhrina kärsiä ja valittaa, niin hei, ei mahda mitään. Moni nainen valitsee ihan saman.
Auttajia kyllä on, on järjestöt, sossu, terveyskeskus, poliisikin joskus (tosin poliisit itse on tosi usein luonnevikaisia), kaverit, sukulaiset jne. jne.
He auttaisivat muutossa, asunnon etsimisessa, oikeudessa, turvakodissa, neuvoissa, henkisessä tuessa jne. mutta kun mikään ei kelpaa.
Toinen totuus tässäkin asiassa on se, että jos uhri haluaa olla, sellaiseksi kyllä pääsee.Olen elänyt parin väkivaltaisen puolison kanssa pitkään. Molemmat oli luonnevikaisia, tuli sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa vuodesta toiseen. Kesti aikansa, että tajusin missä mennään. Kun tilanne oli päällä, niin apua ei ihan oikeasti herunut mistään, edes poliisit ei tulleet ikinä paikalle. Myöskään lapsen suhteen ei ollut mitään "oikeuksia", päin vastoin, eri instanssit teki eron jälkeen kaiken lapseen liittyvän lähestulkoon mahdottomaksi (äitä = pyhä lehmä).
Jos olisin ollut näissä suhteissa se nainen ja nuo hullut exät olisi ollut miehiä, niin homma olisi loppunut lyhyeen. Esimerkiksi poliisit olisi tulleet paikalle ensimmäisellä soitolla ja väkivaltainen ukko olisi lähtenyt siltä seisomalta putkaan. Koska olin mies, ei poliisit tulleet, kukaan ei joutunut putkaan, mistään ei herunut apua (koko asiaa lähinnä vähäteltiin ja naureskeltiin) ja näin sain kerta toisensa jälkeen nuolla haavani yksin pimeässä. Molemmissa suhteissa tuon hakkaamisen lisäksi oli henkinen väkivalta voimissaan: kiristettiin rahalla, kodilla, lapsella jne. Varsin tehokkaita aseita estämään "karkaamisen".... - komppii
Komp.Mies joka vittuilee tahallaan kestää varmaan lyönnit jossei käytös muutu.Miestä äiti eikasvattanut kunnioittamaan ja onhan näitä naisvihaisia pikku nössöjä,jääny 4-veen tasolle..
- 7ujn
Kotikasvatus mennyt pieleen. Ei sille enää voi mitään tehdä. Kehottaisin pakkaamaan tavarat.
- Ei Miu eikä Mie
"Kotikasvatus mennyt pieleen."
Ei ehkä niinkään kotikasvatus eli se miten vanhemmat ovat opettaneet lapsiaan toimimaan, vaan esimerkit ristiriitatilanteiden ratkaisukeinoista eivät ole olleet väkivallattomia.
En ole itse vielä koskaan elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa, ja "pakkaisin tavarani" (neuvosi mukaisesti) oitis, jos havaitsisin sellaiseen joutuneeni!
Keskustelun aloittajan parisuhde voi nähdäkseni jatkua vain sillä edelletyksellä, että väkivaltainen osapuoli myöntää ongelmansa, ja lähtee aktiivisesti hakemaan apua (terapiasta) vihantunteidensa hallitsemiseen, ja väkivaltaisista tavoista poisoppimiseen. - 13245
Ei Miu eikä Mie kirjoitti:
"Kotikasvatus mennyt pieleen."
Ei ehkä niinkään kotikasvatus eli se miten vanhemmat ovat opettaneet lapsiaan toimimaan, vaan esimerkit ristiriitatilanteiden ratkaisukeinoista eivät ole olleet väkivallattomia.
En ole itse vielä koskaan elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa, ja "pakkaisin tavarani" (neuvosi mukaisesti) oitis, jos havaitsisin sellaiseen joutuneeni!
Keskustelun aloittajan parisuhde voi nähdäkseni jatkua vain sillä edelletyksellä, että väkivaltainen osapuoli myöntää ongelmansa, ja lähtee aktiivisesti hakemaan apua (terapiasta) vihantunteidensa hallitsemiseen, ja väkivaltaisista tavoista poisoppimiseen.Lapsi kyllä oppii väkivaltaiseksi ihan yksinään, mutta kotikasvatukseen kuuluu puuttua asiaan ja se, että opetetaan ettei lyödä saa. Toki on niitä perheitä, joissa kaikki läpsii kaikkia.
- toimii kuin
junan vessa; panet muijaa perseeseen väkisin ja ilman liukkaria.
Johan oppii kunnioitusta ämmä prkele!!!!
Muijani palvoo mua nykyään "valistukseni" ansiosta. - --------------------
Alottajan on syytä olla huolissaan, ei ole normaalia varsikaan naisen lyöminen nyrkillä,
hän voi olla oikeesti vaarallinen, seuraavaksi hänellä voi olla jo veitsi kädessä,
käy kuten tämä kuuluisa Auerin ukolle,
hakeudeu eroon mahdollisimman pian, jos et halua tulla tapetuksi,
jokin on pahasti pielessa jos toinen alkaa lyömään jokaikisestä väärästä sanastaki - lillukka varsi
Väkivaltainen ihminen tulee aina ja kaikissa tilanteissa jättää välittömästi teon jälkeen. Toista kohtaan ei voi tuntea syvempää halveksuntaa kuin mitä väkivaltainen tekee ja sopiva palkka sille, joka voi jopa auttaakin tätä itsekontrollinsa menettänyttä, on aina nopea ja pysyvä hylätyksituleminen.
- KALLE KELLO
"Väkivaltainen ihminen tulee aina ja kaikissa tilanteissa jättää". Kyllä näin on, kenenkään ei pidä jäädä suhteeseen, jossa keskustellaan nyrkein. Mutta ei saa kuitenkaan unohtaa sitä "nyrkkeilijääkään". Suurimmalla osalla todennäköisesti on malli saatu kotoa ja se on heille ainoa oikea tapa keskustella. Näille ihmisille pitäisi jollain muotoa saada kalloon taottua, ettei se ole oikein. Joku onneksi ymmärtää mennä hoitoon. Mutta jos ei tajua, ja tulee jätetyksi on nyrkkeilysäkin rooli seuraavalla kumppanilla jne.
- Löin nuorempana
poikaystävääni. Minkäs teet, kun väkivallan malli on kotoa opittu ja hakattu on. Poikaystäväni olisi saanut vedellä minua kyllä turpiin huolella ja riemullakin, jos sellaista olisi irronnut, ja olisin kokenut sen ansainneeni. Mutta ressukka vain itki ja antoi minun lyödä lisää.
Erosin, kun se ei osannut sitäkään oikein tehdä, ja minusta tuntui niin pahalta hänen puolestaan, kun olin sellainen hirviö. Vihanhallinta ei ollut nuorena paras puoleni ja poikaystäväni kyllä lietsoi minussa raivoa aina välillä.
Tuolle tilanteelle ei oikein muuta voi tehä, jotenka kannattaa erota. Löydät paremman ja tyttöystäväsi joko löytää jonkun jota ei halua lyödä tai jonkun, joka ei anna lyödä. Joka tapauksessa teistä tulee molemmista onnellisempia. (Ehkä.)- KALLE KELLO
"Löin nuorempana" "Minkäs teet"? Olet tosiaan noin pahvipää???? Tajuat itse tilanteesi. Miksi et hae apua? Miksi et halua osaltasi lopettaa sitä kierrettä? Haluat jatkaa sitä minkä olet oppinut, miksi? Sinun kannattaa mennä terapiaan, psykiatrille. Koska baikka kirjoititkin menneessä muodossa, niin se kipinä odottaa vain uutta tulemistaan. Mene hoitoon ja pikaiseen
- hae keskusteluapua
Eroa. Jos et voi eroa, hae terapeutin vinkkejä miten selviät. Asu edes erillään. Onko nainen hakenut apua ongelmaansa, tuskin hän siitä silti muuttuu. Ainakaan miehet eivät muutu. Ei hän halua olla kanssasi, muttet vaan näe sitä. Voit mennä yksin juttelemaan kriisikeskukseen terapeuttia kysyen, tai kirkon perheasian neuvottelukeskukseen tai voit soittaa valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Googlaile. Myös kunnassa voit saada ammattilaisen tukea itsellesi esim. psykologi jolta kysyt neuvoja tilanteeseen. Jos et lähde hakemaan keskustellen vinkkejä, etkä eroa, olet pahassa pulassa ja homma pahenee koko ajan.
Suosittelen, että vaikka olisit ehkä riippuvainen toisesta ja pelkäät eroa, juttele jonkun kanssa. Kyse ei ole enää rakkaudesta, vaan jostain ihan muusta. Et voi pelastaa naista. - vahvanainen
Kun lukee näitä neuvoja ja kohtalotovereita siis miehiä niin tulee mieleen että me ns. Pulleammat tytöt jäädään yksin kun nämä väkivaltaiset laiheliinit dominoiva miehiä kotona. Ehkä valinnat ovat vääriä ja lihavat on leppoisia. Neuvoni on kuitenkin että tytön itsetunto on alhaalla ja minkälaisessa perheessä hän on elänyt? Onko väkivalta ollut ratkaisu riidoissa? Oma äiti ollut vahva ja määräävä? Isä alistettu?
- korjaussarja
Näissä lyöntitilanteissa pitäisi heti sanoa, että lopeta ja älä tee sitä enään uudelleen selvästi. Jos ei kiellä lyömistä annat "hiljaisen hyväksynnän" läpsimiselle ja lyömiselle ja tilanteet jatkuu. Vaikka toivoisit, että hän ymmärtää lopettaa ilman sanomistakin. Kiusaamistilanteissa on "lumipallon pyöritys" vaikutus. Kiusaamiset muuttuu ajan myötä pahemmiksi jos siihen ei puututa. Jossain vaiheessa tullaan tien päähän lyöminen/kiusaaminen ratkaistaa jollain tavalla. Kyllä tuossa tapauksessa mennään kohti poliisille ilmoitusta ja erossa asumiseen. Lyöminen on helppo tunnistaa. Lyönti tuntuu. Sanallinen henkinen väkivälta on vaikeampi ainakin todistaa.
- Jdjidkkr
Eikös hakkaava muija ole epävarma parisuhteestaan. Ota breikki ja laita muija terapiaan.. Tokenee jos on itse avoin. Useimpia hakkaavia on joko kiusattu, rääkätty ta lyöty lapsena. Tosirakkautta on, jos toteat ongelman ja saatat hänet terapian pariin. Mutta jatka vasta kun terapia on tuonut tulosta
- TESTOSSTEROON
KOHTA ALKAA HENKINEN VÄKIVALTA.....
- lähde nyt
hyvä mies...ei kuulu lyödä....!
- hmmmmm....
1. Keskustele asiasta
2. Jos keskustelu ei auta, niin lähde väkivaltaisesta suhteesta.
3. Tee tarvittaessa rikosilmoitus
Siinä ovat ne kaksi vaihtoehtoa. En minä ainakaan jäisi ottamaan iskuja vastaan, etenkin jos väkivaltaisuus vain yltyy. Jonkun harmittoman riidan päättääksi voi tulla vielä puukosta. Suojele nyt hyvä mies itseäsi.
joku ehdotti toki naisen nostamista seinälle, mutta se on vähän riskaabeli neuvo. Voit joutua itse käräjillä ja noin väkivaltainen nainen voi kostaa sellaisen nöyryytyksen vaikkapa iskemällä sinua puukolla. - Ei Miu eikä Mie
Niin naisten kuin miestenkin kohdalla saattaa olla kyse lapsuuden kodista opitusta mallista reagoida ristiriitatilanteissa. Tyttöystäväsi varmaankin hyötyisi tässäkin keskustelussa moneen kertaan suositellusta terapiasta, ja oppisi kenties pois väkivaltaisista käytöstavoistaan.
Itselläni on ollut onni kasvaa EHYESSÄ lapsuudenperheessä, JOSSA FYYSISTÄ VÄKIVALTAA EI KÄYTETTY KOSKAAN.Tämän vuoksi sen paremmin minä, kuin isoveljenikään emme ole koskaan käyttäytyneet väkivaltaisesti parisihteissamme. Emme ole myöskään hyväksyneet väkivallan käyttöä parisuhteen toisilta osapuolilta.
Mikäli aviomieheni kohdistaisi minuuj väkivaltaa, jättäisin hänet, vaikka meillä 14 vuotinen yhteinen historia. - HäKe
Otaksä naiselta turpaan? :)))))
- 3+19
Ehkä tästä olisi avuksi: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=599736540058120&set=a.371455979552845.92695.270968062934971&type=1&theater
- kilukalleli
Helpoin ratkaisu on: jätä se bitch!
- KALLE KELLO
"kilukalleli". On tietenkin helpoin ratkaisu tälle miehelle. Entä seuraava, ja seuraava jne?
- KALLE KELLO
No tätä en odottanut eiliseen kommenttiini "nainen sitä, nainen tätä...". Aihe on kuitenkin hyvä, loistava ja kaiken lisäksi tabu. Tuon sinun viimeisen lauseesi olen lukenut ennenkin lehdistä, joissa naisensa hakkaamat miehet ovat kertoneet kokemuksistaan. Asia on vakava ja tiedän että Suomessa on keskusteluryhmiä, jossa miehet voivat purkaa tuntojaan ja saavat sitä oikeaa tietoa muilta miehiltä sekä ammattiapua. Älä jää yksin, äläkä ihmettele täällä vaan hae apua, ja mikä parasta olisi, että saisit sen akkasikin mukaan. Hän tarvitsee apua kipeästi, mutta myös sinä. Enempää en osaa sanoa,
- lurts
Mun muijakin kun se joskus tosissaan suuttuu niin tulee päälle kun se kuuluisa yleinen syyttäjä ja hakkaa nyrkeillään ihan hurjana. Mua alkaa siinä vaiheessa naurattamaan kun tuntuu kun se hakkaa niillä pienillä nyrkeillä samalta kuin pienillä vasaroilla naputeltais ja siitä se hermostuu vielä lisää mutta pidän pitkää kättäni välissä niin ei se yletä muutakun käteen napsuttelee ja ilmaan hakkaa reikiä ja pian se väsyy ja rauhottuu ja sitten ollaan taas kavereita.
Ja sille ensimmäiselle kirjottajalle sanon että ole vaan rohkeasti hiiri äläkä mies jos et tunne olevasi mies. - 19+15=34
Eihän kyseessä vois olla munan puute? Mullon sellaanen käsitys notta akat on silloon kiukkuusia kun eivät oo saaneet munaa aikoohin. Johan se kuuluisa kallonkutistaja sigmund freudkin tuli samahan tulookseen notta seksin puute teköö naisesta hysteerisen. Kannattaas ainaki kokeilla, halapa harrastushan se on jonsei maksullisis tarvitte käyrä kun omakin antaa.
- Kokemusta on
Hanki todisteet lyömisestä ja mahdollisista vammoistasi oikeudenkäyntiä varten. Miestä ei uskota ja mies häviää 99% kiistat lapsista. Saat vastaasi ärhäkät änkyräfeminsitiset sosiaalitantat ja lakimiehet, joten sinulla tulee olla näyttöä, kun sinut kuitenkin yritetään avioerossa putsata.
Älä lyö, sillä mies tuomitaan ensimmäisestä iskusta. Esitä tiukat ehdot lyöjälle ja koeta neuvotella eron ehdoista, sillä väkivallantekijämon henkisesti heikoilla.
Eroa ja etsi terve nainen. - Ville Vallaton.
Aika nössö jos ottaa naiselta pataan. Enkä tarkoita sitä että pitäis mätkiä muijaa turpaan, vaan ottaa ero ennen kuin muija tekee susta palapaistia.
- Inox
Ole mies ja huuda sängyn alta viimeinen sana.
- Välillä itse piru
Meillä kanssa vaimolla palaa pinna todella helposti. Syyt ovat yleensä melko mitättämiä, jokin yksittäinen sana, pieni virhe lapsen hoidossa, koskettaminen värään aikaan.
Ja tuloksena voi olla kotkan kynsiote kasvoihin (samalla hillitön raivo silmissä), kynsiminen kaulaan tai selkään, kämmenellä tai rätillä lyönti päin näköä tai jos ollaan sängyssä niin kipeä kyynärpäänisku kylkeen. Varsinkin viikko kuukautisten aikaan on todella vaikea.
On vielä hiukan minua kookkoompi ja painavampi joten en saa ripustettua naulakkoon. Jos vähänkin vastustaa niin siten siitä tulee ihan hirveä raivari ja monen päivän mökötys. - ........
Käyppä ihan ekalsi työpaikka lääkärillä joka sit neuvoo mitä tehdä ! Naisesi tarvitsee lääkäriä/psykiatria enemmän kuin turpaan tai poliisia . Merkit viittaa skitsfreniaan .
- turha jurnuttaa
Lyöminen on melkeinpä samaa,kun pettäminen molemmat on väkivaltaa.on henkistä että fyysistä väkivaltaa. Molemmat piirteet kertoo jonkin tason sairaasta ihmisestä..kaikki inkkarit ei ole kanootissa niin sanotusti,miksi valitaan kumppaniksi tälläisiä ihmisiä,löytynee varmasti normaaliakin yksilöitä..mm valinta kysymys..
- luonneroaja
Niin no, tuohon ei ole hyvää vastausta. Itsekin olen kokenut tuota läpsimistä ja mätkimistä naisilta silläerolla, että jos lyönti jo sattuu niin läväytän perseelle avarilla jotta mäjähtää. Tuohon se mätkiminen sitte loppuu taas kuukausiksi.
- tammat on semmosia
Mitäs sitten jos akka läpsii,humauta takasi,pahempaa on kun hevonen potkasee.
- parrua muijan
perseeseen. Tasan varmasti rauhoittuu.
Ellei rauhoitu niin lisää vaan munaa perseeseen.
Voi tietysti olla, että muija alkaa nauttimaan berseseksistä.... - Kovat kundit ei tans
Jätä koko akka. Naisen pitää olla hellä ja rakastava, ei lyöjä.
- Oleks sä hölmö
Sanot sille seuraavan kerran jälkeen kun se on lyönyt sua että nyt oli vika kerta ja lähet menemään pariks päiväks tai viikoks kännyn kiinni, menet vaikka kavereilles tutuilles ynm pitämään hauskaa sekä viettää niiden kanssa aikaa.sitten kun tulet takas niin katot mikä meno, jos jatkuu niin lähet lopullisesti menemään..
- M49+2L
On ongelmallista että tästä aiheesta ei julkisuudessa puhuta enemmän. Miehet eivät yleensä vaivaudu julki tuomaan tällaista, tekemään rikosilmoituksia ja siksi tilanne on vääristynyt. Eihän MIES voi tällaisesta kenellekään puhua! Yhteiskunta on vahvasti naisen puolella onhan nainen fyysisesti yleensä heikompi. Naiset ovat myös nykyään oppineet tehokkaasti hyödyntämään ne keinot joilla nimenomaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on pyritty kitkemään. Lisäksi kaikki nuo tahot jotka näitä asioita käsittelevät ovat hyvin naisvaltaisia. Käytäntönä näyttää oleva usein niin että myös esitutkinnan hoitavat naiset. Syyttäjä ja tuomarikin ovat yhä useammin naisia. Siinä alkaa väkisin olla subjektiivisen lopputuleman vaara.
- TOSIrealisti Kokkola
Keskustelun aihe on naisen väkivalta. Ja taas useat naiset kääsivät sen päälaelleen. Eikö kantti kestä puhumaan tosiasioista. Kirjavaa ovat kirjoitelmat. Erästä asiaa en huomannut lukeneeni. Vaimoni on työssä hoitoalalla, jossa joutuu koko ajan hokemaan kyllä herra tohtori, kiitos, kiitos herra ylilääkäri jne. Potilaita pitää kohdella paremmin kuin "herroja" jne. Kotiin tultuaan alkaa usein raivoisa käyttätyminen ennen kuin kunnolla saa ulko-oven suljetuksi. En mene yksityskohtiin, mutta kertomani on yksi esimerkki. Käytös johtunee työn rasittavuudesta johtuvasta uupumuksesta ja "herrojen" pelosta.
- lyölyö
Lyö myös lapsia jos niitä hankitte, mieti sitä.
- klassikkoneuvo
Jätä se sika.
- hoit_oon
hoitoon. moni ongelma pahenee ellei hoideta
- 20+10
''Vinkkiä kaipaisin tältä suunnalta kun en kehtaa kenellekkään kaverilleni asiasta puhua. Mitä voin tehdä kun rakastamani nainen hakkaa minua? Rakastan häntä silmittömästi ja olemme eläneet onnellisesti yhdessä 6-vuotta. Vasta viimeisen vuoden aikana naiseni väkivaltaisuus on ruvennut tulemaan. Olen miettinyt mikä sillä on tai olisiko takana joku sairaus, mutta muuta siihen viittaavaa ei ole ilmennyt. Alkuun en ottanut vakavasti asioita kun lyönnit olivat niin lapsellisia (lähinnä läpsimistä ja raapimista) mutta sitten läpsyn sijasta käsi alkoi olla lyödessä nyrkissä. En tässäkään vaiheessa vielä huolestunut asiasta erityisemmin, koska lyönti ei kuitenkaan aina ollut niin voimakas, että se olisi sattunut silmittömästi. Siinä vaiheessa kun hän löi minua keittiön tuolilla takaapäin pään sivuun ja sain siitä päähän jälkiä aloin huolestua jopa ehkä hiukan pelkäämään häntä. Olemme keskustelleet asiasta ja aina hän sanoo ettei lyö enää. Sitten tulee seuraava kerta kun taas nyrkki heiluu ja asioita hajoaa. Mitä minä voin tehdä tässä tilanteessa?
Tiedän, että sieltä joku vitsiniekka tulee kertomaan, että "ole mies eläkä hiiri". Kiitos sitä neuvoa en tarvitse.''
Yhtä asiaa en tajua tässä, tietysti sen lisäksi, että naisesi kohtelee sua väärin oli hänen syynsä mikä tahansa, niin hänen toimintansa on joka tapauksessa väärin ja rikos. Mutta nyt siis siihen toiseen seikkaan... Kirjoitit vain, että naisesi hakkaa sinua ja sitten hän sanoo, ettei hakkaa enää kunnes taas uudestaan hakkaa... muttet kirjoittanut ollenkaan koko tarinaa alusta, eli että minkä takia hän hakkaa sua? Aivan kuin et olis edes kysynyt häneltä, miksi hän hakkaa sua? tai miksi hän turvautuu väkivaltaan? Tarinasi perusteella kuulostaa siltä kuin voivottelisit vain, että rakastamasi nainen hakkaa sua, mutta ihan kuin et selvittäis ollenkaan keskustelemalla naisesi kanssa, miksi hän hakkaa sua ja miten hän oikeuttaa itselleen turvautumisen väkivaltaan?
Kun kirjoitat tänne mitä naisesi on tehnyt sua vastaan, niin kirjoita toki samalla myös minkälaiset tilanteet ovat johtaneet siihen. Onko teillä ollut jotain riitelyä, valehtelemista, salailua, pettämistä, toisen huomioimatta jättämistä, yhteisistä sovituista säännöistä luistamista, tehtyjen lupauksien pettämistä? Vai onko naisesi hyökännyt vain hakkaamisen ilosta kimppuusi ilman mitään muuta syytä, niin kuin kertomuksestasi voisi saada käsityksen?
Ihan uteliaisuudesta kysyn (enkä tuomitakseni sua), koska kertomuksesi herättää uteliaisuuden, niin siitä tulee uteliaisuus tietää myös naisesi motivaatiot käytöksellensä. - kyllä nasahtaa
Jos akka erehtyy minua lyömään, takaan että sen naama muokkautuu sellaiseksi ettei se kelpaa edes sokealle.
- Arvo Tasa
Minua löisi viimeisen kerran. Joko lähtisin lätkimään tai tempaisisin takaisin. Olen kuitenkin tuon ekan vaihtoehdon kannalla.
- SaliMake69
Vittu!!! minä ainaki läiskisin sitä akkaa turpaa nii että tukka lähtis, perkele!!! suosittelen vilipittömästi läimäyttään turpaa oikee olan takaa
- Neuvo teuvo
Hutkisit niin ettet pidä taukoa. Ja vielä kahdella kädellä.
- SaliMake69
Perkele minäki salireeni jälkee tuli kotii ni akka alko mouhottammaan , en kerenny ees saatana sauna kaljaa juomaa ni heti se saatanan mäkätys alko. No minä poika se nappas raiveleista sitä äämmää kii ja annoin laulaa pitkin eteistä...meille työmiehillehän ei vittuila!!
- Jyskän pamaus.
Hanki neuroosipommi (vert,neutronipommi) joka tappaa akan mutta jättää astiat ehjäksi.
- Lapsivangit
Kovin tuttua tuo mistä kirjoitit. Erottiin ja hakkaaja äiti vei lapset mukanaa ja sepitti Lastensuojeluvirastolle että minä olen hakkaaja. Lukuisia oikeudenkäyntejä ja lisäksi lapset ovat kärsineet siitä kun heitä vieraannutetaan ja etäännytetään minusta.
Akat on hulluja ja tämäkin on vielä Jehovan todistaja joka kohdistaa lapsiin ankaraa kuritusta ja henkistä painostusta siinä määrin että pakottaa lapsia olemaa erossa ja unohtamaan minut joka olen lasten biologinen isä.
Onneksi pääsin eroon siitä hullusta mutta nyt nuo lapset ovat joutuneet äitinsä vangiksi. - miesten hakkaajako
Hei!
Haluaisin hieman "puolustaa" vaimoasi.
Elikkäs itse olen myös sortunut miehen lyömiseen. Tiedän, ettei siihen ole sellaista syytä, että lyöminen olisi sen takia sallittua. Toki myös jokaisen lyömisen jälkeen myös itsekin pelästyin, että mitä ihmettä oikein teen.
Meillä tämä alkoi siitä kun yhteinen poikamme kuoli. Sain raivokohtauksia, sellaisia, etten pystynyt hillitsemään itseäni. Suruaika oli pitkä ja tuskainen.
Eli kaikki naiset, jotka lyövät, eivät välttämättä ole mitään hulluja hakkaajia, johon ei ole muuta syytä kuin huvin vuoksi hakkaaminen.
Mieheni ei varmasti ole kertonut asiasta kenellekkään. Itse olen puhunut psykiatrin kanssa tästä (kävin siellä siis pojan kuoleman vuoksi). Mutta ainoa keino itsellä oli lyömisen lopettamiseen se, että aika kului ja rupesin näkemään positiivia asioita elämässäni. Olen normaalisti todella rauhallinen ja suht hiljainen nainen, joten tämä aikausi elämässämme oli myös minulle todella erikoinen ja vaikea. En olisi ikinä arvannut, että näin tulisi ikinä käymään. Eikä varmasti miehenikään niin ollut koskaan miettinyt. Mieheni on todella miehekäs suomalainen mies ja jälkeenpäin olen jopa hieman ihmetellyt, miten sai itse pidettyä nyrkkinsä kurissa. Tästä asiasta olen kuitenkin enemmän kuin kiitollinen miehelleni.
Onkohan sinun vaimollesi tapahtunut jotain sellaista mikä on saanut hermot oikeasti kireälle? Suru? Onko teillä lapsia? nimittäin lapsettomuus on myös monelle naiselle todella surullista aikaa.
Toivottavasti saatte asioihinne selkeän linjan, miten toimitte. Tsemppiä! - Jyskän pamaus.
Hanki neuroosipommi (vert,neutronipommi) joka tappaa akan mutta jättää astiat ehjäksi.
- 1+13=14
Jotkut naiset ovat vain jäisiä narttuja, jotka voivat potkia, puristaa, vääntää vaikka munista - jos tahtovat.
- Mr lolhar
Siis otatsä muijalta pataan?
- Älä siedä tuollaista
Tuo on kyllä aika yleinenkin ja liian vaiettu asia Suomessa. Koska eihän mies voi saada naiselta nyrkistä ikinä ja jos saakin, niin on itse ollut eka väkivaltainen. Näinhän ne asenteet menee:/
Tuo tietenkin vielä lisää sitä vaikenemista, kun perhe-/parisuhdeväkivallan kohteena olevat miehet kokevat asian erittäin häpeällisenä.
Käsittääkseni näitä turvakoteja on nykyään miehillekin, mistä saa myös muutenkin apua ko asiaan. Et kannattaisiko etsiä lähin paikka ja yrittää sitä kauttaa saada apua?
Tai sit kylmästi etsit omassa rauhassa asunnon itsellesi ja muutat pois..
Tuo nimittäin on jo vaarallista, kun hän tulee jo kimppuusi kättä pidemmän kanssa.
Saattaa kyllä olla että puolisosi on jollain tavoin sairastunutkin, jos tuo on alkanut yllättäen.
Erään tuttavani ex-vaimo sairastaa paranoiaa skitsofreniaa, mikä oireili mm. väkivaltaisuutena. Esim. erään kerran hän oli yrittänyt tappaa tuttavani lyömällä häntä valurautapannulla takaapäin. Tuttu oli kyllä havainnut sen ajoissa ja ehti väistää sen verran, että pannu osui häntä olkapäähän ja hän selvisi hengissä.
Hän ei oikein vielä tänä päivänäkään tiedä, että oliko hänen exä jo valmiiksi sairas, vai sairastuiko hän heidän avioliiton aikana, mutta kuitenkin..
Että näin. Toivottavasti sait multa edes jotain ajatuksia avuksi omaan tilanteesi.
Kannattaa kyllä hakea apua ja vaikka sit tosiaan vaikka muuttaa pois ja hakea lähestymiskieltoakin jos tarvii.
Ja keskustele kavereillesi myöskin tilanteestasi, ihan oikeasti. Tuossa ei ole mitään hävettävää ja sit toisaalta ystävien apu voi olla hyvinkin korvaamatonta tuollaisessa asiassa. Ja eihän oikea kaveri/ystävä ala halveeraamaan toista naisystävän väkivaltaisuuden vuoksi.- Aviomies kohtalotove
Moni sanoo: "hae apua.", mutta mitä se apu tässä konkreettisesti olisi ja kuka ja kenelle sitä antaisi? Jos naisella on mielenterveysongelma, vain nainen voi yrittää päästä lääkäriin. Psykitarille ei noin vain vääse. Ensin on mentävä omalääkärille, joka tekee alustavan testin ja jos todella jotain sairauteen viittaavaa on, antaa lähetteen psykiatrille. Siihen on todella pitkät jonot, sillä psykiatrien aika kuluu lähinnä päihdeidenkäyttäjien hoitamiseen.
Voi yrittää keskustella asiasta sukulaisten tai ystävien kanssa. Pariskunnan yhteiset ystävät haluavat pysytelä erossa toisten likapyykistä. Perhen yhteiset ysävät eivät halua tulla naisen vihollisiksi, joten he välttävät kyseistä aihetta tai sitten ottavat etäisyyttä koko perheeseen.
Poliisi vain nauraa, jos ei ole näyttöä henkilövahingoista.Poliisi ei saavu paikalle, ellei riehuja ole humalassa.
Turvakodit eivät ole miehiä varten. Turvakodissa yöpyminen on kallista, puhutaan satasista. Halvempi on mennä muutamaksi päiväksi hotelliin.
Jäljelle jää ottaa kunnon kännit ja odottaa nukutuksessa kunnes nainen rauhoittuu. - mieti hetki
Aviomies kohtalotove kirjoitti:
Moni sanoo: "hae apua.", mutta mitä se apu tässä konkreettisesti olisi ja kuka ja kenelle sitä antaisi? Jos naisella on mielenterveysongelma, vain nainen voi yrittää päästä lääkäriin. Psykitarille ei noin vain vääse. Ensin on mentävä omalääkärille, joka tekee alustavan testin ja jos todella jotain sairauteen viittaavaa on, antaa lähetteen psykiatrille. Siihen on todella pitkät jonot, sillä psykiatrien aika kuluu lähinnä päihdeidenkäyttäjien hoitamiseen.
Voi yrittää keskustella asiasta sukulaisten tai ystävien kanssa. Pariskunnan yhteiset ystävät haluavat pysytelä erossa toisten likapyykistä. Perhen yhteiset ysävät eivät halua tulla naisen vihollisiksi, joten he välttävät kyseistä aihetta tai sitten ottavat etäisyyttä koko perheeseen.
Poliisi vain nauraa, jos ei ole näyttöä henkilövahingoista.Poliisi ei saavu paikalle, ellei riehuja ole humalassa.
Turvakodit eivät ole miehiä varten. Turvakodissa yöpyminen on kallista, puhutaan satasista. Halvempi on mennä muutamaksi päiväksi hotelliin.
Jäljelle jää ottaa kunnon kännit ja odottaa nukutuksessa kunnes nainen rauhoittuu.ettet olisi itse se naisesi mielenterveysongelma
- sattui
eräänä jouluaattona, että muija löi minua riidan päätteeksi.
Otin muijani väkisin joulukuusen alla, ja panin perseeseen
hitaasti mutta varmasti. Taustalla pyöri
legendaarinen "Ihmeellinen on elämä" jo ties kuinka monetta kertaa. - auttaisko?
uus harrastus vois helpottaa tilanetta ettei oo nii paljoo höyryi naisel. Ryhmä sm-seksi vois olla avuksi. Se vois olla kiva yllätyskin naiselles jos järjestäisitte kavereitte kanssa ihan ilman ennakko ilmotuksia.
- qgyutyfit76r n
Jos kyse olisi ollut miehestä, joka hakkaa naista, niin etusivulla ei olisi ollut humoristista ja lapsellista pikkukuvaa.
Tasa-arvolla taas mennään. - NUUBie
Vedät sitä ämmää turpaan ja sanot et chillaa, sen jälkeen panet sitä lutkaa vaahtosammuttimella.
- ................
Ettei taas mustaa maalattaisi valkeaksi, haluan huomauttaa että kyllä se jatkuva pornonkatselu, huorissa hiippailu, sekä niiltä tautien kantaminen, sekä muu nöyryyttävä toiminta suorastaan kirkuu sitä nyrkkiä siihen silmäkuoppaan.
Kyllä jämpti on näin!
Vaihdoin onneksi ajoissa miestä...- turpiin vaan
Näin on!Lutkaa saa lyödä oli Mies tai nainen.Toista ei pidä kiusata henkisesti eikä nöyryyttää.
- Narsistinnainen
Kummallista puhetta mieheltä, että minua (nainen) saa lyödä ja sen ansaitsen, koska mies hermostui vitsistä, joita hänen kaverinsa kuitenkin kertoilevat. Hermostui siis vitsistä, ei ollut riitaa sitä ennen. Mies huusi minulle, että koska eräs, ennen minulle tuttu mies, oli oikeasti lyönyt minua, minun täytyi olla syyllinen tämän miehen lyönteihin. Muutimme yhteen ja tämä oma mieheni käytti jälleen aseena väkivallattomassa riidassamme kyseistä tarinaa, huutaen että hyvä kun se entinen mies oli lyönyt minua. Tämä tapahtui vielä kolme muutakin kertaa suhteemme aikana. Riitamme alkoivat aina, ja joka kerta siitä, kun mieheni alkoi haukkumaan minua. Mieheni haukkui minua koko suhteemme ajan, mutta ei kestänyt lopulta sitä, etten antanutkaan anteeksi. Anteeksi pyytäminen oli hänelle vieras asia, ja hän haukkui minua vanhempani koulutukseni työni älyni kaiken muun (jalkojeni asentokin oli väärä, kaikki mitä ikinä olin tehnyt oli väärin ja mitätöntä). Jouduin itse pyytämään anteeksi, jos kysyin syytä haukkumiseen. Kerran kysyessäni syytä haukkumiseen, mies kuristi minua. Asioista ei suostunut puhumaan, eikä pyytänyt anteeksi ennenkuin minä suutuin. Lopulta suutuin siitäkin, kun mies ei pyytänyt anteeksi sitä, ettei pyytänyt anteeksi tarpeeksi nopeasti. Mies keksi minusta jatkuvasti valheita, esim: en päästä häntä kavereilleen, minulla käy vieraita miehiä kodissamme, kun hän on töissä.
Arvatkaapa, olenko lyönyt tuollaista miestä? Olen, ja saanut itse turpiini enkä vieläkään kävele kunnolla, mutta mietin tänäkin päivänä kaihoisasti, miten olisin oikeasti kättä pidemmällä pistänyt miestä ympäri naamaa kunnolla, ellei siitä saisi rangaistusta. Ai minua saa lyödä vai? Miksi sinua siis ei, jos väität että minua kuitenkin saa lyödä? Hullua koko touhu. Se siitä entisestä niin rakkaasta ihmisestä, joka kuitenkin huonon itsetuntonsa kanssa ihannoi väkivaltaa, mutta ei kestänytkään sitä sitten itse. Mitäs tuli haukkumaan ja väittämään valheita. En kadu yhtään, että löin, vaikka itselleni kävi hieman huonosti. Kestän kyllä, en edes muista miltä ne lyönnit ja potkut tuntuivat, mutta muistan aina mitä häneltä kuulin: minua saa lyödä. Sellainen ihminen, joka tuollaista väittää minulle monta kertaa päin naamaa, ei ole minulle minkään arvoinen, ja siksi itse löin, enkä koskaan kadu.- masokisti n
Minunkin ukkoni on haukkunut koulutukseni ym. mutta ei ole vielä paljastunut enempää hulluksi, sitä odotellessa.
- SatanicShade666
Tapa se vitun huora seuraavalla kerralla ku rupee hyppii sun silmille. helvetin yksinkertainen ratkaisu kaikkeen. senku jaa pistät 9mm buranaa sen lutkan vasempaan ohimoon niin loppuu tuo perkeleen vittuilu aika lyhyeen. ja kaiken lisäks sulle vois tulla siitä saatanan hyvä fiilis.
- hRkltnkn
Jätä se nainen. Ei se sua rakasta jos kykenee tuommoseen.
- aloittajalle
Jos aloittaja täällö vielä käy olisi kiva tietää mikä on tilanteenne tällä hetkellä?
väkivaltaisuus jatkunut? Onko teillä suhteessa lapsia? Tapahtuiko jotain ennen naisesi väkivaltaisuuden alkua? sanoit että naisesi kuitenkin oli 5 vuotta väkivaltaa käyttämätön.. se seikka jäi minua vaivaamaan.. miksi yhtäkkinen muutos? - Hakatyulle
Oma muijani löi mua vähän väliä monen kuukauden ajan. Joskus tuli iskua naamaan, joskus yritti kynsiä silmiä, välillä löi mihin sattui osumaan, kerrankin oli pää kipeä viikon kun osui mojovasti ohimoon.
Lopulta yhden lyömiskerran päätteeksi läimäytin avarilla takaisin semilujaa. Arvaatkaan mitä tapahtui? Muija alkoi huutaa, että olen väkivaltainen sika ja vaimonhakkaaja ja että hän soittaa poliisit ja hommaa mut vankilaan pahoinpitelystä. Kun sanoin että hän on lyönyt mua jo monta kuukautta niin vastaus oli, että se on ihan ERI ASIA! Että ei se satu jos nainen lyö miestä mutta toisin päin hän on kuulemma hengenvaarassa kun selvästi yritin tappaa hänet lyömällä.
Ja tämä tarina on surullisen tosi. Onko muut törmänneet siihen, että lyövä nainen yrittää selitellä hakkaamistaan jotenkin pikkujutuksi? - kylet mustana
Mulla kanssa vaimo lyö, syy on kun olen ottanut pari olutta. Siitä se kierre kasvaa
minä otan ja vaimo hakkaa.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845