Tunteet kuolleet - onko toivoa

Anna toisen mennä, jos on epävarma. Rakkaus on varmuutta. Päästät tunteenne vapaaksi, ja näin kumpikin voi kohdata itseltäkin piilossa olevia tunteita. Luota siihen, että jos rakkautta on, palaa kyllä luoksesi. Toista hihnassa pitelemällä on kuin pitäisit lintua häkissä, jotta pysyisi luonasi.

Antaisin toisaalta mennäkin, olen useasti pyytänyt, että tekisi päätöksen, olen ehdottanut, että muuttaisin muualle, jos sitten olisi helpompi hänen järjestellä ajatuksensa, mutta toinen tahdo sitäkään eikä vielä osaa päättää. Odottaa, että saa asian mielessään ratkaistua, ja haluaa siihen aikaa. Minulle tämä odotus on raskasta, tuntuu, että käyn samaa luopumista lävitse uudelleen ja uudelleen. Haluaisin, että hän olisi mies ja tekisi päätöksensä, eikä ajaisi minua päättämään erosta, kun minä en sitä ole toimillani ollut suoranaisesti aiheuttamassakaan. Häntä ärsyttää myös se, että olen selvittänyt avioeron käytännön järjestelyjä, hän on hyvin kuvitteellisella tasolla eroajatustensa kanssa, silti toisaalta puhuu erosta ihan tosissaan. Itse luulen, että pitää minua varoilla, jos uusi rakastettunsa ei olekaan valmis liittoon. Mutta ei ainakaan myönnä, koska tietää, että sellaisessa tilanteessa toimisin. Mutta en voi mitenkään tietää, mitä oikeasti ajattelee.

Muuta erilleen ja pane ero vireille, siinä on puoli vuotta aikaa miettiä. Asiat kirkastuvat kummasti, kun ei enää asuta yhdessä. En henkilökohtaisesti antaisi kenenkään pitää itseäni tuollaisessa tilanteessa ikään kuin odottelemassa hyväksyykö tai hylkääkö, hänhän asettaa sinut ja uuden ihastuksen kilpasille. Mies on ilmeisesti pettänyt sinua ensin. Onko se vahingoittanut sinua niin, että olet suotunut tällaiseen järjestelyyn?

Ja vielä lisään vastaukseksi, että toivo ei tosiaankaan ole mennyt! Mutta toivosi ei ole siinä pääsetkö miehesi suosioon, vaan siinä, että opettelet terapiassa pitämään itsestäsi itse huolta. Elämästä nauttiminen ei ole yhdestä miehestä kiinni, mutta tietenkin, jos liitto on pitkä, suruaika vaaditaan. Olet vielä nuori, jos olet samoja ikiä kuin miehesi, katsopa kirjastosta tv-sarja itsellesi lainaksi Toinen alku, brittisarja, jossa viisikymppinen mies villiintyy ja tulee ero. Se oli itselleni ainakin terapeuttista katsottavaa, hauska ja realistinen.

On pettänyt ja ainakin rakastunut palavasti toiseen. Heidän suhteensa katkolla tällä hetkellä, naimisissa tuo toinenkin osapuoli eikä ilmeisesti pistänyt hänkään avioeroa vireille. Mies ei vaan kuulemma osaa päättää. Ajattelin, että odotan josko pariterapia tuo jotain selvennystä, hän kävisi asiat lävitse, sen aikaa tässä olen ja annan mahdollisuuden tehdä päätöksensä.

Olen samaa mieltä, ja sitä tässä pelkäänkin. Olen suoraan kysynyt, mutta eipä tietenkään moista myönnä.

Päätösten ottaminen omiin käsiin tuo ainakin minulle hyvinvointia, kun taas muiden armoille jättäytyminen tuo tunteen avuttomuudesta ja arvottomuudesta. On hirveä tunne tulla hylätyksi, se kipu vie aivan alkulähteille niin kuin lapseksi jälleen, joka hylätään. Koeta muuttua tuolle sisälläsi olevalle lapselle äidiksi ja isäksi ja tarkastella häntä kuin ulkopuolisen aikuisen silmin.

Kuten sanoin, tuo elokuva ja monet muutkin elokuvat voivat auttaa näkemään tilannetta ja myös tulevaisuutta ulkopuolisen silmin. Täälläkin keskustelu voi antaa uusia näkökulmia. Et ehkä vielä pysty kuvittelemaan itsellesi uudenlaista tulevaisuutta, mutta lukemalla täältä kertomuksia muiden suunnitelmista, huomaat, että moni on selvinnyt ja on jopa onnellinen, että elämä sen entisen miehen kanssa päättyi niin kipeää kuin se tekikin.