olotila sellainen jossa ei tarvitse tehdä kehenkään vaikutusta.
On vaan ja chillailee.
Ei paineita saada seuraa.
Hassua.
On vaan ja chillailee.
Ei paineita saada seuraa.
Hassua.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on hyvä olotila. Siihen olen aina pyrkinyt silläkin hinnalla, että olen saanut olla paljon yksin ja nykyään jopa haluankin olla yksin. Hyvä olo, kun ei tarvitse stressata vaikutuksen tekemisellä. Korkeintaan työpaikkaa hakiessa tulee mieleen, toivottavasti teen niin hyvän vaikutuksen että saan töitä.
Oman perheen kanssa viihdyn, mutta muita ihmisiä en niin elämääni kaipaa konkreettisesti pyörimään. Ennen kaipasin ja ei niitä joka kulman takaa eteen tullut, joten itsekseen olemisen opittua siitä on oppinut nauttimaan.
Eikös sitä pikkulapsenakin aina salaa toivottu, että ennemmin siihen seesteiseen possujunaan kuin siihen puiseen vuoristorataan?
No nyt se olotila on saavutettu. Itse voi tiensä valita.