hukassa

ystäväni on vihitty n. 5 kuukautta sitten Onnea heille! Nyt kuuluu sellaista että, tämä on kun olisi ollut 25 vuotta naimisissa, ei mitään kiihkoa ja kuumaa. Mitä sitten kun on se 25 vuotta tullut täyteen, vai tuleeko`?????
8207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jep. Kannattaa mennä naimisiin, tätä olen aina sanonut.

Monen monta likkakaveriani on tehnyt ihan samat. Äijä koukkuun, sormus sormeen ja tapettiin. Siitä se helvetti sitten alkaa. Miehensä käy sitten ruikuttamassa onnetonta liittoaan omalle avomiehelleni ja varoittelevat menemästä naimisiin. Ihan turhaan, sillä en minäkään halua naimisiin tarpeeksi monta kauhutarinaa tästä todistettuani.

Mitä ihmettä tapahtuu. Itsekin huomaa eron näissä ihmisissä. Aivan kuin heidän pätemisen tarpeensa kasvaisi vaan sen sormuksen myötä. Itse en todellakaan halua tulla moiseksi k.pääksi.

Äänestä

Siis kuvittelevatko ihmiset oikeasti, että sillä sormuksella on jokin Mordorin taikavoima, joka näivettää tunteet ja intohimon? Ihan niin kuin omilla teoilla ei olisi mitään merkitystä?

Kannattaisi keskustella puolison kanssa etukäteen, mikä merkitys avioliitolla kummallekin on. Ja jättää sellaiset oletukset, että avioliiton solmimisella olisi voima pelastaa tai tuhota kaikki.

Äänestä
  • Ei kai pakko ole mennä naimisiin, Vähän kun kerjäisi verta nenästä.

    Äänestä

  • se nenä kirjoitti:

    Ei kai pakko ole mennä naimisiin, Vähän kun kerjäisi verta nenästä.

    Ei ole pakko, jos ei tahdo, mutta monia asioita se helpottaa. Avioliiton voi ottaa ihan juridisena sopimuksena.

    Äänestä

"ystäväni on vihitty n. 5 kuukautta sitten Onnea heille! Nyt kuuluu sellaista että, tämä on kun olisi ollut 25 vuotta naimisissa, ei mitään kiihkoa ja kuumaa. Mitä sitten kun on se 25 vuotta tullut täyteen, vai tuleeko`????? "

Siis onko nyt kyse sinusta itsestäsi vai ystävästäsi?
Sillä miten kummassa tiedät, että mitään kiihkoa ja kuumuutta ei enää ole?
Istutko kärpäsenä katossa ystäväsi kotona ja kyttäät 24h/vrk mitä tapahtuu?
Ja mikä on motiivisi tässä? Miksi toisten avioliiton onni tai onnettomuus niin kovasti sinua askarruttaa? Kateus?

Äänestä
  • kuule, ei ole kysysmys kateudesta, mun oma liitto on kestänyt 42 vuotta. Koska tämä toinen osapuoli soittaa jokapäivä ja itkee puhelimessa, onko teatteria, kysyn? Minä haluan että he ovat onnellisia, niinkuin sinäkin joka noin kriittisesti otat kantaa. Pitääkö sun mielestä sulkea silmät kun ystävällä on hätä? Kerro miten Sinä toimisit?

    Äänestä

Voi tulla jos ymmärtävät, että aviolitto, pitkä parisuhde ei aina ole kiihkoa ja kuumaa vaan sitä ihan tavallista elämää yhdessä eläen ja kokien.

Äänestä

Yllätys teille kaikille nuorille pareille, jotka suunnittelette avioliittoa. Liitto ei ole vain kuumaa ja kiihkeää yhteiseloa, vaan ankaraa työtä jonkun tärkeän eteen. Joskus se kiihkokin laantuu kun tulee se arki vastaan.

Näin 15 yhteisen vuoden jälkeen voin omakohtaisesti sanoa, että jos tällä tiedolla saisin valita en haluaisi rakastua koskaan, sen verran koville tuo suhteen ylläpito välillä ottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


25 vuotta kirjoitti:

ystäväni on vihitty n. 5 kuukautta sitten Onnea heille! Nyt kuuluu sellaista että, tämä on kun olisi ollut 25 vuotta naimisissa, ei mitään kiihkoa ja kuumaa. Mitä sitten kun on se 25 vuotta tullut täyteen, vai tuleeko`?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu