Oon nähnyt tytön nyt kaksi kertaa. Eka kerta tapahtui sattumalta, ja tuolloin kerkesimme puhumaan niitä näitä parikymmentä minuuttia. En ihan heti tajunnut, että haluaisin nähdä tytön uudestaankin enkä siis kysynyt häneltä nimeä tai puhelinnumeroa. Noh, niillä tiedoilla jotka hänestä sain oli melko helppo selvittää nimi, jolloin otin häneen yhteyttä ja pyysin treffeille. Hän suostui ja vaikutti innokkaalta. Ekat treffit kestivät noin pari tuntia, ja tänä aikana tyttö antoi kiinnostuksen merkkeinä paljon hymyä, naurua, pöydällä nojaamista kohti minua sekä mielestäni tärkeinpänä kaikista: muutamia lauseita, joissa viitattiin tulevaisuuteen, kuinka tultaisiin jatkossakin näkemään ja kuinka tässä nyt tutustuttaisiin toisiimme. Jutustelu sujui oikein hyvin ja luontevasti. Mun tunteet: pientä ihastumista havaittavissa. Treffien lopuksi yritin halata ja halasinkin saamatta vastakaikua. Ei kuitenkaan pelästynyt tai säikähtänyt yhtään.
Mä olen tähän mennessä ollut aloitteellinen osapuoli, ja joka päivä oon jotakin viestiä lähettänyt. Kerran soittanut. Nyt sitten kysyin toisille (vai kolmansille) treffeille ja tuli kieltävä vastaus kiireisiin vedoten. Vähän kylmä viesti ilman vastaehdotusta, mutta enhän mä voi tietää missä tunnetilassa sitä on kirjoitettu. En jäänyt mitään kyselemään, vaan kuittasin kohteliaasti viestin nähdyksi.
Tämä mua nyt ei vielä yhtään hätkäytä, kyllä toisellakin pitää olla oma elämä, enkä mäkään vielä halua joka päivä tavata. En tosin tiedä alkoiko nyt vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen vai mikä, mutta ajattelin olla pommittamatta mitään pariin päivään. Jos sieltä pian tulee jotain viestiä, niin tiedän että kiinnostusta on. Ellei tule, palaan itse asiaan parin päivän kuluttua. Yleisesti ottaen hän ei vaikuta kauhean ujolta, ja siksi en kyllä kovin pitkään ajatellut jäädä roikkumaan ellei sieltä ikinä tule mitään keskustelun avausta.
Kuulostaako toimintani järkevältä ja terveeltä? Mähän en siis ole koskaan virallisesti seurustellut, mutta deittailua olen kyllä harrastanut jonkin verran.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä hiosta, siten vaan teet itelles hallaa. Jos mimmi on kiinnostunu niin varmasti ottaa yhteyttä jonkin ajan kuluttua. Epätoivoisista kundeista ei kiinnostu kukaan.
Ensimmäisillä treffeillä ei halata toista, koska silloin lähinnä vain tutustutaan. Samoinkaan treffeillä ei pidä puhua mistään suhteesta ja yhteisestä tulevaisuudesta.
Treffien jälkeen voi kiittää seurasta, mutta sen jälkeen olisi parempi antaa naisen olla hetken aikaa omissa oloissaan. Parin päivän jälkeen voi kysellä taas kuulumisia ja katsoa miten nainen reagoi, mutta tosin kannattaa muistaa sekin, että kiinnostuntu nainen kyllä ottaa kontaktia itsekkin.
Suosittelisin lopettamaan yhteydenotot ja katsomaan miten homma etenee sen jälkeen.
Jees, näin olen itsekin ajatellut. Otetaan rauhassa ja kunnioitetaan toisen toiveita.
Itsehän en puhunut kertaakaan tulevaisuudesta vaan sitä teki ainoastaan tämä nainen. Kuittasin hymyllä kaikki nuo lauseet, ja vein keskustelun eteenpäin. Halaus ei ollut mikään "oikea" kahden käden halaus, eikä siitä tullut vaivaantunutta tunnelmaa.
No tuollainen halausyritys oli se millainen tahansa hämmentää ihmisiä. Varsinkin jos on kuitenkin melko tuntemattomasta ihmisestä kyse.
Asiat etenevät omalla painollaan. Ihmiseen tutustaan ensiksi. Sitten aletaan vain pikkuhiljaa ottamaan enemmän läheisyyttä toiseen.
Jaa? Minun mielestäni ei mene kovin hyvin jos ei edes halausta saada.
Todennäköisesti nainen pyörittelee kymmeniä eri miehiä ja valitsee näistä parhaimman, kuten tapana on. Todennäköisesti on löytänyt jonkun sinua korkeamman tasoisen miehen joten et enää tule naista näkemään kuin korkeintaan kaverina.
Näinhän se yleensä menee, jos nainen muuttuu täysin yllättäen viileäksi tai etäiseksi niin peli on varmasti menetetty. Naisen ensisijainen tehtävä on löytää aina paras mahdollinen mies, keskinkertaisuuksiin harvemmin tyydytään, mielummin ollaan sinkkuna...
En sinisilmäisesti kiistä tätä mahdollisuutta, mutta todennäköisyydet ovat pienet.
Sinuna odottaisin 1-3 viikkoa ja odotat JOS HÄN ottaa yhteyttä sinuun.
Sinun puolelta on kiinnostus näytetty ja nyt on hänen vuoro ottaa yhteyttä jos kiinnostaa.
Jos tuona aikana ei tapahdu mitään hänen puoleltaan niin unohda koko juttu.
Näin ainakin minä tekisin...
Otin parin päivän kuluttua itse yhteyttä ja oikein hyvin meni. Nyt olen muuttanut toimintaani vähän vähemmän hiostavaksi, eli joka päivä ei tule yhteyttä pidettyä. Saattoipa sieltä suunnaltakin jo kerran avausviestiä tulla. Tapailemisille on vieläkin jatkoa luvassa ainakin näillä näkymin, en usko että näin olisi jos en olisi vieläkään tehnyt mitään. Ihmiset ovat yksilöitä.