Kilometripohjainen vero on tasavero, sama miljoonan Mersusta kuin tonnin Ladastakin.
Hyvätuloisilla on isot komeat ja isoilla moottoreilla varustetut uudet autot, ne vaidetaan kolmen nelän vuoden välein aina uusimpaan malliin. Hyvätuloisille auton hankkiminen muuttuisi halvemmaksi kun ison auton päästöihin perustunut progressiivinen vero halventaisi uuden hintaa suhteessa enemmän kuin vähäkulutteisten. Hyvätuloiselle ei km verolla ole sellaista merkitystä kuin pieni- tai keskituloisille, heillä on varaa maksaa ajamisestakin.
Veromuutos olisi siis merkittävä tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Siksi etenkin vihreät sitä kannattavat. Hehän kuuluvat tuohon rikkaiden joukkoon.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kansantajuisesti kirjoitettuna asia on juuri näin. Verouudistukseen liittyvä haave uusien autojen hintojen laskustakin voi karahtaa kiville jos automerkkien maahantuojat nostavat hintojaan autoveron alennusta vastaavasti. Silloin hyöty autoverouudistuksen muutoksesta menisi IT-järjestelmän rakentajille ja merkkiautojen maahantuojille. Lopputulos voi hyvin olla, että autoiluun liittyvät kulutusverot nousevat ja uusien autojen hinnat pysyvät ennallaan.
Eiköhän haudata tämäkin kuolleena syntynyt ajatus takaisin siihen kuusi metriä syvään kuoppaan.
aivot on valjastettu siihen miten autoilijalta voidaan puristaa viimeinen euro..
Vasuri eliittikin laskee vain miten parempiosaiset hankkii uudes autot.
Valtaosin kuitenkin köyhempää, jonka myös pitää liikkua.
Monesti ihan hyväkuntoisella yli 20 v vanhallakin.
Ei ole varoja ostella halvintakaan uutta 15 000 € autoa.
Autot jo olleet tekniikaltaan yli 20v hyviä.
Ei tarvetta uusimiseen pikkuajoihin.
sovi että köyhät ajelee omalla autolla
Katsotaan nyt rauhassa, kuinka eri poliittiset ryhmät suhtautuvat Ollilan työryhmän esitykseen, kun se Kyllönenkään ei kovin innostuneelta vaikuttanut. Arvelen, että tämä esitys tullaan kuoppaamaan kymmenien aiempien komiteanmietintöjen tavoin.
Pystyyn kuollut ei taida elää tätäpäivää, kun ei ole huomannut edes sitä tosiasia, ettei Ollilan esityksiä ole kuopattu ennenkään.
Ollilan vetämät työryhmät vain tekevät sellaisen esityksen, joka on jo hyvinkin pitkälle sovittu täytääntöönpantavaksi.
Jos olen väärässä, niin silloin on Suomi todellakin menossa oikeaan suuntaan, irroittautumassa pois rahavallan rosvoukskottuurin ilmapiiristä.
Olettaako Pystyyn_kuollut, että maamme hallituksella ja eduskunalla on tuohon asiaan mitään kykyä vastaanhangoitella.
Meidät vietiin kansalta kysymättä euroon, ja niin muuten tuokin asia vain joudutaan hyväksymään.
Itse en kannata tuota, koska se köyhdyttää köyhiä entisestäänkin, mutta koska maassaame on tuollainen rahapiirien peukalon alla ole marioinettinukkehallitus, kuin nyt on, nin asiahan etenenee pikavauhtia sille asteelle, etei sitä edes seuraava hallitus saa torpattua.
Jälleen kansalle uskotellaan, ja valehdellaan jonkun asian muka halpenevan, vaan sellaistahan tuo lobbaaminen on ollut ennenkin.
Eli rahat vain siirtyvät ökyrosvojen taskuihin.
Tajusko edes Kyllönen vielä.
Asia niin iso ja laaja.
maassa nyt kaikki kohdillaan ?
ole !