Eroni

Ajattelin kirjoittaa tarinan myös miehen ero tilanteesta..

4,5 v sitten tapasin elämäni naisen jonka kanssa eläminen oli kuin hengittäminen aivanuudenlaista happea. Elämä vihdoin edellisen eron jälkeen alkoi tuntumaan helpolta ja toivoa oli enemmän kuin 1 mies voi uskoa. Juttelimme paljon edellisistä elämistä ja niiden vaikutuksesta yhteiseen. Minulla oli elämässä epäonni siinä etten voinut saada lasta mutta toiveen pilkku kuitenkin tupsahti viivana testiin ja näinhän sitten muutimme yhteen. Vaimollani tai siis nyt ex vaimollani oli poika 3v vanha ja erityislapsi mutta kiinnyin poikaan kuin omaani ja elin siis unelmaa. Pian kuitenkin raskaus meni kesken ja siitäkös sitten alkoi varsinainen maratooni vauvan tekoon. Vuosi meni ja mietimme jos muuttaisimme pois kaupunkiseudun hälinästä ja muutimmekin! Löytyi unelma talo joka täytti kaikki toiveemme ja saimme uutta puhtia hakeutua hedelmöitys hoitoihin. Olin sekavin tuntein koska matkasta oli tulossa kivikkoinen sillä vaimoni joutui kävelemään ns: helvetin jotta saimme pysyvän viivan meidän yhteiseen unelmaan. Raskausaika oli erittäin hankala ja vaimoni joutuikin olemaan koko raskaus ajan sairauslomalla ja loppuakohden kysyttiin myös minun voimia kun jouduin valvomaan yöt seuraten kuinka vaimo voi. Loppuaika olikin 4 ambulanssireissua ja viimeisellä synnytykseen. Olin aivan pois tolaltani onnellinen, väsynyt ja kuolemakseni huolissaan. Kuitenkin saimme terveen pojan ja elämä senkuin hymyili vaikka valvoin 2 viikko putkeen jotta vaimoni sai voimansa takaisin elin elämäni onnellisinta aikaa. Sitten vaikeudet alkoivat. Työtapaturma vei työn ja edessä kuntoutus 1v ja tappelu vakuutusyhtiön kanssa. Kaikki alkoi mennä alamäkeen. Päätimme että muutamme takaisin ja laitamme talon myyntiin. 1 vuosi vierähti ja sain otteen työelämästä takaisin ja valonpilkku alkoi pilkoittaa.. Vaimoni seisoi siis rinnallani näistä kaikista huolimatta ja omalta osaltani koitin myös osoittaa kiitollisuuteni siitä.. Nyt 6kk sitten alkoi ongelmat kun talo ei mennytkään kaupan ja perintätoimistosta tuli täydellinen kirjekumppani! molemmille. Vaimoni alkoi vetäytyä ja nähdä minussa rasituksen ainaisesta taistelusta. Oli paljon hiljaisia aikoja 2 ihmisen välillä jotka olivat kuin 2 palaa täydellisessä palapelissä. Pian vaimolleni alkoi tulemaan muistikuvia edellisitä vaikeuksista ja näki kaikki tekoni uhkaavana vaikka niin ei ollut. Itse katkeroiduin siitä että viereeni pyrkivä vaimo alkoi hiipua pois ja koitinkin useaan otteeseen aloittaa keskustelua mutta vaimoni oli jo vaipunut täydelliseen kuoreen. AIkaa kului ja erkaneminen paheni yhteen puhaltaminen väheni. En osannut lukea vaimoni hätää enkä toimia oikealla tavalla vaan mietin mikä minussa on vikana. Vaivuin epätoivoon ja itsetuntoni pamahti täysin nollaan. Vaikka kuinka koitin saada korjattua tilannetta kaikki vain paheni. Viimein saimme yhteyttä ja päätimme aloittaa alusta jossa molemmat yrittäisivät.. Yritin skarpata koko viikon ja tilanne hieman paranikin kummankin osalta. Sitten tuli se sunnuntai kun koko ******** aukesi meidän ylle.. Valvoimme nuorimmaisen takia yön ja vaimoni alkoi olla stressaantunut joten lähetin hänet hengittämään happea mutta tunteja kului.. Ei vastausta puhelimeen ja lapset huusivat äitiä. Viimein sain puhelun jossa selitys että ei kuullut puhelinta.. Sydämmeni hakkasi kun luulin jotain pahaa sattuneen vaimolle. Bensa-aseman kautta kotiin tulossa... tunti vierähti ja puhelin pärähti. Auto aitauksessa ja en saanut sitä sieltä sillä olin yhteisen miespuolisen kanssa kahvilla. Menin totaallisesti sekaisin en siitä että epäilisin olevan jotain vaan siitä että valehtelu minulle vaikken ole mustasukkainen. Sain molemmat lapset rauhoitettua ja vaimoni tullessa lähdin pois... Yön syytimme toisiamme ja tekstasimme haavoja molempien sydämmeen. Palasin kuitenkin maanantaina ja sovimme että yritämme vaikka kummastakin tuntui pahalta saimme taas yhteyden.. Menin töihin ja aavistelin pahaa. Puhelin soitto ja perheeni oli poissa.. Elämä kaatui polvilleen ja epätoivo sekoitti minut.. Nyt 2 viikkoa myöhemmin kirjoitin kirjeen jossa hyvästelin vaimoni ja olo on surkea. Nyt minulla on lapsi kylässä viikonlopun joka tietenkin helpottaa mutta koti joka on siinä kunnossa kun lähtiessä muistuttaa myös pientä joka ei vielä täysin ymmärrä. Oloni on tyhjä, hetkellisiä toiveita, epätoivoa, voimattomuutta, ymmärrystä ja itseinhoa..

Koitin olla kaikkea muuta kuin vaimoni pelkäsi ja epäonnistuin..Yritin oppia edellisestä avioliitosta mutta epäonnistuin.

Siis kaikille teille jotka kärsitte samaa kuin minä muistakaa olkaa niin hyviä entisille puolisoillenne kuin voitte vaikka se tappaisi teidät sisältänne.. yksin ei voi epäonnistua suhteessa eikä riitelyyn riitä yksi..

Me molemmat rakastamme toisiamme ja ikävöimme mutta toinen meistä ei enää jaksanut kantaa toista esteinttensä yli. Heikomman meistä oli siis päästettävä irti sillä sitä se todellinen rakkaus on....
0149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

yskinäinen vantaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu