Miten pääsisin eroon tästä liiasta valikoivuudesta? :(
En voi sille mitään ettei suurin osa ketä näkee, herätä minkäänlaisia ihastuksen tai edes kiinnostuksen tunteita, jotkut jopa vastenmielisyyttä eikä vois kuvitellakaan esim. mitään seksijuttuja niiden kanssa... ihan mukavia miehiä on tullu nähtyä ja ollu kiva jutella mutta siinä se kaikki sit yleensä onkin.
Niin monen asian pitäs osua kohdilleen, miellyttävä "omaa tyyppiä" oleva ulkonäkö, sopiva luonne, samansuuntaset yhteiset tavotteet elämässä, seksuaalinen yhteensopivuus (ilmenee myöhemmin) ja sitten vielä muutama käytännön perusasia (mm. ei liian pitkää välimatkaa, ei eläinallegiaa..).
Yli 3 vuoden aikana olen edennyt yhteen ja useimmiten ainoaksi jääneeseen näkemiseen noin 200 kanssa. Valtaosa hiipuu jo kirjotteluvaiheessa. Näistä nähdyistä ääriharvat, yhden käden sormilla laskettava määrä ois ollu siinä määrin kiinnostavia ja jopa ihastuttavia että oisin voinu poistaa kaikki treffihakuni vaikka samantien ja keskittyä tutustuun siihen!
Monet on toki olleet edes sen verran miellyttäviä tai ei ainakaan niin ällöjä, ettenkö ois voinu nähdä vielä toistekin. Mutta eihän juuri näistä tietenkään mitään enää kuulu.. oikeesti kiinnostavilta sitä lienee turha edes toivookaan. Minä en niitä kuitenkaan ikinä kiinnosta, ja nykyään kun tiedän tän todennäkösyyden, en jaksa enää edes pettyä yhtä pahasti.
Kannattas kai jo alkaa pikkuhiljaa uskoa että molemminpuolista riittävää kiinnostusta ei ole olemassa. Oon kai tehny tähänsaakka sen virheen että oon hakenu liiankin vakavissani ihan sillä mielellä että pitäs olla niin sopiva, että se vois olla vaikka loppuelämän kumppani. Naisena on kai viisainta ottaa jossain vaiheessa vaan sellanen kova asenne, ja pakottaa ittensä kelpuuttaan edes joku vaan ketä kiinnostaa, ainakin muutamaksi seuraavaksi vuodeksi.. lasten hankkimiseen tai ainakin sen yrittämiseen kun ei ole loppuikää aikaa. Ehkä jonkun ei-sopivan haittaavia puoliakin oppii ajan myötä sietään? Kiirehän se alkaa olla kun 40v alkaa uhkaavasti häämöttää ja epätoivoseltahan tää jo näin pitkän turhan hakemisen jälkeen tuntuu :( Oikeesti kiinnostavaa ehtii hakea sitten vaikka loppuikänsä.. jos enää sitten on mitään mieltäkään.
Sitä vaan helposti aattelee jonkun epämieluisan näkemisen jälkeen että jatkaa mieluummin hakemista, kun mitä jos vaikka huomenna tai ens viikolla tuliskin just se todella kiinnostava mitä oon odottanu jo kauan, ja joka kiinnostuis mustakin..! Oishan siinä koko hommassa ihan eri fiilis, jos on itekin täysillä mukana eikä vaan niin että joutuu vaan tyytyyn johonkin kun ei parempaakaan saa. Mutta ei voi mitään, kun ilmeisen paskat kortit on jaettu niin eipä niillä voi voittaa.
En voi sille mitään ettei suurin osa ketä näkee, herätä minkäänlaisia ihastuksen tai edes kiinnostuksen tunteita, jotkut jopa vastenmielisyyttä eikä vois kuvitellakaan esim. mitään seksijuttuja niiden kanssa... ihan mukavia miehiä on tullu nähtyä ja ollu kiva jutella mutta siinä se kaikki sit yleensä onkin.
Niin monen asian pitäs osua kohdilleen, miellyttävä "omaa tyyppiä" oleva ulkonäkö, sopiva luonne, samansuuntaset yhteiset tavotteet elämässä, seksuaalinen yhteensopivuus (ilmenee myöhemmin) ja sitten vielä muutama käytännön perusasia (mm. ei liian pitkää välimatkaa, ei eläinallegiaa..).
Yli 3 vuoden aikana olen edennyt yhteen ja useimmiten ainoaksi jääneeseen näkemiseen noin 200 kanssa. Valtaosa hiipuu jo kirjotteluvaiheessa. Näistä nähdyistä ääriharvat, yhden käden sormilla laskettava määrä ois ollu siinä määrin kiinnostavia ja jopa ihastuttavia että oisin voinu poistaa kaikki treffihakuni vaikka samantien ja keskittyä tutustuun siihen!
Monet on toki olleet edes sen verran miellyttäviä tai ei ainakaan niin ällöjä, ettenkö ois voinu nähdä vielä toistekin. Mutta eihän juuri näistä tietenkään mitään enää kuulu.. oikeesti kiinnostavilta sitä lienee turha edes toivookaan. Minä en niitä kuitenkaan ikinä kiinnosta, ja nykyään kun tiedän tän todennäkösyyden, en jaksa enää edes pettyä yhtä pahasti.
Kannattas kai jo alkaa pikkuhiljaa uskoa että molemminpuolista riittävää kiinnostusta ei ole olemassa. Oon kai tehny tähänsaakka sen virheen että oon hakenu liiankin vakavissani ihan sillä mielellä että pitäs olla niin sopiva, että se vois olla vaikka loppuelämän kumppani. Naisena on kai viisainta ottaa jossain vaiheessa vaan sellanen kova asenne, ja pakottaa ittensä kelpuuttaan edes joku vaan ketä kiinnostaa, ainakin muutamaksi seuraavaksi vuodeksi.. lasten hankkimiseen tai ainakin sen yrittämiseen kun ei ole loppuikää aikaa. Ehkä jonkun ei-sopivan haittaavia puoliakin oppii ajan myötä sietään? Kiirehän se alkaa olla kun 40v alkaa uhkaavasti häämöttää ja epätoivoseltahan tää jo näin pitkän turhan hakemisen jälkeen tuntuu :( Oikeesti kiinnostavaa ehtii hakea sitten vaikka loppuikänsä.. jos enää sitten on mitään mieltäkään.
Sitä vaan helposti aattelee jonkun epämieluisan näkemisen jälkeen että jatkaa mieluummin hakemista, kun mitä jos vaikka huomenna tai ens viikolla tuliskin just se todella kiinnostava mitä oon odottanu jo kauan, ja joka kiinnostuis mustakin..! Oishan siinä koko hommassa ihan eri fiilis, jos on itekin täysillä mukana eikä vaan niin että joutuu vaan tyytyyn johonkin kun ei parempaakaan saa. Mutta ei voi mitään, kun ilmeisen paskat kortit on jaettu niin eipä niillä voi voittaa.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Ehkä pitäisi miettiä mikset sinä kiinnosta tätä valikoimasi eliittiä.
Kuten huomaat, en luetellu mitään ura/ammattivaatimuksia, että ihan tavallinen duunarikin käy... vai mitä tarkotat "eliitillä"?
Niitä muutamia joista itse kiinnostuit mutteivat he sinusta.
Joo.. ja yhtä hyvin voi miettiä miks mä kiinnostan joitain kenestä mä en kiinnostu :D
"mikset sinä kiinnosta tätä valikoimasi eliittiä. "
Ehkä jostain samoista syistä miks mä en kiinnostu joistain?
Mutta koska voit muuttaa itseäsi etkä muita on oleellisempaa katsoa itseään, ja miettiä mitä itse voi tehdä eikä mitä vikaa muissa on.
Ehkä tuota yritätkin, jos tosissasi mietit miten päästä eroon nirsoudestasi.
Mutta onko siinäkään järkee että pitäs muuttaa itteensä muiden mieliks.. ei ois enää aito ja oma ittensä? Paljastuuhan se kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jos on feikannu muuta kun oikeesti on. Kai pitäs tämmösenä kelvata, kun joillekin kuitenkin kelpais. Ja loppujen lopuks aika vähän sellasta on muutettavissa mistä se kiinnostus riippuu. Esim. jos naama ei miellytä niin eipä siinä auta vaikka muuten ois miten hieno ja sopiva luonne, niin se vaan menee..
Mutta tosiaan, siitä nirsoudesta ois vähän pakkokin ruveta pian pääseen!
Eihän itseään pidäkään muuttaa muiden mieliksi vaan itsensä. Eikä se mitään feikkaamista ole jos itseään kehittää.
Tyhmä kommentti. Oletko itse kiinnostanut sitä kauneinta kahta prosenttia lähestymistäsi naisista?
Minkä takia kolmen vuoden ja kahdensadan epäonnistuneen deitin jälkeen vielä jatkat samaa epäonnistunutta tapaa etsiä puolisoa? Eikö kaveripiiri voi järkätä mitään, tai etkö tosiaan tunne yhtään vähänkään kiinnostavaa potentiaalista miestä netin ulkopuolella? Kyllä nyt jokin mättää. Toivon että löytyy jokin elämäntaidon valmentaja, henkisen tien opas, joka auttaa sinua eteenpäin elämän tiellä. Jotakin uutta oivallusta olet vailla?
Let's face it, olet jo aika vanha perheen perustamista aloittelemaan. Jos kelpuutat noin kymmenen vuotta itseäsi vanhemman, eronneen ja ehkä jo isäksi useitakin kertoja tulleen miehen, niin go for it! Joko ajattelet jotenkin väärin koko hankkeen tai sitten olet yksi niistä, jotka kohtalo on määrännyt jäämään ilman omaa perhettä.
Kun kuitenkin haaveilet lapsista, niin onhan maailmassa paljon lapsia ilman hoivaajaa. Mieti tätä!
On se joskus aiempina vuosina toiminu, oli jotain 2kk juttuja ja yks yhteensä yli 4 vuottakin.. paremman tavan kun keksiskin?!
Kaverit on jo pitkälle vakiintunu, on naimisissa ja lapsia... ei niitä kiinnosta, elämä aivan muissa maailmoissa nykyään kun mulla.
En käy juurikaan baareissa eikä sinne jaksais tällä ikää lähtee enää seuran toivossa roikkuun. Harvoin muutenkaan tulee kotoo lähdettyä mihkään, paitsi kauppaan ym. missä ei mitään kumppaneita haeta.
"Jos kelpuutat noin kymmenen vuotta itseäsi vanhemman, eronneen ja ehkä jo isäksi useitakin kertoja tulleen miehen"
Oletko sinäkin näitä miehiä jotka kelpuuttaa vain itseään 10 vuotta nuorempia? No, on niitä omankin ikäsiä ja jopa nuorempia riittäny, että ei nyt heti ensimmäisenä niihin papparaisiin tarvi tyytyä..
Joistain seikoista en aio sentään tinkiä jatkossakaan, en edelleenkään tule mm. sekaantumaan varattuihin vaikka niitä miten paljon tyrkyllä onkin.
"onhan maailmassa paljon lapsia ilman hoivaajaa"
Siis miten tää nyt lohduttaa jos haluaa OMAN perheen?
Ja missä jotain muita lapsia hoivais jos ei mitään valtavaa sukua ja sosiaalista piiriäkään oo?
Ymmärrän hyvin sinua, itse olen vastaavanlaisessa tilanteessa ollut nyt jo 40 nainen. Yht.n.5 vuoden aikana (sijoittuen eri ajanjaksoille ei yhtämittaisesti) olen treffannut n.60-70 miestä ja kirjoitellut/puh.keskustellut vielä useampien kanssa. Muutama kiinnostava olisi ollut mutta he eivät olleet kiinnostuneet minusta pitemmän päälle. Enemmistö oli niitä joista minä en ollut kaveruutta (jos sitäkään) enempää kiinnostunut. Sitten oli tapauksia ettei kumpikaan ollut kiinnostunut. Yhtään ei ollut joukossa sellaista, että molemminpuolin olisi kiinnostus/kemiat kohdanneet.
Näin se vaan joidenkin (veikkaan hyvin monen) kohdalla menee etenkin keski-iässä. Ehkä nuoremmilla helpompaa. Nettideitistä kumppanin löytämisen todennäköisyys lienee jotain loton pääpotin voittamisen tasoa. Ei voi pakottaa itseään kiinnostumaan jos ei vaan sytytä. Vaatimuksetkaan ei ole olleet koskaan kohtuuttomia, pääasiassa sen kemian pitäisi ensin toimia. Muut jutut tulevat sitten. Jos eka treffeillä huomaa, ettei riitä kemiaa ei se asia muuksi muutu ajan kanssa ja vaikka kuinka yrittäisi.
Ravintoloissa en halua käydä, sellaisia harrastuksia (eikä työtä) ei ole joissa tapaisia kumppaniehdokkaita, ystävä/tuttavapiiri nais(sinkku)voittoinen eikä sitäkään kautta mahista tavata ketään. Netistä ei löydy. Joten on vaan hyväksyttävä ja oltava yksin. Kaikille ei sitä elämänkumppania tässä "lottoarvonnassa" vaan löydy. Peli pelattiin jo alle kolmikymppisenä (ja vähän ylikin) jos ei silloin löytynyt tai käveli onnensa ohi niin myöhemmin se on melko mahdotonta. Tai ainakin erittäin harvinaista. Pitää hakea se elämänilo muista asioista. Katkeroitumaan ei kannata jäädä.
Vähän samansuuntaisia mietteitä täälläkin.
Pitkän ja upean liiton jälkeen olen yrittänyt tapailla miehiä, mutta kun kukaan ei sytytä. Kenessäkään ei ole vikaa, päinvastoin, aivan ihania sivistyneitä ovat olleet kaikki. Olen edennyt tutustumisessa vain ystävyysasteelle, jonka jälkeen olen harventanut yhteydenpitoa hiljakseen ja "pudottanut" osan pois. Muutama on jäänyt puhelukamuksi, mutta hekin vaistoavat toki nihkeyteni jatkaa suhteen tasolle.
Tunnen olevani inhottava. Kivoja miehiä harvoin edes tapaa, mutta jonkinlaisen tunnekuoleman johdosta katkaisen aina välit jossain alkuvaiheessa. Siis vain minä katkaisen, senkin takia olen kummallinen. Kai olen liian haavoitettu tai pitkä liitto vain oli se juttu, vaikka loppuikin. Yksin ei ole hyvä, mutta toisenkaan kanssa ei natsaa.
"Sitten oli tapauksia ettei kumpikaan ollut kiinnostunut."
Näin on.. tarkennetaan tosiaan ettei tuu sellasta kuvaa että mä oisin yleensä ja lähes aina se joka hylkää, että mullakin varmaan yli puolet tapauksista on niitä että mitä ilmeisimmin kumpaakaan ei kiinnostanu sen enempää, eli miehestä ei kuulu enää mitään eikä mua jää harmittaan se mitenkään, tai olen jopa helpottunu ettei kuulu..
"Kai olen liian haavoitettu tai pitkä liitto vain oli se juttu, vaikka loppuikin."
Kuulostaa siltä että erostasi on vielä liian vähän aikaa (?) etkä ole ehkä päässyt tunnetasolla täysin "yli" exästäsi? Pitkän suhteen loppuminen vaatii varmaankin pidemmän jälkikäsittelyajan. Jos on tunteita jäljellä vielä jotakuta kohtaan, on vaikeaa tai jopa mahdotonta kiinnostua kenestäkään uudesta.
Toisaalta olen taas itse huomannut, että uusi suhde osaltaan auttaa niihin vanhoihin haavoihin, tunteet ikäänkun siirtyy uuteen kohteeseen, kun vaan uskaltaa mennä eteenpäin.
Viestiäsi lukiessa tuli ensimmäisenä mieleen, että miksi ylipäänsä pitäisi kelpuuttaa, mutta kyse oli siis biologisesta kellosta.
Entä jos tekisit lapsen yksin?
Vaikken itse tietoista yksinhuoltajuutta kannatakaan, niin tuo saattaisi olla parempi ratkaisu kuin se että ottaa väkisin jonkun miehen josta ei ole niin kiinnostunut ihan vain saadakseen lapsilleen siittäjän. Miltä siitä miehestä tuntuisi jos se saisi tietää ettei häntä rakasteta, kunhan vain tietyt tarpeet hoidettiin hänen avullaan? Miltä tuntuisi lapsista kodissa jossa vanhemmat eivät rakasta toisiaan? Entä sitten jos tulisi ero kun todellisuus käy liian raskaaksi?
On olemassa tervettä ja sairasta itsekkyyttä. Tervettä on mielestäni halu rakastaa ja olla rakastettu. Sairasta on käyttää ihmisiä välineenään tavoitteidensa saavuttamiseen.
Noin muuten aikalailla samantapainen meno itsellänikin, paitsi että treffeillä olen käynyt vain pari kolme kertaa vuodessa. Nettipuolella varmaan tullut edes yksi posti vaihdettua varmaan ainakin sadan miehen kanssa, tai siltä se ainakin tuntuu. Olisi pitänyt aloittaa tukkimiehen kirjanpito 3,5 v sitten että tietäisi monenko kanssa on haastellut.
Joskus juttu tyssähtää jo siihen että laitan pärstäkuvan, miehestä ei sen koommin kuulu. Joskus se tyssähtää siihen että joudun kertomaan ettei mies ole tyyppiäni. Sitten on tietenkin ne iänikuiset kissa-allergiat, mies haluaa lapsia (minä en), asuu liian kaukana, ei halua oikeaa suhdetta ja blaa blaa blaa... Yksi ainoa mies on oikeasti kiinnostanut minua koko tänä aikana (tavattiinkin), mutta oli sitten ihan eri suunnitelmat elämässä että ei mitään mahkuja suhteelle. Itse olisin kiinnostanut muutamaa miestä, sitähän en voi tietää kuinka pitkään, kun en ala suhteeseen jos en itse tunne mitään.
Sitäkin on tullu kyllä mietittyä.. jos tän tekis hedelmöitysklinikalla (mitä todennäkösesti tarviskin), siihen liittyy kaikkee byrokratiaa ym. hankaluuksia, lisäksi oishan se kiva jos lapselle vois kertoo isästä muutakin kun pituuden ja silmien ja hiusten värin.. niin, ja pelkästään siitosavuksi (pidemmäksi aikaa kun yhden illan panoksi) miestä on ihan yhtä hankala löytää kun seurusteluunkaan.
"Miltä siitä miehestä tuntuisi jos se saisi tietää ettei häntä rakasteta, kunhan vain tietyt tarpeet hoidettiin hänen avullaan? Miltä tuntuisi lapsista kodissa jossa vanhemmat eivät rakasta toisiaan? Entä sitten jos tulisi ero kun todellisuus käy liian raskaaksi? "
Niin no,... elämä on ja aina ei käy niinkun elokuvissa. Ei kai se toisaalta mahdottomuus ois että johonkin ei-niin-mieluisaankin edes jollain tasolla kiintyis ajan myötä.
Ehtii sitten nirsoilla koko loppuelämän, kun ei tarvi enää lasten hankintaa ajatella. Jos se oikeenlainen löytyskin sitten joskus 10 vuoden päästä niin en tiedä viittiikö sitä enää mitään kunnollista seurustelua kehittääkään, rupee vaan harmittaan ettei tullu aiemmin, sillon kun kaikki (perhekin) ois ollu vielä mahdollista.
Niin sekin vielä että olen nyt sitten alottamassa yksinäni hedelmöityshoitoja, eli tän suhteen ei oo enää mitään ahdistavaa kiirettä löytääkään ketään. Jos nyt ois edes joku kenen kans harrastais vakituisesti seksiä, kun ei tuolta treffipalstoilta mitään vakavampaa kuitenkaan tunnu löytyvän.. tai jospa se siitä kehittys sit kunnon suhteeks ajan myötä. Toki kertoisin miehelle tästä lapsiprojektista, jos jonkun kanssa homma etenis muutamaa näkemistä pidemmälle. Mutta kun useimmat tuntus seksinkin suhteen olevan kiinnostuneita vaan jostain kertapanoista, tai korkeintaan satunnaisseikkailuista tyyliin muutaman kuukauden välein.
Minusta tuntuu, ettet välttämättä oikein tiedä omaa "tasoasi". Ne, joista olet ollut kiinnostunut ovat varmaankin olleet aika hyviä saaliita ja kiinnostuit tietenkin, koska naisille on tyypillistä pariutua ylöspäin. He kuitenkin etsivät jotain mielenkiintoisempaa naista. Ymmärrän kyllä, jos on vaikea kiinnostua muista kuin parhaista miehistä. Sellaiset valitettavasti vain menevät parhaille naisille ja jos et ole sellainen, niin...
"Tasoa"... luitko edes aloittajan kirjoitusta? Kyse ei ollut siitä, että hän ei saisi ketään vaan siitä, ettei ihastu kehenkään. Ihastuminen joko syttyy tai ei syty. Jos hän haluaisi vain jonkun, kenet tahansa, suhteeseen niin sitten voisi miettiä jotain tasoa ja laskelmoida, millainen mies olisi sopiva mutta kun kyse oli juuri siitä, että hänelle ei riitä sellainen suhde.
Ei ihminen voi pakottaa itseään ihastumaan perustelemalla asiaa järjellä tai joillakin tasoilla.
Kyllä mä sen tiän ettei työttömät yksinhuoltajat (1 lapsi) oo suurimmassa huudossa treffimarkkinoilla, mut eihän miehenkään tarvi olla mikään akateemisesti koulutettu mister Finland, vaan semmonen joka just mua viehättäis ja vaikuttas kivalta, sopivan luonteiselta jne.. mutta esim. hoikkuus on yks vaatimus, valitettavan monet on jo enemmän tai vähemmän plösöjä kaljamahoja oman ikäsissä, ja voin kai vaatia hoikkuutta kun itsekin olen. Ja vaikken naamasta mikään missi niin en käsittääkseni ihan rumimmastakaan päästä.
Ja mitkä on "parhaita naisia"? Lapsettomat uraohjukset? Ulkonäöltä missin tasoset?
Luulis nyt että löytys niitäkin joita esim. työttömyys tai lapsi ei haittaa.. ehkä se sitten on useimmiten kiinni siitä ulkonäöstä, eli oman tyyppiset on aina omaa tasoo ylempänä ja sillehän ei voi mitään jos mun naama ei jotain miellytä.
Kyllä mulle on ollu tarjolla mm. eräs kirurgi, fiksu ja mukava mies kaikinpuolin mutta kun ei ollu muuten ihan mun tyyppiä niin en häneen ihastunukaan. Sitten oli eräs duunari joka ois ollu just oikeen tyyppinen ja fiksukin, joka nosti riman aika korkeelle ja on ollu vaikee kiinnostua enää yhtä helposti muista sen jälkeen, ja muita sitten tulee vertailtua tähän.
Kyllä sitä jotain huonojakin puolia on valmis sietään sellasessa mistä muuten tykkää ja on jopa ihastunu, mitkä taas jossain ei-niin-kiinnostavassa vois haitata merkittävästikin. Itselle jonkinlaisia turn-offeja on esim. tupakointi, isot tatuoinnit, rikostausta, kalju tai pitkä tukka, silmälasit, epäsiisti risuparta, absolutismi, armeijaa käymättömyys, ajokortittomuus, ympärileikkaus... siinä muutamia, mutta nykysin oon yrittäny olla välittämättä jos löytyy vaan muutama näistä ja etten jonkun yhden tai kahden "vian" takia heti hylkäis.
Sama fiilis itselläni,olen eronnut - pitkä liitto takana nyt 45 aloittanut nettideittailu.itselläni on selkeät kriteerit,miehet vaikuttavat kiinnostuneilta ja suosikiksikin merkitty minua paljon...mutta kova kriteeri lähteä treffeille,puhumaan niitä näitä
...vaikea uskoa että löytyisi tosiaan sellaista pakettia joka sopisi minulle...
"armeijaa käymättömyys, silmälasit, ajokortittomuus"
Haha, siis voivatko nuo olla oikeasti jollekin negatiivisia asioita? Ei ihme, jos olet yksin.
Ymmärrän kyllä ulkonäkökriteerit ja osan elämäntapoihin liittyvistä toiveista. Rumia pullonpohjalaseja ei kukaan halua katsella, mutta on niitä olemassa tyylikkäitäkin.
Ajokortittomuus? Miksi et itse osta autoa ja aja sillä? Armeijan käymättömyys? Oletko itse antanut vuotta elämästäsi isänmaan hyväksi? Jos nainen pitää absolutismia turn-offina, niin herää herää heti epäilys, että alkoholia kuluu liikaa. Nämä viimeisenä listatut asiat eivät kerro ihmisestä yhtään mitään ja niiden pitäisi olla täysin epäolennaisia pariutumisen kannalta.
Minä juoksisin karkuun ja lujaa, jos saisin tietää tuollaisen kriteerilistan.
Niin, sillehän ei mitään voi jos jotkut seikat on turn-offeja.. oli kuinka naurettavan vähäpätösiä tahansa.
Ihminen näyttää tosi erilaiselta (paremmalta) ilman laseja, ja ne vaan ei jotenkaan sovi omaan tyyliin.
Itse en autoa tarvi ja eihän kaikilla siihen yksinään oo varaakaan, mutta ois kätevää jos miehellä tarvittaessa ois.
Hankalaa se on jos ite tykkää kuitenkin sillon tällön käydä parilla tuopilla jossain pubissa, eikä toinen halua tulla lähellekään baareja.. ja tollanen pari tuoppia sillon tällön on täysin eri asia kun joku alkoholismi ja yletön kännääminen! Juoppous on se toinen ei-toivottu ääripää absolutismista. Onneksi suurin osa sentään on siinä jossain keskivaiheilla.
Armeija-asia taas kertoo tietynlaisista arvoista, enkä vaan osaisi arvostaa sivaria tms. niin paljoa kun haluaisin, ja niin miten ajattelen armeijan kunnialla käyneestä miehestä.
Nyt pitää sanoa, että huh huh. Mä olen luullut olevani 40 naisena todella ronkeli miesten suhteen, mutta enhän mä olekaan. Mä haluan miehen, joka saa mut nauramaan. Jonka seurassa voin olla oma itseni. Miehen joka hyväksyy mut kaikkine vikoineni ja puutteineni. Miehen, johon voin luottaa. Joka seisoo mun rinnalla hyvinä ja huonoina aikoina. Miehen, johon tunnen fyysistä vetoa.
Musta alkoi just nyt tuntumaan, että mä löydän mieluisan miehen ennemmin kuin sinä. Sulla on tavoitteena mies, jollaista ei ole olemassakaan. Hölläähän vähän ajatusmaailmaasi. Mitä merkitystä on esim. sillä, onko mies sivari vai armeijan käynyt? Ihan samalla tavalla sivari antaa panoksensa maan puolustukseen. Hän vaan tekee sen ilman aseita. Onko se muka huono puoli miehessä? En tajua sua yhtään.
Luehan nyt alotus ihan huolella,
"Näistä nähdyistä ääriharvat, yhden käden sormilla laskettava määrä ois ollu siinä määrin kiinnostavia ja jopa ihastuttavia että oisin voinu poistaa kaikki treffihakuni vaikka samantien ja keskittyä tutustuun siihen!"
"Sulla on tavoitteena mies, jollaista ei ole olemassakaan."
Niitä siis on olemassa, kiinnostus vaan ei koskaan oo molemminpuolista.
Haluamasi miehet eivät ole sinusta kiinnostuneita, koska sinä tavoittelet itseäsi huomattavasti korkeatasoisempia miehiä. Heillä on valinnanvaraa naismaailmassa muutenkin eli ei ole pakko huolia työtöntä yksinhuoltajaa.
Pointti oli siinäkin ettei tollasilla luonteeseen ja ulkonäköön liittymättömillä sivuseikoilla pitäs olla sillon väliä jos ihastuu toisen olemukseen, persoonaan jne. Ei mulle ainakaan, kuten aiemmin jo todettu.
"eihän miehenkään tarvi olla mikään akateemisesti koulutettu mister Finland, vaan semmonen joka just mua viehättäis ja vaikuttas kivalta, sopivan luonteiselta jne.."
"Kyllä mulle on ollu tarjolla mm. eräs kirurgi, fiksu ja mukava mies kaikinpuolin mutta kun ei ollu muuten ihan mun tyyppiä niin en häneen ihastunukaan. Sitten oli eräs duunari joka ois ollu just oikeen tyyppinen ja fiksukin, joka nosti riman aika korkeelle ja on ollu vaikee kiinnostua enää yhtä helposti muista sen jälkeen, ja muita sitten tulee vertailtua tähän.
Kyllä sitä jotain huonojakin puolia on valmis sietään sellasessa mistä muuten tykkää ja on jopa ihastunu, mitkä taas jossain ei-niin-kiinnostavassa vois haitata merkittävästikin."
Mainitaan vielä että yhdeltä niistä harvoista kenestä oisin ollu todella kiinnostunu, tuli edes jossain määrin vastakaikuakin ja nähtiin useemman kerran, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan riittävästi kun kaikki tyssäsi melko pian liialliseen välimatkaan (lähes 200km). Kyllähän tollasenkin käytännön asian pystyis jotenkin järjestään, jos haluaa.. vaikka sitten jonkin aikaa alkuun meniskin ettei pystyis näkeen niin usein kun jos asuis samalla seudulla.
Tämä soittelee kyllä joskus vieläkin vaikkei aikoihin ollakaan nähty.. en tiedä mitä tästä pitäs ajatella. Pitää kai jonkinlaisena "varana" jos ei muutakaan oo.
Siis sä olet työtön yksinhuoltaja ja haluat miehen jolla on auto jota sä voisit halutessasi käyttää? Lisäks tällä keski-ikäisellä miehellä ei sais olla silmälaseja koska ne näyttää "tyhmältä"? Kuulostat teini-ikäiseltä O.o
Aina kun joku valittaa täällä ettei löydy sopivaa kumppania (mies tai nainen), on vaikea uskoa että realistinen, järkevä ja mukava ihminen ei muka siinä onnistuisi. Ja sitten aina selviää loppujen lopuksi ne kaikki syyt miksi tuo ihminen tosiaan on yksin.
Niin tässäkin tapauksessa. Rimasi on liian korkealla ja lisäksi olet aika suvaitsematon.
Olen sun kanssa samaa mieltä. Ap haluaa hoikan miehen kun itsekin on hoikka. (Mitä vikaa lihavissa miehissä on? Musta ne on ihania.) Haluaa miehen, joka on käynyt armeijan. Haluaa miehen, joka ei ole kalju tai jolla ei ole pitkä tukka. Haluaa miehen, joka ei ole ympärileikattu...
Onkohan hänelle tullut mieleenkään, että itsessä saattaisi olla piirteitä, joiden takia miehet ei häntä kelpuuta? Kannattaa aina ensin katsoa peiliin ja sitten vasta alkaa asettaa vaatimuksia toiselle. Todella suvaitsemattomalta hän kuullostaa. Eikä uskoisi, että neljääkymppiä jo huitelee.
Mä tein johtopäätöksen, että hän etsii itselleen katseenkestävää ja rikasta elättäjää ja uutta isää lapselleen. Kuinka moni mies oikeasti on sellaiseen valmis???
Miksi ihmiset lukevat usein näitä viestejä kuin piru Raamattua? Tai eivät ylipäätään lue, vaan olettavat ja vetävät johtopäätöksiä asioista omassa pikkupäässään?
Aloittajan teksteistä käy kyllä selville, että hän tietää että hänkään ei kaikille kelpaa.
Ja onko se sitten suvaitsemattomuutta, jos ei vain ihastu tietyn tyyppisiin miehiin?
Esim. itse en halua tupakoivaa miestä, mutta monet ystäväni polttavat enkä ylipäätään tuomitse tai paheksu sitä mitenkään yleisellä tasolla. En vain halua intiimiin kanssakäymiseen miehen kanssa, jonka suu on kuin tuhkakuppi ja jonka hiukset ja iho löyhkäävät pahaa hajua.
Pystyn samastumaan aloittajaan siltä osin, että ihastun hyvin harvoin. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä harvemmin törmään miehiin joihin aidosti tunnen vetoa ja kiinnostusta. Väillä pelkään että sitä ei tapahdu enää ollenkaan. Silti kaipaan parisudetta ja läheisyyttä. Eikä seksin tarvekaan ole mihinkään kadonnut. Jostain syystä vain kukaan mies ei herätä sellaista halua, että haluaisin seksiä juuri hänen kanssaan harrastaa. (Eikä kyllä nainenkaan, jos jollekin tuli jotain sellaista mieleen...:))
Joo, sama täällä! Välillä mietin pystynko enää edes tunteen mitään ihastumista ketään kohtaan vai joko kaikki tunteet on lopullisesti kuollu... mutta kyllä sen sitten aina huomaa kun kerran tai kaks vuodessa ne herää jostain pitkästä horroksesta kun tulee sellanen joka on kokoajan mielessä, haaveilee kaikkee typerää yliromanttista ja toivoo että se ottas yhteyttä ja kumpa nyt kiinnostuis mustakin jne. No tietty se on jo odotettavissa ja tietää ettei siitä kuitenkaan todennäkösesti mitään tuu ja taas joutuu pettyyn, mut nykyään osaa iloita jo siitäkin että edes vähän aikaa saa tuntee jotain. Vähän sama kun ottaa muutaman tuopillisen vaikka tietää jo etukäteen että se paska olokin (krapula) tulee sitten jälkeenpäin. Tosin juomat voi jättää ottamatta, mutta tunteita ei voi pakottaa mihkään suuntaan.. ei voi mitään jos ihastuu johonkin, kuten ei sillekään että ei ihastu.
Nyt epäilen että ainakin osasyy tähän laiskaan kiinnostuksen heräämiseen voi olla e-pillereissä (tai mulla olleet pelkkää progestiinia) joita olen syönyt terveydellisistä syistä!! Ne on kyllä erittäin tehokkaita halujen ja kiinnostuksen tappajia. Nyt kun olen lopettanut ne ja antanut luonnollisten hormoonien palata, tuntuu siltä että paljon useammat miehet ois ihan potentiaalisia ja ne jotenkin kiinnostaa ihan eri tasolla kun pillereitä syödessä! Ja kyllä, seksikin on lähes jatkuvasti mielessä.. :) pillereitä syödessä kun tätä ei juurikaan koskaan miettiny, se oli useimmiten ihan kadonnu osa elämää, eikä ollu mikään ongelma olla pitkäänkin selibaatissa.
Onhan sitä ihan tutkittukin että pillereillä omat hormoonit turruttavat ei pysty feromoneista tunnistaan geneettisesti sopivia kumppaneita tms.!! Onko muut naiset huomannu vastaavaa, että pillerit ois aiheuttanu tuntemusten "jäätymistä" ja kiinnostuksen puutetta?
En ole syönyt sinkkuaikoina pillereitä, koska ne ovat myrkkyä keholle ja kondomia on joka tapauksessa pakko käyttää, mutta sen verran on kokemusta, että veivät seksihalut lähes kokonaan ja kyllähän silloin mielenkiinto vastakkaista sukupuolta kohtaan hiipuu.
Minulla varmaan masennus vienyt halut, tai sitten ihan vaan se että kun on tarpeeksi pitkään ilman, niin ei vaan niin enää tee mieli. Tottakai itseni kanssa pelehdin silloin tällöin ja haaveilen rakkaudesta, mutta en ole sitten kesän 2012 jaksanut laittaa tikkua ristiin minkäänlaisen seksiseuran hakemiseksi.
No ni, nyt uusi innokas ilmoitus nettiin ja maailmaa uusin silmin tiirailemaan.
Itse huvikseni selasin noin tuhat miesten profiilitiivistelmää ikäryhmästä n. 50 v. ja ihmeekseni oli montakin kiinnostavaa tyrkyllä. Kuvien tasokin oli kummasti noussut parin vuoden takaisesta. Helmikuun otanta oli paljon fiksumpi kuin touko-heinäkuussa yrittelevät.
Väkisin yhdessä olosta ei tule mitään. Minulla itsellä, nimittäin
lipesi tapaamiset siihen pisteeseen, että vastapuoli alkoi ärsyttää ihan
totaalisesti. Olihan hänessä jo tavatessa, jotain sellaista, mikä vähän
härnäsi, mutta luulin sen tunteen haihtuvan, kun useammin näkee.
Jeps, ei haihtunut, vaan pitikin ruveta miettimään "hampaat irvessä",
että kuinka kertoisin hänelle, ettei tämä toimi.
Harmittihan se, kun huomasin vastapuolen ihastuneen ja hän luuli
sitä molemmin puoliseksi.
Opin sen, että jos tuntuu vähänkin, ettei homma tulisi toimimaan,
niin saa jäädä siihen.
Tämä on mielenkiintoinen juttu. Olen 43-vuotias nainen. 20 vuotta sitten oli kiinnostavia miehiä ympärillä pilvin pimein. Nyt ei yhtäkään? Olen pitänyt huolta itsestäni ja mahdun vielä samoihin farkkuihin kuin 20 vuotta sitten. Eli itse en ole pahemmin rupsahtanut.
Entäs oman ikäiset miehet nyt? Ovat kaljuja, rapamahoja ja jotenkin ukkoontuneita. Ei sille mitään voi, jos sellaiset ei kiinnosta. Pakko kai se on ryhtyä katselemaan reippaasti nuorempia, jos miehen mielii saada.
Itse tähystänkin vain miehiä joilla on kroppa kohtalaisessa kondiksessa (kuten itsellänikin). Mutta ongelmaksi muodostuu sitten se että persoonat eivät vaan kohtaa. Ei löydy yhteisiä mielenkiinnonkohteita, ei suhtauduta maailmaan ja olemassaoloon samalla tavalla. Erityisen murheelliseksi koen sen jos miestä ei kiinnosta yhtikäs mikään koko ihmeessä nimeltä elämä. Kaippa ne kaikesta kiinnostuneet ja innostuneet on niin VIETY...
Minä olen 43v nuorekkaan näköinen mies ja edelleen vanhoissa mitoissa. Ylioppilaspuku mahtuu edelleen mainiosti päälle, mitä nyt harteista on vähän tiukka. Kolmen tonnin cooperi saattaisi mennä vieläkin. Minua on luultu alta kolmekymppiseksi ja alkossakin kysyttiin papereita vielä 35:ena. Olisin mitä "Rupsahtaneet miehet" nimimerkki hakee... mutta treffailen jo 19-vuotiaan kanssa. :P
syy on siinä että tavoittelet liian hyviä miehiä suhteessa siihen mitä itse olet.
Siihen on vain 3 ratkaisua. 1. Nosta omaa tasoasi. 2. Laske rimaasi (vaikka sitten hampaat irvissä) 3. Älä tee mitään. (jatka vain valitusta ja voivottelua) Ja kärsi kohtalosi.
Olet itse vankilasi rakentanut ja sinne itsesi sulkenut.
Niin, itse lähden kyllä siitä, että toisen pitää olla 110% kiinnostava ennen kuin voi miettiäkään seurustelun aloittamista. Kyse ei ole mielestäni ronkeluudesta vaan, itselleni rehellisenä pysymisenä. Itselläni kun on ajatusmaailma mitä parisuhteen tulee olla ja mitä toivon toiselta.Jos toimin tätä vastaan, valehtelen itselleni "kyllä tämä on ihan hyvä", vaikka todellisuudessa jos pysähdyn oikeasti miettimään asiaa toteaisin "ei vastaa odotuksiani" jolloin tietäisin, että homma ei tule toimimaan pitemmän päälle. Monet ihmiset taipuvat juuri tästä kohdasta, koska on yhteiskunnallista painetta ja toisaalta omia tunteita kuten läheisyyden ja kumpanuuden kaipuu kuten myös seksin tarve, jolloin ihmiset ovat valmiita tyytymään siihen "70% kiinnostavaan". Kyllähän aluksi hommat varmasti toimivat, mutta arkielämässä sitten, ne pienetkin asiat saavat ison merkityksen.
Totta puhut. Olen ollut suhteessa ihmisen kanssa, vaikka olen todennut, että haluamme ihan eri asioita elämältä ja arvostamme eri asioita. En uskaltanut lähteä, koska pelkäsin, että en saa ikinä ketään muuta. Nyt vuosia ja pari avoliittoa myöhemmin olen todennut, että olin siinä suhteessa ihan vääristä syistä ja tehnyt sen jälkeenkin liian rajuja "ihan hyvä" - valintoja. Nyt haen miestä, jolla olisi lähtökohtaisesti samanlainen arvomaailma ja elämäntyyli, en sellaista, jonka kanssa joutuisimme molemmat tekemään suuria muutoksia tai joutuisimme jatkuvasti törmäyskurssille erilaisuutemme takia.
jooo, hienoa, että osasit kuitenkin lähteä suhteesta oivallusten kera.Helpolla se ei välttämättä löydy, mutta enemmin yksin huonossa porukassa.Onnea etsintääsi!
Olen 50v. nainen, etsinnässä oli -3 5 ikähaarukalla, no ehkä joidenkin
mielestä liian tiukka, mutta minulle kohtuullinen.
Sain yli kuusikymmpisiltä viestejä. Kun ilmoitin kohteliaasti, että kiitos,
mutta jatketaan etsimistä, niin eräskin, itseään profiilin mukaan
fiksuna pitävä 63 vuotias mies, alkoi sättimään, että minä oikein
luulen olevani ja mitä etsiväni.
Joopa, olisi lukenut profiilini, niin ei olisi tarvinnut kysellä tyhmiä.
Jospa laittaisit päälle asetuksen "salli vain hakukriteerin mukaiset yhteydenotot" sen sijaan että itse harmistut liian vanhoista miehistä. S24:ssä toimii jos laittaa toimintaan.
En muista tarkkaa sanamuotoa, oman sivun asetuksissa kumminkin.
Kiitos, mutta olen poistanut profiilini,
No mutta - Eihän tuossa mitään vikaa ole, että olet valikoiva. Tai että jostain syystä et vain syty, kuin valikoituihin yksilöihin.
Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että kaiken reiluuden nimissä joudut antamaan saman mahdollisuuden sille toisellekkin osapuolelle. Nämä harvat valitut eivät välttämättä syty myöskään sinulle.
Ja jos katsotaan että olet ~200 miestä käynyt läpi, joista ~5 olisi ollut sellaisia sopivia - ei ainakaan todennäköisyydet ole puolellasi, että joku noista viidestä syttyisi nimenomaan sinulle. Noilal viidellä on todennäköisesti todellakin varaa valita itselleen se parhain mahdollinen kumppani - Sinä et vain kuulu siihen joukkoon tosin.
...
Omasta kokomeksestani..
Tapailin hurjasti naisia, kymmenittäin tuossa aikaisemmin, melko lyhyen ajan sisään, kunnes lopulta löysin sellaisen ihanan ja kivan. En ollut sillälailla kranttu, kuin itse olet - Tapasin niin pitkät kuin pätkätkin, blondit ja brunetet - Koska etsin itselleni sellaista sopivaa paria, enkä halunnut rajata ketään spesifisesti ulos piiristä joissa hän voisi olla. Tyhmäähän se olisi, jos kävelisin ohi sielunkumppanini kadulla, siksi että hänellä on iso nenä? Tai mikä nyt muu atribuutti, joka ketäkin voisi ärsyttää.
Siellä oli mukana kaltaisiasi "vähän kranttuja" yksilöitä, ja täytyy kyllä sanoa, että petyin jokaiseen heistä. Koska tuollaiset ihmiset etsivät hyvin pitkään jotakuta joka kelpaa heille, he loppujen lopuksi ovat täydellisen kokemattomia monissa asioissa, mm. seksissä. Jokainen näistä nirppanokista oli kuin "lahna" sänkykamarinpuolella, ja heidän kanssaan täyti aina aloittaa alkeista... ja lopulta kyllästyin näihin henkilöihin, koska heillä ei ollut muuallakaan elämänalueilla mitään annettavaa. Olihan heitä kiva katsoa, mutta siinä se - He jotenkin tuudittautuivat siihen että heidän elämäntehtävänään oli näyttää nätiltä, ja heille pitäisi tarjoilla elämää tarjottimelta.
Mutta, onnea matkaan, ehkä sieltä vielä löytyy se joku sinullekkin. Suosittelisin kuitenkin että siihen mennessä etsit jotain sisältöä, että saat sen "valittusi" myös pidettyä.
Kumma juttu. Jotenkin sitä äkkiseltään odottaisi että jos ihminen on vaativa, hänellä on myös jotain mitä tarjota - ja sen vuoksi hänellä on varaa olla vaativa.
Itse haen hoikahkoa (=ei lihavaa) miestä, koska olen itse sellainen. Mielestäni ei ole väärin tykätä kaltaisestaan, en ole koskaan kokenut vahvaa erilaisuutta kiinnostavana, ja varsinkin "köriläät" koen epäeroottisina. Persoonakin heilä tapaa olla yleensä sellainen "perinteinen", ettei siinä sitten oikein löydy mitään yhteistä kun minä en ole perinteinen nainen.
Varsinkin tuota lahnajuttua en tajua. Ymmärtäisin että jos nainen ryhtyy väkisin suhteeseen epäkiinnostavan ja -kiihottavan oloisen miehen kanssa, että se masentaa niin ettei tee edes seksiä mieli. Mutta minulla - oikein tai väärin - on juurikin yhtenä kriteerinä parinvalinnassa se että haluanko miehen kanssa sänkyyn. Jos en, niin ei siitä mitään parisuhdetta voi tulla. Jos haluan, on kyllä ihan muut kuviot kuin lahnakuviot siellä vällyjen välissä. Vaikkei seksi minulle tärkein asia ole, mutta jos sitä ei tee mieli, niin miksi edes etsiä kumppania vastakkaisesta sukupuolesta?
Noh, eipä ole nykyään pahemmin tehnyt mieli, mutta olen sellainen visuaalisesti aktivoituva ihminen että jos vihdoin näen jotain mistä pidän, kyllä ne halutkin sieltä taas ilmaantuvat.
Treffeillä tulee vastaan ilmeisesti myös kranttuja miehiä, kun jotkut jo etukäteen kertovat että eivät tod.näk. ihastu (enää kehenkään), ja semmoisia joiden pitää päästä mahd.nop. tilanteesta veks vaikka millä tekosyyllä kun keskustelu on aloitettu. Minkäs minä sille sitten voin jos ei pärstäkerroin miellytä, mutta eihän suhteessa ole mitään mieltä jos ei tykätä toisistaan kaikilla tasoilla.
"Jotenkin sitä äkkiseltään odottaisi että jos ihminen on vaativa, hänellä on myös jotain mitä tarjota - ja sen vuoksi hänellä on varaa olla vaativa."
Niinpä - Varaa olla vaativa. Mutta onko se "varaa olla" vain illuusiota omassa mielessä, vai onko se totta ollenkaan. Tuksu on hyvä esimerkki tästä - hänellähän on "varaa olla vaativa".
"Varsinkin tuota lahnajuttua en tajua. Ymmärtäisin että jos nainen ryhtyy väkisin suhteeseen epäkiinnostavan ja -kiihottavan oloisen miehen kanssa, että se masentaa niin ettei tee edes seksiä mieli."
Kenenkään ei kannata ryhtyä väkisin suhteeseen, ymmärsit väärin mitä tarkoitin.
Tai harrastaa seksiäkään väkisin.
Tosiasia kuitenkin on, että tuon asian oppii tekemällä, eikä kirjoista. Ja jos ei harjoittele yhtään, ei ne taidotkaan kasva. Tuohon kun vielä lisätään että jokainen ihminen on yksilö, ja pitää eri asioista, niin toisen miellyttäminen tuolla saralla menee vielä vaikeammaksi.
Joten jos et koskaan harjoittele, edes "vain huviksesi", niin kun kohtaat "vaativan" miehen, jonka rakastelutaidot ovat sillä "varaa vaatia" tasolla, olet pulassa.
Sellaisen ihmisen - joka säästää itseään sitä oikeaa varten - tunnistaa melko nopeasti. Hänellä on huono huumorintaju, hän on hyvin tietoinen itsestään, ja pingottaa koko ajan, eikä hänen kanssaan saa rentoa hetkeä sitten millään.
Kun taas elämästä nauttivat henkilöt ottavat hetket sellaisenaan kun ne tulevat, ja ovat avoimina kaikelle mitä vastaan tulee. Mutta älä nyt sekoita tätä siihen että he menevät tuolla haarat levällään - siitä ei ole kyse. He ovat vain avoimin mielin liikkeellä.
On se aika vaikea olla sekoittamatta, koska miehet käyttävät juuri tuommoista koodikieltä että "avoimin mielin liikkeellä" = vain seksiä, ei mitään muuta.
En näe siinä mitään pahaa että harrastaa seksiä silloin tällöin vaikka suhteesta ei ole mitään tietoakaan. Olisihan se aika naurettavaa, mielestäni, jos nelikymppinen ihminen (kuten minä) yhtäkkiä alkaisi esittämään jotain ihme nunnaa vaikka elämänsä varrella on suhteissa jo ollut. Mutta ehkäpä et ajatellutkaan ikää - aina kun sitä ei ajatella, oletusarvona on että on kyse jostain kaksi- tai kolmikymppisistä. Valitettavasti(?) meitä vanhepiakin on jotka etsimme kumppania.
Omalla kohdallani vain on käynyt niin että otan sen ajatuksen kauhean raskaasti että ikäisiäni miehiä ei kiinnosta mikään muu kuin seksi. Nuorempia miehiä ei kiinnosta mikään muu kuin seksi, koska kuka sitä nyt vanhan akan kanssa suhteeseen alkaisi. 50 miehet myöskin ovat vain seksistä kiinnostuneita ja he siitä vasta ovatkin kiinnostuneita (ainakin omien puheidensa mukaan), ja syy on se että heille iskee kamala vimma että elämästä pitää vielä tiristää kaikki irti ennen kuin vanhuus koittaa. Sydänkohtauksenkin riski alkaa tuossa iässä olla kai melkoinen jos on sukurasitusta jne.
Itse en ole kiinnostunut olemaan minkään ikäisen miehen seksilelu siinä mielessä että asia pitää jotenkin yrittää silotella ja piilotella puheissa niin että käytetään kaikenlaisia kiertoilmauksia tai leperrellään ja lässytetään, tai jutellaan irstaita ja rasvaisia juttuja. Seksi voisi teoriassa kiinnostaa sellaisen miehen kanssa joka osaa jutella ihan asiallisesti ja käyttäytyy minua kohtaan kuin ihminen ihmistä kohtaan, eikä kuin olisin joku ihme kumma vain sen takia että olen vastakkaista sukupuolta.
Sana "vaativa" on oikeastaan vähän huono ilmaus. Mitä kumppanuuteen tulee, niin itsehän en loppujen lopuksi "vaadi" muuta kuin että olen ihan oikeasti kiinnostunut toisesta hänen persoonansa ja olemuksensa takia. Oikeastaan se jolta jotain vaadin onkin oma ITSENI. En pysty alkamaan puolivillaiseen suhteeseen. Ehkä se irtoseksi taas joskus sujuu kun ei ole apaattinen, masentunut olo, mutta tällä erää ei tosiaan järin hotsita.
Ja miehet joiden kanssa olen tässä vuosien varrella käynyt treffeillä eivät kyllä järin reippaan ja iloisen oloisia hekään ole olleet. Itse olen kyllä parhaani yrittänyt, enkä tavatessa murjota. Mutta ei se voi yksinomaan minun varassani olla se tapaaminen niin että minä väkisin ja yli-iloisena innostan väsähtäneen oloista miestä tapailemaan minua enemmänkin. Jos toisesta tulee tunne ettei häntä oikeastaan huvita, niin ei minuakaan huvita. Ja se on ollut kokoajan ongelma ikäisteni kanssa että ketään ei huvita. Miksiköhän me edes käydään treffeillä me 40 ?
Odotamme ilmeisesti ihmettä tapahtuvaksi. Että jonkun kohdalla olisikin toisin. Yhtäkkiä.
Ja niin vuodet vierivät nopeaan tahtiin ja olet 50v. ennenkuin huomaatkaan. Sitten alat pitää itseäsi "nuorekkaana" ja ihmettelet miksei muutama vuosi sitten kelvannut 50 miehet.
Nelikymppiset miehet ovat juuri eronneita ja haluavat kokemuksia. Siksi heitä
ei heti kiinnosta "the suhde". Tosin tuossakin suhde taitaa olla 50/50.
Ja siitä haluttavuudesta...Kuka on sanonut, että kun löydät sen "haluttavan", niin seksi toimii? Ei se niin helposti mene.
Kuulut niihin ihmisiiin, jotka haluavat tasan tarkkaan sitä ja tota, jotta voivat olla "onnellisia" suhteessa. Niinkään se ei mene. Jokainen aikuisen tasolla oleva ihminen tietää sen. Aina joutuu tinkimään jostain tai joistain asioista.
Pääasia on, että seksi toimii ja hauskaa on. Sen enempää et voi vaatia.
Tai voit, mutta turhaan.
On jo aika hyvin, jos ihminen ei vuosikausiin löydä ketään, tai törmää kehenkään, jonka kanssa sude olisi täysin mahdollinen. Se vaatii jo "taitoa".
Ilmeisestikään netti ei ole sinulle se paikka, jossa törmäät onneesi.
Toivottavasti masisi helpottaa, koska silloin et ole avoin mahdollisuuksille.
"Toivottavasti masis helpottaa, koska niin kauan kuin olet masentunut et ole avoin mahdollisuuksille.
No höh. Eikös se ole aika loogista että jos on 50 niin SITTEN kelpaa 50 miehet? Aivan samoin kuin nyt olen 40 ja haen 40 miestä. xD Kas kun kaikki me tässä ikäännymme kokoajan, ei se ole niin että yksien ihmisten kohdalla aika pysähtyy ja toisten kohdalla etenee.
Saahan sitä kuvitella itsensä nuorekkaaksi jos huvittaa. Se on sitten eri asia kenestä kukakin kiinnostuu. Olen tässä 4 v sisällä kiinnostunut alustavasti muutamasta miehestä ja tavatessa ei sitten vaan tullut sitä tiettyä tunnetta että tämän kanssa haluaa tavata lisää jne. Yhden miehen kohdalla en kovin kummoisia odottanut, mutta tavatessa eli face to face kyllä koin että hän olisikin ihan kiintoisa tuttavuus, mutta hänellä on erilaisia elämänsuunitelmia (haluaa lapsia) joten se siitä. Ja olihan sitä ikäeroakin kyllä, voinee kai sanoa että minun hyväkseni kun itse olin se vanhempi. En oleta että olisin jonkun itseäni nuoremman miehen toivekumppani, vaikka tietysti olisin onnesta sekaisin, jos olisin.
Tarkoittaako "avoimin mielin liikkeellä" sitä että kykenee (minun mielestäni hivenen lapsellisesti) innostumaan kenestä miehestä tahansa? Minulla oli kai tuo avoin mieli parikymppisenä, enkä voi sanoa että ne miehet joiden kanssa pisimmät suhteeni elin olisivat olleet parasta A-ryhmää. Minulla oli todella huono itsetunto ja olin silloin valmis seurustelemaan lähes kenen kanssa tahansa (paitsi en juopon). Nykyään on parempi itsetunto, ja vaikka yksin oleminen onkin kuin myrkkyä joisi, niin siltikään en enää halua suhteeseen "kenen kanssa tahansa", vaan miehessä täytyy olla ihan oikeasti jotain sellaista että hänestä todella kiinnostuu ja innostuu. Todennäköisemmältä tuo kiinnostuminen tuntuu kun hakee tietyn kohderyhmän edustajia (eikä ketä sattuu ja mitä tahansa), mutta ei sekään mitään toki takaa.
Loppujen lopuksi koen että kaikki on onnesta kiinni, sattumasta siis. En ole koskaan ollut järin onnekas.
Nettihän on helvetin huono väline sikäli että täällä kaikki ihmiset tuntuvat yhdeltä ja samalta massalta. Jos mies ei ole järin innokas juttelemaan ummet ja lammet kanssani netin kautta, minä en välttämättä ole järin innokas tapaamaan koska pelkään että hän on puhumaton mörkö ja muutenkin epämiellyttävä ihminen. Toisaalta kun täältä saa lukea että ollaan tavattu 40, 100 tai jopa 200 ihmistä eikä yksikään heistä ole ollut sellainen jonka kanssa kolahtaa, niin sitä miettii että ei se määräkään mitään takaa, eli siis se että ryntäilisi tuli persiessä treffeiltä toisille oikein työkseen.
Kukaan tai mikään EI takaa yhtikäs mitään. Ei sitä voi tietää toimiiko seksikään jos tapaa haluttavan. Mutta tasan taatusti se ei toimi minulle jos menen sänkyyn epähaluttavan kanssa. Minulle tulisi sellaisesta "huoraamisesta" todella paha olo, ja tuskinpa mies tykkäisi jos pillahtaisin itkuun kesken aktin koska en pystyisi pettämään ITSEÄNI enkä häntäkään, vaan kävisi ilmi että pidän häntä vastenmielisenä.
On toki harmaa vyöhyke jolla mies ei ole erityisen haluttava (persoona ei kiinnosta), muttei erityisen vastenmielinenkään (keho ehkä ok). Se on sitten aikamoista arpomista että kannattaako tällaisten kanssa sänkyyn mennä, koska tuskinpa se persoona mitenkään hokkuspokkus kiinnostavaksi muuttuu parittelemalla, vai mitä?
Ehkäpä minäkin alan kokemuksia tässä keräilemään jos taas joskun jaksan kiinnostua seksistä niin paljon että tartun jonkun itseään tyrkyttävän tyypin tarjoukseen. Mutta enpä jaksa uskoa että sitä kautta löytyy kumppania. Näetsen kun kuitenkin yhdentekevään satunnaisseksiin haluan juurikin sen ok näköisen miehen, muut ei kauheasti kiinnosta seksuaalisella tasolla jos ei heillä ole muuhun mitään hinkua.
Ok näköisillä on varaa olla aloittamatta suhdetta, aina löytyy uusi nainen. :(
"Avoimin mielin oleva nainen kiinnostaa miehiä. Sitä tarkoitin. Masiksessa oleva ei.
Mitään turhanpäiväistä satunnaisseksiä en ehdottanut.
Ja mikä h-tti saa sinut ajattelemaan, että se nuorempi saa sinut onnelliseksi, mutta vanhempi ei!!?? Koko ajan olet tuota samaa mantraa hokenut.
Jos 45v. nainen ei tajua, että se onni voi tulla yhtä hyvin muutamaa vuotta vanhemmalta mieheltä, niin jo on, kerronko mitä...
Miten voit ikinä kuvitella, että esim. seksi toimii paremmin 40v miehellä kuin 50v. miehellä?? Ongelmia voi olla missä tahansa iässä. Jos mies on terve, tai edes lähes "terve", voi homma tomia paremmin sillä vähän vanhemmalla.
Ja kun...on hyvin tiedossa mitä naisille tapahtuu 50 iässä...Jonkin aikaa voi olla kivaakin, mutta sitten...Ja mies vain haluaa...Ja se "tapahtuma" voi alkaa jo ennenkin...siinäpä nelikymppinen miehesi sitten ihmettelee...
Jne.
Mene jonnekin missä on elämää..
Hakukriteereissäni on happea myös ylöspäin, juurikin tuon "muutama vuosi".
Se että en viehäty itseäni reilummin vanhemmista miehistä ei tarkoita sitä että haen nimenomaan itseäni reilummin nuorempaa miestä. Haen ikäistäni miestä.
Tapahtuu itsekullekin mitä tapahtuu, kukaan ei voi tietää tulevaisuutta. Ei kai kukaan ota kumppania siltä pohjalta että "voi kamala kun tulevaisuudessa voi käydä..." vaan kumppani otetaan koska tykästyy johonkuhun TIETTYYN IHMISEEN. En pidä sitä mahdottomana että ihastuisin myös itseäni useamman vuoden vanhempaan mieheen, kovin todennäköiseltä se vain ei tunnu koska nuoresta asti olen kokenut yli 50-vuotiaat miehet omahyväisinä ja ylimielisinä. Tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä millaisia he ovat minun sukupolvessani eli sitten kun olen itsekin 50-vuotias. Voihan olla että vanhemmat ikäluokat on kasvatettu jotenkin sillä tavalla että miehet on pilattu jo lapsuudessaan. En tiedä olemmeko me 60/70-lukujen taitteessa syntyneet erilaisia. Jotenkin helvetin paljon paremmin vain olen yleensä huomannut ymmärtäväni 70-luvun alussa syntyneitä kuin esim. 60-luvun alussa tai 50-luvulla. Sillehän minä en mahda mitään, ei kai kukaan aloita suhdetta sellaisten ihmisten kanssa joita ei ymmärrä?
Jotkut tietty kokevat erilaisuuden kiinnostavaksi. Itse haen enempi samanlaisuutta.
Seksi nyt ei ole maailman pääasia, mutta kun sitä tyrkyttääkseen miehet useimmiten yhteyttä ottavat (jopa niin että kuulee halveksivia lausuntoja että netistä haetaan VAIN seksiä), niin jos sitä alkaa tekemään mieli niin kai sitä sitten johonkin satunnaistouhuun otetaan paras mahdollinen tarjokas. Ei seksiä haluavilta miehiltä mitään rakkautta ja suhdetta ole odotettavissa, joten sitä varten on ihan turha alkaa ajattelemaan jotain "voi voi, voinko panna tätä tyyppiä kun minulla saattaa kohta alkaa menopaussi". Jessus sentään! xD
Kaikille tapahtuu kaikenlaisista kaikissa ikäluokissa. On syöpää, onnettomuuksia, on jopa sitä masennustakin. Jos jää odottamaan sitä että koska tulee täydelliseksi, saa odottaa loppuelämänsä. Se päivä ei koita koskaan, joten ihan keskeneräisinä ja omine puutteinemme joudumme ihmisten kanssa tekemisissä olemaan. Siksi minäkin, vaikken ole mikään parhaan A-luokan ihminen, haluan yhä rakkautta, enkä suostu vain luovuttamaan. Vaikka se monia kovasti ärsyttääkin, että etsin "omaani", enkä "ketä tahansa".
"Itse en ole kiinnostunut olemaan minkään ikäisen miehen seksilelu siinä mielessä että asia pitää jotenkin yrittää silotella ja piilotella puheissa niin että käytetään kaikenlaisia kiertoilmauksia tai leperrellään ja lässytetään, tai jutellaan irstaita ja rasvaisia juttuja. Seksi voisi teoriassa kiinnostaa sellaisen miehen kanssa joka osaa jutella ihan asiallisesti ja käyttäytyy minua kohtaan kuin ihminen ihmistä kohtaan, eikä kuin olisin joku ihme kumma vain sen takia että olen vastakkaista sukupuolta. "
No huh huh.. Kuulostaa ihan siltä että on mies lähtenyt nuoremman ja mukavamman matkaan. Ja eikö olekkin ihmeellistä että näin käy aika monesti nykyään tuossa kun nainen on siinä neljänkympin korvilla ? Mies lähtee nuoremman perään, kun vanha suhde ei enään anna sitä mitä mies haluaa.
Mutta niin makaat kuin petaat, ja jos tuntuu siltä ettet saa sitä mitä haluat, niin voit sinäkin aina lähteä etsimään itsellesi sitä sopivaa.
Onneksi kuitenkin löytyy vielä niitäkin naisia, jotka neljänkympin jälkeenkin pystyvät normaaliin parisuhteeseen. Osa miehistä tietty leipiintyy, ja aloittaa alusta, toivoen että ehkä se sillä kertaa kestää menisi paremmin. ...tätä muuten on monesti saunanlauteilla puitu miesporukassa, ja on se kumma, että toisten kanssa se sujuu, ja toisten ei. Vaikka aluksi kaikki on hyvin, molemmat rakastavat, jossain vaiheessa kuitenkin menee sukset ristiin (tai ei). Vaimo vaihtoon, ja toinen kierros aivan samalla kaavalla, mutta se onkin sitten onnea myös myöhemmin.. Mikään ei sinänsä muuttunut - kuin se nainen.
Omalla kohdallani ei mennyt ihan noin että "nuoremman ja mukavamman matkaan", vaikka toisen naisen matkaan toki mies lähtikin. Kuulema se nainen ei edes ollut minua kauniimpi (eksä näytti kuvansakin, mutta en ala itse arvioimaan muista naisista mitä ovat tai eivät ole). Olipahan vaan eri nainen kuin minä.
Ymmärrän asian niin että meillä oli suhde mennyt liian tasaiseksi, itse olin kyllä tyytyväinen siihen ettei ollut mitään riitoja, mutta mies oli levottomampi kuin minä olen ja halusi aina jotain uutta elämäänsä jokaikinen vuosi. Kun hänen muutama projektinsa meni puihin, hänelle ei oikein jäänyt uutta ja innostavaa jäljelle muuta kuin kehittää ihastus johonkuhun. Eihän se uusi suhde sitten kauaa pystyssä pysynyt (muutaman kk), ja sen jälkeenkään hän ei ole pysyvää suhdetta saanut aikaiseksi yhtään sen enempää kuin minäkään, vaikka hän on näiden vuosien aikana seurustellut useaan otteeseen ja minä en oikeastaan kertaakaaan.
En todellakaan osaa sanoa onko parempi että ryntää suhteenpätkästä toiseen kuin että ei ole kenenkään kanssa millään tavalla. Mutta itse ajattelen asian niin että jos alan "väkisin" olemaan jonkun kanssa josta EN ole millään tavalla innostunut, siinä kumminkin käy niin että hermostun jossain vaiheessa tosissani ja sitten tulee ero, ja sen jälkeen omaisin taas yhden negatiivisen kokemuksen lisää.
Monille ihmisille tuntuu riittävän että on edes pari viikkoa kivaa jonkun kanssa, jotta koetaan positiivisena se että tavattiin ja tutustuttiin. Sitten joutaakin jo häipyä. Itse näen positiivisena sen että ihmissuhde kestää vuosia.
Ehkä tämä tekee minusta kielteisen ja ties mitä, mutta ainakaan en ole se rempseä, iloluontoinen ihminen joka on valmis ihan kaikkeen. Varmasti taas jossain vaiheessa haen jostain satunnaista seksiä, mutta kyllä siihenkin vähän paremmin motivoitunut pitää olla kuin tällä hetkellä olen. Ehkä kevään tulo saa hormonit hyrräämään, ehkä ei. On tässä tosiaan jo kohta 2 v selibaattia kasassa.
Siinä mielessä normaali parisuhde ei minua enää kiinnosta että en halua yhteen asumaan. Kun perhettä ei ole perustamassa, se tuntuu niin turhalta alkaa kiusata itseään ja toista kaikella pakkopullalla mitä siihen liittyy, jos suhteessa voi olla niinkin että ollaan yhdessä vaikkapa viikonloppuisin ja lomilla. Pitkistä parisuhteistani (2) ei jäänyt sellaista mielikuvaa että se 24/7 yhdessäoleminen olisi jotenkin ollut erityisen hyvä juttu suhteessa.
Ongelmani ei tosiaankaan ole minun mielestäni enää se että eksä häipyi, vaan se että 40 miehet eivät ole erityisen kiinnostuneita parisuhteesta jossa ei oltaisi intiimisti kuin yhden ainoan kanssa. :P
Tyypillisiä 40 suomi naisia.
Vaihdevuodet jyllää ja seksikään kiinnosta kun paikat ei enää kostu kuin liukuvoiteella ja jos velvollisuudesta annetaan niin maataan kuin lahna.
Turkissa käytte kerran vuodessa jakamassa römpsäänne ja muistelette sitä mennyttä elämäänne.
Todellista parisuhdettahan te ette hae tuolla iällä niin kuin ilmoitatte profiileissanne vaan semmoista kaverisuhdetta mtä voitte tehdä keskenänne naisporukalla.
Itse en mene sänkyyn jos mies ällöttää. Jos taas miestä tekee mieli, sängyssä voi tehdä toki muutakin kuin maata lahnana.
Jotain ventovierasta miestä kohtaan, jonka takaa ekaa kertaa, ei ole olemassa minkäänlaisia velvoitteita. Mutta eipä ihme jos naiset heittäytyvät lahnaksi jos heitä oikeasti kuvottaa sekaantua koko jätkään jonka tapaavat. Ei noin. Kyllä naisessa pitää olla sen verran naista että hän harrastaa seksiä vain sellaisten kanssa joita tekee mieli oikeasti.
Ulkomaalaisilla on kaikki taudit, joten heihin en sekaannu.
Se minusta, saa jatkaa fantasointiaan aiheesta "tyypilisiä blaa blaa blaa". Se on tietty että jos omalle kohdalle osuu aina ne lahnat, voi varmaan olla vaikea uskoa että poikkeuksiakin on.
Mutta suosittelen kyllä kaikille että jos kohdattu ihminen ei kiinnosta, ÄLKÄÄ MENKÖ SÄNKYYN. Ei se siellä sen paremmaksi muutu jos jo vahva inhon tunne alunperinkin, tai ei tunnu yhtään miltään. Jos naiset eivät olettaisi että seksiä on pakko harrastaa jokaisen kohdatun miehen kanssa, ehkä ei sitä liukuvoidettakaan olisi tarvis. Kun keskittyy oikeasti himottaviin miehiin, on paljon hauskempaa.
Kommentoin viestiketjua, vaikka en valitettavasti jaksanut lukea koko viestiketjua kokonaisuudessaan.
Hetken eri deittipalstoilla olleena toteavan vain, että molemmilla sukupuolilla on vastakkaista sukupuolta olevaa kumppania hakiessa sama harha..valtaosa hakee jotain, mihin ei ole "rahkeita".
Nettideittailu luo kuvan, että valinnanmahdollisuuksia on loputtomasti.
Teoriassa on, mutta niin netistä kuin "oikeasta" elämästä, kumppanin löytäminen on onnenkauppaa!!
"osa ei ole lukenut ollenkaan ap :ta. kyllä hän miehiä löytää muttei koe suurimpaan osaan vetovoimaa".
No paskaako minä sille voin ettei AP tunne treffailemiinsa miehiin seksuaalista vetovoimaa. Jos AP haluaa timmissä kunnossa olevan miehen niin kannattaisi varmaan itsekin panostaa markkina-arvoonsa. Se vaatii työtä; laihdutusta ja esim salilla käyntiä yms. Tämä kaikki on tuttua miehille ja täten valtaosa miehistä on tyytynyt omaa tasoa heikompaan naiseen. Siis nyt puhutaan ulkonäöllisistä seikoista. Toki kun se tunne tulee ja vie niin se on menoa. AP ei ole näköjään tätä tunnetta kokenut, miksei? Kyllä minä olen. Mulle riittää että nainen on suht ok kroppainen, eli siis normaali painoinen. Valitettavava fakta nyt vain sattuu olemaan se että naiset hakevat valta-osin itseään vanhempaa miestä ja miehet itseään nuorempaa naista. 40v mies voi hyvinkin kelvata 30v naiselle ja 40v mies on innoissaan 30v naisesta.
Taitaa tuo fakta olla lähinnä miesten omissa päissä ja koskee nuoria naisia. Tunnettuahan on että alle parikymppiset tyttöset mieluummin hakevat itseään vähän vanhempaa, koska tytöt murrosiässä kehittyvät nopeammin kuin ikäisensä pojat.
Mutta mitä ihmeen pakottavaa tarvetta jollain 30 tai 40 naisella olisi enää hakemalla hakea itseään vanhempaa miestä? Ei niin mitään. Mutta silti miehet ovat itseään 10 - 30 v nuorempien naisten kimpussa ja ränkyttävät ränkyttämistään ihan kuin pakottamalla naisen saisi kiinnostumaan. Useita kertoja on kuitenkin tuotu esille että suurin osa pariskunnista päätyy kumppaniin jonka ikä on /-5 v omaan ikään nähden. Marginaali ei ole suurensuuri, jotenka pääosin siis haetaan itsensä ikäistä kumppania.
Paitsi tietysti he joille kumppani on statussymboli. Vanhenemistaan kammoava mies luulee että avain nuoruuteen on huomattavasti nuorempi vaimo. Leluvaimo. Miesten itsetunnossa lisäksi on usein aika paljon "turhaa ilmaa" eli heidän suhtautumisensa omaan itseen ja maailmaan on epärealistinen.
"Jos AP haluaa timmissä kunnossa olevan miehen niin kannattaisi varmaan itsekin panostaa markkina-arvoonsa. Se vaatii työtä; laihdutusta ja esim salilla käyntiä yms."
No bmi on siinä 18-19 että paljonkohan tästä pitäs laihduttaa että kelpais niille timmeille tapauksille? Juurikin siksi haluan sen hoikassa kunnossa olevan koska itsenikin olen onnistunu pitään näissä mitoissa, mutta taitaa olla liikaa vaadittu.. valitettavan suuri osa kun oman ikäsistä on jo enemmän tai vähemmän plösööntyneitä kaljamahoja, joihinka taas en kykene tuntemaan eroottista kiinnostusta. Että heikompi tasoseenko sitten pitäs tyytyä vaikka seksi vähän ällöttäiskin...?
"Toki kun se tunne tulee ja vie niin se on menoa. AP ei ole näköjään tätä tunnetta kokenut, miksei?"
Siis ihastumista vai? Kuten todettu, muutaman kerran näiden vuosien aikana kyllä, mutta ilmeisesti nämä miehet on ollu siellä oman tason yläpuolella kun eivät ole kiinnostuneet sen enempää.
Itse etsin nuorempaa naista aikanani, koska heillä riittää virtaa pysyä mukana. Omanikäset, tai vanhemmat naiset olivat kaikki.. vähän väsyneitä. Ehkä ihan alussa he jaksoivat tehdä asioita yhdessä, käydä keikoilla tms., mutta aika pian "jäätiin yhdessä" kotiin, koska oli niin rankka viikko takana. Ei ollutkaan aika amatkustella, koska lomat pitikin järjestää jonkun muun kanssa tehtyjen muksujen mukaan, kuntoilu loppui kuin seinään ja kilot kertyivät vatsakummuksi ja niin edelleen.
Paras kohteliaisuus mitä olen koskaan saanut - tämä siis hieman nuoremmalta naiselta - "Sun kanssa elämä maistuu elämältä."
Ja tylyimpiä kommentteja on tullut useampaankin kertaan vanhemmilta naisilta - Pitääkö sun taas lähteä saunailtaan/peliin/salille/lenkille/bileisiin/tms. Vaikka hänelläkin olisi mahdollisuus osallistua ja tulla mukaan. Mutta mielummin kuollaan sinne mökkiin, yhdessä nyhertäen. Itselläni ainakin riittää virtaa tehdä asioita, ja samaa etsin myös toisesta. Ja nuoremmat ovat siihen parempi vaihtoehto.
Yli 4,5 vuoden jälkeen löysin viimein hakemani! Hyvää kannatti kyllä odottaa ja nirsoillakin eikä tyytyä vaan johonkin vähemmän kiinnostavaan :) on kaikki semmosen kans vaan ihan erilaista kun jollain laimeilla kaverillisilla tunteilla...nyt menny jo puoli vuotta tiiviisti yhdessä.