Toivoisin tähän murheeseeni mielipiteitä varsinkin pitkässä parisuuhteessa eläneiltä, koska tähän kysymykseeni tarvitaan elämänkokemusta ja sitä kautta opittua viisautta.
Olen seurustellut mieheni kanssa kohta 10 vuotta, meillä on yhteinen lapsi. Olen tässä kuitenkin viimeisen vuoden ollut aikalailla ihastunut työtoveriini, jonka kanssa on jopa kännipäissä tullut suudeltua (pettäminen oli jotain, mitä en olisi itsestäni koskaan uskonut).
Nyt olenkin kovassa ristiriidassa itseni kanssa, koska en tiedä seuratakko tunnetta vai järkeä.
Järki sanoo että mitään ei ole vielä menetty, en ole sänkyyn asti toisen miehen kanssa mennyt ja välitän miehestäni kaikesta huolimatta todella paljon. Hän on minulle niin hyvä. Siksi myös haluaisin kertoa hänelle kaikki ja antaa hänen valita jättääkkö vai ottaako. Samalla mietin onko kyseessä ohimenevä ihastus, vihreämmän näköinen ruoho (mitä se ei edes ole, oma mieheni on ns. parempi mies kuin ihastukseni) ja jättää asia kertomatta turhaa murhetta välttäen?
Mistä tässä siis on kysymys, kun ihastuin toiseen ja jopa suutelemaankin päädyin? Vai onko tämä normaalia monen vuoden jälkeen eletyssä suhteessa? Haluan miehelleni parasta ja mietin onko parempi kertoa ja päästää hänet menemään (koska hän kyllä lähtisi, itseään kunnioittava mies kun on), vai antaa kaiken olla ja jatkaa elämistä, koittaa unohtaa tuo toinen mies, joka edelleen huhuilee mielessäni?
Jos OIKEASTI rakastan miestäni, voiko näin käydä vai onko kysymys tottumuksesta?
Olen seurustellut mieheni kanssa kohta 10 vuotta, meillä on yhteinen lapsi. Olen tässä kuitenkin viimeisen vuoden ollut aikalailla ihastunut työtoveriini, jonka kanssa on jopa kännipäissä tullut suudeltua (pettäminen oli jotain, mitä en olisi itsestäni koskaan uskonut).
Nyt olenkin kovassa ristiriidassa itseni kanssa, koska en tiedä seuratakko tunnetta vai järkeä.
Järki sanoo että mitään ei ole vielä menetty, en ole sänkyyn asti toisen miehen kanssa mennyt ja välitän miehestäni kaikesta huolimatta todella paljon. Hän on minulle niin hyvä. Siksi myös haluaisin kertoa hänelle kaikki ja antaa hänen valita jättääkkö vai ottaako. Samalla mietin onko kyseessä ohimenevä ihastus, vihreämmän näköinen ruoho (mitä se ei edes ole, oma mieheni on ns. parempi mies kuin ihastukseni) ja jättää asia kertomatta turhaa murhetta välttäen?
Mistä tässä siis on kysymys, kun ihastuin toiseen ja jopa suutelemaankin päädyin? Vai onko tämä normaalia monen vuoden jälkeen eletyssä suhteessa? Haluan miehelleni parasta ja mietin onko parempi kertoa ja päästää hänet menemään (koska hän kyllä lähtisi, itseään kunnioittava mies kun on), vai antaa kaiken olla ja jatkaa elämistä, koittaa unohtaa tuo toinen mies, joka edelleen huhuilee mielessäni?
Jos OIKEASTI rakastan miestäni, voiko näin käydä vai onko kysymys tottumuksesta?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei kannata kertoa miehellesi, se on kyllä ohi menevää laatua tuo sinun ihastumisesi. Unohda tuo työkaverisi siitä ei seuraa muuta kuin hankaluuksia. Muutaman kuukauden kuluttua huomaat miettiväsi mitä ihmettä oikein näit kyseisessä henkilössä. Voin kertoa tämän kokemuksesta.
Jos tuon ihastuksesi vuoksi rikot perheekuviosi, kadut myöhemmin katkerasti. Kun aikaa on kulunut, et käsitä - et tunteella etkä järjellä - mikä ihme sinua veti puoleensa siinä ihastuksessasi. Perhe sen sijaan on jotakin pysyvää ja todellista. Pidä siitä kiinni!
Et sinä pääse asiasta eroon ennenkuin olet käynyt sängyssä sen sällin kanssa ja sisimmässäsi olet jo päättänyt niin tehdä. Etkä sinä miehellesi edes aio kertoa, kunhan esität etukäteen katuvaa itsellesi.
Neuvo: Mene sänkyyn ja unohda kaikki joutavat muka omantunnon tuskat. Pidä huoli ettei miehesi saa tietää niin kaikki ovat edelleen iloisia ja elämä jatkuu.
Ei pidä paikkaansa. Totta on se, että mieli on tehnyt, mutta sänkyyn en toisen kanssa mene varattuna. Varsinkaan kun oma on niin mahtava ihminen, tuo suutelukin jo raastaa sielua ja kehoa ihan tarpeeksi.
Vanhempi ja viisaampi? Ihmiset tosiaan ovat erilaisia.
Niinhän sinä nyt sanot. Turhaa on taistelusi ja toistelusi ole siitä vakuutettu.
Eli siis olen tuomittu pettäjäksi sänkyyn asti vai, koska olen suudellut jotain toista?
Näitä "kaikki pettävät" julistajia ja provoilijoita riittää jokaiselle keskustelupalstalle. Älä välitä heistä! Tiedät itse mitä teet ja mitä et tee. Jo se, että olet pysähtynyt miettimään mihin olet menossa lupaa hyvää nykyiselle suhteellesi. Älä tee mitään hätiköityjä päätöksiä, kadut varmasti!
Harkitse tarkkaan kerrotko miehelle. Osaat varmasti itse ennakoida miten hän reagoi. Jos uskot että pystytte puhumaan asioista ja parantamaan suhdettanne, niin kerro ja puhukaa.
mutta pidä huoli ettei miehesi saa tietää tai käy niinkuin minunkin suhteessa: oltiin 14 vuotta yhdessä ja satuin huomaamaan naisystäväni nuolemassa toista jätkää ja se oli siinä (napstui siitä poikki). Jouduin vielä vaihtamaan puhelin numeroni, koska en jaksanut kuunnella akan "anteeksi" pyyntöjä. Ehkä ratkaisuni oli turhan raju, mutta jollen minä riitä niin antaa olla.
vakava juttu ole, kerta jäi suutelon asteelle.
Ei se tee pettäjää jos ajattelee seksiä tai haluaisi seksiä jonkun toisen kanssa, vasta sitten kun sitä harrastaa, on menty rajan yli.
Turhaan kuormitat miestäsi jos kerrot suutelemisesta, hän vain tulisi jatkossa hyvin epäluuloiseksi ja kärsisitte siitä molemmat.
Ihastuksia tulee ja menee, joten tämäkin menee mielestäsi aikanaan, ota kokemus pienenä seikkailuna parisuhteen arkeen, tosin kannattaa jatkossa etsiä seikkailut toisaalta, onhan hyväksyttävämpiäkin seikkailuja kuin pettäminen.
exäni jätti minut työkaverin takia,kertoi
silloin suuteluvaiheen jälkeen minulle.
Olisin antanut anteeksi,mutta tilanne riistäytyi
eteenpäin heti kun oli saanut minulle kerrotuksi
vapautui taakastaan ja alkoi sitten suhteeseen.
Erohan siitä tuli.
Exäni ja uusi joutuivat kuitenkin jättämään
työpaikan vähän ajan päästä,ei työyhteisö
hyväksy välttämättä perheensä hylkääviä rakastavaisia.
Mieti siis tarkkaan kannattaako työ- ja rakkausasioita sotkea keskenään.
Eikä se meidän suhde olisi ollut koskaan
enää sama,uudeksi se olisi pitänyt rakentaa.
Itse olen onnellinen nyt uuden kumppanin
kanssa,exä kiukuttelee minulle ,vaikka
pitäisihän hänen olla onnellinen uuden kanssa
myös.
Ehkä suhde muutti elämänkuviot liikaa tai
liian nopesti hänellekin.
Siis mieti vielä.
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat pistää aikaansa omaan mielipiteensä kertomiseen.
Niin. Se voi olla se kuuluisa arki, joka tässä on astunut kuvioihin. Mietin vaan kuuluuko miehelleni suurempi onni jonkun sellaisen naisen kanssa, joka on hänen arvoisensa, eikä suutele toisia miehiä edes humalassa. Olin itse kauan sitä mieltä ettei pidä kertoa ja aiheuttaa turhaa murhetta. Ajan myötä tuli olo, että olen vain pelkuri, joka ei pysty ottamaan vastuuta tekosistaan.
Harkitsen vielä, paljon saan tuhoa aikaan kertomalla, toisaalta, omapa on häpeäni.
Sinähän oletkin ihan tavis näissä jutuissa niin kuin kaikki muutkin vaikka ensimmältään muulta saattaisi näyttää.
>Niin. Se voi olla se kuuluisa arki, joka tässä on astunut kuvioihin. Mietin vaan kuuluuko miehelleni suurempi onni jonkun sellaisen naisen kanssa, joka on hänen arvoisensa
Tavis olen tottakai ja luultavasti koitankin "tehdä itsestäni ylevää", koska luulin olevani pettämisen yläpuolella ja ns. parempi ihminen. Paha olo on tarpeeksi kurja, pakko sitä jollain on koittaa pinnalla pysyä, jospa vaikka uskottelen itselleni että kaikella on syynsä ja vakuutan itseni etten olekaan täysin paha ihminen.
Ajattelin vain itseäni suudellessani toista. Halusin suudella häntä. Se on väärin koska olen varattu. Himoja oli/on tottakai ja alkuperäinen kysymykseni onkin, että onko tämä rakkautta? Voiko toista himoita, jos rakastaa aidosti kumppaniaan?
Mielestäni kirjoitin asiallisesti todellisesta ongelmastani, joka minua sydänjuuriani myöten vaivaa. Toki saat parjata, anna mennä vaan jos olosi siitä parantuu, minun oloni on valmiiksi jo huono. Asia kun on hyvin yksinkertainen; olen pettäjä.
En minä mitään parjaa vaan yritän saada sinut takaisin maanpinnalle ylevistä korkeuksistasi yrittämällä osoittaa, ettei kohdallasi ole kyse mistään rakkauksista tai ei rakkauksista vaan yksinkertaisesti siitä mistä kaikilla muillakin.
Olet tympääntynyt arkeen ja sen arjen harmauden osoitti sinulle tämä vieras miekkonen ja samalla hän toi jännityksen ja halun/himon takaisin ulottuvillesi.
Nyt sinä punnitset jatkaako arkisessa suhteessa vai heittäytyäkkö halujesi vietäväksi.
Kaikenlainen kuorruttelu ja hempeily ei asiaa muuksi muuta ja ymmärrät sen itsekkin jos asetut miehesi sijaan, joka sivumennen sanoen näyttää ainoalta joka tulee kärsimään tässäkin tapauksessa.
"Kaikenlainen kuorruttelu ja hempeily ei asiaa muuksi muuta ja ymmärrät sen itsekkin jos asetut miehesi sijaan, joka sivumennen sanoen näyttää ainoalta joka tulee kärsimään tässäkin tapauksessa."
Usko nyt hyvä ihminen, että tarkoitukseni on nimen omaan ajatella hänen parastaan. Tehtyjä ei saa tekemättömiksi, enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En myöskään halua tuhlata mieheni hyvää aikaa olemalla hänen kanssaan vääristä syistä ja usko kun sanon, kysymys on myös rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta. Ehkä olen todellakin typerä nykyajan nuori, joka ei osaa nauttia arjesta, en tiedä ja mm. sitä kysymystä nyt pohdin. Suhteemme alkoi nuorena, joten voi hyvinkin olla että kysymys on tasan siitä, että olen edelleen liian lapsellinen todelliseen sitoutumiseen, koska asioilla on vaan ollut tapana edetä niitä sen enempää ajattelematta.
Ja koska olen näin hukassa itseni kanssa, kirjoitin tänne palstalle nähdäkseni asioita muiltakin kuin omalta kantiltani ja uskon että ulkopuoliset näkevät asian selvemmin kuin minä, niin kuin sinäkin. Arvostan mielipidettäsi.
Kukaan ei oikeastaan vastannut onko tavallista, että pitkän parisuhteen aikana tulee ihastumisia.
Olen aika varma, että JOKAINEN kokee ihastumisia jossain vaiheessa parisuhdettaan. Erityisesti jos tekee sellaista työtä, että tapaa paljon erilaisia ihmisiä, niin ei voi välttyä kohtaamasta sellaista henkilöä, joka heti ensi silmäyksellä tuntuu niiiiin sopivalta ja ihanalta ja kaikelta siltä mitä oikeastaan on koko ikänsä odottanut.
Se ihastumisen kokemus on siis mielestäni täysin normaalia.
Eri asia on sitten mitä sen tunteen kanssa tekee. Toiset alkaa suhteeseen, toiset jättää vanhan suhteen ja aloittaa uuden ja toiset vaan näkevät asiasta unta. Se on jokaisen oma valinta. Ja seuraukset, plussat ja miinukset kannattaa miettiä tarkkaan.
Ja mitä tulee suutelemiseen, voi ziisus kun se on joidenkin mielestä jo niiiin pettämistä. No suutelemisella ja suutelemisella on eroa, mutta jos se on viatonta eikä johda mihinkään, niin kenellekään ei asiasta kannata ilmoitella, tulee vaan turhaa pahaa mieltä.
Aika on sellainen, joka pelastaa. Odottele rauhassa miltä tuntuu, mutta muista, että sellainen suhde, jota ei elä joka päivä, kimmeltelee mielessä hohdokkaana. Siispä yritä nauttia jokapäiväisestä elämästäsi ja nähdä siinä niitä ihania asioita. Ja voithan alkaa lähettelemään miehellesi vihjailevia tekstiviestejä/sähköposteja - ikäänkuin aloittaa salaisen suhteen omaan ukkoosi.
Ihastuminen on "normaalia", mutta pitkässä parisuhteessa elävälle sen pitäisi olla myös hälytyskello.
1. Miksi tunnen ihastusta?
2. Mikä on pielessä, että joku toinen tuntuu kiinnostavammalta?
3. Mitäs nyt tehdään?
Ja kuinkas sitten kävikään...
1. Siksi, että avioliitossa ei ollut läheisyyttä...
2. Se, että kotona oli elämä silkkaa mökötystä ja kykenemättömyyttä ratkoa asioita...
3. Kattilat jakoon. Paska juttu lapsille ja paha takaisku meille aikuisille - toinen teki konkurssin ja toinen putosi vähävaraisuuteen...
Loppu hyvin - kaikki hyvin: kaksi toisilleen sopimatonta älysi lopettaa toimimattoman suhteen ja nyt on kaikilla parempi olla. Mitä siitä, jos hupeni muutama vuosi talousvaikeuksiin siellä ja täällä? Nyt ovat budjetit balanssissa ja lapsilla kaksi kotia, joissa he viihtyvät. Ainoa miinus tilanteessa on, että lapset eivät saa mallia toimivasta ydinperheestä.
on kohdata kysymyksesi nro 1 ja 2. Varsinkin kun se "vika" ei oikeasti löydy siitä puolisosta vaan omasta itsestä. Jotain hyvin oleellista puutuu silloin elämästä ja sitä ei voi kukaan ulkopuolinen toiselle tarjota vaan jokaisen pitää ITSE löytää tasapaino sisimpäänsä.
Mielestäni sinun on nyt itse tehtävä valintasi ensin, ennen kuin harkitsetkaan loukkaavasi miestäsi. Eli valitse haluatko elää miehesi kanssa, vai haluatko kokeilla siipiäsi sen toisen kanssa. Kummassakin juttussa on riskinsä, ja kumpikin valinta voi kaduttaa jälkikäteen. Mutta se päätös sinun on ensin tehtävä, ihan itse. Jos miehesi on viisas ja todella rakastaa sinua, uskon että myös hän vaatisi sinua itse valitsemaan jos hänelle kertoisit.
Jos päätät jäädä miehesi luo, älä kerro hairahduksestasi. Se olisi vain itsekästä, ikäänkuin haluaisit vain keventää mieltäsi ja odottaisit häneltä synninpäästöä. Hänen velvollisuutensa ei ole sitä antaa. Tämä on sinun oma mokasi, ja sinun tulee se kantaa yksin, ei raskauttaa sillä syytöntä miestäsi. Tällaisissa asioissa jaettu suru on aina kaksinkertainen suru.
Jos taas päätät lähteä suhteesta, voit harkita kertomista, mutta siinäkään tilanteessa se ei usein ole järkevää. Miksi vaikeuttaa toisen sydänsuruja entisestään, ja loukata häntä vielä syvemmin? No, jos hän rupeaa hankalaksi eikä päästä sinua menemään, sitten voit sanoa että olet kiinnostunut toisesta miehestä, ja haluat lopettaa tämän ennen kuin menet liian pitkälle toisen kanssa. Ei sinun sen tarkemmin tarvitse asiaa selitellä.
Tilanteesi on vaikea, eikä siihen ole yhtäkään helppoa ratkaisua. Mutta sellaista se elämä on. Älä kuitenkaan itseäsi soimaa loppuelämäsi ajan. Tiedät jo että olet mokannut, sitä ei saa tekemättömäksi, mutta on edelleenkin täysin sinun vallassasi loukkaatko vielä muitakin ihmisiä teollasi, ja päätätkö ottaa virheestä opiksesi ja pitää tulevat ihastukset vain ihastuksen tasolla. Kaikki pitkissä suhteissa elävät ihastuvat joskus johonkin toiseen. Ei se ole kiellettyä, eikä sille mitään voi, mutta se että eteneekö ihastuksen kanssa platonista suhdetta pidemmälle on kunkin itse päätettävissä.
Eli vastauksena viimeiseen kysymykseesi: ihastuminen on ihan normaalia, silti on aivan mahdollista että rakastat syvästi miestäsi.
Onnea jatkoon sinulle!
Pakko kertoa myös oma mielipiteeni tähän asiaan!
Kuulostat nöyrältä ja moraaliselta ihmiseltä, mm. koska sanot että (myös) sinuun koskee se vääryys, mitä olet tehnyt miehellesi. Lisäksi kuulostaa siltä, että tajuat ihastuksesi olevan ohimenevää laatua (tai tajuat ainakin sen, että et olisi onnellisempi pitkässä suhteessa ihastuksesi kohteen kanssa kuin nykyisen miehesi kanssa).
Luonto on ohjelmoinut lähes jokaisen ihmisen ihastumaan silloin tällöin. Tämä biologinen mekanismi on kuitenkin sen verran alkukantainen, ettei se ota huomioon sitä, onko ihminen parisuhteessa vai ei. Ihastumisessa ei siis sinänsä ole mitään väärää. Se on kuitenkin varsin erilainen asia kuin pitkässä parisuhteessa osapuolien välille kehittyvä rakkaus. Kun itse laitan puntariin satunnaisen ihastumisen ja rakkauden, rakkaus voittaa ehdoitta - se kun on jotakin joka vaatii työtä ja aikaa kehittyäkseen ja kasvaakseen, eikä sitä ole mahdollisuus saavuttaa kenen kanssa tahansa.
Kuten sanottu, ihastuessasi et ole tehnyt mitään väärää - tunteitaan kun ei voi kontrolloida vaikka miten haluaisi. Kun sitten veit tunteesi toiminnan tasolle suutelemalla ihastuksesi kohdetta, astuit väärintekemisen tielle (olettaen että olet antanut miehellesi ymmärtää ettet suutelisi muita miehiä - muutenhan toimintaasi ei voisi yksioikoisesti luokitella vääräksi). Et ole kuitenkaan toistaiseksi jatkanut tuolla tiellä, vaan olet pysähtynyt miettimään, miten sinun todella kannattaa elää ja toimia. Hyvä!
Kuten joku aiempikin kirjoittaja sanoi, sinun pitää ensimmäisenä miettiä, miten vihreää se aidan toisella puolella kasvava ruoho tässä tapauksessa on. Miten monta vuotta olet ollut nykyisen miehesi kanssa? Mieti millaiseksi suhteesi tämän ihastuksesi kanssa kehittyisi jos olisit hänen kanssaan yhtä kauan. Voitko olla varma että olisit yhtä onnellinen tai onnellisempi kuin miehesi kanssa nyt? Jos et, sinun ei kannata lähteä nykyisestä suhteestasi, sillä "arki" astuu vääjäämättömästi myös uuteen suhteeseen, ja tulevaisuus voi olla paljon huonompi kuin tulevaisuutesi nykyisen miehesi kanssa. (Oletan tässä, että et ole sitä tyyppiä, joka ei edes etsi pitkään kestävää, luotettavaa parisuhdetta vaan on valmis vaihtamaan kumppania muutaman vuoden välein.)
Jos päätät jäädä nykyiseen suhteeseesi, parasta mitä voit tehdä on kertoa tapahtuneesta miehellesi. Luit aivan oikein: siis PARASTA MITÄ VOIT TEHDÄ! Kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia, kun arvioidaan niihin sisältyvät riskit.
Esimerkki: Jätät kertomatta miehellesi tapahtuneesta ajatellen, että se lisää epäluottamusta välillänne. Miehesi saa tietää tapahtuneesta vuoden kuluttua sattumalta jostakin sellaisesta lähteestä, jota et ole tajunnut/voinut sulkea. Onko suhteessanne luottamus tämän jälkeen paremmalla tolalla kuin siinä tapauksessa, että olisit heti kertonut asiasta miehellesi itse? Vaikka miehesi ei koskaan saisi varsinaisesti tietää tapahtuneesta, kertomatta jättäminen vaikuttaa myös sinun käytökseesi ja tapaasi olla miehesi seurassa. Ihmiset aistivat toisistaan yllättävän paljon. Se, että miehesi aistii ettei sinulla ole täysin puhtaita jauhoja pussissa, nakertaa myös luottamusta suhteessanne pitkällä aikavälillä ja lisäksi vaikeuttaa omaa olotilaasi.
Joku sanoi että olisi väärin kertoa tekemisistään, koska tällainen tuska pitää kärsiä itse sen sijaan että kaataisi sen toisen niskaan. En voisi olla enemmän eri mieltä. Todellisuudessa omasta törttöilystä kertominen on itselle PALJON VAIKEAMPAA kuin kertomatta jättäminen, joten se joka ei kerro, sluibaa moraalittomasti ulos vielä tuostakin tilanteesta. Käännä kelkkasi nyt kun vielä voit.
Luonnollisesti miehellesi tulee paha mieli kun kerrot, mutta sen pahan mielen olet aiheuttanut jo sillä hetkellä kun suutelit toista - ei sitä voi tehdä tekemättömäksi vain jättämällä kertomatta asiasta! Tiedät pahoittaneesi miehesi mielen - nyt voit yrittää parhaasi mukaan korjata tilannetta ja saada hänen oloaan paremmaksi (tietenkin siinä tahdissa, mikä miehellesi sopii).
Jos olet tarpeeksi rohkea ja kerrot, ja tarpeeksi kärsivällinen niin että kestät kaikki miehesi raivonpuuskat ja hetkellisen sinuun kohdistuvan vihamielisyyden tyynesti, katuvana ja riitelemättä, ja jaksat rakastaa miestäsi ja osoittaa rakkauttasi siitä huolimatta että tämä hetkellisesti ei vastarakkautta kykene ilmaisemaan, olet voiton puolella. Jos nimittäin pääsette yhdessä miehesi kanssa tämän kriisin yli, suhteenne on paljon varmemmalla ja luottavaisemmalla pohjalla kuin siinä tapauksessa että olisit jättänyt kertomatta.
Kun miehesi tajuaa, että sinä olet luottanut häneen niin paljon että olet kertonut erehdyksestäsi hänelle avoimesti, hänen on anteeksi antamisen jälkeen itse asiassa helpompi luottaa sinuun tulevaisuudessa. Hänen ei tarvitse miettiä, mitä kaikkea sinä hänen selkänsä takana mahdollisesti puuhastelet, koska olet ITSE kertonut hänelle siitä. Jos jotakin muuta olisi tapahtunut, miksi et olisi kertonut siitäkin? Hän siis tietää että mitään muuta ei ole tapatunut. Lisäksi uskon hänen voivan luottaa siihen, että sinä olet oppinut virheestäsi, ja ettei sama tule enää toistumaan. Sellainen on parisuhteessa arvokkainta mahdollista luottamusta!
Luulenpa muuten, että jos olisit kertonut miehellesi jo siinä vaiheessa kun ihastuit siihen toiseen mieheen, et välttämättä olisi edes ajautunut siihen suuteluvälikohtaukseen. Se, että olisit ottanut miehesi mukaan ihastuksesi käsittelyyn, olisi ehkä saanut sinut muistamaan miehesi paremmin silloinkin kun olet tuon toisen seurassa - ja se että olisit voinut käydä ihastusta läpi sinulle rakkaimman ihmisen kanssa, olisi vahvistanut teidän välistänne suhdetta ja aiheuttanut ihastumisen loppumisen ennen pitkää. Näin kävi ainakin minulle (ja se ei ollut alussa millään muotoa lievä ihastuminen - kaikkea muuta).
On toki myös mahdollista, että miehesi ei tule ikinä ymmärtämään asiaa siten kuin olen sen tässä viestissä selittänyt - jos esimerkiksi teillä on pahoja luottamusongelmia jo muutenkin, kertominen saattaa olla suhteellenne liian suuri rasite. Jos siis oikein todella jaksat yrittää kuunnella miestäsi ja hänen tuskaansa, pyytää reilusti anteeksi tekemääsi virhettä ja osoittaa kaikin tavoin rakkauttasi hänelle, sekä keskustella asiasta hänen kanssaan täysin riitelemättä ja avoimesti, ja hän siitä huolimatta päättää lopettaa suhteenne, olisin sitä mieltä että suhteen loppuminen ei ole niin huono vaihtoehto kuin miltä se alussa voi tuntua. Sinulla nimittäin on mahdollisuus (ainakin kirjoituksesi perusteella arvioituna) rakentaa jonkun miehen kanssa myös sellainen parisuhde, joka perustuu luottamukseen ja avoimuuteen, jossa molemmat elävät onnellisina toisiaan tukien, ja joka kestää vuosikymmeniä!
Kävi miten kävi, olen sinusta ylpeä, kun ihan oikeasti tunnut haluavan toimia moraalisesti ja oikein. Jos kykenet siihen, sinua odottaa onnellisen elämän palkinto - asiat kun vaikuttavat toisiinsa niin monimutkaisten syy-seuraussuhteiden kautta että ihmisen moraalittomat teot kalahtavat aina loppujen lopuksi myös tekijän omaan nilkkaan (vanha fraasi, mutta NIIN totta!), silloinkin kun sitä ei vielä tekohetkellä tajua. Sinä onneksesi pysähdyit miettimään melkein ajoissa - mitään hirveän pahaa ei ole edes vielä ehtinyt tapahtua. Onnea siis tulevaisuuteesi - ja palaathan kertomaan miten sinulle käy!
Saara
Pakko nyt vielä vastata sinulle erikseen, kun luin kirjoituksesi äsken ajatuksen kanssa.
Se oli todella hienosti kirjoitettu ja olet oikeassa, enemmän kuin yhdessä asiassa, mutta niinkuin alempana kirjoitin, mieheni ei tapahtunutta antaisi minulle anteeksi, vaan jättäisi mitä luultavammin kuin nallin kalliolle, mihin sinä ikään kuin kommentoit:
"On toki myös mahdollista, että miehesi ei tule ikinä ymmärtämään asiaa siten kuin olen sen tässä viestissä selittänyt...
..olisin sitä mieltä että suhteen loppuminen ei ole niin huono vaihtoehto kuin miltä se alussa voi tuntua. Sinulla nimittäin on mahdollisuus (ainakin kirjoituksesi perusteella arvioituna) rakentaa jonkun miehen kanssa myös sellainen parisuhde, joka perustuu luottamukseen ja avoimuuteen, jossa molemmat elävät onnellisina toisiaan tukien, ja joka kestää vuosikymmeniä!"
Meillä ei ole ollut aikaisempia luottamusongelmia, mutta naulan kantaan osuit silti ja TÄMÄ on varmaankin se suurin ongelma meidän koko suhteessa, minkä takia luultavasti mieli onkin osittain eksynyt muille maille...
Keskustelu, noin niin kuin yleisesti suhteessamme ei toimi, eikä tästäkään tapauksesta olisi puhuttavaa, koska hänen mielestään olisin tehnyt väärin ja se siitä. Hän on hyvin yksioikoinen ihminen ja siksi suksemme menevätkin monesti ristiin. Hän kyllä kuuntelee, jos minulla on jotain sydämelläni, muttei sano oikeastaan koskaan mitään ja minusta tuntuukin että puhun yksin. Arvostan silti sitä, että hän edes vaivautuu kuuntelemaan ja kunnioitan häntä ihmisenä suunnattomasti, hän on todella huomioonottavainen ja ajattelevainen ihminen. Olen aina ajatellut, ettei täydellistä ihmistä olekaan ja tämä puhumattomuus on pienempi paha kuin moni muu vika olisi.. Ja ennen kaikkea, eikö tuo ole aika monen miehen kanssa sama juttu..
Hyvää jatkoa myös sinulle! :)
elämää toi sun juttu. Sieltä kevyemmästä päästä vielä. Älä kerro ja yritä selvittää asia itsellesi ajan kanssa. Tai jatkaa ihastusta, ihan miten se nyt meneekään sitten....
En edes tiedä mistä aloittaa, olen niin otettu ihmisten panostuksesta kirjoittaa ventovieraalle.
Täällä on tullut todellakin monenlaista mielipidettä ja näkökulmaa asioihin, kiitos todellakin siitä ja kannustuksesta!!!
En ole vielä lopullisesti päättänyt mitä aion tehdä, koitan tasapainoitella sekä järjen että tunteen kanssa. Helppoa tämä ei ole, mutta niin kuin joku sanoikin; sellaista on elämä. Ennen kaikkea vastuunottaminen kaikesta on hankalaa, koska haluan niin kovasti kertoa miehelleni, mutta hänet tuntien tiedän, että se olisi suhteemme loppu. Olen silti ymmärtänyt tässä kaiken mietiskelyni keskellä ja teidän avustuksellanne, että todella rakastan miestäni. On se sitten tottumusta, mitä hyvnsä, se on rakkautta, joka on kasvanut vuosien saatossa. Voisi sitten sanoa, että se on sitä "oikeaa" rakkautta ja minä vain lankesin ihastukseni pauloihin, sen enempää asioita miettimättä. Eli tein väärin, epäilemättä.
Kertoakko vai ei, siinä pulma, joka varmasti aukenee minulle tässä ajan saatossa, kun kuuntelen mitä se pieni ääni tuolla pään sisällä sanoo kaiken pohdinnan jälkeen. Kävi miten kävi, ratkaisun kanssa on sitten elettävä.
Sydämellinen kiitos kaikille kirjottaneille ja hyvää jatkoa myös teille!!