En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta kerron kuitenkin. Seurustelin erään yli viiskymppisen miehen kanssa vajaan parin vuoden ajan. Ihmettelin hänessä yhtäkkiä ilmeneviä mielipiteen muutoksia silloin tällöin. Samoin hän oli todennäköisemmin narsistinen persoona (kylmä, manipuloiva, itseään vain korostava, muita vähättelevä). Siihen tulokseen olen tullut näin jälkikäteen.
Hänellä onkin nyt kaksi fb profiilia ja se on minusta hieman outoa. Voiko ihminen olla myös niin yksinkertainen eli ei mikään ruudin keksijä ettei osaa käyttää fb:kia niin, että laittaisi asetuksia "päälle" ja pärjäisi yhdellä profiililla. Vai voiko olla kyse todellakin kahdesta persoonasta? Mitä tuumailette asiasta?
Hänellä onkin nyt kaksi fb profiilia ja se on minusta hieman outoa. Voiko ihminen olla myös niin yksinkertainen eli ei mikään ruudin keksijä ettei osaa käyttää fb:kia niin, että laittaisi asetuksia "päälle" ja pärjäisi yhdellä profiililla. Vai voiko olla kyse todellakin kahdesta persoonasta? Mitä tuumailette asiasta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajika tutun kuulosta tuo miehen persoona. Itse seurustelin liian monta vuotta samanlaisen kanssa, tosin jo yli 60-v nyt, mutta todella itseriittoinen ja itseään ihaileva tyyppi. Ilmeisesti ne kaksi fb profiilia kuuluu hänen narsistiseen luonteeseen.
Olen niin onnellinen ja helpottunut, kun pääsin henkisesti hänestä eroon. Tosin elämäni ei ole niin vuoristoratamaista, mutta ainakin rauhallisempaa tällä hetkellä.
Toiset äijät leikkivät tulella ja itkevät kun polttavat sormensa.
Mitä sinua asia kiinnostaa enää, kun on jo ex?
No johan se kiukkunen tätikin työnsi nenänsä tälle palstalle muita mollaamaan.
Sinäkö määräät kuka kirjoittaa ja mitä. Älä avaa tätä palstaa kuin noin kiukuttaa.
Kyllä minäkin tiedän useita, joilla on kaksi Facebook-profiilia. Syynä voi olla esim. se, että haluaa erottaa ns. julkisen ja yksityisen profiilinsa. Eli esim. työkavereita ja muita hyvänpäiväntuttuja julkisessa profiilissa ja hyviä ystäviä henkilökohtaisessa prolfiilissa. Eikä tarvitse olla narsisti, vaan ihminen, joka ei ole niin avoin kuin nykymaailmassa on tapana.
Kyllä kaksi Facebook-profiilia ehdottomasti viittaa mielenvikaisuuteen! Pysy kaukana siitä hullusta!
Aivan. Jos ei ihmisellä ole pokkaa pitää yhtä facebookia yhtä twitteriä nii jotain hämärää hänessä on joko mielessä. Moraalissa. 'Tai täys veropetoksia tehtaileva psykopaatti. Näitä ikävä kyllä on tullu vastaan.
Jos ihminen on ok. Se laittaa asetuksiin mitkä asiat on julkisia facebookissa ja rajaa ne mitkä on vain ihan muutamalle lähipiiriläiselle. On ihan tsoukkia ja tyhmyttä selittää että ihminen tarvitsee monta profiilia nettimaailmassa. Jokaisella profiililla on joku tarkoitus miksi sillä viestitään niin kuin viestitään. tän pitäisi olla selvää niille pelinaisille kuin miehillekin. Ette te niin älykkäitä ole.