kopioitua asiaa paremmin tuntevien mietittäväksi ja kommentoitavaksi:
"Ar @ 19.10.2013 22:10:24
2013.10. "Saksalaista insinööritaitoa ihaillaan syystä. Maassa osataan kuitenkin myös tyriä. ..."
* Artikkeli alkaa sitten maalailla suurieleisesti niitä Jorma Ollilankin sepittämiä ns. s u u n n a t t o m i a ongelmia", joita Saksassa on. .. No katsotaampa näitä maan jättiongelmia allekain.
- Vielä viitisen vuotta sitten Saksan piti maksaa raakasähköstään yli tuplasti sen mitä Suomessa. Nykyään Saksan raakasähkö on 4,3 senttiä/kWh. Kun Suomessa esim. mennäviikolla YDINsähkömme pörssihinnat liikkuneet 6-9snt/kWh.
- 5 Vuotta sitten ydinvoimainen Saksa oli Euroopan SUURIN sähkön ostaja. Nyt Saksa on Euroopan suurin sähkön MYYJÄ!
- Saksan talouden veturiksi muutamassa vuodessa on tyhjästä noussut tuulivoimateollisuus. Maan pelkän tuulivoiman liikevaihto vastaa KOKO Suomen valtion budjettia käsittämättömät 200 000 000 000e!!! Ongelmaa toki siis kerrakseen!
- Itse asiassa Saksa 32 000 000MW tuulivolyymillaan on VASTA siirtymässä varsinaisen rahasammon markkinajohtajaksi. Offshore tuulivoimalabisnes kasvaa rankasti 30% vuosikasvun uralla.
- Saksa tekee joitain sellaisia teknisiä ratkaisuja. Joita Suomessa EI edes uskalleta kertoa missään. Kun Suomessa tehdään 3MW muutamia tuulivoimaloita. Niin Saksassa on JO toiminnassa h u i k e a n isoja 9 MW tuuli- ihmeitä. Ja millaisia laitteita nuo ovatkaan? Saksassa tuulivoimaloitten vuosipysyvyysaste on häikäisevää yli 45% luokkaa. Tuulivoimalat siis käyvät JO liki samoilla vuosipysyvyyksillä kuin ydinvoimalat 65% vuosipysyvyyksillään. Puhumattakaan ydinreaktorien tuskin 30% hyötysuhteista!
- Malliksi Loviisan 510MW realtorin korvaamiseen riittäisi uskomattoman VÄHÄN, eli luokkaa 60kpl tuulivoimalaa enää! Kuvaavaa, että vasta parisen kuuta sitten Suomen tiedotusharhat puhuivat Saksassa olevan vasta 7,5MW suurimmat tuulivoimalakoot.
- Vanhoista tuulivoimaloistaan Saksa kykenee myymään Euroopan sähkömarkkinat turpeiksi. Käytännössä kuoletetut tuulivoimalat ilmaisella polttoaineellaan kun PYSTYVÄT syrjäyttämään kaikki MUUT energiamuodot kilpaillessaan. TÄMÄ on se ongelma, mutta ongelma VAIN Ranskan ja Suomen kaltaisilla YDINVALTIOSÄHKÖMAISSA.. . .Ei siis Saksassa niinkään!)
--
Eli toikin ylläoleva asiallisin aiheeseen liittyvä uutinenkin poistettiin lennosta nettipoliisen hallinoimista mm. Tuuli- , aurinko- ja Vesivoima foorumeilta. (Miksi pitäjä nettipoliisit Ari Paanalan kaltaiset kaverit tekevät tällaisia?) No kas kun YDINALAHAN tämän maamme omistaa ydinsaastahankkeitaan PITÄÄ kaikin rahoin ja voimavaroin tukea jotta maana Suomi lakkaa olemasta ja saadaan himoitut EU:n ydinjätteet tänne!. . .
Arto Lauri . . .Täällä ns. "tuuli-" foorumillanne näköjään haistatetaan paskat tällaisille TODELLISLLE uutisille. Varmaan tääkin lentää ulos kuin lahjus TVO:lta..) Mutta ai niin senverran vielä, että YDINlobbarikupunki Rauma/TVO jukkaisi j u u r i tiedotteen tänään 19.10.2013. Sen mukaan kaupungin 30 miljoonan YDINVOIMAhanke on taloussyistä päätetty puolittaa 15 miljoonaan., Summaa kaupunki haluaa siirtää EI ydinvoimaisiin energiantuotantoihinsa! Kuulema 11 Vuotta turhaan odotettavat takaisinmaksuajat ydinvoimasta EIVÄT kiinosta parissa kuukaudessa tuotantoon ja käyntiin saatavien tuulivoimaloitten rinnalla!
Syy on sama kuin Japanissakin. 3 kertaa kilpailijoitaan kalliimpi ydinvoima EI ole todettu mielekkääksi rahanHUKKAAMISPAIKAKSI! TVO varmaan lähettää kohta kuumat kovapalkkaiset "POLIISINSA juttelemaan kunnan päättäjien kanssa. Voi h y v i n k i n siis vielä löytyä verta nenästä kaivaen puuttuvat kymmenetmiljoonat ydinbisneksiin tuuliikeen sijaan.) ( Ju ja poistakaa toki ydinlobbarit täälläkin HETI nääkin! Siitähän te matoiset rahanne saatte!)
Ei voi julkaista kommenttia. Yritä uudelleen "

Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, näyttää olevan Phelixissä kaupan 150GWh/d kuukausitasolla hintaan 42 s/MWh juuri nyt
http://www.eex.com/en/
En sitten tiedä, kuinka hyvää businesta, kun takuuhinta auringolle on 135 s/MWh ja tuulelle noin 90 s/MWh.
http://pirila.fi/energia/2009/11/24/syottotariffit-saksassa-ja-suomessa/
Jos Saksan veronmaksajat ovat valmiita sponssaamaan, niin mkä, ettei. Vahinko vaan, että Suomeen ei välimatkan takia saada tukisähköä kuin välillisesti Nordpoolin kautta.
Niin pahasri hakusessa, että näkemiin. miksi saksassa kiristellään hampaita, ajettiin vihreät pois hallituksesta ja teollisuus vetäytyy?
Ne todelliset kotilalouksien sähkönhinnat näkyvät esim. seuraavan linkin kuvasta http://epp.eurostat.ec.europa.eu/statistics_explained/index.php?title=File:Electricity_prices_for_households_consumers_2012s2.png&filetimestamp=20130523171241. Saksassa hinta on noin 27 snt/kWh. Suomessa noin 15 snt/kWh.
Kyllä minä olen joutunut maksamaan sähköstäni kulutuksesta riippuen 27 - 2000 c/kWh vaikka olen kilpailuttanut kaiken minkä pystyn. Fortumin taksoilla olisi varmaan reilusti enemmän.
Omasta sähköstäni maksan 12 c/kwh.
Mulla sähkö siirto ALV on noin 10 snt/kWh.
Eihän nuo riitä edes siirtohintaan ja perusmaksuihin.
Miksi ei voitaisi vaihteeksi kirjoitella tottakin?
Tuossa on Fortumin sähkölasku (pääkaupunkiseutu). Päiväsiirto 2,91 c/kWh, yösiirto 1,68 c/kWh (75 % yösiirtoa). Sähköverot 2,11 c/kWh. Perusmaksu 7,61 €/kk.
Vielä tuo sähkön hinta: Vantaan Energialla on 2 vuoden sopimuksella päiväsähkö 6,31 c/kWh, yösähkö 5,04 c/kWh, 75 % yösähköosuudella tulee keskimäärin noin 5,5 c/kWh. Ja tuo siirto veroineen teki noin 4,5 c/kWh. Yhteensä noin 10 c/kWh.
Mulla kuulu just nuo kaikki siihen 12 senttiin. Tarkennuksena
Kun tuulivoima on noin edullista niin miksi sitten tuulimyllyilijät ovat jatkuvasti mankumassa tukiasia? Kun saisi suoran ja järjellisen vastauksen edes siihen.
Siksi, että kesän 2010 energiapaketissa Keskustan ministeri Pekkarinen halusi tukiaisia myös ns. risupaketin hyötyjille eli metsänomistajille jotka pääosin ovat Keskustan äänestäjiä.