Jehovan todistajien sukupolvioppi on muuttunut joitakin vuosia sitten ja uuden Vartiotornin artikkeli liittyy siihen:
http://www.jw.org/fi/julkaisut/lehdet/w20140115/tulkoon-sinun-valtakuntasi/
Lainaus:
15 Asiainjärjestelmän päättymistä koskevassa yksityiskohtaisessa profetiassaan Jeesus sanoi: ”Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Lue Matteuksen 24:33–35.) Ymmärrämme, että Jeesus tarkoitti ”tällä sukupolvella” kahta voideltujen kristittyjen ryhmää. Ensimmäinen oli olemassa vuonna 1914 ja pani silloin valppaasti merkille Kristuksen läsnäolon tunnusmerkin. Tähän ryhmään kuuluvat eivät olleet vain elossa vuonna 1914, vaan heidät oli voideltu pyhällä hengellä Jumalan pojiksi tuona vuonna tai ennen sitä (Room. 8:14–17).
16 ”Tähän sukupolveen” sisältyvä jälkimmäinen ryhmä koostuu voidelluista, jotka elävät osittain samanaikaisesti ensimmäiseen ryhmään kuuluvien kanssa. He eivät olleet ainoastaan elossa yhtä aikaa joidenkin ensimmäisen ryhmän jäsenten kanssa, vaan heidät voideltiin pyhällä hengellä silloin, kun näitä oli vielä maan päällä. Kaikki nykyään elävät voidellut eivät siis kuulu Jeesuksen mainitsemaan ”tähän sukupolveen”. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluville on jo karttunut ikää. Matteuksen 24:34:ssä olevat Jeesuksen sanat antavat kuitenkin syyn luottaa siihen, että ainakaan kaikki ”tähän sukupolveen” kuuluvat ”eivät missään tapauksessa katoa” ennen kuin he näkevät suuren ahdistuksen alun. Tämän tulisi saada meidät entistä vakuuttuneemmiksi siitä, että Jumalan valtakunnan Kuningas tuhoaa pian pahat ja tuo tilalle vanhurskaan uuden maailman (2. Piet. 3:13).
Lainaus loppuu. Eli ensimmäiseen ryhmään (A) kuuluvat voidellut ovat saaneet voidellun asemansa viimeistään 1914. Toiseen ryhmään (B) kuuluvat ovat saaneet voidellun asemansa silloin, kun ryhmän A jäseniä on ollut vielä elossa. Harmagedon alkaa ryhmän B jäsenten elinaikana. Mikä on Harmagedonin takaraja tämän perusteella laskettuna?
Voimme ehkä ajatella, että ryhmän A nuorimpien jäsenten täytyy olla syntyneitä viimeistään 1904 (kasteelle ja voidelluksi 10-vuotiaana vuonna 1914). Oletetaan, että heistä pitkäikäisimmät elävät 100 vuotta, mikä johtaa vuoteen 2004. Ryhmän A jäseniä on siis elossa vuoteen 2004 asti.
Näin ollen ryhmän B jäsenten täytyy saada voideltu asemansa viimeistään vuonna 2004. Pidetään kiinni 10 vuoden kasteiästä ja nostetaan elinajanodotetta 120 vuoteen lääketieteen kehityksen ansiosta. Ryhmän B jäsenen täytyy olla syntynyt viimeistään 1994 ja tästä 120 vuotta eteenpäin johtaa vuoteen 2114. Tämä on takaraja Harmagedonin tulemiselle nykyisen opin ja tämän laskelman perusteella. Vielä himpun verran yli 100 vuotta siis. Vai laskisiko joku eri tavalla?
http://www.jw.org/fi/julkaisut/lehdet/w20140115/tulkoon-sinun-valtakuntasi/
Lainaus:
15 Asiainjärjestelmän päättymistä koskevassa yksityiskohtaisessa profetiassaan Jeesus sanoi: ”Tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Lue Matteuksen 24:33–35.) Ymmärrämme, että Jeesus tarkoitti ”tällä sukupolvella” kahta voideltujen kristittyjen ryhmää. Ensimmäinen oli olemassa vuonna 1914 ja pani silloin valppaasti merkille Kristuksen läsnäolon tunnusmerkin. Tähän ryhmään kuuluvat eivät olleet vain elossa vuonna 1914, vaan heidät oli voideltu pyhällä hengellä Jumalan pojiksi tuona vuonna tai ennen sitä (Room. 8:14–17).
16 ”Tähän sukupolveen” sisältyvä jälkimmäinen ryhmä koostuu voidelluista, jotka elävät osittain samanaikaisesti ensimmäiseen ryhmään kuuluvien kanssa. He eivät olleet ainoastaan elossa yhtä aikaa joidenkin ensimmäisen ryhmän jäsenten kanssa, vaan heidät voideltiin pyhällä hengellä silloin, kun näitä oli vielä maan päällä. Kaikki nykyään elävät voidellut eivät siis kuulu Jeesuksen mainitsemaan ”tähän sukupolveen”. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluville on jo karttunut ikää. Matteuksen 24:34:ssä olevat Jeesuksen sanat antavat kuitenkin syyn luottaa siihen, että ainakaan kaikki ”tähän sukupolveen” kuuluvat ”eivät missään tapauksessa katoa” ennen kuin he näkevät suuren ahdistuksen alun. Tämän tulisi saada meidät entistä vakuuttuneemmiksi siitä, että Jumalan valtakunnan Kuningas tuhoaa pian pahat ja tuo tilalle vanhurskaan uuden maailman (2. Piet. 3:13).
Lainaus loppuu. Eli ensimmäiseen ryhmään (A) kuuluvat voidellut ovat saaneet voidellun asemansa viimeistään 1914. Toiseen ryhmään (B) kuuluvat ovat saaneet voidellun asemansa silloin, kun ryhmän A jäseniä on ollut vielä elossa. Harmagedon alkaa ryhmän B jäsenten elinaikana. Mikä on Harmagedonin takaraja tämän perusteella laskettuna?
Voimme ehkä ajatella, että ryhmän A nuorimpien jäsenten täytyy olla syntyneitä viimeistään 1904 (kasteelle ja voidelluksi 10-vuotiaana vuonna 1914). Oletetaan, että heistä pitkäikäisimmät elävät 100 vuotta, mikä johtaa vuoteen 2004. Ryhmän A jäseniä on siis elossa vuoteen 2004 asti.
Näin ollen ryhmän B jäsenten täytyy saada voideltu asemansa viimeistään vuonna 2004. Pidetään kiinni 10 vuoden kasteiästä ja nostetaan elinajanodotetta 120 vuoteen lääketieteen kehityksen ansiosta. Ryhmän B jäsenen täytyy olla syntynyt viimeistään 1994 ja tästä 120 vuotta eteenpäin johtaa vuoteen 2114. Tämä on takaraja Harmagedonin tulemiselle nykyisen opin ja tämän laskelman perusteella. Vielä himpun verran yli 100 vuotta siis. Vai laskisiko joku eri tavalla?
Vastaukset 21
Vanhimmat
No nyt ei enää tarvitse odottaa uusia eräpäiviä harmalle. Vuoteen 2114 mennessä todistajien uskonto on kuollut ja kuopattu. Toivottavasti useimmat muutkin vanhoilliset uskonnot.
No sitähän olen jo kauan sanonut,että Raamatun ennustukset täyttyvät hitaasti. Olen sitäkin sanonut,että loppuun on varmasti vielä ainakin 100 vuotta aikaa.
14 "Esimerkiksi ennen kuin Jumalan valtakunta perustettiin taivaassa, ryhmä uskollisia voideltuja palveli innokkaasti Jumalaa. Mitä he tekivät, kun jotkin heidän vuotta 1914 koskevat odotuksensa eivät toteutuneet? Useimmat heistä todistivat nuhteettomuutensa koettelemuksissa ja vainoissa ja jatkoivat Jehovan palvelemista. Vuosien saatossa useimmat noista voidelluista, elleivät kaikki, ovat päättäneet maallisen vaelluksensa uskollisina."
Yllä muutetaan jälkikäteen Raamatun vastaiset Jumalan puhetorven roolissa tehdyt ennustukset pelkiksi viattomalta kuulostaviksi odotuksiksi.
Valitettavasti Vartiotorniseuran väärien ennustuksien ja lopunajan ajoituksien julistamiset eivät edes rajoitu tuohon yhteeen sellaiseen.
* Russelli mukaan lopun aika alkoi 1799, Jeesus palasi 1874 ja rauhan tuli alkaa vuonna 1914.
* Rutherford opeti ja ennustii, että kaikki uskonnot tuhotaan 1918, hallitukset kaatuvat anarkiaan 1920 ja loppu tulee 1925.
* Sitten F. Franzin aikana, loppun piti tulla 1975
* Siten oli kiveenkaiverretun varmaa, että loppu tulee vuoden 1914 sukupolven aikana. Tuota varmaa lopun ajankohtaa saarnatiin puolen vuosisadan ajan.
Tuo vuoden 1914 sukupolvi ja sen edellinen merkitys laitettiin jopa Jeesuksen ja Jehova suuhun sisäistämällä tuo vuosiluku lainatun sukupolvea koskevan Raamatun jakeen sisälle hakasulkuihin.
Tiukemmin Seura ei olisi voinut sitoutua ennustukseensa josta siitäkin on aika ajanut ohitse.
"Jos olet nuori, niin sinun on myös tunnustettava se tosiasia, ettet ehdi tulla vanhaksi nykyisessä asiainjärjestelmässä. Miksi et? Koska kaikki Raamatun ennustusten täyttymyksen todisteet osoittavat, että tämä turmeltunut järjestelmä on saava loppunsa muutaman vuoden kuluessa. Jeesus ennusti siitä sukupolvesta, joka näki "viimeisten päivien" alun vuonna 1914: "Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." – Matt. 24:34. Niinpä jos olet nuori, et ehdi toteuttaa mitään tämän järjestelmän tarjoamaa elämänuraa."(Herätkää! 8.9.1969 s.14)
Edellä enustetun vuoden 1975 Harmagedonin ajoituksen osoittauduttua fiaskoksi Vartiotorniseura jatkoi kuitenkin ehdottomalla varmuudella sen ennustamista, että Harmagedon tapahtuu vuoden 1914 sukupolven aikana.
’Tämä _ _ [vuoden 1914] _ _ sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu.’ (Luukas 21:32) Ja Jehova, joka on henkeytettyjen ja erehtymättömien ennustusten lähde, saa aikaan Poikansa sanojen toteutumisen verrattain lyhyessä ajassa.” (Vartiotorni 15. elokuuta 1984 sivu 6-7)
(korostus _alaviivoin _ allekirjoittaneen)
Raamatussa mainitus sukupolven merkitys:
Tottelemattomat ihmiset vuosina 1897-1927,
Jeesuksen voidellut seuraajat vuosina 1927-1942,
Tottelemattomat ihmiset vuosina 1942-2008 ja
Jeesuksen voidellut seuraajat vuodesta 2008 eteenpäin
- ->
"Aika on käsillä" 1874–1918
"Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan!" 1918–1925
"Harmagedon on välittömästi edessämme" 1925–1966
"Odota vuotta 1975" 1966–1975
"Vuoden 1914 sukupolvi ei katoa" 1976–1995
"Elä Jehovan päivä mielessäsi" 1995–2007
"Voideltujen sukupolvi" 2008-2010
Herätkää ! Lehden tarkoitus numeroon 22. lokakuuta 1995 asti: "Tämä lehti rakentaa luottamusta siihen Luojan lupaukseen, että rauhaisa ja turvallinen uusi maailma tulee ennen kuin se sukupolvi, joka näki vuoden 1914 tapahtumat, katoaa.".
Herätkää ! Lehden tarkoitus 8. marraskuuta 1995 eteenpäin: "Mikä tärkeintä, tämä lehti rakentaa luottamusta siihen Luojan lupaukseen, että rauhaisa ja turvallinen uusi maailma on korvaamaisillaan nykyisen pahan, laittoman asiainjärjestelmän."
Tuo aloituksessa oleva seuran selitys sukupolvelle ei ole mikään sukupolvi. Seura on antanut sanalle merkillisen merkiityksen.
Ei tuollaisessa tarkoituksessa käytetä sanaa sukupolvi.
Jeesus käytti sukupolvea tietäen kuinka se käsitetään. Kysymys on siitä että myöskään 1914 ei ole tekemisissä lopun ajan kianssa ollenkaan.
Kuten eivät 1799, 1874 jne. Ahdistus joska kasvaisi vuosittain, kuten seura kirjoitti vieloä 1942 vyuodesta 1914 ei pidä paikkaansa. 5 Moos 18:20-22.
Sukupolvi tulee aikanaan. Mutta Sanassa sanotaan sitä ajankohtaa ei tiedä kukaan. Seura todistaa Raamatun sanan oikeaksi osaltaan
Kyseinen kirjan kohta luonnollisen selityksen ja siksi(kuin myös kaiken kristiuskosta tiedetyn ja logiikan mukaan)todennäköisyyden mukaan koski jeesuksen aikaista sukupovea ja tapahtumia sillä kulmakulmalla.
Koski siis tilannetta jossa odotettiin Juudan kansan pelastajaa kuningas&pappis messiasta joka vapauttaisi kapinan avulla johtajista yhtenä pääjehuna Juudan kansan Rooman,eli valloittajan ikeestä.
Näin ollen kritittyjen kääntäjien mystifoiduista uskkomuksista kaikkia koskevaksi universallistettu sanoma ja kyseinen kertomus ja väite voidaan hylätä tältä osin kokonaan.
Eräs asiaa pidempää seurannut on todennut: "Nykyinen totuus on ajan oloon mennyttä totuutta". Nyt voidaan jälleen havaita näin olevan.
Vartiotornin 15.7.2013 kirjoituksissa todetaan, että aiemmin me ajattelimme ja me päättelimme ja se tuntui järkevältä. Tunnustetaan, että aiempi opetus oli lähtöisin hallintoelimeltä - erehtyvältä hallintoelimeltä. Mutta kun tuo aiempikin opetus piti olla Jeesukselta tullutta hengellistä ruokaa oikeaan aikaan. Oliko tuo aiempi opetus vain hallintoelimeltä, vai oliko se todella Jeesukselta? Jeesuksen väitetään antaneen opetusta aina vuodesta 1919 alkaen.
Onko hallintoelin ylemmältä taholta tulevan tiedon viestintäkanava, niin kun se väittää olevansa? Vai onko se vain erehtyvien ihmisten ryhmä, joka luo näitä alati muuttuvia oppeja? Tämä oppimuutos saa jälleen kerran epäilemään, että jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi. Tunnustaahan hallintoelin sen itsekin, kertomalla miten he itse olivat tulkinneet näitä Raamatun kohtia väärin.
Seuraaviin vakuutteluihin ei siis voikkaan luottaa:
Vartiotorni 15.12.2002 s.14
Monet kristikunnan oppineet ovat valmistaneet laajoja Raamatun selitysteoksia. Näissä hakuteoksissa saatetaan selittää historiallista taustaa, heprealaisten ja kreikkalaisten sanojen merkitystä ja muita asioita. Ovatko nuo oppineet kaikessa oppineisuudessaan todella löytäneet "Jumalan tuntemuksen"? ... Meillä on täsmällinen tieto ... Se johtuu siitä, että Jehova on siunannut meitä sellaisella hengellisten totuuksien ymmärtämisellä, joka puuttuu monilta "viisailta ja älykkäiltä" (Matt.11:25).
Vartiotorni 15.2.2010 s.17
Jehova on pyhän hengen Lähde. Hän avaa tuon hengen välityksellä morsianluokkaan kuuluvien sydämen ja mielen ymmärtämään hänen Sanaansa Raamattua.
Jehovan todistajien vuosikirja 2012 s.2
Miten kiitollisia voimmekaan olla siitä, että rakastava taivaallinen Isämme on paljastanut meille totuuden.
Vartiotorni 15.4.2013 s.30
Näiden julkaisujen välityksellä Jehova opettaa ja ohjaa meitä.
Jo Russellin päivistä alkaen Vartiotornin opetusten uskottiin olevan Jumalan paljastamaa tietoa, jota se sitten ei kuitenkaan ole ollutkaan, kuten esim. tämä 1914-sukupolvioppi sen selvästi osoittaa.
Jehovan todistajat Jumalan päätöksissä v.1959 s.22
... Jehova oli valinnut kaikista varhaisista äänistä sen julkaisun, mitä me nyt sanomme Vartiotorniksi, käytettäväksi kanavana, minkä välityksellä ihmiskunnalle piti paljastaa Jumalan tahto ja minkä palstoilla ilmestyvien sanojen avulla piti alkaa jakaa maailman väestö niihin, jotka tekevät Jumalan tahdon, ja niihin, jotka eivät sitä tee.
Suoraan sanoen en tiedä,uskoako enää mihinkään loppuun enää ollenkaan. En tiedä,uskoako edes Raamattuun enää Jumalan sanana sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan "pyhään kirjaan" Jumalan sanana ollenkaan. Onko kaikki vain ihmisten toiveajattelua ikuisesta elämästä.
Huom.: Mikä on ns. "oikea tulkinta" Jeesuksen sanoista?
Kristillisyys Suomessa perustuu kuitenkin Kirkkoraamatun tekstiin.
Täytyy ottaa tässä ja kaikessa aina faktat huomioon järkeä unohtamatta.
Tiedetään ettei alkuperäistä tekstimassaa lähes aina ole, ja jos on, mikään ei varmista 100%;sesti sitä, että ne olisivat oikein tulkittua.
Kun juutalaisille itselleen kielenä on erittäin monimerkitykseillistä, he sanovat hebrean kielestään että se on "kuin vesi joka muokkaantuu aina astiansa muotoon", niin miten uskonnollisen kääntäjien myöhemmät, erillaisesta kulttuurista kumpuavat käsitykset ja uskomukset kohtaavaat alkuperäisen?
Miten kritillisesti varautuneiden kääntäjien käännöksiin käänösten käännöksistä voidan edes luottaa,,kun ne perustuvat edeltäviin tulkintoihin?
Mihinkään pyhän hengen varmistukseen tai ohjaukseen ei voi luotaa, eikä se selytukseksi siksi riitä.
Raamattu sisältää selviä ristiriitoja ja mahdottomuksia, kuin myös tulkinta muutoksiakin, miksi pyhä henki(joka sekin väärin ymmärretty merkitys) muka erehtyisi tai erehdyttäisi näin t'ärkeässä asiassa?
Ei se ole niin, vaan kyse on ihmisten kirjasta, kuten kaikkessa täällä.
Raamatun lähes kaikki kekseiset kristillisesti värittyneet sanat ja sanonnat,,mm. neitsyt, vanhurskas, ikuisuus, "jeesus", "risti" (jne jne jne)..ne on todettu ja todistettu olevan aivan erejä kuin ne kristilliset merkitykset niille joita on kritillisesti värittyneenä, opeja tukien niile annettu.
Jos Raamattu on Jumalan sana ihmisille,niin miksi se on kirjoitettu niin,,että sitä ei voi ymmärtää,jollei joku tulkkaa sitä? Miksi siellä ei myöskään ole kirjoitettu selviä vuosilukuja ennustusten toteutumiselle,esimerkiksi nyt Harmagedonin tulemisen päivämäärää? Raamatun ennustukset eivät taida olla sen enempää paikkansa pitäviä kuin Nostradamuksen ennustuksetkaan.
Sikäli lahko on paikallisiinkin tapoihin sitoutunut, että ruotsin hjalpkallan.se tarjosi foorumillaan muisteluja kuinka Ruotsissa jo oli lasten kuritus kiellettyä (laki) kun suomalaiset siellä veivät lapsiaan konventtivessaan pieksettäväksi. Todettiin että muutos (laki) tuli suomessa myöhemmin.
Meilo on veljesseura.org -foorumilla kirjoittanut kuinka esiliina -käytäntö, että seurustelevien nuorten tavatessa tulee olla ulkopuolinen läsnä, on eri maissa eri tavoin esillä, on ankarampia ja voimakkaammin valvottuja, mutta myös vapaamielisempia suhtautumistapoja
Tokihan Kreikkalaiset saivat aikanaan vartiotornista lukea kiitoksensa seuralle, joka oli sallinut siviilipalveluksen. Suomessa on mahdollista ja lahko pitää sitä itselleen edullisena, että kieltää siviilipalveluksen.
Itäeuroopassa, oliko Bulgariassa, on verensiirtokielto erilainen, oliko siinäkin niin että verensiirrolla vain katsotaan eronneeksi, kuten oli jossain äänestämisen kanssa. Äänestäminenhän sitten taisi muuttua omatuntoasiaksi kaikkialla. Tarkoittaa että lahko vhjaa ettei tulisi äänestää, muttei anna neuvoja ratkaisua varten. Äänestämisessähän ihminen saattaa olla vakuuttunut yhden vaaliehdokkaan paremmuudesta / huonommuudesta.
Lopun ajat, vuosiluvut ovat esillä kun lahko on erikoistunut kalastelemaan niillä jäsenensä. Lahkon julkaisut paljastavat jokaiselle, että v. 1974 jäsenkunta kasvoi. Jäseniksi tuli niitä jotka enemmän tai vähemmän pelkäsivät lahkolehden harmapiirrosta.
"Äänestämisessähän ihminen saattaa olla vakuuttunut yhden vaaliehdokkaan paremmuudesta / huonommuudesta."
Demokratia?!?
>> Ruotsissa jo oli lasten kuritus kiellettyä (laki) kun suomalaiset siellä veivät lapsiaan konventtivessaan pieksettäväksi.
Kaiken kaikkiaan viestissäsi on runsaasti epämääräisyyksiä, mutuilua ja
tahatonta tai tahallista skeidaa.
Ota ensin asioista selvää ja kirjoita vasta sitten rehellistä ja paikkansa pitävää kritiikkiä.
Vai että oikein tunteisiin manipuloiva ilmaisu "piestäviksi" kun kyseessä on aivan yleimaalliset ihmisten lapsiinsa kohdistamat kuritustilanteet eri tilanteissa. Kaikkialla on hieman yli-nipoja ja sitten suurin osa maltillisia.
>> ... kuinka esiliina -käytäntö, että seurustelevien nuorten tavatessa tulee olla ulkopuolinen läsnä, on eri maissa eri tavoin esillä, ...
Satuja jälleen. Esiliinakuviot ovat olleet ehdollisia suosituksia, ei pakkoja. Sitten kaikessa muussakin toiminnassa on kulturellisia sävyeroja. Vaikkapa suomalainen nakke-saunakulttuuri on suorastaan shokki monelle eri kulttuurista tulevalle: http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2013100217558969_ma.shtml . Mutta kun oikein umpikierolla arvomaailmalla lähtee pilkkuja halkomaan ja transformoimaan niitä manipulaatio- loanheitto-vuoriksi, niin kaikkihan toki on mahdollista.
Totaalikieltäytymis-vaatimus on kaiken kaikkiaan ollut monumentaalinen oppispekulaatio-virhe 2/3 äänestyksineen ja kaikkine sen seurauksineen.
Bulgariassa verensiirtopolitiikka on aivan sama kuin kaikkialla muuallakin. Ellei ottamaansa verensiirtoa kadu, niin katsotaan itse eronneeksi kaikkine sen seurauksineen.
Ainoa ero Bulgarian tapauksesa oli se, että Vartiotorniseura antoi paikallisille viranomaisille täysin valheellisen kuvan todelisuudesta kertomalla, että jokainen on vapaa toimimaan asiassa haluamallaan tavalla ilman seuraamuksia uskonnollisen yhteisön taholta.
Myös äänestämisasia on melkoista kiemurtelua. Asiaa käsitellyt artikkeli kuitenkin antoi rivien välistä selkeästi ymmärtää ettei se ole soveliasta. Tyhjää äänestäminen taasen eri asia ja vaadittu velvollisuus suoritettu (maasta riippuen). Kun äänestää, niin tulee kanssavastuuliseksi valitun henkilön harrastamasta politiikasta, oli artikkelin loppukaneetti.
>> Lopun ajat, vuosiluvut ovat esillä kun lahko on erikoistunut kalastelemaan niillä jäsenensä.
Aivan eri mieltä. Ongelma on se, että kun kerran on sitonut itsensä tiukasti virheellisiin aikalaskelmiin, niin niistä on vaikea kiemurrellakaan pois.
Toisekseen en näe syytä epäillä etteikö Russell, Rutherford ja sittemin hallituselin kokonaisuudessaan olisi ollut itse vakuuttunut tulkinnoistaan loppujen suhteen.
Se, että ne ovat osoittauuneet fiaskoiksi on sitten ihan toinen asia ja kertoo omaa kieltään.
>>Esiliinakuviot ovat olleet ehdollisia suosituksia, ei pakkoja.
>> Kuitenkin vastakkaisten sukupuolten kahdestaan olo esim. yöaikaa samoissa sisätiloissa - ilman esiliinaa - on erottamisperuste.
Aivan oikein. Tuo kahden kesken yökylä-keikka / yön yli on rajana ja ns. kiellettyjen listalla.
Se on potentiaalisti / teoreettisesti erottamisperuste, mutta siinäkin on useampia harmaan sävyjä arvioiden tilannekohtaisesti, eikä se automaattisesti johda erottamiseen.
Tuossa tapauksessa Vartiotorniseura lähtee jo oletuksellisesti liikkeelle ajatuksesta, että "jotakin" on tapahtunut, muutoin ei yötä kahden kesken vietettäisi. Todistustaakka on pariskunnalla. Ei aivan oikein. Lähtökohtaisesti tulisi luottaa henkilön sanaan jos sanoo ettei seksisuhdetta ole ollut.
Avioerotapauksissa useinkin riittää "viattomalle" eroamisen perusteeksi jos toinen on todistetusti viettänyt yön kahden kesken vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Tosin näissä tilateissa kuvassa on muutakin kuin vain yksi yö. Ikäviä ja hankalia asioita kaiken kaikkiaan.
"Demokratia?!? "
-Demokratia tarkoittaa kansanvaltaista hallintotapaa. Esim. lahkossa emolahkon aikaan, Russellin aikaan, äänestettiin seurakuntain vanhimmat, Raamatun mukaisesti, mutta äänestysmenettely poistettiin, Rutherford poisti.
Esim. Luterilaisen kirkon seurakuntatyön käsikirjassa on äänestämismenettelyn raamatulliset perustelut hyvin selkeästi ja kansantajuisesti sekä jaeviitauksin Raamattuun selitetty.
"Esim. Luterilaisen kirkon seurakuntatyön käsikirjassa on äänestämismenettelyn raamatulliset perustelut hyvin selkeästi ja kansantajuisesti sekä jaeviitauksin Raamattuun selitetty."
Ts. Toimiiko Suomen ev.Lut. Kirkko "demokraattisesti"?
(... entä Raamatun teksti?)
Jumala on Kristuksen Pää.
Jeesus on srkn Pää.
löytyy Raamatusta.
Ei mikään ihmekään,että Harmagedon ei ole tullut tähän päivään mennessä. Eikä se varmasti tule vuoteen 2114 mennessäkään. Silloin on taas uudet selitykset siihen,miksi se ei ole vieläkään tullut. Suurin osa nykyisin elävistä ja nyr syntyneistäkin ovat silloin kuolleet.