kuka pirskatti selittäisi, mitä tarkoittaa se, että elä anoppi/appi omaa elämää? Se toistuu täällä niin usein, että pattiin ottaa. Me olemme jo 50 kahta puolta, ja mitä me olemme eläneet, jos emme omaa elämää? Luuletteko, arvon miniät, että meidän elämä alkoi siitä päivästä ,kun naitte poikamme? Ettekö katsele ympärillenne, kuinka me matkustelemme, harrastamme, opiskelemme, ja ei mitään tyhjänpäiväistä. Hyvä ystäväni, äiti, mummi, väittelee tohtoriksi nyt juuri. Onko se omaa elämää? Meidän elämä on tosissaan nyt parasta aikaa. Poikkeuksia on, tiedän sen. Molemmissa, mutta älkää hokeko "ELÄKÄÄ OMAA ELÄMÄÄNNE".
vielä omasta elämästä
muori
393732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ehkä nykyään nuoret ihmiset ajattelevat, että vanhemmilla ihmisillä ei ole omaa elämää, koska he eivät harrasta samoja asiaoita kuin nuoret itse. Itse en lukeudu tähän joukkoon, joiden mielestä anopin/apin pitäisi hankkia oma elämä. Arvostan vanhoja ihmisiä, heillä on elämänkokeumusta ja viisautta. Onhan tietysti poikkeustilanteita, jolloin anoppi/appi haluaa toden teolla "Sotkeutua" lapsensa elämään, mutta minusta tuntuu, että sekin johtuu vain siitä, että halutaan olla vielä lähellä omaa lastansa, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää.
Oletko huomannut että kun joku täällä kirjoittaa ettei anopilla esim. ole omaa elämää, hän tarkoittaa että hänen elämässä ei ole muuta kuin poika/tyttö ja hän ihan kuin eläis aikuisen lapsen kautta.
Valitettavasti se on aika yleinen ongelma.
Kun jäit eläkkeelle, istuitko kotona tai työpaikan ruokalassa joka päivä? Silloin varmaan alkoi uusi elämän vaihe, päivät menevat harrastuksien ja omien juttujen parissa.
Kun poika esim. menee naimisiin tai lähtee pois kotoa, niin jotkut (varsinkin) anopit haluavat edelleen käydä siivoamassa sen asunnossa, pestä pyykit ja kertoa pojalle ja miniälle miten ja milloin ja mitä tehdä, puuttua joka asiaan ja juoruilla. Vaikka on korkea aika *ottaa etäisyyttä* ja nauttia sitä että on viihdoinkin mahdollisuus harjoitella sitä omaa elämää, tehdä omia asioita. Ei ole ihme että se on nuorille parille ongelma (ja turhaa painostusta) ja juuri siksi "se toistuu täällä niin usein." Kun ei ole ongelmia ei ole yleensä tarvetta kysyä neuvoa netissa.
Tää on niin tavallista :( Mutta kuka on sanonut että kaikki anopit ja apit ovat samalaisia?...
Turhaan otat kaiken niin henkilökohtaisesti.
Jos sinä harrastat, matkustat ja opiskelet niin sulla on oma elämä vai mitä? Et voi olettaa että kaikilla muilla on sama tilanne. Minulla esim. on 100% erilainen anoppi ...
Rautalangasta oikein täytyy vääntää..
Nuoret elävät omaa elämäänsä ja sinä pysyt omassa elämässäsi.
Et mieti, et vatvo lapsesi suhdetta.
Annat vain olla heidän rauhassa.
PIDÄT SIIS KUONOSI KIINNI JA ELÄT "OMAA ELÄMÄÄSI"
äLÄ VAIVAA OMAA PÄÄTÄSI MUULLA KUIN OMILLA TOUHUILLASI.
että elän omaa, siis täysin omaa elämää, niinkuin moni muukin anoppi. Kyllä sitä täällä uhotaan, että pärjätään omillaan, mutta miten oikeessa elämässä onkaan? Mitä silloin sinäkin teet, kun rahat loppuu? Pyydät miestäsi anomaan vanhemmiltaan, siis sinun anopilta/apelta rahaa. Entä takaukset lainoihin, kuka panee niihin nimet? Entä kun kipeästi tarvitset lapsenhoitajaa, kuka tulee ekana mieleen, eihän vaan anoppi? Itse olen asunut mieheni kotona miniänä, jopa hoitanut anopin/apen kotona kuolemaan asti, ja yhtään kertaa eivät sukset menneet ristiin. Kunnioitin heitä, ja he minua. Monta hyvää elämän neuvoa heiltä sainkin. Voi miten onkaan ihanaa, kun lapsenlapsi ottaa kaulasta, ja sanoo että oot ihana mummi. Senkö te arvoisat miniät, haluatte ottaa meiltä pois? Yksinkertaisesti te olette niin pirun mustasukkaisia miehestänne, jopa heidän äideilleen, että etoo. Itse olen joutunut sivusta seuraamaan, kun miniä ei anna miehensä mennä katsomaan syöpää sairastaa äitiään, hänellä ei ole mitään toivoa parantumisesta, katsomaan. Voitko yhtään asettua tämän äidin rooliin, miltä hänestä tuntuu? Miksi hän aiheuttaa myös rakkaalleen tuskaa, sillä hänelle äiti on rakas ollutkin aina? Kai teistä hyvät miniät, tuleekin uusi, kylmä mummi/pappa sukupolvi, elätte sitä ihanaa omaa elämää, unohtaen omat lapsenne, niinkö?
Mitä silloin sinäkin teet, kun rahat loppuu?
-Tähän päivään mennessä ei ole rahat loppuneet. Osaan kyllä käydä töissä ja pitää taloudestamme huolen. En tarvitse siihen anopin pennosia. Usko tai älä.
Entä takaukset lainoihin, kuka panee niihin nimet?
-Lainaa varten säästämme joka kuukausi osan omista palkoistamme. En itsekään laittaisi nimeäni kenenkään lainapaperiin, miksi pyytäisin sitä sinulta?
Entä kun kipeästi tarvitset lapsenhoitajaa, kuka tulee ekana mieleen, eihän vaan anoppi?
-Lapsenlapsia ei ole eikä tule. Ja sekös sinua kismittää.
jos on tuommoinen miniä. Olet kai jäätä? Sulatko edes kesällä tai sängyssä, ei ihme jos lapsia ei tulekkaan. Kuka nyt jääpalikan kanssa haluaa saada lapsia.
Voi mummuparkaa.. Ei mene vanhalle ihmiselle jakeluun, etteivät lapset kiinnosta kaikkia. Pykää sinä vaan sukkia niille jälkikasvusi räkänokille, kyllä ne sitten tulevat hopealusikoistasi tappelemaan ja haudallasi tanssimaan. :DDD
Mitä se muori sitten tällä palstalla vaahtoaa.Kuuleppas kaikki anopit eivä ole niinkuin sinä eli ilmeisesti aivan toive anoppi.
Niitä anppeja on liian paljon joiden elämän on täydellisesti sekoittanut se tosiasia että heidän maammanpoikansa on löytänyn naisen ja syrjäyttäny äidin.Nämä mamari pojat eivät pääse eroon äidistään eikä äiti päästä irti pojastaan,se vain nyt on tosiasia.
Ilmeisesti olet kasvattanut poikasi elämään itsenäistä elämää,joka on kyllä ehdottomasti kiitettävää,mutta älä luule että täällä turhaan muut valittaa,kaikilla asia ei ole niin hyvin kuin sinulla
Te puhutte jo aika paksua tekstiä! Miksi ei voi kunnioittaa vanhempia ihmisiä? Nykyään on mennyt elämä ihan pintaliitoiseksi ja vanhempia ihmisiä ei-kunnioittavaksi! Hävetkää edes! "Haudalla tanssimaan" Eikö ole yhtään minkäänlaista arvostusta? Ajatteletteko yhtään toisen tunteita?
Mun mies käy usein äitinsä luona ja minä lähden yleensä mukaan. Minun mielestä on vain hyvä asia, että on hyvät välit sukulaisiin! Maailmassa on muutenkin niin paljon p***aa, mitä joutuu kestämään. Minusta tuntuu että nekin miniät jotka "inhoavat" anoppejaan, ovat vain kateellisia, että oma mies rakastaa vielä äitiään ja että äiti olisikin vielä todella suurella sijalla pojan elämässä. Miniöistä tuntuu, että heidän pitää kilpailla miehensä huomiosta. Silloin ei ole suhteessa kaikki asiat hyvin! Ei muutakun terapiaan yhdessä miehen kanssa.
Hyvä ,että käyt mutta ehkä sinun anoppisi ei ole sanonut sinua huoraksi joka on vietellyt lapsen toisenkerran kuten allekirjoittaneelle,kun odotin toista lastani.Sairastui aina todella vakavasti kun piti meillä olla joku meno,äidin luo mieheni meni tukka putkella.Äiti parani heti. Että tämmöisiä tapahtumia on monia ,sanon vaan että kaikki ei aivan turhasta rutise...
En olekaan väittänyt, että kaikki olisivat turhasta rutisseet, mutta minusta pitää ihmisiä kohtaan olla tietty kunnioitus. Niin anopeilla kuin muillakin. Ja sitä ei kannata yleistää, että jos muutamilla on huono anoppi, että kaikki anopit olisivat huonoja!
Ja sanoiko anoppisi sinua todella ilman syytä huoraksi? Tuo minua vähän ihmetyttää...
En todellakaan ollut mustasukkainen, omat vanhempani jäivän 1000 km päähän toivoin sydämmestäni että appivanhemmista olisin saanut ystäviä. toisi kävi appiukko ei antanut mitään arvoa nais sukupuolelle nainen oli vain miehen passaaja ja anoppi oli äärettömän mustasukkainen pojastaan,joka aina vetsi pojan tunteisiin,lähinnä tekeytymällä sairaaksi että poka jäi äidin luo.Poikaan nämä vetoomuksen menivät kuin tikku paskaan.Kaikki anoppi miniä suhteet eivät ole ongelmittomia,se on totuus .Sitä asiaa on aivan turha muuksi muuttaa.
Kyllä vaan sanoi siis aivan syyttä,jos kysyit olinko huora en ollut,mutta olin raskaana hänen pojalleen.
Ja kait siinä on sitten kysymys myös siitä kumpi omistaa miestä/poikaa enemmän.
Anoppi vai miniä.
Luulisin. Ei ole kokemusta, onneksi.
Ja ainoa asia jota toivoin, oli vain arvostus muita ihmisiä kohtaan.
No tuossa ei kyllä ole kunnioitettu sua ja se on väärin, jos et ole mitään tehnyt.
onneksi vaikeita suhteita tosiaan on harvemmin,ja niissä todellakin vaikeimmissa kuten itselläni,hoitoa ei tarvitsekkaan mies ja vaimo,vaan nimenomaan mies ja hänen äitinsä eli se anoppi.Se hyvä puoli asiassa oli,kiinnostuin psykiatriasta joten sain opiskeluni päätökseen olen vuosia toiminut psykiatrina.Missään vaiheessa ent mieheni ja anoppini ei ole ollut potilaanani,mutta tätä taustaa vasten ymmärrän ehkä näitä suhteita enemmin.
Tai kysynyt mieheltäsi 12 avioliittovuoden ja kolmen lapsen jälkeen, että " eihän sitä tiedä kenen ne lapset ovat?"
Todennut kun lapset ovat olleet kauniisti puettuja, että "sinulta jäi nukkeleikit kesken, kun lapsetkin pitää pukea noin hyvin?"
Kertonut kaikille halukkaille, jopa äidilleni, että "kun se on niin nuori (minä), osaakohan se hoitaa edesa lapsia?"
Kun mennään kylään, muistaa kysyä lapsilta "että onko teille annettu ruokaa ja onko vaatteita tarpeeksi?" Hymyile nyt siinä sitten!
Tuon ekan kommentin jälkeen vuosi sitten päätin, että minun ei tarvitse kuunnella moista käytöstä.
Ihmisarvo se on meillä miniöilläkin.
Jos sinä aloittaja olisit anoppini, osaisin todellakin arvostaa sinua, olisi mukavaa olla kaveri anopin kanssa. tai edes ihminen.
Samaa mieltä, tämän keskustelun aloittaja taitaa kyllä olla unelma-anoppi. Olisipa itsellänikin. Sanoisipa joku anopilleni, että aikuisen pojan ja hänen puolisonsa elämään ei tarvitse eikä kuulu(!) sotkeutua! Meillä on niin, että anoppi soittelee miehelleni jatkuvasti (n.3 kertaa päivässä) ja kyselee: "Et oo kumminkaa taas saanu mitää ruokaa, tuunko käymään siellä laittamassa" "onko sulla edes puhtaita vaatteita siellä" (Asumme mieheni kanssa eri paikkakunnalla) Minä olen ilmeisesti mieheni äidin mielestä täydellisen paska vaimo. (Vaikka vastoin anopin luuloja laitan ruokaa joka päivä, pidän kodin siistinä, ompelen miehelle vaatteita yms.)ja mies ei saa sanottua äidilleen mitään. Pelottaa että vuosien kuluessa homma alkaa mennä samaaan kun sulla Marja.
Tuo muori on kyllä susi lammasten vaatteissa. Kun puhutaan rahasta, lastenhoitoavusta ja takauksesta tuohon sävyyn, on ilmeistä, että muorilta ei saa kyseisiä "palveluita" aidosti hyvästä sydämestä, vaan kiitoksen, kunnioituksen ja "saatte kiitollisuudesta johtuen kestää mitä käytöstä tahansa puolleltani"- asenteen toivossa.
Heti hän veti raha- ja takausasiat pöydälle kun tuli vastustusta. Taitaa hänen jälkipolvi puolisoineen olla hiljaa juuri kiitollisuuden velan pakottamina.
Pelkästään provosoituminen (lue eka muorin kommentti) kertoo hänen asenteestaan miniöihin. Piilotettua raivoa ja katkeruutta jo ilmassa. Pahimpia ovat juuri sellaiset anopit(pätee muihinkin ihmissuhteisiin), jotka ovat omasta mielestä täydellisiä, hyvää tarkoittavia ja aina oikeassa.
Pelottava tapaus.
Tuo Huonon miniän ja Tosimiehen kommentit saivat minut vielä palaaman aiheeseen. Miniän kertoma on kuin meillä avioliioton alkuaikoina, makasi tai seisoi, kaikki oli anopin mielestä väärin.
Olin tuolloin vielä kotona, hoidin lapset (3), ompelin ja opiskelin kokoajan (akateeminen loppututkinto), mutta vaimoksi en kelvannut hänen pojalleen. Miehenkin kanssa meni välillä tosi huonosti, riidan aiheena oli aina anoppi. Tilanne helpottui vasta, kun appi sairastu niin vakavasti, että anopin energia suuntautui sinne kokonaan.
Nyt on ollut rauhallista monta vuotta, jos ei nosta tuollaisista sanomisista meteliä;=)
Mieskin on tajunnut tilanteen minun kannaltani viime vuosina ja ollut aivan ihanana tukena. Ehkä tajusi sen jo alkuaikoinakin, mutta enhän minä ollut paikalla kun puhui äitinsä kanssa asiasta!
Tosimies toi hyvin huomion julki, rahalla on helppo kiristää jälkipolvien kunnioitus, sitä meilläkin on kokeiltu. Onneksi mies on MIES. Eli ei ole niellyt kaikkea vaan pitänyt oman päänsä. Mutta todellisessa taloudellisessa ahdingossa olevat perheet ovat kyllä helppoja kiristys kohteita.
Itse olen nyt siinä pisteessä, että en tule kuuntelemaan asiattomia kommentteja ollenkaan. Kylässä käydään ja autetaan minkä voidaan (nyt sukujuhlat, noin 30 henkeä, laitetaan ruuat ja pyöritetään ruljanssi), mutta korrektia käytöstä vaadin meiltä kaikilta. Onneksi on kaveri töissä psykiatrisella polillla ja antanut selviytymisneuvoja, jottei kenenkään tarvitse menettää kasvojaan. Tsemppiä sinulle Huono miniä, pidä puolesi, kyllä se mieskin vielä tajuaa kumman kanssa on kivempi elää;=)
Olette jo voitolla, kun ette itseänne syytä anoppien käyttäytymisestä! Prosessi on jo menossa silloin hyvään suuntaan.
Tsemppiä kovasti!
Kuuleppa, tuommoinenko onkin tosi mies, anna minun nauraa. Mistä tiedät minun raivoni, onko se ehkä oikeutettua? Kerron sulle salaisuuden, älä kerro muille. Minä satsasin miniä-suhteeseen hyvin paljon. En kertaakaan sanonut pahaa sanaa hänestä. Ja nuo raha-asiat ovat tosissaan pikkujuttuja, sillä en kerää maallista mammonaa. Meillä kävikin niinpäin, että anoppi, siis minä, en saanut elää omaa elämää. Minulla on uusi, suuri rakkaus, (vaikka olenkin mielestäsi pelottava) ja suhde vei liikaa miniän mielestä minun aikaa, joka oli pois heidän piikomisesta. Ajattele ensin, kirjoita sitten. Voi kun te olettekin niin ihania, nykynuoret;)))
Oot oikeassa! Sä olet lapses kasvattanut ja nyt on sun oma vuorosi elää itsellesikin.
Itse en ole anopin kanssa tekemisissä lainkaan,tarpeeksi loukkauksia siitä suunnasta ja jätin yhteydenpidon kokonaan.Jospa hän nyt sitten vielä elää toivossa, että poikansa ex saapuisi takaisin...se joka ei koskaan sanonut vastaan ja piti kulisseja, niinettä kukaan ei saanut tietää hänen poikansa alkoholismista/väkivaltaisista kohtauksista...minä kun otin ko.asian puheeksi olinkin jo syypää juomiseen ym.hankaluuksiin...kumma juttu että exäkin varoitteli juomisesta ja nyrkin heilumisesta...
Ymmärrän kyllä näkökulmasi muori, mutta en ymmärrä sitä, että oman kokemuksesi pohjalta luokittelet meidät kaikki miniät.
En minäkään yhden anoppikokemuksen takia kaikkia anoppeja luule samanlaisiksi kuin omani on. On vähän turhan yksinkertainen päättelyketju.
Meitä miniöitä ja anoppeja on moneksi, ja kaikkien etu olisi, että tulisimme toistemme kanssa toimeen.
Apua olemme molempien vanhemmilta saaneet ja kiitollisuudella sen vastaanottaneet, mutta ei se tarkoita, että meidän pitäisi elää elämäämme muiden määräysten mukaan. Autetaan autettavia heidän ehdoilaan! Luuletko, ettei minulla olisi muuta tekemistä kuin tehdä anopille sukujuhlia.
Pidän vapaapäivän tuon vuoksi, samoin mieheni.
En edes viitsi laskea mitä kahdelle hyvätuloiselle maksaa vapaapäivät. Anoppi maksaa juhlistaan siivoojan laskun, joka kävisi muutenkin, ja ruokakaupan kuitin, jos muistan viedä! Viime jouluna vastaavat pidot olivat tonnin luokkaa tarvikkeiltaan ja neljä päivää raadoimme. Joten minulle on turha tulla sanomaan kuka auttaa ketäkin. JA MIELELLÄNI AUTAN MIEHENI ÄITIÄ, vaikka haukkuisi miksikä, koska rakastan miestäni yli kaiken! Samaa periaatetta olen myös lapsiini soveltanut, autan heitä minkä voin, koska he ovat lapsiani.
Siskoni sanoi aina, että miehen pitää olla ulkomaalainen ja orpo.
Nyt tajuan mitä hän tarkoitti, mutta sitten lapsillani ei olisi kuin yhdet isovanhemmat.
Joten niin makaa kuin petaa.
Kiitos Sinulle hyvistä kommenteista, olen saanut tästä keskustelusta paljon itselleni, vaikka vanhoja kaivankin. Ehkä tämä on terapeuttista käyttäytymistä ja en ole ollut ehjä asian suhteen;=)
Mutta toistettakoon vielä, että kaikki me arvon ansaitsemme ja ystävällisyydellä saa paljon hyvää aikaan!
Joten kun omani tuovat vävyt taloon, saan varmasti mukavia vävypoikia, miksi muuten he olisivta tyttärieni kanssa!
ehdota anopillesi pitopalvelua. Sano vaan suoraan, että ette voi tehdä kaikkea. Ettekö kaikki nauttisi enemmän juhlista, kun ei ole kellään paineita niistä. Luulen, että miehesi äiti, anoppisi ymmärtää sinua. On ihanaa lukea välillä, kuinka joku ehdoitta rakastaa myös miehensä äitiä Emme me purasematta nielaise;) Ja vielä, en luokittele kaikkia miniöitä, sori jos sait semmoisen käsityksen. Sinä olet varmaan ihana ihminen. Minulla vain kävi huono säkä miniän suhteen. Vaikeaa on senkin vuoksi, kun olen nähnyt poikaani, ja käsitän, että hänen on hyvin vaikea tulla toimeen vaimonsa kanssa, mutta en ottanut asiaan kantaa. Lapset saavat kyllä osansa hyvin äksyn äitinsä käytöksestä. Yksi heistä on vakavasti sairas, ja häntä uhataan, kiristetään äidin taholta. Tyyliin, "kun olit tuhma, pistä itse, huolehdi ruoka tai kuole pois". Kai siitä tämmöisen pahankin ihmisen mieli järkkyy.
Itse asiassa voisinkin ehdottaa, mutta...tiedän mitä pitopalvelu maksaa ja vaikka anopillani rahaa onkin, niin tämä on niitä harvoja asioita, jossa voin häntä auttaa ilman riitaa.
Hän auttoi meitä aikanaan, kun lapset oli pienempiä ja nyt on meidän vuoromme. Joten seuraavat juhlat tämän jälkeen on jouluna ja kokki on jo valittu! Anoppini on jo niin iäkäs ihminen, että vaikka lupaisin kaikki hänen juhlansa järjestää, niin mielelläni sen tekisin. Lapsillani on vain yksi isänäiti!
Ikävää kuulla, että poikasi perheessä asiat eivät ole hyvin. Ymmärrän hyvin, että se painaa mieltäsi. Ehkä onkin parempi, että et ole ottanut kantaa heidän asioihinsa, sillä jos heidän suhteensa paranee, on sinulla silloin mahdollisuus vielä olla väleissä miniäsi kanssa. Jos on kysymys vakavasta lapsen sairaudesta, niinkuin kirjoitit, voisi vaikka miettiä aikaa mielenterveystomistoon jolloin koko perhe saisi apua jaksamiseen. Ehkäpä miniäsi on vain niin väsynyt, että ei enää erota metsää puilta ja tiuskii omaa pahaa oloaan kaikille. Rehellisesti sanottunsa voin tämän osan tunnistaa itsestäni ajalta jolloin lapset olivat pienempiä ja ulkopuoliset paineet olivat kovat. Silloin unohtuu myös se, miksi toisen kanssa on naimisissa! Ehkäpä voisit miettiä sitä, mitä hyvää näet miniässäsi ja lähteä niiden asioiden avulla hakemaan häneen positiivista yhteyttä. Sinulla varmasti on elämänkokemusta ja osaat katsoa asian suuremmassa näkökulmassa kuin kahden naisen mustasukkaisuusriitana miehestä. Uskon, että poikaasi ei voi olla vaikuttamatta teidän välinne. Sinä olet kuitenkin hänen äitinsä!
Pahimmillaan tilanne oli oman mieheni kannalta katsottuna sellainen, että me molemmat narisimme hänelle toisistamme. Ei varmasti tuntunut kivalta!
En voi muuta sanoa kuin olisinpa ollut niin "viisas" kuin nyt, silloin kuin asiat olivat pahimmillaan! Ja ehkä vähän tomerampi pitämään puoliani, enkä vain niellyt kaikkea.
Ja et saanut omaa tahtoasi(Lue:ainoa oikea tulkinta asioista) läpi miniäsuhteessa. Satsaaminen oli sitä, että jyräsit ja sidoit perheen taloudelliseen kiitollisuudenvelkaan. Ja sitten kun tämä poikasi perhe miniöineen osoitti omaa tahtoaan tietyissä asioissa, sinä suutuit, koska et vieläkään ymmärrä, että poikasi on aikuinen ja saa elää omaa elämää.Ja lisäksi katkeroiduit.Suuri ristiriita on edellisen viestisi ja aloitusviestisi välillä. Ei moni sellainen roiku tällä palstalla, jolla on nämä lähisukulaisasiat on kunnossa.Ei ole lapsellekaan helppoa olla "riidoissa" vanhempiensa kanssa. Kaikilta menee loppuelämä piloille.
Ok. Tulet takertumaan tuohon yllä olevaan arvaukseen kumoamalla joitain triviaalitietoja. Tosi on, että en ole selvännäkijä teidän tilanteessa, mutta kokemuksesta tiedän jotain perusanopin mieleilenliikkeistä.
Vainkeatahan se on vanhemmille luopua lapsista, varsinkin niille, jotka kokevat, että ovat uhranneet koko elämänsä lastensa eteen (uran, talouden yms. valinnat). eli sitä tarkoittaa se oma elämä nyt, eli osaako vanhemmat päästää "linnun" pesästä vai jääkö henkistä riippuvuutta.
En malta olla kirjoittamatta vielä,Oletko koskaan ajatellut minkälaisesta perheestä miniäsi on,vaikuttaa hiukan siltä että hän on em.yksilapsisesta perheestä joka on saanut osakseen kaiken huomion,ja oppinut käyttäytymään kovin itsekkäästi.Sitä osoittaa vaatimus että anopin on oltava aina valmiina kun hän apua tarvitsee.On täysin oikein että et ole valmis hänen vaatimuksiinsa.Väsyneenäkään ihminen ei täysin turvaudu toiseen jos käyttäytymistä ei hallitse itsekkyys.Itsekäs ihminen osaa kyllä käyttää väsymystään hyväkseen vaatimuksissaan.
Luin koko viestiketjun ja myönnän, että on olemassa myös kauhuminiöitä. Kuitenkin on niin, että emme tiedä miniäsi selostusta tilanteesta.
Aina tilanteissa on kaksi tai useita osapuolia, joskus toinen on oikeassa ja joskus molemmat väärässä tai ei ole oikeaa ja väärää.
Osaatko olla muori rehellinen, ja kertoa mitä olet itse mahdollisesti aiheuttanut ja mikä on miniän osuus asiaan. Poikasi kuitenkin on ilmeisesti vaimonsa puolella. Mikä sai poikasi kääntymään äitiään vastaan?
sillä olen juuri täyttänyt 50 vuotta. Ajattele, minä kudon tosiaan lapsenlapsille sukkia/lapasia, sillä ymmärrän miniää siinä , ettei hänellä ole aikaa neuloa, ne sinun kirotut lapset, heitä on viisi, vievät aikaa. En kyllä omista hopeita, mutta muuta maallista kyllä, ja pidän huolen, että lapsenlapseni saavat osansa jokainen tasapuolisesti. Mitä tanssimiseen tulee, en pane vastaan, jos tanssivat. Itse käyn nytkin "vanhuksena" kolmesti viikossa tanssimassa. Toivottavasti nauttivat vielä konjakitkin kahvin sijasta. DDDD
Yksinkertaisesti en tiedä, mitä tein. Meillä ei koskaan ollut riitaa miniän kanssa. Pidimme tosi hauskaakin,kun remontoimme heidän asuntoaan. Miniällä oli jo kolme lasta edellisestä liitosta, ja minä tulin heillekin hirveän tärkeäksi ihmiseksi. En mummiksi, heillähän oli jo mummit. Oli eräs tapahtuma, josta en täällä ala kertomaan, mistä miniä suuttui. Yritin monta kertaa keskustella miniäni kanssa, mutta hän ei pystynyt siihen, sillä niin kauheasti raivosi. Mitä roikkumiseen tulee, en roikkunut heillä enkä pojassani. Menin pyydettäessä vain hoitamaan lapsia. Kuuleppa, sinä otat aika kärkevästi kantaa minun näkökulmaan, niin panen maili osoitteen, keskustellaan siellä, uskallatko????
Osoite on [email protected]
ei tule iän perusteella, vaan ihmisen luonteen, tekojen yms myötä. Moni nuori on voinut kokea aika paljon enemmän, kuin joku vanha ihminen. Kokemuksen määrä ei ole suoraan yhteydessä ikään. Niin ja eipä kokemukset paljon paina, jos käytös ja teot ovat ala-arvoisia.
omien ja appivanhempien kanssa toimeen tulemisessa on urakkaa ihan tarpeeksi, en halua enkä jaksa eikä kiinnosta hankkia etäanoppisuhdetta. Kiitos tarjouksesta kuitenkin.
Sinua auttaisi se, että ihan aikuisten oikeasti miettisit mitä teit väärin siinä omassa tapauksessa ja koittaisit rakentaa omat perhesuhteesi kuntoon. Luonteesi heikkous on tuo jankuttaminen ja toisten haastaminen kinaamiseen ja ilmeisesti suuri tarve sanoa se viimeinen sana. Sitä kylvöstä nyt niität. Menestystä ihmissuhteiden korjaamisessa.
Ilmaisit hyvin tiivistetysti yhden elämän tärkeimmistä asioista. Kiitos!
Kunnioitus herättää kunnioitusta :)
LAPSIA EI OMISTETA.
LAPSET KASVATETAAN MAAILMAAN.
LAPSET OVAT VAIN LAINASSA.
SE TÄYTYY HYVÄKSYÄ.
ÄIDIN JA ISÄN TEHTÄVÄ ON VAIN KASVATTAA LAPSET LAPSUUS VAIHEEN YLI.
SEN JÄLKEEN LAPSET EIVÄT OLE KIITOLLISUUDEN VELASSA VANHEMMILLEEN MISTÄÄN.
LIFE IS LIFE.
kun on enemmän aikaa, mutta voin sanoa, että lapset, tytöt, pojat, ovat ikuisesti määrätyssä mielessä minun, ja jokaisen äidin lapsia. Se on asia, jolle miniä-riepu et voi mitään. Olen nyt niin kiireinen, etten ehdi paneutua tarkemmin, mutta odota, vastaan kunnolla. Muista, että anoppisi sydämessä on laaja-avara paikka miehellesi, ja lapsenlapsillesi, jopa sinulle, jos osaat vaan sijoittua ehdoitta sinne. Oikein hyviä jatkoja!!!
Omaa elämää on kenties kehoitettu elämään jos puututaan liikaa lapsen uuden perheen elämään. Eihän se muuta tarkoita. Mun tai mieheni vanhemmat ei meitä neuvo tekemään asioitamme suuntaan tai toiseen. He neuvovat kun pyydämme apuja, mutta vain silloin. Ja he ovatkin aina tervetulleita kylään ja me kyläilemme heidän luonaan. Hyvin menee.