Kuinka pitkään kaukosuhdetta voi kestää?

Mikään ei liene mahdotonta. mutta olette te vaan aika nuoria, joten kannattaiskos vielä lennellä ympäriinsä ihan rauhassa ja sitoutua sitten vasta kun se yhteen muuttaminen on oikeesti mahdollista?
Aika pirullista on elää viikonloppusuhteessa ja / tai puhelimen / skypen varassa monta vuotta putkeen. Se nyt ei vaan riitä ja siitä syntyy helposti riitaa ja toraa.
Fundeeratkaa nyt vielä....

Parisuhteeseen kuuluu yleisesti ottaen fyysinen läheisyys ja yhdessä tekeminen, että parisuhde voi hyvin. Teidän tapauksessanne suhteenne tulee väistämättä kuivumaan kasaan.

Voittehan toki katsoa miten pitkälle suhde kantaa, mutta luovuttakaa suosiolla, kun selkeästi homma ei enää tyydytä teitä ettekä saa suhteelta sitä, mitä toivotte ja tarvitsette. Hyväksykää vain tosiasiat.

Riippuu ehkä vähän opiskelualastakin, jos siis olisi mahdollista tenttiä itsenäisesti ja viettää välillä pidempiä aikoja toisen luona. Voi olla rankkaa, jos näkee vain viikonloppuisin. Mutta ei kai mahdotonta ole mikään.

Hyvää on ainakin se että kun näkee viikonloppusin, jälleennäkeminen voi olla kivempaa ja sitä odottaa enemmän kuin jos asuisi saman katon alla taikka samassa kaupungissa. Suhde voi pysyä raikkaampana. En tuomitsisi kaukosuhteita, edes tälläistä tuhoon tuomituksi. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset eivät halua muuttaa yhteen pitkään aikaan taikka ikinä.

teidän pitää olla lujempia kuin muiden. Mielestäni mahdoton ajatus.

Mitä ihmettä hän lähtee opiskelemaan, kun 8 Vuotta menee?? Kaikki yhteinen aika peliin, niin eiköhän se siitä!

Mun kaukosuhte kesti 2 vuotta.

Mulla oli poikaystävä joka asuu São Paulossa (Brasilia). Se kaupunki sijaitsee 580 km päässä Belo Horizontelta (kaupunki, jossa asun). Tapasin hänet kun olin 16-vuotias. Kirjoitin kommentin tekstissä, jonka se kirjoitti ja me alettiin jutella. Tosiasia on se, että vaikka se oli ihmeellistä matkustaa São Pauloon nähdäkseni hänet, hän tapasi toisen pojan São Paulossa... ja tiedät mitä tapahtui ://

Nyt me ollaan 19-vuotias, hän ei oo enää tuon pojan kaa, me jutellaan vielä ja silti hän on sydämessäni. Belo Horizontessa en löydä ketään niin hämmästyttävä kuin hän. Mutta... en kuitenkään halua kaukosuhdetta enää :(( Se on tosi vaikeeta, mutta jos pari ovat valmiit kohdata vaikeuksia, niin se on aika mahdollista.

heti. Et selvästikään välitä riittävästi kyseisestä ihmisestä että jaksaisit odotella häntä 8 vuotta.

Jep. teillä on selvästi kauko-, ei rakkaussuhde. Kun on todella rakastunut, elämän valinnat etsii kompromisseja että saa olla yhdessä. Itse tietäisin jo tuosta katsella muita tuulia.

Ei tule toimimaan, trust me.

Meillä ei kaukosuhde pelittänyt aivan vuottakaan. Tunteet kuoli toiselta osapuolelta, kun ei päästy viettämään tarpeeksi aikaa yhdessä. En enää lähtisi kokeilemaan!

En alkaisi kahdeksaa vuotta olemaan kaukosuhteessa. Muutaman kuukauden olen ollut parikin kertaa. Yksi ei toiminut, toinen muuttui oikeaksi suhteeksi kun muutin hänen paikkakunnalleen. Eikö kundisi voi muuttaa sinun paikkakunnallsesi?

No, jos toista rakastaa, niin pakkohan sitä on silloin kestää, koska eroaminen on pahempi vaihtoehto.

Jos sitoutuu toiseen kahdeksaksi vuodeksi kaukosuhteessa ja tottuu siihen, että toinen on kaukana ja elää omaa elämäänsä sillä välin kun ei voida tavata, niin tottumuksesta saattaa olla sikäli haittaa, että kun on mahdollista joskus ollakin yhdessä "koko ajan", ei kestäkään sitä toista siinä. Kadeksan vuotta on mielestäni lliian pitkä aika tavata vain harvakseltaan ja kun siihen lisätään se mahdollinen yhteenmuutto sitten joskus, niin ei se tule onnistumaan.

Parempi olisi erota nyt kavereina ja katsoa sitten "joskus", että vieläkö se vanha suola janottaa. Epäilenpä ettei janota. Kahdeksassa vuodessa teistä kasvaa aikuisia ja te muututte todella paljon. Tulette myös tapaamaan uusia ihmisiä.

Jos todella rakastaa, niin suhde toimii.

Itse olin 3 vuotta kaukosuhteessa niin että näimme 1-2 kertaa kuukaudessa, joskus harvemmin. Olimme suurinpiirtein samanikäisiä, vähän vanhempia. Olihan se ihan jees aikaa näin jälkikäteen ajatellen. Mutta suurin ongelma siinä on mielestäni se yhteisen arjen jakamisen puutteen lisäksi se, että aina kun toisen tapasi niin tuo aika oli aina sellaista "eletään kuin viimeistä päivää" tyyppistä hengailua. Ei halunnut turhilla niuhotuksilla pilata sitä vähää aikaa mitä sai yhdessä viettää ja muutenkin koitti olla parhaimmillaan jotta saisi kaiken irti tuosta ajasta. Ei päässyt kokemaan kertaakaan sellaista perusarkea joka parisuhteessa on aika olennainen osa. Sitten kun lopulta päästiin yhteen 3 vuoden jälkeen (aloitettiin suoraan kaukosuhteeseen) niin huomasin että enhän minä tuota tunnekaan kovin hyvin enkä sitä myötä edes pitänyt hänestä. 1 vuosi oltiin avokkeina ja sitten tuli ero omasta aloitteesta.

Hyvä että näette viikonloppuisin sentään! Minä joudun luultavasti olemaan kaukosuhteessa vielä puolisenvuotta (jos) saan sen yhden opiskelupaikan ja näen poikaystäväni kanssa aniharvoin. Voi olla 2-3kk välissä että näemme taas.. mutta kyllä tämä suhde on kestänyt sitä ja toivottavasti näemme taas pian..

Voi tyttökulta, kyllä nuoruus menisi teiltä ainakin puoliksi hukkaan. Usko elämää nähnyttä, ja kaukosuhdetta elänyttä.

Kyllä välillä hymyilyttää, kun työkaverit valittaa kun mies on puoli tuntia myöhässä tai viikon työmatkalla. Itse merimiehen vaimona on täytynyt tottua siihen, että mies poissa 1-2 kk kerralla, joskun pidempäänkin. Onneksi nykyaikana on nettiyhteydet ja puhelimet, jotka ei tosin aina merellä toimi.

Lujaa luottamusta tälläinen suhde vaatii sekä sitä, että yksinolo sujuu eikä se ahdista. Mies kun lähtee, menee ensimmäiset päivät ikävöiden, sitten yksinoloon tottuu ja kun mies kotiutuu, onkin pasmat sekaisin, kun on omaan päivärytmiin jo tottunut ja mies laivalla taas tottunut omiin rutiineihinsa. Muutaman päivän totuttelun jälkeen onkin sitten taas juhlaa. Ei tälläinen kaikille pariskunnille sovi ja etenkin nuorelle voisi olla hankalaa. Näin keski-ikäisenä se jo sujuu paremmin. Etenkin juhlapyhät on välillä hankalia; tämäkin joulu menee yksinollessa, mutta pyhäpäivät ja lomat pitää sitten rakentaa niin, että nauttii mahdollisimman paljon yksinolosta.

Jos toisesta todella välittää, kestää kyllä eronkin. Jokainen tekee valintansa, mutta se on sitten myös pidettävä, että turhalta surulta säästyy.

Itse olin 3 vuotta kaukosuhteessa niin että näin naisen vain kerran 3 vuotta sitten. Iso respect Filippiiniläisille naisille.

Neljäs vuosi menossa ja 700km välissä. Hyvin toimii ja rakkaus kukoistaa, älä huolehdi, rakkaus kestää tai loppuu siitä riippumatta.

HAhahaha lol.

Intissä ei hirveästi ole mahdollisuuksia tavata muita naisia, joten houkutuksia ei juurikaan ole. Mutta opiskelut kun alkaa niin se on kuulkaa joku max 5 viikkoa ennenkuin sieltä opiskelijabileistä tai -ryhmästä löytyy joku hieman kiinnostavampi tytsi jota näkee muulloinkin kuin kerran tai pari kuukaudessa.

Pankaa siis suosiolla poikki ja palatkaa asiaan sitten 8 vuoden päästä uudestaan. Veikkailen että kummankin elämät on siinä vaiheessa jo niin erillään ettei kumpikaan enää haikaile menneitä.

Erittäin epätodennököistä, että suhde tulee toimimaan. Parempi kun elätte kumpikin vapaina ja katsotte asiaa 8 vuoden päästä uudelleen.

Mikään suhde ei toimi kaukosuhteena jos se kestää vuosia, ei mikään. Usko vain suosiolla. Hukkaatte vain toistenne kallisarvoisinta aikaa. Nuorena pitää päästä kokeilemaan vieraita herkkuja ja lennellä vapaana kukasta kukkaan. Vasta sitten vanhemma iällä tietää ja osaa elää siten, ettei haikaile muuta.

Uskon itse siihen että jos oikeasti rakastaa niin kaukosuhteelle löytyy jokin muu keino esim. alan vaihtaminen tai opiskelupaikan siirtäminen. Opiskelu, työt, oma talo... mikään ei ole niin tärkeää kuin rakkaus silloin kun se on aitoa.

Opiskelu työ = raha... niin se vaan menee. Jos raha on sinulle tärkeä asia niin sitten on työ ja opiskelukin mutta...

Onko raha sinulle tärkeämpää kuin rakkaus?

Olen materialisti ja silti sanon näin :)

Kyllä etäsuhdettakin jaksaa vaikka maailman tappiin, se on ihan just omista tunteista ja mieltymyksesta ja tahdosta kiinni. Mutta koska sinun pitää sitä noin kysyä, sikäli että asiaa epäilet, niin en usko että siitä teidän kohdallanne pidemmän päälle mitään tulisi :)

Vastausta ei ole. Eläkää päivä kerrallaan. Katsokaa mitä elämästä tulee. Ei kukaan voi teidän kohdalla tietää mikä teille on hyväksi ja mikä ei. Vaikka ette itse tietäisi niin semmosta on elämä. Ei voi tietää. Voi vain elää sen mukaan mikä tuntuu hyvältä niissä olosuhteissa jotka on.

Turha tuota on etukäteen murehtia, katsokaa miten suhde etenee. Voihan tuo toimia tai olla toimimatta, riippuu täysin ihmisestä ja suhteesta. Pitemmillä lomilla ehtii viettämään sitä aikaa enemmänkin.

Itse ollut kaksi vuotta kaukosuhteessa (ensin eri kaupungit, sitten intti) ja sen jälkeen mies reissuhommissa, joten tulee nähtyä joka toinen viikko. Kaikki on tahdosta, rakkaudesta ja pienistä järjestelyistä kiinni.

Tunnen monta, jotka ovat eläneet jo monta vuotta eri maissakin ja hyvin menee.

4½ vuotta meni kaukosuhteessa. Yhteenmuutettua puolessa vuodessa tilanteeseen jossa seuraava askel olisi ollut eroaminen. Nyt kuitenkin naimisissa ja yksi lapsi.

En olisi ollut ikäisenäsi valmis odottamaan kahdeksaa vuotta. Nyt kolmikymppisenäkin tuo aika oli pitkä. Onko mahdollista että valitset jonkin sopivan omaa alaasi lähellä olevan vaihtoehdon ja pääset samalle paikkakunnallesi kuin poikaystäväsi?

Moi, nuori ! Lyhyt kommentti: ei siitä tule mitään.. Mies hakee seuraa jostain ja
opiskeluporukoista löytyy.. Viisi pv on pitkä aika nuorelle. Jos olet vasta 17 niin elämä on edessä, kaikkea hyvää Sinulle!

Elän kihlattuni kanssa kaukosuhteessa. Olemme olleet yhdessä yli vuoden. Tapaamme toisiamme aina kun se vain on mahdollista. Normaaleja riitoja lukuunottamatta on mennyt todella hyvin.
Kyllä riitelykin kuuluu olennaisena osana suhdetta. Välimatka on yli 400 kilometria. Vaikka hän ei ole paikalla tunnen silti voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Tunne on molemmin puolinen.
Jotkut moittivat suhteemme alussa, että miksi et ottanut kumppaniasi lähempää. Minusta tuollainen tuntui älyttömältä ja kohtuuttomalta. Ei kukaan voi tietää, mistä rakkaus löytyy. Jos rakastat toista ihmistä oikein paljon, niin välimatka ei tunnu missään.
Voihan aina soittaa tai kirjoittaa. Hän on minulla aina sydämmessäni, vaikka ei olisi sillä hetkellä fyysysesti läsnä.

no moi nuori tyttö jos sillon rakoilee niin anna olla ite sa.. sitten 4 tuomiota vaimot vaihtu mutta nyt 10v yhdes tee just niinkun sust tuntuu jatkoja

Jos se sen kestää,niin se kestää sit hautaan asti.

mä oon avioliitossa sergein kanssa...

Me oltiin 2,5 vuotta kaukosuhteessa, sen jälkeen muutin miehen luo. Yhteenmuuton jälkeen aika varmasti jokaisella on omat ongelmansa, kun ensihuuma häviää, mutta me ollaan selvitty niistä. Yhdessä oltu lähemmäs 10 vuotta.

Minä tapasin vaimoni 20 vuotta sitten ja olemme edelleen yhdessä vaikka teen matkatöitä eli olen työmatkoilla ulkomailla 200-250 päivää vuodessa. Eihän tämä helppoa ole mutta enhän minä muuta osaa tehdäkään kuin matkustaa, mitä olen tehnyt melkein koko työikäni eli 35 vuotta tuli keväällä täyteen aloittamisesta. Näkee sitten mitä tapahtuu kun jään eläkkeelle muutaman vuoden päästä.

Nuorena eletään enemmän hetkessä, joten riittääkö pinna. Ja voitteko jostain etukäteen tietää, että todella 8vuotta, eikös asiolla ole myös tapana järjestyä, jos halu olla yhdessä ? Toisaalta kerran viikossa näkeminen teidän iässä vielä riittääkin, mutta entä sitten, kun haluatte hankkia lapsia ja perustaa perheen?

Itse olin aiemmin pettynyt erilaisiin ihmissuhteisiin.
Ne ei kantanut, olipa lähi tai kaukosuhteita.
Mutta kun annoin elämäni Jeesukselle,
sain kestävän rakkauden sydämeeni.

Jeesus minussa haluaa antaa anteeksi ja
jatkaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta.

Kun tapasin aviopuolisoni, jouduimme olemaan kaukana toisistamme,
mutta pystyimme keskustelemaan maileilla ja puhelimella pitkästikin.

Se oli mielestäni opettavaista aikaa toistemme henkisestä puolesta.
Jos suhdetta kehittää vain fyysisellä tasolla, niin henkisesti ei sitoudu.
Uskon Jumalan tarkoittaneen fyysisen kanssakäymisen avioliittoon.

Jokainen teistä varmasti myöntää,
että todellisuudessa kaipaa rakkautta ja kunnioitusta
enemmän kuin fyysistä nautintoa.

Jos löydät ihmisen, jota olet valmis rakastamaan koko elämäsi,
uskon että on hyvä rakentaa suhdettanne henkisesti,
ennenkuin menette naimisiin.

Jumala rakastaa ihmistä ja Hänen tahtonsa on siunata ihmistä pahalta.

Nyt tuli ero... ei akka jaksanu enää. noo jos vetäis pään viikonlopun ajan täyteen ja miettis maanantaina uusia kuvioita...

Hetken nuo kaukosuhteet toimivat, yleensä päättyvät eroon. Niin kävi mullakin, kun olin parikymppinen. Kuppilasta löysin yhdenyön jutun ja sitten seuraavaksi sain tartutettua sen aikaisen tyttöni klamydialla. Ei ollut paljon seliteltävää. Muutenkin kaukosuhteet ovat aika hankalia, vaikka ei mitään pettämisiä olisikaan.

Itse olen ollut vajaan vuoden kaukosuhteessa.
Eron tuskaa helpottaa se, että aina mahdollisimman pian sovitaan tarkkaan seuraava tapaaminen jos mahdollista. Vaikka jo edellisen tapaamisen aikana.

kaukosuhde kohta 2v. alkoi netissä ystäväpohjalta, koska molemmilla oli huonot liitot. Nyt olen eronnut ja hänkin prosessissa. Olemme nähneet 2krt tänä aikana ja vaikeaa on ollut, mutta muita en ajattelekaan. En ole myöskään enää nuori, joten otan asiat rauhallisemmin. Joten kaukosuhde voi kestää, omani on hankalimmasta päästä ja tiedän.

2,5 vuotta kestäneen suhteen aikana yli puolet on ollut kausuhteessa. Olin vuoden vaihdossa, tavattiin, rakastuttiin oikeestaan heti eikä eroaminen edes ollut vaihtoehtona kun tuli kotiinlähdön aika. Melkein vuos oltiin sillon oltu yhdessä. Kesällä muutan sinne opiskelemaan ja asioiden pitäisi järjestyä, vaikka silti taitaa yksi erovuosi vielä olla edessä.. Vaikeata se on, mutta toisaalta niin sen arvosta aina se jälleennäkeminen. Tällä hetkellä nähdään noin 3 kuukauden välein 1-3 viikon pätkissä. Olisin itse joka tapauksessa ottamassa oman kämpän ekalle opintovuodelle, koska ollaan niin erilaisessa tilanteessa eletty tähän asti, joten ehkä helpompi elää vuosi tavallista arkea ja sitten muuttaa yhteen.
"Pettämisestä" ollaan sovittu että jos jotain tapahtuu, niin tapahtukoot (kuulostaa muiden korviin varmasti hurjalta, mutta kommunikoimalla asiat selviää!). Ollaan kumpikin niin nuoria ettei haluta jälkeenpäin katua "voi kun olisi edes jonkun toisen kanssa tullut kokeiltua..." Muut tuomitkoon, mutta suurin osa ystävistä on ymmärtänyt kun on asian perustellu.
Luotto on kova, kyllä tästä vielä selvitään!

Meillä on menossa kahdeksan vuosi kaukosuhdetta. Minusta on aivan ihanaa sitten kun nähdään, on ollut toista jo kova ikävä. Meillä tämä toimii mutta olemme huomattavasti vanhempia kuin te. En tiedä tuleeko tämä milloinkaan loppumaan, päädymmekö yhteen vai miten käy?

Toistakymmentä vuotta kaukosuhde ja välimatkaa n 300 kilsaa. Toimii jos on samantyyppiset ihmiset, että haluaa omaa yksityisyyttä eikä sitä että toinen on jatkuvasti vierellä ja toiselle pitää selvittää jokaikinen meno ja teko. Käyn nyt kaupassa ja nyt lähen sinne jne... vaatii aikuisuutta. Onhan ammatteja joissa toinen on työkomennuksella vaikka puoli vuotta , liki vuoden jne kuten ovat merillä tms... silti parisuhde pysyy. Ei pääse kyllästymään kunei näe joka päivä eikä aina viikottainkaan. Joillekin käy, toisille ei millään.

Tää vuonna oon ollu 2 vuotta etäsuhteessa. Muutan vielä mun miehen lähelle samaan kaupunkiin