Seurustelin naisen kanssa ja suhde toimi hyvin. Meillä oli paljon yhteisiä asioita ja puuhastelimme paljon yhdessä. Silti sisälläni koin, ettei tuo nainen ole minun "elämien nainen". Lopetin seurustelun. Jälkeen päin olen kuitenkin joutunut tekemään paljon töitä erosta selvitäkseni. Minulla on ikävä naista ja kaikkea yhteistä kokemaamme. Jotenki sitä ajattelee, että tuossa naisessa oli kuitenkin monia hyviä asioita. Ja vaikka kuinka järkeilee itselle, että nainen ei ollut minulle se oikea, niin silti tuntuu pahalle. En tiedä, yritänkö hakea jotain "unelma naista", mutta ainakin tein,niin kuin tunsin sisälläni. Mutta silti se sattuu.
Erosin
Päätöksiä
3256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On tietysti mahdollista, etten edes halua olla parisuhteessa. Mutta uskon, että tein tuon päätöksen siksi, että tein niin kuin sydän sanoi.
Mitä sinä oikein haluat.
Oletko ihan liian nuori parisuhteeseen ehkä vielä. Ehkä pitäisi ensin kasvaa aikuiseksi ja sitten vasta ottaa akka.
Jännä, sillä minulle taas on sanottu että olin elämän ja unelmien nainen. Ja silti lähtivät pois. Juuri päinvastainen kuvio...