Asumiskulut taas kerran.

Ei omistaja

Näitä asumiskulualoituksia on kai ollut liiankin kanssa mutta vielä kerran siitä jos toisella on omistusasunto. Vuokra-asunnossahan on vuokran puolittaminen aika päivänselvä asia. Täällä jotkut "kiltit miehet" sanovat että korkeintaan puolet yhtiövastikkeesta ja sähköstä.
Mun mielestä se ei riitä lähellekään joissakin tapauksissa. Ennenkaikkea silloin kun on kallis asunto, pieni yhtiövastike ja iso asuntolaina. Tällaisissa tapauksissa "siivelläasuja" asuu lähes ilmaiseksi. Asunnon omistajalla on huomattavat kulut asunnosta, ennenkaikkea korkomenot lainasta, mutta tietenkin vakuutukset, nettiyhteydet vesi ja sähkö, remontit ym.
Tähän on yleensä vetoomus että korot ovat vähennyskelpoisia ja asunnon hinta nousee. Verot ovat todella vähennyskelpoisia mutta nyt vain 80% niistä. Vähennyskelpoisuus ei tarkoita sitä että 80% vähennetään vuosittaisesta verosta vaan sitä että 80% korosta saa vähennyksenä tuloihin, eli 10.000:n koroista saa verohyötyä vain noin 2.500E, riippuen tuloista. Loppu on pelkkää asumismenoa jollei asunnon arvonnusua huomioida.
Se asunnon hinnannousu sitten. Sitä on todella ollut viime vuosikymmenen, jopa joskus enemmän kuin korkomaksut lainasta ovat olleet. Mutta, entä asuntokupla, jos ja kun sellainen tulee. Siksi ei mun mielestä asunnon hinnannousua pidä argumentoida sillä että ei tarvitse edes osaa korkomenoista maksaa.

En tällä kirjoituksella hae mitään vakioratkaisua asumismenojen jakamiseen, pyrin vain tuomaan mielipiteeni että myötäasuja ei todella rikastuta asunnon omistajaa maksamalla enemmän kuin mitä täällä yleensä neuvotaan.
Entä jos asunnon omistaja myy asuntonsa ja sitten yhdessä vuokra-asuntoon ja asumismenot puoliksi, taitaisi vähän kirpaista.
Jokainen sopikoon itse miten jaetaan, täältä ei kannata kysellä neuvoa.

24

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies40.

      Minulla on omistusasunto ja olen sen jo kokonaan maksanut. Tyttöystäväni halusi itse maksaa vuokraa koska ei halunnut asua ilmaiseksi vaikka sitä itse ehdotin. On sillä varaakin kun on töissä ja se maksaa mulle 320 euroa/ sisältää sähkön ja veden kuussa. Tän kokoisessa asunnossa vuokra olisi 650 kuussa jos vuokraisin jollekkin.

      En minä katso että se elää siivellä ja osallistuu ruokakuluihin ja on sisustanut tätä asuntoo ja ollaan puhutta asiat halki ja tää tilanne sopii sille hyvin. Kyllä se säästää itse rahaa siinä kun ei tarvii ostaa omaa asuntoo ja ei tarvii maksaa kallista lainaa ja kyllä tässä ollaan yhdesaa pitkään vielä. On nää monimutkaisia juttuja.

    • ei se ole niin vakav

      "Ennenkaikkea silloin kun on kallis asunto, pieni yhtiövastike ja iso asuntolaina. Tällaisissa tapauksissa "siivelläasuja" asuu lähes ilmaiseksi."

      Ensinnäkin "siivelläeläjä" tuskin on ollut vaatimassa avopuolisoa ottamaan isoa/ järjetöntä asuntolainaa. Kyllä sitä pitää jokaisen itse miettiä se lainanmaksukykynsä, riippuen erilaisista tilanteista.

      Meillä mies hoitaa omat lainansa ja korkonsa ja muut kulunsa. Minä maksan pienen yhtiövastikkeen kokonaisuudessaan, oman osuuteni vedestä, puolet sähköstä ja oman osuuteni vakuutuksista. Onhan tämä minunkin kotini, joten osallistun myös esim. kotivakuutukseen, vesivahinko, varkaus ymsymsyms. vakuutuksiin.

      Toki mies on minulle sanonut, että asun täällä todella halvalla ja että mistään en löydä tällä hintaa vuokra-asuntoa.

      Mutta se on se rakkaus. Kun joskus ostamme mahdollisesti yhteisen asunnon, minulla pienipalkkaisena on enemmän rahaa säästössä ja siten suurempi mahdollisuus saada asuntolainaa jnejnejne. Winwin -tilanne siis.

      • winK winK

        Jep. Se on se rakkaus joka myös toteaa että tähän hintaan et saa mistään vuokra-asuntoa :)


    • minä_vaan

      Meillä mies maksaa asuntolainaa ja minä säästän lähes saman summan, jolla sitten laitamme taloa kuntoon, matkustamme yms.

    • That's A fact

      Helppo sääntö. Mitä vuokraa pyydetään samankokoisesta kämpästä ja siitä puolet. Ja tietenkin sähköstä ja vedestä puolet. Ihan toimiva malli meillä. Ja täytyy sanoa että kaikki muu kohtuutonta, ellei toinen ole osaomistaja.

      • osake

        Ei todellakaan ole oikein näinkään päin, jollei ole kyse penehköstä osakehuoneistosta. Iso asunto ti omakotitalo kaikkine ylimääräisine tiloineen ei kyllä enää edellytä puolen vuuokrasumman kokoiseen kuukausimaksuun. Mulla on aika tilava 4 h keittiö, ja perin siitä noin kolmanneksen mitä vastaava vuokra-asunto samalla aluella maksaisi.


      • se sama
        osake kirjoitti:

        Ei todellakaan ole oikein näinkään päin, jollei ole kyse penehköstä osakehuoneistosta. Iso asunto ti omakotitalo kaikkine ylimääräisine tiloineen ei kyllä enää edellytä puolen vuuokrasumman kokoiseen kuukausimaksuun. Mulla on aika tilava 4 h keittiö, ja perin siitä noin kolmanneksen mitä vastaava vuokra-asunto samalla aluella maksaisi.

        No. Jos on niin hullu että asuu kaksistaan liian suuria neliömääriä, kannattaa varmasti hankkia pienempi. Tänä päivän liiat neliöt ei ole enää komeaa, vaan typerää haaskausta.

        Mutta tuo sääntö kaksion vuokra keskimäärinen sellainen ja siitä puolet on hyvä asui sitten vaikka palatsissa. Ottaen huomioon sen, että palatsin omistaa se vuokran kerääjä.


      • ei kaksio
        se sama kirjoitti:

        No. Jos on niin hullu että asuu kaksistaan liian suuria neliömääriä, kannattaa varmasti hankkia pienempi. Tänä päivän liiat neliöt ei ole enää komeaa, vaan typerää haaskausta.

        Mutta tuo sääntö kaksion vuokra keskimäärinen sellainen ja siitä puolet on hyvä asui sitten vaikka palatsissa. Ottaen huomioon sen, että palatsin omistaa se vuokran kerääjä.

        Ei se kaksio ole kahdelle aikuiselle mikään ihannekoko asutoon. Mun mielestä kolmonen olisi sopivin vaikka lapsia ei olisikaan. Olisi mukavampi majoittaa vieraitakin. Tietenkin jos ollaan nuoria ja tiukalla taloudella riittää kaksiokin, vaikka ei sen kolmosen vuora ole paljoa enempää kuin kaksionkaan.


    • Kukin tyylillään

      Minä möin asuntoni kun päätin, että olin vihdoin löytänyt ihmisen, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni.
      Ostettiin uusi asunto puoleksi.
      Se tuntui puolisostanikin todella järkevältä, aloittaa yhteinen taival ns. puhtaalta pöydältä.

    • työtön mies.

      Asun ilmaiseksi naiseni omistamassa talossa. Olen työtön. Naiseni kyllä maksoi mulle palkkaa kun remppasin taloa sisältä ja ulkoa joten tienasin hiukan rahaa. Remppa firma olisi ottanut 15 tonnia kun inä tein 5 tonnilla rempan.

      • tääjää

        Itse (m) maksan 150euroa naiselleni vuokraa ilman kuittia. Ruoat ja muut juoksevat menot eivät kuullu minulle,kun maksan vuokraa. Auto on myös käytössäni ja en ole sitä vielä joutunut tankkaamaan. Meille sopii tämä järjestely.


    • 11+15

      Jos minulla nyt seurustelukumppani olisi, ja hän muuttaisi kämppääni, en todellakaan ottaisi häneltä mitään vuokraa. Puolet yhtiövastikkeesta, vedestä, sähköstä yms laskuista. Asunto on minun nimissäni, joten itse maksan lainanlyhennyksen enkä laittaisi kumppaniani sitä maksamaan. Hän voisi ihan vapaasti laittaa rahat vaikka säästöön, ja sitten jos ostaisimme uuden asunnon yhdessä, olisi minulla nykyisen myymisestä rahaa, ja hänellä olisi säästöjä.

      Jos nyt laittaisin hänet maksamaan lainaani, hän ei itse hyötyisi asiasta mitään; minä vain hyötyisin hänestä. Sitten jos uuden kämpän ostamisen sijasta tulisikin ero, olisi minun tilanne ihan sama kuin ennenkin; en olisi menettänyt mitään, eikä hänkään. Jos hän todellakin olisi säästänyt rahaa, molemmat olisimme ikäänkuin samassa tilanteessa; olisimme molemmat maksaneet itsellemme omat rahamme. Reilua.

      Minusta vain ei ole oikein laittaa kumppania maksamaan omaa lainaa pois. Minä saan lopulta kämpän omistukseeni kokonaan, ja hän ei saa mitään, vaikka on sen maksamiseen osallistunut. Jos ajattelen jotain ihmistä elämänkumppaninani, en todellakaan halua häntä hyötykäyttää siten, hän ei ole minulle sama kuin vuokralainen.

      • …...

        Samoissa ajatuksissa. Suunnitelmissani on joskus lähitulevaisuudessa ostaa asunto. Miehelläni ei ole näillä näkymin varaa osallistua hankkeeseen, joten laina ja asunto tulevat minun nimiini, minä maksan lainan ja avokki osallistukoon noihin mainitsemiisi juokseviin kuluihin.

        Olen kerran elämäni aikana jo myynyt asuntoni, ja se oli kannattava kauppa: sijoitetut rahat tulivat takaisin korkoineen. Jos nyt sitten tulisi tilanne, että se tulevakin asunto menisi myyntiin, minä saisin asunnon omistajana kaikki rahat ja mies ei mitään. Siksi en halua häneltä myöskään vuokraa.


      • asukki

        Oletpa ihana ja viisas tapaus. Ensimmäinen laatuaan johon olen tässä asiassa törmännyt.


    • Liisukka

      Hei, ei se nyt ihan oikein mene että toinen maksaa asuntoa ja toinen vain puolet yhtiövastikkeesta ym. muista menoista. Asuntohan kuluu kun sitä käyttää useampi ihminen, elämisen jäljet näkyy. Minusta sellainen on nimenomaan siipeilyä. Olen huomannut, että joskus joku mies kyläilee, se ensimmäisenä kaapin tyhjäksi ja sitten käy kaupassa ostamassa kolen euron kahvipaketin.

    • Pitää ajatella

      Näkisin ihan oikeutena ja kohtuutena ainakin avoliitoissa, että tämä toinen maksaisi tavallaan vuokran suuruista korvausta asumisestaan.
      Oikein ajateltuna hän joutuisi niin tekemään jos asuisi omassa asunnossaan yksin.
      Minkälaisen asunnon elämä vaatisi häneltä ehkä lasten vierailujen vuoksi, sekin täytyy ottaa huomioon, joten hänen muualla pitäisi pitää vaikka kaksiota tai kolmiota, näkisin maksun olevan samaa luokkaa, mitä se on yhteiskunnan järjestämissä asunnoissa.
      No onko tämä aikaisemmin saanut vuokratukea tekeekin asian hieman vaikeammaksi. Oletko sinä valmis tavallaan maksamaan nyt tälle kumppanillesi sitä vuokratukea, siten että hän osallistuu vain minimaalisesti asunnon kuluihin.
      Tarkoittaa sitä että kumppanisi saa tavallaan verotettavaa etuutta sinulta ja vastaavasti näin hyväksikäyttää sinua.

      Erossa et tule saamaan mitään takaisin siitä, mitä olet hänen hyväkseen maksellut.
      Sitä vastoin, jos hän on kotiin jotain ostanut ja säilyttänyt kuitit ostoksistaan, voi hän vaatia näitä itselleen tai ainakin hyvistystä. Hän on pystynyt tähän vain sinun antamallasi ilmaisella asumisella. Tätä voi kutsua ryöstöksi

      Eli siinä suuren ihastumisen ja rakastumisen huumassa pitäisi aina säilyttää kuitenkin sitä järkeä päässä, jotta ei tekisi lopulle elämälleen hallaa.
      Kuinka moni tällainen tulija laskee asiat vähän toisin eli ei ole sen suuremmin ihastunut tai rakastunut, näkee vain tilaisuutensa rahalliseen etuuteen.

      Tämä sama vaanii niitä ihmisiä, jotka ovat opiskelleet itselleen pitkän koulutuksen kautta hyväpalkkaisen ammatin, he joutuvat niin usein tällaisen laskelmoijan kynsiin. Todeliista rakkautta ei ole vaan ja ainostaan toisen kynimistä.

      Tämän vuoksi seurusteluaikojen pitäisi olla pitkiä ja niin että molemmilla on omat asuntonsa ei muuteta heti yhteen. Silloin tavataan yleensä vähän harvempaan tahtiin ja jää aikaa ajatella ja nähdä asioita ja ennekaikkea oppia tuntemaan kumppania enemmän. Nähdä muutakin kuin se sänkykumppanuus, ehtii tutustua hänen kavereihinsa, harastuksiinsa, saada tiettää hänen entisistä elämän vaiheistaan, niillä on suuri merkitys tulevaankin.

      itse seurustelin useamman vuoden ennen yhteenmenoa, seurusteluaika oli hyvin opettavaista, mutta suurempia yllätyksiä ei ole vastaan kävellyt.
      Sen voin sanoa, että kyllä se ihmisen lapsuus elää mukana ja tulee aina vain vahvemmin esiin ihmisen vanhetessa. Lapsuuden kodin tavat ja elämän arvot kulkevat mukana. Vaikka kuinka niitä vihaisi, eivät ne karise pois, ei silläkään että yrittää vihata vanhempiaan ja ei käy heidän luonaan.
      Sehän näyttää nuorten keskuudessa olevan yleisin tapa, mollata vanhempiaan.
      Valitettvasti vain se ei auta, minusta onkin parempi hyväksyä asiat asioina, varsinkin jos lapsuudessa on tuntenut olevansa ihan kohtuullisen onnellinen. Murrosiän kapina pitää unohtaa, siinä vain otetaan niitä omia jalkoja alle, joskus vanhempien pitää vetää siinä vaiheessa jarruja päälle, että mopo ei ihan karkaa. Silloin se suututtaa, mutta myöhemmin uskon monella olevan aiheen olla kiitollinen.

      Toisen elättämien ei todellakaan ole rakkautta.

      • 1+1 on monta

        Mä asun mun avomieheni omistamassa pienessä omakotitalossa. En maksa vuokraa mutta ostan kuukauden ruuat melkein kokonaan itse. Se ei ole pieni määrä koska täällä lappaa jatkuvasti suku syömässä ja ruokaa luluu. Siis miehen suku,

        Avomiehellä on kaksi aikuista lasta ja aikanaan tämä talo menee heille. En katso olevani velvollinen maksamaan lainaa, enkä paljon muutakaan talon menoista,

        Teen kaikki taloustyöt ja hoidan pihan, mies ei osallistu mihinkään. Tietysti remontoi ja tekee muitkin miesten hommia joita en osaa tehdä. Toisinaan tuntuu että jos osaisin minulle kuuluisi sekin.

        Minun mielestä tuo ruuan ostaminen riittää koska joskus tunnen että olen piika joka tekee ilmaista työtä. Mies saa kaiken valmiina eväitä myöten.

        Tottakai olisi helpompaa omistaa asunto puoliksi mutta asat ovat nyt näin ja minunkin täytyy ajatella tulevaisuutta että jos jotain sattuu.

        Niin monta tarinaa on ollut kun avopuoliso on lentänyt pihalle kun toinen puoliso kuolee. Kaikki mitä siellä talossa on jäi perillisille jos kuitteja ei löydy. Ihan sama jos olet maksanut, muut vie ne. Karua kertomaa mutta totta.


    • verovouti

      Jos toinen maksaa vuokraa, niin vuokran saajan pitää sitten ilmoittaa vuokratulot verotuksessa, joten siitä myös verotetaan.

      • höpönpötyä

        Ei hevata jos asut avopuolisona ja annat esim. puolisollesi rahaa asumisesta niin hurja kai sitä on jos vielä siitä jonnekin verotukseen ilmottaisi. Ihan sama jos aviopuoliso yksinään omistaa talon ja toinen ap. antaa siitä rahaa että se pitäisi verottaa. Höpö, höpö.


      • EI enää veroja

        Onko sulla ullakolla vähän hämärää? Minä teen töitäkin pimeänä niin miksi ihmeessä rupeaisin muijalle asumista varten antamastani rahasta jotain veroja maksamaan? Maksa sinä vain veroja niin paljon kuin sielu sietää, minä kierrän niitä mahdollisuuksien mukaan siihen saakka että verottaja oppii mitä kohtuus tarkoittaa. Kohtuus sekä verottamisen määrässä että siinä mihin niitä varoja käytetään.

        Suosittelen kaikille muillekin verojen välttelyä ja mahdollisuuksien mukaan niiden maksamista ulkomaille, kunnes Arkadianmäki tulee järkiinsä ja alkaa ajatella äänestäjiensäkin etua.


    • -----------

      Jos aloittajan esimerkkiä vähän miettii, niin 10.000 korkokulut nykyisellä korkotasolla tarkottaisi melko hurjaa lainaa, jollaista ei ihan kuka tahansa persaukinen saisi. Siinä vaiheessa kun miltei olemattomalla korkokannalla pelkät korkokulut hipovat kymppitonnia, lyhennys lienee melko huikea.

      Silloin pitää olla myöskin pääomaa suht paljon, jotta mainitun lainan ylipäänsä saisi.
      Todennäköisesti jopa niin paljon, että laina olisi otettu sijoitusmielessä, eli omat rahat ovat jossain tuottavammassa sijoitusinstrumentissa ja asuntoon kannattaa ottaa hurja määrä lainaa.

      Tuskin sellaisessa tilanteessa jonkun persaukisen tyttöystävän kanssa ynnäillään jotain pikkulaskuja täsmälleen puoliksi.

      Arkisempi skenaario lienee, että yhtiövastike ja muut pakolliset kulut jaetaan puoliksi, lainanlyhennys on omistajan maksettava ja näin myös omaisuus kertyy omistajalle.

      • ap.

        Tietenkin korkosumma olisi voinut olla vaikka 1000 euroa, se oli vain pyöristetty jotta se kuvailisi selkeämmin korkovähennyksen osuutta. Siis korko on selkeää asumiskulua joka pitäisi mukana-asujankin huomioida. Se ei johda asunnon omistajan rikastumiseen tämänhetkisellä asuntojen arvon nousulla. Lanan lyhennykseen osallistumiseen ei tietenkään tarvitse osallistua, enhän aloituksessa sitä maininnutkaan.


    • Ginnger

      Meillä mies asuu vuokralla asunnossani, mitä lyhennän siis edelleen. Olen itse halunut kolmion aikanaan, ja on mielestäni kohtuutonta että mies maksaisi tästä puolet, koska hän itse asui yksiötä, eikä tee näin isolla kämpällä mitään.

      Asuinalueellamme yksiön vuokra vesimaksuineen on keskimäärin 450, kaksion 640. Päätimme selvittää hänen osuuden niin, että laskimme nämä vuokraosuus-mittarit yhteen ja jaimme kolmella. Hän maksaa vuokraa siis 365,- sähköstä 15 Eur/kk, sen mitä meneekin. Ruokarahat keräämme erilliselle tiille, josta sitten maksamme sen mukaan kumpi nyt kaupassa sattuu käymään.

      Olemme asuneet yhdessä vasta pari vuotta, eli tilanne saattaa tästä muuttua osaomistajuudeksi kun suhde etenee. Mutta siitä teemme sitten erilliset sopparit. On helppo jakaa asumiskulut kun on kaksi järjellistä, jalat maassa olevaa ihmistä niistä neuvottelemassa :)

    • --------------------

      Mun mielestäni on kohtuutonta pyytää osallistumaan lainan maksuun. Tai no ehkä ei,mutta silloin se tarkoittaa sitä, että puoliso omistaa myös osan asunnosta. Eli esim kun asunto myydään, osa kauppahinnastakin kuuluu hänelle. Et voita mitään. Vain tyhmä menisi maksamaan ilman pienintäään omistusoikeutta kenenkään muun asuntoa! Hei haloo. Taidat olla vain ahne. Tuollaiset ihmiset ovat yököttäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe