Onko teistä

Onko teistä joku ollut 100% uskollinen ja onnellinen parisuhteessaan vaikkapa 10v?
16238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Täytyy tunnustaa, että 36v. ikään mennessä onnellisin ja pisin parisuhteeni kesti kolme vuotta ja päättyi miehen muuttaessa ulkomaille. Miksen mennyt mukaan...

Äänestä
  • 100 % uskollinen kyllä. En onnellinen, sillä mies ei ollut uskollinen...

    Äänestä

  • Näin kai sitten kirjoitti:

    100 % uskollinen kyllä. En onnellinen, sillä mies ei ollut uskollinen...

    Sama täällä. Uskollinen ja onneton, siihen meni parhaat vuoteni 20-30v. Uskoton olisin tietysti myös voinut olla, mutta en halunnut lähteä siihen säälittävään pelleilyyn mukaan.

    Äänestä

Itse olen ollut 100 % uskollinen, miehestäni en tiedä, korviini ei ole tullut sellaista, itse uskon hänenkin olleen täysin uskollinen.

Harrastuksensa ovat sellaisia, etteivät ne luo tilaa uskottomuudelle, joten olen täysin antanut mennä, aina on kotiin tullut yöksi ja melko ajoissakin.
Nalkuttamista olen yrittänyt välttää, kotityöt kun tahtovat jäädä paljojen harrastusten vuoksi vain itselleni, siitä olen josku sanonut ja vaatinut ainakin suursiivoisten tekoon mukaan.
Pyykkiä hän ei osaa pestä, eikä ruokaakaan laittaa, kyllä silloin oltaisiin valmisruuissa ihan varmasti.
Astianpesukoneen on alkanut hoitaa ilman pyytämistä, niin täytön kuin purkamisenkin jatkuvasti.

Ja arvatkaa mitä, kyllä kyselee asioista minulta ja kuunteleekin jo ihan hyvin ja ilman nalkuttamista.
Kavereita hänellä on paljon, mutta olen huomannut, että eivät kaverit johdattele häntä. Kotona on hänellä tilaa, ei tarvitse mennä muualle sitä hakemaan.
Nainen voi ohjailla asioita aika hyvin pienin elein ja sanoin ihan noin arkisessa menossa. Kyllä ne pitkällä jaksolla alkavat tuottaa tulostakin, sen olen itse nyt todennut.

Äänestä
  • Kirjoitat aika paljon kotitöistä ja siitä kuinka yrität olla nalkuttamatta. Entäs romantiikka ja erotiikka, ne ovat miehellekin suhteessa hyvin tärkeitä. Jos kuvittelet "ohjailevasi" tilannetta oman mielesi mukaan, olet vaarallisilla vesillä. Tympeä parisuhde luo itsekseen perustan sille, että miehesi haluaa vielä joskus rakastua johonkin toiseen.

    Äänestä

  • Riri kirjoitti:

    Kirjoitat aika paljon kotitöistä ja siitä kuinka yrität olla nalkuttamatta. Entäs romantiikka ja erotiikka, ne ovat miehellekin suhteessa hyvin tärkeitä. Jos kuvittelet "ohjailevasi" tilannetta oman mielesi mukaan, olet vaarallisilla vesillä. Tympeä parisuhde luo itsekseen perustan sille, että miehesi haluaa vielä joskus rakastua johonkin toiseen.

    Koen tuon romantikkan ja erotiiikan niin yksityiseksi asiaksemme, että siitä en todellakaan kirjoita monta sanaa, mutta arvannet että sitäkin elämässämme on.

    Äänestä

  • Tuo ei meillä auttanut, sillä mies vain oli vaihtelunhaluinen, eikä sellaiselle luonteelle sovi pitkä suhde yhden ihmisen kanssa. Hän halusi vaimon ja kodin turvaverkostoksi, mutta ei halunnut sitoutua uskollisuuteen. Vipinää piti olla ja flirttailu oli elämän suola. Tilaa annoin, mutta mies käytti sen väärin.

    Äänestä

Olen ja kumppanini on myös 100 % uskollinen, oltu sitä jo alun 30 vuotta - eikä olla uskonnollisia tai muuten vinksahtaneita. :)

Näitä juttuja kun lukee, ei uskoisi, että uskollisia ihmisiä on olemassakaan, mutta juuri siksi ei pidä pyöriä samoissa piireissä jatkuvasti ja vatvoa omia ja / tai muiden pelkkiä negatiivisia kokemuksia.

Äänestä
  • Hieno puoliso sulla ja varovainen on ollut kun ei kiinni ole jäänyt..Tai sitten se on susiruma ja ei vaan saa ;-)

    Äänestä

  • Salaisuus... kirjoitti:

    Hieno puoliso sulla ja varovainen on ollut kun ei kiinni ole jäänyt..Tai sitten se on susiruma ja ei vaan saa ;-)

    Mielesi on kieroon kasvanut, jos kuvittelet että uskollinen parisuhde on mahdottomuus.

    Äänestä

  • Täälläkin yli 30 vuotta uskollisia molemmat.Kaikista ei vaan ole parisuhteeseen, meistä on.Elämä on tietysti muutakin kuin suurta onnea koko ajan.Siihen ansaan emme menneet :D

    Äänestä

Samaan pakettiin ei tarvitse laittaa onnellisuutta ja uskollisuutta. Onni on AINA vaihtelevaa. Silti voi olla uskollinen. Onnellisuudesta on väärä käsitys jos se liittyy vain parisuhteeseen ja kuvitellaan sen olevan aina läsnä.

Äänestä

Sinänsä hyvä kysymys aloittajalta koska usein ensin ollaan tyytymättömiä ja onnettomia ja sitten vasta petetään. Itse olin n. 15 vuotta uskollinen mutta onneton.

Äänestä

dreamer: Oletko jo eronnut?

Äänestä
  • Aina ollut uskollinen.

    Äänestä

Kun avauksen kysymys esitetään uskottomuuspalstalla, niin vastaukset ovat sen mukaisia.

Me tiedämme kuitenkin Finsex -tutkimusprojektin perusteella, että valtaosa iihmisistä on koko elämänsä ajan uskollisia eli n. 70% ei ole koskaan elämänsä aikana pettänyt millään tavalla. Vastaavasti 30% on jossain elämäsä vaihessa ollut jollain tavalla uskoton. Tämä projekti on kaiken kaikkaan kestänyt jo vuosikymmeniä ja jokaisella kerralla on haastateltu tuhansia ihmisiä (Väestöliittö, Helsingin yliopisto, Kontula eet al.)

No, vastauksena kysymykseen minä olen ollut uskollinen 17 vuotta kestäneessä liitossani. Tilaisuuksia olisi ollut, mutta olen ajatellut, että en missään tapauksessa voisi loukata vaimoani vaikka hän ei koskaan saisi tietääkään.

Olen aivan varma, että vaimonikin on ollut uskollinen, kunnes hän vuosi sitten ihastui työkaveriinsa ja petti. Nyt on tilanne se, että petän varmasti jos kohdalle osuu kiinnostava nainen. Kostopettämisestä ei ole kyse, vaan siitä, että jos tapaan mukavan ja haluttavan naisen, niin minua ei estä se, että haluan pitää liittoni "puhtaana" - se on jo liattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko mahdollista kirjoitti:

Onko teistä joku ollut 100% uskollinen ja onnellinen parisuhteessaan vaikkapa 10v?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu