Väsyin viime keväänä siihen että sain aina itse olla se aktiivinen osapuoli. Soittelin kavereille, laitoin viestiä, pyysin tekemään juttuja. Yleensä vastaus oli kieltävä ja esimerkiksi toinen ystävä viihtyy paljon paremmin työkavereidensa kanssa ja toinen taas on pari kertaa ilmoittanut vaan tekevänsä projektityötä ja ei aio nähdä ketään xx aikaan. Olen myös yrittänyt tehdä kavereilleni selväksi että asia hiertää.
Tässä on nyt sitten menty monta
kuukautta niin että en enää pyydä ystäviäni minnekkään enkä ole soitellut. Hiljaista on ollut eli eipä ole kontaktia otettu. Mä en vaan jaksa antaa itsestäni ja saada takaisin niin vähän.
Miesrintamalla ei ole mennyt sen paremmin, kahta olen tapaillut ja äkkiä kummatkin vaan lopettivat yhteydenpidon enkä saanut enää mitään vastausta viesteihin joita laitoin. Tosi tyylikästä.
Pari kuukautta vielä vuotta jäljellä, voisi loppua jo. Ensi vuonna vaihdan maisemaa pysyvästi ulkomaille ja todella toivon itselleni parempaa elämää.
Tässä on nyt sitten menty monta
kuukautta niin että en enää pyydä ystäviäni minnekkään enkä ole soitellut. Hiljaista on ollut eli eipä ole kontaktia otettu. Mä en vaan jaksa antaa itsestäni ja saada takaisin niin vähän.
Miesrintamalla ei ole mennyt sen paremmin, kahta olen tapaillut ja äkkiä kummatkin vaan lopettivat yhteydenpidon enkä saanut enää mitään vastausta viesteihin joita laitoin. Tosi tyylikästä.
Pari kuukautta vielä vuotta jäljellä, voisi loppua jo. Ensi vuonna vaihdan maisemaa pysyvästi ulkomaille ja todella toivon itselleni parempaa elämää.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oletko ajatellut, että sinussa itsessäsi on jotain mistä johtuen muut eivät jaksa olla kanssasi? ''tapailit kahta miestä samaana aikaan...)'' Teksistäsi saa käsitteen, että olet hyvin itsekeinen, josta johtuen muut eivät jaksa olla kanssasi.
Sori vaan sympatiaa ei heru.
Ei, en tapaillut kahta miestä yhtäaikaa, ensin toista kesällä ja nyt toista syksyllä.
Vai että itsekeskeinen, kiva kuulla. Miten hemmetissä se on itsekeskeisyyttä kun vuodesta toiseen pyytää muita tekemään asioita yhdessä, kyselee mitä kuuluu, kuuntelee murheet ja muut ja sitten kun itse väsyy eikä enää jaksa olla se aktiivi?
Ollaan tosiaan oltu ystäviä sieltä ylä-asteelta saakka eli 10 vuotta.
Yleistä tuommoinen meininki on. Monet eivät tajua yhteydenpidon merkitystä, että jos yhteyttä ei pidetä, yhteydenpito loppuu. No, 95% ihmiskunnasta on idiootteja, ja alkeellisimpienkaan asioiden käsittäminen on idiooteilta liikaa vaadittu.
Itse olen kokenut saman monet kerrat ja monet kaverisuhteet näin katkenneetkin, kun en enää jaksanut olla se ainoa aktiivinen ja testasin, kuuluuko toisesta enää mitään jos en itse enää ota yhteyttä. Ei kuulunut.
Ihmiskunta on pelkkää paskaa ja jossain vaiheessa ne silmät pitää avata!
=> testasin, kuuluuko toisesta enää mitään jos en itse enää ota yhteyttä. Ei kuulunut.
Tuo on kieltämättä helpoin konsti lopettaa hyvätkin ystävyyssuhteet. Lakkaa vaan pitämästä yhteyttä. Se toinen sitten ihmettelee korkeintaan "mistä se suuttui?".
Ymmärrän kyllä, mut toi projektijuttu on aika ymmärrettävää. Tosin kai sitä silloinkin vois edes yhden kerran nähdä :D no ehkä sulle on vaan käynyt huono tuuri nyt. Vai oliko esimerkkejä enemmänkin kuin kaksi kaveria ja kaksi miestä?
Maiseman vaihtaminen ei sinänsä poista ongelmaa kun varmaan kuitenki joskus palaat vielä suomeen. Mut kannattaa vaan jatkaa omaa elämää ja pitää silmät auki uusien kivojen tyyppien suhteen! unohtuu nopeemmin tollaset nihkeilijät...
"Tuo on kieltämättä helpoin konsti lopettaa hyvätkin ystävyyssuhteet. Lakkaa vaan pitämästä yhteyttä. Se toinen sitten ihmettelee korkeintaan "mistä se suuttui?". "
Käsitykseni hyvästä ystävästä ei ole sellainen, joka ei itse koskaan ota yhteyttä. Hyvä ystävyyssuhde ei ole sellainen, jossa vain toinen pitää yhteyttä ja toinen ei koskaan. Se on yksipuolista ystävyyttä ja yhteydenpitoa se. Mutta eihän idiootti sellaista voi tajuta!
Tuollainen ei ole ystävä vaan opportunisti. Rotta pakenee hiljaisuuteen
Mulla ihan sama juttu. Tosin että tapaamiset yleensä (n.70%) järjestyy mutta mä olen AINA se aloitteellinen osapuoli.
"=> testasin, kuuluuko toisesta enää mitään jos en itse enää ota yhteyttä. Ei kuulunut.
Tuo on kieltämättä helpoin konsti lopettaa hyvätkin ystävyyssuhteet. Lakkaa vaan pitämästä yhteyttä. Se toinen sitten ihmettelee korkeintaan "mistä se suuttui?". "
Todella huono argumentti! Ei ystävyys kuulu vain toisen ylläpidettäväksi! Eikä YSTÄVÄN todellakaan kuulu siinä vaiheessa, kun toisesta ei yhtäkkiä kuulukaan mitään, vain kohautella olkiaan että mikähän siinä oli vaan vähintään ottaa itse yhteyttä toiseen suuntaan, että onko kaikki ok?
Mä kanssa ihmettelen tätä että miks mä oon aina se kanssakäynnin aloittaja. Kyllä mulle ainakin tulee useemman kerran viikkossa mieleen, että mitähän sille tai sille kuuluu / Oispa kiva tehdä jotain sen yhen kanssa yhdessä / Vois mennä kahville / eipä olla nähty pitkään aikaan. Tulee vaan ajatus, että eikö oikeesti kellekään tuu mieleen että mitähän sille kuuluu. Eikö ketään kiinnosta muistaa mun olemassaoloa? Tai pidä mua vakavasti otettavana kahvittelu/bileseurana?
Mikä vika?
Kiitos!!
Olen täysin samaa mieltä kanssasi.