Miten on kirkkomusiikin laita nykyään?

Vieläkö on voimassa se, että uudet kirkkomusiikki-sävellykset pitää piispainkokouksen siunata käyttöön ennenkuin niitä saa esittää? Jotkut ovat sitä mieltä, ettei tätä määräystä enää ole käytössä? Ilmankos nuoret kanttorit/säveltäjät suoltavat jos minkälaista musiikkia ja laulattavat kuoroilla niitä.
13210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Liekö koskaan ollut moista määräystä käytössä.

Sitä paitsi piispojen siunaus tai hyväksyntä ei muuta virheellistä virheettömäksi ja kelvotonta kelvolliseksi, kuten viimeisin liturgianuottikirja vastaansanomattomasti todistaa.

Äänestä

Kyllä on surullista kun ei enää osaa hyräillä tuttuja kirkkoveisuja kansanjoukossa Uspenskissakaan. Viime aikoina on tuotu niin paljon uusia ja täysin vieraankuuloisia lauluja palveluksiin. Tekstit kuulostavat niin oudoilta. Miksei aikaisempia laulutekstejä enää käytetä? Kyllä toisissa kirkoissa entisillä sanoilla lauletaan.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Ei saisi muuttaa sanoja, koska silloin ei seurakunta voi laulaa mukana, ja se on suuri vahinko!

    Äänestä

Mutta eipä Uspenskissa ole enää edes kunnollista kuoroa. Ei tämän illan vigiliassakaan. Ei myöskään tämän pikku lauluryhmän sanat tule selvällä tavalla esille, koko lauluosuus on jotenkin puuromaista, johtuneeko sitten kirkon akustiikasta tai mikrofonien väärästä asettelusta?

Äänestä
  • Ennen vanhaan kyllä tultiin toimeen ilman mikrofoneja! Kuoron pitää opetella lausumaan paremmin tekstiä, että kansa kuulee sanat!

    Äänestä

  • certicus kirjoitti:

    Ennen vanhaan kyllä tultiin toimeen ilman mikrofoneja! Kuoron pitää opetella lausumaan paremmin tekstiä, että kansa kuulee sanat!

    Silloin kun Peter Mirolybov oli Uspenskin katedraalissa kuoronjohtajana, oli korkeatasoinen kuoro ja kaikki sanat kuuluivat selvästi. Siihen aikaan siellä oli myös hyvä-äänisiä pappeja ja ennen kaikkea diakoneja.

    Sen jälkeen on tultu roimasti alaspäin kaikin tavoin.

    Äänestä

Joo, yllä on nyt kansa oikeassa tässä keskustelussa. Ei tarvitse kirkon ovia kuluttaa, kun kanttoreista on tullut taitelijoita, ainakin omasta mielestään. On ollut pöyristyttävää kuulla niitä hirveitä ns. postmoderneja kiekumisia ja jollotuksia kirkossa. Ne eivät kuulu suomalaiseen ortodoksiaan eivätkä tule koskaan kuulumaankaan, piste!!! Kirkkoon kuuluvat oikeat kirrkoveisut niin kuin meillä on ollut, eikä mitään modernia hömppää, sitä voi sitten mennä kuulemaan vaikka lutterin kirikköön. Esim. eräässä etelä-suomalaisen seurakunnan pääsiäisyönpalveluksessa jäi tunnelma aika latteaksi, kun siellä joikhailtiin jonkun aikalaisemme neukkusyntyisen karmeaa kaanonia, kuulosti siltä että ollaan teurastamolla emakkoa lahtaamassa....

Onko tuo nyt sitten kanttorien yritys saada kommarit valtaan kirkossa??? Vai vapaamuurarit?

Äänestä
  • "Onko tuo nyt sitten kanttorien yritys saada kommarit valtaan kirkossa??? Vai vapaamuurait?"

    Nykytrendi ainakin Helsingin seurakunnassa on ennen kaikkea Avoimen seurakunnan
    politiikkaa, ei pelkästään kirkkolaulussa, vaan kaikessa muussakin toiminnassa.

    Kauhistuttaa!

    Äänestä

Näin se vain menee. Me tavis seurakuntalaiset olemme välttämätön paha seurakunnassa. Seurakunnan talouden tähden välttämättömät (verorojen maksajat). Kuoro hoilottaa niitä näitä, säveltä/sanoja et tunnista. Lukija lukee epistolaa, sanoista et selvää ota.

Äänestä

Asia josta nyt tässä aloitekeskustelussa kirjoitetaan on todella vakava.

1) Uspenskin Katedraalissa on paraikaa romahtanut kirkkokuoro
2) Nykyisen Uspenskin kanttorin lukuäänestä ei saa selvää, siis salin puolella siristellään korvia mistä ja ja mitä paraikaa luetaan.
3) Miksi muutama vuosi sitten valittu Uspenskin kanttori-kuoronjohtaja toimii nykyisin muualla kuin Uspenskissa mm. Hautausmaan kirkossa ja muissakin pyhäköissämme? Onko hän joku inkvisaattori joka kiertelee tutkimassa muita seurakunnan työpisteitä?
4) Missä ovat ne osaavat laulajat jotka ovat ainakin viimeiset kymmenen vuotta laulaneet Uspenskin katedraalissa?
5) Uspenskin katedraalissa kirkkokansa ei nykyisin pysty laulamaan ns. kansanlauluna kirkkokuoron mukana aikaisemmin jo tutuksi tulleita "perinteisiä lauluja" (tarkoitan mm. liturgian alkulauluja) -Miksi? Miksi tästä kirkkolaulujen muutoksesta nykyinen kirkkoherra ei tiedota kirkkokansaa?
6) Miksi Helsingin ortodoksisella seurakunnalla on aina ns. "talousvaje". Aina viitataan säästötalkoisiin.
Onko verorahamme edelleenkin kiinni lakimiesten ja oikeistoimien rahoittamisessa? Mitä maksoi entisen kirkkoherran eläkkeelle saattaminen? Tästä ei ole vieläkään uskallettu avoimesti tiedottaa tai puhua julkisesti. Neuvosto ja valtuusto kyllä vaihtuu mutta totuus ja tietoisuus seurakunnan nykyisestä tilasta säilyy. Seurakuntamme äänestäjät, herätkää.

Äänestä
  • Pasifistipettynyt on tehnyt naulan kantaan osuvia kysymyksiä kirkkolaulun nykytilasta Uspenskissa. Tuhannen taalan kysymyksiä on listan lopussa: Miksi Helsingin ortodoksisella seurakunnalla on aina ns. "talousvaje"? Mitä maksoi entisen kirkkoherran eläkkeelle saattaminen? Valistunut arvio on, että loppusumma ei jää kovin paljon alle puolen miljoonan euron.

    Täsmälliset luvut ja muutkin tosiasiat selvinnevät viimeistään sitten, kun vastuuhenkilöt vaihtuvat. Pahinta tässä ei kuitenkaan ole taloudellinen tappio, vaan henkiset vauriot, moraalin rappio ja korruptio.

    Pettynyt pessimisti on oikealla asialla, kun yrittää herätellä seurakuntaväkeä. Vai onko jo liian myöhäistä?

    Äänestä

  • Onneksi tosiaan on ainakin vielä sallittua ilman kirkonkirouksen uhkaa siirtyä katedraalista muualle, vaikka Kolminaisuuden kirikköön. Siellä ei laulutekstejä hetkeen aikaan ole muuteltu eikä varmaan jatkossakaan ihan heti muutella.

    Äänestä

  • Valinnanvaraa on kirjoitti:

    Onneksi tosiaan on ainakin vielä sallittua ilman kirkonkirouksen uhkaa siirtyä katedraalista muualle, vaikka Kolminaisuuden kirikköön. Siellä ei laulutekstejä hetkeen aikaan ole muuteltu eikä varmaan jatkossakaan ihan heti muutella.

    Suunta on oikea. Varmemmaksi vakuudesksi kannattaisi vain mennä vielä askel edemmäksi, vaikkapa Tiilimäen Pokrovaan tai krematorion kupeeseen Nikolskiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaa... kirjoitti:

Vieläkö on voimassa se, että uudet kirkkomusiikki-sävellykset pitää piispainkokouksen siunata käyttöön ennenkuin niitä saa esittää? Jotkut ovat sitä mieltä, ettei tätä määräystä enää ole käytössä? Ilmankos nuoret kanttorit/säveltäjät suoltavat jos minkälaista musiikkia ja laulattavat kuoroilla niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu