Mitä harrastuksia miehillä on, joiden parissa alta kolmekymppinen pääkaupunkiseudulla asuva voi tavata miehiä? Minusta tuntuu että kaikki tuntemani miehet harrastavat vain jalkapallon tuijottamista, sen pelaamista tai salilla käyntiä. Kokkauskurssit kenties, mitä muuta?
Mitä harrastaa
Harraste-Hanna
26234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ennen pelasin salibändyä ja nyt käyn salilla. Ei yksinäisellä ole mitään kummempia harrastuksia. Tykkään myös kalastaa kesäisin ja tälleen syksylläkin olen käynyt verkkoja heittääs mereen. Käyn myös jäkis pelejä katsomassa ja säbä pelejä katsomassa ja tykkään pyöräillä pitkiäkin matkoja.
Selkeästi siis kohtaanto-ongelma - Miesten harrastukset ovat urheilupainoitteisia, ja ryhmässä tapahtuvatkin aktiviteetit miehille suunnattuja. Itse en ikinä haluaisi tavata miestä esim. salilla, siksi käyn naisten salilla. Muuten urheilu ei ole erityisesti mun juttu (liikun pitääkseni itseni kunnossa, en nautinnosta). Taidemuseoissa ei tapaa ketään, ei liioin lenkkipoluilla, kirppiksillä tai ruokakaupoissa. Tai ehkä sittenkin olen vain niin epäviehättävä että mua ei lähestytä, kun tälläkin palstalla jotkut naiset arvioneet itsensä "tavallisiksi" jos heitä lähestytään n. 3 kertaa kuussa.
"Ei yksinäisellä ole mitään kummempia harrastuksia."
Miksi ihmeessä ei olisi? Suuri osa ihmisten harrastuksista on sellaisia joita ei tehdä kumppanin kanssa, vaan yksin tai harrasteporukassa. Miten kumppanin puuttuminen muka tuon estää?
Se on kyllä huono piirre ihmisessä, jos ei itse saa mitään aikaiseksi, vaan tarvitsee aina jonkun toisen keksimään tekemistä ja menemisiä. Yksinäisellä voi hyvin olla vaikka minkälaisia harrastuksia.
Taidemuseoissa ja ruokakaupoissa eivät miehet lähesty jo senkään vuoksi, että naiset ovat tehneet harvinaisen selväksi että ovat niissä nauttimassa taiteesta / ostamassa ruokaa jne.
Miksi aina pitää esittää epäilys omasta epäviehättävyydestä, kun itsekin myöntää, ettei edes halua tulla lähestytyksi oikeastaan missään?
En haluaisi että minua lähestytään esim. salilla, koska ällötän jopa itseäni hikisenä, ja koen itseni siitä syystä epävarmaksi. Esim. kaupassa juttelemaan tuleminen ei olisi ongelma.
Ei hikisyys vähennä naisen viehättävyyttä yhtään.
Harraste-Hannakin voi mennä sinne jalkapallokentän laidalle potkiskelemaan palloa kaverinsa kanssa tai vaikka notkumaan sinne muuten vaan kentän laidalle:)
Miehiä löydät parhaiten baarista, lenkkipolulta, risteilyiltä, lätkämatseista ja ylipäätään mistä vaan esim. kaupasta.
Eurosinkuilla on myös tapaamisia harrasteiden merkeissä tosin lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta kukaan ei estä perustamasta vaikka harrasteryhmää jonnekin maakuntiinkin.
Minusta olisi typerää mennä jalkapallokentälle mukamasten potkimaan, kun en yhtään välitä tai ymmärrä jalkapallosta. Ja valitettavasti minulla ei ole kavereita joiden kanssa harrastaa tällaista. Juuri tällä halusin kartoittaa sitä mitä ylipäätänsä miehet harrastavat, että löytyisikö joku sellainen harrastus johon itsekin voisin rehellisesti innostua. En näe järkeä lähteä yksin istumaan lätkäpeleihin vain miesten takia, pelistä ymmärtämättömänä.
No harva mieskään viitsisi lähteä johonkin naismaiseen harrastukseen vain siksi että tapaisi siellä sinut tai jonkun muun naisen.
Siinäpä ongelma. Kumpikaan osapuoli ei halua tehdä muuta kuin itseä kiinnostavia juttuja ja valittaa kun toinen osapuoli ei tule sinne juuri minua kiinnostaviin harrasteisiin.
Noh. Minä harrastan mm. lenkkeilyä, kuntosalia, satunnaisesti kamppailulajeja ja jonkin verran lukemista. Noista käytännössä vain tuo kamppailulajijuttu on sellainen jossa voisi naisiin tutustua, kun siellä pyörii myös kuntonyrkkeilyä harrastavia naisia.
Miksi sitten edes kysyit että missä harrastuksissa niitä miehiä voi tavata, jos ei kuitenkaan kiinnosta mikään missä oikeasti niihin miehiin tutustuisit?
Sanoinko ettei mikään harrastuksista kiinnosta? Sanoin että yritän kartuttaa erilaisia harrastuksia mitä esim. miehillä täällä on, josko joku niistä kuulostaisi sellaiselta kivalta mitä itsekin voisi kokeilla.
Tennis on mun mielestä loistava liikuntamuoto, mutta siinäkin kohtaa aika vähän naisia, lähinnä tenniskursseilla olen kohdannut.
Onhan noita vaikka mitä, jos vähänkään viitsii käyttää mielikuvitusta, mutta onko joku oikeasti löytänyt kumppania harrastuksista vai onko tuo vain urbaani myytti?
Mitä harrastuksia naisilla on, joiden parissa alta nelikymppinen pääkaupunkiseudulla asuva voi tavata naisia?
Saililla ja lenkki polulla ei miehiä tapaa. Uskaltaako muka naiset pysäyttää miehen ja alkaa yhtäkkiä juttelee niitä näitä ja iskemään. Siihen en usko kun naiset ei baarissakaan tuu tekee aloitetta. Parempi mennä varmaan johonkin tanssi kurssil.le jos siellä sattuis olee miehiä' tai sitten lava tansseihin jossa joku mies voi stulla hakee tanssiin ja sitten siitä olis helpompi tutustuu.
harrastusmielessä näyttelen kyrpääni moottoriteiden varressa. joskus lenkkipolulla naisen ohi juostuani saatan vilauttaa tälle vielä takapilluani ja jatkan juoksemista vähän kovempaa :))
Harrastan mm. lukemista, taidenäyttelyissä käymistä, elokuvien katsomista, kuntosalilla käymistä ja hölkkäämistä.
Olin kerran kansanopiston kokkauskurssilla ja siellä kaikki olivat naisia. Tosin ei siinä paljoa olisi ehtinyt tutustumaan kun se kurssi kesti vaan yhden päivän.
Olen kuullut että ainakin Britanniassa viininmaistelukurssit ovat varsin suosittuja sinkkujen keskuudessa. Onkohan Suomessa mitenkään samaa meininkiä...?
Itsehän saatan mennä kansallispuistoihin haahuilemaan viikonloppuisin. Eipä siellä naisia näy vaeltamassa, paitsi vanhuksia. Mulla on mukana monesti tulen tekovälineet ja siinäpä tuleekin monesti valmistettua joku herkullinen lihapata, jota sitten kypsyttelen noin tunnin. On joskus saattanut vanhemmat naiset kiertää luontokeittiöni kautta ja kehuneet ruoan tuoksua ja että siksi kiersivät siitä. Jos joku ikäiseni noin 30v nainen tekisi samoin niin voisin kutsua metsälounaalle, mutta eihän ne mitään sanois vaikka olisivatkin ulkoilemaan eksyneet.
Tuli vaan tuosta harraste-hannasta mieleen playboy-hanna, ei mulla muuta:
http://www.youtube.com/watch?v=IbEjUwJufkA
Vanha biisi päässy jo unohtumaan. Piti kuunnella pitkästä aikaa.
Huutokaupat, maatalousmessut, ravit, rakennusmessut, eri lajien kisakatsomot(koripallo, joukkuevoimistelu, jääkiekko, yleisurheilu,yms ) teatteri, elokuvat...
Joku pohti, että uskaltaako sitten iskeä naisia harrastusten parissa...EI TIETENKÄÄN!! Ei kumminkaan päin. Oksettaa, jos joku lähtee ISKEMÄÄN JA YRITTÄMÄÄN harrastuspiireissä...olkoon mies tai nainen. Munahaukka tai playeri...tungettelevaa joka tapauksessa.
Mutta normaali keskustelu harrastuksen parissa. Ystävällinen jutustelu ja kohtelias tervehdysä & ajatustenvaihto voi johtaa siihen, että toisesta alkaa pitää. Ja haluaa kuulla enemmän kommentteja jne. ja se JOHTAA JOKUSEN KERRAN JÄLKEEN siihen, että ihan luonnostaan halutaan mennä vaikka taidenäyttelyn tai valokuvakurssin jälkeen kahville.
Ihmetyttää tämä into tavata ihmisiä nimenomaan harrastusten parissa. Miksi tehdä vaikeasta asiasta vieläkin vaikeampi? Baareissa ja ruotsinlaivalla sitä on ennenkin ihmisiin tutustuttu. Ihme hienostelua.
Harrastan konsoli- ja tietokonepelaamista, ohjelmointia, pornon katselua, käteenvetoa ja viinan juontia. Näiden ajanvietteiden parissa ei paljon naisia tapaa...
Minäkin pelaan pleikkarilla joskus ja harrastan runkkausta.