Kaikenlaisia syitä täällä näkee kirjoitettavan, mutta ei oikein yhtakään miten selvitään.
Täälläkin on vain melekin sanottu, että syöksy heti bilettämään ja missään älä anna toiselle periksi. Eroa on aina yksi neuvo.
Uskon että tilanne ihmisen sisällä on täysin sekamelska, eräs nainen kerran kertoi, kuinka hän oli itkenyt vuositolkulla kaiket yöt, yrittänyt keskustella puolisonsa kanssa, tämä ei kuunnellut, sanoi vain ei kiinnosta.
Ajatukset pyörivät, kun toista ei kotona kiinnosta yhtään mikään, vaan kaveriden kanssa aina mentiin. Oli olit kauheitakin ajatuksia.
Kun sain kuulla näistä asiosita, ovat ne aina mielessäni, pelko näiden puolesta jäi sieluuni.
Kuinka auttaa tuollaisessa tilanteessa, se on hurjan vaikeaa, sillä yleisesti ollaan kaikkeen niin negatiivisia.
Mieluimmin imetään se tieto Facebookin ym muiden älyttömien kanavien kautta ja rikkoudutaan kokonaan.
Jo itse saisin antaa edes jonkinlaisen linkin, olisi se vaikka mennä kirkkoon, sillä se on paikka, jossa ei myllää ainakaan mikään facebookin kaltainen.
Kirkosssa voi istua kuulematta mitään muuta kuin hiljaisuuden, siellä voi olla turvallisesti omien ajatustensa kanssa ja minä ainakin lapsena sain turvallisuuden ja välittämisen tunteen aina käydessäni kirkossa.
Siellä en ollut arvosteltavana enkä muutoinkaan esillä, olin yksi monien joukossa,
Kukaan ei sortanut ei huutanut, ei jättänyt.
eihän sitä tarvitse niitä saarnoja kuunnella jos ei halua, sillä pelkkä kirkkosali antaa sen rauhan, ja sinne voi mennä silloin kun kokee sen hyväksi.
Tosin nostaisin aika monen perheen pöydälle monien jo pyhäkouluista saamansa virsikirjan, raamatum ka kateskismuksen.
En usko itsekään mihinkään olemattomaan, mutta luenkin näitä sanomia toisin, sieltä löytyy arvoja elämään, tuttu pyhäkoululaulukirjan laulu rauhoittaa.
Siellä kerrotaan mikä on väärin ja mikä oikein, ne ovat ihan oikeasta elämästä, kun toimii edes näiden mukaan jotenkuten, silloin ei syyllisyys paina mieltä ja rauhoituu, elämään tulee sisältöä, ei olekaan enää tyhjyyttä, jämähtämistä, eikä kaikki maailman meno enää tunnukaan niin vetävältä, kotikin saattaa tulla tärkeämmäksi.
Toivon että täältä saisi voimia, kun puoliso unohtaa ja jättää yksin. Saa voimia tehdä hyvän oman ratkaisun, ilman painostusta, ja samalla tuntee olevansa edes jonkun rakastama.
Näin ehlkä olisi voimia löytää niiden omien rakkaiden luokse, ilman että lähtee hakemaan lohtua iltaelämästä tai tuntemattomasta työtoverista tai muustakaan hämärästä keinosta.
Täälläkin on vain melekin sanottu, että syöksy heti bilettämään ja missään älä anna toiselle periksi. Eroa on aina yksi neuvo.
Uskon että tilanne ihmisen sisällä on täysin sekamelska, eräs nainen kerran kertoi, kuinka hän oli itkenyt vuositolkulla kaiket yöt, yrittänyt keskustella puolisonsa kanssa, tämä ei kuunnellut, sanoi vain ei kiinnosta.
Ajatukset pyörivät, kun toista ei kotona kiinnosta yhtään mikään, vaan kaveriden kanssa aina mentiin. Oli olit kauheitakin ajatuksia.
Kun sain kuulla näistä asiosita, ovat ne aina mielessäni, pelko näiden puolesta jäi sieluuni.
Kuinka auttaa tuollaisessa tilanteessa, se on hurjan vaikeaa, sillä yleisesti ollaan kaikkeen niin negatiivisia.
Mieluimmin imetään se tieto Facebookin ym muiden älyttömien kanavien kautta ja rikkoudutaan kokonaan.
Jo itse saisin antaa edes jonkinlaisen linkin, olisi se vaikka mennä kirkkoon, sillä se on paikka, jossa ei myllää ainakaan mikään facebookin kaltainen.
Kirkosssa voi istua kuulematta mitään muuta kuin hiljaisuuden, siellä voi olla turvallisesti omien ajatustensa kanssa ja minä ainakin lapsena sain turvallisuuden ja välittämisen tunteen aina käydessäni kirkossa.
Siellä en ollut arvosteltavana enkä muutoinkaan esillä, olin yksi monien joukossa,
Kukaan ei sortanut ei huutanut, ei jättänyt.
eihän sitä tarvitse niitä saarnoja kuunnella jos ei halua, sillä pelkkä kirkkosali antaa sen rauhan, ja sinne voi mennä silloin kun kokee sen hyväksi.
Tosin nostaisin aika monen perheen pöydälle monien jo pyhäkouluista saamansa virsikirjan, raamatum ka kateskismuksen.
En usko itsekään mihinkään olemattomaan, mutta luenkin näitä sanomia toisin, sieltä löytyy arvoja elämään, tuttu pyhäkoululaulukirjan laulu rauhoittaa.
Siellä kerrotaan mikä on väärin ja mikä oikein, ne ovat ihan oikeasta elämästä, kun toimii edes näiden mukaan jotenkuten, silloin ei syyllisyys paina mieltä ja rauhoituu, elämään tulee sisältöä, ei olekaan enää tyhjyyttä, jämähtämistä, eikä kaikki maailman meno enää tunnukaan niin vetävältä, kotikin saattaa tulla tärkeämmäksi.
Toivon että täältä saisi voimia, kun puoliso unohtaa ja jättää yksin. Saa voimia tehdä hyvän oman ratkaisun, ilman painostusta, ja samalla tuntee olevansa edes jonkun rakastama.
Näin ehlkä olisi voimia löytää niiden omien rakkaiden luokse, ilman että lähtee hakemaan lohtua iltaelämästä tai tuntemattomasta työtoverista tai muustakaan hämärästä keinosta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aamen.
Se on totta, neuvoja on vähän. Itse olen aktiivisesti ruvennut harrastamaan liikuntaa, meditoimaan, syönyt terveellisesti, kuuntelen musiikkia enenmmän kuin koskaan ennen, pyydän voimia välillä myös yläkerrasta ja olen saanutkin. Yritän elää niin etten satuta itseäni enempää vaikka liittoa ei enään voi pelastaa ja yritän olla "hyvä" ihminen. Ainahan se ihanneminä ei ole pinnalla mutta yritys siihen kuitenkin on, pieniä hyviä tekoja, kohteliaisuuksia kanssa ihmisille. Sitä saa mitä antaa.
Jos tuntuu että elämänhallinta on kateissa kannattaa aina aloittaa siitä mitä syön, juon ja urheilenko. Ruumis on meidän temppeli, jos se voi hyvin seuraa pää koppa mukana.