Pohdintoja pyörivän maailmankaikkeuden tiimoilta, se pyörii sittenkin. Tässä todella mielenkiintoista materiaalia pyörivästä maailmankaikkeudesta ja linkki keskusteluun:
”Ennen inflaatiota on ollut pyöriviä kappaleita, niiden pyörähdyskeskiö on vain siirtynyt uuteen paikkaan avaruuden laajetessa. Jos taas koko kaikkeus olisi pyörinyt, kulmanopeus olisi pudonnut samassa suhteessa kuin kaikkeuden säde olisi laajentunut, eli olisi tällä hetkellä mitätön vaikka alkujaan kehänopeus olisi ollut valon nopeuden suuruusluokkaa.
Jos maailmankaikkeus pyörisi kokonaisuudessaan, tämä aiheuttaisi coriolis-voiman, joka vaikuttaisi yksittäisten galaksien pyörimissuuntaan. Vastaavalla tavallahan Maapallon pyöriminen saa tuulet kiertymään myötäpäivään pohjoisella pallonpuoliskolla.
Pimeä aine luotiin aluperin galaksien rotaatiokäyrän muodon vuoksi.Tuli mieleen että voisiko koko maailmankaikkeuden materian pyöriminen aiheutta voiman joka selittäisi havaittujen rotaatiokäyrien muodot.
Tässä äskeisessä havainnossa juju on siinä että galaksien pyörimissuunta ei ole todennäköisyydeltään sattumanvarainen vaan kallistuu tiettyyn suuntaan. Se kertoo siitä että materialla on eri nopeus eri etäisyyksillä universumin pyörimisakselista.
Galaksin rotaatiokäyrä taas kertoo sen massan määrästä ja sen jakaumasta. Jos tällaisen galaksin tavallisen aineen määrä ei millään riitä selittämään rotaatiokäyrää, joudutaan olettamaan lisää massaa pimeän aineen avulla.”
Muuten ei saada aikaan galaksien pyörimissuunnan sattumanvaraisuudesta poikkeavaa tulosta. Muistaakseni se oli 7%, siis poikkeama sattumanvaraisesta. Se kertoo siitä että materialla on nopeuseroa jossakin suunnassa. Uutisessa sanottiin että kysymys on pyörimisestä, joten ymmärtäisin että nopeusero on kehänopeudessa.
Ja jos ajatellaan kuinka galaksi syntyy, niin sehän kerää materiaa satojen tuhansien valovuosien päästä. Nyt, jos toiselta laidalta kerätty materia on esim. 1000km/t "nopeampaa" kuin toiselta laidalta kerätty, syntyy sen kautta tiettyyn suuntaan pyörivä galaksi. Ja juuri se että tietty suunta on suositumpi kuin muut, kertoo suuren mittakaavan nopeuseroista.
"Ehkäpä kaikki tähdet ja galaksit jotka ovat tässä meidän universumissa muodostavat vielä suuremman ns. "äiti galaksin". Tässä "äiti galaksissa" tapahtuva spiraalien liike aiheuttaa tutkijoille harhan, että "lapsi galaksit" etääntyisivät toisistaan.
Näitä "äiti galakseja" voi sitten taas olla n...kpl."
Tässä olisi vastaus siihen pyörimisilmiöön, olemme kaksinkertaisen galaksin sisällä.
Kaikki taivaankappaleethan pyörivät ja liikkuvat johonkin suuntaan, ja ovat vielä muodoltaan pyöreitä tai soikeita (galaksit), mikään ei pysy paikallaan.
Jos pyörität kahta kappaletta narun päässä siten, että ne ovat sinusta, joka olet keskipiste, eri etäyksillä, niin eivätkö ne liiku eri ratanopuksilla sinuun nähden. ts ulompana liikkuva kappale tekee pitemmän matkan samassa ajassa kuni lähempänä oleva.
Siten ne eivät etäänny sinusta, vaikka niillä on eri nopeus sinuun nähden.
Lähde:
http://hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=85661

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielenkiintoisia ajatuksia.
Terveellä tavalla ajateltuja ajatuksia, ilman että olisi oltu uskollisia alkuräjähdysteorialle. Itse uskon, että maailmankaikkeus syntyi pyörivänä, ja se pyörii edelleen.
Eihän tuo alkuräjähdystä kumoa. Tälläinen hatusta kiskaistu ajatus. Mitäpä jos jo ennen räjähdystä on ollut huimasti pyörivä "piste" massa tms. "Roiskahtaa" repaleiksi ja luo tai uudelleen sinkoaa materian universumiin. Silloinhan kaikkeus tavallaan pyörisi. Vähän vajaavainen on ihmisen käsitys kyky ajan ja materian suhteen. Tai materiasta osataan sanoa aika lailla ja aika suhteutetaan. Aika saattaa olla ollut silti jo ennen kuin meidän tuntema olevaisuus on alkanut, johonkin se ajan lasku pitää kuitenkin suhteuttaa, niin miksi ei laskennalliseen universumin alkuun, koska mitä on ollut ennen sitä ei pystytä sanomaan. Se alkuhan on saattanut olla järjetön ja mahdoton musta aukko joka ei yksinkertaisesti ole voinut pysyä kasassa? tms...??? Ehkä se on imenyt itseensä kaiken tai lähes kaiken aiemmasta universumista ja "luhistunut" singoten imemänsä materian takaisin uudeksi universumiksi. Se selittäisi pyörimisen. No eipä näitä asioita ratkota lopullisesti koskaan ja kaikkein vähiten täältä sohvan perukoilta.
Ehdottaisin tarkastelun siirtämistä ratanopeuksista kulmanopeuksiin.
Jos kellon tunti- ja minuuttiviisarit pyörisivät toisiinsa kiinteästi kytkettyinä samalla kumanopeudella suhteessa kellotauluun, niin viisareiden kärkien ratanopeudet olisivat erit. Ilman vertailukohtaa (tässä kellotaulua) viisareiden ei kuitenkaan voisi katsoa pyörivän lainkaan. Jos taas minuuttiviisari päästetään pyörimään suuremmalla kulmanopeudella, niin kellotaulua ei tarvita, vaan viisareiden tarkastelulla voidaan havaita niiden keskinäinen liike ja löytää pyrimisliikkeen keskus.
Tältä pohjalta olen vakuuttunut, että maailmankaikkeuden mahdollista kiertymistä tarkasteltaessa kannattaa keskittyä etsimään kiertymiskeskusta, jonka suhteen maailmankaikkeuden aineella on systemaattisesti erilaiset kulmanopeudet. Koska maailmankaikkeudella ei ole ulkoista koordinaatistoa, johon osiasimme kiertymistä verrata, niin ilmeisesti kiertymisen voisi hahmottaa vain sillä tavoin, että keskustasta kauempana olevalla materialla on kumanopeuseroa suhteessa lähempänä olevaan matskuun.
Se, että kappaleilla on erilaiset kulmanopeudet suhteessa toisiinsa, ei tietenkää estä systeemin laajentumista. En olisi lainkaan pöllämystynyt vaikka osoittautuisi, että laajenemisen lisäksi universumi kieryy suhteessa itseensä, ja että nämä ilmiöt ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa.
Viimeisimmän Planck-tiedonhan todettiin sisältävän uutta tutkittavaa, jonka mukana kaiketi tuokin asia selvitellään. Alkuräjähdyksen viraltapano tällä perusteella on tietenkin vähintään ennenaikaista; jäisi paljon muuta selvää näyttöä tyhjän päälle.
Juuri nyt ei pitäisi olla välitöntä hoppua "uskoa" johonkin uuteen kosmologiseen tietoon. Etenkään ilman ymmärrystä entisistäkään.