Kankaankylän ja koko Ylihärmän on irtauduttava farssiliitoksestaan Kauhavan kanssa ja anottava liitosta Lapuaan. Kauhavan lupaamat tierahat kuuluu meille sopimussakkona ja sijoitamme ne Kankaan alakoulun kehittämiseen ja osittain Viemeröntien korjaamiseen, mikäli valtiolta ei siihen rahaa saada.
Irtautumisen peruste on nyt selvästi olemassa.
Irtautumisen peruste on nyt selvästi olemassa.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Kyllä.
Samaa mieltä. Nyt on hyväksyttävä ettei luvattua tietä tule ja ruvettava välittömästi ajamaan irtautumista Kauhavasta ja aloitettava neuvottelut Lapuan kanssa.
Tien ja silllan lupasivat Liinamaa, Kankaanpää ja muut hengenheimolaiset. Voisiko ne korvata asian omasta pussistaan? Minä en ole ainakaan korvausvelvollinen heidän tyhmyyksistään!
Liitossopimuksessa ei voida ottaa etukäteen kantaa siihen, jos valtion viranomaiset (ELY) jonkin Suomen lain perusteella eivät anna rakentamiselle lupaa. Sopimuksessa on yksiselitteisesti sovittu, että tien rakentaminen alkaa 2009 ja se on valmis vuonna 2012. Siten se on jo rauennut melkein vuosi sitten.
Mitä tulee korvaaviin investointoihin, niitä voidaan nyt tehdä järkevällä tavalla ja siten, että ne hyödyttävät kaikkia veronamaksajia.
Mitä säkin kuvittelet tietäväsi korvaavista investoinneista, montako henkilöä työllistät?
Itseni, emännän ja pari vierasta.
Toiskan kepa on kans ottanu viarasta ja on hyvät kokemukset.
Sama luonnonsuojelulain pykälä 39§ johon ELYN päätös perustuu, kieltänee myös muunkin linnuston häirinnän kuten maanviljelyksen alueella (tilusjärjestelyt ovat jo tehneet oletettavasti vahinkoa, miten ne saatiin tehdä?). Tulvensuojelu on tästälähin myös kiellettyä samoin kuin salaojitus koska kyseinen kosteikko pitää säilyttää.
Maanomistajana kääntyisin korvausvaatimusteni kanssa tiehankkeen vastustajien puoleen. Jotain seurauksia täytyy olla "huvin vuoksi" vastustamisellakin.
Rupusakilta on vaikea tyhjästä nyhjästä.
Huvin puolesta ei valita kukaan vaan ehkäpä siksi, että ei tuvan reunasta kulje esim. häiritsevä rekkaliikenne. Maanviljelys on tuolla alueella ollut sallittua luonnosta huolimatta ja sitä ei viranomaiset kiellä nyt eikä tulevaisuudessa.
ELY:n päätös ei perustu myöskään kenenkään erikseen tekemään valitukseen vaan Kauhavan kaupungin tilaamaan luontoselvitykseen, jonka teki Thermopolis Lapualta. Tuohon paperiin kannattaisi jokaisen tutustua ennen kuin ottaa enemmälti kantaa.
Ei linnut näytä kyntö- ja kylvömiehiä vieroksuvan, kun mahdottomat laumat ovat aina heti traktorien perässä! Ja taivaalla lentelee keväisin jos minkälaisia parvia mikä milläkin lailla rääkyen tai hienosti visertäen.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Niinkös se oli.....
Ero pitää saada vireille heti. Miksi ihmeessä olemme joutuneet tällaisen petollisen imperialistikunnan torppariksi. Onko poliitikoitamme hoitamaan ero vai pitääkö palkata lakimies.
Siis mikä ero? Valtioneuvosto on hyväksynyt vapaaehtoisen kuntaliitoksen neljän kunnan välillä ja siinä ei ole mitään purkuehtoa! Hallinnon ja palvelujen sopimus on sopimus siitä, että näitä pyritään tekemään ja edistämään. Siellä on kymmenen muutakin kohtaa, jotka ovat jäänet toteutumatta syystä tai toisesta.
Ylihärmän politiikot(Liinamaan johrolla) teirät on tähan petolliseen impperiumiin vieneet.Eivät varmaankaan peru typerää päätöstään. . . ota lakimies ja hyvä sellainen.
Erolistat allekirjoituksineen heti liikkeisiin ja jokaiselle kylälle.
Miksei kukaan kuunnellut entistä siltatoimikunnan puheenjohtajaa silloin, kun hän puhui järkeä tästä asiasta. Nyt on laitettu rahaa aivan hukkaan ja kuntalaiset maksaa viulut. On maksettu valituksista huolimatta maakorvauksia perusteettomasti etukäteen ja laitettu kaivinkoneet pellolle ennen kuin päätökset ovat valmiita. Tämä ärsyttää varmasti kaikkia!
Ja mitä on tehnyt Komiat-lehti? Irvaillut vaan yksipuolisesti asiasta ja nimitellyt eri mieltä olevia "hörhöiksi"!
Mielipidekirjoituksistani koskien silta- ja tie hanketta Komiat-lehdessä,
päätoimittaja ilmoitti minulle: emme julkaise niitä.
Kirjoituksissani tuotiin esiin mm, hankkeen kalleus ja rahojen riittämättömyys alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna.
Nyt meillä Ylihärmäläisillä on n, kaksi kuukautta saada rahat omaan käyttöömme.
Rahoista ei saa ottaa pois Kauhavan kaupungin etukäteen maksamia korvausmaksuja maista kankaan puolella.
Myöskään korvauksen saaneet maanomistajat eivät ole velvollisia maksamaan kaupungin mokasta.
Maksumies tai nainen löytynee päätöksen hyväksyneestä porukasta.
Lummukkahan ei nyt ainakaan muuta kukaan! saatta olla rauhas.
Tässä tarvitaan nyt valtiota apuun liitossuunnitelmineen. Kankaankylä joutaa Lapualle, mutta kaupungin päättäjät ei sitä välttämättä ymmärrä. Kustannukset ovat tämän kylän osalta hirmuiset, tuotto sen sijaan on mitä on.
anomuumi puhuu asiaa Lapua vaihtoehdosta vaikka ei ilmeisesti osaa laskea laisinkaan. Elämä on varmaan aika helppoa jos ei ymmärrä rahasta. Anomuumi on vissihin se muumi joka puuttuu sieltä muumilaaksosta jossa ei kaikki muumit ole.
Eikö nualle kankahalaasille mikään piisaa, ku niiren piti ruveta viälä tätä tiätäki vaatimaha ;)
Onko tämä saatanan ylihärmäläänen sulle joku uusi asia?
Siinä yks pönttöö, joka ei ymmärrä sarkasmia. Ei sitä siltaa kankahalaaset oo vaatinu.
Politiikot eivät ikinä maksa mitään, he ovat vaaleilla valittuja parhaimmistoa, Heillä on vain poliittiinen vastuu, eivät ehkä tule jatkossa valituiksi.
Ylihärmäläiset huijasivat muita väittämällä tie- ja silta-asian olevan valmis toteutettavaksi. Ei ollutkaan ja kulut on kasvaneet väitetystä. Ylihärmäläisille ylimääräinen kunnallisvero kunnes huijaus on täysimääräisesti korvattu.
Kiva wvittuilla täälä palstalla kaikille tosikoille.
Silta on jo päätetty valtion ja kaupungin liitosasiakirjoissa.
Ely-keskuksen toiminnasta on harkittu tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Mikä on se valtion liitosasiakirja?
Oikeusasiamies valvoo, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hänen valvontaansa kuuluvat muutkin, jotka hoitavat julkista tehtävää. Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.
Eduskunnan oikeusasiamiehenä toimii Petri Jääskeläinen. Apulaisoikeusasiamies on Jussi Pajuoja ja toinen apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin.
Neuvontalakimiesten päivystys
Ma, ke, pe klo 9 - 12 ja ti, to klo 12 - 15
Puhelin: (09) 4321, eduskunnan vaihde
Neuvontalakimies neuvoo kantelun tekemiseen liittyvissä asioissa ja auttaa kantelun laatimisessa. Hän ei anna oikeudellista neuvontaa.
Kyllä moon ajatellu kaiken erellä luetun perustaalla,notta kyllä se tiä ja silta viälä tuloo.
Mä kyllä luulen taas notta että ei se taida tulla eikä enää tarttekkaa tulla. Mulla olis jo uusia rahanreikiä tiaros.
Ei me rupia sua ja sun lahajatoonta jäläkikasvua elättämähä.
Äkkäsin keväällä kaksi töyhtöhyypän pesää pellollani kun äestin.Emo istui pesässä ja hautoi.Pistin siihen noin metrin päähän riskun pystyyn että tietäisin varoa ja kiertää ne.Miäspuolinen lintu käyskenteli muutaman kymmenen metrin päässä ja vahti.Yhtään ei haitannut vaikka äestin ja seuraavana päivänä kylvin.Seurasin asian etenemistä ja ennen ruiskutuksia molemmista pesistä oli lähtenyt luontoon yhteensä kuusi poikasta.Että kyllä Elykeskuksen päätös koskien Annalaa oli täysin Poliittinen vihervasureiden tekele.Ei järjen hitustakaan koko asiassa.Luonto ei häiriinny pienistä eikä vähän suuremmistakaan kulkijoista.Ehkä ne vihervasurit olivat juuri tämän Lapualaisen tutkimuksen tehneitä jäseniä,haiskahtaa kyllä pahasti järjestetyltä lopputulokselta.
ely:n päätöksen tekijä mettäkylän likkoja niinku pääsöö. Reppana ei tajua että voi olla sellaistakin ympäristöä ja maastoa että ei ole puuta ja mettää. Sellaisen kohdatessa
ei tiedä onko piika vai emäntä.
Takana Kauhavan Kokoomus ja Lapuan Kokoomus Pöntisen johdolla.
Aivan selvä asia yhteys.
Juttu heti seuraavalle asteelle ja kunnollinen selvitys ja ilman Pöntistä ja Lapualaista Mobiilia,Naurettava selvitys,tätä voi odottaa vain Lapualaisilta itsekkäiltä narsisteiltä.
Kuitenkin tässä on se hyvä puoli että Ylihärmä ei lähtenyt näiden sekopäiden kelkkaaan,vaan uuteen Kauhavaan,jotain hyvääkin.
Kauhavan Kokoomuslaiset ovat ainoastaan olleet sitä mielät, että hanketta ei pidä aloittaa ennen kuin kaikki luvat ovat kunnossa ja täytääntöpanokelpoiset. Jotta ei tule haaskattua vahingossqakaan veronmaksajien rahaa ennen kuin laki antaa mahdollisuuden. Kts. Kauhavan kaupunginvaltuuston kokous 29.10.2012. Asiasta on äänestetty ja siinä on hävitty kepulle ja sosialistien muodostamalle koalitiolle 29-14.
Jälkeenpäin on osoittaustunut varsin oikeaksi, että olisi varmaan kannattanut uskoa heti Kokoomusta, Nyt on hakattu rahaa jo 200.000 ja kaupungin talous on ennätyskireä!
Lapuan Kokoomus on taas ollut omalat osaltaan tukemassa Rannajärvi- Viemärötien korjaamista, joka olisi ihan järkevä hanke.
Mutta noin ajattelee jokainen järkevä kuntalainenkin! Hyvä Kokoomus!
Koska ne kansanäänestyslistat pannaan kiertämään suurkauhavan purkamiseksi?
Onko liitosspimuksen purkamiseen tullut joku meistä yhdyshenkilöksi, jolla on nimienkeruuvihko ja joka vie asian oikeuteen. Kuka on lakimiehemme? Eli vain pikkujuttuja pitää valmistella.
Voi kun sais sanua olevansa lapualaanen,mutta kun pitää sanua että onkin Kommunikauhavalta.
Nyt olis tuhannen taalan paikka päästä liittymään Lapuaan.
Kuka ottais nimilistan keruun hommakseen.
Seuraava yhteenliittymä alkaa löytyä pankeista eli palataan Op-Pohjolan malliin kun
kulut kasvaa jatkuvasti ja tuotot laskee eli yhteenliittymä tai paluu takas Op-Pohjolaan
sillä seikkailu on loppu nyt.(Korkokatteilla ei eletä enää ja kuluja kasvatetaan jatkuvasti)
Säästöpankit ilmoitti yhteenliittymästä ja päätökset tehdään loppuvuodesta ja
tammikuusta ja sama tie taitaa olla Pop Pankeilla eli palataan samaan mitä
Op-Pohjola tarjosi jo 16 vuotta sitten !
Pop-Pankkien omistama Pop-Vakuutus Oy:n tulos 2012/12
Liikevaihto 564
Tilikauden tulos -3968
Liikevoitto % -704,10
Lisää euroja vaan Optium Oy tulos 2013 -356 t ja Pop Pohjanmaan Kiinteistövälitys Oy myyty 2013 kun ilmeisesti tulos jatkuvasti miinuksella ja nyt vielä lisänä
keskuspankin rahoitus Bonum Pankki Oy.Mistä löytyy kaikki pääomat ja hetken
kysymys milloin Pop Pankeilla yksi vakavaraisuus ja yksi maksuvalmius
Ilimankos Pop pankin johtaja kumartelee Liinamaata ja puuttuu asioihin Liinamaan käskystä.
Tämänkö takia naappurin mullikartanoki piti keikauttaa nurin?
Velaat erääntymähän ennen aikaansa?
Kun tua otsikko on liitossopimuksen purkamisesta, niin mitä nualla mullikartanon keikauttamisilla ja sellaasilla on tekemistä sopimusten purkamisien kans?
Ehkä liittossopimusta ollaan jo purkamassa kun Alahellassa oleva Kauhavan kyltti on poistettu.
Eikö Kangas Lapuaan ole aina kuulunukin? Ei mitään Kauhava-kylttiäkään ole missään entisellä Lapuan ja Ylihärmän rajalla ollut pitkiin aikoihin.
Kolme viikkoa sitten rajalla oli vielä Kauhava kyltti.
Kolme viikkoa sitten rajalla oli vielä Kauhava kyltti.
Hei härmälääset, liittykää Lapuaha ja purkakaa se valtatiän silta siitä kuntsarin viärestä. Tuloo siipioraville ja muille kunnolla tilaa. Veretähän suara tiä Viämärön kautta Seinäjoelle.
Kauhava yhdenneksitoista toimivin kunta Suoames ja ykkönen
E-P.llä. Lähde iltalehti. Marinat ja höpinät pois. Olokaa tyytyvääsiä.
Purkusopimusta ei tuu ikään. Mahtavaa Kauhava!!!!
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka "tyytyväisiä" ollaan niissä entisissä kunnissa, jotka liittoutuivat Kauhavaksi. Ainakin ylihärmäläiset olivat ennen liitosta tyytyväisiä kuntaansa. Miten mahtaa olla nyt?
Olemme kanssasi samaa mieltä, puhut niinku mä puhuusin itte.
Ei onnistu, kun valtateistä päättää ELY-keskus, jonka alue on koko EP. Nuo tieihmiset kun ei tunne kuntarajoja, ainoastaan maakuntarajat, eikä nekään maanteiden linjauksia estä. Valtatiet ovat kansallinen asia, ELY-keskusta ohjataan Helsingistä, ja ELY-keskukset ovat isossa kuvassa koko Suomi. Ei ne Kauhavoilta yms kysele yhtikäs mitään.
Ette te sinne mitään uusia teitä tarvitse kun kohta siellä ei oo enää kouluja ja muutakaan palveluita! Voitte muuttaa tänne Kauhavan keskustaan palveluiden äärelle...turhaan enää teitä mihinkään metsiin rakentamaan ja veromarkkoja tuhlaamaan! Pian tarvitaan myös uusi ja komia kunnantalo eli siihen rahaa... näytetään koko maakunnalle millaanen se on kunnon talo..
Voi mitä höpinää, kauhava ei ole palveluja nähnytkään. Väki on muuttamassa pois sieltä jotka vielä kynnelle kykenee.
http://aviapolis.fi/
Lapua ei oo sellaane syäpä joka väkisin kasvaa, lääkärihin pääsöö nätysti, ei tartte teekoos koko päivää kipiän kakaran kaas istua. On isoo kirkko ja kaikellaasta hallia ja palio liikennevaloja. Ja ja ja!
Monesti Lapua unohretahan keskusteluus, ja kuvitellahan että Kauhava olis jotenkin isoompi ja autuaampi 17-tuhannen asukasmäärällään, vaikka keskustas ei asu kuin reilu 5-tuhatta. Kuvitellahan jotenkin lapsellisesti, että Härmien perillä ja Kortesjärven perämailla asuvat asukkaat jotenkin tois lisäarvoa varsinaaseen Kauhavaan. Liioitellaan, että Kauhava on isoo työpaikka-alue, johon koko EP ajaa aamuisin töihin. On Kauhavalla paljon metallityöpaikkoja, en sitä kiistä. Mutta unohdetaan monesti, että on muitakin työpaikkoja kuin metalliteollisuus. Työpaikkoja laskettaessa, työpaikka kuin työpaikka on samanarvoinen. Ei se tee alueesta merkittävempää, että siellä sattuu olemaan saman alan osaajia paljon. On aivan yhtä merkittävää, oli ala mikä hyvänsä, kun työpaikkojen lukumäärä on kuitenkin se mikä ratkaisee.
Jos pelkästään työpaikkojen lukumäärää katsotaan, niin Kauhava ei ole sen kummempi työpaikkakeskittymä kuin Lapuakaan. Lapualla käy yllättävän paljon myös Kauhavalaisia töissä, kuten myös Seinäjoelta käydään Lapualla töissä. Työpaikat nyt vain sattuu Lapualla jakaantumaan niin monelle eri osa-alueelle, ettei yhtä isoa työllistäjää suoraan ole, vaan laidasta laitaan. Nuppiluku on se mikä ratkaisee.
Esimerkiksi Seinäjoelta pohjoiseen päin työmatkaajat, noin puolet menee Lapualle töihin, ja toiset puolet Kauhavalle. Samoin Kauhavan suunnasta etelään menevät, yllättävän monen määränpää onkin Lapua. Äkkiä voi syntyä väärä käsitys, kun ihmettelee esim Ruhan kohdassa, miksi niin moni ajaa pohjoiseen. Äkkiä kuvittelee, että Kauhavalle kaikki on menossa töihin, mutta ei tule ajatelleeksi, että puolet onkin menossa VAIN Lapualle. Tietysti Lapualta lähtee suunnilleen saman verran Kauhavalle työmatkalaisia mitä Seinäjoelta tulee Lapualle, joten liikennemäärä pysyy suunnilleen samana pohjoisen suuntaan sekä Lapuan etelä, että pohjoispuolella. Mikäli ns "kaikki" menisivät Kauhavalle töihin, niin automäärä pitäisi tuplaantua Lapuan pohjoispuolella, mutta näin ei käy edellä mainituista syistä. Siitä syystä, että Lapua on myös jonkinmoinen työpaikka alue.
Ajatelkaa työpaikat vaikka puolukoina. Kauhavalla on yksi iso sanko puolukoita. Lapualla monta pientä sankoa. Puolukoiden määrä suunnilleen sama. Tottakai Kauhavalla on suurimmat yksittäiset tai yksittäisen alan työllistäjät, mutta kokonaistyöpaikkamäärä ei ole kovin paljon kummempi kuin Lapuallakaan.
Monelta unohtuu sellainen tosiseikka, että Lapua sattuu olemaan EP:n mittakaavassa kohtuullisen suuri paikka. Paras olisi, että Kauhava saisi olla Kauhava, Alahärmä Alahärmä, ja Lapua Lapua. Niin kuin aina ennenkin. Korkeintaan voitaisiin karsia kuntien vastuita ja tehtäviä, niitä voitaisiin osittain siirtää maakuntatasolle, esim terveyspuoli yms suuret linjat. Uimahallit, kirjastot yms voisi sitten jäädä kuntien omaksi asiaksi.
Olipas harvinaisen pitkä ja tyhjänpäiväinen sepustus jossa vain vähän villoja.
Kirjoittajalla ilmeisesti ongelmia itsetuntonsa kanssa jos joutuu noin kovin selittämään.
Hyvä Jabbajee!Olet aivan oikealla asialla ,vaikka edellinen kirjoittaja muuta väittääkin.Olet tervetullut ITSENÄISYYSPUOLUEEN toimintaan mukaan!
ITSENÄISYYSPUOLUE on ainut puolue Suomessa jonka puolue ohjelmassa on sanat ja sävel lauluun vaikeuksista selviytymiseen.
Lukekaa ja ihmetelkää!
PS.Mieheni istuu tässä vierelläni ja haluaa välttämättä että kirjoitan myös hänen talvisen neuvonsa:Pukekaa ja lämmitelkää!( Mies huumoria!)HEH!
Olipas harvinaisen lyhyt vastaus, jossa ei ollut villoja lainkaan. Turhaa vastata, jos ei ole muuta sanottavaa kuin hohhoijaa. Tyypillinen kauhavalainen taas asialla, haraa vastaan muttei osaa perustella sen kummemmin.
Tyhjäpäisyys ja kyvyttömyys asialliseen vastaukseen ei oo sen tyypillisempää kauhavalaisille kuin muillekaan.
Uimahallit joutais kyllä olla kapitalistien hallus jos on pakko karsia, mutta pakolliset terveyspalvelut pirettävä omis käsis. Veromarkkoja ei saa lähettää veroparatiisiihin.
Jos rekkaliikenne häirittöö nii muuttakohon mualle ruikuttamaha!