Ihminen voi elää ilman Jumalaa. Rukoilu voi auttaa henkisesti, mutta rukoilemalla ei maailma muutu. Paremmin apua saa lähimmäisiltä tai asiantuntijoilta...jotkut eivät saa apua keneltäkään.
Jumala on ihmisten mielissä jonkinlainen "avun tuoja" vaikeissa tilanteissa. Toki hyvistäkin asioista kiitetään häntä, niin kuin ne olisivat hänen ansiotaan. Jumala on niin kuin lapsen unilelu tai riepu, joka tuo turvallisen tunteen. Lapsi kuitenkin yleensä kasvaessaan luopuu rievusta tai unilelusta.
Ihminen voi elää hyvän elämän myös uskomatta Jumalaan. Raamatussa on monia hyviä ohjenuoria säädylliseen ja hyvään elämään - sitä en kiellä. Mutta mitkä tarinat Raamatussa ovat oikeasti totta ja tapahtuneet niin kuin siinä on kirjoitettu?
Jumala on ihmisten mielissä jonkinlainen "avun tuoja" vaikeissa tilanteissa. Toki hyvistäkin asioista kiitetään häntä, niin kuin ne olisivat hänen ansiotaan. Jumala on niin kuin lapsen unilelu tai riepu, joka tuo turvallisen tunteen. Lapsi kuitenkin yleensä kasvaessaan luopuu rievusta tai unilelusta.
Ihminen voi elää hyvän elämän myös uskomatta Jumalaan. Raamatussa on monia hyviä ohjenuoria säädylliseen ja hyvään elämään - sitä en kiellä. Mutta mitkä tarinat Raamatussa ovat oikeasti totta ja tapahtuneet niin kuin siinä on kirjoitettu?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tieni on vanshurskauteen, sitä ennen ei tapahtunut mitään, mutta kun aloitin tieni kun rukoilen se tulee toteen ja sairaat parantuvat, jos Jumalaa ei ole niin mikäköhän siellä oikein riehuu? :)
Minulle ei riittänyt puolittaiset totuudet ja ateistivanhempieni ilkeät ja halvaksuvat mielipiteet uskonasioista. Se ei vain riittänyt, koska tiesin että on olemassa enemmän.
Nyt olen uskossa ja matka jatkuu, ota sinäkin selvää itse uskon asioista äläkä luota halveksiviin mielipiteisiin, mikään kapakkaelämä ei ihmiselle anna yhtään mitään, mutta usko Jumalaan antaa.
Minäkin kasvoin kodissa, jossa vaarini hupi oli jumalan ja kirkon pilkka ja mummo taas uskoi, mutta ei ollut kokenut mitään, paitsi kun onnettoman elämänsä keskellä rukoili, niin jokin vei pahan olon pois. Viisi vuotta vanhempi naapurini kertoi minulle ollessani seitsemän ilmestyskirjan pedosta ja silloin päätin, että olen ateisti, kun pelotti niin paljon se peto. Täyttäessäni 18 ymmärsin, että jotain syvempää on meneillään, olin agnostikko, kävin idän uskontoja läpi, kun se oli trendikästä silloin, en löytänyt mitään. 2007 koin rukouskutsun kautta kutsun islamiin, henki oli humalluttava, egoa nostava ja addiktoiva, tutustuin Itiksen moskeijaan ja tärkeintä oli hijab (musta peittävä vaate), se etten koske tai tunne miehiä ja että minun pitää erota täydellisestä miehestäni ja alkaa jonkun muslimimiehen kolmanneksi vaimoksi, se usko oli niin kulttimainen, että arvasin, nyt eiole oikea tie, vuoden jälkeen koin kutsun kristinuskoon ja se on vaan ollut kaunista. Se kotona kuultu jumalanpilkka todella vaikutti minuun lapsena, itse vaikken olisi kristitty, ateismi on hiukan köyhä näkemys maailmasta, se on vaan paljon monimutkaisempaa.