Etsiskelin eilisiä keskusteluja "työttömyys on omaa syytä", mutta en löytänyt. Onko Suomi24.fi tavoitteena tukea työttömien laiskuutta, vai mistä johtuu että kysinen keskustelun poisto.
Mielsätni kaikilta niiltä työttömiltä jotka eivät äänestäneet vaaleissa , jos heiä oli äänioikeus olemassa, niin heiltä otettaisiin pois työttömyyskorvaukset, ja muut sosiaaliset tuet. Miksi tukea sellaisia ihmisiä jotka ovat laiskoja, heille pitää opettaa omatoimisuutta ja miten se tapahtuu. Siten ettei tueta laiskuutta, vaan omatoimista toimintaa. Näin me tulemme saamaan suomeen työlisyyttä, kun ihmiset ovat aktiivisia. Televisio ohjelmat maksullisiksi, paitsi hyödylliset ohjelmat, kuten yhteiskunnalliset tai kulttuuriin liittyvät, en tarkoita kuitenkaan mitään populaari kulttuuria. Televiso ohjelmille myös netissä päättymis ajankohta klo 21.00. Onhan meillä myös kaupoissa rajoitettu kaljanmyynti klo 21.00-9.00 välillä.
Mielsätni kaikilta niiltä työttömiltä jotka eivät äänestäneet vaaleissa , jos heiä oli äänioikeus olemassa, niin heiltä otettaisiin pois työttömyyskorvaukset, ja muut sosiaaliset tuet. Miksi tukea sellaisia ihmisiä jotka ovat laiskoja, heille pitää opettaa omatoimisuutta ja miten se tapahtuu. Siten ettei tueta laiskuutta, vaan omatoimista toimintaa. Näin me tulemme saamaan suomeen työlisyyttä, kun ihmiset ovat aktiivisia. Televisio ohjelmat maksullisiksi, paitsi hyödylliset ohjelmat, kuten yhteiskunnalliset tai kulttuuriin liittyvät, en tarkoita kuitenkaan mitään populaari kulttuuria. Televiso ohjelmille myös netissä päättymis ajankohta klo 21.00. Onhan meillä myös kaupoissa rajoitettu kaljanmyynti klo 21.00-9.00 välillä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Telvisio ohjelmat on jo maksullisia, mainostajat maksaa kaupalliset kanavat, ja YLE ottaa veroilla ihmisten rahoja
Tais kadota jo eilen. Vastasin siihen ja kun katsoin onko mulle vastattu oli keskustelu kadonnut. En kyllä tajua miksi se poistettiin?
Sen takia, ettei valtio halua työttömien tulevan aktiviseksi, on paljon helpomapaa hallita kansaa kun se on maanis-depressiivinen, kuin että se olisi aktivinen. Suomessa on verovarojen siirto rikkaille ja syy on teidän laiskojen työttömien. Suomi24.fi ona rahavallan omistuksessa ja heidän tehtävänä on turvata valtaeliitin pyrkimykset, se ei halua mitään esteitä siihen, eikä sitä että kansa huomaisi oman tyhmyyden.
No ei CVeiden kirjoittelu voi katsoa aktiiviseksi elämäksi tyhjää saa pyytämättäkin, aktiivista olisi tehdä rahaa ja stratekioida miten alkaisi tienaamaan tai edes selviytymään.
CV on aivan turha kirjoitella. Käyttäkää se aika politiikoille, lehtiin ja reakoimalla työpaikkojen siirtoon ulkomaille. Teillä on päivät aikaa pistää postia menemään eri tajoille. Kukaan ei regoinut tähän uutiseen
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194847839275/artikkeli/kl nokian renkaat taistelee venajalla tyontekijoista tarjoamalla heille asuntoja.html
Vähintä mitä te voitte tehdä, älkää ostako Nokian rengaita, jos ne ei ole Suomessa tehty, Älkää Käyttäkö Vianorin palveluja, ne rahat menee Kim Gran. Kehoittakaa tuttuja ja sukulaisia välttämään myös ostoja. Ei kannata tukea sellaista firmaa, mikä vie työ ulos. Vaatikaa ammattiliittoja kieltämään, ulkomaalaisten työntekijöitten koulutus, ainakin niin etteivät Suomalaiset duunarit kouluta ammattitaitojaa muille. Pomot eivät pysty siirtämään sitä taitoa.
No politiikojen rukoilu ja kerjääminen on vieläkin turhempaa aja käyttöä, ellei jotenkin onnistu saamaan rahaa siitä hommasta, ehkä jos jotenkin pääsis toimittajaksi
Työttömän ostoksilla on tasan yksi kriteeri. Se mihin rahat sattuu riittämään. Syytät työttömiä siitä ettei ole töitä. Ne varmaan päätti lakkauttaa omat työpaikkansa ihan vain laiskuuttaan? Oikea syy on että omistajat siirsi tuotannon halvemman työn maahan.
Rikkaat käyttää veroparatiiseja. Osa yrityksistä saa tukina enemmän kuin työttömät yhteensä. Aina löytyy kuitenkin näitä jotka syyttää sitä työtöntä. Sun kaltaiset jos saisi päättää niin työttömyys olisi rikos.
Eikö riitä että työttömistä on tehty 9 euron orjia? Haista nillki paska ja vedä ittes jojoon.
Sinunlaistesi takia Suomessa on suurtyöttömyys, ei Saksa mikään halpa maa ole, silti sielä on rahaa niin paljon ettei hallitus tiedä mihin sitä laittaa. Saksassa pyörii teollisuus täydellä teholla, Suomessa ei ja se johtuu siitä että työttömät ja kohta pian työttömiksi joutuvat eivät viitsi tehdä asian eteen mitään, vaan makaavat mielellään laiskana kotona. Vai pelailetko pelejä ja muijasi tarjoo tavaraansa muille, kun sinua ei kiinosta edes seksi, kun siihenkin pitää nähdä vaivaa.
Sä olet joko uskomattoman tyhmä tai provoilet tahallasi. Onneksi sinä ahkera muurahainen raadat kun mä jatkan nukkumista. Hyvin levänneenä jaksaa ryypätä ja rellestää. Seksistä puhumattakaan. :D
Toivottavasti aamulla on pakkasta. Hah, hah.
Pian saat mennä ulos makoilemaan pakkaseen. Suomeen tulee piakkoin yöpakkashallitus, ja potkaisee tuollaiset saamottomat laiskiaiset pihalle.
No meitä riittää puolisen miljoonaa. Siinä on melkoinen määrä potkittavaksi.
Eikä tuollaisen pikku provoilijan satuilut ketään liikuta, naurattaa vain. :D
Sä vain luulet mun olevan saamaton. Viimeksi tänä aamuna sain. :D
Annas kun arvaan puoluekantasi, persu?
Väärin, arvattu. Työvoimakustannukset on saatava alas, ja tuet on poistettava, se vääristää talouden. Me elämme Kokoomuslaisessa maassa, mikä tarkoitta markinataloutta. Tuet on poistettava, emme ole mitään kommunisteja enään, vaan on pelattava markinatalouden sääntöjen mukaan, kansa on äänensä antanut Kokoomukselle ja sen mukaan Kokoomuksen on pelattava
Kumma vaan että juuri persumieliset jonka puolue sanoo olevansa köyhien ja työttömien asialla juuri haukkuu ja köyhiä ja työttömiä sekä uhkailee heitä.
Voihan sitä saamiseksi sanoa, jos homoseksiä on saanut. Naiset eivät kattele laiskoja miehiä
Kokoomuslainen markkinatalous. Yritykset pelaa tukirahoilla, voitot on yksityisiä ja tappiot maksatetaan veronmaksajilla. Palkat on muka liian korkeita vaikka todellisessa vertailussa eivät sitä ole.
Sekoomus jakaa miljardeja tukina ulkomaille ja kurittaa suomalaisia. Sisus mitä "vastuunkantoa". Tuo että siltä kellä on vähiten ollaan halukkaita ottamaan se vähäkin pois kertoo kaiken cokkelin ajatusmailmasta.
Fantastista, sniiff.
Ai nyt sä aloit puhumaan siitä mistä puute. :D
Persut on niin äärioikeistoa että ne jos pääsee valtaan niin työttömiä aletaan laittaa leireille.
Olen työtön ja menossa työllistävään toimintaan, mistä saan 9ekua. Selässäni on leima, ja minua haukutaan loiseksi. Ammattini menetin sairaskohtauksen vuoksi. Hain tänään neljää työpaikaa, mutta luulen; ettei minua onnista taaskaan. En tiedä miksi. Ehkä, kun olen ollut työtön liian kauan.
Olen iloinen, ja juhlin mm. ostamalla joskus herkkuruokiani. Toiset kirjoittavat, että toimeentulotuki on riittävä.
Silloin, kun kävin töissä; en syyttänyt toimentulotuella eläviä. Koin, että olen onnekkaampi.
Unelmoin Lottovoitosta ja ehkä työpaikasta, mutta joka päivä erottaa minut sieltä, veronmaksajien paratiisista.
Työtön voi olla aktiivinen sängyssä
tekemällä lisää työttömiä. Homoseksualeissa työttömissä on se hyvä puoli, etteivät saa aikaseksi työtöntä jälkipolvea.
aivan sama kuin lähettäsi pullo postia autiolta saarenta kun s postia laittaa työn välitys firmojen paikoihin.
kokemusta on,otin työpaikkoja vastaan,muuttui orjatyöksi,ei palkkaa ,,soppareilla voi pyyhkiä,, kaksi karenssia nappasin,,puoli vuotta ilman leipää..työnantajat vaan lihoo ja vatsa kasvaa.mitään ette tiedä duunarin arjesta..mitään ette opi..
miksi sä valitat, te työttömät olette todella laiskoja
Mä käyn sossus enkä puurra hies
mul on jo vaikein duuni suomes, mä oon musta mies.
valehtelu on rumaa, sä et ole musta mies. Vaan sinä olet valkoinen mies ja musta mies vei sinun naisesi. Naisesi kyllästyi sinuun saamattomaan, kun sinulla ei edes seksi onnistunut. Nyt hänellä on parempi seksi partneri, hän antaa monta kertaa ex:lesi nannaa
Millä oikeudella syytät työttömiä laiskoiksi? Usein he osallistuvat mm. vapaaehtoiseen toimintaan ja hoitavat itseään paremmin, kuin monet työssäkäyvät. Tervetuloa kilometritehtaalle oppiin, täällä tehdään eikä kitistä.
laiskoille pitää maksaa normaalia palkkaa että pääsevät sänkystä ylös toista on työtömillä kun matka rahoilla päivä työt teetetään väkisin.
Kamalaa millä sitten elää
Jänkki Globalization vaati verovapaan työvoiman pääsyn meidän ohuille työmarkkinoille .
haist ny. Suomessa on n. 30 000 TULOTONTA joille kuuluis maksaa tukia. Mikä säästö toisten kustannuksella! Oikeesti kaikki pakkotyön kannattajat vois viiä keskitysleireille "TYÖ VAPAUTTAA" Siellä voi painaa TYÖTÄ yötäpäivää ettei syömään eikä nukkumaan ehdi.
Olen yli viisikymppinen työtön ja ei kiinnosta enää työnteko, ei ainakaan siinä mielessä mitä sillä perinteisesti tarkoitetaan. Omaksi huvikseni teen minkä teen. Saatan myös jelpata jotain kaveria jos on avun tarpeessa. Totuus on se, että yli visikymppistä työtöntä duunaria ei halua töihin kukaan.
Tosi on, mutta kannattaa puskea yli muurien. Sinulla on vielä aikaa työsarkaan, ja periksi ei kannata antaa. Kokemus ylittää iän, ja työnantajat arvostavat sitä, että ihminen ottaa vakavissaan työn.
Ketä ne sinne haluaa sitten, kun eivät nuoriakaan ota?
Pitääkö olla kokoomuksen jäsenkirja että pääsee töihin 9 euron päiväpalkalla?