Kaupungissa auton omistaminen on turhuutta ja kallista. Myymällä autonsa pois, monen taloudellinen tilanne kohentuisi.
Autonomistaminen aiheuttaa köyhyyttä?
arska1
11113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, itselläni on auto "pakon edestä", asun lasteni kanssa sellaisella alueella että hankalaksi menisi harrastuksiin vieminen ja muu kulkeminen.
Tarkoitus kuitenkin luopua autosta parin vuoden päästä ja muuttaa alueelle missä kulkee junat ja bussit paremmin ja kaupat vieressä. Jää monta tonnia vuodessa enemmän rahaa. nyt harmittaa että joutuu ruoasta tinkimään auton takia mutta saadaan kuitenkin ruokaa pöytään mutta autottamana rahat menee kyllä sitten parempilaatuiseen ruokaan ja vaatteisiin.
Elämänlaatu maksaa aina. Tosin auton ei välttämättä tarvitse olla uusi ja kallis, jotta siitä saa olennaiset edut käyttöönsä.
Itse toivon saavani töitä, eikä omalla kohdallani se löydy välttämättä samasta maakunnastakaan. Monessa oman alani työpaikassa toivotaan tai jopa edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta.
Pääkaupunkiseudulla pärjännee parhaiten autotta, muualla siitä on enemmän hyötyä.
Vaikka itse asuisi kaupungissa, niin usein vanhemmat ja muut sukulaiset asuvat muualla Suomessa paikoissa, joihin pääsee vain autolla. Monella on käytännössä siis oltava auto, jotta pääsee käymään esim. mummoloissa, huonekalukaupoissa ja rautakaupoissa kehäteillä. Kallista autoa siihen ei silti tarvita.
Kalliiksi tulee jos auton on joutunut ostamaan osamaksulla. Itselläni on aina ollut periaate, että omistan autoni ja maksan sen käteisellä. Säästämisestä saa korkoa säästöille, kuin taas jälkikäteen maksettavasta lainasta joutuu itse maksamaan korkoja. On muuten iso ero, paljonko tulee maksamaan velaksi ostettu auto v.s. etukäteen säästetty auto. Kun auto on oma, ei tarvitse kalliita vakuutuksiakaan. Tosi paljon voisi säästää siis jo siinä, että säästää autorahat etukäteen säästötilille, josta saa korkoa.
Autot minulla on yleensä olleet n. 10 000 e hintaisia, käytettyjä. osamaksuja ei siis ole. Vuodessa menee vakuutuksiin n. 350 e.
Toinen periaate, mikä minulla on autojen kanssa aina ollut, on että autossa pitää olla vetokoukku. Silloin ei tarvitse vuokrata kalliita muuttoautoja vaan riittää kun ottaa pariksi tunniksi vuokralle halvan peräkärryn. Vetokoukku ei varsinaisesti vaikuta auton hintaan, mutta sillä säästää yhdessä muutossa auton vuosivakuutukset.
kaupungissa ehkä pärjää ilman autoakin, kun julkinen liikenne pelaa, mutta täällä maaseudulla on hyvä olla joku halpiainen, jolla käy kalassa, polttopuusavotassa ja kauppareissuilla.
Minullakaan mitään kallista autoa ole koskaan ollut, muutamalla satasella saa jo hyviäkin autoja ja muutamalla tuhannella eurolla jo tosi hyvän auton, jolla ajelee parhaimmillaan monta vuotta ongelmitta. Nykyinen autoni maksoi viime vuoden keväällä 3800€ vm. 2004 ja olen ajanut nyt 50tkm (ajettu nyt 230tkm), ajan sillä vielä muutaman vuoden. Saan verotuksessa vähentää kilometrikorvauksia vuosittain n. 3500€, joten en pidä autoiluani mitenkään kauhean kalliina.
No ei kaupungissakaan monet pärjää ilman autoa. Useimmat kaupungit on suunniteltu niin että kaikki vähänkin isommat kaupat on automatkan päässä olevia marketteja, ja kuten joku jo tuossa totesikin, monen kaupungissa asuvan pitää päästä käymään myös maaseudulla esim. mummolassa. Monissa kaupungeissa ei julkinen liikenne edes pelaa kovin hyvin.
Vaikka Helsingissä kodin voi valita läheltä metroasemaa, jos on rahaa, niin päiväkoti ja työpaikka voi silti olla eri suunnilla. Työpaikan sijaintiin on hankala vaikuttaa kun ne muuttaa ja työsuhteet on pätkiä. Päiväkotipaikan taas voi saada ihan mistä vain. Silloin julkisilla liikkuminen vaihtoineen pakkasessa ja sateessa vie helposti niin paljon aikaa ja voimia että arjesta ilman autoa tulee koko perheelle liian rankkaa.
Benskulusi on 2000 euroa/vuosi ja verottajalta saat nettona 1000 euroa hyvitystä. Eli 1000 euroa bensoihin on todella edullista ajoa 14000 km ajolle.
En ole täysin samaa mieltä tuon mummolan kohdalla perusteluna omalle autolle. Ne ovat yleensä satunnaisia käyntejä, joita varten voi vuokrata auton tai käyttää julkinen taksi -yhdistelmää. Yksinään tarkasteltuna tämä tarve ei ole riittävän suuri.
Mutta tietysti silloin kun auto muista, todellisista syistä täytyy olla, on sitten usein järkevää myös mummolakäynnit sillä hoitaa. Verot, vakuutukset, katsastukset ym. kun on maksettava kuitenkin.
Voi voi, monen pitää hoitaa omia ikääntyviä vanhempiaan, toimitella heidän asioitaan. Harvalla köyhällä maalaismummolla on omaa ajokorttia, eikä ole taitoa käyttää nettikauppoja tai verkkopankkia. Kunnaltakaan ei saa kotiapua jos ei ole sairas. Jos joka viikko pitää ajaa maalle niin auton vuokraaminen ei ole vaihtoehto. Tunnen monia, jotka periaatteessa pääsisivät töihin julkisillakin, mutta auto on juuri maalla käyntejä varten.
Tietysti jos mummolassa käydään satunnaisesti, tyyliin kaksi kertaa vuodessa, niin silloin ei tarvitse autoa.
Monelle autottumuus aiheuttaa köyhyyttä eivätkä pääse taikka pysty tekemään töitä ilman autoa. Ainakin minulla ja vaimolla semmoinen tilanne. Kallista on joo mutta tulot sitten kompensoi asian.
auton omistus on vapautta liikkua milloin haluaa mihin haluaa riippumatta kellosta.