Eikö Maria tyttö kiinnostakaan enään

http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152453-ihmiskauppaa-hehkuttaneet-rasistit-saivat-pahasti-nokkiinsa

Eivät varmasti olisi pelastaneet Maria-tyttöä jos olisivat tienneet mustalaiseksi valtaväestön väki luulivat omikseen sitä ja siksi olisivat olleet valmiit koko Interpolin avulla etsimään vanhempia.Nyt kun asia selvisi,kukaan ei kiinnostu enää
mustalais-Maria-tytöstä.

Merkillistä tosiaan miten media ja tälläkin palstalla kirjoittelevat eivät hiisku asiasta enää sen koomemmin,kun selvisikin,että tyttö on romani.Väittihän täällä muutamat valopäät,että romani ei missään nimessä voi olla sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen.Osa ihmisistä tiesi ja ymmärsi sen että jopa romanit voivat olla vaaleita mutta tällä kannalla olevat kirjoitteliat miellettiin automaattisesti Vihreiksi tai kukkahattu tädeiksi.Myös oli jokunen kommentti,että Maria olisi otettu hoiviin kun omat vanhemmat eivät ole kyennyt tai pystynyt lasta hoitamaan.Itse olen sitä mieltä että nyt kannattaisi tumman väen nostaa meteli asiasta.Julkinen anteeksipyyntö ensimmäisenä siitä olisi hyvä aloittaa.
114297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 114

Vanhimmat

merkillistä todellakin tälläkin palstalla ahkerasti mustamaalassa ja rasistisia viestejä kirjoittelemassa käypä: Tosi mies missä hän on nyt?! muistelen että hän oli yksi näistä henkilöistä joka oli kärkkäänä ottamassa kantaa asiaan ja tuomitsemassa jo ennen kuin edes koko asiaa tiesi varmaksi.

Äänestä

  • Tosimies haluaa varmaankin vain surmata Marian. Hän uhkasi jo vuoden 2011 lokakuussa surmata myös minun tyttäreni.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tosimies haluaa varmaankin vain surmata Marian. Hän uhkasi jo vuoden 2011 lokakuussa surmata myös minun tyttäreni.

    Juu juu Paetra/miSS moSSad/Jussuf (se sama Tosimies)/-o-............pääsit sitten livahtamaan hoitajan koneelle.

    Äänestä

  • Tosimies tulee kun Jussuf (se sama) lähtee ;D

    Äänestä

Sijaisvanhemmilta löytyi kotoaan aseita, huumeita ja ties mitä muita laittomia vaarallisia juttuja, joiden kosketuksiin pieni tyttö ei saa missään nimessä joutua.

Ei tässä pidä kenenkään muun pyydellä anteeksi, kuin mustalaisyhteisön, että millaisissa oloissa he lapsia pitävät!

Toivottavasti tulee pitkä kakku näille sijaisvanhemmille

Äänestä
  • Haista sinä pitkä huilu siellä. Kun asiasta tiedotettiin ensi kertaa siellä ei todellakaan otsikoissa lukenut mitään huumeista tai muustakaan vain oli pointtina otsikoissa
    "viaton maria tyttönen on kidnapattu" tai voi olla "ihmiskaupan uhri"

    sen jälkeen oli näitä kuolasuita jotka luulivat olevansa oikeassa siinä,että tyttö ei voi olla romani tyttö KOSKA on nii valkoinen,mutta kun asia selvisikin että tyttö on romani nimeomaan niin se oli kuin nyrkki silmään näille jotka väittivät,että tyttö ei ole romani.Todellakin olen ap:n kanssa samaa mieltä että nyt kannattaa todellakin ruveta pitämään hemmetinmoista älämölöä romaneiden eikä vaan tyytyä osaansa kuten yleensä. Nyt sitten asia toinen mainitset huumeet ja jotain muuta pas-kaa
    tämän asia tutkii viranomaiset jos asia on totta,mutta se että sinäkään et kotontasi rauhaisin elein antaisi lapsiasi pois varsinkin jos ei viranomaisilla ole virallista paperia tai todennäyttöä siitä että tyttö ei ole sinun lapsesi tai sukulaisesti. Ja mitä tulee noihin oloihin mitä mainitset missä ei pienen tytön olisi hyvä olla niin katsohan maasi kansalaisia melkein viikottain ja kuukausittain on otsikoissa miten suomalaiset tappavat lapsia vähintään pahoinpitelevät tai kiduttavat Joten sinuna pitäisin suuta soukeamalla ja häpeisin,Jos ede osaat hävetä.

    Äänestä

  • Sijaisvanhemmilta löytyi kotoaan aseita, huumeita ja ties mitä muita laittomia vaarallisia juttuja, joiden kosketuksiin pieni tyttö ei saa missään nimessä joutua.

    Ei tässä pidä kenenkään muun pyydellä anteeksi, kuin mustalaisyhteisön, että millaisissa oloissa he lapsia pitävät!

    Toivottavasti tulee pitkä kakku näille sijaisvanhemmille

    Onko sinulla fakta tietoa tai mitään todisteita siitä,että sijaisvanhemmilla on ollut näitä luettelemisiasi asioita.Faktat on aina hyvä esittää ettei käy taas jälleen kerra niin kuten aikaisemmin tällä palstalla kun marian kuva näytettiin alkoivat pahanilman linnut jo maalailemaan piruja seinille ja keksimään omia tarinoita ja valheita miten tyttö on mukamas varastettu yms...

    Äänestä

  • Todista puheesi kirjoitti:

    Sijaisvanhemmilta löytyi kotoaan aseita, huumeita ja ties mitä muita laittomia vaarallisia juttuja, joiden kosketuksiin pieni tyttö ei saa missään nimessä joutua.

    Ei tässä pidä kenenkään muun pyydellä anteeksi, kuin mustalaisyhteisön, että millaisissa oloissa he lapsia pitävät!

    Toivottavasti tulee pitkä kakku näille sijaisvanhemmille

    Onko sinulla fakta tietoa tai mitään todisteita siitä,että sijaisvanhemmilla on ollut näitä luettelemisiasi asioita.Faktat on aina hyvä esittää ettei käy taas jälleen kerra niin kuten aikaisemmin tällä palstalla kun marian kuva näytettiin alkoivat pahanilman linnut jo maalailemaan piruja seinille ja keksimään omia tarinoita ja valheita miten tyttö on mukamas varastettu yms...

    "Onko sinulla fakta tietoa tai mitään todisteita siitä,että sijaisvanhemmilla on ollut näitä luettelemisiasi asioita"

    Ei minulla ole, mutta ilmeisesti Ylen uutisilla on, koska he uutisoivat Kreikan poliisin niitä sieltä löytäneen. Sijaisvanhemmat ovatkin yhä kiinniotettuina juuri näistä rikoksista.

    Etkö sinä ythtään seuraa uutisia vai???!

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Haista sinä pitkä huilu siellä. Kun asiasta tiedotettiin ensi kertaa siellä ei todellakaan otsikoissa lukenut mitään huumeista tai muustakaan vain oli pointtina otsikoissa
    "viaton maria tyttönen on kidnapattu" tai voi olla "ihmiskaupan uhri"

    sen jälkeen oli näitä kuolasuita jotka luulivat olevansa oikeassa siinä,että tyttö ei voi olla romani tyttö KOSKA on nii valkoinen,mutta kun asia selvisikin että tyttö on romani nimeomaan niin se oli kuin nyrkki silmään näille jotka väittivät,että tyttö ei ole romani.Todellakin olen ap:n kanssa samaa mieltä että nyt kannattaa todellakin ruveta pitämään hemmetinmoista älämölöä romaneiden eikä vaan tyytyä osaansa kuten yleensä. Nyt sitten asia toinen mainitset huumeet ja jotain muuta pas-kaa
    tämän asia tutkii viranomaiset jos asia on totta,mutta se että sinäkään et kotontasi rauhaisin elein antaisi lapsiasi pois varsinkin jos ei viranomaisilla ole virallista paperia tai todennäyttöä siitä että tyttö ei ole sinun lapsesi tai sukulaisesti. Ja mitä tulee noihin oloihin mitä mainitset missä ei pienen tytön olisi hyvä olla niin katsohan maasi kansalaisia melkein viikottain ja kuukausittain on otsikoissa miten suomalaiset tappavat lapsia vähintään pahoinpitelevät tai kiduttavat Joten sinuna pitäisin suuta soukeamalla ja häpeisin,Jos ede osaat hävetä.

    "Haista sinä pitkä huilu siellä. Kun asiasta tiedotettiin ensi kertaa siellä ei todellakaan otsikoissa lukenut mitään huumeista tai muustakaan..."

    Ei niistä ensimmäisellä tiedotuskerralla kerrottukaan, mutta sitten myöhemmässä vaiheessa, kun poliisit olivat ne sieltä kotietsinnän avulla löytäneet.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    "Onko sinulla fakta tietoa tai mitään todisteita siitä,että sijaisvanhemmilla on ollut näitä luettelemisiasi asioita"

    Ei minulla ole, mutta ilmeisesti Ylen uutisilla on, koska he uutisoivat Kreikan poliisin niitä sieltä löytäneen. Sijaisvanhemmat ovatkin yhä kiinniotettuina juuri näistä rikoksista.

    Etkö sinä ythtään seuraa uutisia vai???!

    Tottahan toki minä uutisia seuraan,mutta kuten kohu aikansa sai Maria tytöstä niin myös tämäkin uutisoitiin isoin otsikoin tyttö voi olla ihmiskaupan uhri ja ettei ole romani yms.. mutta miten kävikään oliko asia kuten uutisoitiin tai arvetiin olevan?! EI
    joten kysynkin sinulta oletko nähnyt dokumenttia tai mitään siitä onko tutkinta lopetettu ja varma tieto siitä saatu että pariskunnalla ollut edes mitään aseita tai vastaavia talossaan???!! olihan tällä palstallakin jotkut varmoja täysin,että tyttö ei voi olla romani.

    Äänestä

  • Faktaa kiitos... kirjoitti:

    "joten kysynkin sinulta oletko nähnyt dokumenttia tai mitään..."

    Ei minulla ole syytä epäillä, että Kreikan poliisi olisi antanut virheellistä tietoa siitä, että laittomia aseita ja huumeitä löytyi sijaisvanhempien asunnosta. Myöskään Ylen tv-uutistoimituksella ei näköjään ole ollut syytä epäillä näitä viranomaisten antamia tietoja, koskapa he asiasta uutislähetyksessään uutisoivat.

    Niin mutta et antanut vieläkään selvää vastausta ja kierrät viestini kokonaisuudessaan vain sanan sieltä täältä otat mihin kommentoit primitiivisen kierolla tavalla.

    Uutisoihan tämä sama Kreikan media kuten suomen media miten maria on ihmiskaupan uhri ja annettiin selvästi ymmärtää ja oletettiin ettei ole edes romani tyttö.Mutta kuinka kävikään? joten voitko nytkään luottaa kyseisen maan mediaan siitä,että talosta on mukamas löydetty aseita.Itse uskon,että muuta maailmaa kiinnostaa kreikan tyhmä käytös ja tämä hävettää viranomaisia joten nyt syitä etsitään että mukamas on aseita ollut talossa.Vaikka alkuperäisesti "hätä ja huoli" oli viranomaisilla vain siitä,että Maria on ei-romani ja asustelee romani perheessä.

    Et kaiketi usko edes korruptioon? ettei sitäkään ole olemassa tässä maailmassa mm. Kreikassa.

    Edellen faktaa täytyy löytyä,että tälläisiä syytteitä asetetaan ja syytetään koska aikaisemminkin samat viranomaiset löivät huti samaisen perheen kohdalla.

    Äänestä

  • Faktaa odotetaan kirjoitti:

    Mitä itse tätä koko tapausta seurasin
    niin minua ihmetytti jo alkuunsa tuo,että kenenkään perheeseen mennään toisissa asioissa(syy miksi kotiin menty ei ollut Maria) ja sieltä viedään lapsi mukana.Tunnen itse romaneita myös ulkomaisia ja täytyy sanoa,että epäilin jo heti asian todenperäisyyttä siitä,että tyttö olisi ihmiskaupan uhri.Romanit ovat huolehtivaisia lapsia kohtaan myös heitä jotka eivät ole omiaan.Siksi en uskonut hetkeäkään
    että tämä pikkuinen olisi ihmiskaupan uhri.

    Äänestä

  • Todista puheesi kirjoitti:

    Sijaisvanhemmilta löytyi kotoaan aseita, huumeita ja ties mitä muita laittomia vaarallisia juttuja, joiden kosketuksiin pieni tyttö ei saa missään nimessä joutua.

    Ei tässä pidä kenenkään muun pyydellä anteeksi, kuin mustalaisyhteisön, että millaisissa oloissa he lapsia pitävät!

    Toivottavasti tulee pitkä kakku näille sijaisvanhemmille

    Onko sinulla fakta tietoa tai mitään todisteita siitä,että sijaisvanhemmilla on ollut näitä luettelemisiasi asioita.Faktat on aina hyvä esittää ettei käy taas jälleen kerra niin kuten aikaisemmin tällä palstalla kun marian kuva näytettiin alkoivat pahanilman linnut jo maalailemaan piruja seinille ja keksimään omia tarinoita ja valheita miten tyttö on mukamas varastettu yms...

    "Ei tässä pidä kenenkään muun pyydellä anteeksi, kuin mustalaisyhteisön, että millaisissa oloissa he lapsia pitävät!"

    Monissa maissa mustalaiset elävät köyhissä oloissa eikä ole edes välttämättä samoja ihmisoikeuksia,kuin muulla väestöllä,mutta siltikin huolehtivat lapsistaan ja toinen toisistaan.Ja sinä ääliö luulet olevasi viisas ja olet unohtanut ne lukemattomat lapset jotka on valkolaiset tappanut ja pahoinpidelleet ja jättäneet heitteille ties minne.Sinulla olisi aihetta pyytää anteeksi näiltä pikkuisilta,koska heidän valkolais äidit ja isät ovat heitä pitänyt huonoissa oloissa.Mutta mitä teetkään sinä turhake.Leikit näsäviisasta ja tietäväistä vaikka omassa kotimaassasi lapset ja nuoret voivat pahoin ja sen sijaan kommentoit väestöstä jonka ei olla koskaan kuultu edes yhtä kertaa tappavan lastansa mm.Suomessa.
    Olet ällöttävä ihminen kerrassaan! Sinä toitotat täällä muille lukijoille,että seuraisivat uutisia.Onko ne itselläsi jäänyt väliin,kun et näy tietävän miten paljon Suomen media uutisoi aikaajoin varsinkin viimevuosina miten lapsia on tapettu ja pahoinpidelty ja pidetty eläimellisissä olosuhteissa kotonaan

    Äänestä

Tosi mies on äitinsä helman alla piilossa niinkuin mamman pojat yleensä ovatkin

Äänestä

Vajakkien kirjoitukset ei juurikaan kiinnosta.

Äänestä
  • Äitiäsikö ei kiinnosta? mikä ei kiinnosta?

    Äänestä

  • niinkö.- kirjoitti:

    Äitiäsikö ei kiinnosta? mikä ei kiinnosta?

    Viranomaiset jotka on toiminut tämän asian tiimoilla väittäen että tyttö ei ole romani syytteeseen kylmästi vaan.Eri järjestöille on myös hyvä esittää tämä asia että oikeus varmasti tapahtuu ja tieto kantautuu ympäriinsä siitä miten holtittomasti ja rasistisesti kreikan viranomaiset toimivat.

    Tuskin ottavat lapsia pois niiltäkään valkoisilta äideiltä joilla sattuu olemaan tumma hiuksiset ja silmäiset lapset.Kun eivät näytä viranomaiset välittävän niistäkään lapsista joita skandinaavi äidit pahoinpitelevät tai tappavat.

    Äänestä

  • P.Morales ei keksinyt muuta puolustus mekanismia tuolle nolouden huipulle
    mutta näinhän hormoni pallerot toimivatkin yleensä.Häipyvät kuin rotat pas-ka kasaan piiloon.

    Äänestä

  • jdospjcpsod. kirjoitti:

    P.Morales ei keksinyt muuta puolustus mekanismia tuolle nolouden huipulle
    mutta näinhän hormoni pallerot toimivatkin yleensä.Häipyvät kuin rotat pas-ka kasaan piiloon.

    Maria tyttösen äiti on antanut sijaisvanhemmille tytön(toisille romaneille) koska ei keromansa mukaan ole itse kyennyt lasta hoitamaan.No nyt kun tämä selvisi että tyttöä ei oma äiti voinut hoivata kai ovat niin köyhiä? niin miksei interpol yms muut huu-haa järjestöt ojenna auttavaa kättä,että maria voisi asua biologisen äitinsä luona taas.Mut ainiiin sattukin selviämään et tyttö on romani niin ei kiinnosta enään pätkän vertaa ihmisiä tytön kohtalo.

    Äänestä

Suojaväri puuttui Marialta.

Äänestä
  • Tätähän monet ihmiset selvittivät,että monet romanit ovat valkoisempia väriltään kuin esim:valtaväestön väessä olevat.Mutta tämä oli vaikea tietämättömien ihmisten tajuta ja ymmärtää.Oli siis helpompi tehdä itse omat johtopäätökset ja olettaa asioita vaikka eivät loppuviimein oikeassa olleetkaan.

    Äänestä

  • 10+664 kirjoitti:

    Tätähän monet ihmiset selvittivät,että monet romanit ovat valkoisempia väriltään kuin esim:valtaväestön väessä olevat.Mutta tämä oli vaikea tietämättömien ihmisten tajuta ja ymmärtää.Oli siis helpompi tehdä itse omat johtopäätökset ja olettaa asioita vaikka eivät loppuviimein oikeassa olleetkaan.

    Tässä uutisoinnissa romanilapsesta on selvää tarkoitushakuisuutta osoittaa kielteistä kuvaa romaneista, tuon nyt huomaa sokeakin. Todellakin alettiin jo yleistämään miten romanit varastavat lapsia jne..vaikka tämäkin asia selvisi,että tyttö annettu kyseiselle pariskunnalle hoitoon ja on mustalainen.Ei siis varastettu tai ihmiskaupan uhri.parempaa huolta romanit näkyy pitävän lapsistaan vaikka olisivat joissakin maissa erittäin köyhiä ja vaikea elättää.Toisin kuin esim: Meillä suomessa täällä lapsia tapetaan kidutetaan, ja laiminlyödän erittäin pahasti.Ja kuitenkin me elämme hyvinvointi valtiossa jossa kaikilla ihmisillä on samat oikeudet.Olisi valkolaisilla romaneista opittavaa ettei ainakaan lapsia tapeta.Huolehtivat vielä muistakin lapsista vaikka eivät olisi omia

    Äänestä

  • minne tuuli vie kirjoitti:

    Täälläkin on jokunen henkilö jotka ihmettelemme tätä koko soppaa
    ovatko viranomaiset nyt valmiita auttamaan ja olemaan yhtä huolehtivaisia mariaa ja toisia lapsia kohtaan,jos elävät köyhyydessä tai omat biologset vanhempansa eivät heitä pysty huoltamaan.Tämä olisi seikka olisi hyvä ottaa esille.

    Äänestä

  • läskiksi meni kirjoitti:

    Missähän syyttävien persujen kanta asiaan viipyy.kovin kiivaasti ottivat kantaa asiaan.

    Äänestä

  • minne tuuli vie kirjoitti:

    Tässä uutisoinnissa romanilapsesta on selvää tarkoitushakuisuutta osoittaa kielteistä kuvaa romaneista, tuon nyt huomaa sokeakin. Todellakin alettiin jo yleistämään miten romanit varastavat lapsia jne..vaikka tämäkin asia selvisi,että tyttö annettu kyseiselle pariskunnalle hoitoon ja on mustalainen.Ei siis varastettu tai ihmiskaupan uhri.parempaa huolta romanit näkyy pitävän lapsistaan vaikka olisivat joissakin maissa erittäin köyhiä ja vaikea elättää.Toisin kuin esim: Meillä suomessa täällä lapsia tapetaan kidutetaan, ja laiminlyödän erittäin pahasti.Ja kuitenkin me elämme hyvinvointi valtiossa jossa kaikilla ihmisillä on samat oikeudet.Olisi valkolaisilla romaneista opittavaa ettei ainakaan lapsia tapeta.Huolehtivat vielä muistakin lapsista vaikka eivät olisi omia

    Jos Bulgarialainen prostituoitu sanoo ettei rahaa saanut lapsestaan niin silloin ei saanut! Eli mitään kauppaa ei tapahtunut.

    Toisekseen kyllä vanhemmilla on oikeus jättää lapsensa hoidettavaksi toiseen maahan epämääräiseksi ajaksi. Tai vaikka lopullisesti! Kaiken maailman luvat ja paperityöt ei kuulu tällaisiin juttuihin ollenkaan. Tämä vuosisatainen perinne ja kulttuuria jota valkoinen valtaväestö ei ymmärrä ja hyväksy.

    Lapsen etu on luonnollisesti se että hänet palautetaan kasvatusvanhemmilleen. Hehän ovat saaneeet lapsen äidiltä. Jos äiti haluaa lapsensa takaisin niin sopikoot asiat keskenään. Ei mitään byrokraattisia koukeroita.

    Äänestä

  • 13+23 kirjoitti:

    Hyvähän se olisi katsoa,että lapsi jää hyviin olosuhteisiin jossa voidaan huolehtia
    Mutta tämähän se ihmetys onkin,kun marian biologinen äiti on sanonut ettei ole kyennyt lastaan hoitamaan kai ovat liian köyhiä siihen,Jos nyt viranomaisilla on tämä seikka tiedossa ja esittivät kovin auttavaista että marian "valkolais" vanhemmat löytyvät.No nyt tytön vanhemmat on löytyneet mutta eivät olleet valkolaisia mutta köyhiä eivätkä voi lasta hoitaa niin onko nämä samaiset innokkaat viranomaiset avuliaita ja lämmin sydämisiä auttamaan tuota perhettä,että voisivat hoitaa Marian.eikä tarttisi antaa kasvatti vanhemmille tai minnekään.Ei! viranomaiset kuten muukaan maailma ei ole tapauksesta enään kiinnostuneita eivätkä sääli tyttöä nyt kun selvisi että on romani.Ja joku kehtaa vielä väittää ettei tapaukseen liittynyt minkäänlaista rasisismia.

    Nyt kannattaisi asia viedä vetämään euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.Tälläiset tapaukset ei saa toistua enään,kuten joku kirjoittaja kommentoikin niin tumman väestön ympäri maailmaa kannattaa nyt pitää metakkaa asiasta.Ties kuinka monta kertaa samaiset viranomaiset on voinut tehdä tälläisen anteeksiantamattoman virheen.Vieneet lapsia pois vanhemmiltaan syystä,että ovat romaneita.

    Äänestä

Miksi pitäisi kiinnostaa, kun suuri arvoitus ratkesi? Minä en ole muistaakseni tähän asiaan kommentoinut aiemmin, mutta tuli mieleen eräältä Kreikan matkalta, että paikallinen opas kertoi kreikkalaisten olleen muinoin vaaleita blondeja. Opas itsekin oli, vaikka suku on täysin kreikkalainen.

Romanit naivat valkolaisia ja sitä kautta voi syntyä vaikka kuinka vaaleita romaneja.

Sitä ihmettelen, että romanit eivät missään ole kyenneet itse järjestämään itselleen edes välttävää elintasoa. Vain yksittäiset henkilöt käyvät edes töissä. Liekö heidän veressään valkolaisten geenejä tavallista enemmän?

Tuon tytön kohtalo ei näytä ruusuiselta, vaikka kummassa perheessä asuisi.

Äänestä
  • Nyt ei puhuttu romaneiden elintasosta.Vaan maria tytöstä jonka väitettiin olevan ihmiskaupan uhri ja ei romani.Sijaisvanhemmista maalailtiin mediassa vaikka kuinka kauheita ihmisiä.Mutta kuinkas kävikään pikkuruinen maria oli kuin olikin romani.Interpol, ja jokunen muu.. huu haa järjestö oli valmis auttamaan tyttöä mutta eivät enään kun selvisi että on romani.Eikö tämä ole tekopyhää?

    Kyllä sinuakin näkyy kiinnostavan kun tänne kommentoit asiaa.Ja niin taitaa kiinnostaa muutakin maailmaa kreikan viranomaisten käytös.

    Sitten puhuit jotain elinolosuhteista.Katso muutamia maita euroopassa bulgaria jne..Siellä ei ole romaneilla samoja mahdollisuuksia kuin valtaväestöllä.Ei henkilöllisyyttä. jne.. monta ihmisoikeus rikkomusta niin kertoisitko jos sinulla ei olisi ihmisoikeuksia kuten kaikilla suomalaisilla on suomen maassa(oletan että olet suomalainen?) niin miten sinä voisit parantaa elinolosuhdettasi? Et mitenkään jos sinä et omista samoja oikeuksia kuin muut maamme asukkaat.Tietenkin tietämättömän ihmisen kuten sinä on helppo antaa kommenttia asiasta jota et kokonaisuudessaan tiedä/tunne. Geeneistä en tiedä,mutta monet romanit ovat erittäin valkoisia iholtaan,sinisilmäisiä ja valkohiuksisia. Tämänkin monet sanoivat epäilijöille ja syyttäjille tälläkin palstalla jotka olivat varmoja että tyttö ei ole romani,että monet romanit voivat olla valkoisempia esim: iholtaan kuin valkolaiset.

    Äänestä

  • Long life.... kirjoitti:

    Nyt ei puhuttu romaneiden elintasosta.Vaan maria tytöstä jonka väitettiin olevan ihmiskaupan uhri ja ei romani.Sijaisvanhemmista maalailtiin mediassa vaikka kuinka kauheita ihmisiä.Mutta kuinkas kävikään pikkuruinen maria oli kuin olikin romani.Interpol, ja jokunen muu.. huu haa järjestö oli valmis auttamaan tyttöä mutta eivät enään kun selvisi että on romani.Eikö tämä ole tekopyhää?

    Kyllä sinuakin näkyy kiinnostavan kun tänne kommentoit asiaa.Ja niin taitaa kiinnostaa muutakin maailmaa kreikan viranomaisten käytös.

    Sitten puhuit jotain elinolosuhteista.Katso muutamia maita euroopassa bulgaria jne..Siellä ei ole romaneilla samoja mahdollisuuksia kuin valtaväestöllä.Ei henkilöllisyyttä. jne.. monta ihmisoikeus rikkomusta niin kertoisitko jos sinulla ei olisi ihmisoikeuksia kuten kaikilla suomalaisilla on suomen maassa(oletan että olet suomalainen?) niin miten sinä voisit parantaa elinolosuhdettasi? Et mitenkään jos sinä et omista samoja oikeuksia kuin muut maamme asukkaat.Tietenkin tietämättömän ihmisen kuten sinä on helppo antaa kommenttia asiasta jota et kokonaisuudessaan tiedä/tunne. Geeneistä en tiedä,mutta monet romanit ovat erittäin valkoisia iholtaan,sinisilmäisiä ja valkohiuksisia. Tämänkin monet sanoivat epäilijöille ja syyttäjille tälläkin palstalla jotka olivat varmoja että tyttö ei ole romani,että monet romanit voivat olla valkoisempia esim: iholtaan kuin valkolaiset.

    Minä en ole väittänyt tytöstä yhtään mitään. Päinvastoin kerroin kuulleeni kreikkalaiselta, että ovat olleet ennen vaaleita ja että romaneilla voi olla vaaleita lapsia.

    Elinolosuhteista kerroin, että eivät ole häävit kummassakaan maassa.

    Kumpikin maa on EU-maa, joten jos jollakulla ei mielestään ole edes ihmisoikeuksia, niin EIT varmaan puuttuu pyynnöstä asiaan.

    Poliisi kiinnostuu, jos on perusteltua olettaa, että tyttö on ihmiskaupan tai ryöstön uhri. Se oli perusteltua, koska geenitestit osoittivat, että ko. henkilöt eivät olleet tytön biologisia vanhempia, eikä heillä heillä ollut uskottavaa näyttöä adoptiosta.

    Interpol on poliisijärjestö, eikä sen tehtäviin kuulu kuin rikosten selvittäminen. Tässä se toimikin esimerkillisesti ja nopeasti.

    Se, mitä tytölle nyt tapahtuu, on muiden viranomaisten asia. Asuu tyttö vastedes missä hyvänsä, niin tuskin perhe tämän takia saa sen kummempia avustuksia kuin muutkaan, eli eivät saa yhtään mitään. Eivät ainakaan jos eivät edes pyydä, mikä lienee ko. maissa turhaa?
    Suomi on lintukoto, mutta tuskinpa tuo tänne päätyy.

    Suomen romaneilla ainakin on ihmisoikeudet ja monen mielestä enemmänkin kuin valkolaisilla.

    Enempää en jaksa sinulle selittää, koska tuntuu, että käsität tahallasi asiat täysin väärin.

    Äänestä

Ap huomatko miten tähän asti 4 persun nuoliaa/hormoni palleroa on käynyt miinustamassa viestisi.. totuus taisi kirpaista :D

Äänestä

Alunperinkin oli kait tarkoitus löytää Maria- tyttösen biologiset vanhemmat. Nyt ne ovat löytyneet eli tehtävä on suoritettu. Miksi siis enää meuhkata ja jauhaa selvää asiaa? Mennäänpä elämässä eteenpäin ja uusiin uutisiin.

Äänestä
  • Tehtävä ei kaiketi ole vielä ihan tehty.Nämä jotka esittivät hyvin tekiää joutaisivat syytteeseen asian tiimoilta.Nythän näillä auttajilla olisi oiva tilaisuus näyttää se että välittivätkö mariasta oikeasti.Jotta tyttö voi asua biologisen äidin luona niin voisi auttaa äitiä ja tyttöä pääsemään jaloillensa.Tämähän se tarkoitus olikin alkuperäisesti viedä pois turvaan tyttönen ilkeiltä romaneilta.Mutta tytön äiti sattuikin olemaan yksi näistä ilkeistä romaneista ja tämä olikin shokki.Koska koko ajan väitettiin ja epäiltiin että tyttö on valkolainen.

    Äänestä

Mikko Ahola ei taida ymmärtää että ihmiskauppaa on myös se kun oma äiti myy lapsensa. Tumma väki ei voi asiasta nostaa meteli, koska he tästä yhdestä esille nousseesta tapauksesta huolimatta ovat olleet ja edelleen ovat kokonaisuudessaan sidoksissa lapsikauppaan ja ihmis salakuljetukseen.

Ihan pelkällä googlella napattuja legitiimejä lähteitä

http://www.newstiller.com/en/society/660-romanian-gypsy-gangs-and-child-slavery
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1208445/Romanian-fraudsters-use-trafficked-babies-children-multi-million-pound-UK-benefit-scam.html
http://www.croatiantimes.com/news/Around_the_World/2013-04-17/32992/EU_Report:_Most_Human_Trafficking_From_Romanian_Gypsies
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=6&ved=0CGQQFjAF&url=http://www.thespec.com/news-story/2137390-the-gypsy-kings-part-1-of-2/&ei=lkVtUu-7NqOe4gS5g4GADA&usg=AFQjCNF7-VUVeFjtMlIkwGtjE81pjGA8MA&sig2=qURhUFdZYxfkDrgADEEbiQ
http://vladtepesblog.com/2012/12/05/gypsies-active-in-canada-busy-with-theft-and-human-trafficking/
http://greenheritagenews.com/human-trafficking-of-gypsies-said-to-be-a-particularly-serious-problem-in-bulgaria/
http://www.cireport.ca/2012/01/hungarian-gypsies-set-record-with-largest-human-trafficking-case-in-canadian-history.html

Ja sitten on vielä Yhdysvaltojen ulkoministeriön ihmiskauppa raporttit, täällä uusin:

http://www.state.gov/j/tip/rls/tiprpt/2013/

Onko tämä sinulle joku henkiläkohtainen voitto mielessäsi pyörivistä pahoista rasisteista joiden syytä kaikki paska tässä maailmassa on. Liikkuuko ahtaassa mielessäsi ensimmäistäkään ajatusta niiden lasten suuntaan joita kuitenkin joka ikinen päivä kuitenkin myydään ja hyväksi käytetään ja tämä sinun "tumma väkesi" on siinä sopassa se oleellinen ainesosa jota ilman mitään tällaista ei voisi edes tapahtua. Kaipa voit mennä nyt hyvillä mielin nykkymaan kun sait laitettua "shakin ja matin" pahoille rasisteille ja lapsikaupan uhreista viis. Sinä ja kaltaisesi aina jatkuvasti muistutatte minua siittä miksi en välitä tuntea teistä ensimmäistäkään.

Äänestä
  • Miksi otat nokkiisi? Luuletko että tämä Marian tapaus on romaneille ainoa isku jonka valtaväestö antaa? näitä tapauksia on lukemattomia missä joissa oikeudet ei välttämättä ole samat romanille ja muulle väestölle romanit eivät vaan aina asioista valita ja hiisku se miksi tätä asiaa kommentoidaan enemmänkin on syynä se että asialla mässäiltiin mediassa ja annettiin väärää kuvaa..Eikö tämä ole ihmetys nyt kun siellä iniset,että kaikki teidät mielletään rasistiksi.Jos ei tuollainen käytös ole rasistista että erotellaan ihmisiä syntyperän ja värin mukaan niin mikä sitten on mielestäsi rasismia??!!!

    Ajatteletko että valkolais äidillä ja koko yhteisöllä ei olisi sanottavaa mitään tai pahaa mieltä siitä,jos heidän kotiinsa tulisi joki muissa asiossa ja nappaisikin perheen tytön tai pojan samalla mukaansa syystä että lapsella sattuu olemaan ruskeat silmät ja hiukset.Eikö olisi melko mieletöntä.Ja sitten tätä kaikkea reviteltäisiin mediassa ympäriinsä eri keskustelu palstoilla ja mustamaalattaisiin ihmisiä.Kuten tässä marian tapauksessa kävi.Suomi24 palsta hyvänä esimerkkinä.Täällä yleistettiin ja leimattiin kaikki romanit lasten varastajiksi jne..
    Oletettiin ja syyteltiin vaikka asiasta ei oltu edes varmoja vielä.Nyt kun asia on selvinnyt,että tyttö on romani ja ei ihmiskaupan uhri vaan todellisuudessa köyhästä perheestä oleva tyttö.Niin nyt on palstan persuilla ja muilla suut supussa ja muutamat kommentoi kuten sinä.Antaa asian jo olla-tyyliin tähän.

    Tässä ei ole mitään voittamista kenellekkään.Mutta totuus on hyvä tuoda julki ja tieto siitä että tyttö ei ollut mikään ihmiskaupan uhri ja tytön vanhemmat sattuikin olemaan ilkeät romanit.

    Äänestä

  • Voitto kenelle? kirjoitti:

    Miksi otat nokkiisi? Luuletko että tämä Marian tapaus on romaneille ainoa isku jonka valtaväestö antaa? näitä tapauksia on lukemattomia missä joissa oikeudet ei välttämättä ole samat romanille ja muulle väestölle romanit eivät vaan aina asioista valita ja hiisku se miksi tätä asiaa kommentoidaan enemmänkin on syynä se että asialla mässäiltiin mediassa ja annettiin väärää kuvaa..Eikö tämä ole ihmetys nyt kun siellä iniset,että kaikki teidät mielletään rasistiksi.Jos ei tuollainen käytös ole rasistista että erotellaan ihmisiä syntyperän ja värin mukaan niin mikä sitten on mielestäsi rasismia??!!!

    Tätä puolustus mekanismia rasistit käyttävätkin että muut ihmiset mieltävät heidät rasisteiksi syyttä suotta.Rasistit eivät tohdi myöntää suoraan olevansa sitä,mutta yleistävät puheet näyttävät kyllä totuuden.

    Äänestä

  • Voitto kenelle? kirjoitti:

    Miksi otat nokkiisi? Luuletko että tämä Marian tapaus on romaneille ainoa isku jonka valtaväestö antaa? näitä tapauksia on lukemattomia missä joissa oikeudet ei välttämättä ole samat romanille ja muulle väestölle romanit eivät vaan aina asioista valita ja hiisku se miksi tätä asiaa kommentoidaan enemmänkin on syynä se että asialla mässäiltiin mediassa ja annettiin väärää kuvaa..Eikö tämä ole ihmetys nyt kun siellä iniset,että kaikki teidät mielletään rasistiksi.Jos ei tuollainen käytös ole rasistista että erotellaan ihmisiä syntyperän ja värin mukaan niin mikä sitten on mielestäsi rasismia??!!!

    Ajatteletko että valkolais äidillä ja koko yhteisöllä ei olisi sanottavaa mitään tai pahaa mieltä siitä,jos heidän kotiinsa tulisi joki muissa asiossa ja nappaisikin perheen tytön tai pojan samalla mukaansa syystä että lapsella sattuu olemaan ruskeat silmät ja hiukset.Eikö olisi melko mieletöntä.Ja sitten tätä kaikkea reviteltäisiin mediassa ympäriinsä eri keskustelu palstoilla ja mustamaalattaisiin ihmisiä.Kuten tässä marian tapauksessa kävi.Suomi24 palsta hyvänä esimerkkinä.Täällä yleistettiin ja leimattiin kaikki romanit lasten varastajiksi jne..
    Oletettiin ja syyteltiin vaikka asiasta ei oltu edes varmoja vielä.Nyt kun asia on selvinnyt,että tyttö on romani ja ei ihmiskaupan uhri vaan todellisuudessa köyhästä perheestä oleva tyttö.Niin nyt on palstan persuilla ja muilla suut supussa ja muutamat kommentoi kuten sinä.Antaa asian jo olla-tyyliin tähän.

    Tässä ei ole mitään voittamista kenellekkään.Mutta totuus on hyvä tuoda julki ja tieto siitä että tyttö ei ollut mikään ihmiskaupan uhri ja tytön vanhemmat sattuikin olemaan ilkeät romanit.

    Lasta ei ollut annettu pois vaan se oli myyty, etkö ymmärrä vai halua ymmärtää tätä ?

    Se mitä sinä et tunnu ymmärtävän on että MARIAN OMA ÄITI OLI MYYNYT TYTÖN. Se on siltikin lapsikauppaa vaikka romani möi lapsensa toiselle romanille ja ihan vain tiedoksi juuri näillä prostituoitujen lapsilla on helpointa käydä kauppaa, heistä eivä välttämättä edes ole papereita olemassa eikä heitä kukaan kaipaa. Monesti romani lapsia myydään ja heitä ostavat pedofiilit, jotka käyttävät tarpeeseensa ja hankkiutuvat näistä sitten eroon. Romanit omalla toiminnalla kyllä ansaitsevat kaiken sen epäluulon mitä heihin kohdistuu. Ongelma ei ole mitenkään mitätön kun sellaisen valtion kuin Yhdysvaltojen ulkoministeriö tekee aiheesta vuosittaisia raportteja ja noissa raporteissa toistuu vuodesta toiseen samat seikat romanit ovat oleellisin tekijä Euroopan ihmiskaupassa, seikka joka ei muutu sillä että Marian olikin myynyt oma äiti ja toisille romaneille.

    Äänestä

  • siltkin ihmiskauppaa kirjoitti:

    Ei pystynyt itse hoitamaan lastansa on äiti sanonut(köyhyys syynä)
    Olisiko parempi ollut,että äiti olisi luovuttanut tyttären jollekin likaiselle vanhalle äiijälle käytettäväksi ennemmin kuin toisille romaneille jotka huolehtivat tytöstä.eivät kai samoin puittein voineet sitä tehdä kuten me täällä hyvinvointi valtiossa voimme lapsistamme huolehtia,mutta huolehtivat kuitenkin sen sijaan että heittivät kadulle asumaan. Sitten mitä tulee tuohon loppu osaan tekstissäsi niin annatko virallista faktaa meille tuosta mitä kerroit,koska sanomasi on pelkkää satua niin pitkään kun todistat puheesi. Maalailtiinhan mediassa ja mm.Täällä suomi24 palstoilla piruja seinille ja väitettiin kiven kovaan tyttö ei ole edes romani.Toisin sanoen viestisi ei ole uskottava.

    Näytä meille ne viralliset raportit asiasta.

    "siltikin ihmiskauppaa" pidät siis oikeutettuna myös sitä,että jos nyt vaikka suomen poliisi tulee käymään kotiisi muista syistä niin he ottavat samalla lapsesi mukaan syystä,että tällä on tummat hiukset ja silmät.Mitä ajattelisit asiasta?

    Koko soppahan sai alkunsa ja alkoi näin,että tytön kasvattivanhempien luokse mentiin muissa asioissa ja kas kummaa joku virkamies sai päähänsä ottaa tytön mukaan värin vuoksi.Ei sen vuoksi että tiesi 100% varmuudella tyttö on ihmiskaupan uhri.Hienoinen ero tuolla.Etkö lue viestejä ja ymmärrä asiaa muutenkaan kokonaisuudessaan.kommentois vain yhtä osaa jota et voi edes todistaa mitenkään.

    Siltikin ihmis kauppaa

    Et näe mitään väärää siinä,että lapsi otetaan huostaan "VÄÄRÄN VÄRIN VUOKSI" EI SEN VUOKSI,ETTÄ ON TODISTEITA JA 100% VARMUUS SIITÄ,ETTÄ TYTÄR EI KUULU PERHEESEEN JA ON SIIHEN PÄÄLLE IHMISKAUPAN UHRI.

    Äänestä

  • missä faktat????? kirjoitti:

    No jos luotani löytyisi lapsi, joka ei ole minun, eikä minulla olisi minkäänlaisia papereita lapsesta, niin minusta olisi kummallista, jos poliisit lähtisivät pois olkiaan kohautellen. Varsinkin, jos multa löytyisi huumeita ja laittomia aseita.
    Suomesta joutuu lapset kyllä huostaan paljon vähemmästäkin.

    Oletko sä vähän tyhmä?

    Äänestä

  • djsijdis kirjoitti:

    Ei pystynyt itse hoitamaan lastansa on äiti sanonut(köyhyys syynä)
    Olisiko parempi ollut,että äiti olisi luovuttanut tyttären jollekin likaiselle vanhalle äiijälle käytettäväksi ennemmin kuin toisille romaneille jotka huolehtivat tytöstä.eivät kai samoin puittein voineet sitä tehdä kuten me täällä hyvinvointi valtiossa voimme lapsistamme huolehtia,mutta huolehtivat kuitenkin sen sijaan että heittivät kadulle asumaan. Sitten mitä tulee tuohon loppu osaan tekstissäsi niin annatko virallista faktaa meille tuosta mitä kerroit,koska sanomasi on pelkkää satua niin pitkään kun todistat puheesi. Maalailtiinhan mediassa ja mm.Täällä suomi24 palstoilla piruja seinille ja väitettiin kiven kovaan tyttö ei ole edes romani.Toisin sanoen viestisi ei ole uskottava.

    Sattuu muuten olemaan että on niitä lastenkoteja Bulgariassakin ja lisäksi siellä toimii aktiivisesti monien kristillisiä järjestöjä orpolasten parissa jopa ihan luterilaisia sellaisia eli Maria oltaisiin voitu luovuttaa ihan LAILLISESTI hyvää tahtoville tahoille, jos niin olisi haluttu. Romanit joiden huostasta Maria "napattiin" ensimmäiseksi kertoivat OSTANEENSA tytön ja siinä tuli se oleellinen totuus. Ei tytön äiti ollut HYVÄÄ HYVYYTTÄÄN vain antanut lastaan pois. Vaaleat lapset kuten Maria ovat arvokkainta kauppatavaraa ja hehän ovat tavallaan vain äitinsä huumeiden käytön ja huoraamisen sivutuote, toki josta saa hyvän hinnan myytäessä. Se seikka että oliko tyttö romani tai ei, eikä myöskään sillä että myikö hänet oma äiti ole mitään vaikutusta siihen seikkaan että tässä tapauksessa on myyty lapsi, ei ehkä pahmille mahdollisille tahoille tällä kertaa, mutta Maria ei vielä ollutkaan parhassa kaupallisessa myynti-iässä.

    "Sitten mitä tulee tuohon loppu osaan tekstissäsi niin annatko virallista faktaa meille tuosta mitä kerroit,koska sanomasi on pelkkää satua niin pitkään kun todistat puheesi"

    Etkö osaa käyttää hiirtä vai onko sormesi halvaantunut. No väännetään sitten vielä lisää rautalankaa. Tuossa alla on TAAS suora linkki YHDYSVALTOJEN ULKOMINISTERION VIRALLISEEN IHMISKAUPPA RAPORTTIIN. Pitääkö se vielä TA-VA-TA-KIN sinulle aivokääpiölle, mitä ?
    http://www.state.gov/j/tip/rls/tiprpt/2013/

    Äänestä

  • annatko vastauksen? kirjoitti:

    Siltikin ihmis kauppaa

    Et näe mitään väärää siinä,että lapsi otetaan huostaan "VÄÄRÄN VÄRIN VUOKSI" EI SEN VUOKSI,ETTÄ ON TODISTEITA JA 100% VARMUUS SIITÄ,ETTÄ TYTÄR EI KUULU PERHEESEEN JA ON SIIHEN PÄÄLLE IHMISKAUPAN UHRI.

    Pariskunta, jonka hoteista Maria löytyi ITSE MYÖNSI OSTANEENSA TYTÖN. YMMÄRRÄTKÖ ei siinä enään silloin tarvitse olla mitään tekemistä tytön värillä. Tämä yksittäinen tapaus, joka ei ole mitenkään yksittäinen vaan hyvin yleistä heidän keskuudessaan, vain sattui paljastumaan juuri tuon seikan takia. Tämä seikka ei ole ainutkertaista kreikkalaiset viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä romanien keskuudessa. Tämä tapaus on se jäävuorenhuippu joka nyt sattui tulemaan esiin eikä onneksi ollut nyt se rumin mahdollinen tarina, VIELÄ. Ja tytärhän ei kuulunut perheeseen ja hän oli ihmiskaupan uhri, koska sillä ei ole mitään väliä kuka tytön on myynyt oli se sitten vaikka oma äiti.

    Äänestä

  • lfflllc kirjoitti:

    Näytä meille ne viralliset raportit asiasta.

    Ja tälle toiselle älykääpiölle huomauttaisin että linkki löytyy viestisi yläpuolelta. Mene ja lue sieltä mikäli motriikkasi sallii hiiren käytön.

    Suora otanta

    ALBANIA (Tier 2 Watch List)
    Albania is a source country for men, women, and children
    subjected to sex trafficking and forced labor. Albanian
    victims are subjected to sex trafficking within Albania and
    in Greece, Italy, Macedonia, Kosovo, Belgium, Netherlands,
    Germany, Switzerland, Ireland, and the United Kingdom.
    Many women are subjected to trafficking after accepting offers
    of employment in waitressing, bartending, dancing, or singing
    in neighboring countries, specifically in Kosovo, Greece, and
    Macedonia. Victims of labor trafficking from the Philippines
    were identified in Albania during the year. Albanian children
    are subjected to begging and other forms of compelled labor.
    Some Albanian girls are subjected to sex trafficking or forced
    labor following arranged marriages.
    The Government of Albania does not fully comply with
    the minimum standards for the elimination of trafficking;
    however, it is making significant efforts to do so. Despite these efforts, the government failed to demonstrate evidence
    of increasing efforts to address human trafficking over the
    previous reporting period; therefore, Albania is placed on
    Tier 2 Watch List. The government modestly funded NGO
    shelters that provided services to victims of trafficking and
    judges were reported to take a more victim-centered approach
    during trials. The government, however, decreased the number
    of offenders it investigated, prosecuted, and convicted for
    trafficking. Albanian authorities continued to prosecute and
    punish victims for unlawful acts that were a direct result of
    the victims being subjected to sex trafficking. The government
    removed the national anti-trafficking coordinator, who was
    highly effective in collaborating with NGOs to develop the
    national referral mechanism (NRM) and standard operating
    procedures, and left the position vacant for five months. This
    left the national coordinator’s office without the authority
    to convene interagency meetings. Some ministries failed to
    designate representatives to participate in the NRM and lack
    of coordination stalled implementation of the anti-trafficking
    legislation. Assistance to child victims of trafficking was
    inconsistent.

    Äänestä

  • Albania kirjoitti:

    BOSNIA AND HERZEGOVINA
    (Tier 2)
    Bosnia and Herzegovina is a source, destination, and transit
    country for men, women, and children subjected to sex
    trafficking and forced labor. Bosnian women and girls are
    subjected to sex trafficking within the country in private
    residences, motels, and gas stations. There is an increasing
    problem of Roma boys and girls being subjected to forced
    begging by organized criminal groups. Victims from Serbia,
    Bulgaria, Germany, and Ukraine were subjected to trafficking
    within the country. Bosnian victims are subjected to sex
    trafficking and forced labor in Serbia, Slovenia, Macedonia,
    Azerbaijan, Croatia, Spain, Italy, and other countries in Europe.
    The Government of Bosnia and Herzegovina does not fully
    comply with the minimum standards for the elimination of
    trafficking; however, it is making significant efforts to do so.
    The government enhanced its efforts to protect victims of
    trafficking through improved funding levels for anti-trafficking
    activities in the national budget and amended legislation
    to enable victims of trafficking who are in the country on a
    humanitarian visa to obtain employment. The government
    convicted and sentenced one public official to prison for a
    trafficking-related offense. However, the government has
    not yet amended sub-national laws to criminalize all forms
    of trafficking consistent with national and international law.
    Police complicity in trafficking-related offenses and authorities’
    lack of sensitivity to child victims of sex trafficking reportedly
    impeded efforts to hold trafficking offenders accountable.

    Äänestä

  • Bosnia-Herzegovina kirjoitti:

    BULGARIA (Tier 2)
    Bulgaria is a source and, to a lesser extent, a transit and
    destination country for women and children who are subjected
    to sex trafficking, and men, women, and children subjected to
    forced labor. Bulgarian women and children are subjected to sex
    trafficking within the country, particularly in resort areas and
    border towns, as well as in Austria, Belgium, Cyprus, the Czech
    Republic, Finland, France, Germany, Greece, Italy, Macedonia,
    the Netherlands, Norway, Poland, Slovakia, Spain, Sweden,
    Switzerland, Turkey, and the United Kingdom. Bulgarian men,
    women, and children are subjected to conditions of forced labor
    in Belgium, Cyprus, the Czech Republic, Germany, Greece,
    Israel, the Netherlands, Italy, Norway, Spain, Sweden, and the
    United Kingdom. Labor trafficking victims are predominantly
    exploited in agriculture, construction, and in restaurants.
    Ethnic Roma men, women, and children are particularly
    vulnerable to becoming trafficking victims due to social
    marginalization, and represent a significant share of identified
    trafficking victims. Some Bulgarian children are forced into
    street begging and petty theft within Bulgaria and also in
    Greece, Italy, Sweden, and the United Kingdom. Bulgarian
    women and girls with mental disabilities are increasingly
    subjected to sex trafficking, particularly in the Netherlands.
    The Government of Bulgaria does not fully comply with

    however, it is making significant efforts to do so. During
    the reporting period, the government provided increased
    funding for two state-owned trafficking shelters, identified
    more victims of trafficking, and provided care for more female
    trafficking victims. Shelter capacity for female victims was
    insufficient, and the government lacked specialized services
    for male victims. The government prosecuted slightly fewer
    cases against alleged trafficking offenders, and the majority
    of convicted offenders did not receive a sentence requiring
    time in prison. Law enforcement action against public
    officials and police officers remained limited, although one
    court imposed a 10-year sentence on a former municipal
    official for leading an organized crime group involved in
    trafficking. The government more than doubled funding for
    prevention campaigns, which included a number of robust
    public awareness events and advertisements. It also held
    trainings on trafficking for labor mediators, social workers,
    journalists, and Roma specialists working to prevent trafficking.
    Although the government increased its outreach to Roma
    communities, Roma engagement remained insufficient overall.
    The government adopted its 2013 national action plan in
    January.

    Äänestä

  • Bulgaria kirjoitti:

    CROATIA (Tier 2)
    Croatia is a destination, source, and transit country for men,
    women, and children subjected to conditions of sex trafficking
    and forced labor. Croatian women and girls fall victim to
    sex trafficking within the country and throughout Europe.
    Women and girls from the United States, Serbia, Bosnia and
    Herzegovina, and other parts of Eastern Europe are subjected
    to sex trafficking in Croatia. Women and men reportedly are
    subjected to forced labor in agricultural sectors. Children are
    exploited in prostitution on the Adriatic Coast, particularly
    during the peak tourist season. The Council of Europe’s GRETA
    Report and the European Commission concluded that the
    extent of trafficking in Croatia could be considerably higher
    than that identified by the government.
    The Government of Croatia does not fully comply with the
    minimum standards for the elimination of trafficking, but
    is making significant efforts to do so. While the government
    has a formally adequate anti-trafficking structure, its efforts
    to implement that structure stagnated over the last year. The
    government sustained funding for victim protection and
    continued to investigate and prosecute trafficking cases and
    the National Committee for the Suppression of Trafficking
    met for the first time in approximately two years. Nevertheless,
    the government identified very few trafficking victims, despite
    clear trends that human trafficking is increasing. The European
    Commission, in its Monitoring Report on Croatia’s accession
    preparations, concluded that the government’s sentencing
    for trafficking offenses was too low to deter criminals from
    human trafficking and noted that the government urgently
    needed to take concrete and proactive measures to fight the
    crime, including by ensuring that the relevant officials were
    aware of human trafficking.

    Äänestä

  • Kroatia kirjoitti:

    No tässä olikin Balkanin rapotit ABC, kertokaa jos tahdotte lisää niin laitan kyllä

    CZECH REPUBLIC (Tier 1)
    The Czech Republic is a source, transit, and destination
    country for women who are subjected to forced prostitution,
    and a source, transit, and destination country for men and
    women subjected to forced labor. Women from many countries
    including the Czech Republic, Bulgaria, Moldova, Nigeria, the
    Philippines, Romania, Slovakia, Ukraine, and Vietnam are
    subjected to forced prostitution in the Czech Republic and
    also travel through the Czech Republic en route to Western
    European countries, including Germany and the United
    Kingdom, where they are subjected to forced prostitution. Men
    and women from the Czech Republic, Bulgaria, the Philippines,
    Poland, Romania, Slovakia, Sri Lanka, Ukraine, and Vietnam
    are subjected to forced labor in the construction, automotive,
    agricultural, and service sectors in the Czech Republic and
    also transit through the Czech Republic to other countries in
    the European Union. Roma women from the Czech Republic
    are subjected to forced prostitution and forced labor internally
    and in destination countries, including the United Kingdom.
    Men and women from the Czech Republic are subjected to
    trafficking in the United Kingdom, and women from the Czech
    Republic are subjected to forced labor in the United States.
    During the year, there were two cases of alleged domestic
    servitude in the houses of foreign diplomats working in the
    Czech Republic.
    The Government of the Czech Republic fully complies with
    the minimum standards for the elimination of trafficking.
    The government issued the first final conviction of labor
    trafficking offenders and sentenced them to significant time
    in prison. The number of trafficking victims assisted through
    the government’s program to protect victims assisting law
    enforcement dropped considerably. The government adopted
    its fourth national strategy to combat trafficking. However,
    authorities eliminated funding for new prevention activities
    in 2012, though it restored funding in 2013.

    Äänestä

  • siltkin ihmiskauppaa kirjoitti:

    Pariskunta, jonka hoteista Maria löytyi ITSE MYÖNSI OSTANEENSA TYTÖN. YMMÄRRÄTKÖ ei siinä enään silloin tarvitse olla mitään tekemistä tytön värillä. Tämä yksittäinen tapaus, joka ei ole mitenkään yksittäinen vaan hyvin yleistä heidän keskuudessaan, vain sattui paljastumaan juuri tuon seikan takia. Tämä seikka ei ole ainutkertaista kreikkalaiset viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä romanien keskuudessa. Tämä tapaus on se jäävuorenhuippu joka nyt sattui tulemaan esiin eikä onneksi ollut nyt se rumin mahdollinen tarina, VIELÄ. Ja tytärhän ei kuulunut perheeseen ja hän oli ihmiskaupan uhri, koska sillä ei ole mitään väliä kuka tytön on myynyt oli se sitten vaikka oma äiti.

    Ei ollut ihmiskauppaa

    lasta ei otettu/ei löytynyt todisteita ihmiskaupasta miksi kiikutettiin pois
    syy siihen oli lapsen väri.

    Äänestä

  • Albania kirjoitti:

    Suora otanta

    ALBANIA (Tier 2 Watch List)
    Albania is a source country for men, women, and children
    subjected to sex trafficking and forced labor. Albanian
    victims are subjected to sex trafficking within Albania and
    in Greece, Italy, Macedonia, Kosovo, Belgium, Netherlands,
    Germany, Switzerland, Ireland, and the United Kingdom.
    Many women are subjected to trafficking after accepting offers
    of employment in waitressing, bartending, dancing, or singing
    in neighboring countries, specifically in Kosovo, Greece, and
    Macedonia. Victims of labor trafficking from the Philippines
    were identified in Albania during the year. Albanian children
    are subjected to begging and other forms of compelled labor.
    Some Albanian girls are subjected to sex trafficking or forced
    labor following arranged marriages.
    The Government of Albania does not fully comply with
    the minimum standards for the elimination of trafficking;
    however, it is making significant efforts to do so. Despite these efforts, the government failed to demonstrate evidence
    of increasing efforts to address human trafficking over the
    previous reporting period; therefore, Albania is placed on
    Tier 2 Watch List. The government modestly funded NGO
    shelters that provided services to victims of trafficking and
    judges were reported to take a more victim-centered approach
    during trials. The government, however, decreased the number
    of offenders it investigated, prosecuted, and convicted for
    trafficking. Albanian authorities continued to prosecute and
    punish victims for unlawful acts that were a direct result of
    the victims being subjected to sex trafficking. The government
    removed the national anti-trafficking coordinator, who was
    highly effective in collaborating with NGOs to develop the
    national referral mechanism (NRM) and standard operating
    procedures, and left the position vacant for five months. This
    left the national coordinator’s office without the authority
    to convene interagency meetings. Some ministries failed to
    designate representatives to participate in the NRM and lack
    of coordination stalled implementation of the anti-trafficking
    legislation. Assistance to child victims of trafficking was
    inconsistent.

    Perhe joka huolehti tytöstä joka ei sattunut olemaan oma.Heidät leimattiin ihmiskauppiaiksi.Ja näin oikeat ihmiskauppiaat saastaiset äijät nauravat partaansa,kun huomio menee toisaalle.Olisiko äiti ja isä ollut kiltimpiä jos olisivat jättänyt tytön kadulle asumaan.Tätä varmasti moni olisi toivonutkin

    kun tässä maailmassamme ei näitä katulapsia jo ole aivan tarpeeksi.

    Äänestä

  • Bulgaria kirjoitti:

    BULGARIA (Tier 2)
    Bulgaria is a source and, to a lesser extent, a transit and
    destination country for women and children who are subjected
    to sex trafficking, and men, women, and children subjected to
    forced labor. Bulgarian women and children are subjected to sex
    trafficking within the country, particularly in resort areas and
    border towns, as well as in Austria, Belgium, Cyprus, the Czech
    Republic, Finland, France, Germany, Greece, Italy, Macedonia,
    the Netherlands, Norway, Poland, Slovakia, Spain, Sweden,
    Switzerland, Turkey, and the United Kingdom. Bulgarian men,
    women, and children are subjected to conditions of forced labor
    in Belgium, Cyprus, the Czech Republic, Germany, Greece,
    Israel, the Netherlands, Italy, Norway, Spain, Sweden, and the
    United Kingdom. Labor trafficking victims are predominantly
    exploited in agriculture, construction, and in restaurants.
    Ethnic Roma men, women, and children are particularly
    vulnerable to becoming trafficking victims due to social
    marginalization, and represent a significant share of identified
    trafficking victims. Some Bulgarian children are forced into
    street begging and petty theft within Bulgaria and also in
    Greece, Italy, Sweden, and the United Kingdom. Bulgarian
    women and girls with mental disabilities are increasingly
    subjected to sex trafficking, particularly in the Netherlands.
    The Government of Bulgaria does not fully comply with
    the minimum standards for the elimination of trafficking;
    however, it is making significant efforts to do so. During
    the reporting period, the government provided increased
    funding for two state-owned trafficking shelters, identified
    more victims of trafficking, and provided care for more female
    trafficking victims. Shelter capacity for female victims was
    insufficient, and the government lacked specialized services
    for male victims. The government prosecuted slightly fewer
    cases against alleged trafficking offenders, and the majority
    of convicted offenders did not receive a sentence requiring
    time in prison. Law enforcement action against public
    officials and police officers remained limited, although one
    court imposed a 10-year sentence on a former municipal
    official for leading an organized crime group involved in
    trafficking. The government more than doubled funding for
    prevention campaigns, which included a number of robust
    public awareness events and advertisements. It also held
    trainings on trafficking for labor mediators, social workers,
    journalists, and Roma specialists working to prevent trafficking.
    Although the government increased its outreach to Roma
    communities, Roma engagement remained insufficient overall.
    The government adopted its 2013 national action plan in
    January.

    Turhaan linkität noita viestejäsi kun niitä ei kukaan lue.Oleellisin ja tärkein seikka on tässä se,että tyttö vietiin kotoa pois ilman todisteita virallista paperia 100% varmuutta että on ihmiskaupan uhri.Asia josta vouhotettiin oli lähinnä tämä että tyttö ei missään nimessä voi olla romani.Mutta entä sitten kun selvisikin että on romani

    tuli virkamiehille häpeä ja nolo ja nyt panetteliat haluavan pariskunnan leimata ihmiskauppaiksi..

    Äänestä

  • Huostasnottaja kirjoitti:

    No jos luotani löytyisi lapsi, joka ei ole minun, eikä minulla olisi minkäänlaisia papereita lapsesta, niin minusta olisi kummallista, jos poliisit lähtisivät pois olkiaan kohautellen. Varsinkin, jos multa löytyisi huumeita ja laittomia aseita.
    Suomesta joutuu lapset kyllä huostaan paljon vähemmästäkin.

    Oletko sä vähän tyhmä?

    No jos luotani löytyisi lapsi, joka ei ole minun, eikä minulla olisi minkäänlaisia papereita lapsesta, niin minusta olisi kummallista, jos poliisit lähtisivät pois olkiaan kohautellen. Varsinkin, jos multa löytyisi huumeita ja laittomia aseita.
    Suomesta joutuu lapset kyllä huostaan paljon vähemmästäkin.

    Eikö sinua ihmetyttäisi tämä,että sinun luoksesi tulee poliisi tai mikä virkamies tahansa aivan toisilla asioilla,Ja sitten kas kummaa yht äkkiä nähdäänkin "väärän" värinen lapsi kanssasi. otetaankin lapsi mukaan ja vettä lisätään median myllyyn ja asialla mässäillään ja siinä samassa leimataan koko romani yhteisö panetellen lapsi ei ole edes romani.Ja yht äkkiä totuus onkin,etät tyttö on romani ja äitinsä luovuttanut omasta tahdostaan kasvatti vanhemmille.Sen siliän tien unohdettiin maria ja mukamas tämän hyvin vointi.

    Oletko tyhmä vai esitätkö tyhmää?

    "Huostaanottaja" ja "Ihmiskauppias" nimimerkillä olevat

    olisiko nyt syytä katsoa omaan puseroon? Katsella miten mielivaltaisesti maamme sosiaalihuolto toimii lasten kohdalla lapsia viedään vanhemmilta jopa ilman järkeviä ja oikeita syitä ja sitten toisaalla viitataan kintaalla eikä pelasteta lapsia julmilta idiooteilta jotka pahimmassa tapauksessa tappavat lapsensa Pikku eerikan tapaus hyvä esimerkki.Joska alkaisitte hoitamaan kotimaanne tätä koko systeemiä ja jättäisitte nuo kakan puhumiset täällä palstoilla vähemmälle.ok.Tekisitte edes jotain järkevää.

    Äänestä

  • Bulgaria kirjoitti:

    BULGARIA (Tier 2)
    Bulgaria is a source and, to a lesser extent, a transit and
    destination country for women and children who are subjected
    to sex trafficking, and men, women, and children subjected to
    forced labor. Bulgarian women and children are subjected to sex
    trafficking within the country, particularly in resort areas and
    border towns, as well as in Austria, Belgium, Cyprus, the Czech
    Republic, Finland, France, Germany, Greece, Italy, Macedonia,
    the Netherlands, Norway, Poland, Slovakia, Spain, Sweden,
    Switzerland, Turkey, and the United Kingdom. Bulgarian men,
    women, and children are subjected to conditions of forced labor
    in Belgium, Cyprus, the Czech Republic, Germany, Greece,
    Israel, the Netherlands, Italy, Norway, Spain, Sweden, and the
    United Kingdom. Labor trafficking victims are predominantly
    exploited in agriculture, construction, and in restaurants.
    Ethnic Roma men, women, and children are particularly
    vulnerable to becoming trafficking victims due to social
    marginalization, and represent a significant share of identified
    trafficking victims. Some Bulgarian children are forced into
    street begging and petty theft within Bulgaria and also in
    Greece, Italy, Sweden, and the United Kingdom. Bulgarian
    women and girls with mental disabilities are increasingly
    subjected to sex trafficking, particularly in the Netherlands.
    The Government of Bulgaria does not fully comply with
    the minimum standards for the elimination of trafficking;
    however, it is making significant efforts to do so. During
    the reporting period, the government provided increased
    funding for two state-owned trafficking shelters, identified
    more victims of trafficking, and provided care for more female
    trafficking victims. Shelter capacity for female victims was
    insufficient, and the government lacked specialized services
    for male victims. The government prosecuted slightly fewer
    cases against alleged trafficking offenders, and the majority
    of convicted offenders did not receive a sentence requiring
    time in prison. Law enforcement action against public
    officials and police officers remained limited, although one
    court imposed a 10-year sentence on a former municipal
    official for leading an organized crime group involved in
    trafficking. The government more than doubled funding for
    prevention campaigns, which included a number of robust
    public awareness events and advertisements. It also held
    trainings on trafficking for labor mediators, social workers,
    journalists, and Roma specialists working to prevent trafficking.
    Although the government increased its outreach to Roma
    communities, Roma engagement remained insufficient overall.
    The government adopted its 2013 national action plan in
    January.

    Luuletko että tämän skeidan levittäminen poistaa tosi asioita siitä miten pieni tyttö vietiin pois ihonvärin vuoksi,kun ei sattunut näyttämään romanilta(tumma hipiäiseltä)
    rasismi haiskahtaa melko vahvasti ja tämän on ONNEKSI muuallakin päin maailmaa ihmiset huomanneet ja tämähän kreikan poikia nolottaa.Kuinkahan paljon muuten ovat nämä korruptio pas-kat tehneet asioita mielensä mukaan.Varmasti ihmiskauppaa on ja onkin paljon maailmassa,mutta etkö ole hieman latanen nyt tässä vaiheessa,kun yrität sekoittaa muiden ihmisten tekemiset romani pariskunnan syyksi..Aloitanko minä linkittämään tänne.miten paljon eri maiden valtaväestö harjoittaa ihmiskauppaa,raiskaa,,tappaa,kiduttaa lapsia.

    Aloitammeko puhumaan ja viestittelemään linkkein? venaas sekka

    Äänestä

  • Bosnia-Herzegovina kirjoitti:

    BOSNIA AND HERZEGOVINA
    (Tier 2)
    Bosnia and Herzegovina is a source, destination, and transit
    country for men, women, and children subjected to sex
    trafficking and forced labor. Bosnian women and girls are
    subjected to sex trafficking within the country in private
    residences, motels, and gas stations. There is an increasing
    problem of Roma boys and girls being subjected to forced
    begging by organized criminal groups. Victims from Serbia,
    Bulgaria, Germany, and Ukraine were subjected to trafficking
    within the country. Bosnian victims are subjected to sex
    trafficking and forced labor in Serbia, Slovenia, Macedonia,
    Azerbaijan, Croatia, Spain, Italy, and other countries in Europe.
    The Government of Bosnia and Herzegovina does not fully
    comply with the minimum standards for the elimination of
    trafficking; however, it is making significant efforts to do so.
    The government enhanced its efforts to protect victims of
    trafficking through improved funding levels for anti-trafficking
    activities in the national budget and amended legislation
    to enable victims of trafficking who are in the country on a
    humanitarian visa to obtain employment. The government
    convicted and sentenced one public official to prison for a
    trafficking-related offense. However, the government has
    not yet amended sub-national laws to criminalize all forms
    of trafficking consistent with national and international law.
    Police complicity in trafficking-related offenses and authorities’
    lack of sensitivity to child victims of sex trafficking reportedly
    impeded efforts to hold trafficking offenders accountable.

    Luuletko että tämän skeidan levittäminen poistaa tosi asioita siitä miten pieni tyttö vietiin pois ihonvärin vuoksi,kun ei sattunut näyttämään romanilta(tumma hipiäiseltä)
    rasismi haiskahtaa melko vahvasti ja tämän on ONNEKSI muuallakin päin maailmaa ihmiset huomanneet ja tämähän kreikan poikia nolottaa.Kuinkahan paljon muuten ovat nämä korruptio pas-kat tehneet asioita mielensä mukaan.Varmasti ihmiskauppaa on ja onkin paljon maailmassa,mutta etkö ole hieman latanen nyt tässä vaiheessa,kun yrität sekoittaa muiden ihmisten tekemiset romani pariskunnan syyksi..Aloitanko minä linkittämään tänne.miten paljon eri maiden valtaväestö harjoittaa ihmiskauppaa,raiskaa,,tappaa,kiduttaa lapsia.

    Aloitammeko puhumaan ja viestittelemään linkkein? venaas sekka

    Äänestä

  • Bulgaria kirjoitti:

    BULGARIA (Tier 2)
    Bulgaria is a source and, to a lesser extent, a transit and
    destination country for women and children who are subjected
    to sex trafficking, and men, women, and children subjected to
    forced labor. Bulgarian women and children are subjected to sex
    trafficking within the country, particularly in resort areas and
    border towns, as well as in Austria, Belgium, Cyprus, the Czech
    Republic, Finland, France, Germany, Greece, Italy, Macedonia,
    the Netherlands, Norway, Poland, Slovakia, Spain, Sweden,
    Switzerland, Turkey, and the United Kingdom. Bulgarian men,
    women, and children are subjected to conditions of forced labor
    in Belgium, Cyprus, the Czech Republic, Germany, Greece,
    Israel, the Netherlands, Italy, Norway, Spain, Sweden, and the
    United Kingdom. Labor trafficking victims are predominantly
    exploited in agriculture, construction, and in restaurants.
    Ethnic Roma men, women, and children are particularly
    vulnerable to becoming trafficking victims due to social
    marginalization, and represent a significant share of identified
    trafficking victims. Some Bulgarian children are forced into
    street begging and petty theft within Bulgaria and also in
    Greece, Italy, Sweden, and the United Kingdom. Bulgarian
    women and girls with mental disabilities are increasingly
    subjected to sex trafficking, particularly in the Netherlands.
    The Government of Bulgaria does not fully comply with
    the minimum standards for the elimination of trafficking;
    however, it is making significant efforts to do so. During
    the reporting period, the government provided increased
    funding for two state-owned trafficking shelters, identified
    more victims of trafficking, and provided care for more female
    trafficking victims. Shelter capacity for female victims was
    insufficient, and the government lacked specialized services
    for male victims. The government prosecuted slightly fewer
    cases against alleged trafficking offenders, and the majority
    of convicted offenders did not receive a sentence requiring
    time in prison. Law enforcement action against public
    officials and police officers remained limited, although one
    court imposed a 10-year sentence on a former municipal
    official for leading an organized crime group involved in
    trafficking. The government more than doubled funding for
    prevention campaigns, which included a number of robust
    public awareness events and advertisements. It also held
    trainings on trafficking for labor mediators, social workers,
    journalists, and Roma specialists working to prevent trafficking.
    Although the government increased its outreach to Roma
    communities, Roma engagement remained insufficient overall.
    The government adopted its 2013 national action plan in
    January.

    Nämä maat joiden tietoja linkittelet johan niiden maiden valtavestö jo pelkästään harjoittaa noin suurta saastaa.mitä yritit tampio todistaa näillä? heheh

    olet kerrassaan idiotismin huippu

    Äänestä

  • siltkin ihmiskauppaa kirjoitti:

    Pariskunta, jonka hoteista Maria löytyi ITSE MYÖNSI OSTANEENSA TYTÖN. YMMÄRRÄTKÖ ei siinä enään silloin tarvitse olla mitään tekemistä tytön värillä. Tämä yksittäinen tapaus, joka ei ole mitenkään yksittäinen vaan hyvin yleistä heidän keskuudessaan, vain sattui paljastumaan juuri tuon seikan takia. Tämä seikka ei ole ainutkertaista kreikkalaiset viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä romanien keskuudessa. Tämä tapaus on se jäävuorenhuippu joka nyt sattui tulemaan esiin eikä onneksi ollut nyt se rumin mahdollinen tarina, VIELÄ. Ja tytärhän ei kuulunut perheeseen ja hän oli ihmiskaupan uhri, koska sillä ei ole mitään väliä kuka tytön on myynyt oli se sitten vaikka oma äiti.

    Pariskunta myönsi mitä??? ensin reviteltiin juttua sitten ja korruption vallassa olevat poliisit laitettiin mukamas tutkimaan juttua,sitten selvisikin se että tyttö ei ollutkaan valtaväestön lapsi ja nyt sitä yritettiin paikkailla ja nyt käännetäänkin mediassa jo pariskunnan sanoja,että heille olisi lapsi myyty.kaikkea kanssa
    todellisia ihmiskauppiaita tiedätkö millaisia vaarallisia ja sadistisia ne on? et taida edes tampio ymmärtää miten vakava asia on ihmiskauppa ja miten monissa maissa siitä kärsitään jopa meillä suomessa on jokunen tälläinen tapaus ilmaantunut:esim: ravintoloissa on käytetty ilmaistatyövoimaa,ihmisiä majoitettu ja nukutettu pienissä komero tiloissa jne..Siinä sulle ihmiskauppiasta.Et ole sadisti oikeasti edes huolissasi ihmiskauppaiden uhreista,yrität vain epätoivoisesti mustamaalata tätä köyhää pariskuntaa.Toki saahan heistäkin tehtyä sen ilkeän kauppiaan,kun ei ole kai lapsille tarjota uusinta uutta kännykkää ja merkki vaatetta vaan vievät perheensä eteenpäin sillä mitä on luojalta saatu.

    Äänestä

  • siltkin ihmiskauppaa kirjoitti:

    Pariskunta, jonka hoteista Maria löytyi ITSE MYÖNSI OSTANEENSA TYTÖN. YMMÄRRÄTKÖ ei siinä enään silloin tarvitse olla mitään tekemistä tytön värillä. Tämä yksittäinen tapaus, joka ei ole mitenkään yksittäinen vaan hyvin yleistä heidän keskuudessaan, vain sattui paljastumaan juuri tuon seikan takia. Tämä seikka ei ole ainutkertaista kreikkalaiset viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä romanien keskuudessa. Tämä tapaus on se jäävuorenhuippu joka nyt sattui tulemaan esiin eikä onneksi ollut nyt se rumin mahdollinen tarina, VIELÄ. Ja tytärhän ei kuulunut perheeseen ja hän oli ihmiskaupan uhri, koska sillä ei ole mitään väliä kuka tytön on myynyt oli se sitten vaikka oma äiti.

    "Pariskunta, jonka hoteista Maria löytyi ITSE MYÖNSI OSTANEENSA TYTÖN. YMMÄRRÄTKÖ ei siinä enään silloin tarvitse olla mitään tekemistä tytön värillä. Tämä yksittäinen tapaus, joka ei ole mitenkään yksittäinen vaan hyvin yleistä heidän keskuudessaan, vain sattui paljastumaan juuri tuon seikan takia. Tämä seikka ei ole ainutkertaista kreikkalaiset viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä romanien keskuudessa. Tämä tapaus on se jäävuorenhuippu joka nyt sattui tulemaan esiin eikä onneksi ollut nyt se rumin mahdollinen tarina, VIELÄ. Ja tytärhän ei kuulunut perheeseen ja hän oli ihmiskaupan uhri, koska sillä ei ole mitään väliä kuka tytön on myynyt oli se sitten vaikka oma äiti. "

    Miksi valehtelet ääliö? Vanhempien asianajajan mukaan pariskunta rakastaa tyttöä sekä tytön biologinen äiti että pariskunta sanovat että rahaa ei ole vaihdettu. Miksi siis trollaat ja levität valheita??!! ihmiskauppiaat tuskin ottavat ketään hoitoonsa ilman rahaa ja rakastavat "kauppa tavaraansa"

    Äänestä

  • Albania kirjoitti:

    Suora otanta

    ALBANIA (Tier 2 Watch List)
    Albania is a source country for men, women, and children
    subjected to sex trafficking and forced labor. Albanian
    victims are subjected to sex trafficking within Albania and
    in Greece, Italy, Macedonia, Kosovo, Belgium, Netherlands,
    Germany, Switzerland, Ireland, and the United Kingdom.
    Many women are subjected to trafficking after accepting offers
    of employment in waitressing, bartending, dancing, or singing
    in neighboring countries, specifically in Kosovo, Greece, and
    Macedonia. Victims of labor trafficking from the Philippines
    were identified in Albania during the year. Albanian children
    are subjected to begging and other forms of compelled labor.
    Some Albanian girls are subjected to sex trafficking or forced
    labor following arranged marriages.
    The Government of Albania does not fully comply with
    the minimum standards for the elimination of trafficking;
    however, it is making significant efforts to do so. Despite these efforts, the government failed to demonstrate evidence
    of increasing efforts to address human trafficking over the
    previous reporting period; therefore, Albania is placed on
    Tier 2 Watch List. The government modestly funded NGO
    shelters that provided services to victims of trafficking and
    judges were reported to take a more victim-centered approach
    during trials. The government, however, decreased the number
    of offenders it investigated, prosecuted, and convicted for
    trafficking. Albanian authorities continued to prosecute and
    punish victims for unlawful acts that were a direct result of
    the victims being subjected to sex trafficking. The government
    removed the national anti-trafficking coordinator, who was
    highly effective in collaborating with NGOs to develop the
    national referral mechanism (NRM) and standard operating
    procedures, and left the position vacant for five months. This
    left the national coordinator’s office without the authority
    to convene interagency meetings. Some ministries failed to
    designate representatives to participate in the NRM and lack
    of coordination stalled implementation of the anti-trafficking
    legislation. Assistance to child victims of trafficking was
    inconsistent.

    Tässäkö sinun faktasi on levittelet muun maailman valtaväestön tekosia tähän keskustelu osioon jotka on englannin kielisiä.Muuttaisiko asiaa jos linkittäis textit
    Armenian kielellä.Et voi olla tosissasi ethän?

    Äänestä

  • siltkin ihmiskauppaa kirjoitti:

    Sattuu muuten olemaan että on niitä lastenkoteja Bulgariassakin ja lisäksi siellä toimii aktiivisesti monien kristillisiä järjestöjä orpolasten parissa jopa ihan luterilaisia sellaisia eli Maria oltaisiin voitu luovuttaa ihan LAILLISESTI hyvää tahtoville tahoille, jos niin olisi haluttu. Romanit joiden huostasta Maria "napattiin" ensimmäiseksi kertoivat OSTANEENSA tytön ja siinä tuli se oleellinen totuus. Ei tytön äiti ollut HYVÄÄ HYVYYTTÄÄN vain antanut lastaan pois. Vaaleat lapset kuten Maria ovat arvokkainta kauppatavaraa ja hehän ovat tavallaan vain äitinsä huumeiden käytön ja huoraamisen sivutuote, toki josta saa hyvän hinnan myytäessä. Se seikka että oliko tyttö romani tai ei, eikä myöskään sillä että myikö hänet oma äiti ole mitään vaikutusta siihen seikkaan että tässä tapauksessa on myyty lapsi, ei ehkä pahmille mahdollisille tahoille tällä kertaa, mutta Maria ei vielä ollutkaan parhassa kaupallisessa myynti-iässä.

    "Sitten mitä tulee tuohon loppu osaan tekstissäsi niin annatko virallista faktaa meille tuosta mitä kerroit,koska sanomasi on pelkkää satua niin pitkään kun todistat puheesi"

    Etkö osaa käyttää hiirtä vai onko sormesi halvaantunut. No väännetään sitten vielä lisää rautalankaa. Tuossa alla on TAAS suora linkki YHDYSVALTOJEN ULKOMINISTERION VIRALLISEEN IHMISKAUPPA RAPORTTIIN. Pitääkö se vielä TA-VA-TA-KIN sinulle aivokääpiölle, mitä ?
    http://www.state.gov/j/tip/rls/tiprpt/2013/

    Kristilliset järjestöt kyllä auttavat ja vaikuutavatkin olevan ainoita jotka välittävät ihmisten hyvinvoinnista.Mutta mistä tiedät että,Marian äiti tiesi tälläisestä mahdollisuudesta? luuletko ylipäänsä,että kristilliset järjestöt pystyvät pyörittämään toimiaan ilman avustuksia? Lopeta jo se valehtelu, asianomaiset eivät ole vaihtaneet rahaa tytöstä tätä EI OLE SANONUT KASVATTIVANHEMMAT EIVÄTKÄ TYTÖN ÄITI.

    Sitten mitä tulee tuohon valkoiseen väriin ja huoraamiseen kuten viestissäsi mainitsit.Eikö sinulla ole omaatuntoa tai häpeää ollenkaan? käytät tälläisiä sanoja ja muotoja lapsesta,joka satuttiin ottamaan hoiviin kun OMA ÄITI EI KYENNYT HOITAMAAN LASTANSA.Sinä tekopyhä tuskin tuota lasta olisit hoiviisi ottanut
    kunhan täällä palstalla käyt levittämässä valheita.

    Äänestä

  • siltkin ihmiskauppaa kirjoitti:

    Ja tälle toiselle älykääpiölle huomauttaisin että linkki löytyy viestisi yläpuolelta. Mene ja lue sieltä mikäli motriikkasi sallii hiiren käytön.

    siltikin ihmiskauppaa

    TYÖNNÄ SE IHMISKAUPPIAASI JA KAUPPASI SINNE MISTÄ OLET JOSKUS TULLUT TÄHÄN MAAILMAAN.SAAKELIN TROLLI JA VALEHTELIA

    MIKÄ HEMMETIN PINOKKIO SIELLÄ OIKEEN TROLLAILEE????
    KASVAAKO NENÄS.

    Äänestä

  • Sossu tantta kirjoitti:

    No jos luotani löytyisi lapsi, joka ei ole minun, eikä minulla olisi minkäänlaisia papereita lapsesta, niin minusta olisi kummallista, jos poliisit lähtisivät pois olkiaan kohautellen. Varsinkin, jos multa löytyisi huumeita ja laittomia aseita.
    Suomesta joutuu lapset kyllä huostaan paljon vähemmästäkin.

    Eikö sinua ihmetyttäisi tämä,että sinun luoksesi tulee poliisi tai mikä virkamies tahansa aivan toisilla asioilla,Ja sitten kas kummaa yht äkkiä nähdäänkin "väärän" värinen lapsi kanssasi. otetaankin lapsi mukaan ja vettä lisätään median myllyyn ja asialla mässäillään ja siinä samassa leimataan koko romani yhteisö panetellen lapsi ei ole edes romani.Ja yht äkkiä totuus onkin,etät tyttö on romani ja äitinsä luovuttanut omasta tahdostaan kasvatti vanhemmille.Sen siliän tien unohdettiin maria ja mukamas tämän hyvin vointi.

    Oletko tyhmä vai esitätkö tyhmää?

    Minusta se ei olisi yhtään kummallista, jos olisin joku huumediilerikangsteri ja luotani löytynyt tummaihoinen lapsi, johon multa ei löydy minkäänlaisia papereita otettaisiin etsinnän yhteydessä huostaan ja tämän lapsen alkuperää pyrittäisiin selvittämään lehdistön avulla.

    Sinä vain olet fakkiutunut tuohon rasismiteoriaasi, etkä pysty ajattelemaan järkevästi, vaikka eteesi kannettaisiin kaikki fakta asiasta.
    En jatka tätä keskustelua, koska se on hedelmätön. Neuvonpa vain, että jos pumnitsisit ajatuksiasi ennenkö seuraavan kerran tartut näppäimistöön. Ettet tee enää enempää typerää itsestäsi.

    Äänestä

  • mIETTIKÄÄS kirjoitti:

    "Huostaanottaja" ja "Ihmiskauppias" nimimerkillä olevat

    olisiko nyt syytä katsoa omaan puseroon? Katsella miten mielivaltaisesti maamme sosiaalihuolto toimii lasten kohdalla lapsia viedään vanhemmilta jopa ilman järkeviä ja oikeita syitä ja sitten toisaalla viitataan kintaalla eikä pelasteta lapsia julmilta idiooteilta jotka pahimmassa tapauksessa tappavat lapsensa Pikku eerikan tapaus hyvä esimerkki.Joska alkaisitte hoitamaan kotimaanne tätä koko systeemiä ja jättäisitte nuo kakan puhumiset täällä palstoilla vähemmälle.ok.Tekisitte edes jotain järkevää.

    Miten tämä nyt liittyy aloitukseen? Aloita uusi ketju suomalaisesta sosiaalihuollosta, tai osallistu aiempiin keskusteluketjuihin aiheesta.

    Tämän ketjun aloittaja ihmetteli Marian huostaanottoa, vaikka huostaanottoa on tässäkin ketjussa perusteltu kyllä ohan järkevästi. Jos ottaisit vain kädet korviltasi ja lakkaisit huutamasta rasismimantraasi, niin saattaisit sen ymmärtää.

    Äänestä

  • Olet valehtelia kirjoitti:

    "Pariskunta, jonka hoteista Maria löytyi ITSE MYÖNSI OSTANEENSA TYTÖN. YMMÄRRÄTKÖ ei siinä enään silloin tarvitse olla mitään tekemistä tytön värillä. Tämä yksittäinen tapaus, joka ei ole mitenkään yksittäinen vaan hyvin yleistä heidän keskuudessaan, vain sattui paljastumaan juuri tuon seikan takia. Tämä seikka ei ole ainutkertaista kreikkalaiset viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä romanien keskuudessa. Tämä tapaus on se jäävuorenhuippu joka nyt sattui tulemaan esiin eikä onneksi ollut nyt se rumin mahdollinen tarina, VIELÄ. Ja tytärhän ei kuulunut perheeseen ja hän oli ihmiskaupan uhri, koska sillä ei ole mitään väliä kuka tytön on myynyt oli se sitten vaikka oma äiti. "

    Miksi valehtelet ääliö? Vanhempien asianajajan mukaan pariskunta rakastaa tyttöä sekä tytön biologinen äiti että pariskunta sanovat että rahaa ei ole vaihdettu. Miksi siis trollaat ja levität valheita??!! ihmiskauppiaat tuskin ottavat ketään hoitoonsa ilman rahaa ja rakastavat "kauppa tavaraansa"

    Eihän Al Caponenkaan asianajajien mukaan mies ollut kuin bisnesmies joka harjoitti suurta hyvän tekeväisyyttä.

    "Miksi valehtelet ääliö? Vanhempien asianajajan mukaan pariskunta rakastaa tyttöä sekä tytön biologinen äiti että pariskunta sanovat että rahaa ei ole vaihdettu.!

    Niin he sanovat NYT, mutta laulu oli toinen vielä ennen kuin sijaisvahemmat pidätettiin. Dokumentit tästä löytyvät jo pelkästään lukuisista journalistisista raporteista ja kaipa tänne pidätysraportitikin löytyisi, mutta niistäpä te hamppu ääliöt tajuaisitte yhtä vähän kuin sika vitusta.

    Eikö teitä itseänne ihmetytä että tämä romani perhe lakimiehittivät itsensä välittömästi. Suomen mustalaisista se osa joka nyt tunnetusti rötöstelee hyvin harvoin tukeutuu lakimiehiin kiinni jäädessään, paitsi silloin kun on äärimmäisen vakavasta rikoksesta kyse esim. tämä grilli ampuminen.

    Äänestä

  • kkkkkkkkkkkjjjjjjjjj kirjoitti:

    Luuletko että tämän skeidan levittäminen poistaa tosi asioita siitä miten pieni tyttö vietiin pois ihonvärin vuoksi,kun ei sattunut näyttämään romanilta(tumma hipiäiseltä)
    rasismi haiskahtaa melko vahvasti ja tämän on ONNEKSI muuallakin päin maailmaa ihmiset huomanneet ja tämähän kreikan poikia nolottaa.Kuinkahan paljon muuten ovat nämä korruptio pas-kat tehneet asioita mielensä mukaan.Varmasti ihmiskauppaa on ja onkin paljon maailmassa,mutta etkö ole hieman latanen nyt tässä vaiheessa,kun yrität sekoittaa muiden ihmisten tekemiset romani pariskunnan syyksi..Aloitanko minä linkittämään tänne.miten paljon eri maiden valtaväestö harjoittaa ihmiskauppaa,raiskaa,,tappaa,kiduttaa lapsia.

    Aloitammeko puhumaan ja viestittelemään linkkein? venaas sekka

    Ompas se kaunista katsella kuinka rumien hampputurpien kuoro on auennut stemma rääkymiseen "ei voi olla totta" Ei todista mitään" "höö englannin kieltä en minä sitä ymmärrä" "trolli" "trolli" "trolli"

    Juuri tämän kaltaisten paskapäiden takia ihmiskauppiailla on juhlapäivä jokapäivä. Heidän naivi maailmanhalailunsa ja totuudelta silmät ummistava hymistelynsä kätkee koko ilmiön, kun sitä ei näen niin silloinhan sitä ei ole ja he voivat keskittyä koko tarmollaan heristelemään pehmeitä nyrkkejään kuvitteellisten rasistien suuntaan.

    Äänestä

  • Pysy aiheessa kirjoitti:

    Luuletko että tämän skeidan levittäminen poistaa tosi asioita siitä miten pieni tyttö vietiin pois ihonvärin vuoksi,kun ei sattunut näyttämään romanilta(tumma hipiäiseltä)
    rasismi haiskahtaa melko vahvasti ja tämän on ONNEKSI muuallakin päin maailmaa ihmiset huomanneet ja tämähän kreikan poikia nolottaa.Kuinkahan paljon muuten ovat nämä korruptio pas-kat tehneet asioita mielensä mukaan.Varmasti ihmiskauppaa on ja onkin paljon maailmassa,mutta etkö ole hieman latanen nyt tässä vaiheessa,kun yrität sekoittaa muiden ihmisten tekemiset romani pariskunnan syyksi..Aloitanko minä linkittämään tänne.miten paljon eri maiden valtaväestö harjoittaa ihmiskauppaa,raiskaa,,tappaa,kiduttaa lapsia.

    Aloitammeko puhumaan ja viestittelemään linkkein? venaas sekka

    Ja sekö oikeuttaa sen romanien vastaavan toiminnan ? Toiminnan, josta on kiistatonta näyttöä. Sehän on tietenkin hyväksyttävämäpää kun he ovat tummempia ja "syyttä" syrjittyjä. Kommentisi kilpailee kyllä vahvasti ketjun idoottimaisimman viestin tittelistä.

    Jo nyt tänne linkitetystä ja valikoidusta suorista lainauksesta alkuperäismateriaalista voidaan poimia kohtia kuten:

    "There is an increasing
    problem of Roma boys and girls being subjected to forced
    begging by organized criminal groups."

    Te ette itse osaa tehdä taustatutkimusta, te ette ilmeisesti kykene sisältämään edes eteenne kannettua valmista materiaalia joka referoi hyvin ymmärettävään muotoon kokonaiskuvan globaalista ihmiskaupasta. Pitäisikö teille erikseen tuosta matriaalista poimia pelkästään romaneihin liittyvät kohdat ja kenties vielä kääntää selko suomelle että te ymmärtäisitte ? Eikö teidänkin olisi ihan hyvä hahmottaa KOKONAISKUVAA aiheesta mistä vastaan vänkytätte itse ILMAN mitään väitteitänne tukevaa näyttöä. Eivätkö teitä kiinosta ei romanien ihmiskaupan uhrien kohtalo ?

    Odotan edelleen sitä sekkaasi tosin nyt on jo vierähtänyt koko yö, toivottavasti sait nukuttua etkä raivoissasi takonut näppäimistöäsi linkkejä etsien. Olisit kysynyt minulta niin olisin voinut kertoa että tuosta Yhdysvaltojen ulkominsiteriön ihmiskauppa raportista löytyy tiedot lähes kaikkien maiden tilanteista olisit sinäkin saanut nukkua makoisasti.

    Äänestä

  • Ei ihmiskauppaa... kirjoitti:

    Kristilliset järjestöt kyllä auttavat ja vaikuutavatkin olevan ainoita jotka välittävät ihmisten hyvinvoinnista.Mutta mistä tiedät että,Marian äiti tiesi tälläisestä mahdollisuudesta? luuletko ylipäänsä,että kristilliset järjestöt pystyvät pyörittämään toimiaan ilman avustuksia? Lopeta jo se valehtelu, asianomaiset eivät ole vaihtaneet rahaa tytöstä tätä EI OLE SANONUT KASVATTIVANHEMMAT EIVÄTKÄ TYTÖN ÄITI.

    Sitten mitä tulee tuohon valkoiseen väriin ja huoraamiseen kuten viestissäsi mainitsit.Eikö sinulla ole omaatuntoa tai häpeää ollenkaan? käytät tälläisiä sanoja ja muotoja lapsesta,joka satuttiin ottamaan hoiviin kun OMA ÄITI EI KYENNYT HOITAMAAN LASTANSA.Sinä tekopyhä tuskin tuota lasta olisit hoiviisi ottanut
    kunhan täällä palstalla käyt levittämässä valheita.

    Voi vittu olette uskomattomia persehattuja no tässä on taas pelkästää Google satoa.

    http://www.oneheart-bg.org/
    http://www.lindamcdonaldfoundation.org/
    http://berkeleyguard.com/Documents/BOF HISTORY _2_.pdf
    http://www.bulgariarelief.co.uk/template.asp?tempid=31&cust=140
    http://www.madisonadoption.com/Mission.aspx

    Suvakki on vajaakki ei taas voi muuta todeta.

    No minä nyt vuorostani käytän tuota teidän argumenttiänne tuokaapas esille todisteet, että sijaisvahemmat EIVÄT olisi myöntäneet ostaneensa Mariasta. Tähän asti te vain kovaan ääneen väitätte että eivät ole ostaneet, joten todisteet esiin.

    Minä olen tuonut todisteita pöytään ja lätkin lisää tarvittaessa, missä on teidän ?

    Äänestä

  • IHMISJAHTI kirjoitti:

    siltikin ihmiskauppaa

    TYÖNNÄ SE IHMISKAUPPIAASI JA KAUPPASI SINNE MISTÄ OLET JOSKUS TULLUT TÄHÄN MAAILMAAN.SAAKELIN TROLLI JA VALEHTELIA

    MIKÄ HEMMETIN PINOKKIO SIELLÄ OIKEEN TROLLAILEE????
    KASVAAKO NENÄS.

    Räjähtääkö hampputurvalla verisuoni päässä, kun viimmeinkin pääsi hekumoimaan, että nyt annetaan rasisteille turpaan ja sitten kuten tavallista tipuitte turvallenne lattiaan niin että rasvainen moppitukka vain heilahti

    Äänestä

  • Watah woman kirjoitti:

    Tässäkö sinun faktasi on levittelet muun maailman valtaväestön tekosia tähän keskustelu osioon jotka on englannin kielisiä.Muuttaisiko asiaa jos linkittäis textit
    Armenian kielellä.Et voi olla tosissasi ethän?

    Sivistä itseäsi ja lue kieliä, edes englantia niin et vaikuta niin sivistymättömä tyhmältä. Se erityisen vastenmielinen piirre naisissa, mutta taidat kuulua siihen lusikalla syötettävien liigaan, jotka eivät itse osaa ottaa asioista selvää eivätkä edes prosessoida valmiiksi eteen kannettua tietoa.

    No laitan tähän nyt selkeästi suomenkielella seikan mikä löytyy noista ihmiskauppa raporteista, tämä on nyt vuoden 2008 tietoja:

    80 % ihmiskaupan lapsiuhreista Albaniasta oli romanilapsia.

    Kertoisitko mitä tämä seikkä eittä mättä merkitsee ?

    Noh koska et kuitenkaan tule etkä kykene tähän vastaamaan niin kerronpa sen sitten itse:

    Tuollainen luku suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että romanit itse myyvät romani lapsia, myös omia biologisia lapsiaan. Ei siellä mikään paha belgialainen ole lapsia säkkiin sullomassa ollut.

    Äänestä

  • Finland., kirjoitti:

    Nämä maat joiden tietoja linkittelet johan niiden maiden valtavestö jo pelkästään harjoittaa noin suurta saastaa.mitä yritit tampio todistaa näillä? heheh

    olet kerrassaan idiotismin huippu

    Ilmeisesti et osaa lukea tai ymmärtää. Anna kun autan.

    Nappasin sinulle hiema lyhemmän makustelu palan.

    "Ethnic Roma men, women, and children are particularly
    vulnerable to becoming trafficking victims due to social
    marginalization, and represent a significant share of identified
    trafficking victims. Some Bulgarian children are forced into
    street begging and petty theft within Bulgaria and also in
    Greece, Italy, Sweden, and the United Kingdom. Bulgarian
    women and girls with mental disabilities are increasingly
    subjected to sex trafficking, particularly in the Netherlands"

    Aivan samoin kuin on näiden romani kerjäläistenkin kanssa, joissa kerjääjien rahat keräävät klaanin johtajan kätyrit samoin se on myös tässä ihmiskaupassa. Ei siellä kukaan ilkeä ja paha kiinalainen, belgialainen tai argentiinalainen ole näitä romaneja kauppaamassa ja orjuuttamassa sen kyllä tekevät romanit ihan itse.

    Äänestä

On kuitenkin se että meillä on musta Mannerheim vaikka hyvin tiedetään että Tsaarin Venäjän armeijassa ei ollut yhtään neegermannia..ei edes keittiössä.

Äänestä
  • Tuskin nämä kunnialliset vanhat herrat( veteraanit) taistelivat sen puolesta,että jotkut vihaavat ihmisiä..värin,syntyperän-mukaan
    tälläiset lähiö loiset höystettynä rasismilla ovat suuri häpeä ja loukkaus maamme veteraaneja kohtaan. Vaikka ketjun aihe ei olekaan nyt veteraanit tai tsaarin venäjän armeija.Vaan Maria tyttö

    Äänestä

  • "kaiken huippu" perus viesti henkilöltä joka haluaa puhua puuta maata heinää ja ohittaa itse aiheen jota ketju koskee.Yrittää näin ohittaa itse aiheen ja puhua sen sijaan jotain satua..

    Äänestä

  • On kuitenkin se että meillä on musta Mannerheim vaikka hyvin tiedetään että Tsaarin Venäjän armeijassa ei ollut yhtään neegermannia..ei edes keittiössä.

    no sinä voit painua sen venäjän tsaarin kanssa sinne heinälatoon ja peuhata siellä niin että taju lähtee. kaveriksesi sinne ota musta manneheimi.

    Äänestä

Maria tyttönen olikin smugu.

Äänestä
  • siis smuugu yhdellä u:lla.

    Äänestä

  • buha hah hahhaa kirjoitti:

    siis smuugu yhdellä u:lla.

    ja kaikki elävät tämän tiedon ansiosta onnellisina elämänsä loppuun saakka?

    Äänestä

  • evvk kirjoitti:

    ja kaikki elävät tämän tiedon ansiosta onnellisina elämänsä loppuun saakka?

    miten niin?

    Äänestä

Olette kyllä melkoisia saivartelijoita, kun asia kaikessa lyhykäisyydessään toimii omassa maassammekin aivan samoilta tiimoilta, ei tästä tarvitse tehdä mitään romaaniasiaa, että viranomaiset luulee sitä sun tätä menevät ihmisten perheisiin ja anastavat perheiden lapsia ilman minkäänmoista faktatietoa, on kenties olemassa jotain "mukatilastotietoa". Se se vasta ihmiskauppaa onkin, viedä toisten ihmistaimia kotootaan.

tämän tytön sijaisvanhemmat näyttävät hyvinkin vakailta ja lapsistaan huolta pitäviltä omanlaisien resursseidensa kanssa, nyt olisi oikeasti aika hiukan alkaa rajoittaa "viranomaisten harhoja" sillä nämä heidän tekonsa aiheuttavat monelle ihmiselle loppuelämän kestäviä traumoja, järkyttävää, että tälläinen vainoaminen vain annetaan tapahtua vaikka venäjäkin on antanut noottia lapsiperheisiin kohdistuvasta häiriköinnistään. Kyllä maassammekin pitäisi saada loppumaan lapsiperheiden vainoaminen rahastuksen merkeissä psykiatrileikkeineen. Ihmiset ovat omanlaisia, ei niitä kuulu pakottaa painostamalla samaan muottiin. Tämä leikki on edennyt aivan liian pitkälle ja olisi syytä lopettaa. Ihmiskauppaa on se että yritetään manipuloida muiden mukuloita, vaikka juurikin se taho on todellista ymmärrystä vailla. Hitlerkin on pieni nappula tämän leikin rinnalla joka on henkinen perheväkivalta ulkopuolisten taholta.

Äänestä

mitä kiinnostavaa siinä enää on, kun sen mutsi löyty jo?

Äänestä
  • huokaus

    olet oikeassa.pistää miettimään

    Äänestä

  • dfjcodc kirjoitti:

    huokaus

    olet oikeassa.pistää miettimään

    Samputti keikka ku Maria- tyttönen on romani, meni kaikki ihan pieleen. Joku pian ajattelee, että romanit itä-euroopassa tarvitsisi auttavaa kättä köyhyyteensä tai yleensäkin, että saisivat henkilöllisyyden.Meidän pitää olla varovaisempia, että rasistiset toimintavat ei tulisi aivan maailman luettavaksi.

    Äänestä

  • Timo.P kirjoitti:

    Kreikassa Maria-tyttöä hoitanut romanipariskunta aikoo valittaa vangitsemisestaan. Pariskuntaa epäillään Kreikasta romanileiristä lokakuussa löytyneen tytön sieppauksesta. He ovat olleet pidätettyinä siitä lähtien, kun varmistui, että he eivät ole tytön biologisia vanhempia.

    - He myös haluavat lapsensa takaisin, koska he ovat kasvattaneet lapsen ja rakastavat häntä, parin asianajaja sanoo.

    Perjantaina DNA-testien tulokset puolestaan osoittivat pikkutytön biologisiksi vanhemmiksi bulgarialaisen romanipariskunnan. Tytön äiti on sanonut työskennelleensä Kreikassa muutama vuosi sitten ja synnyttäneensä maassa tyttövauvan, jonka jätti toisen romaniperheen huostaan.

    Asianajajan mukaan vangittuna oleva pariskunta on tunnistanut lapsen biologiseksi äidiksi paljastuneen naisen samaksi henkilöksi, joka antoi heille lapsen.

    Sekä tytön äiti että vangittuna oleva pariskunta ovat itse vakuuttaneet, että rahaa ei ole vaihdettu.

    Tuskin ihmiskauppiaat sanovat,että rakastavat lasta kuten myös osapuolet sanovat että rahaa ei ole vaihdetu

    Kuten tällä palstalla ihmiskauppas..siltikin ihmiskauppaita nimimerkillä oleva koettaa väen vängellä väittää ja valehdella.

    Äänestä

  • Niinpä niin.. kirjoitti:

    Marialla oli hyvä olla sen vangitun pariskunnan kanssa. Palautettava takaisin sinne ehdottomasti.

    Äänestä

  • 5195196 kirjoitti:

    Marialla oli hyvä olla sen vangitun pariskunnan kanssa. Palautettava takaisin sinne ehdottomasti.

    Samaa mieltä.Maria ehdottomasti sinne missä häntä rakastetaan.

    Äänestä

  • Maria kotiin kirjoitti:

    Samaa mieltä.Maria ehdottomasti sinne missä häntä rakastetaan.

    Voiko olla tälläinen ajattelutapa ja alkukantainen ihmisillä jotka asuvat sivistysvaltiossa.Romanit leimattiin pahoin.Mielestäni on aivan sama käyttäytyvätkö romanit hyvin tai huonosti koska se kaikki on yhtä tyhjän kanssa.Joten jos joskus näet huonosti käyttäytyvän romanin niin ei passaa ihmetellä ja syytellä.Omalla yleistävällä ja leimaavalla käytöksellänne aiheuttatte tälläistä.Kiittäköön jokainen itseään.

    Äänestä

  • Kolikon toinen puoli kirjoitti:

    niinpä mutta tätä nämä älyvapaat eivät ymmärrä
    ja tätä että ainainen leimaaminen voi herättää tälläistä käytöstä enemmän
    kun jokainen luokitetaan samaan rytäkkään automaattisesti. tyyliin eletään kuin viimeistä päivää

    Äänestä

  • 09080i kirjoitti:

    Antakaa jo olla tollasten idioottien.Suksikoon vittuun kaikki rasistit ja yleistäjät
    ovat selvästi hyväksikäytön uhreja ei kannata tollasten puheista välittää maailma on aina pyörinyt ja pyörii edelleenkin vaikka tollaset hemmetin pienaivoiset juntit trollii.relatkaa tumma väki ja kaikki muutki.

    Äänestä

  • peace- kirjoitti:

    Toivottavasti pikku prinsessa on nyt turvallisesti siellä missä hyvä olla

    Äänestä

  • lillian+ kirjoitti:

    Toivottavasti pikku prinsessa on nyt turvallisesti siellä missä hyvä olla

    Vi-ttu toi kreikka on kyllä niin vitsi kun voi olla.Huostaanottavat lapsia vaikka ei mitään syytä.Samaan aikaan maassa vallitsee aika pitkällä korruptio siihen päälle heikäläisillä vielä raha asiat retuperällä.Koettaisivat nyt saada ton maansa systeemin edes toimimaan tärkeimpiin asioihin niin sitten ei jäisi aikaa katsoa kenellä vanhemmalla on väärän värisiä lapsia.hehe

    Äänestä

Voi kun Hitler olisi voittanut sotansa, niin ei olisi tätäkään turhaa viestiketjua. Kohta siltä äpärältä katkaistaan jalka ja lähetetään mustalla mersulla Suomeen kerjäämään pauligin pahvikuppiin pukumiehille rahaa.

Äänestä
  • Oletpa sinä julma ja saastaisen oloinen sika.siistihän turpasi
    kauheata tekstiä pienestä tytöstä.Hitleristä aloit puhumaan kannat siis myös sit ideologiaa jonka nimiin muhajeed soturit oikeuttavata tekonsa.Jos et kannata niin mikset? tutki historiaa ja näitä kahta ideologiaa niin huomaat samankaltaisuudet.

    Äänestä

  • sinun hitleristäsi ei olisi nykypäivänä miestä mihinkään kun olisi tosimiehet toimissa
    toi äidin likainen tussu ampui itsensä.ei ollut miestä edes vastaamaan teostansa vaan pakeni kaikkea kuten likaiset pelkurit tekevät.uskon että vähintään muslimi maista tupshtaisi näitä rohkeita ja tulsiia taistelijoita jos syntyisi uusi aatu nykypäivään joka opetaisi jotain valkoista oppia tai rotua

    saakelin tampio puhui myös arjalaisuuden nimiin vaikka ei tiennyt sitäkään että tosi asiassa mustalaset ja muslimit on arjalaisia.

    Äänestä

  • pelkuri ei mies kirjoitti:

    sinun hitleristäsi ei olisi nykypäivänä miestä mihinkään kun olisi tosimiehet toimissa
    toi äidin likainen tussu ampui itsensä.ei ollut miestä edes vastaamaan teostansa vaan pakeni kaikkea kuten likaiset pelkurit tekevät.uskon että vähintään muslimi maista tupshtaisi näitä rohkeita ja tulsiia taistelijoita jos syntyisi uusi aatu nykypäivään joka opetaisi jotain valkoista oppia tai rotua

    saakelin tampio puhui myös arjalaisuuden nimiin vaikka ei tiennyt sitäkään että tosi asiassa mustalaset ja muslimit on arjalaisia.

    hitleri ois pitäny joukko raiskata.

    Äänestä

  • boy sex is best kirjoitti:

    hitleri ois pitäny joukko raiskata.

    aatu ois tykännyt
    ulkonäkönsäkin oli aivan gay no katto ny niitä viiksiäkin.

    Äänestä

  • ikhikhikh.. kirjoitti:

    aatu ois tykännyt
    ulkonäkönsäkin oli aivan gay no katto ny niitä viiksiäkin.

    "Voi kun Hitler olisi voittanut sotansa, niin ei olisi tätäkään turhaa viestiketjua. Kohta siltä äpärältä katkaistaan jalka ja lähetetään mustalla mersulla Suomeen kerjäämään pauligin pahvikuppiin pukumiehelle rahaa"

    Onko palstan persut heränneet eloon?!

    Äänestä

  • van ölster kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=AIPGyKGuWeA

    rauha maassa santeri puussa

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    Ehkä se on palstan Tosi mies joka on herännyt eloon?
    vaihatnut kai vaan nimimerkkiä.Mitä hänen tekstejään joskus lueskellut niin juuri tuon tasoista alkukantaista tekstiä suoltaa.Ei siis mitään järkevää tai rakentavaa

    Äänestä

  • Jakomäen kasvatit kirjoitti:

    Ehkä se on palstan Tosi mies joka on herännyt eloon?
    vaihatnut kai vaan nimimerkkiä.Mitä hänen tekstejään joskus lueskellut niin juuri tuon tasoista alkukantaista tekstiä suoltaa.Ei siis mitään järkevää tai rakentavaa

    https://www.youtube.com/watch?v=R5Ltul_Kj5w

    Gypsy

    Äänestä

  • jkjkjjljjkjkjjjkjkjkjk eihän sinua kukaan tänne pyydä lukemaan tätä viestiketjua

    Äänestä

Mannet saavat itse hoitaa asiansa. Heillä on muutenkin erilaisia oikeuksia yhteiskunnassa kuin muilla. Parempi olla puuttumatta heidän elämäänsä, itse haluavat elää niin kuin elävät ja vaikuttavat olevan tyytyväisiä. Töitähän heille on tarjottu ja koulutusta, mutta ovat onnellisempia kerjätessään. Vain pöljä antaa heille rahaa.

Asia ei kuulu meille, koska ei ollut meikäläisiä. Vai pitäisikö sinun mielestä manne-tyttö laittaa kouluun kärsimään ja tähän tehokkuusyhteiskuntaan, jossa me valkolaiset joudumme kärsimään? Manneilla elämä on paljon helpompaa. Mitä väliä, jos on ottanut rahaa lapsesta? Se on heidän tapansa ja heidän kullttuuriansa pitää kunnioittaa.

Äänestä
  • jätä jo rauhaan

    No sehän onkin aivan oikein turhaan sinä lannettejasi kenellekään jaat.jää sitten enemmän jaettavaa näille islamisteille,että saavat rahoitaa täältä käsin terroriryhmiä saadaan sitten mekin jonain päivänä tänne lintukotoon ihka oma ääri-ryhmä.

    Äänestä

"Asia ei kuulu meille, koska ei ollut meikäläisiä. Vai pitäisikö sinun mielestä manne-tyttö laittaa kouluun kärsimään ja tähän tehokkuusyhteiskuntaan, jossa me valkolaiset joudumme kärsimään? Manneilla elämä on paljon helpompaa. Mitä väliä, jos on ottanut rahaa lapsesta? Se on heidän tapansa ja heidän kullttuuriansa pitää kunnioittaa. " Sinä sivistymätön apina tarkoitat kai ulkomaan romaneita?!

Tuskin ulkomaan romaneilla on suomen maassa mahdollisuus kouluttautua ja käydä koulua.Otahan asioista selvää seuraavan kerran ennen kuin yrität alkaa "lyömään"
Nyt puhuimme maria tytöstä ja hänen vanhemmistaan jne.. jotka sattuu olemaan ulkomaan romaneita.

Äänestä

Mitäs nyt on tapahtunut täällähän oli eilen vielä kova uho pinnassa, mitäs tapahtui ? Saiko ne rasistit turpaansa vai mitä missasin

Äänestä

Mä ainakin ymmärrän, miten kauheaa on rasismin vuoksi solvattujen elämä. Itse nimittäin olen ainakin kymmenennessä polvessa suomalainen ja esi-isät on pääosin Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Hollannista, Venäjältä ja Saksasta jo sukututkimustenkin mukaan, mutta kun mulla on pikkusen vinkkelit silmät, saisin varmaan turpiini natseilta, jos värjäisin hiukseni tummiksi - vaaleahiuksinen olen tosin luontaisesti ja vaaleahiuksisena syntynyt. Romani en ole, mutta jotta suomalaiset ymmärtäisi vähän enemmän kulttuuria, siksi kerron, että mua ainakin loukkkasi, kun turkkilaiset kysyi multa lomamatkalla, että olenko Kiinasta. No on mulla pienet silmät, mutta se ei tarkoita, että olen Kiinasta. Ja kiinalaiset on usein kauniita.

Rasismia on ihan Suomessakin. Minä kantasuomalainen en uskaltanut aikuisiällä aikoinaan värjätä hiuksiani tummiksi ( luontaisesti olen siis vaalea, syntymätukka blondi), koska pelkäsin että saisin siten turpiini liian eksoottisen ulkonäön takia jos värjäisin hiukseni tummiksi, kun koko ikäni oli arvosteltu naamaani ja yläasteella kerran sainkin turpiini, kun ei ollut ohuita huulia, matalia poskipäitä ja pyöryköitä pallukkasilmiä.

Arvasin ton asian osalta ihan juuri kuin meni, eli kakru on haluttu leimamerkiksi. Toivottavasti lapsen hyvinvointi merkkaa siten, että oikeat bulgarialaiset vanhemmat saavat lapsensa takaisin, tai ylipäätään jos eivät saa, tai jos sellainen ei ole mahdollista, että korvaus tulee hyväntekijöille, joiden mielestä ei ole ollut oikein jättää lasta kaduille, vaan ruokkia.

Äänestä

Ei näytä kiinnostava rasisteja, eikä se enään kiinnosta suvakkejakaan. Molemmat vaan läiskivät lihaansa aiheen tiimoilta ja hekumoivat ideologioiden värittämässä maailmassa... ja samaan aikaa juku taas ostaa ja myy lapsia...

Äänestä

Tässäkin on asia mikä ei kuulu suomelle pätkääkään. Ylekin on taas siellä kameroineen paikalla tarinan tynkää tekemässä. Onko jutut todella noin vähissä.

Äänestä

Maria lienee avioton lapsi tai vastaavaa. Tiedän kyllä että mustalaisleirin oloissa on puutteita mutta mikä olisi ollut vaihtoehto. Olot sosiaalilaitoksissa ovat karmeita.

Tekopyhimykset paasaavat kuinka lapsen sijoittaminen olisi pitänyt jättää viranomaisten päätettäväksi. Ihan kuin yhteiskunta olisi ihmistä viisaampi tai hyveellisempi. Lukuisia ovat ne lapset jotka ovat sijoitettu Kuttula-tyyppisiin oloihin. Marian vanhemmat ovat nyt pidätettyinä mutta Kuttulan johtajaa ei pidätetty missään vaiheessa ja hän ei lopulta saanut minkäänlaista rangaistusta.

Kun lapsi sijoitetaan sosiaalilaitokseen niin silloin rahaa vaihtuu vuodessa omakotitalon verran, jopa enemmän. Kuinkahan suurista summista tällä kertaa oli kyse?

Äänestä
  • Aloitappa ihan oma Kuttula ketjusi, juttusi ei kuulu tähän yhteyteen mitenkään. Et voi mitenkään verrata mitään Suomessa tapahtuvaa Balkanin mustalaisleireihin.

    Mariahan oli nyt mitä ilmeisimmin bulgarian mustalaishuoran kakara. Ilmeisesti koska kortsut ovat niin kalliita ja lapset myymällä saa paremmin rahaa kuin persettä myymällä. Hyvä vaihtoehto olisi ollut antaa Maria Bulgariassa toimivien länsimaiset avustusjärjestöjen hoiviin, mikä olisi voinut johtaa varakkaan perheen adoptioon länsimaissa, mutta siittä ei itse pennilatia rahaa huumeiden ostoon.

    Sinäkö pidät parempana lapsen jättämistä lähes kaatopaikka oloihin ihmisten ja kulttuurin pariin, jotka todistetusti ovat aiemmin myyneet lapsiaan, kuin länsi adoptiota ? Narkkarit myyvät omia lapsiaa Yhdysvalloissakin ja mustalais narkkarit eivät varmasti eroa yhtään mitenkään tässä suhteessa.

    On hyvinkin mahdollista että Maria oli luovutettu sinänsä ihan hyviin käsiin, kuin oli mahdollista tuossa ympäristössä. Tämä ei kuitenkaan tee olemattomaksi sitä kiistaton faktaa että Balkanin mustalaiset myyvät omia lapsiaan. Tämä oli nyt tällainen neulankärki tapaus, joka nosti koko ilmiön tapetille. Ei savua ilman tulta.

    Äänestä

  • M. Watti kirjoitti:

    Aloitappa ihan oma Kuttula ketjusi, juttusi ei kuulu tähän yhteyteen mitenkään. Et voi mitenkään verrata mitään Suomessa tapahtuvaa Balkanin mustalaisleireihin.

    Mariahan oli nyt mitä ilmeisimmin bulgarian mustalaishuoran kakara. Ilmeisesti koska kortsut ovat niin kalliita ja lapset myymällä saa paremmin rahaa kuin persettä myymällä. Hyvä vaihtoehto olisi ollut antaa Maria Bulgariassa toimivien länsimaiset avustusjärjestöjen hoiviin, mikä olisi voinut johtaa varakkaan perheen adoptioon länsimaissa, mutta siittä ei itse pennilatia rahaa huumeiden ostoon.

    Sinäkö pidät parempana lapsen jättämistä lähes kaatopaikka oloihin ihmisten ja kulttuurin pariin, jotka todistetusti ovat aiemmin myyneet lapsiaan, kuin länsi adoptiota ? Narkkarit myyvät omia lapsiaa Yhdysvalloissakin ja mustalais narkkarit eivät varmasti eroa yhtään mitenkään tässä suhteessa.

    On hyvinkin mahdollista että Maria oli luovutettu sinänsä ihan hyviin käsiin, kuin oli mahdollista tuossa ympäristössä. Tämä ei kuitenkaan tee olemattomaksi sitä kiistaton faktaa että Balkanin mustalaiset myyvät omia lapsiaan. Tämä oli nyt tällainen neulankärki tapaus, joka nosti koko ilmiön tapetille. Ei savua ilman tulta.

    Marian joutui mustalaisleiristä mustalaisleiriin. Ihmiskaupassa pätee kylmä kysynnän ja tarjonnan laki, mustalaislapsesta ei paljoa makseta, edes albiinosta. Ihmiskauppa on julmaa ja pöyristyttävää kaikissa muodoissaan.

    Romanian orpokotien olot eivät juurikaan poikkea mustalaisleiristä. Mainitsemasi avustusjärjestöt eivät ole mitään pyyteettömiä uhrautujia vaan laskuttavat veronmaksajia niin paljon kuin sielu sietää.

    On tietysti mahdollista että Marian sai alkunsa kun vanhempansa olivat huumeiden/alkoholin vaikutuksen alaisia.

    Jotenkin tuo ihmisen juuriltaan repiminen on niin julmaa ja likaista. Lapset eivät ole mitään karjaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

..,., kirjoitti:

http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152453-ihmiskauppaa-hehkuttaneet-rasistit-saivat-pahasti-nokkiinsa

Eivät varmasti olisi pelastaneet Maria-tyttöä jos olisivat tienneet mustalaiseksi valtaväestön väki luulivat omikseen sitä ja siksi olisivat olleet valmiit koko Interpolin avulla etsimään vanhempia.Nyt kun asia selvisi,kukaan ei kiinnostu enää
mustalais-Maria-tytöstä.

Merkillistä tosiaan miten media ja tälläkin palstalla kirjoittelevat eivät hiisku asiasta enää sen koomemmin,kun selvisikin,että tyttö on romani.Väittihän täällä muutamat valopäät,että romani ei missään nimessä voi olla sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen.Osa ihmisistä tiesi ja ymmärsi sen että jopa romanit voivat olla vaaleita mutta tällä kannalla olevat kirjoitteliat miellettiin automaattisesti Vihreiksi tai kukkahattu tädeiksi.Myös oli jokunen kommentti,että Maria olisi otettu hoiviin kun omat vanhemmat eivät ole kyennyt tai pystynyt lasta hoitamaan.Itse olen sitä mieltä että nyt kannattaisi tumman väen nostaa meteli asiasta.Julkinen anteeksipyyntö ensimmäisenä siitä olisi hyvä aloittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu