Raamatun syntiinlankeemus on peräti tuttu tarina niin uskovaisille kuin ei-uskovillekin. Kristinusko käyttää ja lainaa juutalaista tarinaa, joka puolestaan pohjaa vanhempiin Lähi-Idän alueen kertomuksiin. Mielenkiintoista kyllä, kristillisinä itseään pitävät uskovaiset ovat autuaan tietämättömiä siitä miten juutalaiset tuon tapahtuman ovat nähneet: kuten tavallista, kristityt tietävät paremmin asian kuin juutalaiset itse.
Adam muodostettiin Morian vuorella maan neljältä kulmalta peräisin olevasta tomusta, johon jumala puhalsi elämän hengen. Kaikki muut enkelit hyväksyivät Adamin maan hallitsijaksi paitsi saatana, joka kieltäytyi alistumasta ihmisen.
Adam oli alkujaan hermafrodiitti, josta jumala halkaisi erilleen naisen. Erikoiseksi asian tekee se, että ennen Eevan erottamista Aadamista, Aadamin ensimmäinen vaimo oli Lilith, joka jätti Aadamin. Adam oli myös ensin kuten enkelit, suuri ja taivaallinen mutta synti Eedenin puutarhassa herätti hänen himonsa ja veti hänen ja kaikkien jälkeläisten päälle epäpuhtauden.
No niin, Eeva oli siis alkujaan selkä vasten selkää kiinni Aadamissa mutta jumala erotti hänet Aadamista koska tämä tarvi kumppanin, jota katsoa kasvoista kasvoihin.
Saatana houkutteli käärmeen kautta Eevan syömään kiellettyä hedelmää ja oli seksuaalisessa kanssakäymisessä Eevan kanssa. Tällä tavoin käärme saastutti Eevan kaikki jälkeläiset.
Kain syntyi tästä tapahtumasta mutta Abel oli Aadamin lapsi. Lilith, Aadamin ensimmäinen vaimo uhkaa lapsia sairaudella tai kuolemalla kaikissa sukupolvissa.
Eeva ja Adam on haudattu Machpelahin luolaan Hebronissa.
Raamatun käärme oli alkujaan petojen kuningas. Se käveli pystyssä kahdella jalalla, puhui ja söi samaa ruokaa kuin ihminen. Rangaistuksena syntiinlankemuukseen liittyvistä tapahtumista sen jalat ja kädet leikattiin niin, että se joutui kulkemaan vatsallaan ja syömään maan tomua.
Kaikkiaan juutalaisuus kuitenkin ajattelee, että yksilöllä on vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä. Tässä onnistumiseen vaikuttaa henkilön kyky vastustaa pahaa. Kuitenkin Adamin tekemä synti vaikutti niin, että kaikki kuolevat riippumatta siitä onko tämä syntinen vai ei. Tooran vastaanottaminen Siinain vuorella vapautti Israelin käärmeen saastasta.
Siinä siis juutalaista näkemystä syntiinlankeemuksesta. Jostain syystä kristityt ovat paljon vaiteliaampia asian suhteen, ehkä he kokevat juutalaisen tarinan kiusalliseksi, siitä huolimatta että he uskovat siihen itsekin. Jälleen kerran kristityt ajattelevat, että "ohitetaan se juutalaisten selittämä osa niin tarinasta tulee uskottavampi". Miksi siihen yleensä pitäisi uskoa, sehän on puuta heinää?
Jos unohdetaan tarinan historia niin siinä voidaan nähdä erilaisia moniulotteisia symbolisia kertomuksia ja tapahtumia.
Ihminen halusi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, tietääkseen hyvän ja pahan. Saatana tuki ihmistä tämän toiveen toteutumisessa tai herätti tämän toiveen, kuinka vaan. Syötyään puusta ihminen ymmärsi tehneensä väärin suhteessa auktoriteetin antamaan kieltoon ja joutui kantamaan vastuun tekemisistään. Ihminen itse asiassa sai mitä halusi, mutta se ei ollutkaan kivaa ja syypää tuli löytää. Toimenpide oli auktoriteetin kannalta katsottuna anteeksiantamaton. Syyttävä sormi kääntyi siihen suuntaan, joka toimi katalyyttinä tapahtumassa, jonka seuraukset eivät olleetkaan tarinan mukaan mukavia, eli saatanaan.
Meidän maailmamme on täynnä tarinoita, jotka tavallaan lainaavat tätä auktoriteetin antaman käskyn rikkomisesta seuraavaa ongelmavyyhtiä. Elämäsi on helppoa niin kauan kuin elät yhteiskunnan valtavirran muodostamassa paratiisissa, jonka käärmeitä ovat terroristeiksi luokitellut kansalaiset sekä ne jotka edistävät valtaapitävien vastaista ajattelua ja kapinointia.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvän ja pahan teema on luonnollisesti lähtöisin maan päältä vallitsevista olosuhteista. Lähinnä siinä on yksityisomistuksen ongelma. Keräilijäyhteisö muuttui maata viljeleväksi yhteisöksi, valta ja kansa erosivat toisistaan ja omaisuus yksilön oikeutena tuli vallitsevaksi.
Ei pelkästään raamatussa ole kovat säädökset varastamisesta "käsi poikki" säännöillä. Varastamalla saattoi hankkia toisen luomaa tai nälkäinen oli pakotettu rakastamaan. Erityisen julmasti kohdeltiin rikkailta varastavia.
Hyvän ja pahan teema vallitsi jo muinaisilla sumeerilaisilla kauan ennen juutalaisuususkontoa.
Aloituksen käsitys myös että pahaa oli astua valtaa vastaan ja hyve alistua, on syntiinlankeemuksen perusteemassa.
Syntiinlankeemus ei siis tapahtunut taivaassa eikä taivaat pahasta rankaise. Maallinen vallitseva tilanne heijastui syntiinlankeemusteoriassa.
Aloitus oli kouluesimerkki siitä, mitä pas'kaa syntyy kun aivot on narikassa.
jos tästä nyt jotain sanoisi , niin Luomistarinoita on 2 , samaten ns , vedenpaisumus- tai -Tulvatarinoita on olemassa kummallakin puolen Atlattia , ja niissä kaikissa on on pohjakertomuksena joku yhteinen hirveä katastrofi ,
keski-Amerikan intiaanikansat kertoivat mm , Pelon jumala Huracanin hirveästä raivosta , siitä kun hän hävitti Maan muodottomaksi , ja peitti Maan saviliejuun , , ja Välimeren kansojen kirjoittajat kertoivat Jumalan vihan haudanneen Azorien saarten Herakleen eli melkartin pylväiden takaisen meren suunnattomaan liejumereen , jota ei voinut purjehtia , Jo Kreikkalainen Solon aikalaisineen kertoi tästä , samoin Sumerilaiset gilgames'-eepoksellaan , -
Ja Platon kertoi Azorien saarten luona olleiden ns, Onnellisten saarten hautautuneen valtamereen .." Yhden hirveän päivän , ja yhden hirveän yön " seurauksena ,
sana -Adama merkitsee " Punaista - tai alavaa maata , " Adam tarkoitti siis " punaista , " -
Minulla on tässä luettavana Saksalaisen Otto Muckin ,kirja -" Kadonnut Manner , "jossa tarkastellaan kyseistä katastrofia Muinaisten kertomusten , ja lähes kaiken olemassa olevan tutkimustiedon pohjalta , hyvinkin pikkutarkasti , Se valaisee, mikä synnytti kaikki nämä kansojen tarut vedenpaisumuksesta ,
Se kertoo ,mm, miten viattomasta käärmeestä tuli pahan symboli , kun meteoria suurempi ns, Planetoidi törmäsi Carolinan rannikolle n, 8000 - 12000 vuotta sitten . Sen tulo ilmakehään näytti aivan kuin tulisen lohikäärmeen lennolta , ja sellaiseksi se tulkittiin , ;
" .. kuinka sinä olet taivaalta syösty , sinä Aamuruskon Poika , kuinka olet alas kukistettu , sinä kansojen kukistaja ! " -
Näinhän raamattukin sanoo , -
Avaruusnopeudella Maahan törmännyt Planetoidi aiheutti alunperin sen suunnattoman Katastrofin , jota kansat ovat muinaisuudesta asti kuvata , -
"Aloitus oli kouluesimerkki siitä, mitä pas'kaa syntyy kun aivot on narikassa. "
Puhut nyt juutalaisten aivoista, koska aloituksessa kerrotut asiat ovat heidän kertomuksistaan peräisin. Hehän vanhan testamentin kirjoittivat.
"Adam muodostettiin Morian vuorella maan neljältä kulmalta peräisin olevasta tomusta, johon jumala puhalsi elämän hengen.
Kaikki muut enkelit hyväksyivät Adamin maan hallitsijaksi paitsi saatana, joka kieltäytyi alistumasta ihmisen.
Adam oli alkujaan hermafrodiitti, josta jumala halkaisi erilleen naisen. Erikoiseksi asian tekee se, että ennen Eevan erottamista Aadamista, Aadamin ensimmäinen vaimo oli Lilith, joka jätti Aadamin. Adam oli myös ensin kuten enkelit, suuri ja taivaallinen mutta synti Eedenin puutarhassa herätti hänen himonsa ja veti hänen ja kaikkien jälkeläisten päälle epäpuhtauden.
No niin, Eeva oli siis alkujaan selkä vasten selkää kiinni Aadamissa mutta jumala erotti hänet Aadamista koska tämä tarvi kumppanin, jota katsoa kasvoista kasvoihin.
saatana houkutteli käärmeen kautta Eevan syömään kiellettyä hedelmää ja oli seksuaalisessa kanssakäymisessä Eevan kanssa. Tällä tavoin käärme saastutti Eevan kaikki jälkeläiset.
Kain syntyi tästä tapahtumasta mutta Abel oli Aadamin lapsi. Lilith, Aadamin ensimmäinen vaimo uhkaa lapsia sairaudella tai kuolemalla kaikissa sukupolvissa.
Raamatun käärme oli alkujaan petojen kuningas. Se käveli pystyssä kahdella jalalla, puhui ja söi samaa ruokaa kuin ihminen. Rangaistuksena syntiinlankemuukseen liittyvistä tapahtumista sen jalat ja kädet leikattiin niin, että se joutui kulkemaan vatsallaan ja syömään maan tomua.
Kaikkiaan juutalaisuus kuitenkin ajattelee, että yksilöllä on vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä. Tässä onnistumiseen vaikuttaa henkilön kyky vastustaa pahaa. Kuitenkin Adamin tekemä synti vaikutti niin, että kaikki kuolevat riippumatta siitä onko tämä syntinen vai ei. Tooran vastaanottaminen Siinain vuorella vapautti Israelin käärmeen saastasta."
Mistä opuksista olet kaivanut?
Dictionary of Jewish Lore & Legend, Alan Unterman
Mutta noita samoja löytää kyllä netistäkin.
kiitos, kirjoituksesi herätti kiinnostusta.
eikun amazonille...
Raamattu: "Ymmärrys lisääntyy"
DNA on avainasemassa
- DNA ja luominen. Suomalainen 33/38 Raamatunkäännös sanoo Herra Jumalan vaivuttaneen ihmisen raskaaseen uneen ja kun ihminen (mies) nukkui, niin Jumala otti yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
- Alkuteksti käyttää sanaa tsela, joka ei tarkoita kylkiluuta, vaan puoli, puolikas tai sivu. Raamattu käyttää tsela sanaa kuvaamaan jonkun asian toista sivua, puolikasta tai puolta. Uskon että Jumala otti miehen soluista XY-kromosomista sen toisen puolen, eli X-kromosomin sisältävän puolen ja kahdensi ne XX-kromosomiksi ja rakensi siitä naisen. Raamattu sanoo alkutekstin mukaan, että Jumala otti miehestä puolet ja rakensi siitä naisen. Jumala ei halkaissut miestä kahtia, vaan otti miehen soluista XY-kromosomista sen toisen puolen, eli X:n kahdentaen sen XX:ksi ja rakensi siitä kokonaisen naisen. Siksi miehellä on XY-kromosomi ja naisella XX-kromosomi.
http://pienoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103667-raamattu-puhuu-dnasta-eli-kahdentumisesta-ja-kopioitumisesta
"Alkuteksti käyttää sanaa tsela, joka ei tarkoita kylkiluuta, vaan puoli, puolikas tai sivu. Raamattu käyttää tsela sanaa kuvaamaan jonkun asian toista sivua, puolikasta tai puolta. Uskon että Jumala otti miehen soluista XY-kromosomista sen toisen puolen, eli X-kromosomin sisältävän puolen ja kahdensi ne XX-kromosomiksi ja rakensi siitä naisen. Raamattu sanoo alkutekstin mukaan, että Jumala otti miehestä puolet ja rakensi siitä naisen. Jumala ei halkaissut miestä kahtia, vaan otti miehen soluista XY-kromosomista sen toisen puolen, eli X:n kahdentaen sen XX:ksi ja rakensi siitä kokonaisen naisen. Siksi miehellä on XY-kromosomi ja naisella XX-kromosomi."
Täyttä hölynpölyä. Toinen X-kromosomi ei ole kopio toisesta X-kromosomista. Tuossa tuleekin hyvin esiin uskovan idioottimaisuus, kun hän liittää uskonnollisiin kuvitelmiinsa asioita, joita hän EI ymmärrä. Seurauksena on tuollaista säälittävää räpellystä, jonka huomaa hetkessä virheelliseksi, jos siinä käsiteltävistä asioista edes alkeet tietää.
Nykyinen DNA tietous ja tekniikka ovat vasta niin "lapsenkengissä", että on turhä kromosomeista puhua. Ne jotka Eevan Aadamista tekivät hallitsivat homman paremmin, kuin me "kyläsepät", kloonaus kuitenkin tavalla taikka toisella tehtiin.
"Nykyinen DNA tietous ja tekniikka ovat vasta niin "lapsenkengissä", että on turhä kromosomeista puhua."
Ainoastaan ääriuskonnollisen roskaväen piireissä.
"Alkuteksti käyttää sanaa tsela, joka ei tarkoita kylkiluuta, vaan puoli, puolikas tai sivu"
Nainen tehtiin siis kyljestä, sivusta vierestä. Tuolle on annettu paljon erilaisia merkityksiä.
Kuitenkin riippumatta siitä mitä sana tarkoittaa, niin koko tarina on vain tarinaa, eikä suinkaan luotettavaa historiankirjoitusta.
Ajatuksessasi on pieni ristiriita jo sikälikin, että luin jostain naispuolisen sukupuolen olevan tietyssä mielessä oletus. Naisen sukuelinten kasvu on etettävä ensin, jotta sikiöstä voi tulla mies. Näin ajateltuna jumalasi loi ensin naisen ja vasta sitten miehen. :D
http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_differentiation#Defeminization_and_masculinization