Seurustellut tyttöystäväni kanssa nyt 4 vuotta. Aloitimme seurustelun kun olin 16.. keskellä villiä nuoruutta. Nyt suhde on jämähtänyt laakereille. Opiskelija elämä, villit armeija lomat ovat muiden elämää. itsellä on vain puuduttava"perhe-elämä".
Onko väärin miettiä miksi en ansaitsisi sitä nuoruuden huumaa ja villiä elämää. Suhde on kangistunut koti iltoihin, kaverit alkavat hävitä eikä yhdessä oleminen ole enää niin kuin se alkuvaiheessa oli?
Onko aika vaan luovuttaa todellisuudelle, ostaa volvo ja omakoti talo?
Onko väärin miettiä miksi en ansaitsisi sitä nuoruuden huumaa ja villiä elämää. Suhde on kangistunut koti iltoihin, kaverit alkavat hävitä eikä yhdessä oleminen ole enää niin kuin se alkuvaiheessa oli?
Onko aika vaan luovuttaa todellisuudelle, ostaa volvo ja omakoti talo?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oma on elämäsi. Aivan itse teet päätökset ja valinnat. Harkitse kuitenkin tarkkaan, onko jatkuvat baarireissut opiskelu- ja inttikavereiden kanssa tyttöystäväsi menettämisen arvoisia. Joskus sen arvon, mitä on, huomaa vasta, kun sitä ei enää ole.... Pääsethän kavereidesi kanssa aina välillä tuulettumaan, vaikka seurusteletkin. Älkää teistä kumpikaan jumittako vain keskenänne, vaan pitäkää kiinni omista ystävistänne ja harrastuksistanne.
Antakaa tilaa toisillenne ja olkaa myös luottamuksen arvoisia, niin suhde pysyy koossa. Jos on tunne että täytyy maistella elämää enemmänkin ilman toista, mieti ja harkitse todella hyvin, onko se sen arvoista. Toisaalta ymmärrän sinua. Itse menin 17-vuotisena avioon ja sain 3 lasta. Oltuamme 17-v. yhdessä minuun iski halu kokeilla elämää muuallakin kuin kotona ja töissä. Aloitin ravintolassa käynnin, alussa tarkoitus käydä vain eräät työpaikan juhlat siellä ja eka kertaa. Kuinka ollakkaan, villiinnyin.
Tapasin toisen miehen ja siitä se avioliíttoni alamäki alkoi. Erohan siitä tuli ja itkua ja yhteisen omaisuuden ositus ym. Kyllä myös jälkeenpäin tuli katumuskin.
Tällä hetkellä olen uudessa aviossa ollut useampia vuosia ja olen jättänyt monet rillutteluvuoteni ja useita miessuhteita taakseni. Sain uuden elämän ihanan mieheni kanssa ja en pystyisi hänelle tekemään samoin, kuin eka miehelleni tein.
Hoitelemme 5 koiraa, yhteisiä lapsia meillä ei ole.
Luulenpa syyn olleen sen, etten ollut maalaistyttönä kokenut elämää vielä yhtään mentyäni eka seurustelukumppanin kanssa avioon. Vuosien varrella tuli halu kokeilla muunlaistakin elämää. Toivotan sinulle kaikkea hyvää
Mistään ei "jää paitsi" kun muuttaa asenteensa omaa elämäänsä kohtaan.
Negatiivisilla ajatuksilla sysätään liikkeelle voimia, jotka saattavat myös synnyttää tekoja joita myöhemmin katuu.
Positiivisella ajattelulla arkikin muuttuu mielekkäämmäksi.
Arki ei koskaan "jämähdä". Ajatukset jämähtävät.
Turhautumisesta ei voi syyttää koskaan muita kuin itseään, niitä "jämähtäneitä" ajatuksiaan ja asenteitaan.
Oikeastaan et jos et itse osaa ottaa vapautta parisuhteessa. Olette kohta olleet juuri sen 5-vuotta yhdessä jonka jälkeen parit yleensä itsenäistyvät alun symbioosivaiheesta, joten voihan olla että puolisosikin alkaa mietiskellä mikä muu häntä sinun lisäksesi saattaisi kiinnostaa. Antakaa toisillenne tilaa ja olkaa rehellisiä toisillenne, mutta pitäkää tarpeettomat jutut omana tietona. Esimerkiksi kukaan tyttöystävä ei halua kuulla että joskus mietin millaista olisi jonkun toisen kanssa, jos ymmärrät mitä tarkoitan... ellet ole jo päätöstäsi tehnyt ja valmis luopumaan. Jos olette yhteensopiva pari ja tunnetta riittää, voitte ihan yhtä hyvin säilyttää suhteen ja tehdä muutoksen, mikä ei vielä vaadi suhteen lopettamista. Kaipaat ilmeisesti omaa tilaa, kerro se tyttöystävällesi. Olette vielä tosi nuoria ja varmaan vielä opiskelette yms joten turhaan mietit että elämänne olisi vielä ohi, ehei se on vielä edessä kun vain otat itse vastuun, että teet elämästäsi sellaisen kuin sinä haluat, etkä odota että toinen täyttää tarpeesi. Sellaista ihmistä tulet tuskin löytämään, vaikka onhan sinkkuilussa puolensa. Mutta mieti tarkkaan onko tyttösi kuitenkin sinulle sen verran "sopiva" että olisi hullua lopettaa suhde vain siksi että kaipaa jotain määrittelemätöntä vapautta, minkä voit ihan hyvin saada suhteessakin kuin vain otat oman elämän haltuusi ja alat vaikka opiskella. Sun ei ole missään nimessä pakko ostaa omakotitaloa ja volvoa vielä, ja voit sen sanoa suoraan tyttöystävällesi, ja kertoa että haluat että elätte vielä nuoruutta, ja katsotaan myöhemmin.
Itse teet päätöksen.
Mut jätettiin neljän ja puolen vuoden seurustelun jälkeen, kun poikaystävä oli lähteny opiskelemaan kansanopistoon toiselle paikkakunnalle, ja tuli vaan viikonlopuiksi takaisin.. Oltiin tosi nuoria 16-vuotiaita ku alotettiin seurustelu, niinku tekin! Oli aivan ihanaa aikaa, en vaihtais päivääkään pois vaikka se loppuikin. Itkuhan siitä tuli,molemmille, varaudu siihen. Ja jos lopetat suhteen ni muista olla sille jatkossa ystävä. Ei oo helppoa erota niin monen ystävyysvuoden jälkeen. Se oli mulle sietämätöntä, kun se ei soittanu tai kysynny mitään kuulumisia, ei vastannu puhelimeen. En enää soitellu ja aloin pitää sitä moukkana. En enää tunnistanu sitä samaks ihmiseksi.. Niin kai se oli vaikeeta sillekin. ei se varmaan pystyny ajattelemaan mua ollenkaan, jos sillä oli jo muita "juttuja" meneillään tai jos se vaan suri. Se oli niin hiljanenkin, ei puhunu tunteistaan. Kannattaa aina sanoa jos sul on tollasia tuntemuksia, kyl tyttöystävien pitäs osata kuunnella ja jos te rakastatte toisianne ni voitte pitää tauonkin suhteestanne ja katsoa mitä tapahtuu.. Voihan olla että joskus palaatte yhteen, who knows? Me ei enää nähdä exän kanssa, enkä haluaisi sen kanssa yhteen, ollaan kasvettu niin erilleen. Mutta tietysti haluaisin kuulla välillä miten sillä menee ja olla sitä lähellä. Ikävä on onneksi hellittänyt. Muita suhteita on tullu sen jälkeen ja tuntuu että oon kasvanu nimen omaa ensimmäisen eron myötä. Nyt suhteissa tapahtuvat erot on helpompi käsitellä, kun muistaa miten vaikeeta oli siitä ensirakkaudesta luopua. Toivon sulle et osaat tehdä viisaan päätöksen itseäsi ajatellen! Eli mieti mitä Sä haluat tällä hetkellä elämältäsi. Jos haluat kokeilla bailaamista niin tee se, muuten sua jää harmittaa ettet oo eläny. Voi olla et vain suhteen ulkopuolella voit kokea jotain sellaista. Jos et tee niinkuin susta tuntuu, se vaikuttaa ihan varmasti teidän kahden suhteeseen. Se toinenkin alkaa oirehtimaan kun haikailet bailaamaan sillon ku ootte kahden! Keskustelkaa vaikka koko päivä ja tukekaa toisianne kuin ystävät!! Ootte löytäny toisenne, huolehtikaa toisistanne.
Et todellakaan ole jäänyt elämästä paitsi. Minä olen 36 vuotias mies ja en ole koskaan seurustellut, minä olen jäänyt elämästä paitsi. Silloin kun kaverit alkoivat seurustella, minä aloitin yrittäjänä. Nyt kun oma yritys on vakiintunut ja olisi suhteille aikaa, ei ikäiseni naiset halua näin vanhaa kokematonta miestä. Työ oli se mitä halusin tehdä, ja se on ainut mitä minulla enää on. Menestys on nykyään saman tekevää, sitä vaan painaa robottina päivästä toiseen. Ole onnellinen sinä aloittaja, minä en samaa pääse kokemaan, vaikka haluaisin.
Väärin. Sulla on ihan samat mahikset kuin kenellä tahansa, sen kun olet saatavilla ja pidät mölyt mahassasi siihen saakka kunnes tunnet naisen paremmin.
Taannoin juttelin yhden sinkkujätkän kanssa yhdessä tilaisuudessa ja hän piti tärkeänä uskoa minulle heti oman parisuhdehistoriansakin pituuden, ja kun ihmettelin miksi hän sellaista kertoo, hän selitti, että halusi olla "rehellinen mies".
??!??
Toivottavasti sinä et ole yhtä patarehellinen ja ajattele, että heti kättelyssä pitää kertoa ventovieraalle ihmiselle kokemattomuudestaankin. Sehän on sun yksityisasiasi eikä kuulu kenellekään, ennen kuin itse päätät kelle sen uskot.
Yrittäjä ei ole ensinkään huono status parisuhdemarkkinoilla, joten siinäkin sulla on asenneongelma. Eikä 36-vuotias ihminen ole vanha kuin ehkä parikymppisten tyttöjen silmissä, joten jos nyt et ihan sellasta "vaimoksesi" hingu, niin et sinä ole vielä menettänyt mitään mahdollisuuksiasi.
Kiitos kannustuksesta. Alan ymmärtää, että tämä vaatii työtä, kuten tuo yrittäminenkin. Ei siis mitään uutta. Joskus sitä vvan on niin väsynyt. ;)
Tuntuu pahalta lukea ap. kirjoituksesi, koska et näytä osaavan arvostaa parisuhdettasi, jota pidät puuduttavana. Surullista ennen kaikkea.
Etkö ehkä arvosta naisystävääsi? Jos et arvosta seurustelukumppaniasi ja hänen kanssaan viettämääsi aikaa, niin olisi ero siinä tapauksessa reilumpi vaihtoehto?
Nuoruuden huuma ja villi elämä, mitähän se on?
Jos kerran tekee niin hirveästi mieli päästä panemaan muita niin erotahan sitä pitää. Se on sitten vaan kovin ikävää jos ei olekaan flaksia, niinkun entiselle pojalle kävi. Mutta ilman muuta molo johtotähtenä.