Olen ollut 1,5 vuotta parisuhteessa nykyisen avovaimoni kanssa, ja yhteen on muutettiin viime keväänä. Hänellä on kolme lasta edellisestä avioliitosta. Suhteessa ei ole sen kummemmin moittimista, mutta lapsista kaksi vanhinta ovat mielestäni aivan pilalle hemmoteltuja:
- 17-vuotias poika, joka ei ole yläasteen jälkeen ilmeisesti harkinnutkaan opiskeluja tai työntekoa. Istuu kaiket päivät huoneessaan pelaamassa, ja luulee olevansa jotenkin syvällinen hahmo, kun rämpyttelee pari kertaa päivässä kitaraa, jota ei edes ole viitsinyt opetella soittamaan. Silloin tällöin äitinsä on vihjaillut esim. kesätöiden hankkimisesta yms., jolloin vastaus on ollut että "Ei mua huvita" tai "Mikä kiire mulla on aikuistua", ja keskustelu jää usein siihen.
- 14-vuotias tytär, joka on mielestäni totaallisen ylimielinen kakara. Jos joku on katsonut tv-sarjaa "Kimmo", niin ymmärtää taatusti, mitä tarkoitan. Kovia vaatimuksia aina löytyy, kuten 200 euron käsilaukkuja, lupaa tatuoinnin hankkimiseen, lupia lähteä yksin ulkomaanreissulle jne. Lisäksi on jatkuvasti ongelmissa, milloin lintsaamiseen vuoksi, milloin koulukiusaamisen vuoksi, milloin poliisin kanssa. Ja aina löytyy selityksiä, miten syy on kokonaan kaikkien muiden paitsi hänen.
Rakastan avovaimoani, mutta hän on mielestäni aivan liian lepsu näille lapsilleen. Itse pistäisin kyllä molemmat ruotuun, jos olisivat omiani. Lasten isää ei tunnu kiinnostavan, sillä en ole kuullut hänen tapaavan lapsiaan koko sinä aikana, kun itse olen ollut kuvioissa. Mitä mielipiteitä?
- 17-vuotias poika, joka ei ole yläasteen jälkeen ilmeisesti harkinnutkaan opiskeluja tai työntekoa. Istuu kaiket päivät huoneessaan pelaamassa, ja luulee olevansa jotenkin syvällinen hahmo, kun rämpyttelee pari kertaa päivässä kitaraa, jota ei edes ole viitsinyt opetella soittamaan. Silloin tällöin äitinsä on vihjaillut esim. kesätöiden hankkimisesta yms., jolloin vastaus on ollut että "Ei mua huvita" tai "Mikä kiire mulla on aikuistua", ja keskustelu jää usein siihen.
- 14-vuotias tytär, joka on mielestäni totaallisen ylimielinen kakara. Jos joku on katsonut tv-sarjaa "Kimmo", niin ymmärtää taatusti, mitä tarkoitan. Kovia vaatimuksia aina löytyy, kuten 200 euron käsilaukkuja, lupaa tatuoinnin hankkimiseen, lupia lähteä yksin ulkomaanreissulle jne. Lisäksi on jatkuvasti ongelmissa, milloin lintsaamiseen vuoksi, milloin koulukiusaamisen vuoksi, milloin poliisin kanssa. Ja aina löytyy selityksiä, miten syy on kokonaan kaikkien muiden paitsi hänen.
Rakastan avovaimoani, mutta hän on mielestäni aivan liian lepsu näille lapsilleen. Itse pistäisin kyllä molemmat ruotuun, jos olisivat omiani. Lasten isää ei tunnu kiinnostavan, sillä en ole kuullut hänen tapaavan lapsiaan koko sinä aikana, kun itse olen ollut kuvioissa. Mitä mielipiteitä?
Vastaukset 65
Vanhimmat
Siis hetkinen. Avokki olet ja samassa taloudessa kun asut, niin olet perheenjäsen. Osallistu hyvä mies kasvatukseen sinäkin.
Ei välttämättä niin yksinkertaista. Ite olen 16v, ja en kyllä usko, että alkaisin ottaa käskyjä ja kritiikkiä joltain mutsin uudelta mieheltä ihan tosta vaan.
Mutta sinänsä olen samaa mieltä. Ei tollasia tapauksia voi itekseen ajelehtimaan päästää. Toinen jää loppuiäkseen vielä teidän nurkkiin asumaan, ja toisella on luultavasti kolmikymppisenä liuta aviottomia lapsia, ja kaikki eri miesten kanssa.
Sinulle mammajollasamaavo:
Itse olin menneinä vuosina naisen kanssa, jolla oli adhd lapsi, 9 ikäinen.
Nainen suhtautui erittäin jyrkästi että vain hän on se ainoa, joka lastaan "komentaa" tai yleensä lastaan ojentaa, eikä kukaan muu.
Nainen osteli K18 tietokonepelejä koska lapsi halusi, ja lapsi innoissaan esitti pelaamisen mallia joskus minullekin.
(Kuinka sapelilla lyödään pää irti ja veri pulppuaa kaula-aukosta)
Sanoin naiselle että tule nyt katsomaan mitä tuo poika pelaa.
Nainen kivahti erittäin ärtyneesti jopa minulle että älä sinä jumaliste ala häntä käskemään.
Ero tuli koska nainen koki että poikansa ei saa rittävää vapautta kun asuvat kanssani.
(mm hyppiä ja pomppia sohvilla ja sängyllä jne)
Ihan perus nuoria ovat. Tuommoista se aikuiseksi kasvaminen joillakin on. Asia ei kuulu mitenkään sinulle, eikä nuorissa ole mitään ruotuun laittamista. Heidän äitinsä on vastuussa heistä, sinä et voi olla muuta kuin äidin tukena, jos hän tarvitsee sellaista sinulta.
Aika tekee tehtävänsä, ja kohta poikakin lähtee tuosta armeijaan kasvamaan mieheksi. Kaikissa ihmisissä on paljonkin hyvää. Voit alkaa katselemaan naisen lapsia positiivisemmalla asenteella, niin et ainakaan lietso negatiivisuutta perheessä katsomalla pahasti perheen elämää. Varmasti löydät hyvää sanottavaa lapsista, ja pystyt kohottamaan heidän omanarvon tuntoaan kertomalla niistä hyvistä puolista heillekin.
Minusta käytät ikäviä sanoja lapsista, joten he voivat jopa oireilla sinun negatiivista läsnäolosasi omalla epäsosiaalisella käytöksellään.
Asia ei kuulu hänelle? Yhdessä kuitenkin asuvat ja heidän pitäisi olla perhe eli kyllä miehelläkin on jotain sanavaltaa. Itse ainakin haluaisin että avokki kohtelisi lapsiani kuin ominaan ja osallistuisi myös kasvatukseen. Muuten tulisi sellainen tunne että mies on vain sivullinen, eikä osa perhettä.
Mutta niin kuin tuolla jo joku aiemmin sanoi niin lapset tuskin ottaisivat neuvoja äidin uudelta poikaystävältä. Jos mies on alunperin ollut hiljaa niin on aika myöhäistä yrittää alkaa komentamaan teinejä nyt. Nauraisivat vain hämmentyneenä että miks se nyt alkaa sääntöjä latelemaan.
No perus nuoria ovat ainakin joissain piireissä. Suurin osa on kyllä ihan fiksuja, eikä joudu koko ajan tekemisiin lain kanssa (tyttö on siis vasta 14 vuotta ja jo nyt on saanut tutustua poliisiin, ei tuo tuosta ainakaan yhtään helpottu kun tyttö tulee vanhemmaks, huonot tavat on opittu jo). Ja tuo poika tulee takuulla maitojunassa takaisin armeijasta. Poika tottunut vain olemaan niin kuin itseään huvittaa, ei taatusti sopeudu armeijaan. Pojan haave on vain päästä helpolla elämässä.
Kyllä aika ikäviä nimityksiä mikä johtunee siitä että miehellä ei tunnu olevan lapsiin minkäänlaista sidettä. He eivät todellakaan ole mikään uusioperhe vaan äiti, lapset ja äidin uusi poikaystävä.
Tietysti 14-v kysyy lupaa vaikka mihin kivaan. Onneksi kysyy lupaa sentään. Kyllä tuo vaihe menee ohi, kun murrosikä hellittää. 17-v ei ehkä tiedä itsekään, mitä tahtoo. Moni on aika ihmeissään tuossa vaiheessa ja ehkä on parempi ottaa aikalisä. MInä itse tiesin liiankin hyvin, mitä tahdoin, ja painuin uraputkeen ja uralle, josta en pidä. Olisi pitänyt hiukka jarruttaa tuossa iässä.
Kyllä sinä voit osallistua kasvatukseen. Keskustelkaa vaikka perheenä ja kerrot, mitä sinulla on mielessäsi, mutta tuon ikäiset ovat jo niin isoja, että heillä on omat mielipiteensä. On hyvä antaa myös heidän mielipiteilleen tilaa.
Kaksi edellistä on kyllä vähän liian ylipositiivisia. Se on kyllä totta, että aloittajalla on aika negatiivinen asenne molempiin avokkinsa lapsiin, mutta minusta molemmilla näyttää vähän viiraavan päässä.
Käyttäjä "tavisnuoria" voisi esim. miettiä, että tämä 17-vuotias on ilmeisesti aloittanut jo toisen/kolmannen lorvimisvuotensa kotona, eikä ilmeisesti edes aiokkaan muuttaa asennettaan. Tuskin muutama kuukausi intissä yksin tuollaista tapausta korjaa, palaa luultavasti vain entistä laiskempana takaisin. Mielestäni myös on aika keljua syyttää aloittajaa siitä, että avovaimon lapset ovat tuollaisia.
Ja "semmoisia ne on", et ilmeisesti huomannut, että tämä 14v tytär ei pyytele näitä haluamiaan asioita, vaan selkeästi vaatii! Ja jos tytär on oikeasti koulusta lintsaava koulukiusaaja, joka on joutunut vielä virkavallan kanssa vaikeuksiin, niin saisi minusta olla aika nöyrää tyttöä kotona, eikä vaatia mitään ylellisyyksiä.
Mutta aloittajalle: Ota lapset yksitellen puhutteluun. Älä moiti liikaa, tai yritä leikkiä isää, mutta kerro suoraan oma mielipiteesi heidän toiminnasta, ja tee selväksi ettei tuollainen voi loputtomiin jatkua. Asut itse heidän kanssaan, ja maksat osasi heidänkin leivästään, niin talossa kuuluu kuunnella myös sinun sanojasi.
Miten avokin lastenkasvatuksen kritisointi edistäisi yhteistä perhe-elämäänne? Eikö hyödyllisempää olisi tarjoutua hänelle tueksi kasvatukseen?
Just näin!!
Ehkä kysymys olisi että mitä sä teet tuollaisen naisen kanssa, joka ei pysty lapsiaan kasvattamaan? Ja kannattaa naiselle suoran sanoa mitä hän aiheuttaa lapsilleen tuolla toiminnalla.
"Kaksi edellistä on kyllä vähän liian ylipositiivisia. Se on kyllä totta, että aloittajalla on aika negatiivinen asenne molempiin avokkinsa lapsiin, "
Ap., kirjoitat hyvin vihamielisellä asenteella lapsista. Sinun ei tarvitse aluksi ollakaan kasvattaja, mutta voisit osoittaa heille rakkautta, kannustusta ja hyväksyntääsi, ja tutustua heihin ihmisiksi. Et arvosta ja kunnioita avokkisi lapsia lainkaan kirjoituksesi sävystä päätellen.
Ääh, kerrankin mies joka olisi valmis laittamaan ylimieliset pennut ruotuun, niin sitten on muka vihamielinen. Laiskaa lasta pitäisi vissiin kutsua Taitelijaksi ja ylimielistä Boheemiksi ja osoittaa ymmärrystä. Lapset tarvitsevat suorat sanat eikä mitään s**tanan hyssyttelyä ja paijausta tyyliin "Soittelet sitä kitaraa, niin kyllä se työmotivaatiokin puhkeaa sieltä kukkaan joku päivä".. Välinpitämättömyys on sitä todellista vihamielisyyttä.
Voisitko sinä kenties otta pojan mukaasi tyopaikallesi joinakin päivinä?
Voisitko houkutella hänet mukaasi kalastusretkillesi tai kun menet kavereittesi kanssa omiin harrastuksiisi? Suostuisiko poika (oikein kunnolla houkuteltuasi) mihinkään tekemisiin vain sinun kanssasi. Ei teidän tarvitsisi edes puhua mitään syvällisiä, vain mennä ja toimia yhdessä!
Kuulostaa että häneltä täysin puuttu esimerkki-isä. Huolehtivainen ja ohjaava sellainen. Oma isänsä ei hänestä välitä ja lapsi (sehän hän vielä on) on hiukan kuin tuuliajolla. Hän tarvitsee mies-roolihahmoa. Ilmeisesti ei riitä että vain tapaatte päivällispoydässä nopeasti. Hän aivan huutaa seuraa ja ohjausta, mutta ei saa sitä äidiltään eikä isältään.
Tytto samoin!
On todella hienoa että tarjoat ruoan ja katon lasten pään päälle. Se ei kuitenkaan yksistään riitä.
Ei taida oppeliinikaan olla vanhempi itse kirjoitustyylistä päätellen.
Ap:n asemassa antaisin 17-vuotiaan olla, ja kehoittaisin 14-vuotiasta aina kertomaan osoitteen jos käy kaverien luona.
Kun samassa taloudessa asutaan, jokaisella on oltava suunvuoro.
Minä en saanut perheen mielestä osallistua lapsen kasvatukseen, he opettivat hän saa kaiken mitä tahtoo. Tukalia tilanteita seurasi, kun hän haali tavaraa miten sattuu, ja mies pelkäsi jollei rahaa ole tarpeeksi maksuun. Kahdestaan kun olin, selitin ettei rahaa ole rajattomasti enkä voi ostaa kaikkea mitä hän tahtoo, ei hyväksynyt mutta en maksanutkaan.
Kuitenkin minun ohjeeni menivät perille ilman kiroilua kumma kyllä.
Huomioi että 14 on todella vaikea ikä, ole kärsivällinen. Hän ehkä ikävöi vanhempaa jota ei näe.
Tee naiselle selväksi kun olette kahdestaan mitä tarkoitat. Lapsen ei kuulu joutua välikäteen, muiden ongelmien lisäksi.
Lapset ja nuoret eivät kaipaa esimerkki-isää tai esimerkki-äitiä, vaan aikuisen, joka aidosti välittää ja aidosti osoittaa välittämisen viettämällä aikaa hänen kanssaan. Nämä lapset eivät ole jostain syystä saaneet tavata isäänsä ainakaan puoleentoista vuoteen. Heidän isäänsä ei ehkä kiinnosta, emme tiedä.
Äiti on aloittanut uuden suhteen, ja vuoden tuttavuuden jälkeen ottanut miehen kotiinsa asumaan. Äidilläkään ei ehkä ole enää ollut aikaa lapsilleen, joita on enemmän kuin nämä kaksi. Oletan, että nämä nuoret eivät ole varmoja, ovatko he tärkeitä omille vanhemmilleen. Tämän lisäksi kotiin on muuttanut vieras mies, aloittaja, joka suhtautuu näihin nuoriin rakkaudettomasti. En ihmettele, että nuoret eivät voi hyvin. Mutta vika ei ole nuorissa, eikä kasvatuksen puutteesa. Vaan välittämisen ja läsnäolon puutteessa.
Perhe-elämä ei ole teatteri, missä on esimerkki-vanhempia, ja roolimalleja. Ihan puppua tuo. Nuoret seuraavat esimerkkiä. Ei heitä tarvitse opettaa kuten koiria.
Rakkauden puute ei ilmene sanoissa, ei kannata takertua siihen. Miehelläkin voi olla nihkeä olo, hyväksyvätkö lapset.
Nuorten on annettava puhua, yhteinen perheneuvottelu, kerro mikä on väärin, jos et puhu et voi valittaa jälkikäteen.
Muistakaa omaa nuoruuttanne, moniko oli hyvinvoiva, huoli tulevaisuudesta ym vaikeudet.
Millä tavalla ap laittaisit nämä lapset ruotuun? Noin ihan käytännössä?
Ok, ehkä tuo ruotuun laittaminen olisi vähän turhan ankara ilmaus. Pointtini oli, että omilta lapsiltani en katsoisi moista käytöstä.
Tytölle pistäisin tiukemman linjan: kotoa lähdetään huitelemaan vain luvan kanssa, ja silloinkin kotiväeltä saatettujen rajoitteiden mukaan. Lisäksi kaikenlaisia ylellisyyksiä ja mukavuuksia saa vain, jos on ne ansainnut. Lisäksi isoista töppäyksistä saisi tulla vähän enemmän sanktiota, eikä pelkkää lyhyttä puhuttelua, joka kääntyy lopulta tytön selittelyyn siitä, miten hän on joka kerta uhri, ja kaikki muut syyllisiä. Poikaa taas kannustaisin vaikka aluksi ihan vain harrastamaan jotain, enkä antaisi vain laiskotella päivästä toiseen. Ajan mittaan saisi viimeistään intin jälkeen tehdä vähän jotain elämälleen, hakea töitä tai opiskelupaikkaa jostain. Kitaratunnitkaan eivät olisi pahitteeksi, niin kuulisi talossa edes jonkinlaista musiikkia, ei pelkkää sekavaa rämpyttelyä. Tarkoitukseni oli alunperin kysyä ihmisiltä, että onko tällainen sopivaa, vai astunko vain tällä tavalla avovaimoni varpaille kasvatuksessa.
Mutta kaikille kiitos kommenteista. Sain teiltä paljon rehellistä palautetta ja näkökulmaa asiaan.
Onko sinulla ap., omia lapsia?
No ei. Olisin varmaan jo ottanut moisen asian esille.
Koska sinulla ei ole omia lapsia, olet todellakin pihalla lapsien maailmasta, ainakin kirjoituksesi perusteella. Kokeilin olla kahden lapsettoman miehen kanssa kimpassa eikä siitä mitään tullut, kun eivät ymmärtäneet lapsista mitään.
Sinun tehtäväsi ei ole puuttua lasten elämään mitenkään. Ette ole uusioperhe, vaan sinä olet asuinkumppani naisellesi, mutta et todellakaan piirunkaan vertaa kasvatusvastuussa lapsista isän muodossa.
Jos sinulla on tukalaa asua lasten kanssa ja katsella normaalien nuorten elämää, niin muuta ihmeessä pois. Ongelma on sinun omassa asenteessasi lapsia kohtaan, joten sinun itsesi on muutettava asennettasi tai pois yhteisestä taloudesta.
En itse altistaisi omia lapsiani sinunlaisellesi miehelle, joka ei pystyisi rakastamaan ja hyväksymään heitä sellaisina kuin he ovat. Lapset ovat äärimmäisen herkkiä vaistoamaan, jos heistä ei pidetä. Uskoisin heidän jopa tahallaan ärsyttävän sinua ja aiheuttavan häiriöitä, jotta hermostusit asumaan heidän kanssaan ja muuttaisit pois. Jos et hyväksy lapsia hekään eivät hyväksy sinua.
En huolisi sinua miehekseni enkä asumaan lasteni kanssa.
Mun mielestä sä taas kuulostat lepsulta äidiltä, joka ei osaa pitää rajoja. Aloittajalla on ihan terveet periaatteet. Kun lapselle laittaa rajat ja odotukset, kokee hän olonsa rakastetuksi. Lapsen persoona pitää hyväksyä sellaisena kuin se on. Sen sijaan huonoja asenteita, kuten laiskuus, selittely tai halu käyttää hyväksi toisia, ei pidä hyväksyä, vaan päinvastoin niistä pitää rankaista ja antaa kylmää kohtelua välillä.
Jaa no, olen kasvattanut totaalisen yh:na lapseni, ja poikani 20v. on asunut omillaan jo 2 vuotta kihlattunsa kanssa, on opiskellut ammatin, on vakituisessa työssä, elättää itse itsensä ja on onnellinen ja hyvinvoiva aikuinen. Muut yksin rakkaudella myöskin kasvattamat lapseni ovat hekin ongelmattomia, tasapainoisia, sosiaalisia ja yhteiskuntakelpoisia nuoria aikuisia. Koskaan en ole rankaissut heistä yhtäkään, enkä ole ollut heitä kohtaan kylmä, vaan päin vastoin erittäin rakkaudellinen ja lämminhenkinen. Rajat eivät meidän perheessä tarkoita rankaisua, vaan ohjausta ja tukemista rakkauden hengessä.
Kas kummaa, lapset ottavat aina mallia aikuisilta. Miten kohtelet lasta, niin he kohtelevat muita. Jos lapsi käyttäytyy epäsosiaalisella tavalla, ei siinä voi muuta kuin katsoa itse peiliin, että minkä mallin on antanut lapselleen :)
"Kas kummaa, lapset ottavat aina mallia aikuisilta. Miten kohtelet lasta, niin he kohtelevat muita. Jos lapsi käyttäytyy epäsosiaalisella tavalla, ei siinä voi muuta kuin katsoa itse peiliin, että minkä mallin on antanut lapselleen "
Eli olet yhtä mieltä siitä, että ap:n puolisko on sössinyt lastensa kasvatuksen? Vai olivatko sinunkin mahtavat lapsesi 14-vuotiaina koulukiusaajia jotka leikkivät poliisisetien kanssa? Ai niin. Eihän lapsi ole koskaan vastuussa käytöksestään.
Toinen vaihtoehto tietenkin on, että lapset ovat olleet täydellisiä aikaisemmin ja sitten uusi mies on jotenkin onnistunut tekemään heistä tuollaisia hujauksessa. Mutta et kai sinäkään niin typerä ole, että tuollaiseen uskoisit? Sehän tarkoittaisi, ettei äidin aiemmalla kasvatuksella ole ollut mitään merkitystä. Ihan turhaan on lapsiaan koittanut kasvattaa kun mies nollaa kaiken pelkällä paikalla olollaan, kun ei tykkää kaikesta, mitä kakarat tekevät.
Kuinka monta lasta sinä olet tehnyt itsesi jatkeeksi?
Vielä lisää.
Aikuiseksi kasvettuaan exäni lapsi sanoi olevansa katkera nimenomaan siitä kun kurinpito kiellettiin.
Hän osoitti olevansa ahkera ja positiivinen, katuu edelleen nuoruuden toilailuja.
Vaikea kuvitella, että avokkisi panisi pahakseen sitä että tuet häntä toimimaan noin. Tuohan on ihan eri asia kuin otsikkosi kysymys saako hänen kasvatustaan kritisoida.
Mutta jos ryhdyt hommaan niin viet sen sitten loppuun saakka ja otat vastaan ne nuorten purkaukset, mitä tuosta seuraa.
Sinähän voit aloittaa ehdottamalla, että kustannat pojalle kitaratunteja. Hän saa harrastuksen ja siis tekemistä, johon pitää sitoutua.
Nuoret todennäköisesti eivät koe positiivisesti sitä, että heille vielä melko uusi mies alkaisi kasvattaa heitä. Ap. ei ole lasten isä, tai edes huoltaja.
No nyt en tajua. Mitenkä niin ap ei elä uusioperheessä? Elääpä hyvinkin ja haluaa ottaa myös vastuuta koko perheen hyvinvoinnista. Mun mielestä ap on hyvin pitkälle miettinyt asiaa ja sitä, miten hän voisi puuttua siihen, että lapsista kasvaisi kunnollisia kansalaisia. Mun mielestä jokaisen aikuisen velvollisuus, olivatpa missä roolissa tahansa, on neuvoa ja ohjata lapsia kasvamaan vastuullisiksi aikuisiksi. Ei se ole rakkautta heitä kohtaan, jos antaa mellastaa ihan miten vaan. Sehän on suorastaan välinpitämättömyyttä.
Mä en sietäisi omilta lapsiltani hetkeäkään tuollaista käytöstä, kuin mitä ap:n puolison lapsille sallitaan. Mä en haluaisi, että mun lapseni olisi rikollinen ja koulukiusaaja. Tai laiska vetelys. Ap ei missään kohtaa sano, ettei välittäisi lapsista. Mun mielestä välittää hyvinkin, koska haluaa asettaa heille rajat ja haluaa olla se turvallinen aikuinen.
Mä ilomielen seurustelisin tuollaisen miehen kanssa, joka ottaa vastuuta uudesta perheestään. Mutta mitä hän voi tehdä, jos äiti ei suostu näkemään missä oikeasti mennään? Harmi, jos lapset eivät isäänsä tapaa. Sekin voi aiheuttaa tuollaista käytöstä. Kapinoivat kaikkia miespuolisia henkilöitä vastaan.
Varmaan teidän kannattaisi avokkinne kanssa jutella ihan kaikessa rauhassa siitä, millaista kasvatuslinjaa perheessä on syytä noudattaa. Selvästi asia kuuluu sullekin, jos kerran yhteistä kotia asutte.
Ota todesta, katkerat kokemukset kun ei saanut ojentaa, tosiaan ei äidillä tarvitse hyväksyttää kaikkea, vaan myös uuden puolison sana painaa.
Miksei saisi puhua oikeilla nimillä, varovasti kasvatettu lapsi ahdistuu kaikista tunteistaan jos puolisot ovat koko ajan eri mieltä.
Lasten äiti rakastaa uutta miestä, tuon ikäisten pitäisi ymmärtää että se on heidän yksityisasiansa.
Toki on vaikea olla diplomaattinen, vaiva kannattaa.
Muutoin voi käydä kuten meillä, omaa vanhempaa alettiin vihata. Minua lapsi kehui "ihmiseksi" verrattuna kylmiin omiinsa.
Hyvä Dino olen samaa mieltä, silti ottakaa huomioon kuinka lyhyt aika on kulunut.
Ihminen on opittava tuntemaan, eikä noin pian voi määritellä onko laiskuus pysyvää.
Ystävällinen keskustelu on hyväksi, tai antaisin olla tuon ikäisen rauhassa.
On lapsen luonteestakin kiinni, ap n asemassa odottaisin kunnes poika haluaa lähestyä.
Ap:n asenne lapsia kohtaan on väheksyvä, ylimielinen ja kaikin puolin negatiivinen. Hänen ajattelumallissaan ei ole mitään välittämistä eikä turvallisuutta, vaan ymmärtämättömyyttä millaisia nuoret voivat olla.
Ap:n tehtävä ei ole puuttua toisten lasten asioihin, lapset eivät ole hänen. Hän voi kyllä kertoa omia näkemyksiään lasten äidille, mutta loppuvastuu on ihan vain äidillä. Jos ap ei kestä asua lasten kanssa samassa taloudessa, niin muuttakoon muualle.
Ap:n puolustukseksi sanon, että ymmärrän hänen pointtinsa. Vanhempana itsekin olen varma, että uuden puolison sekaantuminen kasvatukseen tuntuisi varmasti aluksi suoralta arvostelulta, varsinkin jos hänen kasvatustapansa poikkeaisi täysin omastani.
Ap:n avokki antaa lapsilleen selvästi aika paljon liekaa, antaa lähes aikuisen miehen lojua tekemättä mitään, eikä tyttärellekään taida linja olla kovin tiukka.
Olen aivan samaa mieltä.
Vaikka teoriassa olisikin "oikein", että Ap ojentaisi avopuolisonsa lapsia tai kehottaisi avopuolisoa tekemään niin, en usko että ruotuun laittaminen tavoitteena käytännössä olisi toimivaa.
Näissä kasvatusasioissa usein käy niin, että käytäntö ja teoria ovat törmäyskurssissa. Ulkopuolisen on turhan usein helppo heitellä näkemyksiä, kun ei ymmärrä tilanteen kokonaisuutta.
Ja hassua on, että tämä keskusteluketju on parisuhde -palstalla. Miten avopuolison lastenkasvatus on parisuhdekysymys?
Minusta sinulla on hyvät periaatteet ja olen kyllä ihan ammattilaisena kanssasi samaa mieltä: lapset tarvitsevat myös rajoja, kasvatusta, neuvoja ja VANHEMMAN. Joku sanoo, ettei nuoria tarvitse kasvattaa, kyllä täytyy, ei nuoria nyt oman lapsuuteen pohjautuvat elämänkokemuksensakaan armoille tarvitse jättää. Todellakin pitää olla rajat ja jo terveen itsekunnioituksen takia pitäisi oppia ansaitsemaan asiat. Myös taitojen oppiminen oikeasti on tärkeää, samoin osallistuminen ja oma-aloitteisuus.
Perheessä aikuiset ovat ne vanhemmat ja he ovat yhdessä vastuussa. Teidän olisi pitänyt luoda säännöt jo ennen yhteenmuuttoa isoimmaksi osaksi, mutta luokaa ne nyt. Avovaimosi on lepsu ja tajuamattaan vastuuton, hän kasvattaa nimenomaan lapsia eikä lapsista pärjääviä aikuisia.
En mä usko, että ne miehet kovin pahoillaan sinun menetyksestäsi ovat olleetkaan. Sitä en tiedä mitä olet äitinä, mutta puolisona olet ihan vi**n hirveä. Olet olevinasi joku kaikkitietävä lapsista, niinkun et itse olisi siihen rooliin kasvanut.
Olet kohdellut miehiä toisenluokan perheenjäseninä ja "omaisuutenasi" jonka ei sovi aukoa päätään ja häiritä elämääsi mielipiteillään: kenties he saivat kuitenkin osallistua kustannuksiin ja antaa sinulle seksiä kun sinulle sopi? Vai saivatko he vaan maksaa, eikä edes seksiä. Mitä he saivat siis? Väheksyvän "asuinkumppanin" jonka mielestä he eivät edes todellisuudessa kuuluneet "perheeseen".
Onnea, olet aivan takuulla juuri niin kamala kumppani, että jos joku sinuun lankeaa, se on takuulla pelkkä mielikuva mihin he ihastuvat.
Todella huvittava ilmaus sinun suustasi on siis "yhteinen talous" sillä sitä se sinulle vissiin oli...
Sehän menee niin, että jos perheenä asutaan ei siellä yhdellä ole oikeuksia sinun perheessäsi, mutta muilla senkin edestä. Kuka helvata haluaa tuollaisen koiranaisen kanssa asuakaan? Koira todennäköisesti varmaan on ollut paremmassa asemassa, jos sitä on ollut, vai?
Kuka haluaisi olla sinun "asuinkumppanisi", joka sinuun verrattuna ei tajua mitään, ei voi ilmeisesti kasvaakaan tajuamaan, eikä hänellä ole oman perheensä asioihin mitään sanottavaa.
Minä en ihmettele yhtään, että olet yh:na lapsesi kasvattanut, mutta se on omaa ansiotasi aivan takuulla eikä mikään kirkaampi kruunu.
Tämän kuvan tuosta kirjoituksestasi saa! Että voit onnitella itseäsi: SINÄ olet vielä järkyttävämpi.
Höpö höpö arkanahka "olet järkyttävä".
Oletko sekaisin? Onko teinien kasvattaminen sinusta sitä, ettei muka hyväksyisi heitä.
Taidat olla sen kannalla neuvoinesi, että kurittomat teinit saa jättää kasvatusheitteille.
Onko huonokäytöksinen teini mielestäsi niin normaali, ettei hänen käytöstään saisi ojentaa ennen kuin siellä sijaiskodissa, mihin hän näillä ohjeistuksillasi ennen pitkää joutuu.
Ja tätä satoa riittää! Kun ei sallita teini-ikäisten kurinpalautusta, niin kohta ollaan hyhmät sylissä, kun teini lyö elämänsä pelinappulat ensin niin läskiksi, että menee 10 vuotta sen sadon hyvään kuntoon saattamiseksi.
Röyhkeä, laiska, huutava, isotteleva teinihän suorastaan kerjää auktoriteettia, joka saattaisi hänen tunnekuohunsa järjestykseen.
Nostan hattua aloittajalle, joka on niin huolissaan puolisonsa lapsista, että viitsii kirjoittaa tänne ja kysyä neuvoa sekä suhtautumista asiaan järjen kanssa.
Niin mitäs täällä tehdään.... tässä sitten yksi naisihmeinen lyö oikein olan takaa, ettei sulle asuinkumppanina kuulu mikään muu kuin p*neskelu jos sekään.
Kyllä lyödään isähahmoa kuin vierasta sikaa. Eipä tartte ihmetellä sossutätien työllistämistä näiden teinipoikien uholle, joille ei kouluopet mitään mahda, kun äippä kotona hymistelee ja silittää päätä teki poika mitä tahansa. Ja yleensä ei mitään ainakaan tähdellistä, mikä kuuluisi aikuiselämän valmentautumiseen.
Notta tälle isäpuolelle sanoosin, notta oikiassa olet. Siihen laiska-Lassiin jotain liiketta ja uhoavalle pikkupimatsulle kapulat rattaisiin, notta ei mene tyttö rattaineen ojaan ja allikkoon moisella menolla.
kaikkea hyvää sulle, ja yritä kestää sitä perhettäsi. Sillä sinun se perhe nyt on, kun saman katon alla elelet ja yhteisen pöydän ääressä syötte.
Älä usko näitä joitain yh-muijia, niillä on jäänyt miesviha päälle ja ne haluaa poistaa miehuuden ympäriltään 20 km säteellä vähintään, kun kerran ovat pettyneet miehiin, niin kostavat sitä hamaan hautapaikkaansa asti.
Sellainen sanontahan on, että eniten itsevarmoja neuvoja lastenkasvatukseen antavat ne, joilla ei ole omia lapsia.
Ap., sinulla saattaa olla hyväkin tarkoitus, mutta se ei aloituskirjoituksestasi käynyt kovin selkeästi ilmi. Lasten ja nuorten kohdalla pyritään ensisijaisesti siihen, että ko. lapsella olisi hyvä olla, sisäisesti. Ulospäin käytös saattaa sitten olla hyvinkin kummallista ajoittain.
Helppoa se ei ole. Erot ja uusperhekuviot asettavat lisähaastetta lapselle. Tätäkin näiden avopuolisosi nuorten täytyy mielessään työstää. Ja on isä, johon ei saa kontaktia. Kaiken tämän aikuisten aiheuttaman sekaannuksen lisäksi on kasvuun ja kehitykseen liittyvät haasteet, aikuistuminen, kaverisuhteet, mahdolliset seurustelusuhteet. Aloittajan avopuolison lapset elävät erittäin vaativissa olosuhteissa, vaikka se ei ulospäin siltä mahdollisesti näytäkään.
Paljon empatiaa he tarvitsisivat omasta mielestäni. Ei ensimmäisenä tulisi tarve ruotuun asettamisesta, mitä sitäkin voi lempeästi ja rakkaudella hieman tehdä.
"Paljon empatiaa he tarvitsisivat omasta mielestäni. Ei ensimmäisenä tulisi tarve ruotuun asettamisesta, mitä sitäkin voi lempeästi ja rakkaudella hieman tehdä."
Veikkaan että ne lapset on saanu liikaa empatiaa. Sille myötätunnolle on aikansa ja paikkansa. Lasta pitää halata esim. silloin kun se on epävarma tai epäonnistuu, ei silloin kun sillä on huono elämänasenne. Juuri nämä lapset, joita halataan silloin kun ei pitäisi, päätyvät tuollaisiksi taivaanrannanmaalareiksi tai koulukiusaajiksi.
3:en lapsen yh on epäilemättä pommi joka pitäisi kiertää kaukaa mutta itsepähän olet osasi valinnut. Sulla on siinä mamma ja tenavia joista tulee syrjäytyneitä jos ei kukaan tee mitään ja ilmeisesti tuota mammaa ei kiinnosta, siinä vaiheessa ehkä alkaa kiinnostamaan kun pojasta ei tule enää elareita eikä lapsilisiä, se ei saa töitä tai työttömyyskorvauksia ja se sitten tulee teidän kukkarolle, kopistaa väkisin dollarit jos ette suosiolla anna.
Yhdellä tutulla on tuontyyppinen tytär mitä kerrot avokillasi olevan, sen tyttären äiti sen pyrki lapsena eristämään isänsä elämästä ja lepsuili kasvatuksesta. Se tuttu näki jo silloin vuosia sitten että lapsesta taitaa tulla syrjäytynyt kun mitään ei äiti vaadi ja aina on vika muissa mutta kun ei saanut sekaantua liikaa niin nyt on tytär kohta parikymppinen ja ilman minkäänlaista koulutusta tai työtä, mahdollisesti tulee samanlainen kuin äidistään eli pyöräyttää muksun jollekin ja sitten katkeraa yh-elämää niin kauan kunnes löytää kunnollisen miehen itselleen...jos löytää. Sen tytäären äiti löysi uuden miehen mutta ilmeisesti hänkään ei ole saanut/halunnut sekaantua liikaa kasvatukseen tai esittää vaatimuksia niin tulos on nyt sitten se että tyttären elämän kaikkia aikuisia saattaa nyt hieman harmittaa kun ei niitä rajoja ajoissa asetettu, joku ei halunnut, joku halusi muttei saanut ja kolmannesta en tiedä mitä tuumi tilanteesta.
Aloittaja, riippuen ongelmien vaikeusasteesta roudaat ongelmajengin perheneuvolaan ja/tai olet yhteydessä lastensuojeluun. Poika tarvitsisi joko reipashenkistä persiiseen potkimista (lääke laiskuuteen) tai psykiatrista hoitoa. Saattaa olla esim. aspergeri, siis lievä autisti, vähän pihalla elämästä noin laajassakin skaalassa. Tyttö kasvatusneuvolaan, yhteistyötä opettajien ja koulun kanssa jne. Pään puskaan työntäminen näinä kriittisinä teinivuosina on suurinta tyhmyyttä äidiltä, isältä ja avo-uusioisältä. Pääasia että ongelmat otetaan esille, tunnustetaan, vaikka riidan ja itkunkin uhalla. Ole jämäkkä!
Ihme kaverivanhempia täälläkin kirjoittelee. Sä olet selvästi mies joka ei yritä kierrellä ikäviä asioita, vaan sanoo että laiska lapsi on laiska, niin kuin pitääkin. Mitä lasten elämästä tulee jos niille ei sanota asioista suoraan, vaan ne tottuu siihen että kaiken pitää olla kivaa? No ei mitään, armeijassa ei kestetä kun tulee kuraa niskaan ja stressinsietokyky on olematon, kun pomo arvostelee duunissa.
Sano vaan niille lapsille suoraan. Ei tarvitse kysyä lupaa lasten äidiltä. Jos se äiti ei osaa arvostaa suorapuheista, vastuuta ottavaa miestä, niin sun kannattaa pysyä kaukana moisesta kakarasta. Ei sellaisen kanssa pysty tasapainoista parisuhdettakaan muodostamaan. Ne lapset ei tarvitse elämäänsä uutta kaveria joka katsoo kaikkea läpi sormien, vaan aikuista ihmistä joka sanoo niille asiat suoraan ja uskaltaa vaatia ahkeruutta, hyvää asennetta, rehellisyyttä jne. pelkäämättä tippaakaan sitä, jos lapset vaikka suuttuvatkin. Lapsilla on turvallista olla, kun heillä on aikuinen jota he eivät pysty horjuttamaan tai manipuloimaan kiukuttelulla tai muulla.
Vaikuttaa DinoRex siltä, että sinullakaan ei omia lapsia ole. Omasta lapsuudestasikin taitaa olla aika lyhyt aika. : )
Eniten neuvoja ja vankimmat mielipiteet tulevat lapsettomilta sinkuilta.
Teini-ikäiset ja nuoremmatkin lapset ovat aika värikästä porukkaa. Helppoahan on ulkopuolisen antaahienoja neuvoja, kun ei ymmärrä kokonaisuutta. Mitä vähemmän tietää, sitä enemmän luulee tietävänsä.
Ei ole omia lapsia, ei. Mutta tiedät itsekin, ettei se vielä tee minusta epäpätevää neuvomaan.
"Eniten neuvoja ja vankimmat mielipiteet tulevat lapsettomilta sinkuilta."
Ja osoittaako tämä jotenkin että olen väärässä?
Ehdotan, että palaat lukemaan tätä keskusteluketjua kun sinulla on omia lapsia, ja varsinkin kun nämä lapsesi ovat murrosiässä ja teinejä. Saattaa silloin itseäsikin alkaa hymyilyttää. : ))
Sino Rex ymmärtää ainakin sen asian, jota tämän ketjun monet kirjoittajat ei ymmärrä: Lapsille pitää asettaa rajat ja antaa paljon rakkautta. Rajojen ja sääntöjen avulla he oppivat kunnioittamaan toisia ihmisiä ja kasvavat järkeviksi aikuisiksi. Edelleen olen sitä mieltä, että on suorastaan välinpitämättömyyttä lasta kohtaan olla asettamatta rajoja ja yhteisiä sääntöjä, joita kaikki automaattisesti noudattaa.
Kahden lapsen teini-iästä on itsellä kokemuksia ja mitään ei olisi hommasta tullut, jos olisin antanut heidän elää kuin siat pellossa. Fiksuja lapsia heistä kasvoi, vaikka mä pääasiassa yksin heistä huolehdin. Isä tarjosi sitä luksusta ja mä normaalia arkea
Mua suututtaa, kun aina sanotaan, ettei lapseton tiedä mitään lasten kasvattamisesta. Tietävät hyvin paljonkin ja etenkin näkevät, missä kohtaa menee vanhemmilla kasvatus vikaan. Ei lapset mene rikki, jos eivät aina saa omaa tahtoaan läpi.
Hienoa, että ap ajattelee lasten parasta.
Ne on ne sankariäidit sitten tietysti asia erikseen. Ja äidin mietteitä kuuluu tähän ryhmään. On varmaan mukava tunne olla niin omahyväisen tyytyväinen itseensä, että voi nokkia muita äitejä, ja kohottaa omaa arvoaan näinkin! Onneksi olkoon!
Tähän ei ihminen pystyisi, muunnellakseni Leo Eläimen viisautta.
Toi on sama kuin sanoisi: "Älä sinä kerro liikennesääntöjä kun et omista ajokorttia. Kyllä me kortilliset tiedetään paremmin." Tuon tyyppiset argumentit ovat aika huonoja väittelyssä kun väittelyssä.
Sulla saa toki olla sellainen asenne, että älkää te pennut puuttuko, mutta voin luvata että tukin suuni vasta jos joku osoittaa miksi mun neuvoni ovat huonoja. "Anna meidän vanhempien hoitaa" on aika ylimielinen perustelu :D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_auctoritatem
”Suutari pysyköön lestissään” tarkoittaa omahyväisyyttä, eli oletetaan että vain tunnustetut auktoriteetit, lisensoidut toimijat jne kykenevät ymmärtämään asioista jotain (esoteria) ja muille asiat ovat liian vaikeita tai monimutkaisia ymmärtää tai se ei ole heidän ydinosaamisaluettaan. Äärimmilleen vietynä tämä virhe on lähes sama kuin argumentum ad hominem abusivis."
Minua ainakaan ei hymyilyttäisi yhtään kitaraa rämpyttävä vetelehtijä, joka ei tee töitä, ei opiskele, ei juuri poistu huoneestaan. Etsivä nuorisotyö asialle, kotikäynnille. Juuri tällaisiahan hurskaasti joka taho haluaa auttaa ainakin paperilla ja vaalien alla.
Pudokasnuoria, jotka ovat luiskahtaneet kaikkien järjestelmien ulkopuolelle.
Tarkista vielä, käyttääkö kultapoika huumeita..
Ette mistään löydä 17-vuotiasta, joka ei hiukan vetelehtisi. Kauheat vaatimukset - muksut olisivat näyttelyesineitä jos tosiaan aina mallikkaasti.
Ex-mies oli hienostunut, kasvatuksen ikävät puolet sysättiin muille, mutta määräsi silti miten.
Kovasti ihmetteli vain kun eivät odotukset täyty, kun viimein ehti edes tavata.
Tuttava tarjosi kasvattilasta, sanoin suorat sanat, ei omiaankaan pysty.
"Ette mistään löydä 17-vuotiasta, joka ei hiukan vetelehtisi."
Höpö höpö. Toki vapaa-ajallaan saa kukin vetelehtiä miten haluaa. Jos tekee kovaa töitä niin kuka sitä on kieltämään vaikka katsomaan telkkaria koko viikonlopun. Mutta löytyy paljon nuoria jotka panostavat elämässään työhön ja opiskeluun. Se on paljon kasvatuksesta kiinni, että arvostaako työntekoa.
"Kauheat vaatimukset - muksut olisivat näyttelyesineitä jos tosiaan aina mallikkaasti."
Status ja työnteko ovat kaksi aivan eri asiaa. Ei tässä ole mitään menestystä odotettu t AP:n tapauksessa, vaan sitä että tehdään hommat kunnolla eikä jäädä muiden eläteiksi.
Seurustelukumppanillani on kaksi lasta, 16v. ja 19v. Koskaan en ole puolellakaan sanalla moittinut hänen lapsiaan mistään, vaikka rehellisesti sanottuna syytä on ollut yllin kyllin.
Sen sijaan, mies arvostelee ja suoranaisesti haukkuu minun lapsiani. Vanhin poikani on hänen mielestään typerä homo, tyttäreni ruma ja lihava ja nuorin on kuulemma koituva minun tuhokseni??
Ei voi kun nauraa. Toisilla ihmisillä ei ole minkään sortin käytöstapoja ja tässä miehessä se näkyy ja kuuluu.
En enää hänestä välitä, joten mikään tekemänsä tai sanomansa ei voi minua tai lapsiani satuttaa. Ihmettelen, miten ihmisestä voi kehittyä niin julma ja typerä, että loukkaa toisia täysin häpeilemättä?
Missä kohdassa elämää ihminen kasvaa niin kieroon, että kaikki häpy häviää?
Jatkuva nollaaminen ja arvostelu on tehnyt minusta vahvan ja kovan. Olen oppinut antamaan takaisin, hyvän maun rajoissa, sillä loukkaaminen ei tuo minulle minkäänlaista tyydytystä.
Miksi seurustelet miehen kanssa, jonka toiminta aiheuttaa mielipahaa sinulle ja lapsillesi?
Kauheita asioita mies sanoo! Ei minua naurattaisi. Päinvastoin, suuttuisin.
Anna pitkät, haukkuminen jos siitä tulee tapa, hän ei kunnioita sinua.
Lihavaksi haukkuminen, kun lapsi on vielä kasvuiässä on tyhmää.
Odota tilaisuutta, sano mitä ajattelet, ei tarvitse loukata, vaan "en jaksa kuunnella".
Mies on kai hiukan yksinkertainen.
Kunhan asiallisesti ja rakentavasti asiasta puhuu, eikä ammu suorilta käsin toista alimpaan helvettiin, jos käyt mesoamaan päättömästi, niin siihen jää puolisosi pahaan välikäteen..
Eli rauhallisesti, rauhallisesti vaan
Olen kai turtunut ja jäänyt paikoilleni. Loukkaamiseenkin tottuu, en odotakaan häneltä mitään hyvää enää.
Hän on nöyryyttänyt minua ja lapsiani niin paljon, ettei enää pysty satuttamaan. Henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa kuin lyöminen.
Olen tehnyt selväksi, ettei lapsiani kiusata. Tyttäreni ovat herkässä iässä ja lapsenpyöreys EI ole lihavuutta. Vain todella tyhmä ja ymmärtämätön ihminen solvaa lasten ulkonäköä.
En tiedä mitä miehen päässä on vialla, mutta eihän tuo ole normaalia käytöstä.
Monet itkut olen itkenyt ja ollut ihan maahan lyöty. Paljon sitä pystyy kestämään. En vain ymmärrä miksi, miksi jatkan näin?
Tarvitsisin kai jonkun tukea, että pystyisin olemaan kova ja laittamaan suhteen poikki. Niin paljon olen erosta haaveillut. Olen täynnä vihaa ja katkeruutta. Odotan sitä viimeistä niittiä, joka lyö kaiken pirstaleiksi...Olen terapian tarpeessa :(
Onneksi hän ei ole avokkini eikä hänestä sellaista ikinä tule! En koskaan voisi asua niin julman ihmisen kanssa, enkä tosiaan alistaisi lapsiani sellaiseen.
Miehen housuista löytyy jotakin, jonka vuoksi jatkat?
Mee ihmeessä terapiaan, äläkä haaveile. Teet lapsillesi palveluksen!
Hei Terapian Tarpeessa, Kuinka sinä selität itsellesi että KUKAAN on oikeutettu halventamaan pieniä viattomia ihmisenalkuja: - sinun huolellisesti ja harkiten hankkimia lapsiasi!?
Kuinka sinä pystyt hyväksymään "ystäväksesi" ihmisen joka on täysin mätää sisältä? Kuinka sinä selität itsellesi että on oikein kuunnella sinun valisemien "ystävien" kadun lokaojan kielenkäyttoä?? Kuinka?
Annatko sinä lastesikin kuulla tuota?!
Mikä laki maailmassa kieltää sinua käyttämästä suurinta lahjaasi - valinnan vapautta?
Vai kenties et tiedä että sinullekin on tuo lahja annettu.
No, nyt tiedät!
Käytä sitä oikein. Ellei sinulla ole aavistustakaan kuinka valita korkeampitasoisia ihmisiä ympärillesi, sitten on paljon parempi olla kokonaan ILMAN "ystäviä". Saastan kuntelun sijasta keskittäydy täysillä lapsiisi, kolmen kanssa sinulla pitäisi olla kädet täynnä opettaessasi heitä, viedessäsi heitä harrastuksiin, lukiessa heille ääneen, osallistuessasi heidän opettajien kanssa koulumestykseen, opettaessasi heille vieraan kielen, käytostavat, kodin kunnossapitoa, pieniä askareita kodin ulkopuolella jne. jne. jne......
Onhan se NIIIIIIIIIIN helppoa valittaa ja ruikuttaa! Ketä se auttaa? Ei ainakaan sinua itseäsi eikä lapsiasi! Ylos sieltä ruikuttamasta ja ala käyttäytyä kuin oikea äiti joka vie lapsiaan eteenpäin ja jota he voivat kunnioittaen katsoa ja tuntea turvallisuutta hänen lähellään.
Osa naisista on yliherkkiä uusperheissä. Lapsia kolme, 8 ja 13 ja 14. Meillä on tilanne se että jos minä huomautan mistään, siis yhtään mistään, yleiseen siisteyteen, siivoamiseen tai omien jälkien ja astioiden korjaamiseen ruokapöydästä - saan siitä paskaa niskaan avopuolisoltani.
Syy on se että sanon väärällä tavalla. No, tapoja on kokeiltu ja - arvaattekin varmaan - aina sattuu olemaan väärä tapa juuri kyseessä olevaan tilanteeseen nähden.
Omilta lapsilta vaatisin kyllä sen että siivoavat omat jälkensä, se taito on ihan hyödyksi elämässä.
Tee jotain odottamatonta - vie vaikka oma lautasesi toiseen huoneeseen, sitten nainen kysyy mitä tämä on, selitä asia.
Lapset kärsivät eniten välikädessä olemisesta, jokaisella on kuitenkin oikeudentaju sisäänrakennettuna.
En suostuisi ainakaan ruokapöydässä riitelemään.
Työpaikalla oli hankala tyyppi joka aina osoitti mieltään juuri ruokatauon aikaan, joku keksi ratkaisun, enpäs mene ollenkaan tauolle kun on niin kiire.
Opettele vastaamaan samalla mitalla: Esim. Minä olen aikanaan saanut hyvän kasvatuksen (toisin kuin eräät). Tai älä sano mitään, muuta kuin vai niin. Mutta jatka tanakasti nuorison ohjausta, kunnes oppivat jo yhdestä mulkaisusta hoitamaan hommat. Lopulta SINÄ olet päässyt ponnisteluissa siihen pisteeseen, että homma hoituu automaattisesti. Kestokykyä!
Erittäin epäkypsää, lapsellista touhua="Opettele vastaamaan samalla mitalla: Esim. Minä olen aikanaan saanut hyvän kasvatuksen (toisin kuin eräät)."
Tuollainen on kostamista, mikä osoittaa että kasvatuksesi on mennyt pieleen.
Nuoret kaipaavat aikuista. Ei uhmaikäisen kiukuttelulla ketään voi ohjata eteenpäin elämässä.
Kaipaavat aikuista...
Ensi sijassa kahden aikuisen välinen suhde on heidän omansa, erillään asuen ei ole edes pakko tavata toisen lapsia.
Jollain tavoin on reagoitava puolison käytökseen, ei kukaan omasta aloitteestaan muuta opittuja tapoja. Kun yhdessä asutaan myös lapsiin nähden.
Et yhtään ole muita kummempi.
On hyvä puheenaihe, selitä itse ihmelääke.