Kerro viimeisin purilaiskohtauksesi. Halusit tehdä jotain, mutta muistit DarkFearin ohjeet ja yhtäkkisesti tajusit, että et voikaan tehdä niin.
Itse olisin halunnut käydä klassisen musiikin konsertissa jokin aika sitten. Aloin kuitenkin pelätä, että vastaan tulee onnellisia pariskuntia ja tyylikkäitä, räjähtäväkauluspaitaisia sinkkuja, jotka ovat porukalla perehtyneet klassiseen musiikkiin, ja jotka katsoisivat minua alta kulmien. En sitten viitsinytkään lähteä.
Itse olisin halunnut käydä klassisen musiikin konsertissa jokin aika sitten. Aloin kuitenkin pelätä, että vastaan tulee onnellisia pariskuntia ja tyylikkäitä, räjähtäväkauluspaitaisia sinkkuja, jotka ovat porukalla perehtyneet klassiseen musiikkiin, ja jotka katsoisivat minua alta kulmien. En sitten viitsinytkään lähteä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
sitten päätit jäädä kotiin kuuntelemaan Popedaa ja juomaan kossua.
Päinvastoin varasin juuri torstaille leffalipun ja aion mennä tapahtumaan yksin.
Menkää ja tehkää mitä ikinä haluatte ja lakatkaa välittämästä muiden mielipiteistä.
No ainakin baarireissuja on jäänyt tekemättä vaikka kuinka paljon ja jää varmasti jatkossakin.
Olen jo pikään halunnut pukeutua vaaleanpunaiseen haalariin, leikata jäähdytysaukko munien kohdalle, ja mennä Stokkan naisten alusvaateosastolle treenaamaan 100 metrin juoksua.
Jos baareilu ei vain jaksa aidosti kiinnostaa, niin kuka sinne pakottaa lähtemään? Mutta jos joskus tuleekin vaikkapa jokin konsertti tai keikka tietyltä artistilta, jota fanitat aivan törkeän paljon ja johon olet tilannut jo liputkin valmiiksi, ja kaverisi sanookin yhtäkkiä, ettei pääsekään mukaan, niin turha sitä reissua silloin on peruuttaa jonkin typerän tekosyyn nojalla, että ei muka voisi mennä yksin, koska välittää muiden mielipiteistä.
Turha näitä sanomisiani on ilmaista joillakin mukahauskoilla ja kärjistetyillä esimerkeillä, mutta kyllä, sitä mitä pohjimmiltaan haluaa tehdä, sen voi tehdä muiden mielipiteistä välittämättä. Olen itse nähnyt joskus kadulla yksittäisiä roskien kerääjiä ja metroseksuaaleja, jotka varmasti herättävät uteliaita ja välillä töykeitäkin katseita, mutta guess what. He menevät sellaisina kuin haluavat.
Kyllä mua baareissa käynti on kiinnostanut jo pitkään ja kiinnostaa edelleenkin, mutta kun ei vaan ole rohkeutta yksin noihin paikkoihin koskaan lähteä.
Ei se ole rohkeudesta kiinni. Minä voisin koska tahansa lähteä baariin vaikka yksinkin, jos baareilu aidosti kiinnostaisi. Jos todella haluaisit vaikkapa rankan työpäivän jälkeen jäädä muutamalle, niin lähtisit varmasti. Nakkaa paskat sille mitä muut ajattelevat, jos baarissa käynti kiinnostaa aidosti. Jos taas haluat lähteä sinne siksi, että sinulla on tapana kokoontua siellä kaveriesi kanssa, niin sitten ymmärrän; haluat tietysti siinä tapauksessa nähdä kavereita. Mutta jos se baariin lähtö itsessään kiinnostaa eikä kaverit sinänsä ole se illan päätarkoitus, niin miksi jättää käymättä turhien tekosyiden nojalla.
No kyllä se mulla vaan on rohkeudesta kiinni, ettei noihin baareihin voi varsinkaan viikonloppuiltaisin yksin koskaan lähteä. Mua ei kiinnosta käydä työpäivän jälkeen muutamalla tuopilla, koska mä haluaisin mieluummin lähteä baareihin ihan ajan kanssa joskus viikonloppuna, niin että voisi kiertää useamman baarin illan aikana ja käydä myös jossain yökerhoissa.
Yksin kun ei nuorena miehenä vaan viitsi koskaan tällaisiin paikkoihin lähteä, kun muut ihmiset kuitenkin ihmettelisivät sitä yksinoloa ja ajattelisivat siitä kaikkea pahaa ja olisivat sitä mieltä, että mussa täytyy olla jotain vikaa, kun ei ole ketään kavereita baarissa mukana. Sitten siinä vaan menisi fiilikset ihan masentuneeksi, kun joutuisi kuuntelmaan koko ajan tollaista pilkkaamista, eikä olisi mitään mahdollisuuksia löytää baareista fiksua ja asiallista juttuseuraa.
Ai juttuseuraa sinä kaipaatkin? No siihen tarkoitukseen on kyllä ensisijaisesti kaverit olemassa, mutta ilman kavereitakin voit löytää baarista ihmisiä, joiden kanssa voi ihan vain jutella. He voivat olla sen illan aikana sinulle kuin "single serving friends" eli yksittäisannosteltuja ystäviä, niin miehet kuin naisetkin, joiden kanssa voit höpistä mistä vain sen illan ajan.
On illuusio, että kaikki pilkkaisivat. Olen itse ollut muutaman kerran baarissa yksin ja kohtuullisen hyvin olen saanut keskustelun rullaamaan vieraassa porukassa - se on itsestä kiinni, hakeutuuko asialliseen vai epäasialliseen seuraan, ja vaikka joku nyt pilkkaisikin sinua yksin ollessasi, niin mitä sitten. Se on hänen ongelmansa, ei sinun. Sinun ei tarvitse paskaakaan välittää siitä, vaan voit koska tahansa etsiytyä uuteen porukkaan, jos edellinen setti ei sinua miellytä. Ole kuin se keski-ikäinen, 50-vuotias rentoutuja, äläkä välitä muiden mielipiteistä, koska niillä ei ole mitään merkitystä.
No joo, tuli mieleeni tähän loppuun vielä eräs vitun tyhmä iskulause, mutta älkää provosoituko: "Darkfearismi on historiaa, vain aparaatismi voi auttaa sinua elämään täysillä."
No kyllä sitä vaan kaipaisi juttuseuraa baareissa, sillä yksin ollessa se aika tuntuu niin mielettömän pitkästyttävältä, ahdistavalta ja ankealta, eikä siinä nauti illasta yksinään minkään vertaa, kun koko ajan vaan tekisi enemmän mieli lähteä takaisin kotiin.
Eipä noista baareista koskaan löydy mitään asiallista juttuseuraa, jos siellä nuorena miehenä on yksin liikenteessä. Ketkään kun eivät halua koskaan yksinäiselle nuorelle miehelle mitään jutella. Eikä toivoakaan siitä, että kukaan haluaisi yksinäiseen nuoreen mieheen paremmin tutustua. Lisäksi mä haluaisin niistä ihmisistä myös pysyvää seuraa itselleni, enkä vain mitään yhdenillan juttuseuraa, mikäli jos he ovat hyviä tyyppejä. Jopa vaikka niin, että heidän kanssaan voisi lähteä joskus sinne laivaristeilylle.
Kyllä se on vaan myös mun ongelma, jos joku pilkkaa mua sen yksinolon takia, koska sellainen satuttaa henkisesti todella pahasti ja lisäksi sellainen saa aina tuntemaan itsensä entistäkin huonommaksi ihmiseksi. Eli todellakin se on myös just mun ongelma, eikä vain hänen ongelmansa.
Sinun ei kuitenkaan tarvitse tehdä siitä itsellesi ongelmaa. Minuakin pilkattiin joskus yksinolon takia ja koska samaistuin ehdollistuneeseen mieleeni, otin pilkkaamiset tosissani. Mutta nykyään tiedän, ettei mikään ihmisten kommentti voi loukata minua, koska todellista "minää" ei voi mikään ulkoinen asia horjuttaa. Ehdollistunut ja ohjelmoitu "minä" on ainoastaan sellainen, joka alkaa itkemään muiden heitoista. Mutta sinä voit aikuistua ja olla jatkossa samanlainen kuin minäkin - et yksinkertaisesti välitä vittuakaan muiden mielipiteistä. Sillä on sinulle yhtä vähän merkitystä kuin sillä tiedolla, kuinka monta tähteä tuikkii taivaalla. Ei siis vitunkaan väliä.
Ja jos olet baarissa yksin ja etsit juttuseuraa, niin ei kannata olettaa, että joku lähestyisi sinua. Ei tietenkään lähesty, älä ole höpsö. Mutta sinun on itse mentävä porukoihin avoimin mielin juttelemaan, jotta jotakin seuraa voi ylipäätään olla. Enkä nyt mene vannomaan, että yökerho on paras paikka saada pysyvää seuraa, onhan niitä tavanomaisempiakin räkälöitä ja samoin on kahviloita, joissa voi päiväsaikaan ja alkuillasta käydä. Kyllä sinä voit löytää itsellesi vaikkapa laivaristeilyäkin varten jostakin kavereita tai jopa itse laivaristeilyllä voit tavata uusia kasvoja ja löytää siellä pysyviä ystäviä, vaikka olisitkin yksin, mutta sinun on itse etsittävä, koska kukaan ei tule kotoa/hytistä hakemaan.
Ja sanon tähän loppuun vielä, että sekoitit jälleen kerran yksin olemisen ja yksinäisyyden. Yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen. Yksinäisyys on ehdollistuneen mielen kehittämä tunnetila, johon ei tarvitse samaistua. Voit olla baareissa yksinkin ja etsiä seuraa, mutta ilman, että sinun tarvitsisi tuntea taustalla minkäänlaista yksinäisyyden tunnetta, koska ne ovat aivan eri asioita. Käytä siis ennemmin ilmausta "yksin oleva" kuin "yksinäinen".
Edellisestä purilaiskohtauksesta taisin kertoa jo täälläkin, eli osuin samaan hissiin naistyökaverin kanssa, olisin halunnut rupatella niitä näitä, mutta en sitten saanut itsestäni mitään irti.
Varsinaista DarkFear-kohtausta en muistakaan, niitä ei oikein satu nykyisin. Ne Finnconin iltabileet? Niidenkään kanssa ei toisaalta käynyt niin, että olisin halunnut erityisesti mennä ja sitten perunut aikeeni. Sitä tietysti voi miettiä, ohitanko Darkburgeroinnit jotenkin tiedostamatta, ts. tilanteet joissa olisin nuorena (siis parikymppisenä) iskenyt "ei voi mennä yksin, en menekään"-kortin pöytään, torjunkin jotenkin jo etukäteen niin, etten missään vaiheessa ole aikeissa mennä sinne, minne ikinä olisin voinutkaan.
Minun on kyllä vaikea uskoa, että olisit jättänyt tuollaisen konsertin väliin tuollaisella syyllä, ellet sitten trollaa, tai joku on kaapannut oikean Sillitroolin nimimerkin.
Antiburgerkohtauksia tässä kyllä on ollut. Kävin toissaviikonloppuna leffassa, yksin. Kävin viime viikonloppuna teatterissa, yksin. Baarissa en ole tosin käynyt, mutta eipä noissakaan paikoissa kukaan tullut kysymään yksinolemisestani. Ehkä ne parhaat nuoruusvuodet ovat viimeinkin takana, kun saan olla ihan rauhassa.
Kyllä sinä olet vielä varhaisnuori ja ehdit vielä käydä monella risteylläkin!!!
Edellisestä yksin tehdystä risteilystä onkin jo neljä kuukautta. Ehkä ensi kesänä, ellei seniiliys ole siihen mennessä vienyt viimeisiäkin järjenrippeitä. Firman pikkujoulutkin järjestetään maissa :-/
Nojoo, ehkä hiukan liioittelin burgerfiiliksiäni. Vaan kyllä se pohjimmiltaan kuitenkin noin meni. Kävin itse asiassa kotikaupungissani eräässä klassisen musiikin luento- ja kuuntelutilaisuudessa, joka oli tarkoitettu ihmisille, jotka haluaisivat tutustua klassiseen musiikkiin. Koska olen vuosikausia halunnut tietää enemmän klassisesta, päätin mennä tilaisuuteen. Paikanpäällä iski kuitenkin henkinen DarkFear; porukasta n. kolmasosa oli tärkeännäköisiä 40-70v naisia, n. puolet hyvinvoivan ja sivistyneen näköisiä pariskuntia 30-60v, ja loput 15 prosenttia ja risat räjähtäväkauluspaitaisia jormauotisia (varmaankin sinkkumiehiä, kun yksin olivat).
Tämän jälkeen olen ajatellut, että jos jo aloittelijoiden tilaisuudessa olin niin ulkopuolinen, niin miten paljon olisin sitä ihan aidossa tilaisuudessa.
Tarkoitatko kotikaupungillasi oikeaa kotikaupunkiasi Helsinkiä vai opiskelukaupunkiasi Turkua?
Vedän nyt puolikkaan kärpässienen (en kuitenkaan ihan vielä muutu boreraatiksi) ja muistutan, että olet itse myös vaikuttamassa siellä paikan puku- ja olemuskoodiin. Ainoa edellytys tuollaiseen osallistumiselle on kiinnostus aihepiiriin.
Vaikka toisaalta ymmärrän oikein hyvin vierauden, enkä kai voi vähätelläkään sitä. Samasta syystä en mielelläni käy scifi-juhlissa enkä black metal -konserteissa.
Tähän sopisi varmaan klassinen baarissa esitettävä repliikki: "Tunnetaanks me jostain?"
Joo, olet tietty oikeassa tuossa, että kiinnostus aihepiiriinhän se tärkeintä on. Ja tiedän sen itsekin. Darkfearismin ydin oikeasti onkin ehkä siinä, että on aika kova paikka henkisesti mennä johonkin, joka oikein osoittaa sormella itselle, että "kato nyt, eiks olekin kivaa, kun kaikilla muilla on kivaa, paitsi sulla". Eli se on vain todellisuuden kohtaamista, yhdistettynä inhorealismiin ja negatiivisuuteen.
Toisaalta darkfearilläkin on ripaus hyvää pointtia mukana, porukassa tai kumppanin kanssa on kivempi liikkua. Darkkiksella on vain jäänyt levy päälle (tai vanhenut trollaus kiertoon).
Darkfearismi XD
Anteeksi.
Uusi filosofinen koulukunta.
Voiko siitä lukea lyhyen sivuaineen?
Luulen, että useimmilla meistä palstan kirjoittajista on sivuaine kasassa jo lukiosta päästessä. Nämä on siitä hyviä opintoja, että näiden suorittamisen voi aloittaa jo ihan peruskoulusta lähtien.
Olen itse käynyt yksin kymmenissä konserteissa hesassa. Täältä sinne on matkaa 200 kilsaa. Ei mua haittaa mitä muut ajattelee kun meen yksin
Minulla on toistuvasti ollut samanlainen burgerefekti: aina kun lähden kotipizzaan tilaamaan pitsan itselleni, näen ensin burgerpzzan mainoksen ja ajattelen nopeasti vilkaistuna, että tuollaisen varmaan haluaisin syödä. Sitten muistankin ettei se maistu paljoa miltään niin en viitsikään vähiä rahojani siihen tuhlata.