En katsonut eilen kokonaan ylen islam-iltaa. Sen verran kyllä, että näin imaamien hyväksyvän homojen kuolemantuomion. Entä kysyttiinkö siinä heidän mielipidettään siitä, että sharia-lakien mukaan miestään pettävän naisen saa kivittää kuoliaaksi? Näitä tuomioitahan on käytännössä pantu toimeen islamilaisissa maissa vielä nykyäänkin.
Olisi ollut kiva kuullä heidän mielipiteensä ja nähdä, että olisiko sekin kenties naurattanut Filatovia yhtä iloisesti, kuin homojen kuolemantuomiot?
Olisi ollut kiva kuullä heidän mielipiteensä ja nähdä, että olisiko sekin kenties naurattanut Filatovia yhtä iloisesti, kuin homojen kuolemantuomiot?
Vastaukset 11
Vanhimmat
No ei ollut.
Eipä tietenkään , tosiasioista puhuminenhan on suomessa kielletty , mikäli koskevat musuja , senpä vuoksi Halla ahokaan ei varmaankaan iltaan osallistunut , koska totuudesta suomessa saa rangaistuksen.
Huomasitteko miten taitavasti ohitettiin kysymys "Saako muslimi vaihtaa uskontoa?"
Mitä nyt hulluja. Eikä olisi ollut muutakaan jos Simon Elo ei olisi
ollut paikalla.
Taitavasti ohjailtu keskustelu, aikaa annettiin imaameille ja niille rastaille
siellä hyllyllä, eipä paljon muille.
Ei se ole nyt ajankohtaista, sillä Sharialaki ei ole vielä voimassa Suomessa. Teen parhaani sen voimaansaattamiseksi, itkekää sitten.
Terv H. Hautala
Säännöt on selvät. Nainen säkki päähän ja musuja nakkelemaan.
Aloitetaan alavartalosta ettei kuole liian nopsaan. Jopa pari tuntia menee välillä ennenkuin raiskattu menehtyy. Sellainen kivittäjä mikä saa uhrin ulvomaan on sankari
Kotimaassaan kaivavat kuopan minne uhri pistetään kädet seläntaakse lukittuina ja monttu täytetään että nainen on kaulaa myöden kuopassa. Sitten huppu päähän ja pienillä kivillä taotaan menemään kunnes kuolee.
Mitä itse katsoin tuota illan keskustelua niin laitoin merkille tämän soittajan joka sinne studioon soitteli tai hänelle soitettiin.Mies väitti,että on saanut tappouhkauksia
itse en uskonut hänen väitettään,kun asiaa käytiin kysymään tarkemmin niin rupesi änkyttämään,ja onhan se kumma,että ei poliisille ole tehnyt ilmoitusta jos on mukamas uhkailtu.Tästä ei maininnut mitään et ois poliisille tehnyt ilmoitusta uhkauksista.
Tosiaan monta tärkeää kysymystä jätettiin kysymättä ja eräs tärkeä kysymys sivuutettiin totaalisesti.Saako muslimi vaihtaa uskontoa,ei juttua myöskään ihmisten kivitystuomioista tai raipalla lyömisestä.Ei puhetta myöskään siitä miten monissa muslimi maissa leikataan naisilta tai tytöiltä korvat tai nenä irti syystä tai toisesta.
Olisi luullut,että tätä mukamas kansalais aktivisti naista joka studiossa leikkei näsäviisasta ja tietävää niin ei naisena kysynyt tätä todella tärkeää kysymystä.Miten voi olla mahdollista,että jos muslimi maissa nainen joutuu raiskatuksi niin tämä on se tekiä joka katsotaan syylliseski,ei siis mies joka hänet raiskaa.Ja näin ollen siis nainen kivitetään kuoliaaksi tai lievemmässä tapauksessa vangitaan/mukamas viettelemisestä.Miten on mahdollista että naiset jotka ovat päästä varpaisiin asti hunnutettu ja peitetty niin tälläiset saavat miehet vieteltyä,kun sitä paljasta pintaa ei näy??! tämä kysymys olisi hyvä lähettää tolle kansalais aktivistillekin että miksi ei tätä kysynyt.Liekö syynä se että ei halunnut liikaa islamista nostaa asioita esille koska perheensä on kuitenkin perus muslimi perhe?
Sitten mitä tulee kristittyjen vainoihin niin näitä seikkoja ei myöskään nostettu esille.Monissa muslimi maissa on tälläkin hetkellä vankilassa ihmisiä jotka ovat kääntyneet kristinuskoon.Tämän vuoksi olisikin ollut rehtiä ja oikeudenmukaista,että studioon oltaisi pyydetty keskustelemaan muutama lähetystyöntekijä tai seurakuntien pastoreita jne.. joilla olisi ollut tietoa ja faktaa siitä miten paljon kristityt kokevat vainoa,kidutusta ja hengenvaaraa muslimien taholta.
Kai sentään lapsivaimoista oli puhetta? Tai terrorismista?
Tuohan on keskusteluohjelman irvikuva jos liki kaikki negatiiviset ilmiöt jätetään pois...Homoasia sentään esillä...
Kaikki negatiiviset asiat jätettiinkin poi vain homoseksuaalisuus ja terrorismi oli esillä.Siellä väitettiin että nää terroristit on syrjäytyneitä nuoria tai eivät ole keskustelleet "oppineiden" kanssa,koska kirjaan uskomista ei kannateta(koraaniin)
mikä oli minusta ihmeellistä kolska juuri koraani on islamin perusta ja siihen vetosi profettansakin,että vain ja ainoastaan koraani on jumalan sanaa,ja nyt muka väitettiin studiossa että kirjaan ei kannata "katsoa" joku studio vieraista heittikin melko osuvan heiton muslimeille,että oliko nämä syyskuussa 11. nykin terroriiskun takana olevat miehet niitä syrjäytyneitä nuoria,että tuskinpa vain.Nämäkin terroristit olivat korkeasti koulutettuja miehiä.
Lapsi vaimoista ei ollut myöskään puhetta eikö merkillistä tämäkin kuitenkin muhamedilla oli lapsi morsian itsellään ja tätä mallia ja esimerkkiä muslimi miehet ympäri maailman seuraavat ja nyt tästä ei sitten saanutkaan kaiketi hiiskua.
Joskus on vaikea hyväksyä joidenkin rotujen käyttäytymismallia.