Isien tytöt

Pahimpia ikisinkkuja ovat ns. isien tytöt.
Lähemmäs tai jopa yli 3-kybäset tytöt jotka eivät ole vielä edes katkaisseet napanuoraansa, edes henkistä isukistaan. Daddy siellä, daddy täällä, isi sitä, isi tätä...

Onneksi en ole itse törmännyt suhteissani tällaisiin, mutta muutamia tunnen. AARRGGHHH!!!
Hermo menee vaikken edes tunne heitä paremmin, saatika jos pitäisi olla suhteessa tällaisten HÖRHÖJEN kanssa?!?!

Kertokaas miehet esimerkkejä näistä isien prinsessoista niin saadaan hyvä kooste ts. kartoitus "henkisistä peräkammarien" tytöistä.
101585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulla on kaksi kertaa ollut varsinainen "isän tyttö". Molemmilla kerroilla pidin sitä kyllä ihan positiivisena. Eli otetaas esimerkit.

Ensimmäinen oli pietarista kotoisin ja perhe oli toki hänelle tärkeä, isä erityisesti. Isä kustanti aika pitkälle tyttönsä olemisen suomessa ja matkat. Minä kustansin sitten sen mitä isältä jäi. En pitänyt pahana ollenkaan ja ilmeisesti aika kulttuurisidonnainen juttukin tämä.

Toinen: Stadilainen mimmi. Faija osti valmistumisen kunniaksi auton c-mersun. Mimmi oli, ettei hän sitä voi ottaa sillä frendit pitää ihan kusipäänä ja ajattelee kaikkea.. mä olin, että pidä pois vaan. Sano vaikka mutsis autoksi. No isän kanssa sitten sovittiin että c vaihtuu äidin uudeksi autoksi ja tytölle ostettiin vw golf neloskoppainen. Tässä tapauksessa suhde isään oli hyvin lämmin ja toisaalta taloudellinen. Opiskeluaikana vanhemmat olivat tukeneet tytärtään hyvin avokätisesti.

En tiedä tarkoititko ihan tätä kysymykselläsi, mutta tälläisiä mulle sattunut eteen.

Äänestä

Juu,on tullut itselläkin vastaan sellaisia tyttöjä,lähinnä kavereita. On jäänyt sellainen käsitys heistä,että ilman isän suostumusta ei tehdä juuri mitään,saati sitten ilmaistaan omia mielihaluja. Tosin näissä tapauksissä kyllä on äitiinkin suhtauduttu melkein samalla tavalla. Taloudellista hyötyä heille on myös ollut isistä,sillä siinä missä muut käyvät esim. töissä opiskelujen ohessa tai ottavat lainaa ym. nämä tytöt saavat isältä hurjat määrät ns. taskurahaa,eli ainakin minun näkökulmasta eivät ymmärrä täysin rahan arvoa/eivät osaa suhtautua rahan kulutukseen järkevästi. Hassuin esimerkki isistä ja tyttäristä on lukioajaltani,jolloin isällä oli suhteita kouluun,johon tyttö halusi. tyttö ei muuten olisi päässyt todistuksensa perusteella kouluun,mutta kun isi järjesti homman suhteilla..=)näin meilläpäin=)ja jos joku vielä väittää että ei näin voi tapahtua,niin kyllä voi,kokemus on osoittanut.hyvässä ja pahassa.

Äänestä

heh, itselleni tuli lähinnä mieleen kaksi exää, jotka ihailivat omaa isäänsä yli kaiken, ja tekivät kaiken juuri niin kuin isä sanoi. Se meni aivan naurettavuuksiin monta kertaa, isäpapat kun kuitenkin edustavat hieman eri sukupolvea... Mutta ei se seurustelua liiemmälti häirinnyt, mitä nyt lieviä sovisnistisuuden piirteitä oli havaittavissa (kun kumpikin heistä piti myös omaa äitiään semmoisena höppänänä jonka juttuja ei tarvinnut yhtään ottaa huomioon).

Luckily, kumpikin näistä isin pojista on hieman viisastunut 30v täytettyään, ja jotain omiakin mielipiteitä on alkanut tulla esiin. Joten eiköhän ole toivoa niiden isien tyttöjenkin suhteen, kyllä sitä itse kukin vissiin jossain vaiheessa alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan, eikä vain palvo sokeasti vanhempiaan.

Äänestä
  • ...nyt oli puhe näistä tytöistä. Ei minua kiinnosta pojat! : )

    Äänestä

  • Näinhän se menee. Jokainen itsenäistyy omalla ajallaan. En ymmärrä mitä järkeä on hakea pultteja siitä jos jollain on suhteet kotiin kunnossa. Mahtaako alkuperäisellä kirjoittajalla olla? Sigmund Freud, anyone?

    Ei siinä mitään lakisääteistä ikärajaa ole koska kotoa pitää lähteä.

    Äänestä

Olin "isin tyttö", olen sinkku, yli 30-vuotias.
En puhu koskaan "isi sitä, isi tätä...". En ole prinsessa, mutta tiedän, mitä elämältä haluan ja mitä voin saada ja teen töitä sen eteen.

Miksi olen sinkku? Haluan samanlaisen miehen kuin isäni oli. En tarvi mammanpoikaa, en lässyttäjää, en sohvaperunaa. Mutta Miehet on harvassa.

Äänestä
  • Tarkennahan hieman. Samanlaisen? Miksi? Eihän samanlaisia ole? Miksi isukkisi on niin ihmeellinen?

    Äänestä

  • Mammanpoika kirjoitti:

    Tarkennahan hieman. Samanlaisen? Miksi? Eihän samanlaisia ole? Miksi isukkisi on niin ihmeellinen?

    Ei samanlaisia ole, totta. Sanoisinko sitten, että haluan hänenkaltaisensa.

    Isäni oli mielestäni todellinen Mies. Hoiti kaiken elämässään vastuullisesti ja kohteli äitiäni naisena. Hänellä oli mielestäni oikea
    asenne kaikissa asioissa. Sitäpaitsi hän oli
    loistava isä ja antoi minulle ja sisaruksilleni
    hyvän kasvatuksen (ja mahdollisti koulutuksen).
    Sain häneltä kaikki eväät elämää varten, vieläkin ihmettelen eri tilanteissa, miten isän neuvot auttavat ja ovat kullanarvoisia.

    Äänestä

  • daddy's girl kirjoitti:

    Ei samanlaisia ole, totta. Sanoisinko sitten, että haluan hänenkaltaisensa.

    Isäni oli mielestäni todellinen Mies. Hoiti kaiken elämässään vastuullisesti ja kohteli äitiäni naisena. Hänellä oli mielestäni oikea
    asenne kaikissa asioissa. Sitäpaitsi hän oli
    loistava isä ja antoi minulle ja sisaruksilleni
    hyvän kasvatuksen (ja mahdollisti koulutuksen).
    Sain häneltä kaikki eväät elämää varten, vieläkin ihmettelen eri tilanteissa, miten isän neuvot auttavat ja ovat kullanarvoisia.

    Aika uskomatonta teini-ikäisen tekstiä sinulla... Monet teinitytöt ihastuvat juuri omaan isäänsä ensimmäisen, koska näyttää jämerää miehen mallia ja on eniten läsnä aikuisista miehistä. Mutta että nainen 30v. ajattelee samoin..? Ikävä sanoa, mutta tuollainen vanhempiin jämähtäminen ja arvostelukyvytön kehuminen ei ole enää ikäisellesi oikein. Toivon, että pystyt myöntämään itsellesi olevasi riippuvainen toisten (isäsi) elämästä ja haluista. Kun myönnät, alkaa parantumisesi.

    Äänestä

Mitä tahdot sanoa? Mitä vikaa siinä on jos naisella on hyvät suhteet isääsnä vaikka sitten kolmikymppisenä? Eikös se ole vaan plussaa jos pappa betalar jos kaikki muuten pelaa hyvin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mammanpoika kirjoitti:

Pahimpia ikisinkkuja ovat ns. isien tytöt.
Lähemmäs tai jopa yli 3-kybäset tytöt jotka eivät ole vielä edes katkaisseet napanuoraansa, edes henkistä isukistaan. Daddy siellä, daddy täällä, isi sitä, isi tätä...

Onneksi en ole itse törmännyt suhteissani tällaisiin, mutta muutamia tunnen. AARRGGHHH!!!
Hermo menee vaikken edes tunne heitä paremmin, saatika jos pitäisi olla suhteessa tällaisten HÖRHÖJEN kanssa?!?!

Kertokaas miehet esimerkkejä näistä isien prinsessoista niin saadaan hyvä kooste ts. kartoitus "henkisistä peräkammarien" tytöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu