www.promerit.net
pitänee käydä tutkimassa mitä uutta on tullut.
pitänee käydä tutkimassa mitä uutta on tullut.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.promerit.net/2013/01/vltiosaantouudistus/
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.
94 § Kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksyminen
Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
___________________
Tämän hallituksen pahimpia töitä,on toki paljon muutakin,
tehdäänkö lista,lisäillään?
European MPs at work in Brussels:
Viestissä Kreikasta kuvat kertovat: Europarlamentaarikkoja työnsä ääressä 12 000:n eruron kuukausipalkalla… kukukorvaukset!
Linkki aloituksessa